Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Olin lapsena perheeni kanssa mökillä. Mökissä oli kaksi kerrosta, ja yläkerran portaikkoon pääsi eteisessä olevasta ovesta. Muut olivat jo ulkona ja olin laittamassa kenkiä jalkaan eteisessä. Yhtäkkiä oven takaa alkoi kuulua raapimista, ihan kuin iso koira olisi raapinut ovea portaikon puolelta. Koiria meillä ei siis ollut eikä muitakaan eläimiä mukana joten säikähdin kovasti ja juoksin ulos. Asia vaivaa vieläkin. Mökillä oli ollut hiiriä, mutta ne eivät pidä niin kovaa ääntä.

Vierailija kirjoitti:

Pouta oli vähän huono ilmaisu. Näytti siis sille kuin ulkona olisi ollut kunnon korventava hellesää ja aurinko olisi porottanut pilvettömältä taivaalta.

Joskus luonnon valaistuksesta on mahdotonta sanoa, onko ilta vai aamu.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri laittoi nauruhymiön kera viestin "Ai siinä meni se tupakkalakko? " Oli taluttanut koiraansa talomme ohi aamuvarhaisella ja nähnyt minut kylpytakki päällä, hiukset ponihännällä tupakalla etupihallamme , olin seissyt sivuttain ja tuijottanut metsään.

Paitsi että olin tuolloin miehen sukulaisten luona toisella puolella suomea ja yhä tupakkalakossa!

Onko miehesi mukanasi vai kotona jonkun kanssa..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja selvennän vielä, kun joku tätä kuitenkin ehdottaa että talovahtina toimi äitini joka kyllä polttaa , mutta ei äiti olisi kuudelta aamulla tullut talolle ja lisäksi äidilläni on tumma polkka, ei kirkkaanpunaisia hiuksia puoleenselkään . Vaikka äiti olisikin jostain syystä jäänyt yöksi ja lainannut kylpytakkiani, kyllä meidät olisi silti erottanut.

Jossitellaan vielä , jos äitisi oli tupakalla pyyheliina hiuksissaan suihkun jäljiltä . Kiireinen ohikulkija vain olettanut sinuksi.

Hyvä teoria, mutta kaverin koira hidasteli siinä nuuhkien jotain joten kaverini näki "minut ' selvästi : Kukallinen kylpytakki, pitkät punaiset hiukset alaselkää hipovalla ponihännällä ja tupakka kädessä.

Oli kuulemma meinannut hihkaista jotain, mutta olin näyttänyt niin ajatuksiin vaipuneelta ettei ollut sitten viitsinyt häiritä.

Ei kaikki sun punaista tukkaa jatkuvasti havannoi ja ihaile, vaikka itse olisitkin siitä jatkuvasti tietoinen.

Luulen pointtina nyt olleen, ettei punaista poninhäntää voi miten sekoittaa punaiseen pyyheturbaaniin! Edes kauempaa katsottuna, korkea nuttura olisi sitten toinen juttu,

Tulee tuosta "tupakoiva kaksoisolento"-jutusta mieleen kun vuosia sitten odottaessani esikoista kiersimme  mieheni kanssa talonäyttöjä ja kerran vuorossa oli 1-kerroksinen tiilitalo jonka pihaan saavuimme etuajassa. Kurkimme ikkunoista kunnes  näimme selvästi pikkutytön juoksevan keittiöön , pinkki paita  päällä ja ponnari heiluen,  katsoimme silmät pyöreinä toisiamme että "onko meillä varmasti oikea osoite?"  

Samassa välittäjä ajoi pihaan emmekä kumpikaan kehdanneet sanoa pikkutytöstä mitään, vaan seurasimme  toisiamme vilkuillen naista taloon josta oli jo osa tavaroista viety pois. Olohuoneessa näin kuitenkin jotain joka sai minut tarraamaan miehen käteen niin että kynnenjäljet jäivät, nimittäin valokuva jonka lasin alle oli pujotettu kuolinilmoitus.  Tyttö, kahdeksan vanhana kuollut. Talossa oli kolme makuuhuonetta ja yhdessä kauniisti pedattu sänky, nukketalo ym ja mieleen tuli heti, että se oli ollut kuvan tytön huone. 

