Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Luin tätä keskustelua viikkoja alusta loppuun, en joka päivä, mutta välilehti on ollut avoinna läppärillä ja kun on ollut aikaa oon lueskellut.

Mietin samalla, että itelle ei oo koskaan tainnut tapahtua mitään selittämätöntä...

Mutta pari viikkoo sitten, sillon olin ehkä tän keskustelun puolen välin tienoilla, otin pyykkejä pois pyykkikoneesta ja niiden seassa ollut pesupallo tuli sieltä vaatekasan mukana ulos ja tippui lattialle. Näin tippumisen ja kuulin kopsahduksen ihan normaalisti. No, tyhjensin koneen ensin kokonaan ja ripustin pyykit kuivaan ja lähdin sit nostaan sen pesupallon sieltä lattialta, mutta en löytänyt sitä mistään :D Tähän päivään mennessä en ole sitä löytänyt, vaikka meidän kylppäri on pieni, pesukoneen taa tai alle se ei voi sopia ja lattian luuttuan käsin joka sentiltä kerran viikossa :D Ehkä tää oli joku merkki?

Vierailija kirjoitti:

Tavaroiden salaperäisestä häviämisestä tuli mieleen parin julkkiksen kertomukset. Riitta Väisänen on kertonut, että hänellä kotona häviää tavaroita. Eivät löydy tavallisista paikoistaan, vaikka miten etsisi. Sitten myöhemmin ovatkin löytyneet juuri samoista paikoista, joista on juuri etsitty.

Samanlaisia tapahtumia on ollut erään tunnetun näyttelijän kotona (nyt jo edesmenneen).  Elämäkerrassaan hän kertoo, että koko perhe on ollut etsimässä jotain kadonnutta esinettä, turhaan. Sitten vähän ajan päästä se esine on löytynyt samasta hyvin näkyvästä paikasta, josta juuri oli turhaan etsiskelty.  - Ja useamman kerran oli käynyt perheessä näin.

Mulle on myös käynyt näin. Oltiin lähdössä mun luota ulos kahden kaverin kanssa, eikä mun avaimia löytynyt mistään vaikka porukalla etsittiin, joten jouduin hakemaan vara-avaimen. Kahden päivän päästä ne avaimet oli ilmaantunut samalle pöydälle, jolla niitä yleensä säilytän ja vielä dvd-kotelon päälle, jonka toinen kavereista oli avaimia etsiessään nostanut (muistettiin kaikki tämä, koska kommentoi jotain ko. dvd:stä). Samassa taloudessa asuu muitakin, mutta kukaan ei tunnustanut koskeneensa avaimiin. Ehkä mä piilotin ne unissani ja palautin sitten itse? :D

Toisella kerralla löysin aamulla suihkugeelipullon kylppärin oven edestä suht kaukana kaikista tasoista, joilta se olisi siihen voinut huomaamatta pudota. Tällöin asuin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on ehkä tylsä kun ei ole mitään yliluonnollista, mutta selvittämätöntä kyllä. Mua häiritsee se, miksi äitini teki itsemurhan ja eikö se oikeasti jättänyt mitään viestiä minulle. Äidin löysi hänen siinä vaiheessa entinen väkivaltainen miesystävänsä, joka oli aikaa sitten laittanut muhun välit poikki koska yritin puolustaa äitiä häneltä. Mies on ihan hyvin hänet tuntien saattanut vaan ottaa sen mahdollisen viestin, jotta mä en koskaan saisi sitä. Toisaalta äiti kyllä varmaan tiesi että mies tekisi näin, joten miksei kirjoittanut mulle vaikka sähköpostia? Mieheltä en voi kysyä, koska se saattaisi kostaa sellaisen epäilyn mulle jotenkin.

