Sivut

Kommentit (5279)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut viime vuonna tähän ketjuun omituisesti "itsestään auenneesta" ikkunasta yläkerrassa. Kukaan ei siis sitä avannut (lapset eivät edes yllä) eikä tuuli pysty aukaisemaan. Nyt tämä aukeavien ikkunoiden mysteeri sai jatkoa: taloon on rakennettu sauna jatkopalana, eli sinne on sisäänkäynti takaoven vieressä. Nyt viileiden säiden tullessa mietin monta päivää, että miksi ihmeessä eteisessä on alkanut vetämään aivan hirveästi. Lopulta syy selvisi - pitkään käyttämättömänä olleessa saunassa olikin ikkuna apposen auki, eikä kellään ole minkäänlaista mielikuvaa että olisi aukaissut sen tai edes missään vaiheessa ollut tilannetta missä se olisi pitänyt avata. Mietin taas, että mikä ihme täällä saa ikkunat avautumaan vai onko mulla vain totaalisia muistikatkoksia.
T: Äiti ja lapset vanhassa talossa

Mielenkiintoista! Meillä avautuu yläkerran pienet ikkunat itsekseen. Siis sellaiset, jotka avataan sillä ikkuna-avaajalla eikä ikkunoissa ole kahvoja (otettu pois). Lapset eivät osaa käyttää avaajaa. Osaisiko joku kertoa tälle selityksen?

Collienarvoitus

Yrittikö meidän kiltti collie poika purra mua kun koskin sen häntään... En ole varma, se kääntyä kyl ympäri ja olin näkeväni et yritti näykätä... Outoa yleensä niin kiltti koira et voi melkeenpä sen päälle istua ja silti on välinpitämätön

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hei kertokaa minulle, mitä minulle tapahtui eilen. Hukkasin puhelimeni heinäkuussa kesälomareissulla, joka tehtiin autollani. Auto "käännettiin ympäri" ja siivottiin, josko olisi mennyt johonkin välikköön. Ensimmäisenä käytiin läpi ovissa olevat lokerot, tietenkin. Puhelin oli ja pysyi hukassa, vaikka kävin auton läpi moneen kertaan ja myös ne oven lokerot, joissa oikein liu'utin kättäni, josko olisi takerunut johonkin seinämään. Ei tietysti ollut, koska koko oven lokeron sisällön näkee katsomalla.

Autossani ei ole matkustanut kukaan muu kuin minä, paitsi eilen kuljetin sillä työkaveriani, jota olen nähnyt edellisen kerran keväällä. Auton ovet ovat aina lukossa, enkä itse istu apukuskin paikalla, koska ajan. Olin eilen eräässä tapahtumassa toisella paikkakunnalla ja tulin autooni, koska olin unohtanut autooni lompakon.

Tämä kadonnut puhelimeni oli auton ovessa olevassa lokerossa, siis aivan siinä heti kun siihen katsoi, se osui silmään.

Miten tämä on mahdollista? Autollani ei ole ajanut kukaan muu, siinä ei ole istunut ketään, auto on pihassa näköyhteyden päässä jatkuvasti... kaiken lisäksi, juuri se lokero, josta se löytyi, oli paikka josta ensimmäisenä katsotaan kun jotain etsitään. Siinä se nyt silti oli. Pahinta kaikesta on se, että työkaverini piti lokerossa omaa juomapulloaan ollessani kyydissäni, ja vakuutti, että siinä ei ollut puhelinta kun hän oli kyydissä, sillä hän tarkisti sen asettaessaan vesipulloa oveen...Kaikki järkevät ja loogiset ratkaisuvaihtoehdot tänne kiitos, ennen kuin menen psykiatrille.

Olisiko puhelin ollut lokerossa kiilaantuneen sellaiseen kohtaan josta et "kopeloimalla" ja katsomalla sitä  havainnut. Juomapullolla ystäväsi sai sen irtoamaan ja esiin.   

