Minkälainen elämäntapa ei romutu pysyvästi lasten hankinnan myötä?

Me asutaan keskustassa omakotitalossa, ihanalla alueella. En voisi parempaa kuvitella: tervettä yhteisöllisyyttä mutta myös yksityisyyttä sopivassa määrin.

Harrastaa kerkeää kumpikin vanhemmista, kun ajan organisoi oikein. lapsilla on omiakin menoja. Lapset ovat alkaneet kouluikäisenä liikkumaan jonkin verran itsenäisesti ja tämä asuinalue mahdollistaa sen hyvin. Samoin jo pienestä on alkanut kaverikyläilyt ja sukulaisten kanssa vuorotellaan hoitovuoroja. Eikä tämäkään tunnu epämiellyttävältä ollenkaan kun pääsee näkemään omalla vuorolla tädin kultia!

En enää muista mistä muusta ap kommentoi... Kaikki sujuu kuitenkin paremmin kuin hyvin.

Tuleeko ap:lle yllätyksenä, että esim monilla politikoilla/taiteilijoilla ym ei taviselämää viettävillä on usein lapsia? Ihmiset sitten tekevät ratkaisuja kukin omasta vinkkelistä, jotkut onnistuu panostamaan enemmän perhe-elämään myös poikkeuksellisissa olosuhteissa ja toiset ei, kaikilla ei ole myöskään tahtoa tällaiseen.

Miten nää ihmisten erilaiset valinnat jaksaa aina hämmästyttää joitain niin paljon?

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla kuulee välillä väitettävän joko, ettei elämä muutu oikeastaan mitenkään lasten myötä, tai että se muuttuu vain vähäksi aikaa. Tämä herättää minut aina kummastelemaan, minkälaisia elämäntapoja ihmisillä sitten on, kun ainakaan itse en voisi tehdä juuri mitään nykyisin minulle tärkeistä asioista, jos hankkisin lapsen. Täysin uusiksi menisivät asuinpaikkani, parisuhteeni, harrastukseni, tapani ja totta puhuen kyllä persoonanikin.

Esimerkkejä:

– joutuisin muuttamaan kauas haluamaltani asuinalueelta, koska minulla ei ole varaa täällä kuin yksiöön

– joutuisin luopumaan rakastamani ihmisestä, koska hän ei halua lapsia

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta saada riittävästi omaa aikaa

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta riittävään yksityisyyteen ja rauhaan

– joutuisin luopumaan harrastuksestani, joka vaatii monta tuntia viikossa

– joutuisin luopumaan riittävän vilkkaasta sosiaalisesta elämästä

– jne. jne.

Joten te, jotka ette joutuneet luopumaan mistään tai muuttamaan mitään, minkälaista elämää elitte ennen lapsia?

- en ole persaukinen, enkä missään nimessä nyhjäisi yksiössä edes ilman lapsia.

- en tarvitse merkittävää määrää yksin oloa

- kun lapset olivat pieniä, jäi 2-3 tuntia aikaa olla rauhassa lasten mentyä nukkumaan. Teini-iässä lapset eivät todellakaan takerru vanhempiensa seuraan. Seitsemän huonetta ja lämmin talousrakennus takaavat tarvittaessa rauhallisen paikan

- lapset ovat pienestä pitäen olleet harrastuksissa mukana

- sosiaalinen elämä vilkastui entisestään lapsien tultua kuvioon. Sinkkukaverien lisäksi tuli uusia perhetuttuja ja yhdessätekemistä

Minun elämäni muuttui vain rikkaampaan suuntaan. Sinä taidat olla vielä aika nuori, kun pidät baarissa ravaamista rikkaana elämänä. Pentuna harrastin sitä viisikin kertaa viikossa, kunnes havahduin siihen, kuinka helvetin rankkaa, tylsää, itseään toistavaa ja kuluttavaa se oli.

Aloin katsoa hyvää naista ja perustin perheen suht nuorena. Kapakassa notkumisen sijaan kutsuimme ja kutsumme yhä kylään yhden tai useamman tuttavaperheen tai miksei sinkkujakin. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, iloista yhdessäoloa, yömyssyiksi pari konjakkia.

