Lapsi käy kimppuun ja on agressiivinen
Olen aivan hukassa miksi lapsi käyttäytyy näin ja miten meidän tulisi toimia. 5-vuotias poika on alkanut saamaan suhteettomia raivareita ja ne alkaa yleensä siitä kun joudutaan jollain tapaa laittamaan rajoja (esim. rauhallisesti kiellän jonkun asian). Rajat hänellä on ollut aina, mutta nyt hiljattain vasta on alkanut hillittömästi niitä vastustamaan.
Eniten agressio kohdistuu minuun eli äitiin. Eli huutaa, yrittää lyödä, potkia ja purra. Minun on pakko pitää kiinni koska tulee kaikinkeinoin päälle. Huutaa "taistellaan" ja syöksyy minua päin. Otan hänestä kiinni niin että otan syliin ja kiedon kädet niin ettei hän saa lyöty minua ja jalat laitan omien jalkojen väliin. Huutaa täysillä ai saakeli ym mukavaa - en tiedä mistä nämä tulee koska meillä ei kotona kiroilla.
Tunnen itseni tosi voimattomaksi noilla hetkillä. Ja epäonnistuneeksi äitinä. Lisäksi pelkään ettei nämä lopu ja muutaman vuoden päästä saan ihan oikeasti turpaani kun lapsi kasvaa. Pelkään myös naapureiden reaktioita koska asumme kerrostalossa.
Raivon jälkeen lapsi purskahtaa itkuun ja haluaa olla sylissä. Sen jälkeen on ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, voi olla kuin itse naantalin aurinko...
Sattuuko lapsi sattumoisin katsomaan paljon Youtube-videoita?