Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Kammottavaa ajatella. Se mitä ei ymmärrä, pelottaa.
Vuokrattiin joskus ehkä 7 vuotta sitten sellaista mökkiä Keski-Suomesta. Se on vanha asuinrakennus ja kauempana pihapiirissä on saunarakennus.
Joskus me lapset leikittiin pihan kallioilla ja oltiin kuultu aivan hirveää kirkumista sieltä kuin jotakuta olisi tapettu. kallion takaa ja sen ympäriltä alkoi metsä. Juostiin kauhuissamme kertomaan siitä aikuisille.
Äitini oli kerran yksin mökissä sängyllä lukemassa tms. Hän kuuli toisesta huoneesta niiskutusta ja luuli että hänen isänsä on siellä. Eipä ollut, vaan pappa oli jo aikaisemmin lähtenyt kalaan tai johonkin. Ketään muuta ei mökissä ollut.
Usein kuultiin yläkerrasta selviä askeleita. Joskus me lapset käytiin siellä katsomassa ja sehän näytti melkein siltä kuin siellä olisi asuttu vieläkin.
Karmivaa oli myös se mitä tätini todisti. Hän oli siellä lapsineen yöllä ja yritti nukkua. Yhtäkkiä hän kuuli, kuinka raskas ulko-ovi avautuu voimalla ja naristen. Hän meni katsomaan mutta vastassa pimeä tupa eikä ketään. Ovi oli kiinni ja säpissä sisäpuolelta! 😮
Kun kissamme olivat mukana niin pidimme niitä saunarakennuksen tuvassa. Muutamia kertoja ovi oli avattu ja kissat päässeet ulos. Eikä se ollut kukaan meistä.
Tosiaan myöhemmin vasta kuultiin että se kyllä kylällä tiedettiin että siellä kummittelee. 70-luvulla eräs perhe asui siellä ja perheen nuori, parikymppinen tytär teki itsemurhan siellä. Ilmeisesti juuri kallioilla joilla kuulimme sen kirkumisen. Äiti oli löytänyt tytön sieltä ja ehkä kirkunut samalla tavalla kuin me sen kuulimme. 😨
Ja monet ovat kertoneet nähneensä vintillä hahmon vaikka mökki on ollut tyhjillään.Mulla on myös toinen kokemus samalta kylältä. Oltiin mummuni kanssa kahdestaan erään tuttavan rannalla uimassa ja saunomassa. Olin ehkä 9. Mummu lähti hakemaan alhaalta rannasta vettä. Pian kuulin koputuksia. Kuulin äänen. En muista mitä puhuimme mutta kun tiedustelin kuka se oli, se esitteli olevansa "saunan vartija". Muistaakseni ääni ei ollut aivan ihmismäinen. Se sanoi tuovansa minulle oksan vadelmia saunatuvan kuistille. Kiitin ja katsahdin pienestä ikkunasta ulos ja näin pitkän, hohtavan valkean hahmon nojaamassa seinään. En nähnyt sitä kunnolla. Ryntäsin ulos mutta ketään tai mitään ei näkynyt. Mummun näin alhaalla rannalla täyttämässä ämpäreitä. Söin tyytyväisenä vadelmat 😁
Jonkinlainen luonnonhenki kyseessä.
Kuka tai mikä on mielestäsi luonut tuollaiset henget?
Minä taas uskon aivojen olevan useampien ilmiöiden takana. Olen kuullut juurikin tuontyyppistä puheääntä, mutta se on normaalia teini-ikää lähestyvällä lapsella.
Joillakin ihmisillä on luonnostaan herkkyys nähdä harhoja. Stressi tms lisää sitä. Maan mikroskooppisen pieni tärinä saa ihmiset näkemään haamuja, korva resonoi ääniä jotka aivot käsittävät väärin.
