Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kovasti. kirjoitti:
Eräänä päivänä pari viikkoa sitten kuului yllättäen kaksi melko voimakasta ääntä peräkkäin. Ensin kuului toinen ääni, välissä oli korkeintaan sekuntti väliä ja sitten kuului toinen ääni. Ne olivat melko voimakkaita ääniä ja kuulostivat siltä kuin jotain vuorta olisi räjäytetty. Minua ihmetyttää, kun esim. paikallislehdessä ei ole kerrottu mitään näiden äänten syystä eikä kukaan muu ole ilmeisesti kuullut niitä. Olin silloin jo kotipihassa, mutta esim. kukaan naapuri ei ole kuullut niitä ääniä kun kysyin asiasta heiltä vaikka heitä oli taatusti kotonaan kun ne äänet kuuluivat.
Olisiko yleisen hälytysjärjestelmän kuukausittainen testaus kyseessä? Muistan itsekin ihmetelleeni äippälomalla jumalatonta ”sumutorvea” ja selvisi, että hälytyssignaalin/merkkiäänen toimivuus testataan joka kuukausi.
Noin pari viikkoa sitten aamupäivällä kuulin samanlaiset äänet. Kumea maatapitkin etenevä paukahdus ja perään toinen. Ruotsin puolella oli ollut maanjäristyksiä kahdessa paikassa noihin aikoihin. Arvelin, että liittyisivät tähän. Kumman vähän asiasta on miswsään puhuttu. Täytyyhän olla muitakin kuulijoita.
Kissa muuten kuuli äänet myös ja kuunteli ihmeissään.
Räjäytystyö lähistöllä, ei niistä lehdissä ilmoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olime miehen kanssa rivitalomme keittiössä, ikkuna auki ja kuulimme todella kovan norsun törähdyksen.
Syöttituolissa istunut lapsikin kuuli sen, ja sanoi silmät suurina "ot!" / (vähän niinkuin ohoh).
En ymmärrä, mikä hitto voi päästää tuollaisen äänen kun asutaan suomessa eikä savannilla :D Mikään vappupilli tai lelu tuskin tekee noin kovaa ja aidonkuuloista ääntä.
Tulee mieleen laivan sumutorvi tai junan pilli, jota käytetään lähinnä silloin jos jotain on edessä. Tai sitten ylipäätään junan kirskunta. Voisiko olla joku niistä?
Näiden äänien kantautumiseen vaikuttaa paljon tuulen voimakkuus ja suunta sekä taustamelu. Joten joskus voi olla niin, että vaikka olisi vuosia asunut jossain, niin ei ole ennen osunut korviin. Esim. meillä ei päivisin huomaa junan ääniä ollenkaan, eikä sisällä yleensä muutenkaan, mutta jos tyynenä yönä sopivasti osuu ulos, niin melu on joskus ihan käsittämätön, kun juna jarruttaa tai vaihtaa raidetta tai mitä nyt sitten tekeekään. Tuohon kyllä liittyy aina myös kolinaa, siksi ne merkkiäänet tuntuisi todennäköisemmiltä.
Tai sitten voisiko olla myös joku esim. urheilujoukkueen kannustuksessa käytettävä torvi, tai ihan oikea soitin??
