Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Mies 25v kirjoitti:

Muistan selvästi sen kun olin noin 5-vuotias ja sukulaisperheeni luona kylässä perheeni kanssa. Sillä perheellä oli useampi kissa ja meille lapsille kerrottiin, että eräs kissoista odottaa pentuja. Sitten meiltä kysyttiin, että haluaisimmeko me yhden sen kissan pennuista ja me tietysti innostuimme vastaten myöntävästi. Muistan myös kuinka vanhemmat suostuivat siihen, että meille otettaisiin kissa vaikka aikaisemmin he olivat kieltäytyneet hankkimasta meille mitään eläimiä. Sitten muistan, että kun olimme seuraavan kerran siellä kylässä ja minä kysyin, että joko ne kissanpennut ovat syntyneet ja että saisimmeko me jo sen meille luvatun kissanpennun mukaan, mutta silloin tämän sukulaisperheen ja oman perheeni jäsenet alkoivat kysellä ihmeissään, että mistä on kyse. Min tietysti sanoin, että siitä tietenkin kun heidän kissansa piti saada poikasia ja että meille oli luvattu yksi niistä poikasista, mutta kaikki muut sanoivat, että siitä ei ollut mitään puhetta eikä tämän perheen kissat olleet mitään pentuja saaneet. Minun väitettiin nähneen unta, mutta se ei ollut unta, minä tiedän sen, koska muistan selvästi kuinka me sisarukset puhuimme innoissamme siitä, että minkä värisen pennun haluaisimme, pitäisikö sen olla tyttö vai poikakissa, mikä sen nimeksi tulisi ja vanhempien kanssa suunniteltiin että missä sillä olisi esimerkiksi hiekkalaatikko, sänky, ruokakuppi jne. Jopa eläinkaupassa käynnin muistan selvästi kun kävimme ostamassa valmiiksi joitain leluja kissalle ja otimme selvää erilaisista hiekkalaatikoista, kiipeilytelineistä ja muista välineistä, että mitä ne maksavat. Kuitenkaan nytkään parinkymmenen vuoden jälkeen kukaan perheenjäseneni ei muka muista mitään tästä tapauksesta, vaikka minulla on jostain syystä tallessa vieläkin ne sille kissalle ostetut lelut ja kuvia, joihin me lapset piirsimme kuvia tulevasta kissasta. Ei se voinut olla uni eikä kyse voinut olla myöskään siitä, että jostain syystä kissan hankinta ei onnistunutkaan ja että perheeni olisi yhdessä minulta salaa sopinut, että he väittävät minun nähneen unta ja että he olisivat kuin eivät asiasta mitään tietäisikään, koska se ei olisi luultavasti onnistunut esim. isosiskoiltani jotka olivat silloin 9v ja 7v saati 3v pikkuveljeltäni. Sitten myös jostain syystä muutaman kuukauden päästä kun olin täyttänyt 6, niin vanhemmat alkoivat hankkia meille lemmikkieläimiä, vaikka olivat aikaisemmin jyrkästi kieltäytyneet siitä niin että meillä oli lopulta vuosien aikana esim. 2 koiraa, ainakin 3 eri kissaa, marsuja, kaneja, undulaatteja, kilpikonna ja akvaariokaloja.

Typerää valehtelua lapsille. Kissanpojat tapettiin eivätkä halunneet kertoa totuutta.

Tämä asia oli minulle 20 vuotta selittämätön mysteeri, johon viimein sain järkevän selityksen. Haluan vain jakaa sen ja skipatkaa, jos ei kiinnosta tässä ketjussa.

Kyseessä oli tilanne, jossa olin sairaalahuoneessa, tullut katsomaan äitiäni, joka oli ilmeisesti siellä saamassa pikkusiskoani. Muistan elävästi olevani hyvin pieni, katsoin matalalta äitiäni, joka makasi sairaalasängyssä sinisessä kaavussa. Tähän tilanteeseen liittyy minulla erittäin kovaa ahdistusta ja nykyisin pelkään sairaaloita kun aina muistan tämän ahdistuksen.

Muistan äitini vatsan päällä olevan suuren mustan vyön, jolla luulin äitini olevan sidottu sänkyyn koska hän olisi muuten synnytystuskissa yrittänyt karata. Tämä aiheutti minussa suurta pelkoa ja ahdistusta.