Useimmat ihmiset tympääntyvät ulkona juoksemiseen jossain vaiheessa ja haluavat elämäänsä jotain muuta. Sitä kutsutaan kasvamiseksi. Kaikki eivät kasva koskaan, mutta viisikymppinen keskiyön cowboy/cowgirl on poikkeuksetta melko surullinen näky.

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla kuulee välillä väitettävän joko, ettei elämä muutu oikeastaan mitenkään lasten myötä, tai että se muuttuu vain vähäksi aikaa. Tämä herättää minut aina kummastelemaan, minkälaisia elämäntapoja ihmisillä sitten on, kun ainakaan itse en voisi tehdä juuri mitään nykyisin minulle tärkeistä asioista, jos hankkisin lapsen. Täysin uusiksi menisivät asuinpaikkani, parisuhteeni, harrastukseni, tapani ja totta puhuen kyllä persoonanikin.

Esimerkkejä:

– joutuisin muuttamaan kauas haluamaltani asuinalueelta, koska minulla ei ole varaa täällä kuin yksiöön

– joutuisin luopumaan rakastamani ihmisestä, koska hän ei halua lapsia

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta saada riittävästi omaa aikaa

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta riittävään yksityisyyteen ja rauhaan

– joutuisin luopumaan harrastuksestani, joka vaatii monta tuntia viikossa

– joutuisin luopumaan riittävän vilkkaasta sosiaalisesta elämästä

– jne. jne.

Joten te, jotka ette joutuneet luopumaan mistään tai muuttamaan mitään, minkälaista elämää elitte ennen lapsia?

- en ole persaukinen, enkä missään nimessä nyhjäisi yksiössä edes ilman lapsia.

- en tarvitse merkittävää määrää yksin oloa

- kun lapset olivat pieniä, jäi 2-3 tuntia aikaa olla rauhassa lasten mentyä nukkumaan. Teini-iässä lapset eivät todellakaan takerru vanhempiensa seuraan. Seitsemän huonetta ja lämmin talousrakennus takaavat tarvittaessa rauhallisen paikan

- lapset ovat pienestä pitäen olleet harrastuksissa mukana

- sosiaalinen elämä vilkastui entisestään lapsien tultua kuvioon. Sinkkukaverien lisäksi tuli uusia perhetuttuja ja yhdessätekemistä

Minun elämäni muuttui vain rikkaampaan suuntaan. Sinä taidat olla vielä aika nuori, kun pidät baarissa ravaamista rikkaana elämänä. Pentuna harrastin sitä viisikin kertaa viikossa, kunnes havahduin siihen, kuinka helvetin rankkaa, tylsää, itseään toistavaa ja kuluttavaa se oli.

Aloin katsoa hyvää naista ja perustin perheen suht nuorena. Kapakassa notkumisen sijaan kutsuimme ja kutsumme yhä kylään yhden tai useamman tuttavaperheen tai miksei sinkkujakin. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, iloista yhdessäoloa, yömyssyiksi pari konjakkia.

Useimmat ihmiset tympääntyvät ulkona juoksemiseen jossain vaiheessa ja haluavat elämäänsä jotain muuta. Sitä kutsutaan kasvamiseksi. Kaikki eivät kasva koskaan, mutta viisikymppinen keskiyön cowboy/cowgirl on poikkeuksetta melko surullinen näky.

Aloittaja ei maininnut baaria, joten tämä avautuminen oli taas vaihteeksi jonkun mamman turhaan mutinaa. Mikä ihme siinä on, että kuvitellaan, että lapsettomat juoksisivat baareissa? Ihme fantasiat teillä.

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla kuulee välillä väitettävän joko, ettei elämä muutu oikeastaan mitenkään lasten myötä, tai että se muuttuu vain vähäksi aikaa. Tämä herättää minut aina kummastelemaan, minkälaisia elämäntapoja ihmisillä sitten on, kun ainakaan itse en voisi tehdä juuri mitään nykyisin minulle tärkeistä asioista, jos hankkisin lapsen. Täysin uusiksi menisivät asuinpaikkani, parisuhteeni, harrastukseni, tapani ja totta puhuen kyllä persoonanikin.

