Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko kirjoitti:

Tarinani loppu:

Hänelle rakennettiin pieni arkku johon hänet laitettiin ja hänen hautajaisiaan alettiin järjestämään. Siskolle se oli todella vaikeaa, kun hän ei pystynyt ymmärtämään, että mitä vauvalle oli tapahtunut. Vauva makasi arkussaan aitassa josta sisko yritti häntä jatkuvasti hakea ja imettää häntä. Onneksi muutaman päivän päästä isämme ja äitimme pääsivät lähtemään hevoskärryillä lähtemään kirkonkylään pieni vainaja mukana ja vauva haudattiin siellä yksinkertaisin menoin. Naapurin emäntä oli vahtimassa meitä lapsia. Me muut lapset olisimme varmasti jo pärjänneet keskenämme mutta emme siskon kanssa.

Muutaman päivän sisko hautajaisten jälkeen kulki levottomana ympäriinsä maatilamme ympäristössä, itki ja hoki vauva-sanaa. Sitten eräänä päivänä hän oli kadonnut. Tästä alkaa se osa tarinaa, jota ei olla voitu selittää että miten se oli mahdollista. Siskoa nimittäin etsittiin useamman päivän ajan kunnes hänet sitten löydettiin kirkonkylältä hautausmaalta lapsensa haudalla makaamassa. Kun hänet löydettiin, niin hän eli vielä heikosti ja jaksoi vielä kerran kuiskata sanan vauva kunnes hän kuoli vauvansa haudalle hymy huulilla. Lääkärien mukaan hän kuoli nälkään ja janoon mutta meidän perheenjäsenten mielestä hän kuoli suruun. Hän suri vauvaansa niin kovasti, että lähti etsimään tätä tajuamatta syödä tai juoda matkansa aikana. Selittämätön asia on, että mistä hän tiesi, että mihin hänen vauvansa oli viety, missä oli kirkko ja hautausmaa tai mihin juuri hänen vauvansa oli haudattu kun hän oli onnistunut löytämään reittinsä sinne minne hän eniten kaipasi eli vauvansa luokse. Hänet haudattiin sitten melko pian vauvansa viereen. Hän ei kestänyt elämää ilman vauvaansa vaan halusi tämän luokse. Sinne hän myös pääsi, hautausmaalle vauvansa viereen ja Taivaaseen vauvansa luokse. Siellä hän varmasti yhä hoitaa ja rakastaa vauvaansa ilman että heidän tarvitsee koskaan enää erota.

Jaaha, että sellaista menoa vaihteeksi Intiassa. Siellä sitä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Tuleeko taivaassakin rinnoista maitoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko kirjoitti:

Tarinani loppu:

Hänelle rakennettiin pieni arkku johon hänet laitettiin ja hänen hautajaisiaan alettiin järjestämään. Siskolle se oli todella vaikeaa, kun hän ei pystynyt ymmärtämään, että mitä vauvalle oli tapahtunut. Vauva makasi arkussaan aitassa josta sisko yritti häntä jatkuvasti hakea ja imettää häntä. Onneksi muutaman päivän päästä isämme ja äitimme pääsivät lähtemään hevoskärryillä lähtemään kirkonkylään pieni vainaja mukana ja vauva haudattiin siellä yksinkertaisin menoin. Naapurin emäntä oli vahtimassa meitä lapsia. Me muut lapset olisimme varmasti jo pärjänneet keskenämme mutta emme siskon kanssa.

Muutaman päivän sisko hautajaisten jälkeen kulki levottomana ympäriinsä maatilamme ympäristössä, itki ja hoki vauva-sanaa. Sitten eräänä päivänä hän oli kadonnut. Tästä alkaa se osa tarinaa, jota ei olla voitu selittää että miten se oli mahdollista. Siskoa nimittäin etsittiin useamman päivän ajan kunnes hänet sitten löydettiin kirkonkylältä hautausmaalta lapsensa haudalla makaamassa. Kun hänet löydettiin, niin hän eli vielä heikosti ja jaksoi vielä kerran kuiskata sanan vauva kunnes hän kuoli vauvansa haudalle hymy huulilla. Lääkärien mukaan hän kuoli nälkään ja janoon mutta meidän perheenjäsenten mielestä hän kuoli suruun. Hän suri vauvaansa niin kovasti, että lähti etsimään tätä tajuamatta syödä tai juoda matkansa aikana. Selittämätön asia on, että mistä hän tiesi, että mihin hänen vauvansa oli viety, missä oli kirkko ja hautausmaa tai mihin juuri hänen vauvansa oli haudattu kun hän oli onnistunut löytämään reittinsä sinne minne hän eniten kaipasi eli vauvansa luokse. Hänet haudattiin sitten melko pian vauvansa viereen. Hän ei kestänyt elämää ilman vauvaansa vaan halusi tämän luokse. Sinne hän myös pääsi, hautausmaalle vauvansa viereen ja Taivaaseen vauvansa luokse. Siellä hän varmasti yhä hoitaa ja rakastaa vauvaansa ilman että heidän tarvitsee koskaan enää erota.