Vasta muutama vuosi sitten katselin telkkarista jotain ohjelmaa missä kuvattiin synnytysosastoa. Siinä näin juuri samanlaisen mustan vyön jonka muistan äidilläni olleen ja joka aiheutti minulle 20 vuotta sairaalapelkoa ja painajaisia. Se oli vyö jolla mitattiin vauvan sydänääniä! Siihen loppui painajaiset, mutta olisin helpommalla päässyt, jos vanhempani olisivat aikanaan selittäneet tilanteen, eikä se olisi jäänyt mieleen selittämättömänä ahdistuksena.

Vierailija kirjoitti:

Mies 25v kirjoitti:

Muistan selvästi sen kun olin noin 5-vuotias ja sukulaisperheeni luona kylässä perheeni kanssa. Sillä perheellä oli useampi kissa ja meille lapsille kerrottiin, että eräs kissoista odottaa pentuja. Sitten meiltä kysyttiin, että haluaisimmeko me yhden sen kissan pennuista ja me tietysti innostuimme vastaten myöntävästi. Muistan myös kuinka vanhemmat suostuivat siihen, että meille otettaisiin kissa vaikka aikaisemmin he olivat kieltäytyneet hankkimasta meille mitään eläimiä. Sitten muistan, että kun olimme seuraavan kerran siellä kylässä ja minä kysyin, että joko ne kissanpennut ovat syntyneet ja että saisimmeko me jo sen meille luvatun kissanpennun mukaan, mutta silloin tämän sukulaisperheen ja oman perheeni jäsenet alkoivat kysellä ihmeissään, että mistä on kyse. Min tietysti sanoin, että siitä tietenkin kun heidän kissansa piti saada poikasia ja että meille oli luvattu yksi niistä poikasista, mutta kaikki muut sanoivat, että siitä ei ollut mitään puhetta eikä tämän perheen kissat olleet mitään pentuja saaneet. Minun väitettiin nähneen unta, mutta se ei ollut unta, minä tiedän sen, koska muistan selvästi kuinka me sisarukset puhuimme innoissamme siitä, että minkä värisen pennun haluaisimme, pitäisikö sen olla tyttö vai poikakissa, mikä sen nimeksi tulisi ja vanhempien kanssa suunniteltiin että missä sillä olisi esimerkiksi hiekkalaatikko, sänky, ruokakuppi jne. Jopa eläinkaupassa käynnin muistan selvästi kun kävimme ostamassa valmiiksi joitain leluja kissalle ja otimme selvää erilaisista hiekkalaatikoista, kiipeilytelineistä ja muista välineistä, että mitä ne maksavat. Kuitenkaan nytkään parinkymmenen vuoden jälkeen kukaan perheenjäseneni ei muka muista mitään tästä tapauksesta, vaikka minulla on jostain syystä tallessa vieläkin ne sille kissalle ostetut lelut ja kuvia, joihin me lapset piirsimme kuvia tulevasta kissasta. Ei se voinut olla uni eikä kyse voinut olla myöskään siitä, että jostain syystä kissan hankinta ei onnistunutkaan ja että perheeni olisi yhdessä minulta salaa sopinut, että he väittävät minun nähneen unta ja että he olisivat kuin eivät asiasta mitään tietäisikään, koska se ei olisi luultavasti onnistunut esim. isosiskoiltani jotka olivat silloin 9v ja 7v saati 3v pikkuveljeltäni. Sitten myös jostain syystä muutaman kuukauden päästä kun olin täyttänyt 6, niin vanhemmat alkoivat hankkia meille lemmikkieläimiä, vaikka olivat aikaisemmin jyrkästi kieltäytyneet siitä niin että meillä oli lopulta vuosien aikana esim. 2 koiraa, ainakin 3 eri kissaa, marsuja, kaneja, undulaatteja, kilpikonna ja akvaariokaloja.

Typerää valehtelua lapsille. Kissanpojat tapettiin eivätkä halunneet kertoa totuutta.