Esimerkkejä:

– joutuisin muuttamaan kauas haluamaltani asuinalueelta, koska minulla ei ole varaa täällä kuin yksiöön

– joutuisin luopumaan rakastamani ihmisestä, koska hän ei halua lapsia

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta saada riittävästi omaa aikaa

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta riittävään yksityisyyteen ja rauhaan

– joutuisin luopumaan harrastuksestani, joka vaatii monta tuntia viikossa

– joutuisin luopumaan riittävän vilkkaasta sosiaalisesta elämästä

– jne. jne.

Joten te, jotka ette joutuneet luopumaan mistään tai muuttamaan mitään, minkälaista elämää elitte ennen lapsia?

- en ole persaukinen, enkä missään nimessä nyhjäisi yksiössä edes ilman lapsia.

- en tarvitse merkittävää määrää yksin oloa

- kun lapset olivat pieniä, jäi 2-3 tuntia aikaa olla rauhassa lasten mentyä nukkumaan. Teini-iässä lapset eivät todellakaan takerru vanhempiensa seuraan. Seitsemän huonetta ja lämmin talousrakennus takaavat tarvittaessa rauhallisen paikan

- lapset ovat pienestä pitäen olleet harrastuksissa mukana

- sosiaalinen elämä vilkastui entisestään lapsien tultua kuvioon. Sinkkukaverien lisäksi tuli uusia perhetuttuja ja yhdessätekemistä

Minun elämäni muuttui vain rikkaampaan suuntaan. Sinä taidat olla vielä aika nuori, kun pidät baarissa ravaamista rikkaana elämänä. Pentuna harrastin sitä viisikin kertaa viikossa, kunnes havahduin siihen, kuinka helvetin rankkaa, tylsää, itseään toistavaa ja kuluttavaa se oli.

Aloin katsoa hyvää naista ja perustin perheen suht nuorena. Kapakassa notkumisen sijaan kutsuimme ja kutsumme yhä kylään yhden tai useamman tuttavaperheen tai miksei sinkkujakin. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, iloista yhdessäoloa, yömyssyiksi pari konjakkia.

Useimmat ihmiset tympääntyvät ulkona juoksemiseen jossain vaiheessa ja haluavat elämäänsä jotain muuta. Sitä kutsutaan kasvamiseksi. Kaikki eivät kasva koskaan, mutta viisikymppinen keskiyön cowboy/cowgirl on poikkeuksetta melko surullinen näky.

Nimenomaan näin! Elämä on juuri sellaista miksi sen itse tekee. Meilläkin on sosiaalinen elämä huomattavasti rikkaampaa, me ollaan musiikkiperhe (kaikki harrastaa musiikkia) ja tunnen paljon muusikkoja, jotka käyvät meillä silloin tällöin. Lapset ovat toisinaan mukana, toisinaan eivät. Samaa olen huomannut esim perheessä, jossa on ammattiurheilijoita. Kukin rakentaa itse sen elämäntapansa eikä lapset sitä välttämättä haittaa, sen sijaan kontaktit voivat todella laajentua huomattavastikin!

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla kuulee välillä väitettävän joko, ettei elämä muutu oikeastaan mitenkään lasten myötä, tai että se muuttuu vain vähäksi aikaa. Tämä herättää minut aina kummastelemaan, minkälaisia elämäntapoja ihmisillä sitten on, kun ainakaan itse en voisi tehdä juuri mitään nykyisin minulle tärkeistä asioista, jos hankkisin lapsen. Täysin uusiksi menisivät asuinpaikkani, parisuhteeni, harrastukseni, tapani ja totta puhuen kyllä persoonanikin.