Jaaha, että sellaista menoa vaihteeksi Intiassa. Siellä sitä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Tuleeko taivaassakin rinnoista maitoa?

Totta kai. Jumala ja Jeesus katselevat ihan innoissaan kun sisko imettää vaikka hädin tuskin tajuaa mitä tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko kirjoitti:

Tarinani loppu:

Hänelle rakennettiin pieni arkku johon hänet laitettiin ja hänen hautajaisiaan alettiin järjestämään. Siskolle se oli todella vaikeaa, kun hän ei pystynyt ymmärtämään, että mitä vauvalle oli tapahtunut. Vauva makasi arkussaan aitassa josta sisko yritti häntä jatkuvasti hakea ja imettää häntä. Onneksi muutaman päivän päästä isämme ja äitimme pääsivät lähtemään hevoskärryillä lähtemään kirkonkylään pieni vainaja mukana ja vauva haudattiin siellä yksinkertaisin menoin. Naapurin emäntä oli vahtimassa meitä lapsia. Me muut lapset olisimme varmasti jo pärjänneet keskenämme mutta emme siskon kanssa.

Muutaman päivän sisko hautajaisten jälkeen kulki levottomana ympäriinsä maatilamme ympäristössä, itki ja hoki vauva-sanaa. Sitten eräänä päivänä hän oli kadonnut. Tästä alkaa se osa tarinaa, jota ei olla voitu selittää että miten se oli mahdollista. Siskoa nimittäin etsittiin useamman päivän ajan kunnes hänet sitten löydettiin kirkonkylältä hautausmaalta lapsensa haudalla makaamassa. Kun hänet löydettiin, niin hän eli vielä heikosti ja jaksoi vielä kerran kuiskata sanan vauva kunnes hän kuoli vauvansa haudalle hymy huulilla. Lääkärien mukaan hän kuoli nälkään ja janoon mutta meidän perheenjäsenten mielestä hän kuoli suruun. Hän suri vauvaansa niin kovasti, että lähti etsimään tätä tajuamatta syödä tai juoda matkansa aikana. Selittämätön asia on, että mistä hän tiesi, että mihin hänen vauvansa oli viety, missä oli kirkko ja hautausmaa tai mihin juuri hänen vauvansa oli haudattu kun hän oli onnistunut löytämään reittinsä sinne minne hän eniten kaipasi eli vauvansa luokse. Hänet haudattiin sitten melko pian vauvansa viereen. Hän ei kestänyt elämää ilman vauvaansa vaan halusi tämän luokse. Sinne hän myös pääsi, hautausmaalle vauvansa viereen ja Taivaaseen vauvansa luokse. Siellä hän varmasti yhä hoitaa ja rakastaa vauvaansa ilman että heidän tarvitsee koskaan enää erota.

Jaaha, että sellaista menoa vaihteeksi Intiassa. Siellä sitä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Tuleeko taivaassakin rinnoista maitoa?

Totta kai. Jumala ja Jeesus katselevat ihan innoissaan kun sisko imettää vaikka hädin tuskin tajuaa mitä tekee.

Ja tämä tilanne jatkuu ikuisesti, koska Taivaassa kukaan ei enää vanhene!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko kirjoitti:

Tarinani loppu:

Hänelle rakennettiin pieni arkku johon hänet laitettiin ja hänen hautajaisiaan alettiin järjestämään. Siskolle se oli todella vaikeaa, kun hän ei pystynyt ymmärtämään, että mitä vauvalle oli tapahtunut. Vauva makasi arkussaan aitassa josta sisko yritti häntä jatkuvasti hakea ja imettää häntä. Onneksi muutaman päivän päästä isämme ja äitimme pääsivät lähtemään hevoskärryillä lähtemään kirkonkylään pieni vainaja mukana ja vauva haudattiin siellä yksinkertaisin menoin. Naapurin emäntä oli vahtimassa meitä lapsia. Me muut lapset olisimme varmasti jo pärjänneet keskenämme mutta emme siskon kanssa.

