Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Minulle soitti myös vuosia sitten nainen, joka tivasi, miksi olin soitellut hänen miehelleen ja että oliko meillä suhde. Puhelu tuli tuntemattomasta numerosta, ja nainen väitti, että minun numeroni oli hänen miehensä puhelimessa. Minä olin äimän käkenä - en ollut tietääkseni soittanut kenellekään miehelle aikoihin saati että minulla olisi ollut keneenkään suhdetta. Paitsi omaan mieheeni. Asia jäi siihen, että nainen varotti minua lähestymästä hänen miestään enää koskaan. No en kai minä häntä lähestynyt, kun en edes tiennyt, kenestä oli puhe.
Kauan tapauksen jälkeen mieleeni juolahti, että kyseessä saattoi olla katonkorjaaja, jolle olin totta vie soittanut varmaankin kuukautta ennen tuota insidenssiä. Oma numeroni on salainen, joten varmaan se minun numeroni oli sen miehen puhelimessa. Pitkät oli piuhat soitosta mustasukkaisuuskohtaukseen, mutta ehkä nainen kävi läpi kaikki numerot miehensä kännykässä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun olen asunut muualla, en viihdy enää tuossa talossa. Käyn siellä kukkia kastelemassa ja siivoilemassa kun porukat on reissussa mutta mukaan otan koirani ja musiikkia.
Noita juttuja olisi muitakin ja ison osan olen haudannut pois muistista.
Minun lapsuudenkodissani on yksi huone, jossa on erittäin ahdistava tunnelma, syytä siihen ei kukaan tiedä. Kukaan ei ole talossa kuollut eikä siinä huoneessa ole koskaan tapahtunut mitään järkyttävää, pahaa tai pelottavaa. Siellä vaan on sellainen tunnelma, että kukaan ei oikein halua nukkua siinä varsinkaan yksin. Jouduin nukkumaan siellä viimeksi käydessäni, ja yksin nukkuessani (nukuin pari yötä siinä lapseni kanssa, joka lähti sitten serkulleen) pidin valot päällä. Ihmiset nukkuvat tosi huonosti siinä huoneessa, unet ovat levottomia ja ahdistavia ja koko ajan on sellainen painostava olo. Täysin käsittämätöntä ja se tunnelma rajoittuu siihen huoneeseen.
Käyttäjä2628 kirjoitti:
Listaan monta asiaa:
4. Sukulaisen jäämistössä on hyvin vanha valokuva. Valokuvassa on yksi mustaihoinen henkilö. Siis ei mikään välimerellinen, vaan aivan musta. Kuka hän on, mistä tupsahtanut Keski-Suomeen joskus sata vuotta sitten? Kuvia ei silloin paljon otettu, joten tärkeä tapaus hänen vierailunsa on ollut. Vai onko edes ollut vieras, onko ollut perheenjäsen? Varmasti ollut tapaus silloin, miksi kukaan ei tiedä mitään?
Olisiko mahdollista, että joku olisi jo tuolloin harrastanut "photobombing"?
Me oltiin 80-luvulla työmatkalla Etelä-Koreassa. Mun lisäksi meidän firmasta oli 2 henkilöä, joista toinen nuori blondi mies. Hänellä oli tapana tehdä jekkuja. Seoulissa oli sitten yhden temppelin edessä iso ryhmä japanilaisia ottamassa ryhmäkuvaa. Työkaverini meni ihan pokkana tuohon ryhmäkuvaan, kukaan ei sanonut mitään.
Voin kuvitella nuo japanilaiset vuonna 2018 tutkimassa kuvaa, ja ihmettelemässä: "Mutta kuka tuo blondi mies oli?" :)
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut hyvin intuitiivinen tyyppi ja nähnyt enne- tai varoitusunia, aina en vain tajua niiden merkitystä sillä hetkellä. Olin tapaillut jonkin aikaa miestä, joka asui jenkeissä. Kerran näin unen, missä tuo mies oli pukeutunut kokovalkoisiin ja piti kädestä kiinni tummatukkaista naista (itse olen blondi) ja hänelläkin oli valkoinen mekko, aivan kuin häissä.