Esimerkkejä:

– joutuisin muuttamaan kauas haluamaltani asuinalueelta, koska minulla ei ole varaa täällä kuin yksiöön

– joutuisin luopumaan rakastamani ihmisestä, koska hän ei halua lapsia

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta saada riittävästi omaa aikaa

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta riittävään yksityisyyteen ja rauhaan

– joutuisin luopumaan harrastuksestani, joka vaatii monta tuntia viikossa

– joutuisin luopumaan riittävän vilkkaasta sosiaalisesta elämästä

– jne. jne.

Joten te, jotka ette joutuneet luopumaan mistään tai muuttamaan mitään, minkälaista elämää elitte ennen lapsia?

- en ole persaukinen, enkä missään nimessä nyhjäisi yksiössä edes ilman lapsia.

- en tarvitse merkittävää määrää yksin oloa

- kun lapset olivat pieniä, jäi 2-3 tuntia aikaa olla rauhassa lasten mentyä nukkumaan. Teini-iässä lapset eivät todellakaan takerru vanhempiensa seuraan. Seitsemän huonetta ja lämmin talousrakennus takaavat tarvittaessa rauhallisen paikan

- lapset ovat pienestä pitäen olleet harrastuksissa mukana

- sosiaalinen elämä vilkastui entisestään lapsien tultua kuvioon. Sinkkukaverien lisäksi tuli uusia perhetuttuja ja yhdessätekemistä

Minun elämäni muuttui vain rikkaampaan suuntaan. Sinä taidat olla vielä aika nuori, kun pidät baarissa ravaamista rikkaana elämänä. Pentuna harrastin sitä viisikin kertaa viikossa, kunnes havahduin siihen, kuinka helvetin rankkaa, tylsää, itseään toistavaa ja kuluttavaa se oli.

Aloin katsoa hyvää naista ja perustin perheen suht nuorena. Kapakassa notkumisen sijaan kutsuimme ja kutsumme yhä kylään yhden tai useamman tuttavaperheen tai miksei sinkkujakin. Hyvää ruokaa, hyvää viiniä, iloista yhdessäoloa, yömyssyiksi pari konjakkia.

Useimmat ihmiset tympääntyvät ulkona juoksemiseen jossain vaiheessa ja haluavat elämäänsä jotain muuta. Sitä kutsutaan kasvamiseksi. Kaikki eivät kasva koskaan, mutta viisikymppinen keskiyön cowboy/cowgirl on poikkeuksetta melko surullinen näky.

Aloittaja ei maininnut baaria, joten tämä avautuminen oli taas vaihteeksi jonkun mamman turhaan mutinaa. Mikä ihme siinä on, että kuvitellaan, että lapsettomat juoksisivat baareissa? Ihme fantasiat teillä.

Mainitsi. Lue ketjua pidemmälle.

Jos joku väittää, ettei elämä ole muuttunut mitenkään lastensaannin myötä, hän valehtelee niin että korvat heiluvat. Kaikki nuo asiat, mitä ap sanoo, ovat totta. Omiin lapsiin päättyy oma elämä. Omaa elämää ei sen jälkeen enää ole. Kaikesta pitää luopua.

Miten tylsää elämää ihminen on elänyt, jos lasten hankkiminen ei sitä muuta! Ei se ole ollut ihmisarvoista laisinkaan. Nimittäin lasten kanssa eläminen ei ole ihmisarvoista. Älä ap hanki.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku väittää, ettei elämä ole muuttunut mitenkään lastensaannin myötä, hän valehtelee niin että korvat heiluvat. Kaikki nuo asiat, mitä ap sanoo, ovat totta. Omiin lapsiin päättyy oma elämä. Omaa elämää ei sen jälkeen enää ole. Kaikesta pitää luopua.

Miten tylsää elämää ihminen on elänyt, jos lasten hankkiminen ei sitä muuta! Ei se ole ollut ihmisarvoista laisinkaan. Nimittäin lasten kanssa eläminen ei ole ihmisarvoista. Älä ap hanki.

