Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

En asu turussa ja lasku oli dna :)

Minua ihmetyttää se, että kuinka minulle on monet vanhempieni tutut ja sukulaiset kertoneet että kuinka kovasti vanhempani halusivat vielä yhden lapsen ja kuinka onnellisia he olivat, kun raskaus alkoi nopeasti vaikka he olivat jo kohtalaisen iäkkäitä, kumpikin jo yli 40-vuotiaita. Sitten minulle on kerrottu, että vanhemmat olivat aidon onnellisia kun synnyin ja selvästi rakastivat minua eivätkä usko kun olen kertonut heille että minua kohdeltiin todella huonosti lapsena. Niin pienestä lähtien kuin muistan jouduin nukkumaan lukkojen takana komerossa olevan patjan päällä ilman peittoa tai tyynyä, sain syödäkseni lähinnä vain muilta ylijääneitä tähteitä, jouduin kotona olemaan rikkinäisissä ja likaisissa vaatteissa, jouduin tekemään pienestä pitäen paljon kotitöitä ja vanhemmat haukkuivat, hakkasivat ja uhkailivat minua kiroten sitä päivää jolloin synnyin toivoen kuolemaani usein. Myös sisarukseni (minua 11-20 vuotta vanhempia) kiusasivat ja pahoinpitelivät minua fyysisesti että henkisesti. Vanhemmat ovat jo nyt kuolleet, mutta sisarukseni elävät ja vihaavat minua yhä. Kouluun ja muihin julkisiin paikkoihin sain paremmat vaatteet päälle ja muiden ihmisten ollessa paikalla minua kohdeltiin asiallisesti että kukaan ei saisi tietää miten minua kotona kohdeltiin. Sitä minä vain ihmettelen, että miksi minulle on kerrottu, että olin hartaasti toivottu ja rakastettu lapsi kun minua pienestä asti vihattiin ja sisarukset ovat kertoneet, että minua vihattiin heti syntymästä asti.

Käsittämättömintä tässä oli se, että kolme erillistä asiaa muodosti sen kokonaisuuden: meidän istumajärjestys oli sama kuin "aiemmin", ehdotus syömään lähtemisestä ja se, että tiesin ennakkoon mitä opettaja tulisi sanomaan. Näitä on ihan mahdoton selittää aivojen toiminnalla niinku sanoit. Kai tässä pitää lyödä foliohattua päähän tai jotain... :D

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lähdössä lenkille, kun kuulin selvästi tyttäreni huutavan läheisen kerrostalon (jossa asuu tytön ystäviä eli tilanne ei ollut mitenkään kummallinen)  pihasta että "äiti, mihin sie nyt menet?" Ääni oli selvästi tyttäreni mutta ketään ei näkynyt ja kun huusin takaisin "Mitä?", vastausta ei tullut, Ymmälläni lähdin lenkille ja kotiin päästyäni kysyin tytöltä  tästä huutelusta, kielsi olleensa edes siinä pihassa ja mieskin vahvisti että tyttö oli koko ajan ollut kotona piirrelen sekä syöden.

Ja tyttö on tosiaan 9v, eli  ääni on jo omanlaisensa sekä tunnistettavissa .

Miksi vastasit lapselle "mitä?", jos selkeästi kuulit hänen huutonsa? Etkö kuullutkaan ihan niin selkeästi?

Minusta on ihan luonnollista kysyä "mitä", kun ääni kuuluu pihasta mutta ketään ei näy.

Jos kysymys kuuluu hyvin, mutta lasta ei näy, luonnollista olisi huutaa "kulta, missä sä oot" eikä "mitä".

Tästä on nyt viitisen vuotta aikaa. Isomummoni oli kuollut ja olimme isovanhempieni kanssa siivoilemassa hänen taloaan. Hän asui todella isossa ja vanhassa maatalossa aika lailla keskellä ei mitään. Sinne johtaa ainoastaan pitkä, suora hiekkatie ja lähin naapuri on sen tien alkupäässä, lähempänä isoa tietä (ehkä noin 300-350 m päässä) Talo on siis tien päässä, eikä siitä pääse eteenpäin, toisella puolella on tiheää metsää ja toisella puolella meri. Talossa on myös paljon piharakennuksia.