Muutaman päivän sisko hautajaisten jälkeen kulki levottomana ympäriinsä maatilamme ympäristössä, itki ja hoki vauva-sanaa. Sitten eräänä päivänä hän oli kadonnut. Tästä alkaa se osa tarinaa, jota ei olla voitu selittää että miten se oli mahdollista. Siskoa nimittäin etsittiin useamman päivän ajan kunnes hänet sitten löydettiin kirkonkylältä hautausmaalta lapsensa haudalla makaamassa. Kun hänet löydettiin, niin hän eli vielä heikosti ja jaksoi vielä kerran kuiskata sanan vauva kunnes hän kuoli vauvansa haudalle hymy huulilla. Lääkärien mukaan hän kuoli nälkään ja janoon mutta meidän perheenjäsenten mielestä hän kuoli suruun. Hän suri vauvaansa niin kovasti, että lähti etsimään tätä tajuamatta syödä tai juoda matkansa aikana. Selittämätön asia on, että mistä hän tiesi, että mihin hänen vauvansa oli viety, missä oli kirkko ja hautausmaa tai mihin juuri hänen vauvansa oli haudattu kun hän oli onnistunut löytämään reittinsä sinne minne hän eniten kaipasi eli vauvansa luokse. Hänet haudattiin sitten melko pian vauvansa viereen. Hän ei kestänyt elämää ilman vauvaansa vaan halusi tämän luokse. Sinne hän myös pääsi, hautausmaalle vauvansa viereen ja Taivaaseen vauvansa luokse. Siellä hän varmasti yhä hoitaa ja rakastaa vauvaansa ilman että heidän tarvitsee koskaan enää erota.

Jaaha, että sellaista menoa vaihteeksi Intiassa. Siellä sitä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Tuleeko taivaassakin rinnoista maitoa?

Totta kai. Jumala ja Jeesus katselevat ihan innoissaan kun sisko imettää vaikka hädin tuskin tajuaa mitä tekee.

Ja tämä tilanne jatkuu ikuisesti, koska Taivaassa kukaan ei enää vanhene!

Joka kerta kaikille tulee myös yllätyksenä se maidon tuleminen. Ja sisko ei vieläkään osaa sanoa muuta kuin "vauva".

Vierailija

6316/6317 | 

klo 14:47 | 31.7.2021

Näytä aiemmat lainaukset (3)

Vierailija kirjoitti:

Totta kai. Jumala ja Jeesus katselevat ihan innoissaan kun sisko imettää vaikka hädin tuskin tajuaa mitä tekee.

Ja tämä tilanne jatkuu ikuisesti, koska Taivaassa kukaan ei enää vanhene!

VASTAA

LAINAA

Ilmoita asiattomaksi 

ylös0

alas0

Vierailija

6317/6317 | 

klo 14:48 | 31.7.2021

Näytä aiemmat lainaukset (4)

Vierailija kirjoitti:

Ja tämä tilanne jatkuu ikuisesti, koska Taivaassa kukaan ei enää vanhene!

Joka kerta kaikille tulee myös yllätyksenä se maidon tuleminen. Ja sisko ei vieläkään osaa sanoa muuta kuin "vauva".

Kiitos noista kahdesta viestistä tässä ketjussa! Minulla on varmasti sairas huumorintaju ja lisäksi olen yliväsynyt mutta nuo viestit saivat minut nauramaan ensimmäisen kerran moneen päivään! T: Henkisestä ahdistuksesta kärsivä masennuspotilas.

Vierailija kirjoitti:

Tämä menee ufo-osastolle mutta menköön.

Olen aina ollut huono nukkumaan, lapsesta saakka makasin aina vain hereillä tuntikausia ennen kuin unentapaistakaan sain. Oli juuri tällainen ilta, vieläpä kesäaikaan ja huoneeni oli valoisa kuin päivällä. Olin 5-6v.