Kukaan ei ole sanonut ettei elämä muuttuisi, ihmisen elämän kuuluukin muuttua iän myötä aina, kuka herranjumala haluaisi jymähtää ikuiseen nuoruuteen? Elämä ei lopu siihen että saa lapsia, eikä lapset estä tekemästä mitä haluaa, se on eri asia kuin se että elämä muuttuu. Elämän muutokset on usein positiivisia, mistä tulee se luulo että kaikki muutokset on negatiivisia? Esim. se että ensin on sinkku, ja sitten löytää puolison on elämän suurimpia muutoksia, ja yleensä positiivinen muutos vaikka siihen liittyy joitain vaikeuksia sopeutua toisen ihmisen tapoihin ja sukulaisiin ym. Kun tekee itse sen uuden ihmisen perheeseen on siihen helpompi sopeutua koska se lapsi sopeutuu sun/teidän elämään, lapsen voi kasvattaa miten haluaa, ja lapsella on geneettiset ominaisuudet samat kuin mitä vanhemmilla on, esim. rauhallisten vanhempien lapsetkin ovat rauhallisia, jos itse olet ikävä ihminen niin tottakai lapsestasikin tulee sellainen, sun geenit ja sun kasvatus, sinusta lapsii katsoo mallia ihan kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

No mun mielestä normaali elämä ei juuri kummemmaksi muutu sen myötä että yksi tai kaksi perheenjäsentä tulee lisää, enemmän se puolison tulo kuvioihin muuttaa elämää tai vaikka koira.

Mulla on pysynyt kaikki harrastukset ja uusia tullut lapsesta huolimatta.

Olen aina ollut kova lukemaan ja lapseni oppi pienestä pitäen että äidin kirjaan ei kosketa joka on jossain käännettynä ympäri jotta paikka pysyy missä olen menossa. Koskaan lapsi ei repinyt tai piirtänyt kirjaan kuten jotkut sanoo että lapset tekee.

Olen käynyt kansalaisopiston kursseilla erilaisilla, lapsi on silläaikaa ollut isänsä kanssa tai mukana jos on ollut joku aihe mikä häntäkin kiinnostaa.

Politiikassa olen ollut mukana jo parikymmentä vuotta kohta, eikä perhe-elämä ole siihen vaikuttanut, vaikka miehen kanssa joskus väitelläänkin jostain kun hän on eri poliittisen kannan edustaja, yhtenä vuonna olimme kuntavaaliehdokkaina sekä mies, minä että esikoislapsi.

Ulkomailla en ole käynyt kuin laivalla, lentokoneessa en ole ollut enkä tiedä uskaltaisinko. Vanhempani kävivät ulkomailla kun minä olin jo muuttanut kotoa, nuoremmat sisarukseni olivat mukana. Esikoislapseni matkustaa paljon ja on asunut jo monessa maassa, ja aikoo melko pysyvästi pysyäkin asumassa muualla.

Olen alkanut harrastaa sukututkimusta kun äitini innostui siitä ensin, minä innostuin puutarhanhoidosta kun sain oman pihan ja sen jälkeen äitinikin innostui vasta vaikka hänellä oli ollut oma piha jo todella kauan.

Minä tai mieheni ei käytetä alkoholia tai muutenkaan tykätä käydä baareissa ym. Myöskään esikoinen ei käytä koskaan alkoholia, ei vaikka seurustelukumppaninsa on ranskalainen.

Ei kyllä tule mieleen mitään mitä lasten läsnäolo minua estäisi tekemästä, vahtaan televisiota tai luen yömyöhään ja nukun aamulla pitkään, sekään ei ole muuttunut koskaan muutakuin työn takia, mutta työt olen yleensä valinnut niin että ei tarvitse hirveän aikaisin aamulla mennä.

Eli jos oma elämä on rajoittunut vain Suomeen eikä edes ole matkustellut, Suomi riittää sisällöksi ja samoin kiinnostuksen kohteet ovat niin yksinkertaisia, että jopa kansalaisopiston kurssi kelpaa. Samoin tuo politiikka kertoo paljon. Tuollaiseen elämään sopivat sitten lapset oikein hyvin.

