Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Kyllähän näitä joitakin löytyy, niin kuin tällainen:

Tämä tapahtui 90-luvun alkuvuosina, kun olin jotain ekaluokkalainen, tai toiselle luokalle kohta menossa. Olimme äitini kanssa kesällä käymässä maalla isovanhempieni ja samassa pihassa asuvan enoni perheen luona. Vietin siellä aika paljon aikaa enoni tyttären, eli serkkutyttöni kanssa, joka on minua noin puolitoista vuotta nuorempi, eli jotain eskari-ikäinen silloin. En hirveästi kuitenkaan välittänyt serkkutyttöni seurasta, kun hänellä oli tietysti tyttöjen leikit, ja itse olin poika, ja serkkuni oli vielä melko kiukuttelevaa ja itkevää sorttia silloin, mutta hyvin sosiaalinen, ja minun seurassa roikkui.

Eräänä päivänä lähdimme serkkutyttöni kanssa katsomaan hevosia naapuritaloon. Kun lähdimme sieltä kävelemään poispäin, niin minä kuljin edellä, ja serkkuni tuli kauempana perässä. Yhtäkkiä takaani alkoi kuulua serkkuni katkera itku, ja se potkas, se potkas -hokeminen. Olin aivan ällikällä lyöty, että mistä on nyt kysymys? Kuka serkkuani potkaisi? Kun menimme sisälle mummolani puolelle, niin serkkuni (sanotaan häntä nyt vaikka Minnaksi) jatkoi itkemistä ja samaa hokemista potkaisemisesta. Kaikki luuli tietysti, että minä häntä potkaisin, vaikka vannon että en varmasti potkaissut! Isoisänikin katsoi minua pahasti, ja äitinikin kysyi minulta, että potkaisitko sinä Minnaa? Sanoin tietysti jämerästi, että en potkaissut. En muista että miten tilanne rauhoittui, mutta kiusallinen tilanne se oli, ja eiköhän kaikki lopulta uskoneet, etten minä häntä potkaissut.

Se, kuka tai mikä serkkuani potkaisi, tai kuka potkaisi ja ketä on jäänyt ikuiseksi mysteeriksi. Minä en millään voinut häntä potkaista, kun hän tosiaankin tuli paljon minua jälempänä. Ajattelin myös, että hevonenko häntä sitten potkaisi, mutta ei sekään oikein olisi mahdollista ollut, kun emme olleet enään lähelläkään hevosten aitausta. Ja olen myös varma, että siinä tiellä ei liikkunut muita. Se serkkuni itkukohtaus jäi siis täysin mysteeriksi.

Vierailija kirjoitti:

Anna ov. kirjoitti:

Muistan selvästi kuinka olin 20 vuotta sitten raskaana. Raskaus oli kuudennella kuukaudella, kun vauva kuoli kohtuuni. Minut lähetettiin kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä kun lapsen kuolema todettiin. Minä masennuin melko pahasti silloin ja koska asuin yksin, niin kukaan ei komentanut minua uudestaan lääkärille tai sairaalaan vaikka viikko toisensa jälkeen kului. Minulla tosin oli sitten kolme kuukautta vauvan kuoleman jälkeen yhden yön suhde, koska ajattelin seksin käynnistävän synnytyksen, mutta niin ei käynyt. Siitä 3 kuukauden jälkeen sain mentyä lopulta ensiapuun, jossa kerroin, että vatsassani on ollut puoli vuotta kuollut vauva, jonka haluaisin pois sieltä. No, minua tutkittiin ja todettiin, että kohdussani ei ollut mitään kuollutta vauvaa, vaan elävä vauva kolmannella raskauskuulla. Se oli tietenkin saanut alkunsa siitä yhden yön suhteesta, mutta mihin se kuollut vauva oli hävinnyt? Se todella oli ollut sisälläni, olin tuntenut sen liikkeet ja olin tuntenut sen kuolleen vauvan painona vatsanpohjassani koko sen kuuden kuukauden ajan mitä oli mennyt vauvan kuoleman jälkeen. Ei raskausviikolla 24-27 oleva lapsi voi noin vain kadota kohdusta (en nyt tarkkaan muista mikä raskausviikko se oli, kun se vauva kuoli).