Ei todellakaan otettu sitä taloa !

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tyttö kirjoitti:

Ja minä olen se "tutun näköinen nainen". Enää en edes ihmettele, kun tullaan taas kysymään, olenko sieltä tai täältä ja ollaanko tavattu siellä sun täällä... viimeksi kysyttiin pari viikkoa sitten Seinäjoen Prismassa... ja tätä on kyselty eri maissakin! Kerran oltiin työkaverin kanssa koulutuksessa Tampereella ja kerroin hänelle juuri tätä samaa juttua ja kappas - sieltä tulee nainen ja kysyy, mistä päin olen, kun näytän niin tutulta! Ollaanko oltu jossain ay-juttuissa kimpassa ym? No ei oltu!

Seuraavalla kerralla aion kysyä sen henkilön nimeä tai kuvaa, keneltä muka näytän - jää jo vaivaamaan, miltähän sitä oikeasti sitten näyttää... :)

Minä olen sellaiset 15 vuotta saanut kuulla ihan samaa. "Sä oot tosi tutun näköinen." "Ollaankohan me tavattu jossain?" "Mä muistan nähneeni sut siellä Cittarissa joku päivä." Hämmentävää. En ole toistaiseksi saanut selville, olenko jotenkin poikkeuksellisen mieleenpainuvan näköinen vaiko ehta tusinafeissi, jolla on ns. kaksoisolentoja Suomi pullollaan.

Sama täällä,useasti luultu joxku toiseksi henkilöksi.Sellainen olisi paras,jos joku tälläis syliin rahaa täynnä olevan lukitun salkun :-D

Vuosi-pari sitten kävelin kesäiltana kotipaikkakunnallani, ja keskellä kävelytietä makasi siivet levällään TODELLA suuri hyönteinen. En tiedä, oliko se kuollut vai elävä, siksi en uskaltanut mennä niin lähelle, että olisin ottanut siitä kuvan. Se oli kovakuoriaismainen, vartalo oli soikea malliltaan ja siivet suuret ja läpinäkyvät. Vartalon mitta oli ehkä noin 6cm. Olen yrittäny googletella kuvia hyönteisistä, ja olen aika varma, että se oli jonkunlainen laulukaskas. Niitä vaan ei pitäisi esiintyä Suomessa ja tämä oli vieläpä isompi, kuin nuo ulkomaalaiset lajitkin.

Olisiko voinut tulla jonkin ulkomailta tulleen lähetyksen mukana? Onko lähellä mitään tukkua tai maahantuonti firmaa? Satamaa tai varastoa.

Vierailija kirjoitti:

Tulee tuosta "tupakoiva kaksoisolento"-jutusta mieleen kun vuosia sitten odottaessani esikoista kiersimme  mieheni kanssa talonäyttöjä ja kerran vuorossa oli 1-kerroksinen tiilitalo jonka pihaan saavuimme etuajassa. Kurkimme ikkunoista kunnes  näimme selvästi pikkutytön juoksevan keittiöön , pinkki paita  päällä ja ponnari heiluen,  katsoimme silmät pyöreinä toisiamme että "onko meillä varmasti oikea osoite?"  

Samassa välittäjä ajoi pihaan emmekä kumpikaan kehdanneet sanoa pikkutytöstä mitään, vaan seurasimme  toisiamme vilkuillen naista taloon josta oli jo osa tavaroista viety pois. Olohuoneessa näin kuitenkin jotain joka sai minut tarraamaan miehen käteen niin että kynnenjäljet jäivät, nimittäin valokuva jonka lasin alle oli pujotettu kuolinilmoitus.  Tyttö, kahdeksan vanhana kuollut. Talossa oli kolme makuuhuonetta ja yhdessä kauniisti pedattu sänky, nukketalo ym ja mieleen tuli heti, että se oli ollut kuvan tytön huone. 