Onko äiti vaan seonnut yhtäkkiä niin pahasti, ettei vaan jättänyt mitään viestiä? Äiti oli kyllä normaalin oloinen vielä edellisenä päivänä. Olimme todella läheisiä, joten on vaikeaa kuvitella että hän olisi halunnut lähteä tuolla tavalla hyvästelemättä, mutta onhan se mahdollista. Olin kuitenkin aikuinen kun tämä tapahtui.

Toinen vaihtoehto on, että mies on vienyt mulle tarkoitetun viestin. Se on tosi todennäköistä ja vaivaa mua paljon, koska on niin väärin että se on vienyt multa jotain noin korvaamatonta ja kallisarvoista. Saattaisin nyt tietää miksi äiti teki mitä teki, olisin saattanut saada selityksen ja kauniit viimeiset hyvästit. Nyt mietin loppuelämäni miksi näin kävi ja onko se hirviö varastanut multa mahdollisuuden tietää ja sanoa hyvästi.

Oliko se ihan varmasti itsemurha? 😳

Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen perusteella hirttäytyi ihan itse, ei siis ole mahdollista että joku toinen olisi kuristanut, siitä jää ilmeisesti erilaiset jäljet.  Sitä ei tosin kukaan voi tietää, mitä hirttäytymistä ennen on tapahtunut...

Pari viikkoa sitten olin joutua onnettomuuteen. Olin tosi ajatuksissani ja kävelin suojatielle katselematta sen kummemmin ympärilleni. Katua tulikin auto, joka ei ollut edes hiljentämässä vauhtiaan. Tunsin suojatielle asutessani vasemmassa olkapäässäni äkkiä kuuman kosketuksen, havahduin ja vilkaisin vasemmalle. Ehdin juuri ja juuri pysähtyä ennen kuin auto ylitti suojatien. En tiedä mikä tuo kuuma kosketus tms oli. En ole uskonut enkeleihin tai vastaaviin, mutta tuossa kyllä tuli heti mieleen, että suojelusenkelini siinä jostain syystä puuttui peliin.

Vierailija kirjoitti:

Tulin neuvolasta kotiin ja näin miehen seisovan parvekkeella t-paita päällä, vaikka oli marraskuu. Vilkutin hämmästyneenä ja mietin onko tullut kipeäksi, miehen kun piti olla tuohon aikaan vielä töissä! Kun pääsin ison mahani kanssa kiivettyä kolmanteen kerrokseen ( talossa ei ollut hissiä ), vastassa oli hämmenyksekseni pimeä ja hiljainen asunto. Soitin miehelle joka ei vastannut, mutta kohta tuli viesti ""töissä ". En vieläkään tiedä , kuka siellä parvekkeella seisoi!

Murtomies, edellinen asukas joka ei ollut palauttanut kaikkia teettämiään avaimia, talonmies, huoltomies tai naapuri jolla yleisavain. Tajusi häipyä paikalta, kun vilkutit.

Päätös abortista joka henkisesti kuormittaa. Olisi minun vika jos lapsi ei saisi elää.

Täytin silloin 12v. kirjoitti:

Meitä oli melko paljon sukulaisia vanhempieni omistamalla kesämökillä juhlimassa syntymäpäiviäni 1980-luvulla. Kesken kaiken huomattiin, että 3-vuotias serkkuni oli kadonnut eikä häntä löytynyt mistään. Häntä etsittiin joka puolelta, mutta ei löytynyt. Poliisitkin ja monet muut ihmiset etsivät häntä todella laajalta alueelta ilman tulosta, serkkua ei ole vielä tähänkään päivään mennessä löydetty. Outoa tässä on se, että itse näin serkun kulkevan kohti metsän laitaa muutama minuutti ennen kuin hän katosi, menin sanomaan hänelle, että hän ei saa mennä yksin metsään ja ohjasin hänet takaisin pihaan.