Olet varmaankin synnyttänyt sen kuolleen vauvan, mutta koska se on niin kipeä muisto, olet kieltänyt sen itseltäsi. 

Synnytitkö sitten sen elävän vauvan? Onko sinulla nyt siis lapsia?

En ole synnyttänyt kuollutta lasta. Muistaisin sen kyllä, jos niin olisi tapahtunut eikä mihinkään papereihinkaan tai muihin tietoihini ole merkitty kuolleen lapsen syntymää. Minulla on ollut 5 synnytystä ja jokainen on päättynyt elävän lapsen syntymään. Se kohtuun kuollut lapsi on kadonnut mystisesti johonkin kohdustani, koska sitä ei siellä enää ole. Kuudennen lapsen kohdalla jouduttiin päätymään sektioon (mikä ei siis ole synnytys, joten olen synnyttänyt 5 lasta alakautta ja yhden lapsen saanut sektiolla ilman synnytystä) eikä kohdussa ollut merkkiäkään kuolleesta lapsesta.

Anna ov. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna ov. kirjoitti:

Muistan selvästi kuinka olin 20 vuotta sitten raskaana. Raskaus oli kuudennella kuukaudella, kun vauva kuoli kohtuuni. Minut lähetettiin kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä kun lapsen kuolema todettiin. Minä masennuin melko pahasti silloin ja koska asuin yksin, niin kukaan ei komentanut minua uudestaan lääkärille tai sairaalaan vaikka viikko toisensa jälkeen kului. Minulla tosin oli sitten kolme kuukautta vauvan kuoleman jälkeen yhden yön suhde, koska ajattelin seksin käynnistävän synnytyksen, mutta niin ei käynyt. Siitä 3 kuukauden jälkeen sain mentyä lopulta ensiapuun, jossa kerroin, että vatsassani on ollut puoli vuotta kuollut vauva, jonka haluaisin pois sieltä. No, minua tutkittiin ja todettiin, että kohdussani ei ollut mitään kuollutta vauvaa, vaan elävä vauva kolmannella raskauskuulla. Se oli tietenkin saanut alkunsa siitä yhden yön suhteesta, mutta mihin se kuollut vauva oli hävinnyt? Se todella oli ollut sisälläni, olin tuntenut sen liikkeet ja olin tuntenut sen kuolleen vauvan painona vatsanpohjassani koko sen kuuden kuukauden ajan mitä oli mennyt vauvan kuoleman jälkeen. Ei raskausviikolla 24-27 oleva lapsi voi noin vain kadota kohdusta (en nyt tarkkaan muista mikä raskausviikko se oli, kun se vauva kuoli).

Olet varmaankin synnyttänyt sen kuolleen vauvan, mutta koska se on niin kipeä muisto, olet kieltänyt sen itseltäsi. 

Synnytitkö sitten sen elävän vauvan? Onko sinulla nyt siis lapsia?

En ole synnyttänyt kuollutta lasta. Muistaisin sen kyllä, jos niin olisi tapahtunut eikä mihinkään papereihinkaan tai muihin tietoihini ole merkitty kuolleen lapsen syntymää. Minulla on ollut 5 synnytystä ja jokainen on päättynyt elävän lapsen syntymään. Se kohtuun kuollut lapsi on kadonnut mystisesti johonkin kohdustani, koska sitä ei siellä enää ole. Kuudennen lapsen kohdalla jouduttiin päätymään sektioon (mikä ei siis ole synnytys, joten olen synnyttänyt 5 lasta alakautta ja yhden lapsen saanut sektiolla ilman synnytystä) eikä kohdussa ollut merkkiäkään kuolleesta lapsesta.

