Erityisherkän kanssa asuminen on yhtä rankka kuin narsistin kanssa asuminen.

Itse väittäisin että vielä rankempaa kunnihannjoka asiasta mitä meinaat sanoa saa miettiä että loukkaantuuko ja pahottaako taas mielensä vaikka väärin sanotusta huomenesta ja alkaa parkumaan ja vollottamaan kuin sylivauva

Aika vaikeaa on sitten jos 20% ihmisistä on erityisherkkiä. Narsisteja vain hyvin hyvin vähän eli alle 1%. Toki eritysherkän kanssa asuminen voi vaatia ihan kohtuullisia mukautuksia, mutta normaali ihminen myös toinen erityisherkkä kykenee ottamaan nämä asiat huomioon eivätkä ne nouse ongelmaksi. Jos toisella on narsistinen persoonallisuushäiriö, niin hän ei pysty kyllä elämään kenenkään kanssa, joten liiottelet.

Vierailija wrote:

Näissä "x on rikkaus" -määritelmissä minua häiritsee se, että miten kukaan voi asettaa itsensä asemaan, jossa kokee olevansa oikeutettu päättämään toisten puolesta, kuinka rikasta tai antoisaa näiden elämä on. Erityisherkiksi itsensä määrittelevät usein kuvaavat, kuinka heidän tunne-elämänsä on rikkaampaa kuin muilla. Eihän kukaan tiedä, millainen toisen ihmisen tunne-elämä on. On todella omahyväistä ajatella, että juuri se oma tunne-elämä olisi erityisen rikasta verrattuna muihin. 

No kyllähän sen huomaa toisesta, jos tällä on erityisen köyhä tunne-elämä.

Vierailija wrote:

Vierailija kirjoitti:

En ottaisi kumppaniksi ei-herkkää ihmistä.

 

Sanoo ikisinkku tuplaerityisherkkä?

Puhuu suunsa kiinni pitävä joka ilta antava mikroaggressioinen rouva jonka raivo purkaantuu siivoamiseen ja lihapaistin tökkimiseen?

Vierailija wrote:

Ei erityisherkkä ole tuollainen, että joka sanasta loukkaantuu. Itselläni se ilmenee seuraavina piirteinä:

- herkkyys melulle ja koville äänille. Lisäksi en voi sietää esim maiskutusta. Lähden silloin eri huoneeseen tai laitan vastamelut korville, jos toinen syö äänekkäästi.

- herkkyys vahvoille tuoksuille. Saatan alkaa fyysisesti yökätä jonkun vanhentuneen ruuan hajulle tai vahvoille

Mulla on muuten ihan samat mitä sulla, paitsi nuo hajut. Maiskutus on tosi paha. Noissa äänissä on vielä se, että vaikka se itse ääni ja sille altistuminen kestäisi vain hetken, niin se paha olo niille altistumisesta voi kestää puolesta tunnista tuntiin. Vaikka pääsisit ääntä pakoon toiseen huoneeseen, niin olet siinä sietämättömässä vihan tunteessa vielä kauan, vaikka et enää kuule sitä toisen mätskytystä ja ruuan suussa mupeltamis lätinää. Kun aivojen hälytyskeskus on päättänyt, että nyt olet "ällöttävän väkivallan" keskellä, niin ei se heti rauhoitu siitä.

Vaatteiden pesuohjelappu jos kutittaa, ja sen poistat, niin ärsytys on saman tien poissa. Aivot eivät vihoittele tuntia sen jälkeen.

Aloittaja valittaa kun HÄN joutuu varomaan sanojansa KOKO AJAN.

Ei normaalit ihmiset joudu. Olisikohan aloittajalla kuitenkin ongelma siinä MILLÄ TAVALLA hän asiansa sanoo, eikä siinä MITÄ hän sanoo?

Todennäköisesti aloittajalla on inhottava, halveksiva ja piikittelevä passiivisaggressiivinen äänensävy KAIKESSA mitä hän sanoo toiselle.