Kuulin kun vanhempani olivat menossa nukkumaan. Äiti meni edeltä ja isä sitten hetken päästä sammutti television. Sitten kuului hirveä rysähdys ja kolinaa. Isäni luultavasti kännipäissään kompastui suureen pönttöön joka oli täynnä legoja. Pomppasin istumaan ja katsoin huoneeni ovelle. Siinä, täysin selkeänä kuin mikä tahansa esine, leijui ilmassa kasvot. Ei edes mitenkään ihmismäiset mutta tunnistettavasti kasvot. Mikä ikinä se olikin, alkoi puhua. Se sanoi että tulee takaisin jos vielä kerran pidän sellaista meteliä. Aloin kiljua, ja naaman hävittyä juoksin ulos huoneestani kertomaan äidilleni. Hän oli myös humalassa ja vähätteli minua pöhnäisen väsyneesti. Tiesin jo etukäteen ettei kertominen hyödyttänyt.

Nyt pitää sanoa etten usko mihinkään yliluonnolliseen. Siksi olisi mielenkiintoista tietää oliko kyseessä vaikkapa jonkinlainen valveuni? En ole koskaan nähnyt näkyjä tai kuullut harhoja. Tämä on vaivannut minua lapsesta asti.

Unihalvaus oli tuo tapahtuma.

Kun muutin omilleni kesällä 1998 sain elämäni ensimmäisen kännykän. Pian muuton jälkee tuli oudosta numerosta puhelu ja täysin ilmeetön naisääni kysyi "Onko Eino?", vastasin että sori väärä numero sulla sillä ainut tietämäni Eino oli ollut pappani, joka oli kuollut ollessani vauva. Soittoja tuli vielä muutama ja sanoin joka kerta että sulla on väärä numero. Eihän siinä ole mitään outoa että joku soittaa sinnikkäästi vikanumeroon, mutta yhtenä päivänä tapahtui jotain joka nosti karvat pystyyn! Olin hukannut kännykkäni kännissä mutta menin silti sovitusti kaverin luo koirahoitajaksi kun oli reissussa, kaverilla oli lankapuhelin vielä. Ja se sama Einoa kyselevä nainen soitti kaverini lankapuhelimeen! 

Vierailija kirjoitti:

Kun muutin omilleni kesällä 1998 sain elämäni ensimmäisen kännykän. Pian muuton jälkee tuli oudosta numerosta puhelu ja täysin ilmeetön naisääni kysyi "Onko Eino?", vastasin että sori väärä numero sulla sillä ainut tietämäni Eino oli ollut pappani, joka oli kuollut ollessani vauva. Soittoja tuli vielä muutama ja sanoin joka kerta että sulla on väärä numero. Eihän siinä ole mitään outoa että joku soittaa sinnikkäästi vikanumeroon, mutta yhtenä päivänä tapahtui jotain joka nosti karvat pystyyn! Olin hukannut kännykkäni kännissä mutta menin silti sovitusti kaverin luo koirahoitajaksi kun oli reissussa, kaverilla oli lankapuhelin vielä. Ja se sama Einoa kyselevä nainen soitti kaverini lankapuhelimeen! 

Se oli todennäköisesti soittanut kaikkiin mahdollisiin numeroihin jotka käsiinsä sai

No tää ei ehkä ole mysteeri mut himputin outo juttu kuitenkin. Muutin Turkuun pikkuyksiöön, mutta vaihdoin isompaan seuraavana keväänä.

Meni varmaan puoli vuotta ennen kuin edes jaksoin mennä tyhjäämään sen asunnon kellarikomeroa, eihän opiskelijalla mitään kellarikomeroon menevää tavaraa paljon edes ollut. Siellä oli muutama laatikko, joista yhteen oli säästetty aikakauslehtiä. Ja ne olivat osoitelapun perusteella täsmälleen samaan osoitteeseen kuin missä olin aiemmin asunut. Tuijotin ihan haavi auki, sit tuli nihkeä olo ja piti häipyä kiireesti kellarista pois.

Poikakaverin kanssa lopulta pengottiin kellarikoppi ja ihmeteltiin yhdessä tätä sattumaa. Säästin pari lehteä ”todistusaineistoksi”, muut hävitin. Sen verran olin utelias, että yritin selvittää mihin se asukas oli seuraavaksi muuttanut mut ei selvinnyt koskaan.