Onko sinulla neuvolakortti tai muuta dokumenttia, että olit ylipäätään raskaana vauvasi kuoleman aikaan? Vai oliko kyseessä ns. valeraskaus. Siinähän nainen oikeasti luulee/ uskoo olevansa raskaana ja tuntee potkut yms. vaikka todellisuudessa kohtu on tyhjä.

Tuosta ylempänä olevasta potkijasta tulee mieleen oma kokemus: Ikää minulla noin 9 tai 10v, olen ollut uimassa äidin kanssa ja yhtä aikaa rannalta poistuvat myös naapurin rouva ja noin 6 v poikansa. Rannalle vie metsän  reunustama hiekkatie jota kävelemme kaikki, äidit edellä jutellen, minä heti perässä ja poika hiukan taaempana maleksien. Äkkiä tömähdys ja huuto, poika makaa vatsallaan maassa ja polvesta tulee verta " Se kamppas !"

Minä kävelin  heti aikuisten takana, poika oli muutaman metrin perässämme ja  muutenkin aikuiset tiesivät, etten kaataisi pienempiä . Maassa ei siinä kohdin ollut mitään kiveä tms mihin poika olisi voinut kompastua, mutta muitakaan ihmisiä lähellä ei ollut joten kuka, tai mikä poikaa tyrkkäsi?  Jankkasi pihaan asti, että "se kamppas!".

Anna ov. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna ov. kirjoitti:

Muistan selvästi kuinka olin 20 vuotta sitten raskaana. Raskaus oli kuudennella kuukaudella, kun vauva kuoli kohtuuni. Minut lähetettiin kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä kun lapsen kuolema todettiin. Minä masennuin melko pahasti silloin ja koska asuin yksin, niin kukaan ei komentanut minua uudestaan lääkärille tai sairaalaan vaikka viikko toisensa jälkeen kului. Minulla tosin oli sitten kolme kuukautta vauvan kuoleman jälkeen yhden yön suhde, koska ajattelin seksin käynnistävän synnytyksen, mutta niin ei käynyt. Siitä 3 kuukauden jälkeen sain mentyä lopulta ensiapuun, jossa kerroin, että vatsassani on ollut puoli vuotta kuollut vauva, jonka haluaisin pois sieltä. No, minua tutkittiin ja todettiin, että kohdussani ei ollut mitään kuollutta vauvaa, vaan elävä vauva kolmannella raskauskuulla. Se oli tietenkin saanut alkunsa siitä yhden yön suhteesta, mutta mihin se kuollut vauva oli hävinnyt? Se todella oli ollut sisälläni, olin tuntenut sen liikkeet ja olin tuntenut sen kuolleen vauvan painona vatsanpohjassani koko sen kuuden kuukauden ajan mitä oli mennyt vauvan kuoleman jälkeen. Ei raskausviikolla 24-27 oleva lapsi voi noin vain kadota kohdusta (en nyt tarkkaan muista mikä raskausviikko se oli, kun se vauva kuoli).

Olet varmaankin synnyttänyt sen kuolleen vauvan, mutta koska se on niin kipeä muisto, olet kieltänyt sen itseltäsi. 

Synnytitkö sitten sen elävän vauvan? Onko sinulla nyt siis lapsia?

En ole synnyttänyt kuollutta lasta. Muistaisin sen kyllä, jos niin olisi tapahtunut eikä mihinkään papereihinkaan tai muihin tietoihini ole merkitty kuolleen lapsen syntymää. Minulla on ollut 5 synnytystä ja jokainen on päättynyt elävän lapsen syntymään. Se kohtuun kuollut lapsi on kadonnut mystisesti johonkin kohdustani, koska sitä ei siellä enää ole. Kuudennen lapsen kohdalla jouduttiin päätymään sektioon (mikä ei siis ole synnytys, joten olen synnyttänyt 5 lasta alakautta ja yhden lapsen saanut sektiolla ilman synnytystä) eikä kohdussa ollut merkkiäkään kuolleesta lapsesta.