Mummo ja ukki päättivät lähteä käymään kaupassa että saadaan tehtyä meille ruokaa, minä päätin jäädä talolle. Talossa on iso pirtti josta menee portaat ullakolle, ja päätin kiivetä sinne katsomaan mitä löydän. Ullakolta on pienet, matalat ikkunat joka suuntaan. Aikani siinä vanhoja lehtiä selailtuani (miksi ihmeessä vanhukset säilyttää niitä?) satuin vilkaisemaan ulos ja näin ullakon pihatielle osoittavasta ikkunasta että joku kävelee taloa kohti, hän oli ehkä noin 20 metrin päässä talosta. Kävelijä oli todella pitkältä vaikuttava mies puku päällä. Ei mitenkään erityisen karmiva ihminen (ei hohtanut syyshämärässä, eikä hänellä ollut torahampaita tms) mutta silti jostain syystä minulle tuli epämukava olo. Ajattelin kuitenkin että se on vain joku isomummon tuttu ja kiipesin äkkiä portaat alas, kävelin pirtin läpi aulaan ulko-ovelle (tässä kaikessa meni max 20s, mittasin ajan myöhemmin) Avasin heti ulko-oven ja ihmettelin kun pihatiellä ei näykään ketään. Ajattelin että hän on kiertänyt jostain syystä talon takaovelle ja kiersin talon ympäri katsomaan, mutta ei sielläkään ollut ketään.

Hieman kyllä alkoi karmimaan. En uskaltanut mennä tarkistamaan piharakennuksia, laitoin vain oven lukkoon ja menin istumaan pirttiin josta näki pihatien. Istuin siinä niin kauan että isovanhemmat tulivat takaisin, ukkini sitten tarkisti piharakennukset, eikä löytänyt ketään.

En edelleenkään tajua minne hän ehti mennä tuossa ajassa, hän oli kuitenkin rauhalliseen tahtiin kävelemässä kohti taloa eikä hän olisi millään ehtinyt tuossa ajassa juosta pihatietä niin pitkälle etten olisi häntä enää nähnyt.

Pari juttua, jotka eivät ole niin ihmeellisiä mutta kerron kuitenkin.

Olen ollut nyt jo jonkin aikaa töissä yhdessä ruokapaikassa. Yksi päivä aloin tylsyyksissäni lukemaan ohjelappusesta että mitä pitää tehdä jos jokin astia särkyy. Ajattelin, että hahah eipä täällä kyllä ole astiat särkyneet ainakaan minun aikana, tarkkaa porukkaa (itse olen aikamoinen sählä ja jos joltakulta ne tippuisi niin multa). Sillä sekunnilla kuului kilinää ja työkaverilta tippui lautanen. Naureskelin mielessäni että ohhoh olipa sattuma. Pian käännyin katsomaan kun sirpaleita siivottiin, ja näin miten toinenkin lautanen karkasi työkaverin kädestä ja pirstoutui lattialle.

Tänä yönä puolestaan näin unta, missä jonkun lapsi oli hukkumaisillaan vedessä. Ojensin hänelle käteni ja vedin hänet pintaan. Samana päivänä tuli uutinen, että Thaimaassa on saatu jo osa luolaan jumittuneista pelastettua. <3

Tämä ei nyt mikään kauhutarina ole, koska nämä kaikki tapahtumat voivat olla vaan yksittäisiä sattumia... Ja tämä on jäänyt kovasti mietityttämään. Jos jollakin on ehdotuksia tapahtuneesta, otan niitä mielellään vastaan.

Kummeillani on eräässä saaressa mökki jonne pääsee siis vain veneellä. Kovin kaukana sivistyksestä se ei kumminkaan ole, venematka vastarannalle kestää kymmenisen minuuttia hyvällä ilmalla. Saaressa on myös muutama muu mökki joissa harvemmin on ketään. Mökeillä on yhteinen venelaituri ja kummieni mökiltä on näköyhteys suoraan tähän laituriin, muualle saareen ei saa kovin veneellä rantauduttua.

Olen viettänyt siellä lapsena paljon kesälomia ja aikuisena sitten olen käynyt siellä myös oman miehen kanssa ihan kahdestaan. Viime kesän mökkeilyreissu olikin sitten sen verran karmiva että tänä kesänä en taida uskaltaa lähteä.

