Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista enää tarkkaa ikää, mutta olin arvioilta 10-12v. Vanhempani lähtivät viikonloppulomalle Eurooppaan juhlistamaan hääpäivää. Menin siksi aikaa mun parhaan kaverin luokse. Päätettiin viikonlopun puolivälissä mennä kaverin kanssa leikkimään minun asuinpaikan pihalle, koska siellä oli kivoja vempaimia. Huomasimme, että perheemme parvekkeella on paljon nuoria ja musiikki soi. Mulla ei ollut muita sisaruksia tai puolisisaruksia. Parvekkeellamme on paljon kukkia ja koulussa tekemäni mehiläiskoriste kukkien seassa. Emme siis erehtyneet parvekkeesta. Kumma juttu vaan, että asunto oli täysin siistissä kunnossa vanhempieni palattua. Hekin oli, että varmaan erehdyitte. Mysteeriksi jää keitä he olivat ja miten pääsivät sisälle.
Etkö ilmoittanut kenellekään tai lähtenyt käymään kotonasi? Todennäköisesti enosi/serkkusi tai joku tällainen ja he siivosivat jälkensä lähtiessään.
Emme uskaltaneet mennä avaimilla sisään. Kyläpaikassa kerroimme sekä vanhemmille heti palattuaan, mutta kaikki pitivät sitä mahdottomana. Tietääkseni toista avainta ei ole kenelläkään sukulaisella paitsi mummolla. Hänellä tuskin oli tapahtuman kanssa mitään tekemistä. Onhan se tietysti mahdollista, että joku serkuista oli kyseessä, mutta miten he olisivat päässeet sisälle? Varastanut mummolta avaimen?Itse en saanut pitää mitään kotibileitä vanhempana joten luvan kanssa he eivät ainakaan ole olleet.
Kerta kerralta hämmästyn miten idiootteja vanhemnat voivat olla.
Se, ettet sinä saanut pitää kotibileitä ei tarkoita ettei tuo jengi mahdollisesti saanut. Todennäköisempää on, että serkkusi veivät avaimen mummoltaan salaa ja menivät sinne juhlimaan, koska tiesivät että vanhempasi eivät palaa hetkeen. Nuoret ovat taitavia näissä. Toinen vaihtoehto on, että kotiinne hellästi murtauduttiin ilman jälkiä ja siellä hilluttiin tappiin asti. Tuskin, mutta syylliset näihin löytyy yllättävän läheltä suurimmassa osassa tapauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista enää tarkkaa ikää, mutta olin arvioilta 10-12v. Vanhempani lähtivät viikonloppulomalle Eurooppaan juhlistamaan hääpäivää. Menin siksi aikaa mun parhaan kaverin luokse. Päätettiin viikonlopun puolivälissä mennä kaverin kanssa leikkimään minun asuinpaikan pihalle, koska siellä oli kivoja vempaimia. Huomasimme, että perheemme parvekkeella on paljon nuoria ja musiikki soi. Mulla ei ollut muita sisaruksia tai puolisisaruksia. Parvekkeellamme on paljon kukkia ja koulussa tekemäni mehiläiskoriste kukkien seassa. Emme siis erehtyneet parvekkeesta. Kumma juttu vaan, että asunto oli täysin siistissä kunnossa vanhempieni palattua. Hekin oli, että varmaan erehdyitte. Mysteeriksi jää keitä he olivat ja miten pääsivät sisälle.
Etkö ilmoittanut kenellekään tai lähtenyt käymään kotonasi? Todennäköisesti enosi/serkkusi tai joku tällainen ja he siivosivat jälkensä lähtiessään.
Emme uskaltaneet mennä avaimilla sisään. Kyläpaikassa kerroimme sekä vanhemmille heti palattuaan, mutta kaikki pitivät sitä mahdottomana. Tietääkseni toista avainta ei ole kenelläkään sukulaisella paitsi mummolla. Hänellä tuskin oli tapahtuman kanssa mitään tekemistä. Onhan se tietysti mahdollista, että joku serkuista oli kyseessä, mutta miten he olisivat päässeet sisälle? Varastanut mummolta avaimen?Itse en saanut pitää mitään kotibileitä vanhempana joten luvan kanssa he eivät ainakaan ole olleet.
Kerta kerralta hämmästyn miten idiootteja vanhemnat voivat olla.