No miten ihmeessä et keskustellut tästä lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kanssa?  Tai neuvolassa, olihan sinun pakko sen seuraavan raskautesi myötä mennä neuvolaan ja sitä kautta tavata myös lääkäri?   Kyllähän heillä täytyy olla sinun potilaskertomuksesi tiedossa ja näkyvissä se, että edellinen raskautesi päättyi sikiön kuolemaan ja myös se, miten synnytit kuolleen lapsen.  Yksikään lapsi ei jää syntymättä ja se kyllä kirjataan ylös, miten ja milloin se tapahtui. 

Ehdotan, että varaat ajan joko terveyskeskukseen tai gynekologille.   Selvitä tämä asia heidän kanssaan.  Heillä on tietosi kyllä olemassa. Tänne on turha kirjoittaa ja ihmetellä.  Minäkin pidän kyllä juttuasi epätotena, mutta jos kerran niin kovasti pidät asiastasi kiinni, niin sitten vain selvittämään tämä asiantuntijoiden kanssa. 

Muutamia outoja juttuja:

90-luvun lopussa oli kaunis syksyinen ilta opiskelupaikkakunnallani Pohjois-Pohjanmaalla, kirkas ilma ja aurinko juuri laskenut. Hämärsi, mutta ei pimeää kuitenkaan ja auringonlasku vielä valaisi taivasta. Seisoin ulkona tupakalla olevan kaverini kanssa ja katselin taivaalle. Täysin yllättäen meidän ylitse meni kolme kolmion muotoista, kuin kultaista esinettä. Mitään ääntä ei kuulunut, eikä muoto ollut lentokoneen. Oli vaikea arvioida korkeutta, mutta tuntui, että ne olivat korkeintaan 100 metrin korkeudessa. Olen lapsena tutustunut paljon lentokoneisiin ja asunut lähellä kenttää, ja olen 100% etteivät ne olleen lentokoneita. Ne lensivät niin lähellä toisiaan ja olivat kiinteän kolmion muotoisia. Kaverille sanoin, että näitkö saman kuin mä, ja hän tuumas, että ainahan sitä välillä näkyy kaikkea. Mä tuumasin, että jaa ei meillä päin. :D

Kai tähän on joku luonnollinen selitys, mutta kaikenlaiset katuvalot ja pihavalaisimet sammuvat, kun kuljen ohi, tätä tapahtuu todella usein. Yksi valaisin siis sammuu, eivät kaikki. Ja tätä tapahtuu yksin kulkiessa tai vaikka kaverin kanssa lenkillä. Esim. kerrostalon numerovalaisin sammui kävellessäni ohi, katuvaloja on sammunut useampia sekä matalampia valoja, mitä on esim. ulkoilureittien varrella. Lähipiiri tietää tämän ja joillakin kerroilla on naureskeltu, että kappas, taas sammutit lampun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D

Meillä on myös puolet pikkulusikoista hävinnyt jonnekin, ja samoin juomalasit, ostin puolitoista vuotta sitten 6kpl paketin juomalaseja, nyt niistä on jäljellä kolme. Epäilen jo, että vuokranantaja käy asunnossamme, kun olemme poissa.

Nyt alkoi pelottaa! Meiltä löytyy useimmiten vain parittomia lasten sukkia riippumatta siitä kuinka paljon uusia ostaa. Olen naiviisti kuvitellut että se on normaalia mutta entä jos päivällä kun kukaan ei ole kotona...??!!

tiivisteen läpi ne sukat menee

Mä olen ihan varma että meidän pyykkikone käy oikeasti sukilla, eikä sähköllä. Usein varsinkin kesäisin koneeseen menee vain pari sukkaparia muun pyykin joukossa, on helppo huomata että sukkia on 4 kpl. Koneesta kun ottaa pyykit, sukkia tulee ulos vain 3 kpl, eikä sitä yhtä sukkaa löydy enää mistään. En ole muuta keksinyt, kuin että kone sen on syönyt.