Ei todellakaan otettu sitä taloa !

Tässä kirjoituksessa on tyypillisiä merkkejä siitä että on keksitty juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vuosi-pari sitten kävelin kesäiltana kotipaikkakunnallani, ja keskellä kävelytietä makasi siivet levällään TODELLA suuri hyönteinen. En tiedä, oliko se kuollut vai elävä, siksi en uskaltanut mennä niin lähelle, että olisin ottanut siitä kuvan. Se oli kovakuoriaismainen, vartalo oli soikea malliltaan ja siivet suuret ja läpinäkyvät. Vartalon mitta oli ehkä noin 6cm. Olen yrittäny googletella kuvia hyönteisistä, ja olen aika varma, että se oli jonkunlainen laulukaskas. Niitä vaan ei pitäisi esiintyä Suomessa ja tämä oli vieläpä isompi, kuin nuo ulkomaalaiset lajitkin.

Suursukeltajat ovat todella suuria koppakuoriaisia - voisko olla semmonen?

Minulla on ollut useammalla paikkakunnalla kaksoisolentoja, joita tutut ja sukulaiset sanovat nähneensä joko matkan päästä tai lähempää. Opiskeluaikoina yhden harjoittelupaikan työntekijä oli nähnyt minut Prisman kassalla töissä. Erikoisin oli kuitenkin muuan englantia puhunut mies joka tuli kadulla juttelemaan kun oltiin edellisenä viikonloppuna kuulemma baarissa tutustuttu. En käy baareissa kovin usein, enkä ollut kyseisenä viikonloppuna ollut edes paikkakunnalla. Mies intti että olin vain ollut niin kännissä etten muista.

Olen aina olettanut että jossain vain palloilee näköiseni bilettävä kassatäti, mutta onhan se jännittävää että tätä tapahtuu kohtuullisen usein.

Ei mikään ihmeellinen juttu, mutta olisi kiva tietää kenen kaksoisolento olen! Mieheni kotikaupungissa tuntemattomat moikkailevat ja baarissa tulevat juttelemaankin. Minulla on huono kasvomuisti joten aluksi pistin kaiken sen piikkiin, kunnes sattui pari tapausta kun tulivat juttelemaan ja olin ihan varma etten tunne. Väittivät että "tunnen sut varmasti, nähtiin pari vuotta sitten opiskelijabileissä." Ja minä kerron etten ole opiskellut edes siinä kaupungissa (plus opinnoista 10 vuotta aikaa). Nykyään vain moikkaan ihan pokkana ja hymyilen kuin tuntisin. Aika monesti saan kummastuneitakin katseita tämän jälkeen, ehkä näytän hymyillessäni erilaiselta kuin kaksoisolentoni.

Meidän perheessä oli kaksi koiraa, jotka jäi isällemme, kun me lapset muutettiin pois kotoa. Myöhemmin isä tapasi naisen, joka muutti hänen luokseen. Koirat oli isälleni tosi tärkeitä, mutta nainen inhosi niitä, vaikka esitti, että ne on ok. Naista harmitti kovasti, kun isäni ei päässyt reissaamaan koirien takia ja hän ei tykännyt, kun niistä lähti karvoja ym.

Naisen asuttua muutaman kuukauden samassa taloudessa, molemmat koirat alkoi oireilla. Koiria käytettiin monta kertaa eläinlääkärissä ja tutkittiin tosi paljon. Eläinlääkäri ei löytänyt syytä oireille ja oksentelu & ripulointi vain jatkui. :,-( Lopulta koirat päädyttiin lopettamaan, koska parantumisesta ei ollut enää toivoa ja ikääkin niillä jo oli.

Oireilun syy on vaivannut minua vuosikaudet... Syksyllä lopettamisen jälkeen haravoin heidän pihaa ja löysin sieltä pillerin. Pillerissä oli merkintä, jonka mukaan se olisi lääke nimeltä Salazopyrin, jota käytetään mm. nivelreumaan ja jonka haittavaikutuksena voi olla vatsatulehdukset... Väkisinkin mieleeni tuli, että ei kai vain isäni naisystävä ollut syöttänyt sitä koirille?