Onko tästä ollut uutisissa juttua missään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni tokaisut asioista, joita juuri ajattelen. Aluksi ajattelin, että ehkä puhuin ääneen, mutta näitä tapahtui myös muiden läsnäollessa ja he vahvistivat, että olin ollut hiljaa. Näistä jää aina hämmentynyt olo, ja vain kerran olen jututtanut lasta lisää aiheesta. Hän vain tokaisi ettei halua puhua siitä tämän enempää. Tämä telepatia toimii vain yhteen suuntaan.

Meillä oli ihan sama juttu esikoisen ollessa pieni! Joskus rupesi ihan pelottamaan, kun lapsi toisteli papukaijana mun ajatuksia tai jopa vastasi mielessäni esittämiin kysymyksiin. Ja ympärillä olevat todistivat, etten ollut puhunut ääneen. Läheinen ja lämmin suhde meillä on vieläkin, kun hän on jo täysikäinen, mutta tiettävästi ei lue enää mun ajatuksia...

Mun esikoisen ja mun välillä on myös jotain. Tiesin aina hänen kotona vielä asuessaan, milloin tulee kotiin. Tiesin hänen ajatuksiaan murrosikäänsä asti.

Pienenä, kun oli juuri aloittanut tarhan, joka sijaitsi n 500 metrin päässä kotoamme, hän sai pahan tällin päähänsä leikkikaluja etsiessään ulkovarastossa. MInä olin kotona, mutta kuulin, kun hän huusi äitiä. Paikka on tiheästi asutettu. Havahduin siihen äiti-sanan huutamiseen kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Henna987 kirjoitti:

Vuosia sitten olin silloisen miesystäväni vanhempien kesämökillä. Olimme kahdestaan siellä. Mies halusi lähteä ostamaan kaljaa kaupasta ja lopulta lähetin hänet sinne yksin. Juuri kun miesystäväni oli poistunut autolla mökin pihasta, päästin pierun jota olin pitänyt sisälläni koko aamun. Se ei tullut äänettömästi, kuten olin arvioinut.

Kuului kamala repeytymisääni ja sitä seurasi hyvin pistävä suolistokaasun haju. Samassa näin kuinka joku oli kuistilla. Meinasin juosta sängyn alle piiloon, koska häpesin niin paljon tilannetta. Miettiessäni avaisinko mökin oven ja kysyisin kuistilla olevalta mitä hän haluaa, ulkona olija avasi yllättäen itse oven.

Hän ei ollut tuttu millään tavoin. Sellainen noin 20-25 vuotias miehen alku. Päässään hänellä oli Karjala-lippalakki. Paita oli kulahtanut t-paita ja jaloissa samanlaiset nappiverkkarit, joita näki joskus 90-luvun puolivälissä. "Äiti" -hän ilmoitti. Menin hämilleni tilanteesta ja kerroin etten ole hänen äitinsä. Mies kuitenkin syöksyi kimppuuni ja alkoi halaamaan kuin olisi keskitysleiriltä vapautettu juutalainen.

Olin tuossa vaiheessa varma, että mies vähintään raiskaa minut. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mies vain halasi minua ja kutsui äidikseen. Halasin häntä takaisin ja päätin esittää ymmärtäväistä, vaikka olin täysin pyörällä päästäni. Noin 10 minuutin halailun jälkeen mies vihdoin irrotti otteensa minusta ja kääntyi täysin ilmeettömästi. 

Mies suuntasi ulko-ovelle, jossa sanoi minulle luomatta katsekontaktia: "Hyvästi äiti". Sen jälkeen mies saapasteli portaat alas ja hävisi mökin pihaan. Pian ulkoa kuului pamaus. Pelästyin kajahdusta sen verran, että soitin hätäkeskukseen. Hätäkeskuspäivystäjä pyysi minua piiloutumaan, jonka teinkin. Lopulta paikalle tuli useita poliisiautoja ja ambulansseja.