En tunne yhtäkään lapsetonta, jonka elämä on nyt samanlaista kuin 20 vuotta sitten. Jostain syystä osa heistä aikoinaan puolusteli valintaansa nimenomaan sillä, että ei halua muutosta, jonka lapsi tuo. Silti niitä rajoituksia on vuosien myötä tullut: vanhemmat ovat sairastuneet ja tarvitsevat apua enemmän kuin ennen, on muutettu, on tullut ero jne. ja silti nämä lapsettomat pystyvät silmä kirkkaana väittämään, että ei ole mitään, mikä heitä rajoittaisi. Kuitenkin reppureissaminen Nepalissa on vaihtunut viikonloppupiipahduksiin Prahaan, kun "on tuo lonkka alkanut vihoitella" eikä Lappiin enää mennä erämaamökkiin vaain moderniin huvilaan, koska halutaan kaikki mukavuudet.

Eivät he ole mistään luopuneet, he ovat saaneet niin paljon tilalle. Lapsiperheissä on ihan sama asia!

Olemme akateeminen ja hyvätuloinen perhe stadista, joka harrastaa kulttuuria ja matkustelua. Teemme asiantuntijatyötä.

Ja kappas, ihan samoja olemme harrastaneet lasten synnyttyäkin. Luemme paljon, käymme monta kertaa kuussa elokuvissa, käymme taidenäyttelyissä ja teatterissa, matkustelemme ulkomaille 3-4 kertaa vuodessa, opiskelemme kieliä ja minulla on lisäksi pari luottamustehtävää.

Lapsia on kaksi ja he ovat jo teini-ikäisiä.

Meitä vanhempia kun on kaksi ja osaamme jakaa vastuita. Lapsenvahdin voi hankkia helposti ja monia asioita harrastaa lapsienkin kanssa. Esimerkiksi taidenäyttelyssä voi vallan hyvin käydä rattaiden kanssakin, ei ole millään tavalla este.

No ei juurikaan muuttunut. Asutaan isohkossa kaupungissa keskustassa vanhassa puutalossa. 3 min keskustaan. Mulla oma verstas kellarissa, siellä maalaan ja teen puutöitä, pari vuotias leikkii. Tuli käytyä niin paljon ulkona 18-25v että baareissa ei oo jaksanu enää muutenkaan käydä. Käydään pari kertaa kuussa ulkona syömässä/keikalla, lapsi silloin mummolassa tai kummi meillä hoitamassa. Mun harrastuksiin kuuluu maratonit, juoksuvaunuun helppo ottaa muksu. Tanssituntien ajan (4-6h viikko), täksi ajaksi hoitaja lapsella tai mies lapsen kanssa. Mies valmentaa sm-tasolla ja pelaa itse höntsäjengissä kuten ennenkin. Matkustaminen muuttunut ehkä niin, että ollaan lapsen kanssa lennetty vain alle 6h lentoja toistaiseksi. Eletään omanlaista melko altiivista elämää enkä tiiä mihin tän ois pitänyt muuttua.

Vierailija kirjoitti:

Olemme akateeminen ja hyvätuloinen perhe stadista, joka harrastaa kulttuuria ja matkustelua. Teemme asiantuntijatyötä.

Ja kappas, ihan samoja olemme harrastaneet lasten synnyttyäkin. Luemme paljon, käymme monta kertaa kuussa elokuvissa, käymme taidenäyttelyissä ja teatterissa, matkustelemme ulkomaille 3-4 kertaa vuodessa, opiskelemme kieliä ja minulla on lisäksi pari luottamustehtävää.

Lapsia on kaksi ja he ovat jo teini-ikäisiä.

Meitä vanhempia kun on kaksi ja osaamme jakaa vastuita. Lapsenvahdin voi hankkia helposti ja monia asioita harrastaa lapsienkin kanssa. Esimerkiksi taidenäyttelyssä voi vallan hyvin käydä rattaiden kanssakin, ei ole millään tavalla este.

Taidatte olla akateeminen ja hyvätuloinen perhe Porvoosta.