Se, ettet sinä saanut pitää kotibileitä ei tarkoita ettei tuo jengi mahdollisesti saanut. Todennäköisempää on, että serkkusi veivät avaimen mummoltaan salaa ja menivät sinne juhlimaan, koska tiesivät että vanhempasi eivät palaa hetkeen. Nuoret ovat taitavia näissä. Toinen vaihtoehto on, että kotiinne hellästi murtauduttiin ilman jälkiä ja siellä hilluttiin tappiin asti. Tuskin, mutta syylliset näihin löytyy yllättävän läheltä suurimmassa osassa tapauksia.
Vanhemmat ja vahtinne olivat siksi siis idiootteja etteivät uskoneet mitä lapset sanovat. Muistan itse lapsuudesta miten montaa kertaa väittelin asioista aikuisten kanssa jotka tiesivät paremmin eivätkä suostuneet kuuntelemaan.
90-luvun alussa Helsingissä tuskailin kun jouduin asumaan ei-niin-samantyyppisen henkilön kanssa kimppakämpässä. Alkoi jo tosiaan ahdistamaan se asia ja mieltä vaivaamaan. Vuokra-asuntoja oli vaikea löytää silloin, niinkuin tänäkin päivänä on. Sitten yksi päivä Kampin liukuportaissa takaani tuli henkilö joka koputti olkapäälleni ja kysyi tunnenko häntä. Sanoin että en tunne. Hän sanoi että oli nähnyt mut jossain yhteisessä tilausuudessa ja hänelle oli tullut tunne että tarvitsenkohan asuntoa! Hän kysyi siinä alaspäin menevissä portaissa noin vain yks kaks että tarvitsenko asuntoa? Heidän opiskelija-asuntoonsa tarvittaisiin yksi.
Olin todella hämmentynyt! Miten joku voi tietää mun tilanteestani, joku tuntematon ja löytää mut kaupungin vilinästä ja tulla tuosta vaan kysymään asiaa! No, mikäs siinä. Kai kohtalo ohjasi. Muutin parin viikon sisällä, asuin yhdessä uudessa kimpassa pari seuraavaa vuotta. Mitään ilmoitusta mulla ei ollut ollut missään, eikä mitään muutakaan selitystä tapahtuneelle. Mutta ihmeitä tapahtuu. Ehkä sulle tai mullekin taas joku päivä....:)
Vierailija kirjoitti:
Mä kerroin pari sivua sitten siitä sormuksen lentämisestä.. muistui mieleen äidilleni sattunut vähän samantapainen meidän mökillä. Äiti oli ollut laittamassa puuhellaan lisää puita siten että molemmat kädet oli siinä hommassa kiinni. Yhtäkkiä näki kun jotain oli lentänyt hänestä pois päin ja kuuli kilahduksen. Helmikorvakoru oli lentänyt korvasta lattialle vajaan parin metrin päähän ja vieri sängyn alle. Ei ole koskaan löytynyt.
Samaisella mökillä (on mummolan naapurissa eli suvun tiluksia) olin yötä yksin nelisen vuotta sitten. Olin hölmönä ladannut puhelinta autossa pitämällä virrat päällä ja auton huono akku tyhjeni. Puhelin piti ladata että herätys toimii kun piti mennä aamulla töihin. Kun auton akku tyhjeni yritin vielä käynnistää mutta se vain naksutti eli oli niin tyhjä ettei mitään valoja enää edes syttynyt. Sain sen verran soitettua äidilleni että hän tulee aamulla klo 7 sinne ja lähden äidin autolla töihin ja mietitään sitten mitä mun autolle tehdään. Heräsin aamulla klo 05.00 ehdin olla hetken hereillä kun kuulin ulkoa äitini huutavan nimeäni. Menin ulos ja mietin että miksi se näin aikaisin tulee kun seiskalta vasta piti. No ei ollut äitiä. Ajattelin siinä sitten joutessani vielä kokeilla autoa vaikka tiesin että akku on tyhjä. Auto lähti kerrasta käyntiin eikä ollut mitään viitteitä että akun varaus olisi edes vähissä. Jätin auton käyntiin ja laitoin äitille viestin ettei tarvi tulla kun auto käynnistyi!! Laitoin myös että kuulin hänen äänen huutavan minua.. äiti sanoi heränneensä viideltä ja heti ajatelleensa mua. Ehkä se ajatus kuului mulle asti. Olen muutamalta autonkorjaajalta kysynyt että miten voi auto käynnistyä myöhemmin kun akku on ollut täysin tyhjä ja ei kuulemma voi. Eihän akku itsestään saa mitään virtaa. Jos jollain on selitys niin kuulen mielelläni!
Samaisella mökillä on muutakin hassua sattunut mutta tässä erikoisimmat.