Oli loppukesä ja oltiin oltu siellä jo pari yötä ja kaikki oli ollu ihan normaalisti. Venelaiturissa oli vain meidän vene, joten muut mökit olivat oletettavasti tyhjinä. Eräs päivä alkoi sitten tekemään hirveästi mieli lättyjä ja mies lähti veneellä ainekset ostamaan. Minä jäin mökille, istuin sohvalla ja luin kirjaa (rämpläsin puhelinta) Kuulin ulkoa askelia ja ihmettelin että miten se mies jo palaa takaisin, askeleet kuitenkin loppuivat. Kurkkasin ikkunasta ulos eikä ketään näkynyt ja venelaiturikin oli tyhjä. En tuossa kohtaa vielä säikähtänyt, ajattelin että kuulin omiani. Mies tuli takaisin ja kun hän astui sisälle mökkiin, hän ihmetteli että miten minä olen mökissä kun hän oli niin katsovinaan veneestä käsin että kävelin just pihan poikki saunaa kohti. Oli siis olettanu että menin tekemään tulet. Jotakin siinä sitte naureskeltiin miehen näöstä ja alettiin tekemään lättyjä.

Illalla mentiin tekemään se tuli sinne saunaan ja menimme saunomaan. Samaan aikaan kun saunoimme, kuului ihan selkeä paukahdus mökin ovesta, ihan niinkuin joku olisi paiskannut sen kiinni. Mies meni saunan terassille katsomaan, eikä ketään näkynyt. Ajateltiin sitten että jos ovi oli jäänyt vahingossa auki ja tuuli olisi sen paukauttanut kiinni. Tuossa kohtaa minua jo vähän karmi.

Saunan jälkeen mentiin takaisin mökkiin, istuttiin sohvalle ja laitettiin verho kiinni kun ilta-aurinko paistoi suoraan sisälle. Verho oli semmoinen vaalea "pimennysverho", joka ei kuitenkaan kunnolla pimentänyt ja sen läpi näki varjoja. Jossain kohtaa oltiin nukahdettu ja kun heräsin, ehdin nähdä kuinka verhon takana näkyi tumma hahmo. Käännyin herättämään miehen ja sitten hahmoa ei enää näkynyt. Ajattelin kyllä että saatoin sen puoliunissani kuvitella kun olin muutenkin jo vähän säikkynä, mutta mies meni kuitenkin katsomaan ulos eikä ketään näkynyt ja laiturissa oli vain meidän vene.

Jatkuu.....

.....jatkuu.

Tuossa kohtaa oli jo kuitenkin käynyt niin paljon kaikkia sattumia että päätettiin mennä aamulla katsomaan onko muiden mökeillä ketään, jos joku yrittää vaan tulla kylään mutta ei osaa oikein ilmaista asiaansa. Varsinkin kun tiedettiin että yksi mökkinaapureista on hieman erikoinen vanha mies. Veneen puuttumista seliteltiin sillä että joku oli tuonut mökkiläisen saareen ja hakee hänet sitten myöhemmin. Yö saatiin nukuttua rauhassa ja aamulla käveltiin muut mökit lävitse, eihän niillä ketään ollut. Se päivä meni kuitenkin aluksi ihan normaalisti vaikka pysyttelinkin lähellä miestä.

Alkuillasta lämmiteltiin taas saunaa. Aloin tekemään valmiiksi lättytaikinan kun mies huusi saunasta että tarvitsee paperia ja kävin viemässä sitä hänelle. Kun tulin takaisin, lättytaikina oli lattialla. En alkanut tilannetta sen enempää pohtimaan, juoksin vaan äkkiä saunalle miehen luo ja menimme yhdessä sisälle. Tuokin seliteltiin itsellemme hassuksi sattumaksi ja tehtiin uusi taikina ja saunottiin. Saunan jälkeen istuttiin taas sohvalle ja vedettiin se verho alas. Lueskelin kirjaa ja mies pelasi jotakin puhelimella kunnes hän yhtäkkiä pomppasi ylös ja juoksi pihalle. Hän oli nähnyt sivusilmällä ihan selkeästi jonkun liikahtavan verhon takana pihalla, ketään ei kuitenkaan taaskaan näkynyt. Päätettiin sitten ihan oman mielenrauhan vuoksi lähteä kotiin...