Sarjassamme outoja sattumia:

Asuin silloin yksin, ovikello soi yöllä, ja oven takaa joku huusi ”onks Rannan Kari siellä, olis asiaa”. Sanoin, että hän ei täällä asu, enkä tunne ketään sen nimistä. Tyyppi tuli paria yötä myöhemmin vielä huhuilemaan. Aamulla huomasin että oven taakse oli jätetty pöytälamppu, joka ei edes toiminut enää, kun testasin. Poikaystäväni otti sen mukaansa ja sai korjattua sen kuntoon ja käytti sitä yöpöydän lamppuna. Puhuttiin siitä aina ”Kari Rannan perintölamppuna”.

Muutettiin yhteen ja laitettiin paljon Facekirpparille ja Toriin myyntiin. Myös kyseinen lamppu. Siitä tulikin yhteydenotto ja nouto sovittiin. Olin järjestelmässä muuttoa poikakaverini luona ja hoidin samalla näitä noutoja. Lamppua noutaessa henkilö kysyi mistä olen lampun hankkinut ja sanoin että kirppikseltä, kun en viitsinyt totuutta kertoa. Henkilö sanoi etsineensä tällaista pitkään.

Sit mies maksoi MobilePaylla. Maksajana oli: Mikko Rannankari.

(Nimi on muutettu mutta kyseessä on sukunimi jonka voi tajuta kahdella tavalla.)

Nainen 35v kirjoitti:

Nainen 35v kirjoitti:

Olin lapsena monena kesänä kesäleirillä. Lähdin sinne melko aikaisin kesällä ja palasin kotiin kesän loppuessa. Koulua käydessä olin siellä koko kesäloman. Silloin kuin olin siellä kesällä, niin puhelimet eivät olleet vielä kovin yleisiä varsinkaan maalla missä mekin asuimme. Minunkaan perheelläni ei ollut puhelinta. Siksi olin monta kesää siellä ilman, että pidin mitään yhteyttä perheeseeni. 9-vuotiaana osasin kirjoittaa sen verran, että pystyin lähettämään yksinkertaisia kirjeitä perheelleni ja sain heiltä vastauskirjeitä. Kun olin 12-vuotias, niin perheeni ei enää vastannut kirjeisiini koko kesänä. Kysyin aikuisilta, että miksi perheeni ei vastaa mutta he eivät osanneet vastata. 

Kun tuli kotiinlähdön aika, niin meitä lapsia vietiin kotiin yksi kerrallaan. Kun tuli minun vuoroni päästä kotiin, niin minua ei vietykään kotiini missä asuin perheeni luokse vaan jonkun ison talon luokse. Minut vietiin tavaroideni kanssa eräälle ovelle ja sain tietää, että olin joutunut lastenkotiin. Minä ihmettelin, että missä minun perheeni on ja miksi en pääse kotiin, mutta tuo minua vastaanottanut nainen kumartui minua kohti ja sanoi ankaralla äänellä, että siitä ei minun kannata yrittää kysellä ellen halua joutua hankaluuksiin. 

Sitten minut ohjattiin pesutiloihin, jossa minut käskettiin riisumaan vaatteet. Jouduin pesemään ja kuivaamaan itseni sekä sain päälleni uudet vaatteet, jotka eivät olleet lainkaan omat vaatteeni. Pian huomasin, että lastenkodissa sekä kaikilla pojilla oli samanlaiset vaatteet kuten myös kaikilla tytöillä. Ennen pukeutumista minulta leikattiin hiukset kokonaan pois niin että olin täysin kalju ja hiukset vietiin pois hävitettäväksi. Niin tehtiin kuuleman mukaan kaikille tulokkaille varmuuden vuoksi, että kukaan uusi asukas ei toisi lastenkotiin täitä.

Minulle näytettiin eräässä isossa salissa oma sänkyni, jossa nukkuisin siitä lähtien. Siellä lapset nukkuivat isoissa saleissa sukupuolen ja iän mukaan, monta kymmentä lasta samassa salissa sukupuolen ja iän mukaan lajiteltuna. Minä esim. aloitin nukkumiset salissa, jossa nukkui noin 250 12-15 vuotiasta tyttöä. Asuntolassa oli useampi tuhat lasta, tyttöjä ja poikia, ikäjakauma oli vastasyntyneestä 21-vuotiaaseen. Sängyssä oli kova patja, ohut tyyny ja ohut peite. 