Tässä lähellä kyllä kulkee metsän läpi junarata, mutta tuossa vaiheessa olimme asuneet tässä jo vuosia, kuulleet junan ääntä päivin ja öin mutta ei ikinä tuollaista törähdystä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon viestin kirjoittaja. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hän kykeni siihen? kirjoitti:
Eräs jo kuollut sukulainen oli jonkinlainen mysteeri eläessään. Hän oli kehitysvammainen, ei osannut pitää huolta itsestään kunnolla eikä osannut lukea, kirjoittaa, ei oppinut tuntemaan kelloa, rahan arvoa, viikonpäiviä, kuukausia tms. Hän oli siis aikuisenakin melko pienen lapsen tasolla henkisesti, mutta hänellä oli kummallinen kyky osata laskea päässään vaikeita laskutehtäviä erittäin nopeasti. Jos häneltä kysyi vaikka, että paljonko on 14 kertaa 32, niin hän oli hiljaa ehkä noin puoli minuuttia ja sitten kertoi oikean vastauksen. Kun sitten kysyit häneltä, että miten hän osaa ratkaista tuollaisen asian mielessään, niin hän vastasi, että "En tiedä" tai "Se on minun päässäni". Valitettavasti hän kuoli vain vähän yli 20-vuotiaana melko pian sen jälkeen kun tämä kyky huomattiin. Vaikka hän osasi siis laskea tuollaisia laskutehtäviä mielessään, niin hän ei kuitenkaan ymmärtänyt matematiikan alkeista mitään eikä osannut esimerkiksi kertoa, että onko luku 10 isompi vai pienempi kuin luku 5. Kun hän laski jotain laskua mielessään, niin hänestä näki, että hän oli erittäin keskittynyt ja hän jollain ihmeellisellä tapaa ratkaisi tehtävää mielessään.
autistinen
Ei hän ollut autistinen vaan kehitysvammainen. Autismi ja kehitysvamma ovat kaksi eri asiaa.
Tämä tuli itsellekin mieleen. Autismi ja kehitysvamma eivät sulje toisiaan pois. Todennäköistä, että autistinen on myös kehitysvammainen.
Roskaa. Kyseessä on kaksi täysin eri diagnoosia. Esim. Juice Leskinen ja Beethoven olivat autisteja, olivatko he kehitysvammaisia? Autismin kirjo on laaja ja monilla autisteilla on erityiskykyjä esim. muistinkäytössä, matematiikassa tai musiikissa.
Autismin kirjo on laaja, mutta syvemmin autististiset ovat kyllä useimmiten selkeästi älyllisesti kehitysvammaisia. Juicea esim en kyllä osaa mitenkään autistina pitää. Jos hänellä onkin ollut vaikka as-piirteitä mahdollisesti
1. Suoritin etäopintoja toisella paikkakunnalla ja kerran kuussa matkustin lähiopetukseen kyseiselle paikkakunnalle. Yövyin yhden kerran vanhassa hotellissa, jossa tarinoiden mukaan kummitteli. Keskellä yötä heräsin siihen, että hotellihuoneeni ovi oli sepposen selällään. En muista kunnolla, mutta taisin nukahtaa uudelleen. Vielä tänäkään päivänä en tiedä aukesiko ovi oikeasti itsestään keskellä yötä vai näinkö vain unta. Tapahtuman muistan silti elävästi vieläkin.
2. Näin esimurrosiässä tai hieman nuorempana usein unia, että minut raiskattiin. Pelkäsin nukkumaan menoa näiden unien takia. Unessa paikka saattoi olla joku tuttu paikka kotimme läheltä. Nyt näin kolmenkymppisenä olen alkanut miettiä, mistä nämä unet olivat peräisin. Onko minulle sattunut jotain ikävää, jonka olen halunnut unohtaa? Onko jokin järkyttänyt minua noin paljon? Toki kyseessä voi olla ihan esimurkkuikään kuuluva vaihe, jos seksuaalisuus on jollain tasolla pelottanut minua ja työstin sitä asiaa unissa noin? Toisaalta olin tosi nuori ja en edes ollut mitenkään vielä kiinnostunut tai tietoinen seksijutuista. Unet kyllä jossain vaiheessa loppuivat. Joskus aikusiällä olen nähnyt vastaavia, mutta ne eivät ole jääneet mieleen niin elävästi kuin nuo lapsuusunet. Muistan osan vieläkin.
3. Meillä oli koira, joka jouduttiin lopettamaan tyrän vuoksi. Sinä iltana kävelin itkien kotiin ja ikävöin juuri lopetettua lemmikkiämme. Kunnnes samassa eteeni lensi perhonen. Minut valtasi hyvä ja levollinen olo. Jotenkin vain tiesin, että koiramme siinä tuli hyvästelemään minut. <3 Oudoksi tapauksen teki se, että oli jo ilta ja syksy läheni ja perhonen jäi toviksi lentelemään viereeni. Perhonen oli myös valkoinen kuten koirammekin. Kutsuimme koiraamme myös lempinimellä "pupu" koska maatessaan maassa se näytti pupulta ja se oli koiramme hellittelynimi. Vielä tänä päivänä äidimme pihassa vierailee jänis säännöllisesti. Siellä se "pupumme" nyt loikkii uudessa inkarnaatiossa ja käy välillä meitä moikkaamassa, myös minua silloin, kun käyn kylässä äitini luona.
