Seurusteltu lähes kaksi vuotta eikä olla sanottu toisillemme että rakastetaan

Vierailija kirjoitti:

Se on päätös miten puhuu toiselle. Me ollaan oltu 16 vuotta yhdessä ja jokainen päivä sanotaan toisillemme ”rakastan sua”. Aina se tuntuu hyvältä. Ei se mitenkään sen kummempi tunne ole kuin, että on hyvä olla toisen kanssa, mutta kun sen sanoo ääneen, onni moninkertaistuu. Kokeile.

Höpsistä..

Vierailija kirjoitti:

Oliko nää kaks viimesintä kommenttia itse ap:lta kun 30 ja 33vuotta yhdessä oltu.......

Ei ollut ap. Mä kirjoitin viestin 14 ja kun katsot postausaikaa huomaat, että joku toinen postasi hyvin samanlaisen viesti minuutilleen yhtäaikaa.

Kun ajattelen omaa suhdettani ja tätä rakastamisen lausumista, niin ainakin minulle se rakkaus on niin ilmiselvää ja tulee ilmi tekoina, hellyytenä ja seksinä, ettei ole mitään tarvetta hokea sitä. Mitään traumoja tai muita estymiä ei meillä ole, vaan ajattelisin sen olevan enemmänkin luonne kysymys. Itse koen olevani käytännöllinen ja järkevä enkä tunteile minkään asioiden suhteen. En hoe lapsillenikaan rakastavani heitä, vaikka meillä on läheiset ja hellät välit. Mun tapani ilmaista kiintymystä on halaaminen ja jonkun extrapalveluksen tekeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on päätös miten puhuu toiselle. Me ollaan oltu 16 vuotta yhdessä ja jokainen päivä sanotaan toisillemme ”rakastan sua”. Aina se tuntuu hyvältä. Ei se mitenkään sen kummempi tunne ole kuin, että on hyvä olla toisen kanssa, mutta kun sen sanoo ääneen, onni moninkertaistuu. Kokeile.

Höpsistä..

Tänään oli HS:ssa Esa Saarisen haastattelu, jossa hän sanoi, että on valinta käyttääkö esim. nimitystä rakas vai eukko, ja sanat alkavat toteuttaa itseään.

Moni on ihmetellyt miten olemme mieheni kanssa niin onnellisia. Itse sanoisin syyksi sen, ettei rakkautta pantata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on päätös miten puhuu toiselle. Me ollaan oltu 16 vuotta yhdessä ja jokainen päivä sanotaan toisillemme ”rakastan sua”. Aina se tuntuu hyvältä. Ei se mitenkään sen kummempi tunne ole kuin, että on hyvä olla toisen kanssa, mutta kun sen sanoo ääneen, onni moninkertaistuu. Kokeile.

Höpsistä..

Tänään oli HS:ssa Esa Saarisen haastattelu, jossa hän sanoi, että on valinta käyttääkö esim. nimitystä rakas vai eukko, ja sanat alkavat toteuttaa itseään.

Moni on ihmetellyt miten olemme mieheni kanssa niin onnellisia. Itse sanoisin syyksi sen, ettei rakkautta pantata.

Mun mielestä tuo on täyttä soopaa. Sanoilla on just se merkitys minkä sanoja ja vastaanottaja niille asettaa. Se eukko voi joillekuille sisältää paljon enemmän rakkautta ja hellyyttä kuin mekaaninen rakkaan hokeminen. Sana on sinänsä vain sana ilman tunnelatausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on päätös miten puhuu toiselle. Me ollaan oltu 16 vuotta yhdessä ja jokainen päivä sanotaan toisillemme ”rakastan sua”. Aina se tuntuu hyvältä. Ei se mitenkään sen kummempi tunne ole kuin, että on hyvä olla toisen kanssa, mutta kun sen sanoo ääneen, onni moninkertaistuu. Kokeile.

Höpsistä..

Tänään oli HS:ssa Esa Saarisen haastattelu, jossa hän sanoi, että on valinta käyttääkö esim. nimitystä rakas vai eukko, ja sanat alkavat toteuttaa itseään.

Moni on ihmetellyt miten olemme mieheni kanssa niin onnellisia. Itse sanoisin syyksi sen, ettei rakkautta pantata.

Mun mielestä tuo on täyttä soopaa. Sanoilla on just se merkitys minkä sanoja ja vastaanottaja niille asettaa. Se eukko voi joillekuille sisältää paljon enemmän rakkautta ja hellyyttä kuin mekaaninen rakkaan hokeminen. Sana on sinänsä vain sana ilman tunnelatausta.