Miehellä oli ollut mukanaan haulikko, jolla hän ampui itseään mökin pihassa päähän. Miehen pää oli kirjaimmellisesti kappaleina pitkin pihamaata. Sellaista tomaattimurskan näköistä lientä oli myös levinnyt pään palojen kanssa. Näky oli todella järkyttävä, mutta enemmän järkyttävää oli ollut olla miehen halausotteessa.

Myöhemmin selvisi miehen ampuneen äitinsä jonka kanssa oli asunut. Hän oli paikallinen ns. peräkammarin poika, joka oli seonnut. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä miksi hän tuli juuri siihen mökkiin, jossa olin ja kutsui minua äidikseen.

Aika yllättävä käänne ton pierualoituksen jälkeen...

Porvoolaiset kyllä taitavat tarinanrakennuksen!

Muutama vuotta sitten tapahtui jotain, joka vie edelleen yöunet. Minulle tuli puhumaan eräs ulkomaalainen (itä-aasia) mies keskustelusivustolla (ei deittisivusto), jossa osapuolet näkevät vain profiilikuvan ja nimen. Olin liikenteessä omaa nimeä muistuttavan nimen kanssa (ei oma nimi, mutta lähellä) sekä kuvana Helsingin turistikohteessa kaukaalta otettu kuva, jossa kasvoistani näkyi vain epäselvästi sivuprofiilia. Eli minua ei voi yhdistää oikeaan minuun millään.

Mies kertoi tulevansa Helsinkiin vajaaksi kuukaudeksi jossain vaiheessa ja kysyi, millaisia museoita sieltä löytyy / tapahtumia siellä on hänen vierailun aikana. Kerroin omia suosikkejani jne. Mies kysyi, jos voin tulla tapaamaan häntä joku päivä. Suostuin. Pikkuhiljaa mies alkoi pyytämään jos voisin olla jopa viikon hänen kanssaan Helsingissä. Muutenkin keskustelu alkoi siirtyä suuntaan, johon en halunnut. Olin tähän aikaan vielä alaikäinen (16v) ja mies (25v) tiesi tämän. En tuntenut itseäni enään mukavaksi miehen tapaamisen kanssa, joten kerroin hänelle, etten voi ehkä tullakaan tapaamaan häntä. Hänen matkaansa oli yli 3kk tässä vaiheessa. Mies pyysi kertomaan heti kun tiedän voinko tulla. Lopulta kerroin hänelle, etten voi tulla. Hänellä oli paljon suomalaisia ystäviä entuudestaan, joten en ajatellut hänen suuttuvan.

Vanhempani ja minä lähdimme lomalle Keski-Suomeen sukulaisten mökille niihin aikoihin kun miehen piti saapua Suomeen. Asuin siihen aikaan vielä vanhempien luona (kuten useimmat 16vuotiaat) noin 70km päässä Helsingistä, alle 4000 asukkaan kyläalueella. Kuitenkin kerroin paniikissa miehelle asuvani Porvoossa (en asu lähelläkään Porvoota). Mies lähetti kuvan lentolipusta tullessaan, jonka jälkeen esti minut. Ajattelin asian olevan siinä ja nyt voin hengittää.

Kuitenkin jossain vaiheessa lomaa naapurin rouva soitti, että pihallamme on ulkomaalainen tuntematon mies, joka kurkkii ikkunoista sisään. Aluksi ajattelimme tämän mysteerimiehen olevan toiset naapurimme, jotka olivat vasta muuttaneet Serbiasta. Nopeaa selkesi, että kyseessä on joku itäaasialainen mies. Puhelun aikana mies oli lähtenyt kävelemään poispäin kävelytielle (todennäköisesti kohti bussipysäkkiä). Asuinalueen fb-ryhmässä oli varoiteltu epäilyttävästä miehestä epätarkan kuvan kera. Kuvasta sai selvää juuri ja juuri lyhyet mustat hiukset ja pitkähkön siniharmaan takkin.