Kerroin tuosta unesta miehelle ja ei sitä sitten mietitty sen enempää. Puolisen vuotta myohemmin minulle paljastui, että tuo mies onkin naimisissa! Tuli ihan kylmät selkäväreet kun mietin, että uneni yritti kertoa minulle asiasta. Mies sanoi myös pelästyneensä silloin kun kerroin hänelle unesta. Löysin naisen facebookista ja hän on tummatukkainen ja muutenkin ihan samannäköinen kuin unen nainen...
Vaikka tiedän lahjastani, silti minä aina ihmettelen uniani. Nykyinen mieheni kutsuukin minua hemmottelunimellä "noita" :D
Itse näen hyvin harvoin enneunia. En tarkoita niillä jokapäivisiä asioita, että tietäisin, mitä ruokaa on työpaikan ruokalassa seuraavana päivänä, mutta vähän harvinaisempia.
Teininä näin noin kuukauden ajan samaa unta joka yö, että ystävättäreni palaa kesken vuoden vaihto-oppilasvuodelta takaisin. Ja näin sitten tapahtuikin oikeasti.
Olin aiemmin matkatoimistossa töissä, ja silloin sai matkustella aika paljon. Näin yksi yö unta, että matkustin Filippiineille, ja kyseessä oli ryhmämatka, jossa matkusteltiin ympäri Filippiinejä, ei siis pelkästään Manilassa. Unessani olin maaseudulla ja kuolin.
En ollut ikinä käynyt Filippiineillä.
Seuraavana päivänä menin töihin, ja eräs myyjä kysyi minulta, kiinnostaisiko minua lähteä Filippiineille. Kyseessä olisi ollut juuri tällainen matka, jossa matkusteltiin ympäri maata. Kieltäydyin kohteliaasti.
Kerroin myyjälle unestani, ja onneksi hän ymmärsi minua, eikä pitänyt minua täysin hulluna. Tai ei ainakaan sanonut sitä ääneen.
Nykyisin, kun Filippiineillä on ollut levotonta, ei ole todellakaan käynyt mielessäni, että matkustaisin sinne.
Minulla olisi toisilta kuultuja kummitusjuttuja vaikka muille jakaa (heh), ja niistä yksi alempana, mutta ensin ikioma ufojuttu, jossa kaverini oli mukana näkemässä.
Olen kotoisin Lapista (terve vaan, jos joku tuttu sattuu lukemaan ja tunnistaa tarinan; älkää kysykö, mitä hittoa teen tällä palstalla), ja olin keskitalvella -89 ajamassa autolla kaverin kanssa eräästä kylästä kotikylääni puolenyön jälkeen, kumpikin ihan selvin päin eikä edes kovin väsyneinä. Olimme muistaakseni olleet kuskina jollekin kolmannelle osapuolelle, ja köröttelimme siinä sitten kotia kohti hiljaisuudessa.
Tie kylien välillä mutkittelee välillä järven rannassa siten, että toisella puolella nousee jyrkkä vaaranrinne heti tien laidasta, toisella puolella taas on järvi pelkän reunakaiteen takana. Ei katuvaloja, ympärillä lähes autio erämaa, ei muuta liikennettä. Taivas oli pilvessä, tie ennestään täysin tuttu. Kaverini ajoi, minä istuin pelkääjänpaikalla.
Yhtäkkiä näin silmäkulmastani kaverin puolella sivuikkunasta valon. Se ei ollut hurjan kirkas, mutta iso ja täysin pyöreä, ja muistan edelleen, miten oudolta se näytti.
Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että vastaan tulee toinen auto. Hyvin nopeasti tajusin kuitenkin, että eihän autonvalot voi näkyä siitä suunnasta, jyrkästä vaaranrinteestä, eikä oikeastaan mikään muukaan valo (esim. moottorikelkan etuvalo), sillä siinä nimenomaisessa paikassa ei kukaan olisi voinut edes ajaa eikä valokaan olisi näkynyt tuolloin kohtisuoraan sivulta.
Istuin siis vain ällistyneenä hetken hiljaa, kunnes tie nousi pois järvenrannasta ja tuumin kaverille lyhyesti, että "... Näitkö sinä...?"