Olen aina asunut Helsingin ja muiden maiden suurkaupungien parhailla ja trendikkäimmilä alueilla vaikka lapsia on neljä. Isoimmat ovat jo muuttaneet pois kotoa mutta heillä on aina paikka äidin luona.

En ole koskaan joutunut antamaan mitään pois elämästäni siksi että minulla on lapsia. Ne muutokset mitkä ovat tulleet ovat olleet haluttuja. Olen matkustellut, suhde mieheen on kunnossa, jossain vaiheessa pistin omaa yritystoimintaa pystyyn. Tuemme miehen kanssa kaikessa toisiamme. Tässä neljänkympin paremmalla puolella olen iloinen siitä että panostin perheeseen. Ne sinkkukaverit ovat nykyään aika yksinäisiä. Miehiä saa edelleen, mutta sellaisia joita ei kiinnosta sielunelämä tai syvempi läheisyys, suhteet ovat pinnallisia ja perustuvat aika paljon ulkoisiin asioihin eli hauskaa pitää olla koko ajan ja jonkun ajan päästä mies lähtee uuden matkaan. Moni sinkkuystäväni onkin sanonut että kun olis tajunnut pitää kiinni siitä Kallesta tai Matista silloin kun suhteessa oli välittämistä ja syvyyttä. Nyt Kallella ja Matilla on perheet, talot ja pirssit , kaks lasta ja kesämökki. On kaveriperheitä ja elämässä uusia ulottuvuuksia. Vanhentuva sinkkunainen miettii että maailmasta on tullut julma kun jostain syystä vapaana olevat vanhemmat miehet haluavat vain nuoria ja menevännäköisiä naisystäviä. Sinkkunainen unohtaa että juuri sellainen oli itse ja voimiensa tunnoissa lyttäsi alas "Säälittäviä nelikymppisiä". Aika karua huomata että itsestä tullut sellainen eikä enää kelpaakaan samaan malliin kuin aiemmin. Sinkun sinkkuystävät ovat yhtä epätoivoisia ja ystävyyssuhteet alkavat rakoilemaan kun kaikki yrittävät sitä samaa varteenotettavaa miesehdokasta. Moni luulee että sinkkunaiset ovat rahoissaan kun vain huolehtivat itsestään mutta  oman huomioni mukaan asia ei todellakaan ole niin. Vaan rahat ovat tosiaan menneet juhlimiseen ja omaan ulkonäköön.

Vierailija kirjoitti:

Ap on aika erikoinen tapaus, kun samaan aikaan vaatii valtavasti yksityisyyttä, rauhaa, hiljaisuutta ja sitten toisaalta myös valtavasti harrastuksia ja sosiaalista elämää.

No sitähän se väistämättä on, kun on introvertti, jolla on laaja ystäväpiiri ja harrastuksia, joihin suhtautuu hyvin intohimoisesti. Ystävien kanssa on ihana viettää aikaa, mutta vastaavasti on sitten pakko ladata akkuja yksin, tai muuten ei jaksa. Ei tuo nyt minusta mitenkään erikoista ole vaan ihan arkea sosiaaliselle introvertille.

Luulitko, että vain ekstrovertit voivat olla sosiaalisia? -ap

Vierailija kirjoitti:

Olemme akateeminen ja hyvätuloinen perhe stadista, joka harrastaa kulttuuria ja matkustelua. Teemme asiantuntijatyötä.

Ja kappas, ihan samoja olemme harrastaneet lasten synnyttyäkin. Luemme paljon, käymme monta kertaa kuussa elokuvissa, käymme taidenäyttelyissä ja teatterissa, matkustelemme ulkomaille 3-4 kertaa vuodessa, opiskelemme kieliä ja minulla on lisäksi pari luottamustehtävää.

Lapsia on kaksi ja he ovat jo teini-ikäisiä.

Meitä vanhempia kun on kaksi ja osaamme jakaa vastuita. Lapsenvahdin voi hankkia helposti ja monia asioita harrastaa lapsienkin kanssa. Esimerkiksi taidenäyttelyssä voi vallan hyvin käydä rattaiden kanssakin, ei ole millään tavalla este.