Sitä en osaa selittää, miten eri ihmiset voivat kuulla olemattomia samoin, vieläpä eri vuosina. Sellaistakin on lähipiirissä sattunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exäni ei tiedä mitä haluu?onko hän kala vai lintu? Ero ei ollut sopuisa. Ja eikä keskusteltu erosta eikä eron jälkeen paitsi kun hän soittaa kännissä ti viestittää
Oliko hänkin teinipoikana yhtä ihastunut ja rakastunut minuun - toiseen teinipoikaan, kuin minä olin häneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.
Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.
Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.
Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.
Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.
Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.
En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.
Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.
Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.
Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.Eihän nuo oliot ole kuin unihalvauksen luomia harhoja.
Mahdollista toki sekin. Tosin näiden vierailujen yhteydessä stereot menivät päälle, volume täysillä ja äänenä oli kanavatonta suhinaa ja stereot sulkeutuivat vasta kun kävin ne sammuttamassa. Kerran makuuhuoneeni ovi myös meni lukkoon. Avain oli ulkopuolella ja siellä ei ollut ketään (olin yksin kotona).
Nyt ilmiö on ollut jo kauan poissa, enkä edes välitä tietää sen alkuperää. En tykkää ajatella tai analysoida sitä sen syvemmin.
Olimme isolla kaveri/sukulais porukalla viettämässä juhannusta joskus taannoin Lapissa. Viimeisenä iltana yllätin poikaystäväni kahden serkkuni kanssa suihkusta. Toinen serkuista joka ilmeisesti lähempänä mun poikaystävää huusi minut huomatessaan ’ei ollut sisällä, ei ollut sisällä!’.. tämän jälkeen nämä kaksi juoksivat ulos saunasta. Oltiin kaikki aika humalassa. Poikaystävä kertoi kuitenkin että nämä olivat vain auttaneet selän pesemisessä.. näin jälkeen päin olen miettinyt et tapahtuiko siellä jotain semmoista. En kuitenkaan pysty uskomaan että tapahtui, ollaan kuitenkin kaikki uskovaista porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun isä ja äiti erosivat äiti osti rivarikämpän ja sieltä seinän takaa kuului ihan hirveää meteliä!
Lapsen epäselvää huutoa, töminää, raapimista seinistä, muutettiin marraskuussa ja koko alkualvi ihmeteltiin sitä mekkalaa, outoa oli ettei siellä ollut valoja eikä me koskaan nähty tätä naista tai lasta, äiti alkoikin pelätä ettei siellä ole kaikki hyvin. Äiti harkitsi nimetöntä lastensuojeluilmoitusta mutta valitti ensin isännöitsijälle metelistä... Ja ihan hyvä, sillä isännöitsijä kertoi että naapuriasunto on tyhjä !
Kyseessä oli siis päätykämppä, jossa me olimme ainoat naapurit. Ihmettelin äidille, miksi tyhjän asunnon keittiöön oli jätetty sälekaihtimet jotka olivat tiukasti kiinni, niin ettei sisään nähnyt ja epäilin vähän asiaa. Kävin sitten hiippailemassa naapurin takapihalla ja näin pimeän olkkarin, ei verhoja eikä huonekaluja eli tyhjä se tosiaan oli !
Tuon jälkeen oli aika friikkiä kuunnella niitä ääniä ja äiti koetti kömpelösti ehdottaa, että ääni kaikui hassusti jostain muusta asunnosta. Ääniä kuului pitkin kevättä ja sitten kesällä tajusimme, ettei mitään ollut kuulunut pitkään aikaan . Syksyllä asuntoon muutti uudet asukkaat.
Villi veikkaus; äänet todellakin kaikui tyhjän asunnon viereisestä asunnosta. Siis putkien kautta tms. Ehkä niitä fiksailtiin tai jotain jolloin äänet hävisi. Ihan hyvin mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.
Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.
Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.
Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.
Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.
Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.
En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.
Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.
Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.
Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.Eihän nuo oliot ole kuin unihalvauksen luomia harhoja.