Miehellä oli ollut profiilissaan koko nimi, lempinimi ja kunnon selfie, joiden avulla tapahtuman jälkeen löysin hänen somet. Yhdessä Suomessa otetussa selfiessä hänellä oli päällä samannäköinen siniharmaa takki, joka pihan hiippailijalla oli ollut. Estin hänet kaikissa sosiaalisissa medioissa vielä varmuuden vuoksi.

Miten? Mitä tapahtui? Kuinka? Asia ahdistaa niin paljon edelleen. En kertonut miehelle lomasta mitään, en puhelinnumeroa, en oikeaa nimeä, maakuntaa, nykyistä hiustenväriä, en mitään henkilökohtaista. Minulla ei ollut kuvia, joissa kasvoni näkyisivät sosiaalisissa medioissa. Enkä ole niitä postannut minnekään tämän jälkeenkään, koska pelkään tapausta edelleen.

Olin äitini luona suihkussa. Kaikki oli niinkuin aina ennenkin. Suihkuverhon takana kuulen pienen kolahduksen. Avaan verhon ja huomaan, että äitini hammasharja on keskellä kylppärin lattiaa. Hammasharjaa äitini säilytti isossa lasimukissa. Harjan on mahdotonta itsestään tippua mukista. Muki oli omalla paikallaan. Jos harja olisi tippunut itsestään, niin se ei olisi vierinyt keskelle huonetta. Kylppärin ovi oli lukossa. Olinko suihkussa kummituksen kanssa???

Oliko harja varmasti mukissa , jos se oli hyllyllä tai mykin päällä "makuulla" olisiko suihkun kosteus saanut sen liikkeelle, Esineet voivat pomppia kummallisenkin kauas oletetusta putoamispaikastaan.

Vihattu ov. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minut jätettiin. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.

Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.

Mutta kun minut jätettiin. Ehkä täällä Suomessa lapsia ei jätetä päiväkodissa yksin mutta minä en asunutkaan täällä lapsena.

Mikä tämä maa on, jossa on noin suomalaisen kaltainen päiväkotisysteemi, ja jossa vedettään näkkileipää, maitoa ja hedelmiä? Mistään kovin eksoottisesta maasta ei voi olla kyse. Uneksinut olet, tai keksit itse koko jutun.

Tämä tapahtui Intiassa.

Vai Intiassa. :'D Tarviiko edes osoittaa kaikkia niitä kohtia alkuperäisestä sepityksestäsi, jotka eivät sovi Intiaan... Voisitko millään lopettaa nämä sepitykset tähän ketjuun, tämä on oikeasti tosi mielenkiintoinen ja hyvä ketju ollut, ja nuo sinun jatkuvat sadut pilaa sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Telepatiaa kirjoitti:

90-luvun alussa Helsingissä tuskailin kun jouduin asumaan ei-niin-samantyyppisen henkilön kanssa kimppakämpässä. Alkoi jo tosiaan ahdistamaan se asia ja mieltä vaivaamaan. Vuokra-asuntoja oli vaikea löytää silloin, niinkuin tänäkin päivänä on. Sitten yksi päivä Kampin liukuportaissa takaani tuli henkilö joka koputti olkapäälleni ja kysyi tunnenko häntä. Sanoin että en tunne. Hän sanoi että oli nähnyt mut jossain yhteisessä tilausuudessa ja hänelle oli tullut tunne että tarvitsenkohan asuntoa! Hän kysyi siinä alaspäin menevissä portaissa noin vain yks kaks että tarvitsenko asuntoa? Heidän opiskelija-asuntoonsa tarvittaisiin yksi.

