Minkälainen elämäntapa ei romutu pysyvästi lasten hankinnan myötä?

Mä kuvittelin, että lapsi sopeutuu mun elämäntapaan, mutta ei se niin mennytkään. Annoin lapset isälle.

Vasta kun lapset olivat syntyneet, aloin tajuta, että ei lasten sopeuttaminen mun tahtooni ja tapoihini elää ole lapsille hyväksi. Nimenomaan kaipaan paljon omaa rauhaa ja aikaa puuhailla itsekseni. En tajunnut, että lapselle se ei ole hyvä olla aika paljon yksin. Kärsin aika monta vuotta riittämätöntä omaa elämää ja aikaa ennen kuin riitti.

1

- Asuttiin muutenkin lapsiperheiden suosimalla alueella rivitalossa

- Harrastukset ulkoilua ja liikuntaa, lapset olleet mukana aina

- Ei käyty ennen lapsiakaan ravintoloissa, tai no parikymppisenä käytiin muttei kiinnostanut enää kolmikymppisenä

Että eipä elämä paljon muuttunut, tietysti vauva-aika oli kotiin sitovampaa mutta kun lapset kasvoivat niin kasvoivat samalla meidän elämäntapaan. Eivät ole koskaan olleet "riesana".

Lisäksi minusta oli todella vittumaista tehdä ruokia muille varsinkin niin että mies kyttää siinä vieressä, mitä teen. En sitäkään tajunnut ennen lapsia, että jotenkin se ei ole sama asia, mitä pyöräytän itselleni. Jotenkin se tyhmä mammanrooli ahdisti.

1

Vierailija kirjoitti:

- Asuttiin muutenkin lapsiperheiden suosimalla alueella rivitalossa

- Harrastukset ulkoilua ja liikuntaa, lapset olleet mukana aina

- Ei käyty ennen lapsiakaan ravintoloissa, tai no parikymppisenä käytiin muttei kiinnostanut enää kolmikymppisenä

Että eipä elämä paljon muuttunut, tietysti vauva-aika oli kotiin sitovampaa mutta kun lapset kasvoivat niin kasvoivat samalla meidän elämäntapaan. Eivät ole koskaan olleet "riesana".

Okei, no minä en asu lapsiperheiden suosimalla alueella ja harrastukset vaativat vähän enemmän kuin ulkoilu. Ravintoloissa, kahviloissa ja baareissa käyn ainakin pari kertaa viikossa.

Mikä on oman ajan ja yksinolon tarpeesi? -ap

Nykyään lapset ovat teinejä niin omaa aikaa riittää.

Kun olivat pienempiä niin en juuri omaa aikaa kaivannut tai sitten vuorotellen toinen jäi lasten kanssa jos oli oma meno. Yhdessä käydään miehen kanssa esim festareilla, lapset mummolassa.

Kun sain lapsia, asuin talossa, jossa asumme edelleen (jo 17. vuosi menossa). Asuinalue ei siis                              muuttunut. Talo on iso, yksityisyyttä ja rauhaa löytyy ihan kotoa. Lapsillani on isä, joka osaa olla lasten kanssa, vaikka sulkeutuisin ompeluhuoneeseen koko päiväksi. Harrastukseni eivät vie pitkää aikaa ja ne vaihtelevat eli jos talvella hiihdän, niin kesällä suunnistan. Lapset on pärjänneet isän kanssa sen parituntisen, kun olen ollut metsässä. Kaveripiirissä oli kaikenikäistä väkeä, perheetöntä ja perheellistä, joten ystäväpiirikään ei vaihtunut. Ystävistä osa asuu yli 7000 km päässä, yhteyttä heihin pidettiin muutenkin kuin istumalla iltaa yhdessä.

Lisäksi anoppi asuu naapurissa. Hän ottaa mielellään lapset luokseen, jos minulla on akuutti meno hammaslääkäriin tms. Eli oikeastaan suurin muutos on se, että anopin kanssa ollaan tekemisissä muutenkin kuin kahvittelumielessä.