Ihan minkä tahansa asian voi sanoa inhottavalla äänensävyllä, jolloin itse sanat menettävät merkityksensä ja muuttuvat päinvastaisiksi.

Ihminen voi sanoa toiselle että: "Oletpa kaunis/kiva/viisas". Jos tuon sanoo normaalilla äänellä, tai ystävällisesti niin se on kiva kuulla. Mutta jos nuo samat lauseet sanoo halveksivalla ja ilkeällä äänen sävyllä, niin ne tarkoittaa tismalleen päinvastaista. Et ole kaunis/kiva/viisas vaan ruma/inhottava/typerä.

"Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Näissä "x on rikkaus" -määritelmissä minua häiritsee se, että miten kukaan voi asettaa itsensä asemaan, jossa kokee olevansa oikeutettu päättämään toisten puolesta, kuinka rikasta tai antoisaa näiden elämä on. Erityisherkiksi itsensä määrittelevät usein kuvaavat, kuinka heidän tunne-elämänsä on rikkaampaa kuin muilla. Eihän kukaan tiedä, millainen toisen ihmisen tunne-elämä on. On todella omahyväistä ajatella, että juuri se oma tunne-elämä olisi erityisen rikasta verrattuna muihin. 

No kyllähän sen huomaa toisesta, jos tällä on erityisen köyhä tunne-elämä." 

Niin huomaakin. Se, että jollain on erityisen köyhä tunne-elämä, on kuitenkin erottuva poikkeus eikä normaalin tunne-elämän ominaisuus. Puhuin yleistyksestä, jonka mukaan erityisherkillä tunne-elämä on rikkaampi kuin muilla. Jos sanotaan näin, sanotaan samalla, että muilla kuin erityisherkillä se on köyhempi. 

Vierailija wrote:

"Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Näissä "x on rikkaus" -määritelmissä minua häiritsee se, että miten kukaan voi asettaa itsensä asemaan, jossa kokee olevansa oikeutettu päättämään toisten puolesta, kuinka rikasta tai antoisaa näiden elämä on. Erityisherkiksi itsensä määrittelevät usein kuvaavat, kuinka heidän tunne-elämänsä on rikkaampaa kuin muilla. Eihän kukaan tiedä, millainen toisen ihmisen tunne-elämä on. On todella omahyväistä ajatella, että juuri se oma tunne-elämä olisi erityisen rikasta verrattuna muihin. 

No kyllähän sen huomaa toisesta, jos tällä on erityisen köyhä tunne-elämä." 

Niin huomaakin. Se, että jollain on erityisen köyhä tunne-elämä, on kuitenkin erottuva poikkeus eikä normaalin tunne-elämän ominaisuus. Puhuin yleistyksestä, jonka mukaan erityisherkillä tunne-elämä on rikkaampi kuin muilla. Jos sanotaan

Niin se pitäisi sinulle erikseen muotoilla jotenkin kieli keskellä suuta, että "minulla on aika rikas tunne-elämä ja joitakin ihmisiä rikkaampaa saattaa ehkä olla, en tiedä sinun tunne-elämäsi rikkaudesta tai köyhyydestä, enkä ota siihen erikseen kantaa"

On helpompaa sanoa että, tunne-elämäni on keksimääräistä rikkaampaa. Silloin sanotaan, että on joitakin ihmisiä varmasti kenellä on köyhempää, heitä erikseen yksilöimättä tai sinua erikseen syyllistämättä ja nimeltä mainistematta.

Nykyään on aika hankalaa kun mistään ei voi puhua yleisesti, koska aina on joku vinkumassa, että eipäs peipäs, kun on se ja tämä poikkeus, ja minä täällä sitä ja tätä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

"Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Näissä "x on rikkaus" -määritelmissä minua häiritsee se, että miten kukaan voi asettaa itsensä asemaan, jossa kokee olevansa oikeutettu päättämään toisten puolesta, kuinka rikasta tai antoisaa näiden elämä on. Erityisherkiksi itsensä määrittelevät usein kuvaavat, kuinka heidän tunne-elämänsä on rikkaampaa kuin muilla. Eihän kukaan tiedä, millainen toisen ihmisen tunne-elämä on. On todella omahyväistä ajatella, että juuri se oma tunne-elämä olisi erityisen rikasta verrattuna muihin. 