Hoito ja kasvatus oli erittäin ankaraa. Kello 5 aamulla oli aamuherätys, aamupesu, wc-toimet, aamiainen ja sen jälkeen alkoi päivän toiminta. Päiväohjelma oli erittäin tiukasti suunniteltu, wc-reissutkin oli suunniteltu tietyn aikataulun mukaan eli sinne pääsi vain tiettyjen kellonaikojen mukaan vaikka olisi ollut kuinka kova hätä tahansa. Jos tuli vahinko, niin sai rangaistuksen. Aamulla kaikkien täytyi ulostaa, siitä pidettiin kiinni että jokainen ulosti kerran päivässä eli aamulla. 

Minä kuuluin kouluikäisiin eli minulla alkoi koulupäivä kello 6.30 aamulla ja opetusta oli ilman taukoja kello 12 asti jolloin oli päiväruoka. Kello 12.30 opetus jatkui ja se loppui kello 18. Sen jälkeen tehtiin läksyjä, kello 20 oli ilta-ateria, iltapesu, wc-käynti ja nukkumaanmeno kello 21.00. Silloin piti olla sängyssä eikä saanut puhua eikä poistua sängystä ennen aamuherätystä. 

Viikonloput tehtiin työtä, nimittäin siivottiin lastenkotia, pestiin pyykkiä, vaihdettiin sänkyyn lakanat ja tehtiin perusteellinen suursiivous lattiasta kattoon asti joka lauantai johon osallistuivat kaikki työkykyiset lapset eli suunnilleen 4-21 vuotiaat lapset. Sunnuntait oli pyhitetty uskonnolle, jolloin oli Jumalanpalvelus, pyhäkoulua, hartauksia ja koko päivä oli pyhitetty uskonnolle.

Kuri oli erittäin ankaraa. Loma-aikoja ei ollut vaan kesälläkin tehtiin aamusta iltaan raskaita töitä joka päivä paitsi sunnuntaisin esim. kasvimaalla ja metsässä keräämässä sieniä ja marjoja. Usein oltiin aamuvarhaisesta iltamyöhään metsässä keräämässä marjoja ilman taukoja ja ruokaa sai vain aikaisin aamulla ja myöhään illalla.

Meille oltiin erittäin ankaria. Pienestäkin virheestä tai tuhmuudesta seurasi ankara rangaistus, vähintään erittäin ankara selkäsauna. Minua rangaistiin erityisen usein aluksi siitä, kun ikävöin perhettäni, kysyin että missä he ovat tai itkin unissani kun ikävöin perhettäni. Kun pääsin pois lastenkodista ollessani 21-vuotias, niin olen yrittänyt etsiä perhettäni ja edes jotain tietoa heistä tai suvustani mutta en ole löytänyt mitään tietoa mistään esim. vanhemmistani, sisaruksistani tai sukulaisistani. Mistään ei löydy heistä tietoa aivan kuin heitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.

Olisiko perheesi paennut sinua Intiaan.

Muistan selvästi kuinka näin alle kouluikäisenä unen, jossa luin Aku Ankka-lehteä, jossa joku hahmoista totesi, että "Jokaisen on oma taakkansa kannettava". Vaikka en osannut silloin vielä lukea oikeasti, niin unessa luin sen tekstin lehdestä aivan kuin olisin lukenut sen oikeasti.

Sitä olen jälkeenpäin miettinyt, että mistä tuollainen lause tuli alle kouluikäisen uneen ja miksi muista sen niin selvästi. Lause nimittäin pitää paikkaansa. Jokaisen on oma taakkansa kannettava eikä sillä tarkoiteta fyysistä taakkaa kuten vaikkapa painavaa laatikkoa mitä pitää kantaa mukana vaan henkistä taakkaa. Jokaisella on varmasti oma henkinen taakkansa kannettavana, minulla ainakin on ja se on raskas ja vaikea kantaa. Se sisältää syyllisyyttä tekemistäni asioista, tekemättä jättämistäni asioista ja esim. psyykkisistä ongelmista joita minulla on.

Vierailija kirjoitti:

Muistan selvästi kuinka näin alle kouluikäisenä unen, jossa luin Aku Ankka-lehteä, jossa joku hahmoista totesi, että "Jokaisen on oma taakkansa kannettava". Vaikka en osannut silloin vielä lukea oikeasti, niin unessa luin sen tekstin lehdestä aivan kuin olisin lukenut sen oikeasti.