Mahdollista toki sekin. Tosin näiden vierailujen yhteydessä stereot menivät päälle, volume täysillä ja äänenä oli kanavatonta suhinaa ja stereot sulkeutuivat vasta kun kävin ne sammuttamassa. Kerran makuuhuoneeni ovi myös meni lukkoon. Avain oli ulkopuolella ja siellä ei ollut ketään (olin yksin kotona).
Nyt ilmiö on ollut jo kauan poissa, enkä edes välitä tietää sen alkuperää. En tykkää ajatella tai analysoida sitä sen syvemmin.
Poltergeist? Siihen uskon minäkin, koska olen kokenut itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin kerran iltayön lenkilläni pensaikosta ihan kauheaa rääkymistä ja kiljuntaa, kuin sikaa tapettaisiin mutta siinä oli myös kuin ihmisen ääntä ja jotain muutakin. Ääni katkeili oudosti ja oli välillä melkein kuin jonkin ei-elävän ääntä, aavemaista. Se oli niin vertahyytävä hetki ja kokemus, että sitä ei pysty sanoin kuvaamaan. Kauempaa sitä voisi helposti luulla ihmisen kiljunnaksi, mutta lähempänä kyllä ymmärsin että ääni ei lähde ihmisestä. Metsästystä harrastavilta kysyin tuosta ja he sanoivat että siellä on ollut joku petoeläin jäniksen kimpussa.
Ääninäyte kaniinin kirkumisesta tässä, oli melko lailla samanlaista mutta pahempaa kun tulee läheltä yön pimeydessä. https://www.youtube.com/watch?v=COa5NmXp4j8
Toinen oudosti ihmisen ääntä muistuttava on kollikissan mouruaminen kiima-aikaan. Joskus nuorena pikkukylällä tuota kuulin, ja se kuulosti joillain yksilöillä kuin pienen vauvan itkulta.
Tuossa videossa suurinosa äänistä on marsun ei kanin.
En tiennyt, millainen ääni on marsulla, mutta tarkistin ja oikeassa taidat olla. Mutta se kiljunta keskellä muistutti suuresti kuulemaani ääntä. Laitan tähän vielä malliksi amerikkalaisen jäniksen (jackrabbit, joka nimestään huolimatta on jäniseläin) kutsupillin äänen joka on samanlainen, vaikka ei tietysti vaihtele samalla tavalla kuin luonnossa kuultu ääni. https://www.youtube.com/watch?v=d190lLEpQTI
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko hänkin teinipoikana yhtä ihastunut ja rakastunut minuun - toiseen teinipoikaan, kuin minä olin häneen?
Hän ei ikinä myöntänyt. Kerroin monen vuoden ystävyyden jälkeen rakastavani häntä, eikä hän ikinä kertonut minulle itsestään. Antoi halin tai pari vielä tuonkin jälkeen joskus.
Vasta 21 ja pelottaa että hän ei anna itsensä tuntea enemmän. Vaikka eihän se ole enää minulta pois.
Muistan, kuinka luokallani oli yläasteella muutaman kuukauden ajan tyttö, joka käyttäytyi erittäin kummallisesti ja oli usein todella väkivaltainen muita oppilaita kohtaan välitunneilla. Hänet sitten siirrettiin ilmeisesti sairaalakouluun, koska hän joutui sairaalaan psyykkisten ongelmien vuoksi, mutta kun olin luokkakokouksessa jossa oli kaikki luokkani oppilaat, mutta ei tämä tyttö ja kun otin kyseisen tytön puheeksi, niin kukaan muu ei muistanut häntä. Minä kuitenkin muistan hänet selvästi, nimen ja kaikki, mutta kaikki muut sanoivat, että ei luokallamme ole voinut olla tällaista tyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun isä ja äiti erosivat äiti osti rivarikämpän ja sieltä seinän takaa kuului ihan hirveää meteliä!