No kyllähän sen huomaa toisesta, jos tällä on erityisen köyhä tunne-elämä." 

Niin huomaakin. Se, että jollain on erityisen köyhä tunne-elämä, on kuitenkin erottuva poikkeus eikä normaalin tunne-elämän ominaisuus. Puhuin yleistyksestä, jonka mukaan erityisherkillä tunn

Pointtini oli enemmänkin se, että puhuminen "rikkaasta tunne-elämästä" kertoo erityisherkkyysdiagnoosin kotikutoisuudesta. Kyseessähän ei ole mikään lääketieteellinen diagnoosi, jonka saa, kun tietyt tarkasti määritellyt kriteerit täyttyvät. Se, että joku kokee oman tunne-elämänsä jonkinlaiseksi, ei tarkoita tai merkitse yhtään mitään lääketieteellisessä mielessä. Saahan näin toki sanoa, mutta minua häiritsee tapa, jolla omasta kokemuksesta puhutaan ikään kuin se olisi ulkopuolisen asiantuntijan lausunto. 

 

Tunne-elämän epävakaus ei kuulu erityisherkkyyteen. Vaikka mässyttäminen aiheuttaa mussa esim silmittömän raivontunteen ja vahvan kehollisen reaktion, niin en minä sitä muihin purkaa, koska pystyn hallitsemaan tunteeni. Tiedän järjellä, että mun hermosto ylireagoi ja poistun tilnteesta.

Jos mut pakotettais kuuntelemaan sitä mässytystä, eikä päästettäisi poistumaan siitä tilanteesta, niin sitten joku saattaisi saada haarukasta silmään. Niin vahva pakene tai taistele reaktioi kehossa herää. Mutta eipä tuollaista kidutusmuotoa muhun onneksi kukaan käytä, joten ei vaikuta muiden elämään millään tavalla minun reaktiot ääniin.

Se, että uhriutuu, on käytökseltään epävakaa ja käyttää muita omien tunteiden sääntelyyn kuuluu aivan toisenlaisten diagnoosien alle.

Enkä sanonut, että tunne-elämäni olisi rikkaampaa kuin muilla. Sanoin, että se on poikkeuksellisen syvää ja tunteet tulevat erittäin vahvoina ja valtaavat koko kehon. Enpä usko, että kaikilla on näin. Esim vain puolet ihmisistä on niin herkkiä, että heillä menee iho kananlihalle musiikista. Minulla menee jo vahvoista vuorosanoista leffaa katsoessa.

Vierailija wrote:

Enkä sanonut, että tunne-elämäni olisi rikkaampaa kuin muilla. Sanoin, että se on poikkeuksellisen syvää ja tunteet tulevat erittäin vahvoina ja valtaavat koko kehon. Enpä usko, että kaikilla on näin. Esim vain puolet ihmisistä on niin herkkiä, että heillä menee iho kananlihalle musiikista. Minulla menee jo vahvoista vuorosanoista leffaa katsoessa.

 

Minulla tulee aina itsellä silmiin kyyneleet, jos joku itkee tai liikuttuu televisiossa. Tai on jotain sentimentaalista musiikkia. Mutta se on vain fysiologinen reaktio. Ei minua oikeasti yhtään kosketa kenenkään vain elämää itkut. En myötäelä oikeasti. Kroppani vaan jotenkin reagoi, mutta en mieleltäni ole mukana niissä fiiliksissä.