Samaa mieltä. Meilläkin on mieheni kanssa toisillemme keksityt nimitykset, jotka ovat tulleet sukumme murresanoista ja jonkun mielestä ne ovat kauheat. Meillä ne ovat sitä parasta välittämistä. Terv. 20 vuotta parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on päätös miten puhuu toiselle. Me ollaan oltu 16 vuotta yhdessä ja jokainen päivä sanotaan toisillemme ”rakastan sua”. Aina se tuntuu hyvältä. Ei se mitenkään sen kummempi tunne ole kuin, että on hyvä olla toisen kanssa, mutta kun sen sanoo ääneen, onni moninkertaistuu. Kokeile.

Höpsistä..

Tänään oli HS:ssa Esa Saarisen haastattelu, jossa hän sanoi, että on valinta käyttääkö esim. nimitystä rakas vai eukko, ja sanat alkavat toteuttaa itseään.

Moni on ihmetellyt miten olemme mieheni kanssa niin onnellisia. Itse sanoisin syyksi sen, ettei rakkautta pantata.

Me emme panttaa rakkauttamme vaikka emme sitä rakasta kokoajan sano. Sanat ovat vain sanoja ja teot on ne millä on merkitystä.

Mun teki ihan pahaa kuunnella yhtä tuttava pariskuntaa, joka hoki kokoajan että rakas ja kulta ja pusipusi. No menivät naimisiin ja eropaperit pistivät menemään jo häämatkalta. Ei ollut käytännössä katetta sille rakkaan hokemiselle, eikä valmiutta sietää arkea.

Me ollaan seukattu yli neljä eikä mies vieläkään kuulemma rakasta, tykkää vaan. Ei halua erotakaan.

Mun mies kutsuu mua ämmäksi ja se tuntuu tosi hyvältä. Tunnen itseni ämmien ämmäksi.

Eikö tässä ollut kyse siitä että ap ei rakasta. Sanoo että on hyvä olla toisen kanssa, ei ilmeisesti asu yhdessä. Sehän tarkoittaa sitä että kun ap sitten rakastuu oikeasti johonkin niin tajuaa vasta silloin mitä se rakkaus on.

Niin joskus sitä luulee rakastavansa jos sitä hokee mutta itse tunne puuttuu.

Tai rakastaa itse rakkautta mutta ei kohdetta

Me ollaan oltu yhdessä noin 1,5 vuotta, ei ole sanottu noita suuria sanoja täälläkään. Jostain syystä tahtoisin, että mies sanoo sen ensin... Kummallakin satuttavia suhteita menneisyydessä, ainakin itse olen sen takia varovainen edelleenkin. Nämä on niin herkkiä asioista, vaikea puhua toisen kanssa suoraan. Arki menee kuitenkin hyvin, ollaan monessa samalla viivalla.

Mitä on rakkaus? En tiedä enkä varmaan koskaan saakaan tietää. Kumpikaan meistä ei taida uskoa rakkauteen. Yhdessä on silti hyvä elää. Pidämme toisistamme.

Olen mä ollut rakastunut ja tuntenut rakkautta sekä saavana että antavana osapuolena mutta nyt ei vaan tunnu siltä että voisin sen sanoa.

Olen koittanut miettiä että miltä tuntuisi jos mies sen sanoisi. Olisinko onnellinen vai tuntisinko pakokauhua.

Teot ovat puhuneet enemmän kuin sanat.

Aiemmissa suhteissa on sanottu ja luvattu paljon, käytäntö ja teot ovat sitten olleet toista.

Ap

14 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko nää kaks viimesintä kommenttia itse ap:lta kun 30 ja 33vuotta yhdessä oltu.......

Ei ollut ap. Mä kirjoitin viestin 14 ja kun katsot postausaikaa huomaat, että joku toinen postasi hyvin samanlaisen viesti minuutilleen yhtäaikaa.

Kun ajattelen omaa suhdettani ja tätä rakastamisen lausumista, niin ainakin minulle se rakkaus on niin ilmiselvää ja tulee ilmi tekoina, hellyytenä ja seksinä, ettei ole mitään tarvetta hokea sitä. Mitään traumoja tai muita estymiä ei meillä ole, vaan ajattelisin sen olevan enemmänkin luonne kysymys. Itse koen olevani käytännöllinen ja järkevä enkä tunteile minkään asioiden suhteen. En hoe lapsillenikaan rakastavani heitä, vaikka meillä on läheiset ja hellät välit. Mun tapani ilmaista kiintymystä on halaaminen ja jonkun extrapalveluksen tekeminen.