Sitä minä vain ihmettelen, että jälkeenpäin edes sisarukseni eivät muka muista sitä, että meille olisi luvattu kissa ja väittävät minun nähneen vain unta, vaikka minä tiedän, että asia ei ole niin. Vanhemmat voivat tietenkin niin sanoa juuri siksi, että ne pennut olisi oikeasti tapettu eikä meille olisi oikeasti oltu suunniteltu antaa kissaa tai että vanhemmat eivät olisi oikeasti suostuneet sen hankitaan, mutta miksi sisaruksenikin sanovat asian olevan unta? En usko, että vanhemmat olisivat kertoneet sisaruksilleni totuuden ja jättäneet vain minut epätietoisuuteen vaikka olen asiasta joskus puhunut heidän kanssaan.

miumau27 kirjoitti:

Tämä asia oli minulle 20 vuotta selittämätön mysteeri, johon viimein sain järkevän selityksen. Haluan vain jakaa sen ja skipatkaa, jos ei kiinnosta tässä ketjussa.

Kyseessä oli tilanne, jossa olin sairaalahuoneessa, tullut katsomaan äitiäni, joka oli ilmeisesti siellä saamassa pikkusiskoani. Muistan elävästi olevani hyvin pieni, katsoin matalalta äitiäni, joka makasi sairaalasängyssä sinisessä kaavussa. Tähän tilanteeseen liittyy minulla erittäin kovaa ahdistusta ja nykyisin pelkään sairaaloita kun aina muistan tämän ahdistuksen.

Muistan äitini vatsan päällä olevan suuren mustan vyön, jolla luulin äitini olevan sidottu sänkyyn koska hän olisi muuten synnytystuskissa yrittänyt karata. Tämä aiheutti minussa suurta pelkoa ja ahdistusta.

Vasta muutama vuosi sitten katselin telkkarista jotain ohjelmaa missä kuvattiin synnytysosastoa. Siinä näin juuri samanlaisen mustan vyön jonka muistan äidilläni olleen ja joka aiheutti minulle 20 vuotta sairaalapelkoa ja painajaisia. Se oli vyö jolla mitattiin vauvan sydänääniä! Siihen loppui painajaiset, mutta olisin helpommalla päässyt, jos vanhempani olisivat aikanaan selittäneet tilanteen, eikä se olisi jäänyt mieleen selittämättömänä ahdistuksena.

Ei sitä aina huomaa ihan jokaista yksityiskohtaa selittää, vaikka haluaisikin. Puhuitko koskaan vanhempiesi kanssa asiasta? Hienoa että sait selityksen asialle joka tapauksessa ja painajaisetkin loppuivat. :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lähes 100 % varma että olen nähnyt Madventures-jakson (muistan Rikun ja Tunnan) jossa nuori tummaihonen neitsyttyttö uhrataan jumalille jonkin heimon rituaaleissa. Muistan olleeni järkyttynyt siitä että Riku ja Tunna vain kuvasi ja kommentoi tapahtumia vierestä.

Poikaystäväni sanoi tuohon ettei ole mahdollista. Ei vissiin olekaan kun en tuota jaksoa ole mistään löytänyt. En ymmärrä miten minulla on tästä silti niin selkeä muistikuva. Olenko nähnyt unta (jossa katson telkkarista Madventuresia? :D) vai onko minulla mennyt mielessäni kaksi eri ohjelmaa sekaisin?

Taidat sekoittaa Nepal-jaksoon, missä herrat ovat "salakuljettaneet" kameran johonkin hämärään uhritemppeliin jossain hämärässä kylässä, missä kuulemma tietyin väliajoin uhrataan oikeasti ihminen.

Eli tavallaan oikein, tavallaan väärin :(

Eli kyseessä tämä spesiaalijakso, alkaa n. 2:15 kohdassa

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Ei ainakaan muistikuvani mukaan ole tuo jakso, koska muistan tapahtumat hyvin graafisina. Epäilen että olen ehkä katsonut esimerkiksi Hindustan-jaksoa ja sitten nukahtanut, ja tämän jakson elementit ovat tulleet uniini.

Sinullahan oli kaksi vanhempaa sisarusta. Tuonikäiset on helppo saada "salaliittoon" jossa pikkuveljeä suojellaan yhteisellä sopimuksella. Veikkaan että sinä olit juuri se kaikkein innostunein näistä kissoista. Vielä vuosienkin jälkeen tuollaista on vaikea myöntää, huijaus varmasti tavallaan hävettää.