Tämä on jännä, kun tuo kyynelehtiminen mukana, koskee vain ruudun takaa näkemiäni vollottajia. Jos joku oikeassa elämässä liikuttuu, niin en liikutu siinä mukana. Eikä kroppa lähde siihen mukaan. Olen ainoastaan kiusaantunut ja ihmeissäni, mitähän se tuokin tuossa noin voimakkaasti reagoi.

Vierailija wrote:

"Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Näissä "x on rikkaus" -määritelmissä minua häiritsee se, että miten kukaan voi asettaa itsensä asemaan, jossa kokee olevansa oikeutettu päättämään toisten puolesta, kuinka rikasta tai antoisaa näiden elämä on. Erityisherkiksi itsensä määrittelevät usein kuvaavat, kuinka heidän tunne-elämänsä on rikkaampaa kuin muilla. Eihän kukaan tiedä, millainen toisen ihmisen tunne-elämä on. On todella omahyväistä ajatella, että juuri se oma tunne-elämä olisi erityisen rikasta verrattuna muihin. 

No kyllähän sen huomaa toisesta, jos tällä on erityisen köyhä tunne-elämä." 

Niin huomaakin. Se, että jollain on erityisen köyhä tunne-elämä, on kuitenkin erottuva poikkeus eikä normaalin tunne-elämän ominaisuus. Puhuin yleistyksestä, jonka mukaan erityisherkillä tunne-elämä on rikkaampi kuin muilla. Jos sanotaan

No ahdistutko jos joku on kauniimpi, älykkäämpi, nopeampi, taitavampi, hauskempi tai notkeampi kuin muut? Koetko sen taas niin, että sinua siinä haukutaan rumaksi, tyhmäksi, hitaaksi, kömpelöksi, tylsäksi ja pökkelöksi?

 

Musta tuntuu, että se on tuo termi, joka johtaa harhaan. Olen erityisherkkä= olen erityinen, kohdelkaa mua erityisesti. 

Vaikka se ei todellakaan tuota tarkota. 

Mun tuntemat erityisherkät eivät ainakaan ole mitään narsistisia sikoja, päin vastoin. Ennemminkin jopa "liian" kilttejä ja yliempaattisia. Johtunee siitä, että osaavat erityisen hyvin asettua toisen ihmisen asemaan? Varovat viimeiseen asti loukkaamasta toista, ja jos vahingossa loukkaavat, pyytelevät vuolaasti, suorastaan paniikissa, anteeksi. 

Varmaan jossain luovalla alalla nämä erityisherkät pääsee oikeuksiinsa, mutta tuolla ns kovassa businessmaailmassa nämä ovat haastavia henkilöitä juurikin sen takia että muiden pitää varoa heitä, heitä täytyy kohdella ja kohdata eri tavalla kuin muita.

Kokemukseni tämän tyypin persoonista on varsin vähäinen, mutta parissakin työyhteisössä ja jossain vaiheessa henk koht elämässäkin olen joutunut tekemisiin tämän persoonallisuuspiirteen ihmisten kanssa ja haasteita tuli välittömästi.

Ihan jo siitä että he ottavat kaiken itseensä, ihan kuin joka asia mitä päätetään tai tehdään tehtäisi jotenkin hankaloittaakseen heidän elämää tai kiusatakseen heitä tai vastaavasti toisinpäin, että heitä ei huomioida eivätkä he saa mielipidettään läpi. Ihan sama kuvio kerta kerran jälkeen.

Toinen yhdistävä tekijä on ollut kaikilla. He julistavat vähän väliä tätä herkkyyttään ehkä suojellakseen itseään, näin muut (ainakin empaattista henkilöt) alkaa tiedostamattaan suojelemaan heitä. Yhteisöön (olipa se mikä tahansa) muodostuu pian toimintatapa missä ennen päätöksiä ja tekemistä mietitään miten nämä erotyisherkät mahtaa suhtautua asiaan ja töissä projektitkin jaetaan sen mukaan miten nämä herkkähipiäiset kykenee ja jaksaa /pystyy etteivät kuormitu...... joo, onhan se heille kiva että heidän persoona huomioidaan, mutta kun he saavat varmaan kutakuinkin saman palkan kun muut, mutta eivät pysty samoihin tehtäviin ja jos joku ei joskus mene ihan putkeen, niin heille ei saa huomauttaa siitä vaan muut korjaa taustalla asian vaivihkaa. 