Vainon uhri ov. kirjoitti:
Minua ihmetyttää, että muut kaikki muut ihmiset ovat vihanneet minua syntymästäni asti ja minua koko ajan vain vainotaan, haukutaan ja uhkaillaan. Kaikki muut ihmiset ovat vainoajiani ja he systemaattisesti vainoavat minua tuhoten sieluani että minä kuolisin. Miksi kaikki maailman ihmiset vihaavat minua?
Minä en vihaa sinua.
Peukku ylös jokainen, joka ei vihaa tätä ihmistä. Niin nähdään, vihaavatko häntä tosiaan kaikki maailman ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hihihihihihi kirjoitti:
Minulle on mysteeri se, että minkälainen olin lapsena. Oman muistini mukaan olin erittäin villi, tottelematon, ilkeä, kyvytön keskittymään ja huonotapainen lapsi, joka sai usein piiskaa, joutui olemaan usein nurkassa ja joka aiheutti usein äidille, isälle ja vanhemmille sisaruksille häpeää. Muut taas sanovat, että olin kiltti, tottelevainen, kohtelias, hyvä koulussa, ahkera ja hyvä lapsi. Mitä rangaistuksia en kuuleman mukaan saanut, vaikka muistan selvästi, kuinka usein olin tuntikausia nurkassa seisomassa tai suljettuna komeroon ja kuinka sain piiskaa sekä vanhemmilta että sisaruksilta.
On mahdollista, että sait usein rangaistuksia mutta muut eivät halua niistä enää puhua.
Mutta mahdollista on myös, että niitä ei kovin usein ollut, mutta ne kerrat ovat jääneet vahvimmin mieleesi. Lapselle jää vahvasti mieleen pahan mielen ja häpeän tilanteet, mutta sellainen tilanne, että lapsi on "kiltti", ei niissä välttämättä tapahdu mitään muisteltavaa. Ehkä suurimman osan ajasta olit rauhallisesti, mutta se tapaukseton tylsä arki ei ole jättänyt paljoa muistoja.
Hei te, jotka olette parilla viimeisellä sivulla kirjoittaneet äänistä ja maanjäristyksistä! Jos asutte Helsingin seudulla ja kyse on äskettäin tapahtuneista jutuista, niin todennäköisesti on kyse St1:n Otaniemeen poraaman energiareiän vesitesteistä. Siellä on ihan mitatusti ollut järistyksiä ja ääni voi kuulostaa just esim räjäytykseltä tai kolinalta. Suomessa maakerros kallion päällä on niin ohut, että äänet ei pysähdy siihen, kuten kävis muualla pehmeiden kivilajien alueilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olime miehen kanssa rivitalomme keittiössä, ikkuna auki ja kuulimme todella kovan norsun törähdyksen.
Syöttituolissa istunut lapsikin kuuli sen, ja sanoi silmät suurina "ot!" / (vähän niinkuin ohoh).
En ymmärrä, mikä hitto voi päästää tuollaisen äänen kun asutaan suomessa eikä savannilla :D Mikään vappupilli tai lelu tuskin tekee noin kovaa ja aidonkuuloista ääntä.
Tulee mieleen laivan sumutorvi tai junan pilli, jota käytetään lähinnä silloin jos jotain on edessä. Tai sitten ylipäätään junan kirskunta. Voisiko olla joku niistä?
Näiden äänien kantautumiseen vaikuttaa paljon tuulen voimakkuus ja suunta sekä taustamelu. Joten joskus voi olla niin, että vaikka olisi vuosia asunut jossain, niin ei ole ennen osunut korviin. Esim. meillä ei päivisin huomaa junan ääniä ollenkaan, eikä sisällä yleensä muutenkaan, mutta jos tyynenä yönä sopivasti osuu ulos, niin melu on joskus ihan käsittämätön, kun juna jarruttaa tai vaihtaa raidetta tai mitä nyt sitten tekeekään. Tuohon kyllä liittyy aina myös kolinaa, siksi ne merkkiäänet tuntuisi todennäköisemmiltä.
