Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä näin eräänä vuonna muutaman kuukauden aikana useamman kerran ilmeisesti saman linnun, jolla minun minun mielestäni oli vain yksi jalka. Ainakin se näytti siltä, että sillä ei ollut lainkaan toista jalkaa vaan se seisoi yhden jalan varassa ja ilmeisesti se oli aina se sama lintu koska tuskin niitä yksijalkaisia lintuja maailmassa hirveästi on. Näin sen kaiken lisäksi aina suunnilleen samoilla paikoilla eli ilmeisesti sen elinalue vakio, se siis eli tietyllä alueella joka oli sille jonkinlainen reviiri missä se vietti aikansa.
Tämä asia on jäänyt ihmetyttämään minua. Miten se lintu pysyi tasapainossa vain yhden jalan varassa eikä kaatunut sille kyljelle missä ei ollut jalkaa? Miten se pystyi liikkumaan eteenpäin vain yhden jalan varassa jos se siis käveli eteenpäin? Oliko se syntynyt sellaisena vai oliko se menettänyt toisen jalkansa onnettomuudessa? Ainakaan se ei näyttänyt sitä lainkaan haittavan vaan se eli, oli, söi, mahdollisesti lisääntyi ja teki samoja asioita kuin muutkin linnut joilla oli kaksi jalkaa eivätkä muut linnut näyttäneet sitä sen vammasta huolimatta syrjivän. Eniten ihmettelen sitä, että miten se pystyi seisomaan pystyssä ja olemaan tasapainossa vain yhden jalan varassa.
todennäköisemmin se piti toista jalkaansa mahaa vasten höyhenpeitteen sisällä. Vesilinnut tekee usein näin, ne lämmittelee toista jalkaansa ja seisoo vain toisella, silloin näyttää kuin niillä olisi vain yksi jalka. Olen myös nähnyt. Voi tietty olla kissa vieny toisen. Osaaavat pomppia ehkä yhdelläkin jalalla. Eihän linnut kävele vaan pomppii hypähtäen eteenpäin.
Kyllä varikset kävelee. Myös rastaat kävelee kun ne kuulostelee maan alta matoja. Pulut kävelee. Lokit kävelee. Sorsat kävelee. jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama.
- Olen nähnyt samaa unta mieheni kanssa. Herättiin aamulla ja kerroin unestani, ja mies kertoi nähneensä samaa unta, verrattiin niitä toisiinsa siinä sitten. Mieskin oli ollut unessani, ja hassuinta on, että se, mihin oma uneni päättyi, oli mistä hänen unensa oli jatkunut... Eli tavallaan sama juoni jatkui hänen unessaan.
- Tämä sattui minulle keskellä Helsingin keskustaa 18-vuotiaana. Naureskelin lähinnä ihmisille, jotka uskoivat yliluonnolliseen. Noh, näin Helsingin keskustassa omin silmin alastoman ihmisen. Enkä minkä tahansa ihmisen, vaan vähän ihmisestä erilaisen... Jonkin sortin olennon. Kädet ja jalat ja ruumiin mittasuhteet olivat erilaiset, pidemmät, ja pää oli soikeampi. Korvat suippomaiset. Olento hiippaili lasten leikkipuistossa jonkinlainen vesikannu kädessään, ja tiputteli vettä sinne tänne, ja tanssahteli ilmeisen iloisen oloisena. Avasin ja suljin silmiäni useaan otteeseen, enkä ollut uskoa näkemääni. Puistossa oli ihmisiä lasten kanssa, jotka ei reagoinu mitenkään, joten päättelin, että vain minä näen tuon olennon, mikä sitten onkaan. Se lähestyi keinuja, ja itse esitin katua pitkin kävellessä, etten nähnyt mitään. Pelkäsin ihan perkeleesti :D Enkä todellakaan halunnut jäädä kiinni A) muille ihmisille siitä, että näen jotain tuollaista B) sille olennolle kiinni siitä, että näen sen. Kävelin ripakasti ohi enkä katsonut taakseni, ja sinne jäi. Mitään vastaavaa en ole kokenut sen jälkeen. Edelleen tuo asia vaivaa minua. Se ei mahdu maailmankatsomukseeni ja siksi suljinkin tapahtuneen mielestä vuosikausiksi. Kerroin asiasta vain muutamalle läheiselle, joille uskalsin. Minulla ei ole diagnosoitu tai ollut epäilystä psykooseista tai muista hallusinaatioista, enkä käyttänyt tuolloin minkäänlaisia päihteitä, alkoholia tupakkaa tms.
No ehkä jätän tarinat tähän. :D Tuossakin tarpeeksi sulateltavaa...
Psykoosi voi tulla ilman mitään päihteitä eikä sitä aina edes diagnosoida.
Puhut henkilökohtaisesta kokemuksesta varmaankin?
Oliko tää olevinaan joku epic burn? Mulla on tosiaan ollut nuorena pitkäkestoisempi psykoosi, syön siihen lääkärin määräämiä lääkkeitä enkä ole koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia. Olen tavannut elämässäni monia ihmisiä joilla on psykoosi tai skitsofrenia, osa heistä on käyttänyt päihteitä ja osa ei. Kommentoimastani viestistä lähinnä tuli mieleen, että psykoosi oli ehkä hyvällä tuurilla lyhyt ja ohimenevä eikä kertoja ole siksi joutunut terveydenhoidon kanssa tekemisiin asian takia. Tämä on harvinaisempaa mutta ei mahdotonta.
Olen eri, mutta eikö psykoosi ole kuitenkin aika kokonaisvaltainen todellisuudentajun katoaminen? En usko, että tuollainen yksittäinen ja nopeasti ohimenevä näky menisi psykoosin määritelmään. Kyllä ihminen on psykoosissa todella sekaisin ja se on myös silminnähden huomattavaa ja vaatii hoitoa.
Aika monella on tuollaisia aivan kertaluontoisia kokemuksia, sanotaan niitä nyt sitten vaikka yliluonnollisiksi. Niistä vain ei moni puhu muuten kuin korkeintaan anonyymipalstalla, koska ei halua leimaantua psyykkisesti sairaaksi tai ns. hörhöksi. Kuitenkin nämä ovat ihan järkeviä ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia ja kyse on tosiaan yleensä kertaluontoisesta tapahtumasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama.