Paljon pieniä juttuja jotka ei olis yksittäisinä mietityttäneet kovin paljoa. Mutta noin monen jutun jälkeen kyllä jo pelotti. Ja muut ovat vahvasti sitä mieltä että me kuviteltiin kaikki... Ärsyttävää yrittää saada ihmisiä vakuuttuneeksi ilman että vaikuttaa itse ihan seonneelta :D

Tämä on mietityttänyt muutaman vuoden. Mummolani oli ollut tyhjillään jo monta vuotta ja yhdessä välissä asuin siellä väliaikaisesti muutaman kuukauden. Olin siellä siis yksin ja menin illalla käymään suihkussa. Kylppärissä siellä on vaaleat laattalattiat ja yhtäkkiä huomaan että veden seassa on paljon verta. Säikähdän ja sammutan veden ja tutkin itseäni, en löydä mistään haavoja. Mietin hetken että jos menkat alkoivat yhdellä rysähdyksellä, tarkistan asian pöntöllä ja paperissa ei ole verta. Illalla poikaystäväni tuli vielä käymään ja hänkin tutki minut läpikotaisin eikä löytänyt haavaa.

En edelleenkään tiedä mistä tuo veri tuli. Ja ihan selkeästi näytti vereltä, ei ollut mitään ruostetta vedessä tms.

Viestit 2690&2691, osaat kirjoittaa ihanan elävästi! Alkoi itseäkin jännittämään :D

Vihattu 37v kirjoitti:

Minua ihmetyttää se, että kuinka minulle on monet vanhempieni tutut ja sukulaiset kertoneet että kuinka kovasti vanhempani halusivat vielä yhden lapsen ja kuinka onnellisia he olivat, kun raskaus alkoi nopeasti vaikka he olivat jo kohtalaisen iäkkäitä, kumpikin jo yli 40-vuotiaita. Sitten minulle on kerrottu, että vanhemmat olivat aidon onnellisia kun synnyin ja selvästi rakastivat minua eivätkä usko kun olen kertonut heille että minua kohdeltiin todella huonosti lapsena. Niin pienestä lähtien kuin muistan jouduin nukkumaan lukkojen takana komerossa olevan patjan päällä ilman peittoa tai tyynyä, sain syödäkseni lähinnä vain muilta ylijääneitä tähteitä, jouduin kotona olemaan rikkinäisissä ja likaisissa vaatteissa, jouduin tekemään pienestä pitäen paljon kotitöitä ja vanhemmat haukkuivat, hakkasivat ja uhkailivat minua kiroten sitä päivää jolloin synnyin toivoen kuolemaani usein. Myös sisarukseni (minua 11-20 vuotta vanhempia) kiusasivat ja pahoinpitelivät minua fyysisesti että henkisesti. Vanhemmat ovat jo nyt kuolleet, mutta sisarukseni elävät ja vihaavat minua yhä. Kouluun ja muihin julkisiin paikkoihin sain paremmat vaatteet päälle ja muiden ihmisten ollessa paikalla minua kohdeltiin asiallisesti että kukaan ei saisi tietää miten minua kotona kohdeltiin. Sitä minä vain ihmettelen, että miksi minulle on kerrottu, että olin hartaasti toivottu ja rakastettu lapsi kun minua pienestä asti vihattiin ja sisarukset ovat kertoneet, että minua vihattiin heti syntymästä asti.

Lääkkeet...

Jos jostain lähti jotain väriainetta. Onko joku käynyt suihkutilissa ennen sinua?