Kaveri näytti vakavalta ja totesi: "Näin. Mikähän se oli?"
Kyllä siinä kieltämättä sydän hyppäsi heti kurkkuun ja kaverin kaasujalkakin alkoi välittömästi painaa enemmän. Mielessä ei edes käväissyt, että käännytään ympäri ja käydään katsomassa, ja vasta seuraavana päivänä ryhdyimme asiaa tosissaan pohtimaan.
Kaverini ehdotti, että olisivatko jonkin matkan päässä sijainneen pienen voimalaitoksen valot voineet heijastua vaaranrinteeseen, mutta totesimme myöhemmin samaa tietä ajaessamme, että se oli täysin mahdotonta, kuten kaikki muutkin teoriat, joita lähipiirimmekin meille esitti. Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin kuulin, että kyseisellä järvellä oli nähty joskus ennenkin samantyyppisiä outoja isoja ja pyöreitä valoja, joille ei löytynyt selitystä.
Ufo mikä ufo siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lopuksi vielä se ylempänä lupaamani kummitusjuttukin: Serkkuni on aina ollut herkkä ihminen, mitä henkimaailman asioihin tulee (minä taas en ollenkaan, yhtään kummitusta ei ole tullut vastaan, jos erästä sopivasti sattunutta rysäysäänitapausta ei lasketa mukaan), ja tätini kertoi aikoinaan serkkuuni liittyen mielenkiintoisen tarinan.
Tätini ja serkkuni olivat olleet kyläilemässä talossa, joka sijaitsee tämän aiemmin mainitsemani kotikuntajärven rannalla. Talosta oli viikkoa aiemmin hukkunut perheen ainoa poika, nuorimies, jonka huone oli ollut talon yläkerrassa. Aikuisten kahvitellessa serkkuni - joka oli ollut tapahtuma-aikaan ehkä 3-4 vuotias - oli jäänyt leikkimään talon eteiseen, jossa yläkertaan johtavat portaatkin sijaitsevat.
Tätini mennessä myöhemmin katsomaan, mitä tyttö oikeastaan puuhaili, tämä oli osoittanut portaita ja toistanut pelästyneen oloisena useaan kertaan ja kiihkeästi: "Joku tetä meni vintille! Joku tetä meni vintille!"
Niin tätini kuin talon emäntäkin olivat tästä säikähtäneet ja sännänneet tarkistamaan, oliko taloon tullut kutsumattomia vieraita, mutta ei - yläkerta oli täysin tyhjä. Serkkuni oli kuitenkin ollut vakuuttunut, että oli nähnyt miehen kiipeävän portaita vintille, ja talon emäntä oli lopulta todennut, että ehkä se oli hänen kuollut poikansa, joka tuli kotiin järveltä.
Koen itse olevani skeptikko, mutta muutamat omat ja (arkielämässä ihan täyspäisten) sukulaisteni kokemukset ovat kieltämättä herättäneet kysymyksiä etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa oikeasti toimivan selityksen löytäminen on ollut vaikeaa tai mahdotonta. Eli omasta mielestäni kummitukset ja ufot ovat huuhaata, mutta outoja asioita silti sattuu ja tapahtuu, oli niiden alkuperä sitten korvien välissä tahi ei.
Tämä tapahtui 80-luvulla, ennen kännyköitä ja numeronäytöllä varustettuja puhelimia: isäni oli ollut jo pari vuotta sairaalassa. Tavallisena lauantaipäivänä meidän lankapuhelin soi. Siinä ei ollut mitään outoa, meille tuli paljon puheluita joka päivä ystäviltä ja sukulaisilta. Jostain syystä tiesin, että nyt sairaalasta soitetaan, että isäni on kuollut. Sanoin tämän myös äidille, joka oli menossa vastaamaan puhelimeen. Olin oikeassa.
En vieläkään tiedä, miten on mahdollista, että aavistin sen että juuri tuossa puhelussa ilmoitetaan isäni kuolemasta. Tuo vaivaa minua edelleen. Olen kuullut myöhemmin muilta lähes täsmälleen samanlaisista kokemuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jukka Lones kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jukka Lones kirjoitti:
Tavallinen perjantai ryypättiin kolomen kaverin kaa, mun kämpillä eikä päästy etes pubiin asti. Aamulla vessan lattialta löytyi käytetty paskalle haiseva kondomi. Kukaa meustä ei oo perätuuppari. On vähän häirinny että mitä tapahtu varsinki kun loppu ilta on hieman hämäränpeitossa.