Vierailija

Tavarat tulevat ja menevät. Olen tähän tai samantapaiseen ketjuun kertonut omista avaimistani ja matkamuistoista, joista toiset tulivat esiin ja toiset eivät.
Ilmiö tuntuu alkaneen joskus 80-luvulla ja kiihtyneen viime aikoina.

Vierailija

Päätimme miehen kanssa mennä "päivälevolle", mies otti paidan pois ja heittäytyi sänkyyn mutta loikkasi samantien ylös tuskasta kiroten. Selässä oli pitkä haava, ei naarmu vaan haava josta pisaroi  verta. Otin pussilakanat pois peitoista  ja ravistelin ne, ravistelin peitot, vedin petauspatjan pois mutten löytänyt mitään mikä olisi voinut osua mieheni selkään.

Vierailija

[quote=Vierailija]Päätimme miehen kanssa mennä "päivälevolle", mies otti paidan pois ja heittäytyi sänkyyn mutta loikkasi samantien ylös tuskasta kiroten. Selässä oli pitkä haava, ei naarmu vaan haava josta pisaroi  verta. Otin pussilakanat pois peitoista  ja ravistelin ne, ravistelin peitot, vedin petauspatjan pois mutten löytänyt mitään mikä olisi voinut osua mieheni selkään.[/quote

Onko teillä jousipatja? Olisiko jousi voinut Heittäytymisen voimasta nousta patjasta esiin, raapaista haavan ja miehesi noustessa jousi vetäytyi takaisin patjan uumeniin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olin useampi vuosi sitten silloisessa opinahjossani käyttämässä käytävällä ollutta tietokonetta, yhtäkkiä jostain kuuluu että "Sannaa, Sannaa" (nimi muutettu). Tyyppi tulee sivulta päin viereeni ja käännyt katsomaan, koska kutsui nimeäni. Sitten hän sanoo että, ai et olekkaan Sanna ja jatkaa matkaansa. En edes kerinnyt sanoa, että no itseasiassa olen. Outoa, että suht pienessä korkeakoulussa oli joku joka näytti samalta kuin minä, mutta että vielä sama etunimikin.

Matkustaessani paikallisjunalla samassa välikössä oli äiti rattaissa istuvan lapsensa kanssa, lapsella ikää noin 3 vuotta. Lapsi katsoi minua ilahtuneena ja alkoi hihkumaan "Sini, Sini!" (nimi muutettu). Äiti sanoi lapselleen: "Ei tuo täti ole Sini, on vaan samannäköinen". Johon minun oli pakko todeta, että olen kyllä "Sini" minäkin nimeltäni, vaikka en ollutkaan se Sini keneksi lapsi minua luuli. 😀

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin useampi vuosi sitten silloisessa opinahjossani käyttämässä käytävällä ollutta tietokonetta, yhtäkkiä jostain kuuluu että "Sannaa, Sannaa" (nimi muutettu). Tyyppi tulee sivulta päin viereeni ja käännyt katsomaan, koska kutsui nimeäni. Sitten hän sanoo että, ai et olekkaan Sanna ja jatkaa matkaansa. En edes kerinnyt sanoa, että no itseasiassa olen. Outoa, että suht pienessä korkeakoulussa oli joku joka näytti samalta kuin minä, mutta että vielä sama etunimikin.

Matkustaessani paikallisjunalla samassa välikössä oli äiti rattaissa istuvan lapsensa kanssa, lapsella ikää noin 3 vuotta. Lapsi katsoi minua ilahtuneena ja alkoi hihkumaan "Sini, Sini!" (nimi muutettu). Äiti sanoi lapselleen: "Ei tuo täti ole Sini, on vaan samannäköinen". Johon minun oli pakko todeta, että olen kyllä "Sini" minäkin nimeltäni, vaikka en ollutkaan se Sini keneksi lapsi minua luuli. 😀