Meillä taas käy hiippari paskomassa  ja kuseksimassa ympäriinsä  asuntoon, vaatteisiin ja jne. On öljyä, pesuaineita ja kaikenlaisia kemikaaleja levitelty. On ollu vaatteiden repimisiä, varasteluja ja tavaroiden palauttelua tietysti kuluneeena ja lähes käyttökelvottomana. Toisten luona majaillaan ja ruokaillaan asukkaiden poissa ollessa. Mitähän nämä tekijät tykkäisivät. jos heihin kohdistuisi ilkivalta, hyväksikäyttö ja terveydellliset ongelmat??? Onko kellään ideaa miten saa tekijän kiinni? Mikä tämä merkkailujuttu ja sotkemisjuttu on? Miten yleistä on esim. lääkkeiden tunkeminen ruokiin ja juomiia? Olisi kiva tietää mitä iloo tekijät saavat näistä paskaiskuista? Minkä pimeen piirin juttuja nuo teot on? Aika sairasta puuhaa. Mitä nämä esim. neulaset, kivet ja muut töhnät tarkoittaa? Olisi kiva syöttää nämä paskat ja juottaa kuset, öljyt, pesuaineet näille tekijöille ja käyttää lattiarätteinä. Joillakin ei ole ihan kaikki asiat kohdallaan. Välillä miertityttää minkälaisia ja miten terveellä pohjalla on toiminta huoltoyhtiössä, isännöitsijöilla, taloyhtiöillä, lukkosepillä, korjaajilla ja näiden taitojen omaavilla. Tosin kriminaalimeininkiä jataitoja on monilla muillakin kun virallisilla tahoilla.

Deja vu -ilmiöstä. Siinä ajattelee tietävänsä, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta ratkaisevaa on, tietääkö oikeasti etukäteen, vaiko tuleeko juuri tapahtumahetkellä tunne "tiesin tämän".

Eli meneekö se näin: kulman takaa tulee pitkäpartainen oranssihattuinen mies ja ajattelet "hei tämä on tapahtunut ennenkin". Mies kääntyy ja vilkuttaa jollekin takanasi ja tunnet "ai niin, tämäkin tapahtui". Samalla vierestäsi pensaasta ryntää kissa ja ajattelet "ai niin, tiesin tämänkin".

Vai pystyisitkö heti miehen ilmestyessä kertomaan seuralaisillesi: "Kohta tuo mies vilkuttaa ja kohta tuolta juoksee kissa!" Tämä jälkimmäinen alkaisi olla jo selvittämisen arvoinen tapaus. Edellisen tapauksen taas varmaan useimmat meistä ovat kokeneet, eikä siinä ole kyse muusta kuin että aivot hetkellisesti epäröivät ja tietämisen TUNNE syöksähtelee mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin velipuoleni luona kylässä. Hän on maanviljelijä. Hän oli hurahtanut vesisuonien etsimiseen pajunoksan avulla. Käveli ristiin rastiin tiluksiaan pajunvitsan kanssa. Yritti saada minutkin innostumaan asiasta ja antoi kotiin vietäväksi oman pajunhaaran.

Ajattelin että nämä on jotain omituisia henkimaailman juttuja. Velikin oli sanonut että ennen kuin aloittaa on pyydettävä ääneen hyviltä hengiltä sitä mitä haluaa. Kokeilin oksaa kun seuraavan kerran kävin mökilläni. Oksa ei taipunut minnekään. Menin sisälle. Sitten auton torvi alkoi soida ihan itsestään. Näin auton mökin ikkunasta eikä muita ihmisiä ollut mailla halmeilla. (Olin mökillä yksin.) Juoksin autoon ja jotenkin sain töötän loppumaan. Muistaakseni laitoin avaimilla virran päälle ja pois. Ensimmäinen ajatus oli että tämä on jotain henkimaailman juttuja kun mulla on se halvattu taikavarpu.

Seuraavana päivänä sama juttu auton torven kanssa. Aloin pelätä niin paljon että katkoin koko kirotun kepulan moneksi palaksi ja heitin pusikkoon. Siihen loppuivat auton tööttäykset.

Kertokaa nyt joku jonkinlainen looginen selitys itsestään tööttäävälle auton torvelle että mun ei tarvitse enää pelätä pajunoksan ja henkimaailman kepposia!

Tokihan henget aistivat, ettet ollut tosissasi pyynnössäsi, ja päättivät hieman pilailla kanssasi 😉

...tai jospa vesisuoni olikin mökkipihassa juuri auton alapuolella? Henget yrittivät viestiä auton töötillä, että ”siirrypä tieltä pois!”

Minun vaarini etsi kuulemma tuolla tavalla kaivonpaikkoja kyläläisille. Isä kertoi, että hänelläkin varpu taipui. Itse en ole kokeillut.