Lapsen epäselvää huutoa, töminää, raapimista seinistä, muutettiin marraskuussa ja koko alkualvi ihmeteltiin sitä mekkalaa, outoa oli ettei siellä ollut valoja eikä me koskaan nähty tätä naista tai lasta, äiti alkoikin pelätä ettei siellä ole kaikki hyvin. Äiti harkitsi nimetöntä lastensuojeluilmoitusta mutta valitti ensin isännöitsijälle metelistä... Ja ihan hyvä, sillä isännöitsijä kertoi että naapuriasunto on tyhjä !
Kyseessä oli siis päätykämppä, jossa me olimme ainoat naapurit. Ihmettelin äidille, miksi tyhjän asunnon keittiöön oli jätetty sälekaihtimet jotka olivat tiukasti kiinni, niin ettei sisään nähnyt ja epäilin vähän asiaa. Kävin sitten hiippailemassa naapurin takapihalla ja näin pimeän olkkarin, ei verhoja eikä huonekaluja eli tyhjä se tosiaan oli !
Tuon jälkeen oli aika friikkiä kuunnella niitä ääniä ja äiti koetti kömpelösti ehdottaa, että ääni kaikui hassusti jostain muusta asunnosta. Ääniä kuului pitkin kevättä ja sitten kesällä tajusimme, ettei mitään ollut kuulunut pitkään aikaan . Syksyllä asuntoon muutti uudet asukkaat.
Villi veikkaus; äänet todellakin kaikui tyhjän asunnon viereisestä asunnosta. Siis putkien kautta tms. Ehkä niitä fiksailtiin tai jotain jolloin äänet hävisi. Ihan hyvin mahdollista.
Tyhjällä asunnolla ei ollut muita viereisiä asuntoja kuin tuo kirjoittajan äidin asunto.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö tekään pellet keksi parempaa tekemistä?
Paraskin puhuja! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisareni väitti, että meni kertomaan erään tuttavaperheemme isälle, että minulle tulee perheestä eräs esine mieleen. Oli niin, että tämä lievästi sanottuna hölmö mielleyhtymä oli tullut minulle parisen vuotta ennen tätä, ja sisarellani oli tapana kiusata minua siten, että jos sanoin, että minulle tulee jostakusta jotain mieleen, niin hän sanoi, että hänellä on salapuhelin, jolla soittaa hänelle ja kertoo tuon ja hän myös kerran muka soitti tällä salapuhelimellaan tälle perheelle tästä. Tämä perhe asui maalla isämme naapurissa, ja kerran kun olimme sisareni kanssa isän luona ja meille kai tuli jotain kinaa jostakin, hän sanoi, että hän käy kertomassa tuon mielleyhtymän jos en tee jotakin. Hän sitten otti potkukelkan ja lähti. Soitin sitten jonkin ajan päästä naapuritaloon, ja siellä vastasi perheen isä ja kysyin, onko sisartani näkynyt, ja hän vastasi, että ei. Sisareni on väittänyt aina näihin päiviin saakka, että kertoi sen ja perheen isää oli vain naurattanut tuo juttu. Hän myös väittää sanoneensa, että jos minä soitan sinne, siellä sanotaan, ettei sisartani ole näkynyt. Vuosi oli muistaakseni 2000 ja silloin oli kevättalvi. En siis edelleenkään tiedä varmasti, kertoiko hän sen vai ei, ja aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että hän vain narraa, mutta nykyään en ole ollenkaan varma. Luulisi, että hän olisi jo myöntänyt sen, jos ei oikeasti olisi kertonut. :D
Ja mikä se esine oli?
Ei sillä ole väliä.