Tai sitten voisiko olla myös joku esim. urheilujoukkueen kannustuksessa käytettävä torvi, tai ihan oikea soitin??
Shofaria töräytin.
Olin vuonna 2000 elokuvateatterissa katsomassa elokuvaa "Hylätyt talot, autiot pihat". Myöhemmin näin sen televisiosta ja sen jälkeen ostin sen itselleni dvd-levyllä josta olen sen myös katsonut. Minua ihmetyttää, kun kyseinen elokuva tuli televisiosta, niin siinä oli mukana lyhyt seksikohtaus, jota ei ollut elokuvateatterissa olleessa versiossa tai dvd-elokuvassa. Se on jäänyt minun mieleeni se kohtaus rehellisesti sanottuna mieleeni siksi, että se oli minusta kiihottava ja olisin halunnut myöhemmin tyydyttää itseäni katsoessani sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin joskus vähän yli 10 v sitten Nosturissa yksin suomalaisen metallibändin keikalla. En kuulu siihen skeneen, mutta nautin musiikista. Tutustuin sympaattiseen poikaporukkaanm jotka olivat tulleet Helsinkiin keikkaa varten. He jotenkin ihastelivat sitä, että olin tullut yksin keikalle. He tiesivät kaiken alan musiikista ja neuvoivat juttujeni perustelela, millaisista levyistä pitäisin ja ostin niitä aulan levymyyjältä. (Neuvot olivat hyvät, pidin levyistä.) Rahani loppuivat jossain vaiheessa, ei ollut korttia mukana ja he lainasivat yhteen levyyn rahat. Lupasin maksaa heti, lainaava poika antoi tilinumeronsa ja vannotti, että tarvitsee sen rahan (20 e tms) ja lupasn maksaa heti, kuten aina teen. Lopuksi pojat heittivät mut vielä autolla kotiini Töölöön.
Kotona yritin maksaa, mutta tilinumero oli kirjoitettu väärin. Yritin etsiä poikia ja soittelin pankkiinkin kysyäkseni apua, en muista enää mitä kaikkea yritin. Tää oli just aikaa ennen somea, tyyliin 2006 tai 2007. En saanut koskaan tietää oikeaa tilinumeroa enkä puhlinnumeroa enkä siis ole maksanut velkaa vieläkään. Hukkasin lopulta liput ja laput joissain muutoissa, tosin ei niistä hyötyä ollut silloinkaan. Eli velka jäi maksamatta, harmitto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Parikymppisenä heräsin varhain kesäaamuna kun en saanut unta ja lähdin pyöräilemään , koko kaupunki oli kummallisen autio eikä torilla ollut edes myyjiiä vaikka oli kaunis kesäaamu ja kello oli noin 6. Oli, kuin maailmanloppu olisi tullut. Palasin hämilläni kotiin ja jossain vaiheessa alkoi avoimen ikkunan kautta kuulua lasten ääniä ym . kaikki muuttui normaaliksi.
Olen kuullut tuollaisesta ilmiöstä ennenkin. En kyllä tiedä mistä se johtuu. Ajattelin vain, että haluaisit ehkä tietää, että muillakin on ollut samankaltaisia kokemuksia.
Oliko tuo kommentti läppä? Jos olet liikkeellä niin aikaisin, että teollistunut yhteiskunta vielä nukkuu, niin kaupunki voi tuntua autiolta. Yökulkijat ovat jo kotiutuneet ja torit tuskin aukeavat ennen seitsemää. Kaupunki on hiljaisimmillaan juuri viiden ja kuuden aikoihin.