- Olen nähnyt samaa unta mieheni kanssa. Herättiin aamulla ja kerroin unestani, ja mies kertoi nähneensä samaa unta, verrattiin niitä toisiinsa siinä sitten. Mieskin oli ollut unessani, ja hassuinta on, että se, mihin oma uneni päättyi, oli mistä hänen unensa oli jatkunut... Eli tavallaan sama juoni jatkui hänen unessaan.
- Tämä sattui minulle keskellä Helsingin keskustaa 18-vuotiaana. Naureskelin lähinnä ihmisille, jotka uskoivat yliluonnolliseen. Noh, näin Helsingin keskustassa omin silmin alastoman ihmisen. Enkä minkä tahansa ihmisen, vaan vähän ihmisestä erilaisen... Jonkin sortin olennon. Kädet ja jalat ja ruumiin mittasuhteet olivat erilaiset, pidemmät, ja pää oli soikeampi. Korvat suippomaiset. Olento hiippaili lasten leikkipuistossa jonkinlainen vesikannu kädessään, ja tiputteli vettä sinne tänne, ja tanssahteli ilmeisen iloisen oloisena. Avasin ja suljin silmiäni useaan otteeseen, enkä ollut uskoa näkemääni. Puistossa oli ihmisiä lasten kanssa, jotka ei reagoinu mitenkään, joten päättelin, että vain minä näen tuon olennon, mikä sitten onkaan. Se lähestyi keinuja, ja itse esitin katua pitkin kävellessä, etten nähnyt mitään. Pelkäsin ihan perkeleesti :D Enkä todellakaan halunnut jäädä kiinni A) muille ihmisille siitä, että näen jotain tuollaista B) sille olennolle kiinni siitä, että näen sen. Kävelin ripakasti ohi enkä katsonut taakseni, ja sinne jäi. Mitään vastaavaa en ole kokenut sen jälkeen. Edelleen tuo asia vaivaa minua. Se ei mahdu maailmankatsomukseeni ja siksi suljinkin tapahtuneen mielestä vuosikausiksi. Kerroin asiasta vain muutamalle läheiselle, joille uskalsin. Minulla ei ole diagnosoitu tai ollut epäilystä psykooseista tai muista hallusinaatioista, enkä käyttänyt tuolloin minkäänlaisia päihteitä, alkoholia tupakkaa tms.
No ehkä jätän tarinat tähän. :D Tuossakin tarpeeksi sulateltavaa...
Psykoosi voi tulla ilman mitään päihteitä eikä sitä aina edes diagnosoida.
Puhut henkilökohtaisesta kokemuksesta varmaankin?
Oliko tää olevinaan joku epic burn? Mulla on tosiaan ollut nuorena pitkäkestoisempi psykoosi, syön siihen lääkärin määräämiä lääkkeitä enkä ole koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia. Olen tavannut elämässäni monia ihmisiä joilla on psykoosi tai skitsofrenia, osa heistä on käyttänyt päihteitä ja osa ei. Kommentoimastani viestistä lähinnä tuli mieleen, että psykoosi oli ehkä hyvällä tuurilla lyhyt ja ohimenevä eikä kertoja ole siksi joutunut terveydenhoidon kanssa tekemisiin asian takia. Tämä on harvinaisempaa mutta ei mahdotonta.
Olen eri, mutta eikö psykoosi ole kuitenkin aika kokonaisvaltainen todellisuudentajun katoaminen? En usko, että tuollainen yksittäinen ja nopeasti ohimenevä näky menisi psykoosin määritelmään. Kyllä ihminen on psykoosissa todella sekaisin ja se on myös silminnähden huomattavaa ja vaatii hoitoa.
Aika monella on tuollaisia aivan kertaluontoisia kokemuksia, sanotaan niitä nyt sitten vaikka yliluonnollisiksi. Niistä vain ei moni puhu muuten kuin korkeintaan anonyymipalstalla, koska ei halua leimaantua psyykkisesti sairaaksi tai ns. hörhöksi. Kuitenkin nämä ovat ihan järkeviä ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia ja kyse on tosiaan yleensä kertaluontoisesta tapahtumasta.
Ei, hallusinaatiot kuuluu psykoosiin mutta voi olla vaikka jonkun lääkkeen tuoma tms, alkoholin...ihan pelkkä yksittäinen itsepintainen harhaluulo ( esim usko että hampaassa on kuuntelulaite) riittää, vaikka muuten ei mitään ongelmia realiteettien kanssa. Voi olla pelkkiä äänihallusinaatioita, näköharhoja, paranoiaa vainoharhaa, luulee olevansa prinsessa jne. Niitä on laidasta laitaan. Ei kaikilla ole kaikkia.
Ja huom. Ei uskonnolliset kokemukset ole psykoosin oireita, etenkään silloin kun ne kuuluu henkilön kulttuuriin ja uskontoon. Näin se märitellään. Uskontoa ei luokitella psykoosisairaudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[qu juuote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama.
- Olen nähnyt samaa unta mieheni kanssa. Herättiin aamulla ja kerroin unestani, ja mies kertoi nähneensä samaa unta, verrattiin niitä toisiinsa siinä sitten. Mieskin oli ollut unessani, ja hassuinta on, että se, mihin oma uneni päättyi, oli mistä hänen unensa oli jatkunut... Eli tavallaan sama juoni jatkui hänen unessaan.
- Tämä sattui minulle keskellä Helsingin keskustaa 18-vuotiaana. Naureskelin lähinnä ihmisille, jotka uskoivat yliluonnolliseen. Noh, näin Helsingin keskustassa omin silmin alastoman ihmisen. Enkä minkä tahansa ihmisen, vaan vähän ihmisestä erilaisen... Jonkin sortin olennon. Kädet ja jalat ja ruumiin mittasuhteet olivat erilaiset, pidemmät, ja pää oli soikeampi. Korvat suippomaiset. Olento hiippaili lasten leikkipuistossa jonkinlainen vesikannu kädessään, ja tiputteli vettä sinne tänne, ja tanssahteli ilmeisen iloisen oloisena. Avasin ja suljin silmiäni useaan otteeseen, enkä ollut uskoa näkemääni. Puistossa oli ihmisiä lasten kanssa, jotka ei reagoinu mitenkään, joten päättelin, että vain minä näen tuon olennon, mikä sitten onkaan. Se lähestyi keinuja, ja itse esitin katua pitkin kävellessä, etten nähnyt mitään. Pelkäsin ihan perkeleesti :D Enkä todellakaan halunnut jäädä kiinni A) muille ihmisille siitä, että näen jotain tuollaista B) sille olennolle kiinni siitä, että näen sen. Kävelin ripakasti ohi enkä katsonut taakseni, ja sinne jäi. Mitään vastaavaa en ole kokenut sen jälkeen. Edelleen tuo asia vaivaa minua. Se ei mahdu maailmankatsomukseeni ja siksi suljinkin tapahtuneen mielestä vuosikausiksi. Kerroin asiasta vain muutamalle läheiselle, joille uskalsin. Minulla ei ole diagnosoitu tai ollut epäilystä psykooseista tai muista hallusinaatioista, enkä käyttänyt tuolloin minkäänlaisia päihteitä, alkoholia tupakkaa tms.