Vierailija kirjoitti:

Sinullahan oli kaksi vanhempaa sisarusta. Tuonikäiset on helppo saada "salaliittoon" jossa pikkuveljeä suojellaan yhteisellä sopimuksella. Veikkaan että sinä olit juuri se kaikkein innostunein näistä kissoista. Vielä vuosienkin jälkeen tuollaista on vaikea myöntää, huijaus varmasti tavallaan hävettää.

Siis tämä oli niistä "kadonneista" kissoista.

Miksi muistan ehdottoman varmasti lukeneeni, että Josef Fritzl olisi tehnyt itsemurhan tutkintavankeuden aikana. Nyt samaa uutista ei löydy mistään, ja viestimet kertovat hänen olevan lusimassa edelleen. Muistan miten harmitti, että eikö se kakkaläjä jäänytkään kärsimään tuomiotaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muistan ehdottoman varmasti lukeneeni, että Josef Fritzl olisi tehnyt itsemurhan tutkintavankeuden aikana. Nyt samaa uutista ei löydy mistään, ja viestimet kertovat hänen olevan lusimassa edelleen. Muistan miten harmitti, että eikö se kakkaläjä jäänytkään kärsimään tuomiotaan.

Eikös se tehnyt se yks toinen heebo joka piti kans tytärtään/tyttöä (en muista oliko oma tyttö) vuosikausia kellarissa/vangittuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muistan ehdottoman varmasti lukeneeni, että Josef Fritzl olisi tehnyt itsemurhan tutkintavankeuden aikana. Nyt samaa uutista ei löydy mistään, ja viestimet kertovat hänen olevan lusimassa edelleen. Muistan miten harmitti, että eikö se kakkaläjä jäänytkään kärsimään tuomiotaan.

Eikös se tehnyt se yks toinen heebo joka piti kans tytärtään/tyttöä (en muista oliko oma tyttö) vuosikausia kellarissa/vangittuna.

Se oli Prinklopil ja Natasha Kampusch. Ei ollut tytär vaan kaapattu puolituttu.

Vierailija kirjoitti:

miumau27 kirjoitti:

Tämä asia oli minulle 20 vuotta selittämätön mysteeri, johon viimein sain järkevän selityksen. Haluan vain jakaa sen ja skipatkaa, jos ei kiinnosta tässä ketjussa.

Kyseessä oli tilanne, jossa olin sairaalahuoneessa, tullut katsomaan äitiäni, joka oli ilmeisesti siellä saamassa pikkusiskoani. Muistan elävästi olevani hyvin pieni, katsoin matalalta äitiäni, joka makasi sairaalasängyssä sinisessä kaavussa. Tähän tilanteeseen liittyy minulla erittäin kovaa ahdistusta ja nykyisin pelkään sairaaloita kun aina muistan tämän ahdistuksen.

Muistan äitini vatsan päällä olevan suuren mustan vyön, jolla luulin äitini olevan sidottu sänkyyn koska hän olisi muuten synnytystuskissa yrittänyt karata. Tämä aiheutti minussa suurta pelkoa ja ahdistusta.

Vasta muutama vuosi sitten katselin telkkarista jotain ohjelmaa missä kuvattiin synnytysosastoa. Siinä näin juuri samanlaisen mustan vyön jonka muistan äidilläni olleen ja joka aiheutti minulle 20 vuotta sairaalapelkoa ja painajaisia. Se oli vyö jolla mitattiin vauvan sydänääniä! Siihen loppui painajaiset, mutta olisin helpommalla päässyt, jos vanhempani olisivat aikanaan selittäneet tilanteen, eikä se olisi jäänyt mieleen selittämättömänä ahdistuksena.