Haravoinnin jälkeen juotiin kahvit ja otin puheeksi muina miehinä ketään syyttelemättä, että löysin sellaisen pihasta. Ihan vain totesin, että löysinpäs muuten kumman pillerin pihasta, mistähän se on tullut ja mikähän mahtaa olla. En edes puhunut koirista mitään. Nainen alkoi kovaan ääneen vaahtoamaan, että hänen se ei ainakaan ole! En ollut edes niin väittänyt. Jotenkin tuo vaahtoaminen vahvisti epäilyni.

Myöhemmin he erosivatkin ja isäni kertoi, että oli ollut tosi onneton naisen kanssa. Ihan tossun alla kuulemma naapuridenkin mukaan. Nainen oli kova päällepäsmäri ja halusi määrätä kaikesta.

Mitä mieltä olette? Olenko ihan vainoharhainen, kun epäilen, että olisiko nainen saattanut myrkyttää koirat tahallaan?

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä oli kaksi koiraa, jotka jäi isällemme, kun me lapset muutettiin pois kotoa. Myöhemmin isä tapasi naisen, joka muutti hänen luokseen. Koirat oli isälleni tosi tärkeitä, mutta nainen inhosi niitä, vaikka esitti, että ne on ok. Naista harmitti kovasti, kun isäni ei päässyt reissaamaan koirien takia ja hän ei tykännyt, kun niistä lähti karvoja ym.

Naisen asuttua muutaman kuukauden samassa taloudessa, molemmat koirat alkoi oireilla. Koiria käytettiin monta kertaa eläinlääkärissä ja tutkittiin tosi paljon. Eläinlääkäri ei löytänyt syytä oireille ja oksentelu & ripulointi vain jatkui. :,-( Lopulta koirat päädyttiin lopettamaan, koska parantumisesta ei ollut enää toivoa ja ikääkin niillä jo oli.

Oireilun syy on vaivannut minua vuosikaudet... Syksyllä lopettamisen jälkeen haravoin heidän pihaa ja löysin sieltä pillerin. Pillerissä oli merkintä, jonka mukaan se olisi lääke nimeltä Salazopyrin, jota käytetään mm. nivelreumaan ja jonka haittavaikutuksena voi olla vatsatulehdukset... Väkisinkin mieleeni tuli, että ei kai vain isäni naisystävä ollut syöttänyt sitä koirille?

Haravoinnin jälkeen juotiin kahvit ja otin puheeksi muina miehinä ketään syyttelemättä, että löysin sellaisen pihasta. Ihan vain totesin, että löysinpäs muuten kumman pillerin pihasta, mistähän se on tullut ja mikähän mahtaa olla. En edes puhunut koirista mitään. Nainen alkoi kovaan ääneen vaahtoamaan, että hänen se ei ainakaan ole! En ollut edes niin väittänyt. Jotenkin tuo vaahtoaminen vahvisti epäilyni.

Myöhemmin he erosivatkin ja isäni kertoi, että oli ollut tosi onneton naisen kanssa. Ihan tossun alla kuulemma naapuridenkin mukaan. Nainen oli kova päällepäsmäri ja halusi määrätä kaikesta.

Mitä mieltä olette? Olenko ihan vainoharhainen, kun epäilen, että olisiko nainen saattanut myrkyttää koirat tahallaan?

Epäilisin kyllä ihan samaa.

Periaatteessa ihan sen naisen aiheuttama stressikin olisi voinut aiheuttaa pitkässä juoksussa jotain oireilua, mutta mielestäni tuo on aika selvä keissi. Olisittepa hoksanneet lähettää koirat eviraan avattavaksi.