No ehkä jätän tarinat tähän. :D Tuossakin tarpeeksi sulateltavaa...
Psykoosi voi tulla ilman mitään päihteitä eikä sitä aina edes diagnosoida.
Puhut henkilökohtaisesta kokemuksesta varmaankin?
Oliko tää olevinaan joku epic burn? Mulla on tosiaan ollut nuorena pitkäkestoisempi psykoosi, syön siihen lääkärin määräämiä lääkkeitä enkä ole koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia. Olen tavannut elämässäni monia ihmisiä joilla on psykoosi tai skitsofrenia, osa heistä on käyttänyt päihteitä ja osa ei. Kommentoimastani viestistä lähinnä tuli mieleen, että psykoosi oli ehkä hyvällä tuurilla lyhyt ja ohimenevä eikä kertoja ole siksi joutunut terveydenhoidon kanssa tekemisiin asian takia. Tämä on harvinaisempaa mutta ei mahdotonta.
Olen eri, mutta eikö psykoosi ole kuitenkin aika kokonaisvaltainen todellisuudentajun katoaminen? En usko, että tuollainen yksittäinen ja nopeasti ohimenevä näky menisi psykoosin määritelmään. Kyllä ihminen on psykoosissa todella sekaisin ja se on myös silminnähden huomattavaa ja vaatii hoitoa.
Aika monella on tuollaisia aivan kertaluontoisia kokemuksia, sanotaan niitä nyt sitten vaikka yliluonnollisiksi. Niistä vain ei moni puhu muuten kuin korkeintaan anonyymipalstalla, koska ei halua leimaantua psyykkisesti sairaaksi tai ns. hörhöksi. Kuitenkin nämä ovat ihan järkeviä ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia ja kyse on tosiaan yleensä kertaluontoisesta tapahtumasta.
Ei, hallusinaatiot kuuluu psykoosiin mutta voi olla vaikka jonkun lääkkeen tuoma tms, alkoholin...ihan pelkkä yksittäinen itsepintainen harhaluulo ( esim usko että hampaassa on kuuntelulaite) riittää, vaikka muuten ei mitään ongelmia realiteettien kanssa. Voi olla pelkkiä äänihallusinaatioita, näköharhoja, paranoiaa vainoharhaa, luulee olevansa prinsessa jne. Niitä on laidasta laitaan. Ei kaikilla ole kaikkia.
Ja huom. Ei uskonnolliset kokemukset ole psykoosin oireita, etenkään silloin kun ne kuuluu henkilön kulttuuriin ja uskontoon. Näin se märitellään. Uskontoa ei luokitella psykoosisairaudeksi.
Älä vie minun näkyäni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon juttusi, koska olen pitkin elämääni törmännyt outoihin asioihin. En kuitenkaan ole mitenkään mielisairas enkä koe olevani hirveän herkkäkään, kuulun esim. niihin ihmisiin, joita ei voi hypnotisoida. Ihan nimekkään hypnotisoijan testaamana olen ollut.
Olen lapsesta asti kokenut outoja kohtaamisia. Lapsena pidin niitä normaaleina. Kotipihassa kulki jos jonkinlaista olentoa. Asuimme paikassa, jota nykyään on tutkittu arkeologisesti ja siinä on ollut esihistoriallista asutusta. Myös jotain ikivanhaa sotaa on käyty juuri sillä alueella.
Nimenomaan väkijoukoissa olen nähnyt kummallisuuksia. Yks kaks siellä vaan on näkynyt olioita, jotka ei selvästikään kuulu sinne tai siis ylipäänsä tähän maailmaan tai maailman aikaan.
Lapsuuden kotini lähellä oleva pieni metsä muutti joskus muotoaan. Tämän koin vielä ihan teini-ikäisenäkin. Ja sen metsän noin yleensä tunsin läpikotaisin kun olin siellä pienestä asti kuljeskellut.
Maailma on ihmeellinen paikka.
En osaa ennustaa enkä muutenkaan koe minulla olevan mitään yliluonnollisia kykyjä, joitakin selviä enneunia lukuunottamatta.Itsekin olen leikitellyt ajatuksella, että erilaiset paikat saattavat pitää sisällään ”jäljen” menneisyydestä tai jopa tulevaisuudesta, sekä erilaiset paralleeliuniversumit/kohtaamiset myös mietityttävät. Hypoteesien/fysiikan tasollahan näillä ideoilla on leikitelty tieteenkin kentällä. Ja lopulta kaikki atomithan aina vain uudelleenjärjestäytyvät, eivät katoa. Säilyykö siten tietokin (säilyyhän se geeneissäkin) jossain materiaalisessa muodossaan, en tiedä.
Katselin tässä taannoin niitä amerikkalaisia Aaveenmetsästäjät -ohjelmia. Ja nythän on Suomessakin tehty vastaavia, se joku veljekset jotka tutkii vanhoja rakennuksia ja kohteita erilaisten laitteitten kanssa.
Paljon on sellaista, mikä ei oikein tunnu uskottavalta, mutta aina välillä joku jää mietityttämään. Näillä ohjelman tekijöillä on sellainen näkemys, että rakennukset ja paikat voi tallettaa itseensä menneitä asioita. Ja on sellaisia "tasoja" joilla ne voidaan saada esiin erityisten herkkien laitteiden avulla.
Itselleni jäi erityisesti mieleen se joku kapakka, missä kuului voimakkaita askelten ääniä ja samalla joku mies lauloi hyvin rehvakkaan kuuloisesti jotain laulua. Se jäljitettiin ikivanhaksi cowboylauluksi. Eli cowboy kulki metallivahvisteisissa saappaissaan reippaasti astuen ja lauloi. Näin se tulkittiin ja kuulosti minustakin siltä. Kenties siinä oli mukana vahva tunnelataus ja siksi seinät tallettivat sen.