Olin todella hämmentynyt! Miten joku voi tietää mun tilanteestani, joku tuntematon ja löytää mut kaupungin vilinästä ja tulla tuosta vaan kysymään asiaa! No, mikäs siinä. Kai kohtalo ohjasi. Muutin parin viikon sisällä, asuin yhdessä uudessa kimpassa pari seuraavaa vuotta. Mitään ilmoitusta mulla ei ollut ollut missään, eikä mitään muutakaan selitystä tapahtuneelle. Mutta ihmeitä tapahtuu. Ehkä sulle tai mullekin taas joku päivä....:)

Tästä tuli jotenkin tosi hyvä mieli :)

Paitsi että Kampin kauppakeskusta ei ollut olemassakaan vielä 90-luvun alussa :(

Onko sun mielestä Kamppi = kauppakeskus? Eiköhän tuossa tarkoiteta Kampin metroasemaa. Kyllä siellä oli liukuportaat jo tuohon aikaan ja aiemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henna987 kirjoitti:

Vuosia sitten olin silloisen miesystäväni vanhempien kesämökillä. Olimme kahdestaan siellä. Mies halusi lähteä ostamaan kaljaa kaupasta ja lopulta lähetin hänet sinne yksin. Juuri kun miesystäväni oli poistunut autolla mökin pihasta, päästin pierun jota olin pitänyt sisälläni koko aamun. Se ei tullut äänettömästi, kuten olin arvioinut.

Kuului kamala repeytymisääni ja sitä seurasi hyvin pistävä suolistokaasun haju. Samassa näin kuinka joku oli kuistilla. Meinasin juosta sängyn alle piiloon, koska häpesin niin paljon tilannetta. Miettiessäni avaisinko mökin oven ja kysyisin kuistilla olevalta mitä hän haluaa, ulkona olija avasi yllättäen itse oven.

Hän ei ollut tuttu millään tavoin. Sellainen noin 20-25 vuotias miehen alku. Päässään hänellä oli Karjala-lippalakki. Paita oli kulahtanut t-paita ja jaloissa samanlaiset nappiverkkarit, joita näki joskus 90-luvun puolivälissä. "Äiti" -hän ilmoitti. Menin hämilleni tilanteesta ja kerroin etten ole hänen äitinsä. Mies kuitenkin syöksyi kimppuuni ja alkoi halaamaan kuin olisi keskitysleiriltä vapautettu juutalainen.

Olin tuossa vaiheessa varma, että mies vähintään raiskaa minut. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mies vain halasi minua ja kutsui äidikseen. Halasin häntä takaisin ja päätin esittää ymmärtäväistä, vaikka olin täysin pyörällä päästäni. Noin 10 minuutin halailun jälkeen mies vihdoin irrotti otteensa minusta ja kääntyi täysin ilmeettömästi. 

Mies suuntasi ulko-ovelle, jossa sanoi minulle luomatta katsekontaktia: "Hyvästi äiti". Sen jälkeen mies saapasteli portaat alas ja hävisi mökin pihaan. Pian ulkoa kuului pamaus. Pelästyin kajahdusta sen verran, että soitin hätäkeskukseen. Hätäkeskuspäivystäjä pyysi minua piiloutumaan, jonka teinkin. Lopulta paikalle tuli useita poliisiautoja ja ambulansseja.

Miehellä oli ollut mukanaan haulikko, jolla hän ampui itseään mökin pihassa päähän. Miehen pää oli kirjaimmellisesti kappaleina pitkin pihamaata. Sellaista tomaattimurskan näköistä lientä oli myös levinnyt pään palojen kanssa. Näky oli todella järkyttävä, mutta enemmän järkyttävää oli ollut olla miehen halausotteessa.

Myöhemmin selvisi miehen ampuneen äitinsä jonka kanssa oli asunut. Hän oli paikallinen ns. peräkammarin poika, joka oli seonnut. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä miksi hän tuli juuri siihen mökkiin, jossa olin ja kutsui minua äidikseen.

Aika yllättävä käänne ton pierualoituksen jälkeen...

Yllättävän käänteen lisäksi tuossa tarinassa oli jotain tuttua. Mikäli ei ole ollut joskus uutisissa, niin sitten on ollut jossain rikossarjassa.