Ei sitä aina huomaa ihan jokaista yksityiskohtaa selittää, vaikka haluaisikin. Puhuitko koskaan vanhempiesi kanssa asiasta? Hienoa että sait selityksen asialle joka tapauksessa ja painajaisetkin loppuivat. :) 

Kiitos kauniista sanoista. En ole koskaan jutellut vanhempieni kanssa asiasta. Mutta eihän se tosiaan heidän syynsä ollut, olisivat varmasti selittäneet jos olisivat huomanneet minun ihmettelyni :)

90-luvulla ajoin paljon työkseni. Kerran tien päällä havahduin siihen, että koin istuvani omilla harteillani, ylävartalo auton katon ulkopuolella, mutta en tuntenut ilman virtausta. Näin auton katon lävitse, miten oma kehoni ajoi (vauhtia sellaiset 100 km/h). Olin täysin tyyni ja rentoutunut. Parin minuutin kuluttua ”valuin” takaisin kuskin penkille. Tunnetta on vaikea selittää, mutta ero keholliseen olemukseen ja ”henkiolemukseen” oli merkittävä ja vieläpä tuon ”henkiolemuksen” eduksi.

Niin ja olen skeptinen viisikymppinen mies, joka ei noin luontaisesti usko mihinkään, jota ei voi mitata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissajouluna nousin keskellä yötä sängystä mennäkseni vessaan. No, istuin vessassa tyytyväisenä - aivan yhtäkkiä mieleeni tuli George Michael ja tuli jotenkin outo olo. Menin takaisin nukkumaan ja seuraavana päivänä näin uutisista, että George Michael oli kuollut tuona yönä. Pidän hänen musiikistaan mutta en ollut aktiivisesti ajatellut häntä tai kuunnellut hänen tuotantoaan vähän aikaan. Tuo oli todella outo kokemus, en ole kertonut tästä kenellekään aiemmin.

Itselle käynyt muutaman kerran noin, viimeeksi David Bowien kohdalla. Aloin aamulla lauleskelemaan hänen biisejään ja kohta radiossa mainittiin että siltä on lähtenyt henki. Pidän tosin sattumana.

Tyttärelläni on vähän samantapaisia taipumuksia - tosin hän ei aina kykene nimeämään sitä, kenelle tapahtuu ja  mitä, mutta hänelle tulee "outo olo" ennen jotain ikävää tapausta ja hän toteaa ihan ääneensä, että tänään/huomenna tapahtuu jotain, mikä on todella ikävää ja vaikuttaa moniin ihmisiin. Ominaisuus on ollut hänellä pienestä lapsesta asti - hän "ennusti" mm. Jokelan kouluampumiset (oli todella levoton ja haluton menemään kouluun sinä aamuna, sanoi, että jotain ikävää tapahtuu), omien isovanhempiensa kuolemat, Hyvinkään ammuskelun, Bowien ja Aviciin kuoleman... Sitten, kun asia on tapahtunut tai tullut tietoon, hän toteaa, että tämä se juttu siis oli - vaikka samaan aikaan olisi tapahtunut jotain muuta ikävää ja hän kuulisi siitä, hän toteaa, että se toinen juttu ei ole SE, todella outoa.  Sitä voi pitää ihan sattumana, mutta se on jotenkin outoa ahdistusta ja levottomuutta, mitä hän tuntee. Nyt Aviciin kuolemaa ennen hän oli kuunnellut Aviciin biisejä pitkästä aikaa ja tuntenut olonsa huonoksi niin,  että piti vaihtaa musiikkia.

Caritas. kirjoitti:

90-luvulla ajoin paljon työkseni. Kerran tien päällä havahduin siihen, että koin istuvani omilla harteillani, ylävartalo auton katon ulkopuolella, mutta en tuntenut ilman virtausta. Näin auton katon lävitse, miten oma kehoni ajoi (vauhtia sellaiset 100 km/h). Olin täysin tyyni ja rentoutunut. Parin minuutin kuluttua ”valuin” takaisin kuskin penkille. Tunnetta on vaikea selittää, mutta ero keholliseen olemukseen ja ”henkiolemukseen” oli merkittävä ja vieläpä tuon ”henkiolemuksen” eduksi.

Niin ja olen skeptinen viisikymppinen mies, joka ei noin luontaisesti usko mihinkään, jota ei voi mitata.

Stressi ja tiekooma.

Lapseni silmiä jouduttiin vauvana operoimaan useamman kerran silmän verkkokalvosairauden vuoksi ja lääkärit ovat sanoneet, että ei pystytä varmuudella sanomaan, miten hän näkee asioita. Hänellä on ollut vaikeuksia hahmottaa esim. kolmiulotteisia rakennelmia tms.