Onko niin, että kaikki mitä tapahtuu, tallentuu? Entä jos on niin, että kaikki on läsnä koko ajan, mutta me aistimme yleensä vain tämän oman tasomme ja tämän hetken? Jos elämä onkin yhtä kerrostumaa kerrostuman päälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi SKOP oyj:n osake pomppasi vuionna 1999 0,03€:stä hintaan 0,1€/kpl?
Minulla on useampi tarina tähän ketjuun. Muutaman todenperäisyyttä en voi itse vannoa, koska en ole niitä kokenut. Kaikki liittyy sukuuni, joten olen kuullut ne useammalta taholta enkä näe syytä epäillä. Terkkuja, jos joku tunnistaa. :D
Jatkosodassa kuoli isoukkini ja hänen kaksi veljeään, olivat iältään 20-30 vuotiaita kaikki. Heitä seuraavasta sukupolvesta kuoli myös nuori mies, hukkui noin 20-vuotiaana. Myös tätä seuraavsta sukupolvesta kuoli nuori mies, noin 20-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Eipä siinä vielä, myös siitä seuraavasta sukupolvesta kuoli nuori mies harvinaiseen syöpään noin 25-vuotiaana. Ollaan kauhistelu tulevia vuosia, että lähteekö taas nuori mies ennenaikaisesti ;( selvennän vielä, että kuolemat tapahtuivat siis 40-luvulla, 60-luvulla, 80-luvulla ja 2010-luvulla.
Isoukin nuorin veli on näyttäytynyt kotitilalla. Ensimmäisen kerran hänet näki isomummoni. Veli oli rintamalla, kun isomummo ulkona ollessaan näki hänen tulevan sisältä ja menevän navettaan. Silmien tilalla oli "tyhjää", muuten hän näytti itseltään ja elävältä ihmiseltä. Myöhemmin selvisi, että veli oli kaatunut samana päivänä, kun mummo hänet "näki". Tällä vuosikymmenellä hän näyttäytyi sukulaistytölleni samalla tilalla. Tyttö oli lähtenyt talon sisältä ja tullut eteiseen, jossa näki nuoren miehen sotilaan vaatteissa. Mies oli lähtenyt, mennyt ulos ja kävellyt navettaan. Tytön mukaan miehen Silmien tilalla oli mustaa. Kuvailun mukaan kyseessä oli sama veli , jonka mummo näki. Tyttö on ihan järkevä ja tavallinen ihminen, oli tuossa tilanteessa noin 25-vuotias
Että semmoista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama.
- Olen nähnyt samaa unta mieheni kanssa. Herättiin aamulla ja kerroin unestani, ja mies kertoi nähneensä samaa unta, verrattiin niitä toisiinsa siinä sitten. Mieskin oli ollut unessani, ja hassuinta on, että se, mihin oma uneni päättyi, oli mistä hänen unensa oli jatkunut... Eli tavallaan sama juoni jatkui hänen unessaan.
- Tämä sattui minulle keskellä Helsingin keskustaa 18-vuotiaana. Naureskelin lähinnä ihmisille, jotka uskoivat yliluonnolliseen. Noh, näin Helsingin keskustassa omin silmin alastoman ihmisen. Enkä minkä tahansa ihmisen, vaan vähän ihmisestä erilaisen... Jonkin sortin olennon. Kädet ja jalat ja ruumiin mittasuhteet olivat erilaiset, pidemmät, ja pää oli soikeampi. Korvat suippomaiset. Olento hiippaili lasten leikkipuistossa jonkinlainen vesikannu kädessään, ja tiputteli vettä sinne tänne, ja tanssahteli ilmeisen iloisen oloisena. Avasin ja suljin silmiäni useaan otteeseen, enkä ollut uskoa näkemääni. Puistossa oli ihmisiä lasten kanssa, jotka ei reagoinu mitenkään, joten päättelin, että vain minä näen tuon olennon, mikä sitten onkaan. Se lähestyi keinuja, ja itse esitin katua pitkin kävellessä, etten nähnyt mitään. Pelkäsin ihan perkeleesti :D Enkä todellakaan halunnut jäädä kiinni A) muille ihmisille siitä, että näen jotain tuollaista B) sille olennolle kiinni siitä, että näen sen. Kävelin ripakasti ohi enkä katsonut taakseni, ja sinne jäi. Mitään vastaavaa en ole kokenut sen jälkeen. Edelleen tuo asia vaivaa minua. Se ei mahdu maailmankatsomukseeni ja siksi suljinkin tapahtuneen mielestä vuosikausiksi. Kerroin asiasta vain muutamalle läheiselle, joille uskalsin. Minulla ei ole diagnosoitu tai ollut epäilystä psykooseista tai muista hallusinaatioista, enkä käyttänyt tuolloin minkäänlaisia päihteitä, alkoholia tupakkaa tms.
No ehkä jätän tarinat tähän. :D Tuossakin tarpeeksi sulateltavaa...
Psykoosi voi tulla ilman mitään päihteitä eikä sitä aina edes diagnosoida.
Puhut henkilökohtaisesta kokemuksesta varmaankin?
Oliko tää olevinaan joku epic burn? Mulla on tosiaan ollut nuorena pitkäkestoisempi psykoosi, syön siihen lääkärin määräämiä lääkkeitä enkä ole koskaan käyttänyt huumeita tai alkoholia. Olen tavannut elämässäni monia ihmisiä joilla on psykoosi tai skitsofrenia, osa heistä on käyttänyt päihteitä ja osa ei. Kommentoimastani viestistä lähinnä tuli mieleen, että psykoosi oli ehkä hyvällä tuurilla lyhyt ja ohimenevä eikä kertoja ole siksi joutunut terveydenhoidon kanssa tekemisiin asian takia. Tämä on harvinaisempaa mutta ei mahdotonta.
Olen eri, mutta eikö psykoosi ole kuitenkin aika kokonaisvaltainen todellisuudentajun katoaminen? En usko, että tuollainen yksittäinen ja nopeasti ohimenevä näky menisi psykoosin määritelmään. Kyllä ihminen on psykoosissa todella sekaisin ja se on myös silminnähden huomattavaa ja vaatii hoitoa.
Aika monella on tuollaisia aivan kertaluontoisia kokemuksia, sanotaan niitä nyt sitten vaikka yliluonnollisiksi. Niistä vain ei moni puhu muuten kuin korkeintaan anonyymipalstalla, koska ei halua leimaantua psyykkisesti sairaaksi tai ns. hörhöksi. Kuitenkin nämä ovat ihan järkeviä ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia ja kyse on tosiaan yleensä kertaluontoisesta tapahtumasta.