Oli top- uutisaihe aikoinaan.

Linkkiä? 

Vierailija kirjoitti:

Oliko harja varmasti mukissa , jos se oli hyllyllä tai mykin päällä "makuulla" olisiko suihkun kosteus saanut sen liikkeelle, Esineet voivat pomppia kummallisenkin kauas oletetusta putoamispaikastaan.

Harja on aina mukissa pystyasennossa. Ennen tuota tapausta tai sen jälkeen ei ole mikään tavara lentänyt itsestään lattialle.

Asuin myös lapsuudessani omakotitalossa ja kuulin usein vastaavan äänen. Teini-ikäisenäkin vielä sitä usein pelästyin oikein kunnolla. Muutaman yöllä pelästymisen jälkeen menin ulos tiirailemaan ja tajusin, että omenapuun oksat olivat kasvaneet sen verran lähelle talon seinää, että tuulessa heiluivat ja osuivat seinään/ikkunanpieleen aiheuttaen juuri kuvailemasi äänen. Olisiko ollut mahdollista sinunkin tapauksessasi? Monesti olin aivan varma, että naapuruston hullu nainen oli öisin hiippailemassa pihalla vetelemässä kynsillään seinään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavaroiden salaperäisestä häviämisestä tuli mieleen parin julkkiksen kertomukset. Riitta Väisänen on kertonut, että hänellä kotona häviää tavaroita. Eivät löydy tavallisista paikoistaan, vaikka miten etsisi. Sitten myöhemmin ovatkin löytyneet juuri samoista paikoista, joista on juuri etsitty.

Samanlaisia tapahtumia on ollut erään tunnetun näyttelijän kotona (nyt jo edesmenneen).  Elämäkerrassaan hän kertoo, että koko perhe on ollut etsimässä jotain kadonnutta esinettä, turhaan. Sitten vähän ajan päästä se esine on löytynyt samasta hyvin näkyvästä paikasta, josta juuri oli turhaan etsiskelty.  - Ja useamman kerran oli käynyt perheessä näin.

Tarkoitatko Pentti Siimestä? Minulla on hänen muistelmansa, joissa hän kertoo mm. omituisesti kadonneista ja löytyneistä silmälaseistaan.

Juuri häntä tarkoitin! Olen pariinkin kertaan lukenut tuon elämäkerran kirjastosta. En voi olla uskomatta noihin tapahtumiin, kun koko perhekin siellä oli noita kadonneita esineitä etsimässä. En voinut keksiä muuta selitystä kuin "yliluonnollisen".

Muistan sen mainoksen missä ne lasit oli. Nehän löytyi sitten kesämökin kaapin päältä, vaikka mökki oli ollut koko talven tyhjillään.

Eiköhän uskottavampi selitys ole, että joku perheenjäsenistä on ne sinne laittanut, kuin että jokin yliluonnollinen entiteetti tarvinnut lukulaseja lainaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen asunut tässä kämpässä kesästä 2010. Aina välillä yläkerrasta on kuulunut askeleita, erinäisiin vuorokaudenaikoihin, yleensä tosi iltaisin, ja alkuun mietin että kuuluvat vaan paremmin illalla kun muu talo hiljenee enkä niinkään ole maindannut. Paitsi kerran joskus viime syksynä vai keväänä, kun niitä kuuntelin, ja tajusin että asun ylimmässä kerroksessa, mulla ei ole yläkerran naapureita, eikä noihin aikoihin mikään huoltomieskään täällä kulje. Kun tajusin tämän, ei askeleitakaan ole enää kuulunut.