Tuossa ilmiössä ei kai ole mitään henkien hommaa mukana, vaan paju kai on niin perso vedelle, että se taipuu veden suuntaan. Toisaalta olen lukenut, että taikavarvun voi tehdä vaikka metallihenkarista ja se toimii yhtä lailla.

Vierailija kirjoitti:

Näin usein matkalla kampukselle pienen lapsen. En ollut varma lapsen sukupuolesta, mutta se saattoi olla tyttö tai sitten poikakin, mutta joka tapauksessa lapsi näkyi aina sivusilmällä, juoksi eteeni muutaman metrin päähän, pysähtyi ja katosi ihan kabuum. Näky oli täysin kirkas enkä käyttänyt mitään lääkkeitä tai alkoholia mikä selittäisi kummalliset päivittäiset hologrammit kadulla. Joskus ihmettelin ja luulin, että bussilaiturilta oli joltain seurueelta karannut kolmivuotias, mutta tajusin laiturin olevan tyhjä. Kun näky toistui muutaman kerran, laitoin sen piilevän hiipivän hulluuden piikkiin ja uskottelin, että mielikuvitus puijaa väsynyttä amk- opiskelijaa. 

On varmasti myös hyvä mainita, että samoihin aikoihin tapasin tulevan aviomieheni, emme käyttäneet ehkäisyä muttemme myöskään halunneet saati suunnittelleet lapsia. Yhtäkkiä tämä näky pysyttelikin poissa, ja ihmettelin että kumma mielisairaus kun oireilee vain ajoittain ja katoaa tyystin. Muutamaa viikkoa myöhemmin heräsinkin sellaiseen ruotsinlaivakrapulaan, etten ikinä ennen ja siitä hetki eteenpäin olin neuvolan lähetteellä ultrassa todentamassa terveen alkion olemassaolon. 

Näitä elämän omituisuuksia. Mies ihmetteli kovasti kun kerroin sille mitä tapahtui ennen kuin saimme tietää, että meille tulee vauva.  Sama vauva vetelee sikeitä parhaillaan punkan pohjalla ja on ehkä aavistuksen samannäköinen kuin se kadulla kuljeskellut lapsi.

Nyt vain pelkään, ettei se ole mikään enne ja lapsi kuolee täytettyään kolme tai mitään tällaista.:( 

Tuli tästä mieleeni, että minä näin raskaana ollessani unta, jossa olin rautatieasemalla vastassa pientä n. 3 v. lasta, joka oli siellä vanhojen matkalaukkujen kanssa odottamassa minua. Hänellä oli vanhanaikaiset vaatteet, ei mitkään Reimatecit päällään. Olin ilahtunut ja halasin häntä, lähdimme käsi kädessä kävelemään ulos asemalta. Lapsen ulkonäkö jäi mieleeni, minusta hän oli poika (päässään oli ruskea lätsä) ja poikaa jotenkin odotin tämän uneni vuoksi.

Vauvani syntyi - olikin tyttö - ja äitini tuli häntä katsomaan. Kun sai hänet syliinsä, äidin mieleen oli tullut kuulemma täysin tyhjästä outo ajatus:”R tuli takaisin!” (R oli hänen rakas pikkuveljensä, joka kuoli 50-luvulla 3-vuotiaana). Ei äiti sitä minulle silloin sanonut, kerran myöhemmin alkoi vain jutella.

Lapseni ollessa 3-vuotias näin mummolassa käydessämme valokuvan äidistä ja tuosta veljestään, se oli pari viikkoa ennen tuota kuolemantapausta otettu. Tämä veli näytti erittäin paljonkin omalta lapseltani, mutta toisaalta - olihan hän sukua.

Kieltämättä jäänyt asiaa miettimään. Voisiko jälleensyntymä ollakin totta?

Mieheni isä kuoli alkusyksystä. Mieheni oli jouluaattona tulossa kotiin lähikaupasta viime hetken ostoksilta  ja huomasi ulko-oven lumisella rappukivellä 50 € setelin. Ihmetteli sitä minulle. Sanoin, että taisi olla joululahja isältäsi haudan takaa.

