Olen introvertti ja arki vauvan kanssa tuntuu todella rankalta

Miten kaksi introverttia saa parisuhteen aikaiseksi? Katoaako se introverttiys seuranhaun ajaksi?

Ja tämän takia minun äiti on lähes joka päivä auttanut vauvan hoidossa. Se ei vaan tunnu riittävän. :( ap

Vierailija kirjoitti:

Miten kaksi introverttia saa parisuhteen aikaiseksi? Katoaako se introverttiys seuranhaun ajaksi?

Sattumalta tutustuttiin bussipysäkillä monia vuosia sitten. Kumpikaan ei hakenut seuraa. Mies otti ja lähti, kun ei jaksanut perhe-elämää. Minkäs teet. ap

Ymmärrän ihan täysin. Tuo on yksi niistä syistä, miksi en koskaan voi hankkia lapsia. En yksinkertaisesti kestäisi sitä 24/7 jonkun seurassa olemista, pitäisi puhua ja esittää kiinnostunutta. Vauva vielä ehkä menisi, mutta pikkulapsiaika ei ikinä.

En osaa auttaa, enkä antaa neuvoja :( Mutta saat sympatiani koko sielustani, jos se yhtään lohduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaksi introverttia saa parisuhteen aikaiseksi? Katoaako se introverttiys seuranhaun ajaksi?

Sattumalta tutustuttiin bussipysäkillä monia vuosia sitten. Kumpikaan ei hakenut seuraa. Mies otti ja lähti, kun ei jaksanut perhe-elämää. Minkäs teet. ap

No jaksaako se uutta perhe-elämää kanssasi? Miehesi on jo toisella kierroksella...

Vierailija kirjoitti:

Miten kaksi introverttia saa parisuhteen aikaiseksi? Katoaako se introverttiys seuranhaun ajaksi?

Mitä ihmettä nyt taas. Ei introvertit sentään mitään erakoita ole, ota vähän asioista selvää ennen kuin tuut aukoon suutas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kaksi introverttia saa parisuhteen aikaiseksi? Katoaako se introverttiys seuranhaun ajaksi?

Sattumalta tutustuttiin bussipysäkillä monia vuosia sitten. Kumpikaan ei hakenut seuraa. Mies otti ja lähti, kun ei jaksanut perhe-elämää. Minkäs teet. ap

No jaksaako se uutta perhe-elämää kanssasi? Miehesi on jo toisella kierroksella...

Ei nimenomaan jaksanut perhe-elämää ap:n ja lapsen kanssa, vaan lähti. Etkö osaa lukea?

No sulla on kuitenkin äiti auttamassa... Mulla ei ole ketään kun mieskin on lähes aina töissä ja kun sillä on vapaata niin se on väsynyt :(

Juu jatkuva läsnäolo on väsyttävää. Ja tuota kestää tavallaan vielä vuosia. Kyllähän se lapsi alkaa itsekseenkin viihtyä, mutta ne on pieniä hetkiä kerrallaan. Kun palaat työelämään se auttaa, mutta toisaalta töiden jälkeen tuntuu vielä raskaammalta seurustella lapsen kanssa koko ajan. Onneksi sinulla on ollut äitisi apuna, jotta saat "hengähtää" välillä.

Oliko lapsi kummankin toive?

No siis ei sen lapsen kanssa tarvitse puolta tuntia intensiivisesti seurustella yhteen menoon. Johan lapsikin väsyy. Vastaat lapsen tarpeisiin ja seurustelet pieniä pätkiä kerralla. Totut myös ajan kanssa siihen, että lapsi on lähelläsi aina. Muutama kuukausi vielä ja saat lapsen tarhaan ja sitten se jo meneekin kouluun ja muuttaa pois kotoa.

Olen miettinyt myöskin luopuvani vauvasta, koska en tiedä jaksanko tätä :( pelkään vain tehdä tuollaista ratkaisua, koska saan kaikkien sukulaisten ja tuttujen vihat ja halveksunnan päälleni. Minun pitäisi sen jälkeen kadota kauas pois. ap

Lapsi adoptioon?

No voih. Odotahan kun lapsi kasvaa ja haluaa tuoda kavereita kylään. Lapsen kavereiden vanhempiinkin olisi hyödyllistä luoda kontakteja? Miten ajattelit pärjätä sitten? Nyt teitä on siellä vain kaksi.

Olen introvertti ja nimeni on Pertti.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut luonteeltani todella introvertti ja niin on entinen miehenikin. Meillä on yhteinen 7 kk ikäinen vauva. Vauva asuu minun kanssa ja olen siis yksinhuoltaja. Päivät vietän vauvan kanssa kahdestaan. Arki tuntuu TODELLA raskaalta, koska kokoajan pitää olla läsnä, leikkiä, laulella tai muuten puhua vauvalle. Perushoito tuntuu helpolta ja sujuukin todella hyvin. Aina saa ruokaa, puhtaat vaatteet, puhdas vaippa, ilta- ja aamupesut sekä viikoittainen kylvetys.