Lapsen ollessa noin 4-vuotias, yritin opettaa häntä pelaamaan kimbleä. Häntä ei juuri kiinnostanut ja oli vaikeaa. Yhtäkkiä, kun katsoin pelilautaa, se näytti silmissäni ihan oudolta, kuviot vilisivät silmissäni ja enkä hahmottanut, mitä reittiä pitkin olisi pitänyt liikkua, kaikki ikään kuin vain vilisi siinä silmissäni. Tätä kesti noin 5-10 sekuntia. (Ei ollut migreenin oire, sen tiedän, millaista se on).

Olen miettinyt, että näyttikö joku korkeampi taho minulle, että millaisena lapseni pelilaudan näkee, jotta ymmärtäisin häntä paremmin.

Ei voi käsittää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi käsittää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selittämätön asia mikä on jäänyt vaivaamaan on milloin rakastamastani ihmisestä muuttui laskelmoiva ja tunnekylmä ihminen.

Sama juttu. Mieheni muuttui aivan yhtäkkiä, kävi lyhyellä matkalla ja tuli takaisin täysin eri ihmisenä. Ei ollut suhdetta, sen tiedän satavarmasti (älkää kysykö, miten, tiedän vaan). Rakastavasta, hellästä ja äärimmäisen kiltistä puolisosta tuli hyytävän kylmä, laskelmoiva pelimies muutamassa päivässä.

Sinne meni parinkymmenen vuoden avioliitto, enkä ole vieläkään toipunut asiasta. Emme ole enää edes ystäviä, koska mies ei sitä kuulemma halua. Valvon silti edelleen joskus öisin miettimässä, mitä halvattua oikein tapahtui. :´(

Oliskohan nähnyt liikaa kliseisiä "nuoria ja kauniita" että pää räjähti kertaheitolla..surullinen juttu. Et ole saanut vastausta vaikka olet kysynyt? :(

Ei ole tullut vastausta. Voi kuulostaa hullulta, mutta kysyin jopa, kokeiliko hän reissun aikana jotain huumeita, mutta kielsi senkin. Ehkä hänelle tuli hurja neljänkympin kriisi yhdessä yössä, en tiedä. Mutta muutos oli melkeinpä silminnähtävä, ja se jos mikä oli pelottavaa. Tokihan ihmisen persoona vähän muokkaantuu vuosien varrella, mutta kukaan tuttavistani tai sukulaisistani ei ole muuttunut noin nopeasti.

Entä jos miehellesi jotenkin äkkiä valkeni että on kokenut olevansa liian kiltti? Eli että on jäänyt parisuhteessanne alakynteen, ja siihen asetelmaan uudelleen joutumista välttääkseen puolustautui kylmästi ja pakeni, eli halusi erota tapaamatta sinua enempää?

En tarkoita, että olisit ollut määräilevä saati alistava tarkoituksella. Enemmänkin, että mies on ollut kilttiyteen ja myöntyväisyyteen taipuvainen, eikä ole osannut tuoda omia tarpeitaan esille perheessä ja parisuhteessa. Matkalla sitten herännyt tähän.

On yksi outo kokemus lapsuudesta kun olin n. 5v. 

Yhtenä viikonloppuna, ollessani äitini luona, kylään tuli äidin kaveri. Mies ei puhunut suomea enkä tietenkään ymmärtänyt hänen puhettaan (puhui joko englantia tai ruotsia). En tiedä kuinka pitkään olivat tunteneet ja seurusteliko mies äitini kanssa, mutta tämä vieras jäi jokatapauksessa yökylään. Hän antoi minulle ja siskolleni pehmolelut, ja tyyppi oli tietenkin ihan ok sen jälkeen. 

Sitten tuli ilta, ja minä, sisko ja äiti nukuttiin samassa sängyssä, ja vieras nukkui sohvalla olohuoneessa. Keskellä yötä herään siihen, että mies nostaa minut ylös käsivarsilleen, hymäilee jotain, ja kantaa käytävään. Esitin nukkuvaa, koska en tiennyt mitä tapahtuu. En tiedä kuinka pitkään mies tuuditteli minua hyräillen asuntomme käytävässä (minua, 5-vuotiasta tyttöä) mutta jossain vaiheessa päätin että nyt riittää, ja rimpuilin irti. Juoksin äidin viereen, ja mies vain naurahtaa huoneen ulkopuolella ja menee itsekin takaisin nukkumaan. 