Hei mullakin on tällanen samannimisyys-juttu 🙂 teininä talutin fillaria kävelytiellä (lukko oli rikki eikä auennut kunnolla), kun kaksi vähän nuorempaa tyttöä huusi takaa mulle ”hei Maija!”. Käännyin katsomaan, koska olen Maija mutten tuntenut tyttöjä. He sanoivat hämillään, et sori näytit ihan yhdeltä Maijalta. Kerroin olevani kyllä sen niminen. Käveltiin yhdessä jonkun matkaa ja juteltiin niitä näitä 😁
Ja pari vuotta sitten esittelin itseni uudelle kollegalle, joka tokaisi heti, et ” sä oot kyllä ihan Maijan näköinen Maija!” 🧐

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin useampi vuosi sitten silloisessa opinahjossani käyttämässä käytävällä ollutta tietokonetta, yhtäkkiä jostain kuuluu että "Sannaa, Sannaa" (nimi muutettu). Tyyppi tulee sivulta päin viereeni ja käännyt katsomaan, koska kutsui nimeäni. Sitten hän sanoo että, ai et olekkaan Sanna ja jatkaa matkaansa. En edes kerinnyt sanoa, että no itseasiassa olen. Outoa, että suht pienessä korkeakoulussa oli joku joka näytti samalta kuin minä, mutta että vielä sama etunimikin.

Matkustaessani paikallisjunalla samassa välikössä oli äiti rattaissa istuvan lapsensa kanssa, lapsella ikää noin 3 vuotta. Lapsi katsoi minua ilahtuneena ja alkoi hihkumaan "Sini, Sini!" (nimi muutettu). Äiti sanoi lapselleen: "Ei tuo täti ole Sini, on vaan samannäköinen". Johon minun oli pakko todeta, että olen kyllä "Sini" minäkin nimeltäni, vaikka en ollutkaan se Sini keneksi lapsi minua luuli. 😀


Minulla oli nuorena ystävä, jolla oli tietynlainen, erottuva tyyli ja ulkonäkö. Hän oli muuttanut toisaalta, eikä hänellä ollut kotikunnassani sukulaisia.
Kuitenkin, minua ja lastani vastaan käveli kerran lähestulkoon täydellinen kaksoisolento, oli samanlaiset vaatteet ja kaikki. Rattaissa istunut lapsi luulikin tätä tuntematonta ystäväkseni.
Ko. nainen löysi miehen, joka ei ollut mitenkään yleistä tyyppiä. Hänenkin doppelgangerinsa nähtiin, tosin tv:ssa.

Vierailija

Olin joskus vuosikausia sitten niin sanotussa psykoosissa ja kuulin mielestäni kuukausien ajan erään miehen ajatuksia päässäni. Kuulin hänen ajatuksiaan hänen työstään, hänen varsin traagisesta rakkaussuhteestaan (ex-vaimo oli kuollut 80-luvulla), hänen lapsistaan, joista toinen oli autistinen. Tiesin, että hän asui paikkakunnalla, jossa olin syntynyt. Kun eräänä iltana lähdin käymään vanhempieni luona tuolla paikkakunnalla, tuli minun pöytääni istumaan ventovieras mies, josta hoksasin heti, että tuo se on ja että hän oli tietoinen minusta jollain omituisella tavalla. Kun hän tarjosi viinilasillisen ja kertoi elämästään, ammatistaan yms. kaikki palaset loksahtivat paikalleen. Tajusin, että tiesin tuon ventovieraan ihmisen elämäntarinan ennen, kuin olin häntä edes tavannut. Sain myöhemmin skitsofreniadiagnoosin, en tosin kertonut näin hurjia juttuja lääkärille. Vähempikin riitti. Tämä kokemus on ei jotenkin taivu "realiteetteihin", kuten ei moni mukaan kokemukseni.  Jos sellaisen kertoo psykiatrille, niin se jää vaivaamaan erityisen paljon. Muuten se jää vaivaamaan vain jonkin verran, koska siihen ei  silloin liity niin suurta normatiivista jännitettä ja omaan identiteettiin kohdistuvaa uhkaa.  