Etiäinen kirjoitti:

Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien välillä ei ole kuin vajaa vuosi väliä...Olin lasten kanssa ajamassa pyörillä lähikaupppaan aamusella jonne pitää mennä koulun ohi. Ajaessamme koulun ohi, mieleeni nousi voimakas tunne kouluammuskelusta. Kauppareissun jälkeen viestittelin miehelleni (poliisi) normi asioita joihin hän vain vastasi ettei voi viestitellä, että on tapahtunut taas kouluammuskelu. Etiäinen??

Ei etiäinen, vaan ennakkoaavistus tms.

Kokemuksesi siis on jonkinlainen enne, mutta etiäinen tarkoittaa eri asiaa - sitä kun joku tulee, mutta oikeasti henkilö tuleekin vasta myöhemmin. Moni kyllä käyttää nykyään sanaa etiäinen tarkoittamaan erilaisia enteitä. Mutta etiäistä voidaan ajatella niin, että se on vähän kuin jokin olio, joka tulee ihmisen edellä ilmoittamaan tulosta. Jotkut väittävät jopa nähneensä menneinä aikoina oman etiäisensä esim. hiihtävän kaukana edellään.

Olin vanhempieni luona käymässä kesälomallani. Aamulla heräsin huoneessani, ja kuulin kuinka isäni lähti viemään pikkuveljeäni kouluun. Olisin halunnut lähteä heti aamusta metsään, mutta  perheemme koira pelkäsi olla yksin kotona. Tästä syystä ajattelin odotella, että isäni tulisi takaisin kotiin, ennen kuin lähtisin itse metsään. Ajattelin odotellessani tehdä valmiiksi pizzataikinan myöhempää käyttöä varten. Nostelin leivontatarvikkeita pöytään, kun kuulin eteisessä isäni puhuvan koirallemme. Muistan miettineeni, että olikohan isältä ja veljeltä jäänyt ovi aiemmin auki, vai miksei oven avaamisesta ollut kuulunut mitään ääntä (yleensä ulko-ovestamme kuuluu melko kova ääni avatessa). Koska en ollut kerennyt vielä aloittaa leipomaan, päätin nyt tilaisuuden tullen jättää leipomisen myöhemmäksi ja lähteä metsään. Keittiöstä poistuessani huomasin, että eteisessä oli kyllä koira, muttei isääni. Ulko-ovikin oli kiinni. Kurkkasin vielä ulos, eikä autokaan ollut pihassa. Olin melko hämmentynyt, mutta ajattelin, josko veljeltäni oli jäänyt jokin koulutarvike eteiseen, ja isäni olisi käynyt pikaisesti hakemassa sen. Kun isäni hetken päästä sitten oikeasti tuli kotiin, kysyin häneltä asiasta, eikä hän kuulema ollut käynyt siinä välissä kotona.

(Sidenote, joku kuitenkin ihmettelee miten olin kesälomalla kun veljeni kerran meni kouluun: itse opiskelin tähän aikaan yliopistossa, veljeni ammattikoulussa - kesälomani oli huomattavasti pidempi kuin veljelläni).

Kuulin kuitenkin aivan selvästi, kuinka isäni puhui koiralle eteisessä melko pitkään ja tapansa mukaan kovalla äänellä. Vanhempani asuvat omakotitalossa, joten puhe ei voinut kuulua naapuristakaan. En sitten tiedä mikä oli.

Minulle on mysteeri se, että minkälainen olin lapsena. Oman muistini mukaan olin erittäin villi, tottelematon, ilkeä, kyvytön keskittymään ja huonotapainen lapsi, joka sai usein piiskaa, joutui olemaan usein nurkassa ja joka aiheutti usein äidille, isälle ja vanhemmille sisaruksille häpeää. Muut taas sanovat, että olin kiltti, tottelevainen, kohtelias, hyvä koulussa, ahkera ja hyvä lapsi. Mitä rangaistuksia en kuuleman mukaan saanut, vaikka muistan selvästi, kuinka usein olin tuntikausia nurkassa seisomassa tai suljettuna komeroon ja kuinka sain piiskaa sekä vanhemmilta että sisaruksilta.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä oli kaksi koiraa, jotka jäi isällemme, kun me lapset muutettiin pois kotoa. Myöhemmin isä tapasi naisen, joka muutti hänen luokseen. Koirat oli isälleni tosi tärkeitä, mutta nainen inhosi niitä, vaikka esitti, että ne on ok. Naista harmitti kovasti, kun isäni ei päässyt reissaamaan koirien takia ja hän ei tykännyt, kun niistä lähti karvoja ym.