Sääliksi käy lapsesi, jos hekään eivät kuule olevansa rakkaita. Mitään hyvää ei tuollaisesta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

14 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko nää kaks viimesintä kommenttia itse ap:lta kun 30 ja 33vuotta yhdessä oltu.......

Ei ollut ap. Mä kirjoitin viestin 14 ja kun katsot postausaikaa huomaat, että joku toinen postasi hyvin samanlaisen viesti minuutilleen yhtäaikaa.

Kun ajattelen omaa suhdettani ja tätä rakastamisen lausumista, niin ainakin minulle se rakkaus on niin ilmiselvää ja tulee ilmi tekoina, hellyytenä ja seksinä, ettei ole mitään tarvetta hokea sitä. Mitään traumoja tai muita estymiä ei meillä ole, vaan ajattelisin sen olevan enemmänkin luonne kysymys. Itse koen olevani käytännöllinen ja järkevä enkä tunteile minkään asioiden suhteen. En hoe lapsillenikaan rakastavani heitä, vaikka meillä on läheiset ja hellät välit. Mun tapani ilmaista kiintymystä on halaaminen ja jonkun extrapalveluksen tekeminen.

Sääliksi käy lapsesi, jos hekään eivät kuule olevansa rakkaita. Mitään hyvää ei tuollaisesta seuraa.

Olen 35v. eivätkä vanhempani ole ikinä noita sanoja sanoneet. Olen ihan normaali enkä koe jääneeni mistään paitsi.

No ei kai lapset nyt tähän liity

Vierailija kirjoitti:

14 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko nää kaks viimesintä kommenttia itse ap:lta kun 30 ja 33vuotta yhdessä oltu.......

Ei ollut ap. Mä kirjoitin viestin 14 ja kun katsot postausaikaa huomaat, että joku toinen postasi hyvin samanlaisen viesti minuutilleen yhtäaikaa.

Kun ajattelen omaa suhdettani ja tätä rakastamisen lausumista, niin ainakin minulle se rakkaus on niin ilmiselvää ja tulee ilmi tekoina, hellyytenä ja seksinä, ettei ole mitään tarvetta hokea sitä. Mitään traumoja tai muita estymiä ei meillä ole, vaan ajattelisin sen olevan enemmänkin luonne kysymys. Itse koen olevani käytännöllinen ja järkevä enkä tunteile minkään asioiden suhteen. En hoe lapsillenikaan rakastavani heitä, vaikka meillä on läheiset ja hellät välit. Mun tapani ilmaista kiintymystä on halaaminen ja jonkun extrapalveluksen tekeminen.

Sääliksi käy lapsesi, jos hekään eivät kuule olevansa rakkaita. Mitään hyvää ei tuollaisesta seuraa.

Kuuleppas kun sitä rakkautta osoitetaan jokapäiväisessä elämässä koko ajan teoin. On kuule aika paljon vaativampaa kuin tyhjänpäiväinen sanahelinä. Ainakin mun lapset ovat kasvaneet tietäen olevansa toivottuja ja rakastettuja. Tietävät myös sen että voivat luottaa meidän rakkauteen ja tukeen tapahtuipa mitä tahansa. Ovat saaneet turvallisesti kasvaa itsevarmoiksi omiksi persoonikseen.

Mua on aina harmittanut, etteivät vanhempani sano, että rakastavat, vaikka ovat kyllä näyttäneet teoin että välittävät. Itse sanon sen vuoksi lapsilleni usein, että rakastan heitä. Jokainen tekee kuitenkin omalla tavallaan, eikä sitä voi sanoa mikä on oikein ja väärin. Minä tykkään sanoa miehellenikin, että rakastan ja hän mulle. Kaikille ”lässytys” ei sovi.

Meillä ei ole kuin viisi vuotta seurustelua takana, mutta lähes joka ilta sanon "oot mun rakas" ja mies vastaa "ja sä mun". Mies ei ole mikään romantikko, minä olen enemmänkin. Osoitan rakkautta myös teoin, enkä näe että sanat vähentäisivät tekojeni osoittamaa rakkautta.

Ensi kertaa sanottiin rakastamisesta varmaankin pari viikkoa seurustelun alusta. Olimme kuitenkin olleet ystäviä jo ennen seurustelua, joten noin nopea edistyminen tuntui molemmille varsin luonnolliselta. Mies sen itse asiassa sanoi ensin, vaikka ei olekaan se lälly 😅

Ei ne sanat vaan teot ja oleminen.