Ihmettelen tätä edelleen. Oliko äijällä jotain muitakin suunnitelmia, vai oliko muuten vain  "pimeä"? Vai onko tämä jotenkin normaalia, koskea lähes tuntemattomia pikkutyttöjä öisin kun kaikki muut nukkuu? Tosin äidilläni oli noihin aikoihin pahoja mielenterveysongelmia, en yhtään ihmettele vaikka olisikin kutsunut yökylään mahdollisen lastenraiskaajan. En koskaan tavannut miestä uudestaan aamun jälkeen.  

Caritas. kirjoitti:

90-luvulla ajoin paljon työkseni. Kerran tien päällä havahduin siihen, että koin istuvani omilla harteillani, ylävartalo auton katon ulkopuolella, mutta en tuntenut ilman virtausta. Näin auton katon lävitse, miten oma kehoni ajoi (vauhtia sellaiset 100 km/h). Olin täysin tyyni ja rentoutunut. Parin minuutin kuluttua ”valuin” takaisin kuskin penkille. Tunnetta on vaikea selittää, mutta ero keholliseen olemukseen ja ”henkiolemukseen” oli merkittävä ja vieläpä tuon ”henkiolemuksen” eduksi.

Niin ja olen skeptinen viisikymppinen mies, joka ei noin luontaisesti usko mihinkään, jota ei voi mitata.

Tästä tulee mieleen dissosiaatio / depersonalisaatio. N. 50%:lla ihmisistä on takanaan ainakin yksi kokemus jossa tuntuu että "irtautuu" kehosta/todellisuudesta/maailmasta. Suosittelen guugeloimaan aihetta :)

Vierailija kirjoitti:

Televisiosta tuli Huippumalli haussa, joko kausi 3 tai 4. Olin teininä koukussa sarjaan ja katseltiin sitä usein pikkusiskoni kanssa. Meitä oli olohuoneessa 3, minä, sisko ja meidän äiti. Isä oli viereisessä huoneessa. Olohuoneen toisen ikkunan edessä oli sellainen "lämppäri", iso harmaa lämmityslaite minkä päällä tykkäsin makoilla ja katsella televisiota. Tuli mainoskatko ja nousin istumaan lämppärin päälle ja katselin ikkunasta ulos. Oli talvi ja ulkona pimeää, talomme on metsän keskellä kaukana naapureista ja kylän keskustasta. Ikkunasta erotti leikkimökin siluetin ja ison männyn joka kasvoi sen takapuolella. Tuijottelin ulos ja sen männyn korkeudella lensi valopallo. En ole varma menikö se pallo kuinka korkealla, koska mielestäni se ohitti sen männyn minun puoleltani. Se ei myöskään lentänyt ihan hirvittävän kovaa ollakseen esim tähdenlento, pystyin seuraamaan sitä katseellani. Jäin vain tuijottamaan ikkunaa suu ammollaan, ohjelmakin oli jo kauan jatkunut ja änkytin perheelleni näittekö saman. Eivät tainneet uskoa tai ainakin pitivät sitä tähdenlentona. Mutta niin, en varmasti olisi keksinyt tuollaista kun televisiosta tulee lempiohjelmaa :D

Samanlainen kokemus minulla!! Olin teini ja heräsin aamulla, oli muistaakseni talvi, puin päälle huoneessani ja katsoin ulos ikkunasta (kerrostalo lähiössä, kolmas kerros, ikkuna kohti korkeaa mäkeä jossa meni kevyen liikenteen väylä) ja puiden edestä liikkui hitaasti valopallo. Pystyin myös seuraamaan sitä katseellani ja se ohitti puut minun puoleltani, valopallo oli selvästi siis metsikön ja meidän pihan välissä, ei taivaalla. Mäki peitti muutenkin melkein kaiken näkyvyyden taivaalle. Sitten se katosi näkyvistä. Äiti ei uskonut. Voiko pallosalamoita olla talvella?

Lapsuudessani 80-luvulla käytettiin ilmeisesti hätäraketti tyyppisiä valopalloja ilotulitteina. Liikkuivat hitaasti taivaalla. En ole nähnyt niitä sen jälkeen.