Ei, hallusinaatiot kuuluu psykoosiin mutta voi olla vaikka jonkun lääkkeen tuoma tms, alkoholin...ihan pelkkä yksittäinen itsepintainen harhaluulo ( esim usko että hampaassa on kuuntelulaite) riittää, vaikka muuten ei mitään ongelmia realiteettien kanssa. Voi olla pelkkiä äänihallusinaatioita, näköharhoja, paranoiaa vainoharhaa, luulee olevansa prinsessa jne. Niitä on laidasta laitaan. Ei kaikilla ole kaikkia.
Ja huom. Ei uskonnolliset kokemukset ole psykoosin oireita, etenkään silloin kun ne kuuluu henkilön kulttuuriin ja uskontoon. Näin se märitellään. Uskontoa ei luokitella psykoosisairaudeksi.
Joo mutta eihän tuon kirjoittajan kokemus ollut mikään itsepintainen harha, vaan yksi hetkellinen näky joka ei toistunut. En usko, että tuota luokiteltaisiin psykoosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli kolme vuotta peräkkäin joulukortti ihmisiltä, joita en tunne. Lähettäjän nimikirjoitus oli Arja ja sitten joku miehen nimi, josta en saanut selvää. Yritin miettiä pääni puhki keitä sukulaisia tai unohtamiani tuttuja he voisivat olla. Nimelläni ja täydellisellä osoitteellani se kortti kuitenkin tuli. Vaikea uskoa, että samassa asunnossa olisi ennen minua asunut tismalleen samanniminen henkilö. Tänä jouluna korttia ei enää tullut. Järkeilin niin, että kortin lähettäjä tavoitteli saman nimistä henkilöä kuin minä, ja oli ehkä kysynyt nimelläni osoitetta vaikka numeropalvelusta, mutta saanut silti väärän henkilön tiedot.
Siis apua! Tämä on jo oikeasti aika outoa. Minulla nimittäin on sukulainen nimeltään Arja joka vasta viimevuonna kertoi minulle siitä miten erään toisen sukulaisemme elämään ja kuolemaan liittyi sukumme ulkopuolisia henkilöitä, ja mm. perintö oli mennyt suvun ulkopuoliselle ihmiselle. Tämä Arja harmitteli sitä että ei ollut koskaan saanut edes kutsua sukulaisemme hautajaisiin, ja että hän oli yrittänyt olla yhteydessä tähän ulkopuoliseen henkilöön tuloksetta, ja myös lähettänyt tälle joulukortteja. Koskaan ei kuitenkaan tullut vastauksia joten lopulta hän lopetti joulukorttejen lähetyksen.
Tämä koko asia sukulaiseni taustoista kävi minulle ilmi vasta kun sain seurakunnalta tiedoksiannon että oikeus hänen hautapaikkaansa on loppumassa ja minuun oltiin yhteydessä koska olin ainut saman niminen henkilö maassa kun tämä sukulaiseni oli ollut, ja he olettivat minun olevan lähiomainen.
Itse en siis tätä ennen ollut edes tiennyt missä tämän sukulaisen hautapaikka oli, eikä tämä Arjakaan siitä ollut tietoinen.
Koskaan en kuitenkaan saanut selville kuka tämä suvun ulkopuolinen henkilö oli jolle mm. perintö oli mennyt, koska tiedossa on ainoastaan nimi ja sen kautta saamiin yhteystietoihin ei tämä Arja tosiaan koskaan saanut mitään yhteyttä henkilöön.
Todella outo yhteensattuma.
vaikea uskoa tätä. Ei mitään perintöjä jaeta ilman maistraatin vahvistamaa perunkirjaa jossa on lueteltuna kuolinpesän osakkaat ja heidän henkilötunnukset, ja virkatodistukset, vainajan sukuselvitykset seurakuntien leimoilla ym. Ei mitenkään voi pitää paikkaansa. Lakimiehet kyllä saa tietoonsa oikeat henkilöt henkilötunnuksineen vaikka poliisilta tällaisissa vaikeissakin tapauksissa jos osakas on ulkomailla, salainen tms. Nyt on ihan liirum laarumia Arja veistellyt sulle. LOL
Olet itseasiassa väärässä. Kaukaiset sukulaiset eivät ole mitenkään automaattisesti perunkirjassa osakkaina. Jos kuoleella ei ole rintaperillisiä, selkäperillisiä tai sivuperillisiä niin perintö menee testamentin mukaan jakoon jos sellainen on tehty. Jos testamenttia ei ole, niin valtio lunastaa perikunnan. Esimerkiksi serkuilla ei ole perintöoikeutta.
On myös olemassa tilanteita joissa perillisen voi sulkea pois perinnöstään, tämä on toki harvinaista, eikä sitä kovin hepposin perustein tehdä, mutta mahdollista.
Ei siis kannata kovaan ääneen julistaa ”totuutta” tapauksesta jonka yksityiskohtia ei tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ammattikoulussa opiskelemassa ja asuin viikot koulun asuntolassa. Viikonloput ja lomat olin kotona. Silloin minulla oli monen kuukauden ajan sellainen ajanjakso, että menin illalla normaalisti omassa sängyssäni omassa huoneessani nukkumaan mutta heräsin jossain vaiheessa yötä olohuoneen sohvalla aina viikonloppuisin kun olin kotona ja nukuin siellä. Olin siis kävellyt yöllä unissani omasta sängystäni asunnon läpi olohuoneen sohvalle nukkumaan. Minun huoneeni ja olohuone sijaitsivat eri puolilla taloa. Onneksi oli sentään yksikerroksinen asunto, että minun ei tarvinnut kävellä yöllä unissani rappusissa. Asuntolassa en tietääkseni kävellyt unissani.