Naisen asuttua muutaman kuukauden samassa taloudessa, molemmat koirat alkoi oireilla. Koiria käytettiin monta kertaa eläinlääkärissä ja tutkittiin tosi paljon. Eläinlääkäri ei löytänyt syytä oireille ja oksentelu & ripulointi vain jatkui. :,-( Lopulta koirat päädyttiin lopettamaan, koska parantumisesta ei ollut enää toivoa ja ikääkin niillä jo oli.

Oireilun syy on vaivannut minua vuosikaudet... Syksyllä lopettamisen jälkeen haravoin heidän pihaa ja löysin sieltä pillerin. Pillerissä oli merkintä, jonka mukaan se olisi lääke nimeltä Salazopyrin, jota käytetään mm. nivelreumaan ja jonka haittavaikutuksena voi olla vatsatulehdukset... Väkisinkin mieleeni tuli, että ei kai vain isäni naisystävä ollut syöttänyt sitä koirille?

Haravoinnin jälkeen juotiin kahvit ja otin puheeksi muina miehinä ketään syyttelemättä, että löysin sellaisen pihasta. Ihan vain totesin, että löysinpäs muuten kumman pillerin pihasta, mistähän se on tullut ja mikähän mahtaa olla. En edes puhunut koirista mitään. Nainen alkoi kovaan ääneen vaahtoamaan, että hänen se ei ainakaan ole! En ollut edes niin väittänyt. Jotenkin tuo vaahtoaminen vahvisti epäilyni.

Myöhemmin he erosivatkin ja isäni kertoi, että oli ollut tosi onneton naisen kanssa. Ihan tossun alla kuulemma naapuridenkin mukaan. Nainen oli kova päällepäsmäri ja halusi määrätä kaikesta.

Mitä mieltä olette? Olenko ihan vainoharhainen, kun epäilen, että olisiko nainen saattanut myrkyttää koirat tahallaan?

Aivan mahdollista että on myrkyttänyt koirat. Jotenkin epäilyttää että ei kuitenkaan tuolla lääkkeellä jota Google kertoo käytettävän myös koiriin ja kissoihin, eli ei ole kovinkaan vaarallinen.

Vierailija kirjoitti:

Lamisa kirjoitti:

Aiemmin kertomani mieleeni putkahti toinenkin minulle avoimeksi jäänyt arvoitus "villistä nuoruudesta": kun olin päässyt 6. luokalta, menin kesäleirille, jossa tutustuin ikäiseeni tyttökaveriin. Yhtenä päivänä siellä tuli sitten puhetta jostain ihastusjutuista, ja hän kysyi minulta, ovatko vanhempani näistä tietoisia. Kerroin, että ei ole juolahtanut mieleen kertoa. Hän järkyttyi. ”Sun täytyy kertoa!” Hän piti tilannetta kestämättömänä, eikä ymmärtänyt reaktiotani, kun en nähnyt mitään erityistä syytä informoida vanhempiani aiheesta iässä, jossa ihastukset eivät olleet tietoisia olemassaolostani, eikä minulla ollut tarvetta siihen, että heidän pitäisi olla. (Jos meillä koulussakaan oli siihen mennessä mistään tyttö/poikajutuista puhuttu, niin ihan lapsenomaisella tasolla.)

Syksyllä aloitimme samassa koulussa ja kun siellä tapasimme, hän kysyi, olinko kertonut vanhemmilleni vieläkään ja taas vastatessani kieltävästi, hätääntyi ja vannotti, että minun pitää kertoa. Jälkeenpäin kerroin, että äiti oli saanut tietää ihastumisistani päiväkirjastani. Tyttö rauhoittui tästä tiedosta ja ilmoitti, että Salkkareissakin oli kohtaus, jossa äiti luki tyttärensä päiväkirjaa.