En tiedä selittääkö tämä, mutta mulla oli joskus autossa vika, että ei käynnistynyt. Ei siis tapahtunut yhtään mitään, kun käänsi avaimesta. Sitten kun odotti esim puoli tuntia saattoi käynnistyä. Tätä tapahtui satunnaisesti, kunnes lopulta meni sellaiseksi, ettei käynnistynyt edes odottelun jälkeen. Vika löytyi starttimoottorista, jonka vaihtamisen jälkeen toimi taas ok eikä vika enää palannut.
Varastoa siivotessa putosi hyllyltä räikkäsarjan jatko. Semmoinen 1/2 tuuman 10cm pitkä metalli mötikkä, jonka ei luulisi katoavan kovin helposti. Näin että hyllyltä pyörähti ja lattiaa kohti meni.
Mutta lattialta sitä ei vain löytynyt. Kolusin lattian nurkasta nurkkaan, joka laatikon, kupin ja kipon. Ei näkynyt. Lopulta luovutin ja jätin sikseen.
Kunnes sitten viikkojen kuluttua menin varastoon ja ovesta sisään astuessa huomasin heti että jatkopätkä on lattialla ihan näkyvillä, juurikin niillä paikkeilla minne sen olisi hyllyltä voinut kuvitella putoavan.
Minkä lie mini madonreijän läpi oli pudonnut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minut jätettiin. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihattu ov. kirjoitti:
Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.
Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.
Mutta kun minut jätettiin. Ehkä täällä Suomessa lapsia ei jätetä päiväkodissa yksin mutta minä en asunutkaan täällä lapsena.
Mikä tämä maa on, jossa on noin suomalaisen kaltainen päiväkotisysteemi, ja jossa vedettään näkkileipää, maitoa ja hedelmiä? Mistään kovin eksoottisesta maasta ei voi olla kyse. Uneksinut olet, tai keksit itse koko jutun.
Tämä tapahtui Intiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä vielä tänäkään päivänä, miksi serkkuni ei ole puhunut minulle vuosiin. Näemme muutaman kerran vuodessa yhteisen mummon luona, ja olen hänelle kuin ilmaa. Molemmilla ikää nyt 24, ja viimeset sanat ollaan vaihdettu varmaan ala-asteella. Muistan kun oltiin lähdössä yhteisten kavereiden kanssa tivoliin, mutta serkku oli sanonut että jos minä lähden niin hän jää pois. Ja meidän välit kuitenkin oli aina loistavat, pienestä asti nähtiin säännöllisesti. Mitä helvettiä tein? Itsekään en ole sen jälkeen hänelle puhunut, tai en muista yritinkö kysyä mikä homman nimi on. Voisi sitä ehkä facebookin kautta ottaa yhteyttä..
Nostan klassisen kateuskortin, ja hän yrittää syrjiä sinua ilmeisen onnistumatta. Älä ota yhteyttä vaan anna hapantua omissa oloissaan.
Niin tai sitten hän häpeää sinua tai ei vain pidä sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Telepatiaa kirjoitti:
90-luvun alussa Helsingissä tuskailin kun jouduin asumaan ei-niin-samantyyppisen henkilön kanssa kimppakämpässä. Alkoi jo tosiaan ahdistamaan se asia ja mieltä vaivaamaan. Vuokra-asuntoja oli vaikea löytää silloin, niinkuin tänäkin päivänä on. Sitten yksi päivä Kampin liukuportaissa takaani tuli henkilö joka koputti olkapäälleni ja kysyi tunnenko häntä. Sanoin että en tunne. Hän sanoi että oli nähnyt mut jossain yhteisessä tilausuudessa ja hänelle oli tullut tunne että tarvitsenkohan asuntoa! Hän kysyi siinä alaspäin menevissä portaissa noin vain yks kaks että tarvitsenko asuntoa? Heidän opiskelija-asuntoonsa tarvittaisiin yksi.