En vieläkään ymmärrä, että miksi juuri kotona kävelin unissani ja miksi menin aina sohvalle nukkumaan kun sänky oli paljon miellyttävämpi paikka nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli kissa joka aina joskus karkaili ja sai pentuja. Tiedän olleeni tyhmä, kun en leikkauttanut sitä mutta kerran tapahtui asia, joka ei ole vieläkään selvinnyt minulle, että miten se oli mahdollista. Kissa oli kiimassa ja karannut. Karkumatkan aikana se oli paritellut ja tullut tiineeksi. Sitten parin viikon jälkeen se karkasi uudestaan mutta oli nyt poissa lyhyemmän ajan kuin edellisellä kerralla. Sitten se synnytti 5 pentua jotka olivat kaikki terveitä ja hyväkuntoisia joten ne jäivät henkiin. Ne lähtivät sitten omia aikojaan pois luotani kun emo ei enää hoitanut niitä. Ne siis lähtivät elämään vapaan kissan kissan elämää. Mutta sitten tapahtui se asia, mitä en ymmärrä. Pari viikkoa poikasten syntymän jälkeen emokissa oli illalla epätavallisen levoton ja yöllä heräsin useamman kerran kun se äänteli jostain syystä aivan samaan tapaan kuin synnyttäessään pentuja. Minä en jaksanut mennä katsomaan, että mikä sillä oli mutta aamulla kun heräsin, niin huomasin sen pesässä 3 uutta pentua eli se oli yöllä synnyttänyt yllättäen 3 uutta pentua lisää. Tätä en ymmärrä, että miten se 2 viikon väliajalla synnytti pentuja, yhteensä 8 pentua. Valitettavasti ne myöhemmin syntyneet pennut eivät selvinneet, koska emolla ei kai ollut tarpeeksi maitoa kahdeksalle pennulle ja ne pienemmät pennut eivät pärjänneet imetystilanteissa isommille pennuille joten ne eivät saaneet tarpeeksi ruokaa ja kuolivat nälkään.
Lopeta jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinänsä toi kissajuttu ei ole ihan täysin tuulesta temmattua, koska tiedän, että kissa voi synnyttää pentuja pitkänkin ajan kuluessa. Kaksi viikkoa kuulostaa kyllä kieltämättä jo paljolta.
Mutta meillä lapsuudenkodissamme oli kissa, joka synnytti pentuja kaksi päivää. Eli ensin syntyi muutama pentu ja sitten seuraavana päivänä vielä jokunen lisää, ihan kunnon katras. Määriä en enää muista. Yksi syntyi kuolleena, mutta muut jäi henkiin.
Mutta sellaistakin olen lukenut, että kissa voi paritella useammankin kollin kanssa ja hedelmöityä niistä aina uudelleen saman kiiman aikana, joten ehkä tosiaan siellä voi syntyäkin eri aikaan hedelmöityneitä pentuja. Voisi kuvitella, että kun kissa alkaa synnyttää, niin se laukaisee sen synnytyksen sitten nopeammin niidenkin pentujen kohdalla, mitkä ei olisi vielä valmiita syntymäänkään. Nykyään kun kissat on kaikki jo niin sisäkissoja ja tarkkaan varjeltuja, niin ei enää tuollaista pääse tapahtumaan, tai ainakin harvemmin. Ja aika oudoltahan tuo silti tuntuu. Mene ja tiedä.
Eli en ihan suoralta kädeltä väittäisi Intiatarinalta. Eikä kirjoitustyylikään viittaa siihen.
Kannattaisi kysyä eläinlääkäriltä, että voiko olla mahdollista.
Mutta mitä tarkoittaa tuo, että ne lähtivät elämään vapaan kissan elämää? Laittoiko kirjoittaja ne kulkukissoiksi? Ei oikein eettistä, itse asiassa väärin, koska kissat pitää kaikki leikata ja muutenkaan kulkukissan elämä ei ole hääviä.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä toi kissajuttu ei ole ihan täysin tuulesta temmattua, koska tiedän, että kissa voi synnyttää pentuja pitkänkin ajan kuluessa. Kaksi viikkoa kuulostaa kyllä kieltämättä jo paljolta.
Mutta meillä lapsuudenkodissamme oli kissa, joka synnytti pentuja kaksi päivää. Eli ensin syntyi muutama pentu ja sitten seuraavana päivänä vielä jokunen lisää, ihan kunnon katras. Määriä en enää muista. Yksi syntyi kuolleena, mutta muut jäi henkiin.
Mutta sellaistakin olen lukenut, että kissa voi paritella useammankin kollin kanssa ja hedelmöityä niistä aina uudelleen saman kiiman aikana, joten ehkä tosiaan siellä voi syntyäkin eri aikaan hedelmöityneitä pentuja. Voisi kuvitella, että kun kissa alkaa synnyttää, niin se laukaisee sen synnytyksen sitten nopeammin niidenkin pentujen kohdalla, mitkä ei olisi vielä valmiita syntymäänkään. Nykyään kun kissat on kaikki jo niin sisäkissoja ja tarkkaan varjeltuja, niin ei enää tuollaista pääse tapahtumaan, tai ainakin harvemmin. Ja aika oudoltahan tuo silti tuntuu. Mene ja tiedä.
Eli en ihan suoralta kädeltä väittäisi Intiatarinalta. Eikä kirjoitustyylikään viittaa siihen.
Kannattaisi kysyä eläinlääkäriltä, että voiko olla mahdollista.
Mutta mitä tarkoittaa tuo, että ne lähtivät elämään vapaan kissan elämää? Laittoiko kirjoittaja ne kulkukissoiksi? Ei oikein eettistä, itse asiassa väärin, koska kissat pitää kaikki leikata ja muutenkaan kulkukissan elämä ei ole hääviä.
Minulla on kirjastosta Desmond Morrisin kirjoittama kirja "Miksi kissa on kissa", ja siinä kerrotaan, että joskus naaraskissa voi tulla uudestaan kiimaan. Sen ilmiön superfetaatio eli lisäkiima. Kissan raskaus kestää 9 viikkoa ja joskus käy niin, että kissaemon oltua 3-6 viikkoa tiineenä se tulee uudestaan kiimaan ja jos se saa mahdollisuuden, niin se parittelee uroksen / urosten kanssa ja odottaa sitten kahta eri pentuetta, joista toinen on toista sen 3-6 viikkoa jäljessä kehityksessä. Joskus ensimmäisen pentueen syntyessä syntyy se toinenkin pentue jolloin niillä ei ole mahdollisuuksia jäädä henkiin mutta joskus se toinen poikue voi jäädä kohtuun jossa ne kasvavat ja kehittyvät kunnes ovat valmiita syntymään. Jos emo vielä imettää edellisiä pentuja niin ehkä tulee ongelmia, että saavatko kaikki pennut tarpeeksi maitoa mutta kuitenkin se on mahdollista, että viestin kirjoittajan kissa on tullut uudestaan kiimaan tiineyden aikana, päässyt parittelemaan uroksen / urosten kanssa ja synnyttänyt sitten 2 pentuetta vähällä aikaa. Eli tässä ei olisi mistään Intiahullun omasta keksinnöstä kyse vaan niin voi käydä. Tosin sehän on eläinrääkkäystä, jos päästää leikkaamattoman naaraskissan yhä uudestaan ulos niin että se synnyttää yhä uusia pentuja ja päästää sitten pennut lähtemään ulos elämään kulkukissan elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut edesmenneen mummoni mökillä etätöissä koko kevään ja kesän. Mummo kuoli pari vuotta sitten.