Helsingin kauppatori kyllä aukeaa kuudelta ja nimenomaan torikauppiaat olivat ensimmäisiä liikkeellä olevia ihmisiä kärryineen, kun nuorena palailin kaupungin läpi bailaamasta (baarit menivät neljältä kiinni, eli jo hyvissä ajoin ennen kuutta alkoi olla elämää torin laitamilla). Eli veikkaisin, että kyse nimenomaan on henkilöstä, joka aiemminkin on liikkunut kaupungin varhaisaamussa ja tietää, mitä siellä voi olettaa kohtaavansa.
En tarkoittanut kommenttia läpäksi. Olen kuullut vastaavasta, esim. jotkut ovat olleet kotonaan ja yhtäkkiä kaikki kaupungin äänet ovat lakanneet kuulumasta pitkäksi aikaa eikä ulkona ole näkynyt ketään. Sitten taas äkkiä kaikki on palannut normaaliksi.
Voisivatko nämä kokemukset olla urbaani versio vanhan kansan tuntemasta metsänpeitto-ilmiöstä? Eli metsässä kulkeva huomaa, että tuttu metsä muuttuu vieraaksi, luonnon äänet vaikenevat ja tunnelma muuttuu vihamieliseksi. Tarinoiden mukaan ihminen muuttuu muiden silmissä näkymättömäksi, tai vaikka kiveksi tai kannoksi, jos joutuu metsänpeittoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olime miehen kanssa rivitalomme keittiössä, ikkuna auki ja kuulimme todella kovan norsun törähdyksen.
Syöttituolissa istunut lapsikin kuuli sen, ja sanoi silmät suurina "ot!" / (vähän niinkuin ohoh).
En ymmärrä, mikä hitto voi päästää tuollaisen äänen kun asutaan suomessa eikä savannilla :D Mikään vappupilli tai lelu tuskin tekee noin kovaa ja aidonkuuloista ääntä.
Vuvuzela
Että mittee?
Niin että se oli vuvuzela
Ehkä hämmentävin juttu kävi mulle yläasteella, kun me käytiin luokan kanssa Tietomaassa. Kun päivä alko olla ohi me kaikki keräännyttiin siihen rakennuksen pihalle oottamaan opettajaa ja me istuttiin sellaselle reunakivetykselle. Katoin sitä porukkaa ja ajattelin että täähän on deja vu eli oon ollu tässä tilanteessa aiemmin. Heti tämän jälkeen pari poikaa ehdotti toisilleen että ne lähtis keskustaan syömään. Hätkähdin vähän koska näin oli tapahtunut myös "aiemmin". Sitte näin että meidän opettaja käveli meitä kohti ja tiesin heti mitä se tulisi meille sanomaan. Ope tuli meidän luo ja sano sanasta sanaan sen saman lauseen, jonka se oli sanonut myös "aiemmin". Todella hämmentävä kokemus. Muita vastaavia kokemuksia en ole normaalien deja vujen lisäksi kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mandela Effect kirjoitti:
Kirjoitin tähän ketjuun noin viikko sitten Arctic Sean tapauksesta. Kerroin että tapaus oli jäänyt kesken selvittää, ei mitkään kaapparit kaappaisi puutavaralastissa olevaa alusta Itämerellä. Kerroin uskovani että kaapparit olivatkin Mossadin agentteja jotka pyrkivät estämään aseiden, kenties ydinmateriaalin salakuljetuksen Israelin verivihollisen Iranin käsiin. Pietarsaaressa säteilymittauksia Arctic Sean laituripaikalla tehnyt palopäällikkö sai Säteilyturvakeskukselta määräyksen lopettaa mittaukset, ym. outoa.
Viestini on nyt hävinnyt, jään mielenkiinnolla seuraamaan häviääkö tämäkin.
Ei tuossa mitään mystiikkaa ole. Tähän ketjuun on tarkoitus kirjoittaa omia kokemuksia, ei mitään maailmanpoliittisia tapahtumia. Viestisi ei liittynyt ketjun aiheeseen.
Yritin tässä pyynnöstä kertoa kotikummituksesta, mutta sivu ei päästä tekstiä läpi. Koko ajan on liian pitkä viesti, vaikka lyhennän vaikka kuinka paljon.
Kuinka pitkä viesti saa olla, että se tulee läpi?