Tuntuu, että haluaisin olla ajatusteni kanssa yksin. Puoli tuntia, kun olen jutellut ja lauleskellut vauvalle tuntuu, että loppu päivänä en jaksa enempää. :( Vihaan itseäni, kun olen tällainen. Arki on ahdistavaa, rankkaa, uuvuttavaa vaikka nökötän vain kotona. Muita samoja fiiliksiä läpikäyviä?

Hyvä, ettet julkaissut nimeäsi. Fiiliksesi ovat ymmärrettäviä ja on hyvä, että sait ne kerrottua. Näistä asioista saa puhua Vauvalla, mutta ei omalla nimellä. Kuten huomasimme Sini Arielin tapauksesta;)

Nauti nyt tuosta vauvaiästä. Paljon karmeampaa on luvassa, kun joudut luomaan yhteyksiä lapsen kavereihin ja näiden vanhempiin, päiväkodin henkilökuntaan, peruskoulun opettajiin jne. Läsnäolon lisäksi tulevat Wilmaviestit ja tiedotteet sekä keskustelut ja vanhempainillat. Lapsen harrastukset ja niissä pyörivät vanhemmat täytyy myös huomioida.

Olet nyt vanhempi, ja joudut laittamaan useimmiten omat tunteesi ja tarpeesi sivuun. Koita jaksaa, paljon kaikkea hienoakin on tulossa. Älä edes mieti lapsesta luopumista.

Oma lapseni täytti juuri 18v. ja muutti pois kotoa kuukausi sitten. Ai että, miten nautin yksinolosta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut luonteeltani todella introvertti ja niin on entinen miehenikin. Meillä on yhteinen 7 kk ikäinen vauva. Vauva asuu minun kanssa ja olen siis yksinhuoltaja. Päivät vietän vauvan kanssa kahdestaan. Arki tuntuu TODELLA raskaalta, koska kokoajan pitää olla läsnä, leikkiä, laulella tai muuten puhua vauvalle. Perushoito tuntuu helpolta ja sujuukin todella hyvin. Aina saa ruokaa, puhtaat vaatteet, puhdas vaippa, ilta- ja aamupesut sekä viikoittainen kylvetys.

Tuntuu, että haluaisin olla ajatusteni kanssa yksin. Puoli tuntia, kun olen jutellut ja lauleskellut vauvalle tuntuu, että loppu päivänä en jaksa enempää. :( Vihaan itseäni, kun olen tällainen. Arki on ahdistavaa, rankkaa, uuvuttavaa vaikka nökötän vain kotona. Muita samoja fiiliksiä läpikäyviä?

Hyvä, ettet julkaissut nimeäsi. Fiiliksesi ovat ymmärrettäviä ja on hyvä, että sait ne kerrottua. Näistä asioista saa puhua Vauvalla, mutta ei omalla nimellä. Kuten huomasimme Sini Arielin tapauksesta;)

JUST luin iltasanomista tai iltalehdestä kuinka oli taas avautunut blogissaan.

Sille saisi joku oikeasti kertoa, ettei ihan kaikkea tarvii jakaa kaikkien nähtäville omalla nimellään, puolison ja lapsen nimillä.

Varmaan kivaa puolisolle että kaikki riidat keskustelut ongelmat KAIKKI tuodaan julki. Ei mitn yksityisyyttä. Ja lapsen kiva vartuttuaan lukea niitä juttuja.

Näistä no tärkeää puhua JOO mutta joku järki. Mieli tekis arvostaa toista kun tuo tällaisen asian ilmi omalla nimellään mut ei voi mitään, sympatiat on puolison ja lapsen puolella ja inho Siniä kohtaan kasvaa aina noiden tyrkkyuutisten jäljiltä.

Sä voisit myös puhua vaikka neuvolassa näistä sun ongelmista, jos he osaisivat kädestä pitäen neuvoa miten olla lapsen kanssa ilma, että poltat itsesi loppuun. Ja jos sinulla on vakavia ongelmia yleisesti ihmisten kanssa, niin se ei ole inteoverttiyttä vaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja siihenkin on saatavilla apua.

Huomasin vasta lapsen saatuani, että tarvitsen paljon omaa, rauhallista aikaa. Sitä ei pienen lapsen kanssa ole moneen, moneen vuoteen. Yksi vaihtoehto on palkata lapsenvahti pariksi tunniksi ja mennä vaikka kirjastoon olemaan täysin rauhassa.

Tilanne kyllä helpottaa kun saat lapsen päiväkotiin. Itse tein niin, että pidin lasta hoidossa aina viiteen, vaikka pääsin töistä kolmelta. Käytin tuon päivittäisen 2 tuntia siihen että olin vain yksin ja keräsin voimia jaksaa lapsen seuraa taas koko illan. Kyllä se tietysti oli rankkaa.

Minä erosin kun lapsi oli 6-vuotias, ja sain joka toisen viikon vapaaksi. Se helpotti elämää todella paljon, terveys koheni, työkyky palasi normaaliksi, ja jaksoin olla lapsen kanssa, jopa nautin siitä tosi paljon.

Jos lapsi oli teidän yhteinen päätös niin vaadi isää ottamaan tapaamisia! Vähintään yksi kokonainen päivä viikossa. Ei todellakaan ole oikein että sinä olet yksin vastuussa.