Sitä olen jälkeenpäin miettinyt, että mistä tuollainen lause tuli alle kouluikäisen uneen ja miksi muista sen niin selvästi. Lause nimittäin pitää paikkaansa. Jokaisen on oma taakkansa kannettava eikä sillä tarkoiteta fyysistä taakkaa kuten vaikkapa painavaa laatikkoa mitä pitää kantaa mukana vaan henkistä taakkaa. Jokaisella on varmasti oma henkinen taakkansa kannettavana, minulla ainakin on ja se on raskas ja vaikea kantaa. Se sisältää syyllisyyttä tekemistäni asioista, tekemättä jättämistäni asioista ja esim. psyykkisistä ongelmista joita minulla on.

Joo Henna, sullahan on tuomioitakin taskussa. Syyllisyydentunnon on myös tarkoitus estää samojen virheiden teko uudelleen.

Voisit siis lopettaa tarinoiden kirjoittelun tänne, pilaat hyvän ketjun. Sitäkö haluat? Että kaikilla muilla on kurjaa sun takia? Lopeta jo. Kirjoita tarinoita jatkossa omaan päiväkirjaan tai tietokoneelle tiedostoiksi. Miksi kuvittelet, että sulla on oikeus spämmätä tätä ketjua?

Vierailija kirjoitti:

Sarjassamme outoja sattumia:

Asuin silloin yksin, ovikello soi yöllä, ja oven takaa joku huusi ”onks Rannan Kari siellä, olis asiaa”. Sanoin, että hän ei täällä asu, enkä tunne ketään sen nimistä. Tyyppi tuli paria yötä myöhemmin vielä huhuilemaan. Aamulla huomasin että oven taakse oli jätetty pöytälamppu, joka ei edes toiminut enää, kun testasin. Poikaystäväni otti sen mukaansa ja sai korjattua sen kuntoon ja käytti sitä yöpöydän lamppuna. Puhuttiin siitä aina ”Kari Rannan perintölamppuna”.

Muutettiin yhteen ja laitettiin paljon Facekirpparille ja Toriin myyntiin. Myös kyseinen lamppu. Siitä tulikin yhteydenotto ja nouto sovittiin. Olin järjestelmässä muuttoa poikakaverini luona ja hoidin samalla näitä noutoja. Lamppua noutaessa henkilö kysyi mistä olen lampun hankkinut ja sanoin että kirppikseltä, kun en viitsinyt totuutta kertoa. Henkilö sanoi etsineensä tällaista pitkään.

Sit mies maksoi MobilePaylla. Maksajana oli: Mikko Rannankari.

(Nimi on muutettu mutta kyseessä on sukunimi jonka voi tajuta kahdella tavalla.)

Hän sai vihdoin sen lampun, jonka oli yrittänyt saada jo aiemmin.

Äitini kertoi jo vuosia sitten, kuinka katseli synnytyssairaalassa uutisia, joissa kerrottiin eräästä onnettomuudesta ja pelkäsi että eräs sukulainen liittyisi siihen. Nyt hiljattain vaan ollaan googlattu tämä onnettomuus ja paljastui, että se tapahtuikin vasta viikko syntymäni jälkeen, jolloin oli jo kotiutunut. Meillä ei ollut siihen aikaan televisiota eikä käyty kylässä. On ollut aika ihmeissään tästä muistosta. Hän siis muistaa keskustelleensa hoitajien kanssa asiasta ja spekulaatiot, joita kävi läpi selvittääkseen itselleen, ettei sukulainen voi olla kuollut tässä onnettomuudessa.

Vietin lapsuuteni - 70 luvun lähiössä jossa kerrostaloja oli kymmeniä ja lapsia satoja. Leikkikavereista ei ollut pulaa ja sainkin kymmeniä kavereita. Kuitenkin yksi oli kirkkaasti ylitse muiden, viereisen rapun tyttö (olen itse mies) . Leikimme päivittäin yhdessä ja luimme suorastaan toistemme ajatukset, kun toinen aloitti lauseen, toinen jatkoi sen loppuun. Koulussa meitä luultiin sisaruksiksi kun vanhemmiten aloimme muistuttaa yhä enemmän toisiamme. Surukseni tyttö äitinsä kanssa sitten muutti pois, enkä enää koskaan nähnyt häntä. Vuosikymmeniä myöhemmin kun vanhempani erosivat ja äitini kertoi isäni monista avioliiton ulkopuolisista suhteista, kuulin suhteesta myös lapsuudenystäväni äitiin ja mietin olisimmeko voineet olla sisarpuolia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan selvästi kuinka näin alle kouluikäisenä unen, jossa luin Aku Ankka-lehteä, jossa joku hahmoista totesi, että "Jokaisen on oma taakkansa kannettava". Vaikka en osannut silloin vielä lukea oikeasti, niin unessa luin sen tekstin lehdestä aivan kuin olisin lukenut sen oikeasti.