No, keväällä olimme koko perhe ulkomaan matkalla, koska mieheni täytti pyöreitä vuosia. Tullessamme kotiin koko talon täytti ihana tuoksu. Kun lähdettä selvittelin, huomasin, että monta vuotta vanha posliinikukkamme oli tehnyt matkan aikana valtavan määrän kukkia. Täysin salaa! Ikinä aiemmin se ei ollut kukkinut ja sitä olin harmitellutkin. Tuon kasvin alkuperäinen taimi on peräisin mieheni isältä, joka taas on saanut sen taimen omasta kotipaikastaan. Mieheni isä oli kova viherpeukalo.

Totesin miehelleni, että isäsi lähetti synttärionnittelut.

Hauskoja sattumia!

Vierailija kirjoitti:

Näin usein matkalla kampukselle pienen lapsen. En ollut varma lapsen sukupuolesta, mutta se saattoi olla tyttö tai sitten poikakin, mutta joka tapauksessa lapsi näkyi aina sivusilmällä, juoksi eteeni muutaman metrin päähän, pysähtyi ja katosi ihan kabuum. Näky oli täysin kirkas enkä käyttänyt mitään lääkkeitä tai alkoholia mikä selittäisi kummalliset päivittäiset hologrammit kadulla. Joskus ihmettelin ja luulin, että bussilaiturilta oli joltain seurueelta karannut kolmivuotias, mutta tajusin laiturin olevan tyhjä. Kun näky toistui muutaman kerran, laitoin sen piilevän hiipivän hulluuden piikkiin ja uskottelin, että mielikuvitus puijaa väsynyttä amk- opiskelijaa.

On varmasti myös hyvä mainita, että samoihin aikoihin tapasin tulevan aviomieheni, emme käyttäneet ehkäisyä muttemme myöskään halunneet saati suunnittelleet lapsia. Yhtäkkiä tämä näky pysyttelikin poissa, ja ihmettelin että kumma mielisairaus kun oireilee vain ajoittain ja katoaa tyystin. Muutamaa viikkoa myöhemmin heräsinkin sellaiseen ruotsinlaivakrapulaan, etten ikinä ennen ja siitä hetki eteenpäin olin neuvolan lähetteellä ultrassa todentamassa terveen alkion olemassaolon.

Näitä elämän omituisuuksia. Mies ihmetteli kovasti kun kerroin sille mitä tapahtui ennen kuin saimme tietää, että meille tulee vauva. Sama vauva vetelee sikeitä parhaillaan punkan pohjalla ja on ehkä aavistuksen samannäköinen kuin se kadulla kuljeskellut lapsi.

Muidenkin lapset siis tulevat etukäteen tarkistamaan vanhempansa! Olin kirjoittanut päiväkirjaani (pidin sitä vielä ennen lapsien saamista) että silmäkulmassa pyörii joku pieni poika ja muutaman yksityiskohdan lapsesta, kuten sen että sillä on punaiseen vivahtavat hiukset yms.

Sillä hetkellä en edes seurustellut ja unohdin tuon asian ihan tyystin.

Sitten tapasin miehen, asiat eteni aika nopeasti ja päätettiin kokeilla perheenä elämistä (ihan hyvä päätös oli, ei sitä aina tarvitse oppia tuntemaan toista vuosikausia...)

Muutettiin isompaan asuntoon. Löysin päiväkirjani ja aloin selailla niitä muistellakseni sitä "mennyttä elämää" jolloin olin lähestulkoon varma, että elän loppuikäni yksin ja lopulta viisitoista kissaa syö ruumiini kun kupsahdan yksinäisenä asuntooni. Löysin tuon kuvauksen lapsesta ja täytyy sanoa, että hivenen meni kylmät väreet.

En olisi millään voinut uskoa, että lapsellani olisi punaiset hiukset, koska suvussa ei sellaista pahemmin ole. Ja iän myötä hiustenväri on tummunut, mutta pienenä niissä oli selkeä punainen vivahde. Mutta haluan ajatella, että poikani kävi tarkistamassa etukäteen, millaiselle äidille aikoo syntyä.

Olen aiemmin tässä ketjussa kertonut, miten poika pienenä osasi kertoilla outoja juttuja asioista, joita hänen ei olisi pitänyt tietää. Lisäksi ajattelen, että hän syntyi tekemään tietä pienemmälle sisarukselleen, jonka kanssa heillä on hyvin läheiset välit.