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olin joskus vuosikausia sitten niin sanotussa psykoosissa ja kuulin mielestäni kuukausien ajan erään miehen ajatuksia päässäni. Kuulin hänen ajatuksiaan hänen työstään, hänen varsin traagisesta rakkaussuhteestaan (ex-vaimo oli kuollut 80-luvulla), hänen lapsistaan, joista toinen oli autistinen. Tiesin, että hän asui paikkakunnalla, jossa olin syntynyt. Kun eräänä iltana lähdin käymään vanhempieni luona tuolla paikkakunnalla, tuli minun pöytääni istumaan ventovieras mies, josta hoksasin heti, että tuo se on ja että hän oli tietoinen minusta jollain omituisella tavalla. Kun hän tarjosi viinilasillisen ja kertoi elämästään, ammatistaan yms. kaikki palaset loksahtivat paikalleen. Tajusin, että tiesin tuon ventovieraan ihmisen elämäntarinan ennen, kuin olin häntä edes tavannut. Sain myöhemmin skitsofreniadiagnoosin, en tosin kertonut näin hurjia juttuja lääkärille. Vähempikin riitti. Tämä kokemus on ei jotenkin taivu "realiteetteihin", kuten ei moni mukaan kokemukseni.  Jos sellaisen kertoo psykiatrille, niin se jää vaivaamaan erityisen paljon. Muuten se jää vaivaamaan vain jonkin verran, koska siihen ei  silloin liity niin suurta normatiivista jännitettä ja omaan identiteettiin kohdistuvaa uhkaa.  

Minunkin skitsoidi ex-mieheni oli selvänäköinen, suorastaan shamanistinen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hei kertokaa minulle, mitä minulle tapahtui eilen. Hukkasin puhelimeni heinäkuussa kesälomareissulla, joka tehtiin autollani. Auto "käännettiin ympäri" ja siivottiin, josko olisi mennyt johonkin välikköön. Ensimmäisenä käytiin läpi ovissa olevat lokerot, tietenkin. Puhelin oli ja pysyi hukassa, vaikka kävin auton läpi moneen kertaan ja myös ne oven lokerot, joissa oikein liu'utin kättäni, josko olisi takerunut johonkin seinämään. Ei tietysti ollut, koska koko oven lokeron sisällön näkee katsomalla.

Autossani ei ole matkustanut kukaan muu kuin minä, paitsi eilen kuljetin sillä työkaveriani, jota olen nähnyt edellisen kerran keväällä. Auton ovet ovat aina lukossa, enkä itse istu apukuskin paikalla, koska ajan. Olin eilen eräässä tapahtumassa toisella paikkakunnalla ja tulin autooni, koska olin unohtanut autooni lompakon.

Tämä kadonnut puhelimeni oli auton ovessa olevassa lokerossa, siis aivan siinä heti kun siihen katsoi, se osui silmään.

Miten tämä on mahdollista? Autollani ei ole ajanut kukaan muu, siinä ei ole istunut ketään, auto on pihassa näköyhteyden päässä jatkuvasti... kaiken lisäksi, juuri se lokero, josta se löytyi, oli paikka josta ensimmäisenä katsotaan kun jotain etsitään. Siinä se nyt silti oli. Pahinta kaikesta on se, että työkaverini piti lokerossa omaa juomapulloaan ollessani kyydissäni, ja vakuutti, että siinä ei ollut puhelinta kun hän oli kyydissä, sillä hän tarkisti sen asettaessaan vesipulloa oveen...Kaikki järkevät ja loogiset ratkaisuvaihtoehdot tänne kiitos, ennen kuin menen psykiatrille.

Seurusteletko? Todennäköisesti miehesi on ollut lukemassa viestejä/tutkimassa puhelintasi, kun olet saapunut paikalle. Sitten hän on palauttanut puhelimen sopivassa ajankohdassa. Kaverisi ei välttämättä huomannut sitä lokerossa. Tälle on olemassa ihan järkisyyt kyllä.

Vierailija

Kerran tapahtui salille niin, että olin laitteessa ja yksi mies tuli sitten sanomaan minulle jotain. Minulla oli silloin nappikuulokkeet päässä ja en kuullut yhtään mitään. Otin ne pois ja pyysin häntä toistamaan ja en vieläkään oikein tajunnut, mitä hän höpötti. Taisin vain jotain ympäripyöreätä vastata että jaaha vai niin ja nyökätä kun en viitsinyt kysyä kolmatta kertaa, että voitko toistaa. 