Pilkon viestini osiin:
1.
Joku pyysi kertomaan lisää kotikummituksesta..
Kerrottavaa tosiaan olisi ainakin kirjan verran, mutta tässä joitain.
Muutimme 2000 -luvun alkupuolella vanhaan taloon. Talossa oli alusta alkaen hyvä ja lämmin tunnelma. Kun alan keromaan, korostan eriseen vielä näin aluksi, että mikään kokemistani asioista ei ole ollut pelottava. Eikä sisänsä kuulu tähän etjuun, koska tässä ei ole mitään mikä olisi jäänyt vaivaamaan tms.. Tapahtumia ei pelännyt myöskään muut ne kokeneet. Kun olemme joillekin asioita kertoneet, muut saattavat sanoa että "hyi helv.. en asuisi tollasessa talossapäivääkään" tms.
Meidän talo oli ihana, lapset vieläkin muistelevat lämmöllä"kotikummitusta".
En usko kummituksiin, tai siis en uskonut aikaisemmin. Kokemani asiat on laittanut näkemään maailmamme toisin tavoin.
Talossa oli aina olo, että ei ole yksin. Äitini kertoi, että sisällä ollessaan hänestä tuntui, että häntä katsotaan ja että hänellä oli seuraa. Esim kun hän laittoi ruokaa keittiössämme, hän tunsi koko ajan jonkun olevan vierellään.
Lapsemme olivat pieniä, yksi oli aivan vauva. Tällä vauvalla oli vatsavaivoja usein ja halusi olla sylissä paljon. Eräänä päivänä hän ei viihtynyt missään, ei sylissä, ei sitterissä, ei vaunuissa.. laskin vauvan kuitenkin sitteriin, jotta voisin käydä vessassa. Vessassa ollessani vauva lopetti itkun, kun tulin takaisin, hän seurasi katseellaan jotain, kuin joku olisi ollut hänen vierellään ja esim laulanut. Vauvan katse oli tarkkaavainen ja siirtyi puolelta toiselle ja hymyili. Hyvä, sain hetken "lastenhoitoapua". Tästä eteenpäin tapahtui usein näin, vauva vaikutti viihtyvän pitkiäkin hetkiä jonkun seurassa.
osa 2
Meillä kuului askeleita, kolinaa, hyräilyä. Usein kun tulimme kotiin pidemmältä reissulta, tuoksui keittiössä pulla. Vastaleivottu pulla. Harmi vaan pullaa ei kyllä ollut. Kotiin tullessamme saattoi palaa esim eteisessä valo. Kyselimme naapureilta, oliko valo palanut koko poissaolomme ajan, tämä olisi selkeästi kajastanut eteisen ikkunasta ulos. Ei ollut. Kun tulimme kotiin, valo kuitenkin oli päällä, syttynyt ilmeisesti vain hetkeä ennen kuin tulimme pihaan.
Kun äitini oli kyläilemässä hän kerran sulki ulko -oven perässä kiinni. Olin pyytänyt, ettei lukitse, koska avaimet olivat vielä sisällä. Pakkailin lapsia autoon ja olimme kaikki ulkopuolella. Ovi meni siis lukkoon, käsilaukkuni kaikkine tavaroineen oli vielä sisällä. Mietin mitä teemme, emme voineet lähteä mieheltäni työpaikalta hakemaan avainta, koska auton avaimet olivat sisällä. Puhelimeni oli sisällä.. äitini ei tällöin vielä käyttänyt kännykkää. Äitini koitti ovea vielä, lukossa. Esikoiseni koitti ovea.. kukossa. Minäkin vielä rämpytin kahvaa. Lukossa. Istuimme kuistille ja mietimme mitä teemme, sanoin äidille, että osaiskohan kotikummitus avata oven jos pyytäisin. Nousin ylös, pyysin ja kas kummaa: ovi ei ollut enää lukossa! Kiitos, meidän kotikummitus, sinä teit sen!