Tämä nyt ei varsinaisesti vaivaa mieltäni, mutta oli hassu sattuma kuitenkin. Olin opiskeluaikoinani joulupostinlajittelijana Helsingin pääpostikeskuksessa. Käsin lajiteltiin tuhansia joulukortteja, joista katsottiin vain postinumero-osuudet ja jaettiin edelleen omiin lokeroihinsa. Kuinka ollakaan, havahduin tuttuun käsialaan: äitini oli kirjoittanut läjän joulukortteja sukulaisilleni. Kirjoitin korttien kulmiin vielä omat terveiseni Postista.

Aikamoinen sattuma, kortteja lähetetään kuitenkin miljoonia :-D

Siinä taisi mennä oma sattumaosuuteni mahdolliseen lottovoittoon...

Opiskeluaikoina samalla kurssilla oli vanhempi nainen. Juteltiin koululla ja moikkailtiin kaupungilla jos törmättiin. Lähdin yhtenä koulupäivänä Helsinkiin. Matkaa kotipaikkakunnalta noin 100 km. En ollut etukäteen puhunut naiselle mitään reissusta eikä hänkään omista menoista. Etsin omaa päämäärää Ullanlinnassa ja eksyin alkuperäiseltä reitiltäni. Yhtäkkiä pienen tien varressa seisoo tämä kyseinen nainen. Katseemme kohtaavat, mutta en saa hämmästykseltäni sanottua mitään. Jatkan ohi eikä hänkään sanonut yhtäkäs mitään. Hänellä oli oma vaatefirma, joten omaperäisistä vaatteista tunnistaa viimeistään. Naama ja vaatetus täsmäsi täysin. Ei siinä mitään seuraavana päivänä kouluun ja odotin jos olisi sanonut jotain, mutta kaikki oli ennallaan. En viitsinyt sitten itse alkaa kyselemään.

Asia olisi toki selvinnyt suoraan kysymällä, mutta jotenkin en kehdannut. Voi olla et hänellä oli sitten samat ajatukset. Yleensä kyllä avoin ja sanoi kaikki asiat suoraan. 

Olin päiväkodissa (n. 5 v.) ja päiväkodin ikkunasta oli suora näkymä viereiselle tontille, jossa rakennettiin taloa. Söimme välipalaa ja katselimme työmiehiä kävelemässä tellingeillä. Totesin vieruskaverilleni:"Katsokaa, kohta tuo mies tipahtaa alas!" Ja niin tosiaan kävi. Muut työmiehet menivät katsomaan kaveria ja paikalle tilattiin ambulanssi. Se oli iso juttu päiväkotilaisille, me seisoimme laumana ikkunalla ja seurasimme tilannetta. En tajua, mistä tuo tieto mieleeni etukäteen tuli. 

Sama juttu tapahtui, kun aikuisiällä pesin hampaitani illalla. Mieleeni tuli ajatus, että minun on viestittävä kaverilleni, että hänen on tehtävä elämässään päätös, jota hän on miettinyt jo jonkun aikaa. Käsiäni suorastaan poltteli, että minun täytyy kirjoittaa hänelle asiasta meiliä heti. Hampaat pestyäni kävelin tietokoneelle, kirjoitin asiani (todeten, että "tämä vaikuttaa varmaan hullulta, mutta minun on suorastaan pakko sanoa, että sinun on nyt päätös tehtävä. En tiedä, mikä päätös."). Oli jo myöhäinen ilta. Kohta tuo tuttu vastasi, että hän itkee täällä: mistä minä tiedän että hän on miettinyt koko kevään, että tekeekö lopun nykyisestä suhteestaan ja kehtaako muuttaa heidän yhteisestä asunnostaan pois. On ollut jopa asiasta masentunut. Tuosta en todellakaan tiennyt, vaikka olimme soitelleetkin. Hän sitten käänsi koko elämänsä: lopetti pitkän parisuhteensa, muutti toiselle puolelle Suomea, löysi työtä ja asunnon sekä aviomiehen. (Terkkuja, jos tunnistaa :-))

Näitä varmoja tietoja/ajatuksia on tullut silloin tällöin ja aina ne jaksavat ihmetyttää. Mitään ennusmerkkejä, joista osaisin niitä ennalta aavistella, ei ole ikinä ollut.