No sanotaan, että esine ei ollut mikään sellainen, mitä käytetään esimerkiksi siivoamiseen tai muuhun mihin liittyy likaa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin esikoisen vauva-aikana viikottain seurakunnan vauvakahvilassa. Siellä oli kerran yksi äiti, jolla oli pieni, vielä "nimetön" vauva mukana kahvilassa. Äiti kertoi olevansa huolissaan vauvastaan, kun se vaikuttaa jotenkin voimattomalta ja itkeekin ihan ponnettomasti. Äiti oli saanut neuvolasta heti ajan ja oli menossa kahvilan jälkeen neuvolaan. Käveltiin hetken matkaan yhdessä siitä seurakuntatalolta pois päin. Kysyin, että kuorsaako vauva, kun vaunukopasta kuului sellaista krohinaa tms. Äiti totesi vaikeana, että ei kun näin se itkee. Kurkkasin vaunuihin ja tosiaan naamasta näkyi, että vauva ns. karjui täysillä, mutta suusta tuli vaan sellaista kähinää. Lähtiessäni toiseen suuntaan sanoin äidille, että onneksi menette nyt heti neuvolaan ja toivottavasti kaikki selviää. Äitiä en näkynyt enää koskaan vauvakahvilassa. Ehkä alle vuoden päästä tämä äiti ja ehkä hänen miehensä tulivat polkupyörällä vastaan näillä samoilla kulmilla. Äiti näytti iloiselta, kunnes katseemme kohtasi hetkeksi heidän ohimennessään ja äidit kasvot valahtivat surulliseksi. Edelleen vaivaa, että mahtoikohan vauva kuolla :(
Jäin miettimään tätä tarinaa ja jotain outoa tässä on. Ei kukaan äiti huudata miltein äänettömästi itkevää lasta ja tuollaisen tapauksen kanssa mennään aina suoraan takaisin synnärille tai polille, ei neuvolaan. Eikä noin huonokuntoisia vauvoja kotiuteta herkästi.
Vauva ei ollut vastasyntynyt, vaan ehkä 6 viikkoinen. Olisin minäkin jättänyt kahvilat väliin ja lähtenyt vauvaa näyttämään suoraan päivystykseen, mutta tämä tapaus nyt meni näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö tekään pellet keksi parempaa tekemistä?
Paraskin puhuja! :D
"Tekin pellet"=hänkin kuuluu iloiseen hupijengiimme.
Vuosimallia 1981 kirjoitti:
Muistan, kuinka luokallani oli yläasteella muutaman kuukauden ajan tyttö, joka käyttäytyi erittäin kummallisesti ja oli usein todella väkivaltainen muita oppilaita kohtaan välitunneilla. Hänet sitten siirrettiin ilmeisesti sairaalakouluun, koska hän joutui sairaalaan psyykkisten ongelmien vuoksi, mutta kun olin luokkakokouksessa jossa oli kaikki luokkani oppilaat, mutta ei tämä tyttö ja kun otin kyseisen tytön puheeksi, niin kukaan muu ei muistanut häntä. Minä kuitenkin muistan hänet selvästi, nimen ja kaikki, mutta kaikki muut sanoivat, että ei luokallamme ole voinut olla tällaista tyttöä.
Minun luokallani käväisi häirikkö, joka pääsi luokkakuvaankin. Silti jossain vaiheessa kukaan ei tuntunut muistavan häntä. Jäi mieleen mm siksi, että heitti minua repulla takaraivoon.
Toinen tyyppi oli normaali, mutta jostain syystä vaihtoi parin päivän päästä läheiseen sivikouluun. Seuraavaksi näin hänet 4 vuoden päästä yläasteella, mutta sitten hän vaihtoi paikkakuntaa. Kukaan ei muista häntä, ensimmäisestä tiedän sen verran että on kuollut (eikä mikään ihme).