Kaikki eivät ole hyvätuloisia ja energisiä, eikä kaikilla ole sellaisia harrastuksia, joita voi harrastaa lasten kanssa.

Jos ihminen rakastaa kotona olemista, ruuanlaittoa, siivousta, huoltamista ja tykkää kaikesta sellaisesta jota yhteisömme olettaa vanhempien tekevän niin elämä ei muutu.

Josvielä on isovanhemmat jotka haluavat hoitaa lapsia välillä, jos on työ joka menee samaan tahtiin eikä vaadi mitään liikoja ja jos lapset vielä hoitaa väunisia niin voihan se mennäkkin hyvin.

- mies myös halunnut aina lapsia

- talous on turvattu, meillä on varaa asua juuri siin kodissa missä haluamme ja voimme kuitenkin olla tinkimättä muusta (mm matkailu), neliöitä ja tavaraa meillä on vähän

- minä harrastan kuntosalia ja ryhmäliikunta, näitä olen harrastanut viimeiset 10v ennen fitnessbuumiakin.... Puoliso ei ole kauheasti koskaan harrastanut. Näitä nyt pystyy harrastamaan lastenkin synnyttyä

- matkakohteemme suuntautui ennen lapsia paikkoihin johon lapsetkin olisi hyvin voinut viedä, sama jatkuu

- yhteisenä harrastuksena on retkeily, vauvat on heitetty rinkkaan ja otettu telttaan väliin, isommalle lapselle se on tosi tervehenkinen harrastus ja tottuneesti kävelee pitkiä matkoja oma rinkka selässä

- illanistujaisia on ollut aina satunnaiseen, edelleen satunnaiseen, kahden vanhemman perheessä ei kavereiden näkeminen ole ollut ongelma

- meillä ei ole mitään ehdottomia juttuja, esim tätä lasten seurassa ei voisi nauttia alkoholia sen verran kun nautitaan (vähän), muutenkin suhtautumistapa lapsiin on sellainen että he ovat osa meidän elämää, elämä ei pyöri lasten ehdoilla

Luopua on pitänyt yhteisistä menoista kodin ulkopuolelle (näitä juuri ei edes olisi), ja toki pitää herätä aamuisin vielä kun nuorempi on pieni. Suurimmaksi ongelmaksi nostaisin välillä kireät hermot kun esikoululainen on uhmaiässä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen rakastaa kotona olemista, ruuanlaittoa, siivousta, huoltamista ja tykkää kaikesta sellaisesta jota yhteisömme olettaa vanhempien tekevän niin elämä ei muutu.

Josvielä on isovanhemmat jotka haluavat hoitaa lapsia välillä, jos on työ joka menee samaan tahtiin eikä vaadi mitään liikoja ja jos lapset vielä hoitaa väunisia niin voihan se mennäkkin hyvin.

Ihan hyvä tiivistys. Kiitos tästä. -ap

No meidän elämäntapamme ei ole lapsista kärsinyt.

Elämme diplomaatteina yhdessä maailman solmupääkaupungeista. Käymme erilaisissa tilaisuuksissa useamman kerran viikossa. Tapaamme ihmisiä kaikkialta maailmasta, ja olemme käyneet paikoissa, jonne turisti ei pääse, ja tavanneet ihmisiä, jotka ovat tuttuja uutisten kautta koko maailman ihmisille.

Olemme asuneet useassa eri maassa, muutot ovat onnistuneet myös vauva-aikana. Olemme myös matkustelleet paljon. Harrastaneet monenlaista, kulttuuria, opiskelua jne. Mitään ei monilapsinen perhe-elämä ole estänyt.

Meillä on tuttuja, jotka ovat lapsi rinkassa vaeltaneet Andeilla, meidän omamme viihtyvät yhtä hyvin suurkaupungeissa kuin luonnonpuistoissakin. En oikeasti pysty keksimään, mitä elämäntyylissämme lapset olisivat tuhonneet.