Olosuhteiden dramaattisuutta lisäsi se, että mummi oli mulle hyvin läheinen ja rakas, joten muistot, haikeus ja kyyneleet ei ole olleet kaukana, kun kaikki niin muistuttaa mummista.
Yhtenä iltana makoilin sohvalla, kun kuulin teekupin kilahtelevan hennosti viereisellä pöydällä. Nousin pelästyneenä ja ääni loppui.
Hipsin teekupin luo ja tuijotin sitä "lumoutuneena". Oli aivan "normaalia" ja hipihiljaista.
Tuo teekuppi oli lisäksi mummon antama lahja minulle. Se oli vanha, kaunis, ohutta posliinia kukkakuvioin ja kultauksin.
Yritin löytää rationaalista selitystä äänelle. pöytä oli muuten tyhjä, paitsi se teekuppi, siinä lusikka lisäksi kännykkäni, jonka olin pistänyt lataukseen, koska pistorasia oli pöydän takana, pieni puoliksi syöty paketti mariekeksejä, muutama kärpänen pörräsi pöydän yllä... Mietin saattaisiko kärpänen todella saada aikaan moisen kilahduksen laskeutuessaan lusikan päälle?
Palasin takaisin lukemaa. Hetken kuluttua kuulin taas hentoa kilinää ja näin kuinka teekuppi värähteli hennosti. Nyt olin varma, että mummi tuli tervehtimään minua haudantakaa ja koin ne kaikki säikähdyksen ja liikutuksen tunteet, mitä ihmiset nyt tapaavat tuntea tällaisella hetkellä.
Kun nousin, kilinä loppui. lyyhistyin polvilleni pöydän viereen ja katselin kuppia syvän liikutuksen vallassa,liikkumattomana, tuskin pystyin hengittämään.
Pian kilinä ja kupin nytkähtely alkoi taas, ja silloin huomasin sen!
Pienenpieni hiiri kiipesi tomerasti pitkin kännykän latausjohtoa, joka oli "kylki kyljessä" kupin kanssa ja tärisytti kuppia...
Tajusin myös, että oli jakanut sen hiiren kanssa saman keksipaketin jo varmaan viikon...
Nyt en sitten tiedä, miten pitäisi toimia tuon pikku veitikan kanssa. Se on aikas söpö, mutta pelkään että niitä on pian täällä nurkat täynnä.
Ei tee mieli enää lukea tätä tuon satusedän tai tädin takia, luulee vielä ettei hänen kirjoittamiaan tarinoita tunnista..
Mies 29v kirjoitti:
Tämä ei ole tapahtunut minulle vaan vaimoni suvussa täällä Intiassa missä nykyään asun. Ennen asuin Suomessa mutta sitten tutustuin intialaiseen naiseen, muutin hänen perässään tänne Intiaan ja asun nyt täällä.
Vaimoni sukuun kuuluu hyvin erikoislaatuinen henkilö, joka on tätä kirjoittaessa 393-vuotias. Syntyessään hän vaikutti ihan tavalliselta vauvalta mutta hän ei alkanut juuri lainkaan kasvamaan tai kehittymään. Aikaa kului mutta hän vain pysyi vauvana. Vähän hän on kasvanut, että on nyt 57 cm pitkä ja painaa 7200g. Hän on myös kehittynyt vähän niin että hän osaa esim. istua, jokellella ja kommunikoida omalla kielellä. Hänellä on omat äännähdykset jotka tarkoittavat eri asioita kuten että "Minulla on nälkä", "Minua väsyttää", "Haluan leikkiä helistimelläni" tai "Vaippani on likainen ja se pitää vaihtaa". Muuten hän ei osaa leikkiä mutta on yksi kotitekoinen helistin jota hän osaa heiluttaa ilmassa, katsella sen edestakaista liikettä ja nauttia sen äänestä. Puhua hän ei osaa mutta sukulaisten mielestä hän ymmärtää kaiken mitä hänelle sanoo. Hän on erittäin rauhallinen, kiltti, helppohoitoinen eikä itke ollenkaan kuten vauvat yleensä. Hänellä ei ole lainkaan hampaita joten hän ei pysty syömään kuin täysin sileitä soseita joissa ei ole lainkaan kokkareita ja juomaan nesteitä. Ulkonäöltään hän on täysin vauvan näköinen, ei siis vanhuksen näköinen eikä hänessä näy mitään vanhuuden merkkejä, esim. merkkejä vanhuuden tylsistymisestä. Lääkärien mukaan hän ei vanhene ollenkaan, hänen sisäelimensä ovat yhä samassa kunnossa kuin ne ovat vastasyntyneellä vauvalla. Hän ei sairastele koskaan ja jos hänestä huolehditaan hyvin sekä estetään häntä joutumasta onnettomuuksiin jossa hän voisi kuolla niin ilmeisesti hän on kuolematon. Hänen tapauksestaan ollaan oltu yhteydessä esim. moniin kuuluisiin sanomalehtiin, aikakausilehtiin, televisiokanaviin, radioon ja moniin muihin tahoihin jotka kertoisivat hänen ihmeellisen tarinansa mutta jostain syystä missään ei oteta hänen tarinaansa todesta. Mutta minä uskon sillä olen nähnyt hänestä vauvana ja pienenä lapsena otettuja kuvia joissa hän on aivan saman näköinen kuin nyt.
Olen nähnyt dokumentin aikoinaan samanlaisesta tapauksesta, eli tapahtui myös Intiassa että syntyi vauva, joka ei kasva tai kehity ollenkaan. Hänen ikäänsä en muista tarkalleen, mutta ihan aikuisikäinen hän jo oli dokumentin tekohetkellä.