Vierailija kirjoitti:

Uusi mysteeri. Sain pari viikkoa sitten uuden työpuhelimen. Puhelin on täysin uusi, ei siis käytetty. Nyt olen huomannut, että kun lataan USB:lla kuvia puhelimesta tietokoneelle, mukana  siirtyy kuvia joita en ole ottanut. Yleensä kuvat ovat ruoka-annoksista. Tänään siirtyi 3 kuvaa: sushi-lautanen, annos Asian Woking ravintolasta (lautasliina teksteillä kuvassa) ja kuva kukkivasta kirsikkapuistosta. Kuvat eivät ole mitään 'mallikuvia' vaan selkeästi, jonkun ottamia näpsäisyjä. Puhelimesta en kyseisiä kuvia löydä miltään tililitä, mutta tietokoneelle ne siirtyvät omien kuvieni mukana.

Onko Apple? Olisko joku AppleID-linkitys mennyt jossain väärin?

Mulla on ollut kaikkea hassua unien kanssa. Hauskoina juttuina muutama uni, jotka olisivat voineet olla elokuvia. Kaikki tapahtui loogisesti, ei tullut omituisia hyppäyksiä ajassa ja paikassa, tai muuta mitä unissa usein tapahtuu.

Lapsena näin joskus samoja unia useaan otteeseen, joidenkin kohdalla vielä muistin mitä edellisellä kerralla oli tapahtunut, ja tiesin varautua tapahtumaan etukäteen, jolloin unen kulku muuttui erilaiseksi.

Kerran näin unen, jossa menin vierailemaan entisellä hoitotädilläni, ja kun menin soittamaan ovikelloa, tietty asia tapahtui ja tietyt äänet kuuluivat, liittyen pieneen rakennusprojektiin joka hoitotädin miehellä oli meneillään. Muutama viikko myöhemmin menin oikeasti vierailemaan entisellä hoitotädilläni, ja ovikelloa soittaessani se unessa nähty asia tapahtui kaikkine samoine äänineen ja samasta syystä. En ollut ollut tietoinen koko rakennusprojektista, kun en ollut pitkään aikaan käynyt siellä. Mietin deja vu-ilmiötä, mutta kun selvästi muistin, että kyseessä oli ollut uni viikko tai pari aikaisemmin.

Lisäksi olen lapsena nähnyt kahdesti unta käärmeen puremasta, sellaisia unia, jotka tuntuivat hyvin merkityksellisiltä ja jotka jäivät mieleen vahvemmin kuin muut unet. Nyt aikuisena yhtäkkiä tajusin, että molemmat unet ovat käyneet toteen, ja liittyvät kahdessa askeleessa tapahtuneeseen uskosta luopumiseen. Kasvoin siis helluntaiseurakunnassa, joten tuo käärmeen symboliikka on hyvin vahva. Ja tuo uskosta luopuminen askeleittain vastaa täysin unien symbolisia tapahtumia. Olen myöhemminkin nähnyt käärmeisiin liittyviä unia, mutta mikään niistä ei ole jättänyt samanlaista merkityksellisyyden tunnetta, mitä nuo kaksi unta silloin jättivät.

Vierailija kirjoitti:

13vuotiaana (2010) olin kiltti ja kunnollinen, en polttanut, juonut tai käyttänyt huumeita (en kyllä edelleenkään). Olin masentunut vuosien kiusaamisesta, joten eristäydyin kotiin kuukaudeksi. En poistunut minnekään kotoa. Ja ainoat henkilöt joiden kanssa olin tekemisissä tuona aikana oli äitini, mammani ja veljeni(14v), ja kaikki heistä oli kunnollisia ja päihteettömiä.

Koska olin oppivelvollinen, asiaan tietysti puututtiin ja loppujen lopuksi päädyin nuorten psykiatriselle osastolle. Osastolla oli käytäntönä ottaa jokaiselta uudelta potilaalta huumeseulat. Mukisematta tietysti suostuin, koska en ollut ikinä huumeita käyttänyt, hyväkun tiesin edes huumeista yhtään mitään.