Sitten joka kerta lomia suunnitellessa sama virsi. Nää herkkikset on etusijalla päättämässä Niilon haluaa olla lomalla koska he kuormittuvat jos eivät saa tahtoaan läpi ja jäävät kuitenkin saikulle migreenin tai muun ahdistusoireen (jonkun syyn mikä ei siis näy ulospäin) takia. Joulujen välipäivät, helatorstain jälkeiset perjantait jne nämä tyypit saa ensin valita lomapäivikseen vaikkei välttämättä ole edes lapsia joiden takia pitäs olla kotona. 

Veikkaanpa että ainakin itseni elämänvarelle sattuneet erityisherkät (kaikki jo aikuisia 30-50v) ovat tietoisia siitä, että tuo rooli on vallankäytön väline ja ovat sen turvin muokanneet itselleen vähän helpomman tien töissä ja harrastusporukoissa /ystäväpiirissä. 

Enkä tarkoita sitä että heillä itsellä olisi helppoa päänsä sisällä, onhan se varmaan hirveän kuormittavaa miettiä kokoajan miten kaikki muut ovat heitä vastaan ja miten uuvuttavaa tästä ja tuosta ja miten aina joku loukkaa just heitä jne.... (en kadehdi yhtään). 

Lainaus ei näköjään toimi, mutta komppaan kaikilta osin tekstiä 78.

Lisään siihen vielä sen että meilläkin koko avokonttorin nurkkaus noin 15-20 ihmistä joutuu elämään näiden muutamien erityisherkäksi (tai muuten vaan neuroottisiksi) itsensä määritelleen mukaan. Meillä vielä ongelmana se että HE tykkäävät kuitenkin tulla toimistolle eivätkä pysy etätyössä edes sitä 2 pv / vko mikä on lupa.

Sitten HE määrittelevät saako kukaan tuoksahtaa hiuslakalta, edes miedolta deodorantilta, saati voimakkaammalta suihkusaippualta tai pyykin huuhteluaineelta - mutta myöskään hieltä ei missään tapauksessa saa haista eikä vaatteissa saa olla tunkkaista hajua, sekin ärsyttää. Tätä me käsitellään n 2 kk välein palavereissa kuka heisee miltäkin, tai ihaistaanko liikaa ja ihmisiä kutustaan jopa esihenkilön huoneeseen jos nyt tuoksut väärältä ettei vaan nyt suvikukkamaaria ja pirkkoinkerilillukanvarsi häiriinny. Voi jeesus, ihan naurettavaa touhua.

He eivät voi lounastaa muiden kanssa, eli jos meillä on lounaspalaveri me ei voida puhua samalla työasioista koska nämä ääniyliherkät ei siedä muiden ihmisten syömisääniä, vaikka ihan kaikki aikuiset syövät käytännössä äänettä sivistyneesti.

Työpöydän ääressä ei saa rapistella mitään (esim energiapatukan pakkausta auki tms jonka voisi syödä siinä pöydän ääressä työtä tehdessä) koska HE häiriintyvät ja ärsyyntyvät jo siitä rapinasta saati siten siitä jos muutaman kerran suu maiskahtaa. Toinen ärsyyntyy jopa siitä että joku kakistelee kurkkuaan tai köhäisee muutamaa kertaa enempää.

Kun lähdetään porukalla vaikka tutustumaan jonnekin toiselle paikkakunnalle, niin koko hemmetin reissu suunnitellaan näitä kahta vinkumiinaa silmälläpitäen, ottaen huomioon HEIDÄN rajoitteet mm juuri noiden tuoksujen, äänien ja ruokarajoitteiden mukaan.