Kavereita ei lasketa, kokeilumielessä. Kellä oli aamulla pää ja pylly kipeänä?
Kyllähä me siinä miehissä tarkastettiin toisten röörit ja haisteltiin, munat. Mutta ei siitä oikee ottanu selevää ko kaikki haisi muutenki niin pahalta. Itehä oo meleko varma että en mihinkää tommosii hinuri hommii oo lähteny, mutta nii on kaveritki. Enää ei olla ryypätty nii palijoa viinaa yhessä että muisti menis.
Siis mitä teitte? Väität että ei ole minkäänlaista homoviritystä, mutta haistelette toistenne munia ja syynäätte persereikiä?
Apua. :D
Vierailija kirjoitti:
Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".
Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(
Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy.
Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?
Minä olen tehnyt tällaisen katoamistempun. Syynä on se, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli erittäin traumaattinen, ja olen halunnut sulkea elämästäni kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka muistuttavat tuosta ajasta. En usko että kukaan lapsuuskavereistani tietää kokemuksistani, narsistinen isäni oli todella hyvä esittämään kunnon miestä ulospäin.
Olen käynyt terapiassa vuosia ja käsitellyt nuo kokemukseni. Silti koen liian raskaaksi herättää henkiin ihmissuhteita, jotka tuovat mieleen vanhoja, tuskallisia muistoja. Kyse on itsesuojelusta.
Toivoisin että kaikki tajuaisivat, että elämästänne kadonneilla ihmisillä voi olla monenlaisia syitä ratkaisulleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".
Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(
Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy.
Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?
Minä olen tehnyt tällaisen katoamistempun. Syynä on se, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli erittäin traumaattinen, ja olen halunnut sulkea elämästäni kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka muistuttavat tuosta ajasta. En usko että kukaan lapsuuskavereistani tietää kokemuksistani, narsistinen isäni oli todella hyvä esittämään kunnon miestä ulospäin.
Olen käynyt terapiassa vuosia ja käsitellyt nuo kokemukseni. Silti koen liian raskaaksi herättää henkiin ihmissuhteita, jotka tuovat mieleen vanhoja, tuskallisia muistoja. Kyse on itsesuojelusta.
Toivoisin että kaikki tajuaisivat, että elämästänne kadonneilla ihmisillä voi olla monenlaisia syitä ratkaisulleen.
Mä ymmärrän tän erittäin hyvin vaikka tuskallista se joillekin ihmisille voikin olla. Ainoa vain, että nuo menneisyyden ihmiset saattavat pahimmillaan ylläpitää sitä vanhaa roolia ja kaavaa eikä suostu näkemään miten ihminen on muuttunut sitten hankalien aikojen. Itsellenikin muutama 15 vuoden takainen koulukaveri vittuilee edelleen sen aikaisesta käytäksestä ja luonteesta, vaikka en ole enää yhtään sellainen ihminen kuin silloin olin. Heille on vain todella vaikeaa päästää irti menneestä toisin kuin itselläni. Jossain vaiheessa ainoaksi vaihtoehdoksi tuli ottaa etäisyyttä näihin - lisäksi siinä vaiheessa jopa sukulaisiin, jotka pitivät vääristyneitä mielikuvia ja täysin keksittyjä tarinoita olennaisena osana kanssakäymistäni. En vain halua myöskään elää mennessä. - yksi aiemmista vastaajista, joka kertoi tehneensä äkkioharit ja katoamiset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".
Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(
Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy.
Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?
Minä olen tehnyt tällaisen katoamistempun. Syynä on se, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli erittäin traumaattinen, ja olen halunnut sulkea elämästäni kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka muistuttavat tuosta ajasta. En usko että kukaan lapsuuskavereistani tietää kokemuksistani, narsistinen isäni oli todella hyvä esittämään kunnon miestä ulospäin.