-Tarpeeks rahaa laittaa lapsiin valmiiks

-Muutto sopii minne vaan

-Läheiset välit isoon lähipiiriin, eli lastenhoitoapua -aina- saatavilla

Asutaan pk-seudulla, niin kaikki on lähellä ja jos esim halutaan leffaan, ei tarvii vauvan olla ilman meitä kun se leffa. Ja isommat lapset nyt menee vielä helpommin.

up

No me asuttiin samalla alueella lasten poismuuttoon asti kuin missä lapset syntyivät ja missä oli ensimmäinen yhteinen kotimme. Kerran vaihdettiin isompaan asuntoon ja lapset olivat jo kouluikäisiä. Ei oikeastaan lasten takia, vaan sen takia, että mä tarvitsin työhuoneen. Eli sanon, että se on yksilökohtaista. Lisäksi mun ei odotettu enää tulevan tekemään viikkosiivousta joka viikonloppu lapsuudenkotiini, kun oli omia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla kuulee välillä väitettävän joko, ettei elämä muutu oikeastaan mitenkään lasten myötä, tai että se muuttuu vain vähäksi aikaa. Tämä herättää minut aina kummastelemaan, minkälaisia elämäntapoja ihmisillä sitten on, kun ainakaan itse en voisi tehdä juuri mitään nykyisin minulle tärkeistä asioista, jos hankkisin lapsen. Täysin uusiksi menisivät asuinpaikkani, parisuhteeni, harrastukseni, tapani ja totta puhuen kyllä persoonanikin.

Esimerkkejä:

– joutuisin muuttamaan kauas haluamaltani asuinalueelta, koska minulla ei ole varaa täällä kuin yksiöön

– joutuisin luopumaan rakastamani ihmisestä, koska hän ei halua lapsia

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta saada riittävästi omaa aikaa

– joutuisin luopumaan mahdollisuudesta riittävään yksityisyyteen ja rauhaan

– joutuisin luopumaan harrastuksestani, joka vaatii monta tuntia viikossa

– joutuisin luopumaan riittävän vilkkaasta sosiaalisesta elämästä

– jne. jne.

Joten te, jotka ette joutuneet luopumaan mistään tai muuttamaan mitään, minkälaista elämää elitte ennen lapsia?

Häh? Kuka niin väittää? Tottakai kaikki muuttuu! Todella naiivia kuvitella muuta! Mutta suurimmalle osalle se muutos on positiivinen asia. Siksihän niitä lapsia hankitaan että halutaan sitä perhe-elämää ja halutaan kasvattaa ja hoitaa omaa lasta.

Kyllä se elämä muuttuu, jos ei silloin, kun lapsi on vauva, niin viimeistään kouluikäisenä. Alkaa harrastuskuskaukset, lapsen menot ja niin edelleen. Tulee ylimääräisiä menoja, niin rahallisesti kuin ajallisesti. Elämä muuttuu lasten myötä. Paskapuhetta, jos joku muuta väittää. Ja toinen ei mene siinä kuin yksi.. Menot tuplaantuu.

Ap on aika erikoinen tapaus, kun samaan aikaan vaatii valtavasti yksityisyyttä, rauhaa, hiljaisuutta ja sitten toisaalta myös valtavasti harrastuksia ja sosiaalista elämää. Ehkä koko asenteen voisi kuitata sanalla "minäminäminä". On ihan ok olla haluamatta lapsia ja pesiä yksiössä velapuoliskon kanssa, jos niin haluaa. Jos haluaa lapsia, löytää ja järjestää yleensä kyllä sopivat kompromissit harrastamiseen ja henkilökohtaisessa kuplassa kyyköttämiseen.  Pikkulapsivuodet menevät nopsaan ohi ja ei aikaakaan, kun on taas kaikki maailman aika olla ja harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä kuvittelin, että lapsi sopeutuu mun elämäntapaan, mutta ei se niin mennytkään. Annoin lapset isälle.

Erittäin hieno ja kypsä päätös,

sinun kaltaiseltasi.

Kunpa olisit tuntenut itsesi paremmin niin olisit voinut jättää kokonaan tekemättä.

Sellainen elämä ei mene pilalle, jossa kaivataan muutosta, kypsymistä ja haasteita. Tietenkin lapset vähentää omaa ja parisuhdeaikaa ja seksi rajoittuu nykyään iltoihin kun lapset nukkuu. Ehdin kuitenkin yhä liikkumaan tavoitteellisesti, jatkamaan soittoharrastusta ja säilyttämään läheisyyden puolisooni (oltu yhdessä 15 v). Lapset 2 kpl ei vielä kouluikäisiä, koko ajan helpottaa.

Asuttiin jo valmiiksi isossa kämpässä ja tukiverkko kunnossa. Nämä varmaan ne tärkeimmät. Ravintoloissa käytiin 1-2 kertaa kuussa ja käydään edelleen. Isoa oman ajan tarvetta ei ole, oltiin paita ja peppu -tyyppisessä suhteessa ennen lapsiakin.