Testi kuitenkin osottautui positiiviseksi. En muista minkä huumeen osalta, mutta hoitaja muistaakseni sanoi sen olevan joku hyvin vahva kipulääke, jota minun ikäisen ei pitäisi ottaa. Kielsin ottaneeni yhtään mitään ja pyysin päästä testiin uudestaan, jos vaikka testissä olisi virhe. Hoitaja sanoi että testi on täysin luotettava mutta suostui kuitenkin uuteen testiin, joka siis oli sekin positiivinen.

Kukaan ei edes ollut voinut huumata minua, koska olin ollut neljän seinän sisällä ties kuinka kauan.

Keksiikö joku selitystä ? Ja tietääkö joku mistä huumesta edes oli kyse ?

Pikatestinä tehtävissä huumeseuloissa tulee paljon vääriä positiivisia, jopa enemmän kuin oikeita. Tuloksella ei saisi olla mitään seuraamuksia, ellei sitä varmisteta luotettavalla menetelmällä kuten massaspektrometrialla.

Itselleni on sattunut vuosia sitten lukuisia selittämättömiä ja todella pelottaviakin asioita. Ajattelin jakaa tässä teille yhden. Olin ex- vaimoni kanssa Amsterdamissa vuonna 2010. Itse olin nauttinut useamman oluen ja paikallisten "kahviloiden" tuotteita. Menimme lepäämään hotellihuoneeseen noin klo 17 maissa. Halusimme ottaa hetken lungisti päivän rasituksista ennen illallista hyvään ravintolaan. Exäni luki tapansa mukaan Vogue yms. lehtiä. Hän oli täydellinen absolutisti kaikkien päihteiden kanssa. Niin myös silloin. Olin kertonut hänelle lukuisia maukkaita yliluonnollisia tapahtumia, joita minulle oli aiemmin sattunut. Hän ei niitä koskaan uskonut, vaan keksi niille aina jonkin selityksen joskaan ei ollut myöskään kovin kiinnostunut moisista höpö-höpö ilmiöistä. Olin juuri vaipunut pikku uneen, kun havahduin siihen, että joku vanha herra tuli sisään huoneeseemme. Hän käveli suoraan viereeni. Mainitsin ääneen asiasta. Exäni sanoi, että ovi on lukossa eikä kukaan ole tullut huoneeseen sisään. Hän kehotti minua nukkumaan. Sanoin, että pappa tuli tähän, mutta ei ole mitään pelättävää. Minulle kokemus oli täysin todellinen. Lepäsin noin tunnin. Kun heräsin, niin teimme lähtöä illalliselle. Sukkani, jotka olin jättänyt kenkieni päälle sängyn päätyyn olivat tänä aikana kadonneet. Tätä ihmettelimme todella yhdessä. Sanoin exälle, että minähän sanoin jonkun papan tulleen sisään huoneeseen. Exäni siis täysi absolutisti vannoi nähneensä laittaneeni sukat kenkieni päälle. No kaivoin uudet sukat kaapista ja lähdimme syömään. Exäni ilme oli melkoinen, kun kävelimme jyrkkiä portaita alas kaksi kerrosta ja löysin sukkani kaiteelta. Ne olivat sillä tavalla erikoiset, että sekaantumista jonkun toisen sukkiin ei taatusti ollut. Sanoin hänelle, että selitäpäs nyt tämä, kun kerran mitään selittämätöntä ei maailmaan mahdu. Ei tullut häneltä selityksiä tapahtumaan silloin, eikä koskaan myöhemminkään.

Vähän koulutetut ihmiset uskovat höpöihin.

Myös ennenvanhaan uskottiin yliluonnollisiin, kun faktatietoa oli vain harvojen mahdollista koulutuksella hankkia.

Tiesitkö 20372, että A-damissa on erityisiä höpöhöpöheinäkahviloita?  Kannattaa ohittaa.

Olen nähnyt usein unta, että minulla on kakka housussa. Sitten herään ja huomaan, että näin ei olekaan.