Ei hän koskaan minulle mistään suuttunut, ihan sovussa olimme. Ja saman ikäinen lapsihan hän oli, ja tutkimattomia voivat olla lasten tiet, eikä siinä mitään - mutta olisi silti ihan kiva tietää, mikä on edes se lapsen logiikka, jolla vanhempieni oli tärkeää tietää ihastusasioistani ja mitä heidän olisi pitänyt tehdä sillä tiedolla tehdä.

Tolla tytöllä on ihan pakko ollut olla vanhemmat, jotka ovat kiristäneet ja uhkailleet häntä ja kontrolloineet häntä melkein kaikessa. Siksi hän on ollut niin huolissaan, koska ei ole osannut ajatella ettei kaikkien kodeissa hirtetä kertomattomista ajatuksista. 

Ihan mukavaa saada vastakaikuakin näihin "maailman mysteereihin". Tyttöön en koskaan tutustunut erityisen syvällisesti ja hänen perheestään en tiedä tuon taivaallista, joten paha mennä sanomaan, mikä oli asian laita. Muissa suht harvoissa käymissämme keskusteluissa ei tullut ilmi tuota vaatimusta kertoa asioista vanhemmille. Suuri asia, josta tuossa olisi pitänyt kertoa, ei ollut siis ihastuminen itsessään, vaan yksi aspekti niissä/ominaisuus ihastuksissa (sukupuoli). (Nyt aikuisena olen parisuhteessa ihmisen kanssa, jolla ei tätä ominaisuutta ole.)

Vierailija kirjoitti:

Olin vanhempieni luona käymässä kesälomallani. Aamulla heräsin huoneessani, ja kuulin kuinka isäni lähti viemään pikkuveljeäni kouluun. Olisin halunnut lähteä heti aamusta metsään, mutta  perheemme koira pelkäsi olla yksin kotona. Tästä syystä ajattelin odotella, että isäni tulisi takaisin kotiin, ennen kuin lähtisin itse metsään. Ajattelin odotellessani tehdä valmiiksi pizzataikinan myöhempää käyttöä varten. Nostelin leivontatarvikkeita pöytään, kun kuulin eteisessä isäni puhuvan koirallemme. Muistan miettineeni, että olikohan isältä ja veljeltä jäänyt ovi aiemmin auki, vai miksei oven avaamisesta ollut kuulunut mitään ääntä (yleensä ulko-ovestamme kuuluu melko kova ääni avatessa). Koska en ollut kerennyt vielä aloittaa leipomaan, päätin nyt tilaisuuden tullen jättää leipomisen myöhemmäksi ja lähteä metsään. Keittiöstä poistuessani huomasin, että eteisessä oli kyllä koira, muttei isääni. Ulko-ovikin oli kiinni. Kurkkasin vielä ulos, eikä autokaan ollut pihassa. Olin melko hämmentynyt, mutta ajattelin, josko veljeltäni oli jäänyt jokin koulutarvike eteiseen, ja isäni olisi käynyt pikaisesti hakemassa sen. Kun isäni hetken päästä sitten oikeasti tuli kotiin, kysyin häneltä asiasta, eikä hän kuulema ollut käynyt siinä välissä kotona.

(Sidenote, joku kuitenkin ihmettelee miten olin kesälomalla kun veljeni kerran meni kouluun: itse opiskelin tähän aikaan yliopistossa, veljeni ammattikoulussa - kesälomani oli huomattavasti pidempi kuin veljelläni).

Kuulin kuitenkin aivan selvästi, kuinka isäni puhui koiralle eteisessä melko pitkään ja tapansa mukaan kovalla äänellä. Vanhempani asuvat omakotitalossa, joten puhe ei voinut kuulua naapuristakaan. En sitten tiedä mikä oli.

No tämä voisi nyt olla etiäinen.