Noh, tämä mies aina ennen moikkasi minulle kun nähtiin salilla ja eipä enää moikkaa ollenkaa :D. En tiedä, mitä hän sanoi vai sanoinko itse jotain väärin, mutta nykyään olemme kuin emme tuntisi toisiamme. Haluaisin kovasti tietää, mitä hän oikein silloin minulle sanoi. Tämä välillä aina vaivaa minua.

Vierailija

Minua ihmetyttää yhä reilun 20 vuoden jälkeen, että kuka oli se tyttö, joka lapsuuskotini pihassa kiipeili ympäri vuoden puissa, näytti vuodesta toiseen noin 8-vuotiaalta, jota kukaan muu ei nähnyt ja joka tuijotti minua aina hirveän vihaisesti nähdessään minut?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kerran tapahtui salille niin, että olin laitteessa ja yksi mies tuli sitten sanomaan minulle jotain. Minulla oli silloin nappikuulokkeet päässä ja en kuullut yhtään mitään. Otin ne pois ja pyysin häntä toistamaan ja en vieläkään oikein tajunnut, mitä hän höpötti. Taisin vain jotain ympäripyöreätä vastata että jaaha vai niin ja nyökätä kun en viitsinyt kysyä kolmatta kertaa, että voitko toistaa. 

Noh, tämä mies aina ennen moikkasi minulle kun nähtiin salilla ja eipä enää moikkaa ollenkaa :D. En tiedä, mitä hän sanoi vai sanoinko itse jotain väärin, mutta nykyään olemme kuin emme tuntisi toisiamme. Haluaisin kovasti tietää, mitä hän oikein silloin minulle sanoi. Tämä välillä aina vaivaa minua.

Eikö tuota voisi kysyä siltä mieheltä? Selittäisit, että et kuullut. Ja kerro sitten meillekin mitä mies sanoi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kerran tapahtui salille niin, että olin laitteessa ja yksi mies tuli sitten sanomaan minulle jotain. Minulla oli silloin nappikuulokkeet päässä ja en kuullut yhtään mitään. Otin ne pois ja pyysin häntä toistamaan ja en vieläkään oikein tajunnut, mitä hän höpötti. Taisin vain jotain ympäripyöreätä vastata että jaaha vai niin ja nyökätä kun en viitsinyt kysyä kolmatta kertaa, että voitko toistaa. 

Noh, tämä mies aina ennen moikkasi minulle kun nähtiin salilla ja eipä enää moikkaa ollenkaa :D. En tiedä, mitä hän sanoi vai sanoinko itse jotain väärin, mutta nykyään olemme kuin emme tuntisi toisiamme. Haluaisin kovasti tietää, mitä hän oikein silloin minulle sanoi. Tämä välillä aina vaivaa minua.

Tunnusti rakkautensa (tai jotain vähemmän dramaattista) ja kun sai välinpitämättömän vastauksen, niin loukkaantui

Vierailija

Lapsena näin usein kotini läheisellä pellolla juoksemassa tytön josta valitin närkästyneenä vanhemmille ettei se tyttö puhu minulle eikä pysähdy, ihan tyhmä. Vanhempani eivät ketään nähneet eikä lähistöllä asunut  muita lapsia joten koko homma pistettiin mielikuvituksen piikkiin. Olin noin 4-6 vuotias kun jahtasin tuota mysteeerityttöä pitkin peltoa  enkä muista näitä tapahtumia kunnolla ,mutta minulla on mielikuva keltaisesta mekosta jossa iso rusetti.