Olen käynyt terapiassa vuosia ja käsitellyt nuo kokemukseni. Silti koen liian raskaaksi herättää henkiin ihmissuhteita, jotka tuovat mieleen vanhoja, tuskallisia muistoja. Kyse on itsesuojelusta.
Toivoisin että kaikki tajuaisivat, että elämästänne kadonneilla ihmisillä voi olla monenlaisia syitä ratkaisulleen.
Mä ymmärrän tän erittäin hyvin vaikka tuskallista se joillekin ihmisille voikin olla. Ainoa vain, että nuo menneisyyden ihmiset saattavat pahimmillaan ylläpitää sitä vanhaa roolia ja kaavaa eikä suostu näkemään miten ihminen on muuttunut sitten hankalien aikojen. Itsellenikin muutama 15 vuoden takainen koulukaveri vittuilee edelleen sen aikaisesta käytäksestä ja luonteesta, vaikka en ole enää yhtään sellainen ihminen kuin silloin olin. Heille on vain todella vaikeaa päästää irti menneestä toisin kuin itselläni. Jossain vaiheessa ainoaksi vaihtoehdoksi tuli ottaa etäisyyttä näihin - lisäksi siinä vaiheessa jopa sukulaisiin, jotka pitivät vääristyneitä mielikuvia ja täysin keksittyjä tarinoita olennaisena osana kanssakäymistäni. En vain halua myöskään elää mennessä. - yksi aiemmista vastaajista, joka kertoi tehneensä äkkioharit ja katoamiset
Myös minä ymmärrän tämän asian oman okemuksen kautta. Nimenomaan vielä tuon menneisyyden ihmisten ylläpidon kautta. Minun menneisyyteni ja luonteeni on heille vakaa asia, joka ei ole muuttunut eikä muutettavissa tai uudelleen arvioitavissa. Irti ei voi päästää, koska aihe on niin herkullinen ja sen kautta voi ihmetellä ja hämmästellä ja vetää minua edelleen lokaan, vaikka ei ole vuosikymmeniin kunnolla tekemisissä eikä menneisyyden ihminen ole kiinnostunut nykyisistä asioista, jotka ovat todellista nykyistä minua.
En kadonnut, mutta jouduin lopettamaan kanssakäymisen melkoisen läheisen sukulaisen kanssa, joka tätä leimaamista pääasiassa ylläpiti tai pitää kai edelleen. Lopettaminen ei ollut helppoa, mutta väsyin kohteena olemiseen ja toiselle väärien tulkintojen aiheiden antamiseen. Kaikenhan voi periaatteessa nähdä vaikka minkä värisenä, mustana ja valkoisena ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini oli melko värikäs, mutta samalla epäkypsä ja joskus hyvin tahditon ihminen. Kuoli muutama vuosi sitten. Nyt kun aloimme järjestää hänen asuntonsa myyntiä, tapahtui seuraavaa:
kun olin lähdössä kiinteistövälittäjän kanssa vintille tarkistamaan vinttitiloja, ensin asunnon sisällä oleva kynnysmatto kääntyi siten, että emme ensin päässeet ulos. Näin ei ole koskaan aiemmin käynyt. Otin mukaani avaimen, jonka perässä luki kellarin ja vintin avain anopin käsialalla. Menimme hissillä vintille. Emme päässeet taloyhtiön avaimella vintin ovesta sisään ensin millään (siis normaali avain). Ihmettelimme. Sanoin: Kuule ******** (vainajan nimi), päästäisit nyt meidät tänne sovinnolla. Avain kääntyi.
Menimme vinttikomerolle ja huomasimme, että avain Abloy-lukkoon on väärä, emme siis päässeet sen sisälle.
Myöhemmin kun välittäjä oli jo lähtenyt, olin luvannut hänelle etsiä muita Abloy-avaimia ja löysinkin sellaisen, jossa luki perässä vintin vara-avain.
Menin hissillä vintille ja avain avasi komeron oven. Kun menin sisälle pimeään komeroon, kattovalot alkoivat välkkyä pariinkin kertaan. Minua alkoi jo vähän hirvittää koska en tuntenut vinttiä ollenkaan. Sitten vilkkuminen loppui. Olen varma siitä, että anoppi niitä vilkutteli, ehkä huvikseen tai antaakseen jotain merkkiä itsestään. Asunto oli hänelle tärkeä, hyvällä paikalla isossa kaupungissa.
Tänään sitten otin toisenkin arvioijan asunnolle ... sillä tavoin nuo merkit tulkitsin.
Tämä tapahtui kun olin päiväkoti-ikäinen;
Oli pääsiäinen ja söin keittiössä leipää, kun satuin katsomaan ikkunalle, jossa oli verhot edessä, mutta jos joku vaikka käveli ikkunan ohi, niin siinä näkyi selvästi sen muotoinen varjo. Katsoessani siihen ikkunan ohi lensi aivan noidan näköinen aika pieni hahmo (luuta ja ihminen sen päällä).
Ehkä se oli joku lintu, joka lensi vähän hassussa asennossa ja sattui näyttämään noidalta, en tiedä, mutta tämä on jäänyt vailla selitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mulle ilmestyi yhtäkkiä mun takin taskuun sellainen vanhemman mallinen abloy-avain. Ei mitään hajua mistä se on sinne ilmestynyt, kuka olisi voinut laittaa? Ei sovi mihinkään meidän asunnon lukkoon, ei ole pyörän avain, en tiedä mikä ihmeen avain se on :D
Onpa aavemaista, mulle on käynyt ihan tämä sama juttu. Nimenomaan sellainen pieni, vanha Abloy. Tuolla povarissa se on edelleen, en ymmärrä mistä putkahtanut...
Onko takkisi ollut jossakin naulakossa, jonka lähellä on ollut maassa joltakin muulta pudonnut avain, mutta joku avulias ihminen nostanut sen lähimmän takin taskuun, kun arvellut sen siitä tippuneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".
Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(
Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy.
Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?
Minä olen tehnyt tällaisen katoamistempun. Syynä on se, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli erittäin traumaattinen, ja olen halunnut sulkea elämästäni kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka muistuttavat tuosta ajasta. En usko että kukaan lapsuuskavereistani tietää kokemuksistani, narsistinen isäni oli todella hyvä esittämään kunnon miestä ulospäin.
Olen käynyt terapiassa vuosia ja käsitellyt nuo kokemukseni. Silti koen liian raskaaksi herättää henkiin ihmissuhteita, jotka tuovat mieleen vanhoja, tuskallisia muistoja. Kyse on itsesuojelusta.
Toivoisin että kaikki tajuaisivat, että elämästänne kadonneilla ihmisillä voi olla monenlaisia syitä ratkaisulleen.
Itsesuojelua täälläkin. Lapsuuden kaltoinkohtelun seurauksena en oppinut puolustautumaan, ja suojattomuus jäi osakseni. Rajattomat, pahantekijät näkee heti kuka on helppo saalis. Aluksi normaalin oloinen tyyppi voi huomaamattaan ottaa toisen elintilaa itselleen, painostamalla, kun toinen ei osaa pitää puoliaan. Kaikki suhteet pitkiltä ajoilta oli aina kiusaajien ehdoilla.
Monien vaiheiden kautta olen toipunut. Mutta kenellekään ei kuulu minun asiani nyt. Voisin laittaa hienoja matkakuvianikin, mutta kenellekään ei kuulu yhtään, mitä elämääni nyt kuuluu.
Voin pitää uusiin ystäviini yhteyttä tekstiviestillä ja sähköpostilla.
Eli "katoaminen" on suojautumiskeino. Vaikka ulkoista uhkaa ei olisi, tunnen itseni vahvemmaksi näin.
Jos jotakuta kiusataan netissä, voi aivan oikeasti poistaa itsensä somesta.
On suljettuja palstoja, joitain asioita kannattaakin käsitellä anonyymisti.
Se voi ärsyttää kiusaajia, mutta voimme ajatella kiusaajista, että ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".
Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(
Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy.
Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?
Minä olen tehnyt tällaisen katoamistempun. Syynä on se, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli erittäin traumaattinen, ja olen halunnut sulkea elämästäni kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka muistuttavat tuosta ajasta. En usko että kukaan lapsuuskavereistani tietää kokemuksistani, narsistinen isäni oli todella hyvä esittämään kunnon miestä ulospäin.
Olen käynyt terapiassa vuosia ja käsitellyt nuo kokemukseni. Silti koen liian raskaaksi herättää henkiin ihmissuhteita, jotka tuovat mieleen vanhoja, tuskallisia muistoja. Kyse on itsesuojelusta.
Toivoisin että kaikki tajuaisivat, että elämästänne kadonneilla ihmisillä voi olla monenlaisia syitä ratkaisulleen.
Mä ymmärrän tän erittäin hyvin vaikka tuskallista se joillekin ihmisille voikin olla. Ainoa vain, että nuo menneisyyden ihmiset saattavat pahimmillaan ylläpitää sitä vanhaa roolia ja kaavaa eikä suostu näkemään miten ihminen on muuttunut sitten hankalien aikojen. Itsellenikin muutama 15 vuoden takainen koulukaveri vittuilee edelleen sen aikaisesta käytäksestä ja luonteesta, vaikka en ole enää yhtään sellainen ihminen kuin silloin olin. Heille on vain todella vaikeaa päästää irti menneestä toisin kuin itselläni. Jossain vaiheessa ainoaksi vaihtoehdoksi tuli ottaa etäisyyttä näihin - lisäksi siinä vaiheessa jopa sukulaisiin, jotka pitivät vääristyneitä mielikuvia ja täysin keksittyjä tarinoita olennaisena osana kanssakäymistäni. En vain halua myöskään elää mennessä. - yksi aiemmista vastaajista, joka kertoi tehneensä äkkioharit ja katoamiset
Myös minä ymmärrän tämän asian oman okemuksen kautta. Nimenomaan vielä tuon menneisyyden ihmisten ylläpidon kautta. Minun menneisyyteni ja luonteeni on heille vakaa asia, joka ei ole muuttunut eikä muutettavissa tai uudelleen arvioitavissa. Irti ei voi päästää, koska aihe on niin herkullinen ja sen kautta voi ihmetellä ja hämmästellä ja vetää minua edelleen lokaan, vaikka ei ole vuosikymmeniin kunnolla tekemisissä eikä menneisyyden ihminen ole kiinnostunut nykyisistä asioista, jotka ovat todellista nykyistä minua.
En kadonnut, mutta jouduin lopettamaan kanssakäymisen melkoisen läheisen sukulaisen kanssa, joka tätä leimaamista pääasiassa ylläpiti tai pitää kai edelleen. Lopettaminen ei ollut helppoa, mutta väsyin kohteena olemiseen ja toiselle väärien tulkintojen aiheiden antamiseen. Kaikenhan voi periaatteessa nähdä vaikka minkä värisenä, mustana ja valkoisena ainakin.
Selitit tän jopa paremmin kuin itse tuossa edellä. - se aiempi
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtui kun olin päiväkoti-ikäinen;
Oli pääsiäinen ja söin keittiössä leipää, kun satuin katsomaan ikkunalle, jossa oli verhot edessä, mutta jos joku vaikka käveli ikkunan ohi, niin siinä näkyi selvästi sen muotoinen varjo. Katsoessani siihen ikkunan ohi lensi aivan noidan näköinen aika pieni hahmo (luuta ja ihminen sen päällä).
Ehkä se oli joku lintu, joka lensi vähän hassussa asennossa ja sattui näyttämään noidalta, en tiedä, mutta tämä on jäänyt vailla selitystä.
Ei, kun se oli mun miehen eka vaimo menossa Siwaan.
Vierailija kirjoitti:
Minua on jäänyt vaivaamaan, miksi Kummisetä meni naimisiin kummilapsensa kanssa ja tekee vielä lapsen hänen kanssaan?
Sinulle tulee varmasti yllätyksenä, mutta suomessakin mafia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on jäänyt vaivaamaan, miksi Kummisetä meni naimisiin kummilapsensa kanssa ja tekee vielä lapsen hänen kanssaan?
Sinulle tulee varmasti yllätyksenä, mutta suomessakin mafia.
Ai, onko Sauli Niinistö mafian jäsen???
Alue: Aihe vapaa
En ikinä kirjoittanut noin.