[/quote]

Pikatestinä tehtävissä huumeseuloissa tulee paljon vääriä positiivisia, jopa enemmän kuin oikeita. Tuloksella ei saisi olla mitään seuraamuksia, ellei sitä varmisteta luotettavalla menetelmällä kuten massaspektrometrialla.[/quote]

Pikahuumeseulat ovat hyvinkin luotettavia. Toki en tiedä puhutaanko tässä jostakin 25v sitten tehdyistä seuloista mutta nykyään ovat äärimmäisen luotettavia. Otan huumeseuloja päivittäin töissä. Jos tulos on positiivinen jonkin aineen osalta niin näyte lähetetään vielä laboratorioon varmennukseen. Harvoin on niitä tilanteita että laboratoriosta tulos tulisi erilaisena takaisin. 

Asuin muutaman vuoden eräässä kerrostalo asunnossa. Jostain syystä minua pelotti mennä yöllä vessaan ja varsinkaan peiliin en uskaltanut koskaan katsoa. Jossain vaiheessa aloin nähdä unia nuoresta miehestä. Mies oli mukava ja ystävällinen n. 30v. vaalea, mutta hieman pullukka, ei mikään ihannemieheni. Pikkuhiljaa unet muuttuivat intiimiksi. Ensin hän alkoi flirttailla, sitten kosketella. Välillä näin unia päivällä välillä yöllä, mutta aina tuossa asunnossa en missään muualla. Viimeinen uni oli kun nukahdin sohvalle. Tunsin miehen painon päälläni ja villapuseron kutittavan ihoani kun rakastelimme. Sain myös orgasmin. Luulin unen ja valveen rajalla että mieheni on kotona ja makaa päälläni mutta kun heräsin ei siinä ollut ketään. Tunne oli kuitenkin vahva että siinä joku olisi ollut. Muutimme pian tuon jälkeen pois ja koskaan sen jälkeen en enää unia ole tuosta miehestä nähnyt. Jälkeenpäin miettien hänen pukeutumisesta unessa ei ollut ihan nykyaikaa esim. aitoa villaa oleva vihreä pusero. Kuka sellaisia muka nykyään pitää? Ehkä hän oli joku 70 luvulla kuollut nuori mies. Talo itsessään oli aika uusi mutta mistäpä sitä tietää mitä siinä paikalla ennen on ollut 😊

Olin nuorena seurakunnalla töissä ja vanhassa kirkossa tapahtui outoja. Seurakunnalla oli siihen aikaan lankapuhelimet ja pikanumerot. Kerran kirkkoherra oli pappilasta soittanut leirikeskukseen. Oli näppäillyt nro:n ja samassa tajunnut että vahingossa oli mennyt kirkon numeroon. Oli juuri painamassa puhelua kiinni kun joku oli vastannut Haloo.. Sen jälkeen linja oli jäänyt kaikumaan eikä kukaan enää vastannut vaikka kirkkoherra oli kysellyt että onko siellä ketään. Pieni seurakunta, vain muutama työntekijä ja kirkossa ei tosiaan ollut silloin kukaan meistä. Toinen tapaus sattui kun menin erään toisen työntekijän kanssa siivoamaan kirkkoa. Menimme eteiseen. Jätimme molemmat sukat ja kengät siihen. Kun siivottuamme lähdettiin sieltä pois ei tämän naisen sukkia löydy mistään. Minun sukat olivat kenkien päällä mihin ne jätin. Varmisti vielä minulta että olihan hällä sukat ja kyllä muistan kun ne vielä yhtäaikaa otettiin pois. Kesä siis oli tällöin. Sukkia ei koskaan löytynyt ja kuten jo aiemmin laitoin niin pieni srk oli kyseessä. Avaimet kirkkoon ehkä 5 henkilöllä ja olisi varmaan kuultu jos painava ovi olisi avattu ja suljettu