Oliko kyseessä vilkas mielikuvitus vai kummitus? 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei kertokaa minulle, mitä minulle tapahtui eilen. Hukkasin puhelimeni heinäkuussa kesälomareissulla, joka tehtiin autollani. Auto "käännettiin ympäri" ja siivottiin, josko olisi mennyt johonkin välikköön. Ensimmäisenä käytiin läpi ovissa olevat lokerot, tietenkin. Puhelin oli ja pysyi hukassa, vaikka kävin auton läpi moneen kertaan ja myös ne oven lokerot, joissa oikein liu'utin kättäni, josko olisi takerunut johonkin seinämään. Ei tietysti ollut, koska koko oven lokeron sisällön näkee katsomalla.

Autossani ei ole matkustanut kukaan muu kuin minä, paitsi eilen kuljetin sillä työkaveriani, jota olen nähnyt edellisen kerran keväällä. Auton ovet ovat aina lukossa, enkä itse istu apukuskin paikalla, koska ajan. Olin eilen eräässä tapahtumassa toisella paikkakunnalla ja tulin autooni, koska olin unohtanut autooni lompakon.

Tämä kadonnut puhelimeni oli auton ovessa olevassa lokerossa, siis aivan siinä heti kun siihen katsoi, se osui silmään.

Miten tämä on mahdollista? Autollani ei ole ajanut kukaan muu, siinä ei ole istunut ketään, auto on pihassa näköyhteyden päässä jatkuvasti... kaiken lisäksi, juuri se lokero, josta se löytyi, oli paikka josta ensimmäisenä katsotaan kun jotain etsitään. Siinä se nyt silti oli. Pahinta kaikesta on se, että työkaverini piti lokerossa omaa juomapulloaan ollessani kyydissäni, ja vakuutti, että siinä ei ollut puhelinta kun hän oli kyydissä, sillä hän tarkisti sen asettaessaan vesipulloa oveen...Kaikki järkevät ja loogiset ratkaisuvaihtoehdot tänne kiitos, ennen kuin menen psykiatrille.

Olisiko puhelin ollut lokerossa kiilaantuneen sellaiseen kohtaan josta et "kopeloimalla" ja katsomalla sitä  havainnut. Juomapullolla ystäväsi sai sen irtoamaan ja esiin.   

Samaa mietin. Jos lomareissulls lokerossa oli enemmänkin tavaraa ja puhelimesi oli joutunut lokeron yläreunasta verhoilukankaan alle jotenkin. Nyt kun ystäväsi laittoi lokeroon juomapullon, hän ehkä vähän väänsi lokeron muovia ottaessaan pullon pois ja samalla puhelin tipahti lokeroon. Voisiko olla mahdollista? Koititko puhelimen kadotettuasi soittaa siihen?

Vierailija

Tuosta puhelinmysteeristä tuli mieleen. Joskus nuorempina mieheni kanssa pysähdyimme autolla liikennevaloihin ja aloimme kuunnella, että puhelin soi. Ei ollut kummankaan meidän puhelin, eikä ihan auton lähellä näkynyt ketään jalankulkijaakaan, jonka puhelimen ääni olisi voinut kuulua. Kummastelimme asiaa ja kotona tongimme auton läpikotaisin, mutta mitään puhelinta ei löytynyt. Ajattelimme, että olis joltain kuskattavalta jäänyt autoomme, mutta mysteeriksi jäi. Radionkin suljimme sen olemattoman puhelimen soidessa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuosta puhelinmysteeristä tuli mieleen. Joskus nuorempina mieheni kanssa pysähdyimme autolla liikennevaloihin ja aloimme kuunnella, että puhelin soi. Ei ollut kummankaan meidän puhelin, eikä ihan auton lähellä näkynyt ketään jalankulkijaakaan, jonka puhelimen ääni olisi voinut kuulua. Kummastelimme asiaa ja kotona tongimme auton läpikotaisin, mutta mitään puhelinta ei löytynyt. Ajattelimme, että olis joltain kuskattavalta jäänyt autoomme, mutta mysteeriksi jäi. Radionkin suljimme sen olemattoman puhelimen soidessa.

Olisiko viereisessä autossa ollut ikkuna auki ja puhelimen ääni kuulunut teille autoon?

Tai jos joku oli unohtanut kännykkänsä katollenne ja lentänyt myöhemmin alas.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat