Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Olin 16-vuotias, kun heräsin eräänä aamuna. Hoidin normaaliin tapaan aamutoimet, mutta aamiaisella aloin ihmettelemään, että missä silloin 19-vuotias veljeni on. Kysyin asiaa vanhemmiltani, mutta he katsoivat minua ihmeissään ja sanoivat, että eihän minulla ole veljeä, koska olen ainoa lapsi. Kuitenkin muistan yhä selvästi veljeni, hänen nimensä, minkä näköinen hän oli, mistä kaikesta hän tykkäsi, minkälaisia vaatteita hän käytti jne. Kuitenkin vanhemmat väittivät minun olevan ainoa lapsi.
Aamiaisen jälkeen menin yläkertaan ja suoraan isoveljen huoneeseen, joka oli oman huoneeni vieressä, mutta huomasin, että se olikin ompeluhuone, jossa oli esimerkiksi ompelukone, kankaita, erilaisia vaatteiden kaavoja, lankoja ja muuta sellaista. Muistin selvästi kuinka äiti oli monesti sanonut, että kunhan isoveli lähtee armeijaan, niin hän tekee tämän huoneesta itselleen juuri tuollaisen ompeluhuoneen, koska hänen intohimonsa oli ompelu. Kuitenkin vielä edellisenä iltana se huone oli veljeni huone.
En ole nähnyt veljeäni sen jälkeen, kun hän katosi tuona yönä ja siitä on nyt jo 25 vuotta. Kummallista tässä on se, että kukaan ei muista veljeäni. Kerroin tarkkaan vanhemmille, sukulaisille, veljen ystäville, veljeni opettajille ja muille ihmisille tarkkaan veljestäni. Kun kerroin vanhemmille veljeni nimen, niin he kertoivat, että se oli nimi, jonka he olisivat tahtoneet antaa pojalleen, jos he olisivat saaneet pojan ja kun kerroin heille, että minkälainen veljeni oli, niin he kertoivat, että juuri sellaisesta pojasta he ovat aina unelmoineet. Sukulaiset sanoivat, että olen kyllä keksinyt itselleni hienon mielikuvitusveljen, mutta että oikeaa veljeä ei minulla ollut. Veljeni kaverit sanoivat, että juuri hänenlaisensa ystävän he halusivat, kun kerroin heille veljestäni.
Tämä on niin kummallista, kun minä olen ainoa, joka muistaa veljeni ja kaikki muut kiistävät selkeät todistusaineistot veljen olemassaolosta. Kun minä näen vanhoissa valokuvissa veljen, niin muut sanovat, että eivät näe siinä kohtaa ketään missä veli on ja kuvissa jossa veli on yksin he sanovat, että eivät ymmärrä, että miten esim. lapsuudenkodissani oli otettu valokuvia tuntemattomasta pojasta. Niissä kuvissa he sentään hänet näkevät, mutta eivät tunnista häntä. Kun olen näyttänyt heille lapsuudenkodistani löytämiäni veljeni tavaroita, niin kukaan ei muka ymmärrä, että miksi jonkun tuntemattoman ihmisen tavaroita on päätynyt lapsuudenkotiini.
Minua ihmetyttää, että mitä veljelleni kävi sinä yönä kun hän katosi ja miksi kukaan muu ei muka muista häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkusisko nyt 41v kirjoitti:
Olin 16-vuotias, kun heräsin eräänä aamuna. Hoidin normaaliin tapaan aamutoimet, mutta aamiaisella aloin ihmettelemään, että missä silloin 19-vuotias veljeni on. Kysyin asiaa vanhemmiltani, mutta he katsoivat minua ihmeissään ja sanoivat, että eihän minulla ole veljeä, koska olen ainoa lapsi. Kuitenkin muistan yhä selvästi veljeni, hänen nimensä, minkä näköinen hän oli, mistä kaikesta hän tykkäsi, minkälaisia vaatteita hän käytti jne. Kuitenkin vanhemmat väittivät minun olevan ainoa lapsi.
Aamiaisen jälkeen menin yläkertaan ja suoraan isoveljen huoneeseen, joka oli oman huoneeni vieressä, mutta huomasin, että se olikin ompeluhuone, jossa oli esimerkiksi ompelukone, kankaita, erilaisia vaatteiden kaavoja, lankoja ja muuta sellaista. Muistin selvästi kuinka äiti oli monesti sanonut, että kunhan isoveli lähtee armeijaan, niin hän tekee tämän huoneesta itselleen juuri tuollaisen ompeluhuoneen, koska hänen intohimonsa oli ompelu. Kuitenkin vielä edellisenä iltana se huone oli veljeni huone.
En ole nähnyt veljeäni sen jälkeen, kun hän katosi tuona yönä ja siitä on nyt jo 25 vuotta. Kummallista tässä on se, että kukaan ei muista veljeäni. Kerroin tarkkaan vanhemmille, sukulaisille, veljen ystäville, veljeni opettajille ja muille ihmisille tarkkaan veljestäni. Kun kerroin vanhemmille veljeni nimen, niin he kertoivat, että se oli nimi, jonka he olisivat tahtoneet antaa pojalleen, jos he olisivat saaneet pojan ja kun kerroin heille, että minkälainen veljeni oli, niin he kertoivat, että juuri sellaisesta pojasta he ovat aina unelmoineet. Sukulaiset sanoivat, että olen kyllä keksinyt itselleni hienon mielikuvitusveljen, mutta että oikeaa veljeä ei minulla ollut. Veljeni kaverit sanoivat, että juuri hänenlaisensa ystävän he halusivat, kun kerroin heille veljestäni.
Tämä on niin kummallista, kun minä olen ainoa, joka muistaa veljeni ja kaikki muut kiistävät selkeät todistusaineistot veljen olemassaolosta. Kun minä näen vanhoissa valokuvissa veljen, niin muut sanovat, että eivät näe siinä kohtaa ketään missä veli on ja kuvissa jossa veli on yksin he sanovat, että eivät ymmärrä, että miten esim. lapsuudenkodissani oli otettu valokuvia tuntemattomasta pojasta. Niissä kuvissa he sentään hänet näkevät, mutta eivät tunnista häntä. Kun olen näyttänyt heille lapsuudenkodistani löytämiäni veljeni tavaroita, niin kukaan ei muka ymmärrä, että miksi jonkun tuntemattoman ihmisen tavaroita on päätynyt lapsuudenkotiini.
Minua ihmetyttää, että mitä veljelleni kävi sinä yönä kun hän katosi ja miksi kukaan muu ei muka muista häntä.
Olisiko veljesi mennyt lastentarhaan Intiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään katselin keittiön ikkunasta isolle puistoalueelle, joka on vain nurmikkoa ja hiekkatietä. Näin naapurini kävelemässä avustajansa kanssa kauppaan. Hiekkatien varrella on noin kahden metrin korkuinen ja levyinen sähkökeskus tai muu vastaava. Sen kohdalle kun ihminen menee niin ei näy enää mun ikkunasta. He kävelivät lujaa eteenpäin eikä näyttäneet siltä, että olisivat pysähtymässä. Silti he eivät enää tulleet keskuksen "takaa" pois. Jäin ikkunalle tuijottamaan ainakin 15 minuutiksi. Alue tosiaan on pelkkää nurmikkoa missä menee hiekkateitä. Ei siitä voi lähteä mihinkään suuntaan huomaamatta. Toinen kaksikko lenkkeili samaa polkua ja tulivat ihan parissa sekunnissa sen keskuksen ohi. Jäi todella vaivaamaan mitä tapahtui. Loogisin syy tietenkin on se, että he pysähtyivät pitkäksi aikaa siihen. Avustaja käy aina välillä naapurin luona ja yleensä kauhea kiire seuraavaan paikkaan.
Tässä ketjussa on monta vastaavaa tarinaa, joissa ihminen tai auto on kadonnut yllättäen.
Tässä melkein alkaa uskoa simulaatioteoriaan, eli olemme vain osa tietokonepeliä. Hahmot katoavat välillä kun kone sekoaa, tai ohjelma katsoo ne tarpeettomiksi siinä kohdassa peliä.
Tähän liittyen on minullakin suht tuore juttu, Olin kävelemässä pitkää suoraa tietä. Tuon tien molemmilla puolilla oli ojat ja ojien jälkeen mutaista peltoa, eli pääse koukkaamaan ihan noin vaan.
Joka tapauksessa, tuolla tiellä kävellessä pysähdyin ihan hetkeksi ja vilkaisin puhelintani. Tämän jälkeen nostin katseeni, ja näin polkupyöräilijän ajavan edelläni vähän matkan päässtä.
Vaan se jäi epäselväksi, että mistä tuo pyöräilijä ilmestyi. Jos olisi mennyt ohitseni, olisin totta kai nähnyt tämän. Jos olisi tullut toisesta suunnasta ja vain päättänyt kääntyä takaisin menosuuntaansa, niin olisin silti nähnyt tämän ennenkuin katsoin puhelinta, koska tosiaan kyseessä todella pitkä suora tie ja näkyvyys todella hyvä.
Ja ei voinut tosiaan koukata mistään tielle, koska tien vieressä ojat ja mutaiset pellot.
Eli tuo pyörä tuntui vaan ilmestyneen jostain, tai sitten teki jonkun helvetinmoisen nopeusennätyksen :D Ei tosin ollut edes mikään himoliikkuja kilpapyöräilijä, vaan näytti ennemmin joltain vanhukselta sunnuntaipyöräilyllä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ehkä ihan selittämätön-kategoriaan mene, mutta itseäni on jäänyt mietityttämään.
Nuorena asuin asunnossa jonka ikkunoista ja parvekkeelta näki hyvin vastapäisen talon ikkunoista sisään. Poltin tuohon aikaan tupakkaa ja siinä parvekkeella ollessani aloin huomaamaan vastapäisissä ikkunoissa kummallisia toistuvia asioita. Tässä niistä muutamia:Eräässä asunnossa oli TV suoraan ikkunan alla. Se oli päällä AINA. Tämä ei ole liioittelua, tv pauhasi valehtelematta aina kun katsoin ikkunaan ja otinkin jossain vaiheessa tehtäväkseni tarkastaa myös päivän eri aikoihin, että onko tv päällä. Muuta asunnossa ei näkynyt, ei ollut koskaan muita valoja päällä, pelkkä tv siellä meuhkasi. En myöskään koskaan nähnyt asunnossa ihmisiä.
Toisessa asunnossa taas taisi asua joku vanhus tai jotain, se on ainut selitys jonka olen keksinyt. Ikkunasta näkyi lähes kalustamaton asunto, tässä asunnossa oli aina valot päällä eikä verhoista tietoakaan. Ikkuna oli jotenkin kummallisen sumuinen eikä siitä nähnyt selkeästi läpi, mutta sen verran kuitenkin että erotin ihmisen hahmon ja se liikkui asunnossa aina alasti ja hyvin hitaasti. Sillä oli myös hyvin erikoiset liikkeet, tästä päättelin että kyseessä voisi olla joku vanhus joka on semmoisella tavalla sairas, että vaikuttaa hänen liikkumiseensa. Tuo näky oli todella aavemainen, kun tyhjässä asunnossa laskeutui seinille kummallisesti liikkuvan ihmishahmon uhkaava varjo joka myöskin tietenkin liikkui jotenkin luonnottoman näköisesti. Vaikea selittää, mutta minusta tuntui aina pahalta kun huomasin hahmon taas liikuskelevan asunnossa. En halunnut katsoa sitä suoraan, se sekä kiinnosti että pelotti.
Samaisessa talossa asui myös nainen joka juoksi asuntoaan ympäri aina kaikki illat. Hän aloitti joskus 16 tienoilla ja lopetteli sitten 21-22 välillä. Hän ihan siis urheiluvaatteissa siellä ravasi ympyrää. Ehkä joku syömishäiriön tyyppinen juttu, en tiedä, mutta jotenkin surulliseksi teki, kun ei lähtenyt hyvilläkään säillä ulos juoksemaan, vaan ravasi siellä kotonaan pientä ympyrää.
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Eräs tuttavani töistä myös asui tässä talossa ja hän joskus kertoi että ei ollut koskaan törmännyt yhteenkään naapuriinsa. Oli kyllä aika viinaanmenevä tämä tuttavani, joten voi olla ettei vain muistanut tai että kuljeskeli rapussa sellaisiin aikoihin että kaikki olivat jo nukkumassa (paitsi tuo kummallinen ihmishahmo joka ei tuntunut nukkuvan koskaan, siellä vaan haahuili ympäri asuntoaan). Tuo talo oli mielestäni jotenkin pelottava, kun siellä tuntui joka ikkunassa olevan jotain omituista meneillään ja moni asunto oli tyhjillään.
Jos tämä on keksitty novelli niin ilmaisen kiukkuni siitä että se on täällä. Mutta tämä oli kyllä mukava lukea, mielikuvitusta kutkuttava ja ihan hyvin keksitty ja kirjoitettu.
Sitä en ymmärrä mikä pakko joillakin on aina laittaa keksittyä kirjoitelmia ketjuihin jossa pitäisi puhua oikeista tapahtumista? Kylä keksityistä usein näkee että ne on vaan satuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ehkä ihan selittämätön-kategoriaan mene, mutta itseäni on jäänyt mietityttämään.
Nuorena asuin asunnossa jonka ikkunoista ja parvekkeelta näki hyvin vastapäisen talon ikkunoista sisään. Poltin tuohon aikaan tupakkaa ja siinä parvekkeella ollessani aloin huomaamaan vastapäisissä ikkunoissa kummallisia toistuvia asioita. Tässä niistä muutamia:Eräässä asunnossa oli TV suoraan ikkunan alla. Se oli päällä AINA. Tämä ei ole liioittelua, tv pauhasi valehtelematta aina kun katsoin ikkunaan ja otinkin jossain vaiheessa tehtäväkseni tarkastaa myös päivän eri aikoihin, että onko tv päällä. Muuta asunnossa ei näkynyt, ei ollut koskaan muita valoja päällä, pelkkä tv siellä meuhkasi. En myöskään koskaan nähnyt asunnossa ihmisiä.
Toisessa asunnossa taas taisi asua joku vanhus tai jotain, se on ainut selitys jonka olen keksinyt. Ikkunasta näkyi lähes kalustamaton asunto, tässä asunnossa oli aina valot päällä eikä verhoista tietoakaan. Ikkuna oli jotenkin kummallisen sumuinen eikä siitä nähnyt selkeästi läpi, mutta sen verran kuitenkin että erotin ihmisen hahmon ja se liikkui asunnossa aina alasti ja hyvin hitaasti. Sillä oli myös hyvin erikoiset liikkeet, tästä päättelin että kyseessä voisi olla joku vanhus joka on semmoisella tavalla sairas, että vaikuttaa hänen liikkumiseensa. Tuo näky oli todella aavemainen, kun tyhjässä asunnossa laskeutui seinille kummallisesti liikkuvan ihmishahmon uhkaava varjo joka myöskin tietenkin liikkui jotenkin luonnottoman näköisesti. Vaikea selittää, mutta minusta tuntui aina pahalta kun huomasin hahmon taas liikuskelevan asunnossa. En halunnut katsoa sitä suoraan, se sekä kiinnosti että pelotti.
Samaisessa talossa asui myös nainen joka juoksi asuntoaan ympäri aina kaikki illat. Hän aloitti joskus 16 tienoilla ja lopetteli sitten 21-22 välillä. Hän ihan siis urheiluvaatteissa siellä ravasi ympyrää. Ehkä joku syömishäiriön tyyppinen juttu, en tiedä, mutta jotenkin surulliseksi teki, kun ei lähtenyt hyvilläkään säillä ulos juoksemaan, vaan ravasi siellä kotonaan pientä ympyrää.
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Eräs tuttavani töistä myös asui tässä talossa ja hän joskus kertoi että ei ollut koskaan törmännyt yhteenkään naapuriinsa. Oli kyllä aika viinaanmenevä tämä tuttavani, joten voi olla ettei vain muistanut tai että kuljeskeli rapussa sellaisiin aikoihin että kaikki olivat jo nukkumassa (paitsi tuo kummallinen ihmishahmo joka ei tuntunut nukkuvan koskaan, siellä vaan haahuili ympäri asuntoaan). Tuo talo oli mielestäni jotenkin pelottava, kun siellä tuntui joka ikkunassa olevan jotain omituista meneillään ja moni asunto oli tyhjillään.
Jos tämä on keksitty novelli niin ilmaisen kiukkuni siitä että se on täällä. Mutta tämä oli kyllä mukava lukea, mielikuvitusta kutkuttava ja ihan hyvin keksitty ja kirjoitettu.
Tulee mieleen kauhuleffa nimeltä House of wax, jossa rakennettu kokonainen kaupunki pelkäksi lavasteeksi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ehkä ihan selittämätön-kategoriaan mene, mutta itseäni on jäänyt mietityttämään.
Nuorena asuin asunnossa jonka ikkunoista ja parvekkeelta näki hyvin vastapäisen talon ikkunoista sisään. Poltin tuohon aikaan tupakkaa ja siinä parvekkeella ollessani aloin huomaamaan vastapäisissä ikkunoissa kummallisia toistuvia asioita. Tässä niistä muutamia:Eräässä asunnossa oli TV suoraan ikkunan alla. Se oli päällä AINA. Tämä ei ole liioittelua, tv pauhasi valehtelematta aina kun katsoin ikkunaan ja otinkin jossain vaiheessa tehtäväkseni tarkastaa myös päivän eri aikoihin, että onko tv päällä. Muuta asunnossa ei näkynyt, ei ollut koskaan muita valoja päällä, pelkkä tv siellä meuhkasi. En myöskään koskaan nähnyt asunnossa ihmisiä.
Toisessa asunnossa taas taisi asua joku vanhus tai jotain, se on ainut selitys jonka olen keksinyt. Ikkunasta näkyi lähes kalustamaton asunto, tässä asunnossa oli aina valot päällä eikä verhoista tietoakaan. Ikkuna oli jotenkin kummallisen sumuinen eikä siitä nähnyt selkeästi läpi, mutta sen verran kuitenkin että erotin ihmisen hahmon ja se liikkui asunnossa aina alasti ja hyvin hitaasti. Sillä oli myös hyvin erikoiset liikkeet, tästä päättelin että kyseessä voisi olla joku vanhus joka on semmoisella tavalla sairas, että vaikuttaa hänen liikkumiseensa. Tuo näky oli todella aavemainen, kun tyhjässä asunnossa laskeutui seinille kummallisesti liikkuvan ihmishahmon uhkaava varjo joka myöskin tietenkin liikkui jotenkin luonnottoman näköisesti. Vaikea selittää, mutta minusta tuntui aina pahalta kun huomasin hahmon taas liikuskelevan asunnossa. En halunnut katsoa sitä suoraan, se sekä kiinnosti että pelotti.
Samaisessa talossa asui myös nainen joka juoksi asuntoaan ympäri aina kaikki illat. Hän aloitti joskus 16 tienoilla ja lopetteli sitten 21-22 välillä. Hän ihan siis urheiluvaatteissa siellä ravasi ympyrää. Ehkä joku syömishäiriön tyyppinen juttu, en tiedä, mutta jotenkin surulliseksi teki, kun ei lähtenyt hyvilläkään säillä ulos juoksemaan, vaan ravasi siellä kotonaan pientä ympyrää.
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Eräs tuttavani töistä myös asui tässä talossa ja hän joskus kertoi että ei ollut koskaan törmännyt yhteenkään naapuriinsa. Oli kyllä aika viinaanmenevä tämä tuttavani, joten voi olla ettei vain muistanut tai että kuljeskeli rapussa sellaisiin aikoihin että kaikki olivat jo nukkumassa (paitsi tuo kummallinen ihmishahmo joka ei tuntunut nukkuvan koskaan, siellä vaan haahuili ympäri asuntoaan). Tuo talo oli mielestäni jotenkin pelottava, kun siellä tuntui joka ikkunassa olevan jotain omituista meneillään ja moni asunto oli tyhjillään.
Jos tämä on keksitty novelli niin ilmaisen kiukkuni siitä että se on täällä. Mutta tämä oli kyllä mukava lukea, mielikuvitusta kutkuttava ja ihan hyvin keksitty ja kirjoitettu.
Hassua että tämä on jotenkin epäuskottavampi juttu kun moni muu täällä :)
Mutta siis ei ole keksitty novelli, asuin tuossa asunnossa viisi vuotta ja ehdin sen aikaa seurata tuota menoa. Tuo tv-homma ja se alaston vanhus olivat koko asumiseni ajan ihan aktiivisia ilmiöitä, kun taas tuo juoksentelija vain asumiseni alkuajat (varmaan maksimissaan kaksi vuotta muutostani) ja parvekepoika taas siellä loppupäässä, en osaa sanoa tarkalleen aikamääreitä kun oli niin "satunnainen" juttu (ehkä kerran viikossa tms) ja kesti hetken edes tajuta, että sehän ei tee siellä koskaan yhtään mitään. Mitä noihin tyhjiin asuntoihin tulee, niin voi toki olla että olen tehnyt turhan suoria oletuksia sellaisista asunnoista joissa en koskaan nähnyt valoja tai liikettä. Ja voi myös olla, että osa tuosta kummallisesta tunnelmasta johtui alueestakin, ei mikään idyllisin nimittäin (Helsingin Kallio, terkut tunnistajille!). Yhdessä ikkunassa ainakin oli jotain foliota tms ja veikkaan että siellä saatettiin joko kasvattaa huumeita tai sitten vaan joku vainoharhoissaan on vuorannut ne ikkunat umpeen, outoa mutta ei erityisen hurjaa. Haluaisin tähän kirjoittaa jotain lieventävää tuosta tv:stä tai siitä vanhusoletetusta, mutta en oikeasti ole keksinyt vieläkään mitään millä edes itselleni voisin noita selittää. Ja niinkun jo alkuperäisessä viestissäni mainitsin, niin tuo talossa asunut tuttavani ei ollut ehkä mikään kaikista luotettavin tietolähde naapureidensa tarkkailun suhteen, mutta lisäsi kyllä omaa karmivaa oloani tuosta ko. rakennuksesta ja sen asukkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei ehkä ihan selittämätön-kategoriaan mene, mutta itseäni on jäänyt mietityttämään.
Nuorena asuin asunnossa jonka ikkunoista ja parvekkeelta näki hyvin vastapäisen talon ikkunoista sisään. Poltin tuohon aikaan tupakkaa ja siinä parvekkeella ollessani aloin huomaamaan vastapäisissä ikkunoissa kummallisia toistuvia asioita. Tässä niistä muutamia:Eräässä asunnossa oli TV suoraan ikkunan alla. Se oli päällä AINA. Tämä ei ole liioittelua, tv pauhasi valehtelematta aina kun katsoin ikkunaan ja otinkin jossain vaiheessa tehtäväkseni tarkastaa myös päivän eri aikoihin, että onko tv päällä. Muuta asunnossa ei näkynyt, ei ollut koskaan muita valoja päällä, pelkkä tv siellä meuhkasi. En myöskään koskaan nähnyt asunnossa ihmisiä.
Toisessa asunnossa taas taisi asua joku vanhus tai jotain, se on ainut selitys jonka olen keksinyt. Ikkunasta näkyi lähes kalustamaton asunto, tässä asunnossa oli aina valot päällä eikä verhoista tietoakaan. Ikkuna oli jotenkin kummallisen sumuinen eikä siitä nähnyt selkeästi läpi, mutta sen verran kuitenkin että erotin ihmisen hahmon ja se liikkui asunnossa aina alasti ja hyvin hitaasti. Sillä oli myös hyvin erikoiset liikkeet, tästä päättelin että kyseessä voisi olla joku vanhus joka on semmoisella tavalla sairas, että vaikuttaa hänen liikkumiseensa. Tuo näky oli todella aavemainen, kun tyhjässä asunnossa laskeutui seinille kummallisesti liikkuvan ihmishahmon uhkaava varjo joka myöskin tietenkin liikkui jotenkin luonnottoman näköisesti. Vaikea selittää, mutta minusta tuntui aina pahalta kun huomasin hahmon taas liikuskelevan asunnossa. En halunnut katsoa sitä suoraan, se sekä kiinnosti että pelotti.
Samaisessa talossa asui myös nainen joka juoksi asuntoaan ympäri aina kaikki illat. Hän aloitti joskus 16 tienoilla ja lopetteli sitten 21-22 välillä. Hän ihan siis urheiluvaatteissa siellä ravasi ympyrää. Ehkä joku syömishäiriön tyyppinen juttu, en tiedä, mutta jotenkin surulliseksi teki, kun ei lähtenyt hyvilläkään säillä ulos juoksemaan, vaan ravasi siellä kotonaan pientä ympyrää.
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Eräs tuttavani töistä myös asui tässä talossa ja hän joskus kertoi että ei ollut koskaan törmännyt yhteenkään naapuriinsa. Oli kyllä aika viinaanmenevä tämä tuttavani, joten voi olla ettei vain muistanut tai että kuljeskeli rapussa sellaisiin aikoihin että kaikki olivat jo nukkumassa (paitsi tuo kummallinen ihmishahmo joka ei tuntunut nukkuvan koskaan, siellä vaan haahuili ympäri asuntoaan). Tuo talo oli mielestäni jotenkin pelottava, kun siellä tuntui joka ikkunassa olevan jotain omituista meneillään ja moni asunto oli tyhjillään.
Jos tämä on keksitty novelli niin ilmaisen kiukkuni siitä että se on täällä. Mutta tämä oli kyllä mukava lukea, mielikuvitusta kutkuttava ja ihan hyvin keksitty ja kirjoitettu.
Hassua että tämä on jotenkin epäuskottavampi juttu kun moni muu täällä :)
Mutta siis ei ole keksitty novelli, asuin tuossa asunnossa viisi vuotta ja ehdin sen aikaa seurata tuota menoa. Tuo tv-homma ja se alaston vanhus olivat koko asumiseni ajan ihan aktiivisia ilmiöitä, kun taas tuo juoksentelija vain asumiseni alkuajat (varmaan maksimissaan kaksi vuotta muutostani) ja parvekepoika taas siellä loppupäässä, en osaa sanoa tarkalleen aikamääreitä kun oli niin "satunnainen" juttu (ehkä kerran viikossa tms) ja kesti hetken edes tajuta, että sehän ei tee siellä koskaan yhtään mitään. Mitä noihin tyhjiin asuntoihin tulee, niin voi toki olla että olen tehnyt turhan suoria oletuksia sellaisista asunnoista joissa en koskaan nähnyt valoja tai liikettä. Ja voi myös olla, että osa tuosta kummallisesta tunnelmasta johtui alueestakin, ei mikään idyllisin nimittäin (Helsingin Kallio, terkut tunnistajille!). Yhdessä ikkunassa ainakin oli jotain foliota tms ja veikkaan että siellä saatettiin joko kasvattaa huumeita tai sitten vaan joku vainoharhoissaan on vuorannut ne ikkunat umpeen, outoa mutta ei erityisen hurjaa. Haluaisin tähän kirjoittaa jotain lieventävää tuosta tv:stä tai siitä vanhusoletetusta, mutta en oikeasti ole keksinyt vieläkään mitään millä edes itselleni voisin noita selittää. Ja niinkun jo alkuperäisessä viestissäni mainitsin, niin tuo talossa asunut tuttavani ei ollut ehkä mikään kaikista luotettavin tietolähde naapureidensa tarkkailun suhteen, mutta lisäsi kyllä omaa karmivaa oloani tuosta ko. rakennuksesta ja sen asukkaista.
Varmaan se tekee tästä niin mielenkiintoisen ja erilaisen kuin muut että periaatteessa jutussa ei ole mitään yliluonnollista mutta silti siinä on se jokin tekijä mikä saa sen olemaan täysin ”väärin” ja aivan muuta kuin arkista.
Vanhempani ottivat eron kun olin murrosikäinen ja äiti löysi pian uuden miehen jos en tykännyt yhtään. Mies komenteli ja lateli ihme sääntöjä ja äidin mukaan minun piti "yrittää ymmärtää ja olla kiltisti", aloin vihata äidin luona olemista kun se äijä oli siellä. Kerran olimme juomassa kaveriporukalla ja oli jotenkin ihmeellnen ilma, tummanpunertava taivas ja painostavaa kuin ukkosella vaikka oli syyskuu, tuijotin punaista taivasta ja sanoin " Mä niin toivon että x (isäpuoleni ) kuolee!". Samassa välähti kirkkaasti, kun salama vaikkei jyrissyt ja me nuoret juoksimme kiljuen omiin koteihin. Seuraavana päivänä isäpuoleni oli mennyt ruuan jälkeen lepäämään ja kun äiti koetti myöhemmin herätellä, oli jääkylmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Hyi, tämä palautti mieleeni jollain tavalla karmivan henkilön lapsuudestani/varhaisteini-iältä. Asuin kerrostalolähiössä, ja näin monta kertaa kotiin tullessani tai kotoa lähtiessäni eräällä naapuritalon parvekkeella vakavailmeisen nuoren naisen. En varmaan kehdannut häntä koskaan kovin tarkkaan tuijotella, mutta mielikuvieni mukaan hän vain seisoi ja katsoi tyhjyyteen: ei polttanut, ei nojaillut kaiteeseen eikä vaikuttanut katselevan maisemia tai pihan tapahtumia tms. En osaa sanoa, kauanko tässä välissä kului aikaa, mutta kerran totesin vanhemmilleni, etten ole pitkään aikaan nähnyt sitä "omituista tuijottajatyttöä". Kun asiaa pohdittiin ja yritin selittää kenestä oli kyse, he eivät tienneet lainkaan koko tapausta, ja kaiken lisäksi selvisi että parveke, jolla hän oli seissyt, kuului eräälle pariskunnalle jonka itsekin tiesin ulkonäöltä. Pidin heitä jotenkin kolkkoina tyyppeinä - ehkä siksi, että tiesin heidän aikanaan menettäneen poikansa, ja että he eivät koskaan hymyilleet tai tervehtineet. Asiassahan ei siis sinällään ole mitään yliluonnollista, heidän luonaan on hyvin voinut jonkun aikaa asustella vaikka joku sukulainen. Jotenkin juttu vaikutti kuitenkin oudolta, koska vanhempani olivat varmoja, että olin erehtynyt parvekkeesta ja ettei näiden henkilöiden luona olisi ketään nuorta naista koskaan asunut. Asuntokin oli vain kaksio. Itse taas olin vakuuttunut parvekkeesta, olin nähnyt naisen vaikka kuinka monta kertaa ja olin pitänyt häntä aina omituisena. Kuka mahtoi olla ja minne päätyi...
Vierailija kirjoitti:
Pikkusisko nyt 41v kirjoitti:
Olin 16-vuotias, kun heräsin eräänä aamuna. Hoidin normaaliin tapaan aamutoimet, mutta aamiaisella aloin ihmettelemään, että missä silloin 19-vuotias veljeni on. Kysyin asiaa vanhemmiltani, mutta he katsoivat minua ihmeissään ja sanoivat, että eihän minulla ole veljeä, koska olen ainoa lapsi. Kuitenkin muistan yhä selvästi veljeni, hänen nimensä, minkä näköinen hän oli, mistä kaikesta hän tykkäsi, minkälaisia vaatteita hän käytti jne. Kuitenkin vanhemmat väittivät minun olevan ainoa lapsi.
Aamiaisen jälkeen menin yläkertaan ja suoraan isoveljen huoneeseen, joka oli oman huoneeni vieressä, mutta huomasin, että se olikin ompeluhuone, jossa oli esimerkiksi ompelukone, kankaita, erilaisia vaatteiden kaavoja, lankoja ja muuta sellaista. Muistin selvästi kuinka äiti oli monesti sanonut, että kunhan isoveli lähtee armeijaan, niin hän tekee tämän huoneesta itselleen juuri tuollaisen ompeluhuoneen, koska hänen intohimonsa oli ompelu. Kuitenkin vielä edellisenä iltana se huone oli veljeni huone.
En ole nähnyt veljeäni sen jälkeen, kun hän katosi tuona yönä ja siitä on nyt jo 25 vuotta. Kummallista tässä on se, että kukaan ei muista veljeäni. Kerroin tarkkaan vanhemmille, sukulaisille, veljen ystäville, veljeni opettajille ja muille ihmisille tarkkaan veljestäni. Kun kerroin vanhemmille veljeni nimen, niin he kertoivat, että se oli nimi, jonka he olisivat tahtoneet antaa pojalleen, jos he olisivat saaneet pojan ja kun kerroin heille, että minkälainen veljeni oli, niin he kertoivat, että juuri sellaisesta pojasta he ovat aina unelmoineet. Sukulaiset sanoivat, että olen kyllä keksinyt itselleni hienon mielikuvitusveljen, mutta että oikeaa veljeä ei minulla ollut. Veljeni kaverit sanoivat, että juuri hänenlaisensa ystävän he halusivat, kun kerroin heille veljestäni.
Tämä on niin kummallista, kun minä olen ainoa, joka muistaa veljeni ja kaikki muut kiistävät selkeät todistusaineistot veljen olemassaolosta. Kun minä näen vanhoissa valokuvissa veljen, niin muut sanovat, että eivät näe siinä kohtaa ketään missä veli on ja kuvissa jossa veli on yksin he sanovat, että eivät ymmärrä, että miten esim. lapsuudenkodissani oli otettu valokuvia tuntemattomasta pojasta. Niissä kuvissa he sentään hänet näkevät, mutta eivät tunnista häntä. Kun olen näyttänyt heille lapsuudenkodistani löytämiäni veljeni tavaroita, niin kukaan ei muka ymmärrä, että miksi jonkun tuntemattoman ihmisen tavaroita on päätynyt lapsuudenkotiini.
Minua ihmetyttää, että mitä veljelleni kävi sinä yönä kun hän katosi ja miksi kukaan muu ei muka muista häntä.
Olisiko veljesi mennyt lastentarhaan Intiaan?
Ja eksynyt lumisateessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään katselin keittiön ikkunasta isolle puistoalueelle, joka on vain nurmikkoa ja hiekkatietä. Näin naapurini kävelemässä avustajansa kanssa kauppaan. Hiekkatien varrella on noin kahden metrin korkuinen ja levyinen sähkökeskus tai muu vastaava. Sen kohdalle kun ihminen menee niin ei näy enää mun ikkunasta. He kävelivät lujaa eteenpäin eikä näyttäneet siltä, että olisivat pysähtymässä. Silti he eivät enää tulleet keskuksen "takaa" pois. Jäin ikkunalle tuijottamaan ainakin 15 minuutiksi. Alue tosiaan on pelkkää nurmikkoa missä menee hiekkateitä. Ei siitä voi lähteä mihinkään suuntaan huomaamatta. Toinen kaksikko lenkkeili samaa polkua ja tulivat ihan parissa sekunnissa sen keskuksen ohi. Jäi todella vaivaamaan mitä tapahtui. Loogisin syy tietenkin on se, että he pysähtyivät pitkäksi aikaa siihen. Avustaja käy aina välillä naapurin luona ja yleensä kauhea kiire seuraavaan paikkaan.
Tässä ketjussa on monta vastaavaa tarinaa, joissa ihminen tai auto on kadonnut yllättäen.
Tässä melkein alkaa uskoa simulaatioteoriaan, eli olemme vain osa tietokonepeliä. Hahmot katoavat välillä kun kone sekoaa, tai ohjelma katsoo ne tarpeettomiksi siinä kohdassa peliä.
Tähän liittyen on minullakin suht tuore juttu, Olin kävelemässä pitkää suoraa tietä. Tuon tien molemmilla puolilla oli ojat ja ojien jälkeen mutaista peltoa, eli pääse koukkaamaan ihan noin vaan.
Joka tapauksessa, tuolla tiellä kävellessä pysähdyin ihan hetkeksi ja vilkaisin puhelintani. Tämän jälkeen nostin katseeni, ja näin polkupyöräilijän ajavan edelläni vähän matkan päässtä.
Vaan se jäi epäselväksi, että mistä tuo pyöräilijä ilmestyi. Jos olisi mennyt ohitseni, olisin totta kai nähnyt tämän. Jos olisi tullut toisesta suunnasta ja vain päättänyt kääntyä takaisin menosuuntaansa, niin olisin silti nähnyt tämän ennenkuin katsoin puhelinta, koska tosiaan kyseessä todella pitkä suora tie ja näkyvyys todella hyvä.
Ja ei voinut tosiaan koukata mistään tielle, koska tien vieressä ojat ja mutaiset pellot.
Eli tuo pyörä tuntui vaan ilmestyneen jostain, tai sitten teki jonkun helvetinmoisen nopeusennätyksen :D Ei tosin ollut edes mikään himoliikkuja kilpapyöräilijä, vaan näytti ennemmin joltain vanhukselta sunnuntaipyöräilyllä.
Meillä on autotalli pihakadun toisella puolella ja pihakatu jatkuu metsään pyörätienä. Tien laidassa, talomme ulko-oven ja autotallin välisellä näkölinjalla oli tiistaiaamuna kuomuperäkärry. Kävin aamuhämärissä laittamassa auton lämmittimen päälle. Palatessani tien poikki kotiovelle näin vanhahkon naisen kävelevän tien autotallin puoleista reunaa hieman vaivalloisesti. Päästyäni kotiovelle nainen meni peräkärryn katveeseen ja jäin katsomaan siihen suuntaan, mutta mielestäni nainen ei tullut näkyviin peräkärryn takaa.
Kävin hiukan myöhemmin katsomassa autotallin takaakin, ettei hän ole tuupertunut sinne. Mitään ei näkynyt. Kai tälle on ihan luonnollinen selitys, mutta olin hieman ymmälläni.
Minkin olen nähnyt tyhjään katoavan ihmisen. Join aamukahvia kuistilla noin klo 7 aamulla, ja näin miten talomme ohi kulkevaa jalkakäytävää lähestyi kumarassa mieshenkilö, joka suuntasikin yllättäen pihaamme (ei minkäänlaista aitaa tontin ja jalkakäytävän välissä, mutta yleensä ihmiset pysyvät poissa toisten pihoilta) ja katosi leikkimökin taakse eikä tullut enää esiin, kirosin mielessäni että no nyt se kusee sinne! Pidin katseen koko ajan leikkimökissä kun kävelin häätämään ukkoa pois ja hämmästys oli suuri , kun ei löytynytkään ketään. Leikkimökin takana on aukio josta kaikki puut kaadettu, ukkoa ei näkynyt sielläkään horjumassa. Katsoin jopa että oliko jotenkin päässyt leikkimökin sisään, tyhjä.