Kerran kotoa lähtiessäni, minulla oli kova kiire lapset piti viedä hoitoon ja aikataulusta oltiin myöhässä, kiireellä vaan olin menossa ulos ovesta kun keittiöstä alkoi mieletön pauke. Kuin kattilaa olisi hakattu metallisella kauhalla.. Menin katsomaan, vilkaisin vain ovelta että aikki ookoo, mikä lie meteli ja käännyin pois. Hoputin lapsia ulos vauhtia.. vauhtia, kiire kiire, pitää jo mennä..
Olin menossa eteiseen kun vielä suurempi pauke ja meteli, ihan kuin kaikki kattilat olisi soineet yhdessä äänessä, lapset säikähtivät ja pienempi alkoi itkemään ääntä.
Menin keittiöön, kaikki kunnossa, äänikin hiljeni, mitään ei missään, samalla alkoi kilisemään jokin, kuin vanha kahvipannu olisi keikkunut lielellä. Käännyin liettä päin, hellan levy oli päällä ja puurokattila unohtunut puoliksi levylle. Ääni ei kylläkään lähtenyt tästä. Levy ei ollut suurella, mutta päivän aikana olisi varmasti savuttanut tai sytyttänyt palon.
Sammutin levyn, nostin puurokattilan pois liedeltä, kiitin ääneen siitä, että oli asian huomannut ja siitä ilmoitti.
osa 3
Eräs kehitysvammainen tyttö, noin 10 vuotias tämän tapahtuneen aikoihin, istui vierashuoneessamme sohvasängyllä ja naureskeli "hihhii.. älä kutita.. hahahhaa, kutitan kohta takas.." Kysyin kenelle juttelee niin hän sanoi että tuolle tädille joka kutittaa ja ilveilee, kiva täti joka naurattaa. Tämä samainen tyttö aina meillä ollessaan myös viihtyi tässä vierashuoneessa paljon, vaikkei yksikseen muuten viihdykään. Kertoi aina tätistä joka laulaa hänelle ja kertoo hassuja juttuja. Ja että tämä täti on tosi hassu ja kiva.
Jokin aika tämän jälkeen kun omat lapsemme olivat isompia, noin 3 ja 4 vuotiaat, he tulivat keittiöön ja kysyivät minulta kuka täti istuu olohuoneessa. Menin katsomaan enkä nähnyt kuin tyhjät nojatuolit ja tyhjät sohvat. Lapset vieressäni osoittivat nojatuoliin ja sanoivat "tuo täti tuossa". En nähnyt ketään.
Sanoin lapsille etten näe. Tyttö katsoi minua ja ihmetteli, miksi en muka näe kun täti tuossa istuu ja hymyilee. Poika hieman ujompana vain kurkki jalkani takaa nojatuoliin päin.
Minä: en näe, kertokaa lapset miltä täti näyttää"
T: "Tuossa tuo täti, sillä on pitkät hiuksen näin" ja huitoili nutturan kaltaista kampausta oman pään yllä.
P: "vanha täti, nauraa"
T: "sillä on huivi tässä" ja osoitti omia hartioitaan.
P: "ja iso hame"
T: "ja nyt se heiluttelee jalkoja"
Tässä samassa alkoivat molemmat lapset nauraa ja kysyin mitä nyt..
Tyttö ja poika yhdessä alkoivat nauraen selittää, kuinka täti alkoi vilkuttaa, heilutti jalkojaan ja alkoi pelleilemään ilveillä".
Okei, tämä vahvisti sen, mitä olin jo kauemmin epäillytkin, kotikummituksemme on joku vanhempi nainen.
Kerran istuimme mieheni kanssa sohvalla illalla myöhään. Lapset olivat nukkumassa. Ulko-ovi oli jo lukittu.
Yhtäkkiä kuulimme kun ulko-ovi aukesi ja meni kiinni, porstuassa joku kopisti lujasti lumet kengistään, avasi eteisen oven sisälle ja lähti kävelemään raput yläkertaan. Mieheni nousi sohvalta, kysyi odotinko ketään kylään vielä tähän aikaan. En odottanut ja ulko-ovikin oli jo lukittu. Sitä paitsi, yläerrassa on vain makuuhuoneet, ja lapsemme nukkuivat siellä, kuka sinne menisi? Mieheni otti pesäpallomailan eteisestä ja lähti yläkertaan. Siellä ei ollut ketään, vain lapsemme nukkuivat siellä tyytyväisinä.