Vuosimallia 1981 kirjoitti:
Muistan, kuinka luokallani oli yläasteella muutaman kuukauden ajan tyttö, joka käyttäytyi erittäin kummallisesti ja oli usein todella väkivaltainen muita oppilaita kohtaan välitunneilla. Hänet sitten siirrettiin ilmeisesti sairaalakouluun, koska hän joutui sairaalaan psyykkisten ongelmien vuoksi, mutta kun olin luokkakokouksessa jossa oli kaikki luokkani oppilaat, mutta ei tämä tyttö ja kun otin kyseisen tytön puheeksi, niin kukaan muu ei muistanut häntä. Minä kuitenkin muistan hänet selvästi, nimen ja kaikki, mutta kaikki muut sanoivat, että ei luokallamme ole voinut olla tällaista tyttöä.
Minä muistan kun pienenä kävimme talvella tutuillamme toisella paikkakunnalla. Tuttujen lapset ja heidän kaverinsa veivät meidät metsään leikkimään. Menimme tiettyyn paikkaan jossa pystyi laskemaan liukurilla ja siellä oli mielettömän kaunista. Kävimme tuolla pariinkin kertaan. Seuraavana talvena pyysin että mennään taas sinne niin kukaan noista lapsista ei muistanut olleensa sellaisessa paikassa. Minäkin muistan paikan hyvin selvästi, mutta kukaan ei tiennyt siitä mitään. En ymmärrä kun ei se mikään unikaan ole voinut olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin esikoisen vauva-aikana viikottain seurakunnan vauvakahvilassa. Siellä oli kerran yksi äiti, jolla oli pieni, vielä "nimetön" vauva mukana kahvilassa. Äiti kertoi olevansa huolissaan vauvastaan, kun se vaikuttaa jotenkin voimattomalta ja itkeekin ihan ponnettomasti. Äiti oli saanut neuvolasta heti ajan ja oli menossa kahvilan jälkeen neuvolaan. Käveltiin hetken matkaan yhdessä siitä seurakuntatalolta pois päin. Kysyin, että kuorsaako vauva, kun vaunukopasta kuului sellaista krohinaa tms. Äiti totesi vaikeana, että ei kun näin se itkee. Kurkkasin vaunuihin ja tosiaan naamasta näkyi, että vauva ns. karjui täysillä, mutta suusta tuli vaan sellaista kähinää. Lähtiessäni toiseen suuntaan sanoin äidille, että onneksi menette nyt heti neuvolaan ja toivottavasti kaikki selviää. Äitiä en näkynyt enää koskaan vauvakahvilassa. Ehkä alle vuoden päästä tämä äiti ja ehkä hänen miehensä tulivat polkupyörällä vastaan näillä samoilla kulmilla. Äiti näytti iloiselta, kunnes katseemme kohtasi hetkeksi heidän ohimennessään ja äidit kasvot valahtivat surulliseksi. Edelleen vaivaa, että mahtoikohan vauva kuolla :(
Jäin miettimään tätä tarinaa ja jotain outoa tässä on. Ei kukaan äiti huudata miltein äänettömästi itkevää lasta ja tuollaisen tapauksen kanssa mennään aina suoraan takaisin synnärille tai polille, ei neuvolaan. Eikä noin huonokuntoisia vauvoja kotiuteta herkästi.
Vauva ei ollut vastasyntynyt, vaan ehkä 6 viikkoinen. Olisin minäkin jättänyt kahvilat väliin ja lähtenyt vauvaa näyttämään suoraan päivystykseen, mutta tämä tapaus nyt meni näin.
Se aika on joissain tapauksissa 1- 3 kk kun lasta voi käydä näyttämässä synnärillä ja vanhemmille annetaan mukaan numerot ja tiedot minne ottaa vakavissa tapauksissa välittömästi yhteyttä. Epäilen raskaasti tätä tarinaa siis, 6 viikkoinen on niin pikkuinen et se on vielä aika tiukassa neuvolan syynissä ja tuollainen ei ole voinut mitenkään päästä livahtamaan läpi.
Alue: Aihe vapaa
Eihän nuo oliot ole kuin unihalvauksen luomia harhoja.