No varmaan useimpien ihmisten elämäntapa ei romutu vaikka usein jossain määrin muuttuukin. Ap:n elämäntapa kuulostaa aika äärimmäiseltä.

No mun mielestä normaali elämä ei juuri kummemmaksi muutu sen myötä että yksi tai kaksi perheenjäsentä tulee lisää, enemmän se puolison tulo kuvioihin muuttaa elämää tai vaikka koira.

Mulla on pysynyt kaikki harrastukset ja uusia tullut lapsesta huolimatta.

Olen aina ollut kova lukemaan ja lapseni oppi pienestä pitäen että äidin kirjaan ei kosketa joka on jossain käännettynä ympäri jotta paikka pysyy missä olen menossa. Koskaan lapsi ei repinyt tai piirtänyt kirjaan kuten jotkut sanoo että lapset tekee.

Olen käynyt kansalaisopiston kursseilla erilaisilla, lapsi on silläaikaa ollut isänsä kanssa tai mukana jos on ollut joku aihe mikä häntäkin kiinnostaa.

Politiikassa olen ollut mukana jo parikymmentä vuotta kohta, eikä perhe-elämä ole siihen vaikuttanut, vaikka miehen kanssa joskus väitelläänkin jostain kun hän on eri poliittisen kannan edustaja, yhtenä vuonna olimme kuntavaaliehdokkaina sekä mies, minä että esikoislapsi.

Ulkomailla en ole käynyt kuin laivalla, lentokoneessa en ole ollut enkä tiedä uskaltaisinko. Vanhempani kävivät ulkomailla kun minä olin jo muuttanut kotoa, nuoremmat sisarukseni olivat mukana. Esikoislapseni matkustaa paljon ja on asunut jo monessa maassa, ja aikoo melko pysyvästi pysyäkin asumassa muualla.

Olen alkanut harrastaa sukututkimusta kun äitini innostui siitä ensin, minä innostuin puutarhanhoidosta kun sain oman pihan ja sen jälkeen äitinikin innostui vasta vaikka hänellä oli ollut oma piha jo todella kauan.

Minä tai mieheni ei käytetä alkoholia tai muutenkaan tykätä käydä baareissa ym. Myöskään esikoinen ei käytä koskaan alkoholia, ei vaikka seurustelukumppaninsa on ranskalainen.

Ei kyllä tule mieleen mitään mitä lasten läsnäolo minua estäisi tekemästä, vahtaan televisiota tai luen yömyöhään ja nukun aamulla pitkään, sekään ei ole muuttunut koskaan muutakuin työn takia, mutta työt olen yleensä valinnut niin että ei tarvitse hirveän aikaisin aamulla mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vasta kun lapset olivat syntyneet, aloin tajuta, että ei lasten sopeuttaminen mun tahtooni ja tapoihini elää ole lapsille hyväksi. Nimenomaan kaipaan paljon omaa rauhaa ja aikaa puuhailla itsekseni. En tajunnut, että lapselle se ei ole hyvä olla aika paljon yksin. Kärsin aika monta vuotta riittämätöntä omaa elämää ja aikaa ennen kuin riitti.

1

Missä sun lapsen isä oli? Pienten lastan kanssa eläessä vanhemmat tapaa hoitaa lapsia vuorotellen niin että toinen pääsee aina omiin juttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi minusta oli todella vittumaista tehdä ruokia muille varsinkin niin että mies kyttää siinä vieressä, mitä teen. En sitäkään tajunnut ennen lapsia, että jotenkin se ei ole sama asia, mitä pyöräytän itselleni. Jotenkin se tyhmä mammanrooli ahdisti.

1

Miksi ihmeessä se mies siinä kyttäsi? Ja mikä ihmeen mammarooli? Jos teet ruokaa joka ei sovi pikkulapselle, niin sitten kersalle purkkiruokaa, sitä saa kaupasta. Ei mua ole koskaan vaivannut mikään mammarooli, enemmän se vaivaa kun mies haluaa että joka päivä on kerran päivässä "kunnon ruokaa" minä ja lapset pärjättäisiin sillä mitä kaapista löytyy, niin meillä lapsuuden kodissakin tehtiin välillä, vanhemmat eivät joka päivä töiden jälkeen jaksaneet alkaa keitellä perunoita ym. ja hyvin pärjättiin.