Mieheni kanssa lähdimme posrtuaan, ei näkynyt kenkilä, ei lunta, eikä mitään mikä olisi kielinyt sisään tulleesta vieraasta. Mieheni avasi ulko-oven, kuistilla ja phalla täysin koskematon vastasatanut lumi.
Tämä on ainoa, joka hieman pelotti ja ihmetytti.
Meillä katoili tavaroita, jotka löytyivät hetken päästä ihan näkyviltä. Valoja syttyi ja sammui, ovia aukeili ja meni kiinni omia aikojaan. Samoin kaapin ovet.
Jossain vaiheessa oli jo "normaalia" että lapset näivät tädin ja hänen kanssaan leikkivät ja nauroivat, tämä muuttui siis ihan jokapäiväisesi, arkiseksi.
Kun muutimme pois, lapset alkoivat välillä miettimään, kenen kanssa täti nyt siellä leikkii, onko uudet asukkaat sen kavereita.
Muuttomme ei liittynyt taloon tai sen kotikummitukseen. Mielelläni olisi asunut siellä vaikka lopun elämääni.
Elämä vain kuljetti meidät toisaalle. Muistelemme välillä lasten kanssa aikaa, jolloin talossa asuimme, lapset puhuvat kotikummituksesta vieläkin eri asioita ja lämmöllä muistelevat.
Deja vu vai mikä? kirjoitti:
Ehkä hämmentävin juttu kävi mulle yläasteella, kun me käytiin luokan kanssa Tietomaassa. Kun päivä alko olla ohi me kaikki keräännyttiin siihen rakennuksen pihalle oottamaan opettajaa ja me istuttiin sellaselle reunakivetykselle. Katoin sitä porukkaa ja ajattelin että täähän on deja vu eli oon ollu tässä tilanteessa aiemmin. Heti tämän jälkeen pari poikaa ehdotti toisilleen että ne lähtis keskustaan syömään. Hätkähdin vähän koska näin oli tapahtunut myös "aiemmin". Sitte näin että meidän opettaja käveli meitä kohti ja tiesin heti mitä se tulisi meille sanomaan. Ope tuli meidän luo ja sano sanasta sanaan sen saman lauseen, jonka se oli sanonut myös "aiemmin". Todella hämmentävä kokemus. Muita vastaavia kokemuksia en ole normaalien deja vujen lisäksi kokenut.
Deja vu on mielenkiintoinen aihe, vaikka tekstisi ei varsinaisesti mikään mysteeri ole. Itse uskon, että moni arkipäivän "deja vu" tuntemuksista on deja vu:ta itsessään eli aivot hämää.
Tiedän kuitenkin sinun ja itseni lisäksi monia ihmisiä, jotka ovat muistaneet mitä seuraavaksi tapahtuu. Hämmentävää, koska tilanteet saattavat olla täysin ennalta arvaamattomia. Esimerkkinä lähdemme perheen kanssa kaupunkiin missä kukaan meistä ei ole käynyt aikaisemmin. Deja vu tunne iskee ja muistan kuinka kohta mies tulee pyörällä ohi ja huutelee omiansa. Ja näin todella kävi. Aivot ei voi mitenkään tietää tommosia etukäteen.
Sori ohis! Mandela-efekti vai rinnakkaistodellisuus, kaikki hyvin kiehtovia mahdollisuuksia. Mandela-efektista on ainakin oma ketju. Tervetuloa sinne jatkamaan jos aihe kiinnostaa.
P.S. Kiitos ihan mielettömistä mysteereistä! Olen lukenut ketjun lisää ja tulispa uusia tarinoita aktiivisemmin.
Roskaa. Kyseessä on kaksi täysin eri diagnoosia. Esim. Juice Leskinen ja Beethoven olivat autisteja, olivatko he kehitysvammaisia? Autismin kirjo on laaja ja monilla autisteilla on erityiskykyjä esim. muistinkäytössä, matematiikassa tai musiikissa.