Muutenkin täällä tapahtuu välillä outoja juttuja. Asiat katoilee tai vaihtaa paikkaa, välillä tuntuu että tää koko kämppä on yksi madonreikä. En esimerkiksi tänä aamuna löytänyt farkkujani mistään, vaikka ne oli olleet mulla maanantaina päällä. Tyyppi ei oo pahantahtoinen, eikä alun jälkeen muuten kuin tavarameiningillä oo antanut itsestään kuulua, tai sitten oon vaan tottunut kolinoihin. Leikkisästi puhunkin Louhelan Poltergeististä ja asunnossa asunut eksänikin oppi nopeasti pistämään omituisuudet sen piikkiin sen kummemmin ihmettelemättä. Mutta sitä en kyllä mitenkään käsitä, miten yksi iso maalitonkka (ehkä 30 l, niitä korkeita kuitenkin), hävisi kun muutettiin tänne ja tehtiin remppaa. Ostin kaupasta varmasti kolme tonkkaa kyseistä maalia, mutta tänne ylös niitä tuli vielä kaksi. Kävin maalikaupassakin kyselemässä että olisko yksi jäänyt tänne mutta ei, myyjä muisti saman kuin minäkin että hän nosteli kaikki kolme isäni auton takakonttiin. En vielä tänä päivänäkään tiedä mihin ja miten yksi maalipurkki katosi. 

Tiedätkö, kuka tai minkälainen henkilö asui asunnossasi ennen sinua?

Oon joskus itsekin pohtinut tätä, kuka täällä kummittelee. Edellinen asukas oli pariskunta, joka muutti pois asunnon käytyä pieneksi perheenlisäyksen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Kun olin nuori, 80-kuvulla, ja menin kesälomalla asioimaan pankkiin, asiakkaana oli samaan aikaan nuori mies, joka tuli tervehtimään ja kysymään, mitä minulle nyt kuuluu.

Hän puhui minulle kuin vanhalle tuttavalle, mutta en muistanut häntä mistään, en tuntenut häntä eikä mikään nimi tullut mieleen.

Juttelimme siinä vähän ja koetin palauttaa mieleeni, kuka hän on. Kysyin, mitä hänelle kuuluu nyt, ja hän kertoi vaimostaan ja pikkulapsestaan. Sitten toivotimme hyvää jatkoa.

Vaikka kuinka yritin muistaa, mistä voisimme tuntea toisemme, en valitettavasti muistanut. Mutta ei tässä kaikki. Jonkin ajan päästä äidilleni kävi samalla tavalla. Kun puhuimme, minkä näköinen mies oli ollut, tuntomerkeistä päätellen kyse oli samasta miehestä. Kumpikaan meistä ei muistanut tuntevansa häntä ja kummallekin hän oli puhunut kuin vanhalle tuttavalle.

Asia ei selvinnyt koskasn, mutta tietysti voi olla, että tällä henkilöllä oli vain tapana jutella kaupungilla vieraille kuin vanhoille tutuilleen.

Mulle kävi kanssa näin jokunen vuosi sitten, olin ehkä n. 19. Olin Sokoksen ruokakaupassa ja vastaan käveli nainen joka pysäytti minut aivan innoissaan halaten ja kysyen mitä minulle kuuluu, miten tämä ja tämä asia elämässäni menee, mitä vanhemmilleni kuuluu... Olin aivan täysin pöllämystynyt, sillä en ollut koskaan nähnyt kyseistä naista. Ne muutamat perhetuttavat, jotka ovat aivan minun ollessani pieni meillä käyneet, muistan edes hämärästi. Nainen tiesi elämästäni pääpointit ja esitin vain mukana sanoen että juu hyvin menee... Hän aivan selvästi tunsi minut ja minulla on suht hyvä kasvomuisti. Asiakkaanakin käyneet henkilöt uudelleen nähdessäni muistan ksavoilta, en ehkä yhdistä mutta tiedän nähneeni. Tämä nainen muka tunsi vanhempani. Lähdin ihmeissäni heipat sanottuani ja kyselin äidiltä kuka ko nainen olisi voinut olla. Äidilläkään ei mitään aavistusta.