Muistan yhtä miehen olemuksen selvästi, ruskean nahkatakin ja harmaat hiukset, kumaraisen selän, epävarmat askeleet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Hyi, tämä palautti mieleeni jollain tavalla karmivan henkilön lapsuudestani/varhaisteini-iältä. Asuin kerrostalolähiössä, ja näin monta kertaa kotiin tullessani tai kotoa lähtiessäni eräällä naapuritalon parvekkeella vakavailmeisen nuoren naisen. En varmaan kehdannut häntä koskaan kovin tarkkaan tuijotella, mutta mielikuvieni mukaan hän vain seisoi ja katsoi tyhjyyteen: ei polttanut, ei nojaillut kaiteeseen eikä vaikuttanut katselevan maisemia tai pihan tapahtumia tms. En osaa sanoa, kauanko tässä välissä kului aikaa, mutta kerran totesin vanhemmilleni, etten ole pitkään aikaan nähnyt sitä "omituista tuijottajatyttöä". Kun asiaa pohdittiin ja yritin selittää kenestä oli kyse, he eivät tienneet lainkaan koko tapausta, ja kaiken lisäksi selvisi että parveke, jolla hän oli seissyt, kuului eräälle pariskunnalle jonka itsekin tiesin ulkonäöltä. Pidin heitä jotenkin kolkkoina tyyppeinä - ehkä siksi, että tiesin heidän aikanaan menettäneen poikansa, ja että he eivät koskaan hymyilleet tai tervehtineet. Asiassahan ei siis sinällään ole mitään yliluonnollista, heidän luonaan on hyvin voinut jonkun aikaa asustella vaikka joku sukulainen. Jotenkin juttu vaikutti kuitenkin oudolta, koska vanhempani olivat varmoja, että olin erehtynyt parvekkeesta ja ettei näiden henkilöiden luona olisi ketään nuorta naista koskaan asunut. Asuntokin oli vain kaksio. Itse taas olin vakuuttunut parvekkeesta, olin nähnyt naisen vaikka kuinka monta kertaa ja olin pitänyt häntä aina omituisena. Kuka mahtoi olla ja minne päätyi...
Kotini lähistöllä olevan kerrostalon pihalla, tielle johtavalla portilla seisoi aina ohikulkiessaan eräs lihava nainen vaalea takki päällä, yölläkin. Tätä tapahtui ikävuosieni 15- 20 välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Hyi, tämä palautti mieleeni jollain tavalla karmivan henkilön lapsuudestani/varhaisteini-iältä. Asuin kerrostalolähiössä, ja näin monta kertaa kotiin tullessani tai kotoa lähtiessäni eräällä naapuritalon parvekkeella vakavailmeisen nuoren naisen. En varmaan kehdannut häntä koskaan kovin tarkkaan tuijotella, mutta mielikuvieni mukaan hän vain seisoi ja katsoi tyhjyyteen: ei polttanut, ei nojaillut kaiteeseen eikä vaikuttanut katselevan maisemia tai pihan tapahtumia tms. En osaa sanoa, kauanko tässä välissä kului aikaa, mutta kerran totesin vanhemmilleni, etten ole pitkään aikaan nähnyt sitä "omituista tuijottajatyttöä". Kun asiaa pohdittiin ja yritin selittää kenestä oli kyse, he eivät tienneet lainkaan koko tapausta, ja kaiken lisäksi selvisi että parveke, jolla hän oli seissyt, kuului eräälle pariskunnalle jonka itsekin tiesin ulkonäöltä. Pidin heitä jotenkin kolkkoina tyyppeinä - ehkä siksi, että tiesin heidän aikanaan menettäneen poikansa, ja että he eivät koskaan hymyilleet tai tervehtineet. Asiassahan ei siis sinällään ole mitään yliluonnollista, heidän luonaan on hyvin voinut jonkun aikaa asustella vaikka joku sukulainen. Jotenkin juttu vaikutti kuitenkin oudolta, koska vanhempani olivat varmoja, että olin erehtynyt parvekkeesta ja ettei näiden henkilöiden luona olisi ketään nuorta naista koskaan asunut. Asuntokin oli vain kaksio. Itse taas olin vakuuttunut parvekkeesta, olin nähnyt naisen vaikka kuinka monta kertaa ja olin pitänyt häntä aina omituisena. Kuka mahtoi olla ja minne päätyi...
Kotini lähistöllä olevan kerrostalon pihalla, tielle johtavalla portilla seisoi aina ohikulkiessaan eräs lihava nainen vaalea takki päällä, yölläkin. Tätä tapahtui ikävuosieni 15- 20 välillä.
....siis ohikulkiessani. Hän oli noin 60-vuotias ja hänellä oli lyhyt tumma tukka.
Minulle on edelleen mysteeri, että kun kerroin lapsena opettajille ja vanhemmilleni, että minua kiusataan koulussa niin minusta tehtiin kiusaajien sijaan siihen syyllinen. Minun annettiin kiusaajien kuulla, että jos en olisi sellainen kuin olen, niin minua ei kiusattaisi ja että minun on opittava puolustamaan itseäni koska en voi aina odottaa, että aikuiset auttavat minua. Lisäksi minulle sanottiin, että aikuisena minua ei auta kukaan, koska aikuiset eivät auta toisiaan vaan he ratkaisevat aina itse omat ongelmansa.
No, siitähän se kiusaaminen vasta kunnolla alkoi kun kiusaajat olivat tavallaan saaneet aikuisilta luvan kiusata minua vain siksi, että minä olin sellainen kuin olin, ujo, hiljainen, sosiaalisesti kömpelö ja pienikokoinen noin 8-vuotias lapsi. Ei minusta todellakaan yksin ollut puolustamaan itseäni kun kiusaajia oli ainakin 20, joista vanhimmat olivat sitä paitsi reilusti yli 10-vuotiaita. Minä kun kävin koulua, jossa ei ollut kovin isoa määrää oppilaita ja siinä oli sekä ala-aste että yläaste yhdessä.
Minä en edelleenkään ymmärrä, että miksi aikuiset voivat käyttäytyä noin. Miksi jopa omat vanhemmat voivat tuossa tilanteessa sanoa lapselleen, että "On sinun syytäsi, että sinua kiusataan" ja puolustavat mieluummin lapsensa sijasta tämän kiusaajia, jotka olivat heille täysin tuntemattomia lapsia? Kaiken lisäksi aikuisten olisi pitänyt ymmärtää, että se oli täysin epäreilu asetelma, 1 pieni 8-vuotias vastassaan ainakin 20 kiusaajaa, joista vanhimmat olivat varmasti noin 14-vuotiaita.
Pikkusisko nyt 41v kirjoitti:
Olin 16-vuotias, kun heräsin eräänä aamuna. Hoidin normaaliin tapaan aamutoimet, mutta aamiaisella aloin ihmettelemään, että missä silloin 19-vuotias veljeni on. Kysyin asiaa vanhemmiltani, mutta he katsoivat minua ihmeissään ja sanoivat, että eihän minulla ole veljeä, koska olen ainoa lapsi. Kuitenkin muistan yhä selvästi veljeni, hänen nimensä, minkä näköinen hän oli, mistä kaikesta hän tykkäsi, minkälaisia vaatteita hän käytti jne. Kuitenkin vanhemmat väittivät minun olevan ainoa lapsi.