Sitä olen jälkeenpäin miettinyt, että mistä tuollainen lause tuli alle kouluikäisen uneen ja miksi muista sen niin selvästi. Lause nimittäin pitää paikkaansa. Jokaisen on oma taakkansa kannettava eikä sillä tarkoiteta fyysistä taakkaa kuten vaikkapa painavaa laatikkoa mitä pitää kantaa mukana vaan henkistä taakkaa. Jokaisella on varmasti oma henkinen taakkansa kannettavana, minulla ainakin on ja se on raskas ja vaikea kantaa. Se sisältää syyllisyyttä tekemistäni asioista, tekemättä jättämistäni asioista ja esim. psyykkisistä ongelmista joita minulla on.

Joo Henna, sullahan on tuomioitakin taskussa. Syyllisyydentunnon on myös tarkoitus estää samojen virheiden teko uudelleen.

Voisit siis lopettaa tarinoiden kirjoittelun tänne, pilaat hyvän ketjun. Sitäkö haluat? Että kaikilla muilla on kurjaa sun takia? Lopeta jo. Kirjoita tarinoita jatkossa omaan päiväkirjaan tai tietokoneelle tiedostoiksi. Miksi kuvittelet, että sulla on oikeus spämmätä tätä ketjua?

Valitettavasti en ole kyseinen Henna jota tarkoitat, kuka hän sitten onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vietin lapsuuteni - 70 luvun lähiössä jossa kerrostaloja oli kymmeniä ja lapsia satoja. Leikkikavereista ei ollut pulaa ja sainkin kymmeniä kavereita. Kuitenkin yksi oli kirkkaasti ylitse muiden, viereisen rapun tyttö (olen itse mies) . Leikimme päivittäin yhdessä ja luimme suorastaan toistemme ajatukset, kun toinen aloitti lauseen, toinen jatkoi sen loppuun. Koulussa meitä luultiin sisaruksiksi kun vanhemmiten aloimme muistuttaa yhä enemmän toisiamme. Surukseni tyttö äitinsä kanssa sitten muutti pois, enkä enää koskaan nähnyt häntä. Vuosikymmeniä myöhemmin kun vanhempani erosivat ja äitini kertoi isäni monista avioliiton ulkopuolisista suhteista, kuulin suhteesta myös lapsuudenystäväni äitiin ja mietin olisimmeko voineet olla sisarpuolia.

Eivät tyttö ja poika voi olla keskenään sisaruksia tai edes sisaruspuolia.

Minua on vaivannut läpi koko elämäni et miten naisten ajatusmaailma toimii.

Olen kyllä jo aikoja sitten ratkaissut mopo ja moottorisahan toiminta periaatteet mutta ko asiassa tarvitaan jo korkiampaa avaruustiedettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietin lapsuuteni - 70 luvun lähiössä jossa kerrostaloja oli kymmeniä ja lapsia satoja. Leikkikavereista ei ollut pulaa ja sainkin kymmeniä kavereita. Kuitenkin yksi oli kirkkaasti ylitse muiden, viereisen rapun tyttö (olen itse mies) . Leikimme päivittäin yhdessä ja luimme suorastaan toistemme ajatukset, kun toinen aloitti lauseen, toinen jatkoi sen loppuun. Koulussa meitä luultiin sisaruksiksi kun vanhemmiten aloimme muistuttaa yhä enemmän toisiamme. Surukseni tyttö äitinsä kanssa sitten muutti pois, enkä enää koskaan nähnyt häntä. Vuosikymmeniä myöhemmin kun vanhempani erosivat ja äitini kertoi isäni monista avioliiton ulkopuolisista suhteista, kuulin suhteesta myös lapsuudenystäväni äitiin ja mietin olisimmeko voineet olla sisarpuolia.

Eivät tyttö ja poika voi olla keskenään sisaruksia tai edes sisaruspuolia.

Miksi ei? Sisarus on saman perheen sisko tai veli.