Meneekö tämä tunne ohi? (Herkkyys lapsen saannin jälkeen)
En kestä mitään. Kaikkien tuntemattomien surulliset kohtalot syöpyy mieleen ja ahdistaa.
Ennen ei ollu tälläistä mut oman esikoisen jälkeen tää on ihan mahdotonta!
Telkkaristakaa ei pysty katsomaan mitään kun jokaisessa ohjelmassa joku lapsi kärsii. Puhumattakaan näistä tosielämän jutuista menee yö unet
Oma esikoinen jo yli vuoden...
Kommentit (7)
On täysin luonnolista, että synnyttäneen äidin tunteet ovat ylivirittyneet ja itku tulee herkästi. Se on itse asiassa luonnon keino varmistaa, että lapsi saa tarvitsemansa hoidon! Pikkuinen lapsi on täysin avuton ja totaalisesti vanhemman/äidin armoilla.
Muistan tuon ajan, mutta minulla ei ihan noin voimakkaana jatkunut noin pitkään. Sekin on yksilöllistä ja riippuu myös äidin perusluonteesta. Toiset ovat herkempiä kuin toiset.
Masennukseen en usko jos "oireena" on pelkästään herkkyys! Se on itse asiassa hieno asia! Luultavasti tulet olemaan huolehtiva ja rakastava äiti ja humaani ihminen, arvokas ominaisuus nykyaikana. Varo kuitenkin alkamasta ylihuolehtimiseen! Terveen järjen ääni! ;-) Nauti vauva- ja pikkulapsiajasta. Anna itsesi tuntea <3
Joo, se on jännä kuinka sitä herkistyy asioista jotka ei ennen lasta liikuttaneet liki lainkaan.
Siihen minä ainakin perustan väitteen että olen empaattisempi ja parempi ihminen kuin ennen lapsia.
Mulla tota jatkui siihen asti, että kuopus täytti 2 v. Itkeskelin ja ahdistuin kaikesta. Imetyksen loppuminen tasasi hormonit ja pikku hiljaa elämä tuntui taas normaalilta. Muutenkin kun lapset kasvoivat itsenäisemmiksi ja oppivat uusia taitoja, alkoi tuntua, että kyllä he pärjäävät.
Kyllä se ainakin vähenee ajan kuluessa, mutta jotkut asiat muuttuvat peruuttamattomasti.
Hormoonit vaikuttavat tunteisiin. E-pillerit aiheuttavat mielialan vaihtelua ja sen tunnistaminen voi olla hankalaa teini-iässä. Raskaushormooneiden tiedetään myös aiheuttavat tunneherkyyttä. Ihmettäminen estää hormonitoiminnan palautumisen normaaliksi joten mielialan vaihtelut ovat ihan normaalia tunne-elämää lasten saannin jälkeenkin.
Kyllä mulle jäi pysyvästi herkistyminen lapsiin kohdistuville kauheuksille.
Masennusta? Kuulostaa näet tutulta. Minulla oli myös tuollaista. Se ei meinannut loppua. Kun kuljin kaupungilla ja kuulin jonkun vieraan lapsen itkun, alkoivat omat kyynelet valua. Palattuani töihin oli pakko hakea apua.