Eli ikävuosiltaan aikuinen, mutta ruumiilliselta ja henkiseltä kehitykseltään sylivauva. Hänen kehonsa, sekä sisäelimistöltään että ulkoisesti oli kuin sylivauvan. Ihokin oli sileä ja "vauvamainen"
Tätä tapausta kyllä tutkittiin ihan ulkomaita myöten. Epäiltiin, että hänessä voi olla salaisuus ikuiseen nuoruuteen ja -elämään. Hänestä toivottiin myös löytyvän ratkaisun progeriaan, jossa ihminen vanhenee moninkertaisella nopeudella ja kuolee vanhuuteen jo varhaisteininä.
Olimme käymässä nukkumaan, mies vielä katsoi kännykkäänsä mutta oma kännykkäni oli latauksessa toisessa huoneessa. Olin nukahtamassa kun kuulin miehen saavan viestin ja toisen, minkä jälkeen mies ärähti että mitä sä viestiä laitat? Vastasin hölmistyneenä, että eihän minulla edes ole puhelinta tässä..
Mies näytti viestit, toisessa luki vain hänen nimensä sanotaan Pekka ja toinen oli kuvaviesti keittiön kaapeista. Mies meni katsomaan, kun en itse uskaltanut ja siellä mun puhelin oli nätisti laturissa keittiön pöydällä!
Ei yliluonnollinen tapahtuma mutta jäänyt vaivaamaan kovasti. Olin lähdossä poikaystäväni kanssa Espanjaan, olimme juuri tulleet Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen läpi. Boardingiin oli aikaa, joten päätimme kiertää hetken kauppoja ja tax freetä. Ennen kuin lähdimme etsimään porttia, kävimme molemmat vessassa vuorotellen, toinen vahti matkalaukkuja. Kun poikaystäväni tuli vessasta totesin, että lähdetäämpä etsimään porttia. Seisoskeltiin sitten siinä infotaulun edessä ja tuijotettiin vuoroin lippuja ja vuoroin lähteviä lentoja. Lähdimme kävelemään kun yhtäkkiä vaalea, laiha, silmälasipäinen nainen alkaa kipakasti huutelemaan perään "anteeksi, anteeksi" ja pysäyttää meidät. Hämmästyneinä käännyimme ja nainen totesi jotain tähän tyyliin "Seuraavan kerran haastan teidät oikeuteen" helposti ahdistuvana ihmisenä tunsin sykkeen nousevan ja kysyin että mistäköhän rouva mahtaa puhua ja totesin että taitaa olla erehtynyt henkilöistä. Nainen jatkaa huutoa ja sanoo että voisi nostaa kunnianloukkaus syytteen ja seuraavalla kerralla aikoo niin tehdä. Olimme molemmat tilanteesta hyvin hämmentyneitä, enkä meinannut saada sanaa suusta, kuten ei myöskään yleensä hyvin temperamenttinen poikaystäväni. Siitä sitten lähdettiin jatkamaan matkaan ja mietittiin että mitä helvettiä just tapahtui :D Käytiin läpi kaikki turvatarkastuksen jälkeen käydyt keskustelut läpi ja todettiin että mitään sellaista ei olla puhuttu, että joku voisi ymmärtää jotain niin väärin. Kaikki keskustelut liittyivät jotenkin lippuihin, lähtöporttiin tai tulevaan lentoon. Mietittiin myös mahdollisuutta, että yrittikö nainen hämätä meitä samalla, kun "rikoskumppani" olisi käynyt laukuillamme, joten käytiin kaikki tavarat läpi. Mitään ei ollut kadonnut eikä ilmestynyt. Joko hän oli oikeasti erehtynyt pariskunnasta tai halusi aiheuttaa kohtauksen ilman syytä. Oli miten oli, loma oli onnistunut ikävästä alusta huolimatta. Jälkeenpäin olen harmitellut etten vastannut naiselle samalla mitalla ja selvittänyt asiaa siinä hetkessä.
Asuin kerrostaloyksiössä kaksin kissani kanssa. Kerran lähdin viemään roskia ja kissa jäi 100% varmuudella sisälle ja ulko-ovi meni lukkoon. Olin poissa vain muutaman minuutin ja kun tulin takaisin, niin kissa oli kadonnut. Sen tiedän, että se ei päässyt minun huomaamatta ulko-ovesta rappukäytävään kun menin sisälle huoneistooni. Siellä ei tosiaan kissaa ollut. Oli talvi eikä yhtään ikkunaa ollut auki tai edes raollaan että se olisi päässyt sitä kautta ulos enkä keksi mitään muutakaan paikkaa mistä se olisi pystynyt huoneistosta ulos. Missään piilopaikassa se ei ollut koska kaikki mahdolliset paikat käytiin monta kertaa läpi eikä huoneistossa alkanut haisemaan vaikka johonkin piilopaikkaan loukkuun jääneen kissan haju kun se alkaa mätänemään tms. Kun muutin pois asunnosta, niin kaikki tavarat käytiin läpi ja kaikki paikat siivottiin erittäin huolellisesti. Missään ei tullut vastaan kuollutta, muumioitunutta kissaa, kissan luurankoa tai merkkiäkään kissastani. Jotenkin se oli vain kadonnut asunnosta sen muutaman minuutin aikana kun olin poissa. Huoneistoon oli vaihdettu oven lukko ennen muuttoani sinne ja minun lisäkseni avain siihen oveen oli vain isännöitsijällä mutta en tajua, että miten hän olisi tullut omalla avaimella sisälle asuntooni juuri kun olen hetken poissa, ottaa kissani mukaansa ja lähtee pois.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen katsonut Salattuja elämiä televisiosta jo monta vuotta ja tunnen kaikki sen hahmot hyvin. Erään kerran yksi heistä tuli kadulla minua vastaan ja minä juoksin hänen luokseen puhumaan hänen kanssaan. Jostain syystä hän ei kuitenkaan tuntenut eikä muistanut minua ollenkaan vaikka olen nähnyt siinä sarjassa varmasti satoja kertoja ja hänkin on tietysti television kautta nähnyt minut kehitysvammaisten asuntolassa minun omassa huoneessa nojatuolissa istumassa kun minä olen istunut katsomassa Salattuja elämiä. Eikä hän koskaan sitä ohjelmaa katsoessani reagoi minuun mitenkään eikä vastaa minulle vaikka minä vilkutan hänelle ja huudan hänen nimeään sekä huutelen hänelle, että hei. Eikä ne kukaan niistä sarjan hahmoista reagoi minuun mitenkään koskaan televisiossa vaikka minä vilkutan heille, puhun ja huutelen heille asioita ja kommentoin sarjan tapahtumia. Kun kyllähän he sen siellä televisiossa kuitenkin kuulevat kun minä katson sitä sarjaa. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.