Ei mikään kauhutarina mut outo silti. Olin exäni kanssa loppusuoralla niinsanotusti. Mietin pois lähtemistä ja eroa ja ahdistus oli kova. Toivoin että saisin jonkun merkin siitä onko ero oikea ratkaisu. Yhtäkkiä meidän yhteiskuva tippui seinältä. Muut taulut jäivät siihen. Sain sen seinälle takas ei siis menny rikki ja ripustin oli ehjä yms. Sit sain miehelle sanottua et erotaan. Kun asuntoasia oli selvä ja tein muuttoa niin kuva tippui uudestaan. Kehykset meni rikki ja tämän näki myös exäni et itekseen putos. Näitä tapahtumia ennen oli ollu 3v samassa kohtaa seinällä. Molemmat löysi uuden onnen tämän jälkeen joten molemmille oli parempi ratkaisu erota

Käyttäjä20372 kirjoitti:

Itselleni on sattunut vuosia sitten lukuisia selittämättömiä ja todella pelottaviakin asioita. Ajattelin jakaa tässä teille yhden. Olin ex- vaimoni kanssa Amsterdamissa vuonna 2010. Itse olin nauttinut useamman oluen ja paikallisten "kahviloiden" tuotteita. Menimme lepäämään hotellihuoneeseen noin klo 17 maissa. Halusimme ottaa hetken lungisti päivän rasituksista ennen illallista hyvään ravintolaan. Exäni luki tapansa mukaan Vogue yms. lehtiä. Hän oli täydellinen absolutisti kaikkien päihteiden kanssa. Niin myös silloin. Olin kertonut hänelle lukuisia maukkaita yliluonnollisia tapahtumia, joita minulle oli aiemmin sattunut. Hän ei niitä koskaan uskonut, vaan keksi niille aina jonkin selityksen joskaan ei ollut myöskään kovin kiinnostunut moisista höpö-höpö ilmiöistä. Olin juuri vaipunut pikku uneen, kun havahduin siihen, että joku vanha herra tuli sisään huoneeseemme. Hän käveli suoraan viereeni. Mainitsin ääneen asiasta. Exäni sanoi, että ovi on lukossa eikä kukaan ole tullut huoneeseen sisään. Hän kehotti minua nukkumaan. Sanoin, että pappa tuli tähän, mutta ei ole mitään pelättävää. Minulle kokemus oli täysin todellinen. Lepäsin noin tunnin. Kun heräsin, niin teimme lähtöä illalliselle. Sukkani, jotka olin jättänyt kenkieni päälle sängyn päätyyn olivat tänä aikana kadonneet. Tätä ihmettelimme todella yhdessä. Sanoin exälle, että minähän sanoin jonkun papan tulleen sisään huoneeseen. Exäni siis täysi absolutisti vannoi nähneensä laittaneeni sukat kenkieni päälle. No kaivoin uudet sukat kaapista ja lähdimme syömään. Exäni ilme oli melkoinen, kun kävelimme jyrkkiä portaita alas kaksi kerrosta ja löysin sukkani kaiteelta. Ne olivat sillä tavalla erikoiset, että sekaantumista jonkun toisen sukkiin ei taatusti ollut. Sanoin hänelle, että selitäpäs nyt tämä, kun kerran mitään selittämätöntä ei maailmaan mahdu. Ei tullut häneltä selityksiä tapahtumaan silloin, eikä koskaan myöhemminkään.

Miksiköhän on hän nykyisin ex?

Vierailija kirjoitti:

Kai tähän on joku luonnollinen selitys, mutta kaikenlaiset katuvalot ja pihavalaisimet sammuvat, kun kuljen ohi, tätä tapahtuu todella usein. Yksi valaisin siis sammuu, eivät kaikki. Ja tätä tapahtuu yksin kulkiessa tai vaikka kaverin kanssa lenkillä. Esim. kerrostalon numerovalaisin sammui kävellessäni ohi, katuvaloja on sammunut useampia sekä matalampia valoja, mitä on esim. ulkoilureittien varrella. Lähipiiri tietää tämän ja joillakin kerroilla on naureskeltu, että kappas, taas sammutit lampun. 

Mille on käynyt myöskin useampaan kertaan noin. Usein jopa niin, että mulla on sellainen tunne, että toi lamppu varmaan sammuu ja niin käykin :D Haluaisin kanssa kyllä tietää, onko tolle joku järkevä selitys!