En pidä tästä asetelmasta ollenkaan ja olemme jopa keskustelleet siitä, että nostamme asian esille työsuojeluun, koska olemme kuvannollisesti noiden kahden henkilön panttivankeja työyhteisössä.

Ja pyydän heti anteeksi niiltä jotka kärsitte näistä erityisherkkien oireista, ei varmaan oo helppoo, mutta kai tekin tajuatte että meidän ns normaaleiden ei tarvitse tanssia teidän pillin mukaan. 

Toivottavasti 2 erityisherkkää etsii toisensa muuttaa kimpassa asumaan. Sehän olisi oivallinen paikka kun kumpikaan ei siedä ääniä, tuoksuja, pitää olla tietty määrä kaikesta kuormittavuudesta vapaata aikaa jne.... he tietäisivät milloin toiselle saa sanoa ja mitä ja millä äänensävyllä, näin syntyisi varmaan hyvinkin harmooninen liitto (tai siis vaikka ihan vaan kimppakämppä).

Vai onko erityisherkkien oireiden juurisyy se etteivät he itseasiassa siedä muita ihmisiä  ???? 

Tätä keskustelua vähän alusta ja lopusta lukeneena kiinnostaa, että voivatko ns erityisherkät siedättää itseään jotenkin noille asioille josta saavat oireita? 

Mikä tarkalleenottaen esim siinä ärsyttää, jos jonkun syödessä kuuluu jotain ääntä? Ärsyttääkö se ihminen ja hänen osaamattomuutensa syödä ääneti ja se saa erityisherkän raivon partaalle? Vai vain juuri se tietty ääni? Koska jostain muustakin saattaisi tulla samankaltaista ääntä, reagoitteko silloinkin samalla tavalla..... vai onko se tosiaan se että sen ääniä päästelevän ihmisen käytös onkin se laukaiseva tekijä? Oletteko analysoineet tätä tarkemmin?

Kysyn ihan vaan kiinnostuksesta asiaan kun lähipiirissä on eräs henkilö jota tuntuu ärsyttävän vähän kaikki muihin ihmisiin liittyvä, ei niinkään lentoasemalla kova lentokoneen ääni tai ohikiitävä rekka tai koiran haukunta, vaan autappa armias jos se on joku lähellä oleva ihminen joka aiheuttaa jotain epämiellyttävää hänelle, niin kiukustuu välittömästi.

Mää oon kans tunnustautunu yliherkäks, kun en voi sietää tyhmiä ja ammattitaidottomia ihmisiä. Voiskohan tuosta pyytää jotain lisäkorvausta että joudun sietämään niitä työpaikalla ja se kuormittaa minua. Joudun hakemana viikon saikkua vähintään kvartaaleittain, jotta jaksan taas paremmin näitä vinkumiinoja täällä.

Ap:n kommenttiin kompaten - niin on!

Kokoajan joutuu ottamaan korostetusti huomioon tämän toisen tietyt rajoitteet, mm:

- mikään ei saa haista miltään ettei hän ahdistu, vain ne muutamat jutut joita sietää on hänelle ok.

- Ei saa kuunnella telkkaria sillä volyymillä kuin haluaa (normi volyymi) jos hän on samassa huoneessa.

- kaikki tekeminen ja menot suunnitellaan hänen jaksamisen, voinnin ja tarpeiden mukaan. sinne minne hän ei voi lähteä, joudun menemään yksin tai muiden kanssa.

- jääkaapin sisältö ja syömiset määräytyy hänen mukana (tässä kyllä en ihan aina jaksa noudattaa hänen tarpeitaan, vaan ostan kaappiin mitä itse syön ja jos hän ei jotain siedä niin se on hänen ongelma. 

- itseppä olen hänet valinnut mutta tuntuu että nämä jutut vaan pahenee terapiasta huolimatta, joskus tuntuu että olen jonkun neuroosin panttivankina itsekin....