Aamiaisen jälkeen menin yläkertaan ja suoraan isoveljen huoneeseen, joka oli oman huoneeni vieressä, mutta huomasin, että se olikin ompeluhuone, jossa oli esimerkiksi ompelukone, kankaita, erilaisia vaatteiden kaavoja, lankoja ja muuta sellaista. Muistin selvästi kuinka äiti oli monesti sanonut, että kunhan isoveli lähtee armeijaan, niin hän tekee tämän huoneesta itselleen juuri tuollaisen ompeluhuoneen, koska hänen intohimonsa oli ompelu. Kuitenkin vielä edellisenä iltana se huone oli veljeni huone.
En ole nähnyt veljeäni sen jälkeen, kun hän katosi tuona yönä ja siitä on nyt jo 25 vuotta. Kummallista tässä on se, että kukaan ei muista veljeäni. Kerroin tarkkaan vanhemmille, sukulaisille, veljen ystäville, veljeni opettajille ja muille ihmisille tarkkaan veljestäni. Kun kerroin vanhemmille veljeni nimen, niin he kertoivat, että se oli nimi, jonka he olisivat tahtoneet antaa pojalleen, jos he olisivat saaneet pojan ja kun kerroin heille, että minkälainen veljeni oli, niin he kertoivat, että juuri sellaisesta pojasta he ovat aina unelmoineet. Sukulaiset sanoivat, että olen kyllä keksinyt itselleni hienon mielikuvitusveljen, mutta että oikeaa veljeä ei minulla ollut. Veljeni kaverit sanoivat, että juuri hänenlaisensa ystävän he halusivat, kun kerroin heille veljestäni.
Tämä on niin kummallista, kun minä olen ainoa, joka muistaa veljeni ja kaikki muut kiistävät selkeät todistusaineistot veljen olemassaolosta. Kun minä näen vanhoissa valokuvissa veljen, niin muut sanovat, että eivät näe siinä kohtaa ketään missä veli on ja kuvissa jossa veli on yksin he sanovat, että eivät ymmärrä, että miten esim. lapsuudenkodissani oli otettu valokuvia tuntemattomasta pojasta. Niissä kuvissa he sentään hänet näkevät, mutta eivät tunnista häntä. Kun olen näyttänyt heille lapsuudenkodistani löytämiäni veljeni tavaroita, niin kukaan ei muka ymmärrä, että miksi jonkun tuntemattoman ihmisen tavaroita on päätynyt lapsuudenkotiini.
Minua ihmetyttää, että mitä veljelleni kävi sinä yönä kun hän katosi ja miksi kukaan muu ei muka muista häntä.
Taas sinä suollat näitä harhojais tänne. Sinulla on vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, ole hyvä ja hae apua nopeasti ihan itsesi takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä tuon talon tuuletusparvekkeella oli myös aina sama poika istuskelemassa tunteja putkeen. Hän istui siellä varsinkin viikonloppuisin, joskus myös arkena. Hän ei näyttänyt tekevän mitään, ei ollut kahvikuppia eikä tupakkaa, ei tietokonetta, kirjaa, lehteä tms. Hän vain istui siellä. Monesti mietin että olikohan hän itsetuhoinen, se parveke oli niin korkealla että sieltä hypätessään olisi varmasti päässyt hengestään.
Hyi, tämä palautti mieleeni jollain tavalla karmivan henkilön lapsuudestani/varhaisteini-iältä. Asuin kerrostalolähiössä, ja näin monta kertaa kotiin tullessani tai kotoa lähtiessäni eräällä naapuritalon parvekkeella vakavailmeisen nuoren naisen. En varmaan kehdannut häntä koskaan kovin tarkkaan tuijotella, mutta mielikuvieni mukaan hän vain seisoi ja katsoi tyhjyyteen: ei polttanut, ei nojaillut kaiteeseen eikä vaikuttanut katselevan maisemia tai pihan tapahtumia tms. En osaa sanoa, kauanko tässä välissä kului aikaa, mutta kerran totesin vanhemmilleni, etten ole pitkään aikaan nähnyt sitä "omituista tuijottajatyttöä". Kun asiaa pohdittiin ja yritin selittää kenestä oli kyse, he eivät tienneet lainkaan koko tapausta, ja kaiken lisäksi selvisi että parveke, jolla hän oli seissyt, kuului eräälle pariskunnalle jonka itsekin tiesin ulkonäöltä. Pidin heitä jotenkin kolkkoina tyyppeinä - ehkä siksi, että tiesin heidän aikanaan menettäneen poikansa, ja että he eivät koskaan hymyilleet tai tervehtineet. Asiassahan ei siis sinällään ole mitään yliluonnollista, heidän luonaan on hyvin voinut jonkun aikaa asustella vaikka joku sukulainen. Jotenkin juttu vaikutti kuitenkin oudolta, koska vanhempani olivat varmoja, että olin erehtynyt parvekkeesta ja ettei näiden henkilöiden luona olisi ketään nuorta naista koskaan asunut. Asuntokin oli vain kaksio. Itse taas olin vakuuttunut parvekkeesta, olin nähnyt naisen vaikka kuinka monta kertaa ja olin pitänyt häntä aina omituisena. Kuka mahtoi olla ja minne päätyi...
Katseen tyhjyys ja katatoninen ”ei mitään tekeminen” voi liittyä skitsofreniaan.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tähän kirjoittaa jotain lieventävää tuosta tv:stä tai siitä vanhusoletetusta, mutta en oikeasti ole keksinyt vieläkään mitään millä edes itselleni voisin noita selittää.
TV voi olla helpotuksena yksinäisyyden puutteeseen, tinnitykseen tai ihan vain asukas kuollut, mutta maksut juoksivat automaattisesti tililtä jolloin voi mennä vuosiakin ennen kuin ruumis löydetään.
Vanhusoletettu voi olla esimerkiksi vammainen tai rapajuoppo. Tai sitten valaistus on vain semmoinen että varjot pomppivat tavallista enemmän.
Kiitos kuitenkin varsin mielenkiintoisesta tarinasta.
Alue: Aihe vapaa
Kaikki siis vihaavat sinua, mutta lisäksi sinulla on laaja kaveripiiri. Olet ollut aina tarkka käytöksestäsi, käyttäytynyt hienovaraisesti, mutta samalla vetänyt puoleesi liikaa huomiota. Olit iloinen persoona, samalla pimahtelit ja raivosit. Olit yhtäaikaa langanlaiha ja hyväkroppainen. Solvaat ihmisiä käsittämättömällä tavalla "e-pillereiden runtelemiksi" (?). Uskot että muut olivat vain kateellisia.
Jotenkin tämä kertomuksesi sisältää todella paljon ristiriitaisuuksia ja omituisia väitteitä. Veikkaan, että ulkopuolisen henkilön kuvaus sinusta ja käytöksestäsi ei vastaisi kovinkaan hyvin sitä miten itse koet itsesi. Tästä löytynee totuuden avain siihen, miksi kaikki eivät pidä sinusta.