Olin todella hämmentynyt! Miten joku voi tietää mun tilanteestani, joku tuntematon ja löytää mut kaupungin vilinästä ja tulla tuosta vaan kysymään asiaa! No, mikäs siinä. Kai kohtalo ohjasi. Muutin parin viikon sisällä, asuin yhdessä uudessa kimpassa pari seuraavaa vuotta. Mitään ilmoitusta mulla ei ollut ollut missään, eikä mitään muutakaan selitystä tapahtuneelle. Mutta ihmeitä tapahtuu. Ehkä sulle tai mullekin taas joku päivä....:)
Tästä tuli jotenkin tosi hyvä mieli :)
Olin nuorena jonkin aikaa töissä Tukholmassa. Yhtenä aamuna kun tultiin töihin, sanottiin toisillemme hyvät huomenet, ja sen kummemmin ajattelematta sanoin naispuoliselle työkaverille: "Har du varit frisk?", eli oletkos ollut terveenä. En tiedä miksi ne sanat tulivat suustani. Nainen meni vähän hämmentyneen näköiseksi ja vastasi, että terveenä olen ollut, kiitos. Jonkin ajan päästä kuulin vahingossa, kun tämä nainen hiljaisella äänellä kertoi toiselle työkaverille, että oli kotona voinut huonosti. Vilkuili samalla minuun päin, ikään kuin ihmetellen mistä saatoin tietää. - Jonkinlainen aavistus se varmaan sitten oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Telepatiaa kirjoitti:
90-luvun alussa Helsingissä tuskailin kun jouduin asumaan ei-niin-samantyyppisen henkilön kanssa kimppakämpässä. Alkoi jo tosiaan ahdistamaan se asia ja mieltä vaivaamaan. Vuokra-asuntoja oli vaikea löytää silloin, niinkuin tänäkin päivänä on. Sitten yksi päivä Kampin liukuportaissa takaani tuli henkilö joka koputti olkapäälleni ja kysyi tunnenko häntä. Sanoin että en tunne. Hän sanoi että oli nähnyt mut jossain yhteisessä tilausuudessa ja hänelle oli tullut tunne että tarvitsenkohan asuntoa! Hän kysyi siinä alaspäin menevissä portaissa noin vain yks kaks että tarvitsenko asuntoa? Heidän opiskelija-asuntoonsa tarvittaisiin yksi.
Olin todella hämmentynyt! Miten joku voi tietää mun tilanteestani, joku tuntematon ja löytää mut kaupungin vilinästä ja tulla tuosta vaan kysymään asiaa! No, mikäs siinä. Kai kohtalo ohjasi. Muutin parin viikon sisällä, asuin yhdessä uudessa kimpassa pari seuraavaa vuotta. Mitään ilmoitusta mulla ei ollut ollut missään, eikä mitään muutakaan selitystä tapahtuneelle. Mutta ihmeitä tapahtuu. Ehkä sulle tai mullekin taas joku päivä....:)Tästä tuli jotenkin tosi hyvä mieli :)
Paitsi että Kampin kauppakeskusta ei ollut olemassakaan vielä 90-luvun alussa :(
Tässä pitkin ketjua on kummasteltu katoavia aterimia ja keittiövälineitä. No teistä jonkun haarukka ainakin viime kesänä löytyi meidän multakuormasta! Ja joskus kompostoristamme löytyi oma kuorimaveitsemme... "Ai tännekös se päätyi, kun niin mystillisesti hävisi eikä millään löytynyt mistään..."
Tosiaan keittiössähän voi pieni esine helposti lipsahtaa roskikseen. Kuorimaveitsi juuri voi mennä helposti huomaamatta kuorien mukana bioroskiin. Ja kun keittiön roskis usein vielä tyhjennetään päivittäin, niin siinäpä aika riskialtis reitti pois keittiöstä ja ikiajoiksi jäljittämättömiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihattu ov. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minut jätettiin. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihattu ov. kirjoitti:
Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.
Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.
Mutta kun minut jätettiin. Ehkä täällä Suomessa lapsia ei jätetä päiväkodissa yksin mutta minä en asunutkaan täällä lapsena.
Mikä tämä maa on, jossa on noin suomalaisen kaltainen päiväkotisysteemi, ja jossa vedettään näkkileipää, maitoa ja hedelmiä? Mistään kovin eksoottisesta maasta ei voi olla kyse. Uneksinut olet, tai keksit itse koko jutun.
Tämä tapahtui Intiassa.
Jep jep, nuo pimenevät syysillat ja näkköeit tuovatkin heti Intian mieleen 😁
Harmi, että ketjuun tulee näitä keksittyjä juttuja.
Kun olin yläasteella, minulla meni välit poikki erään luokkani tytön kanssa, joka oli tuolloin oikeinkin hyvä kaverini. Tähän oli vaikutusta varsinkin eräällä kerralla, kun olimme liikuntatunnilla luistelemassa. Kenttä sijaitsi muutaman kilometrin päässä koulultamme, ja luonnollisesti kävelisimme sieltä takaisin yhtä matkaa. Kaveri jopa lupasi odottaa minua, koska olin hidas vaihtamaan luistimia. No, kun tunnin jälkeen istuin kentän reunalla ottamassa luistimia pois, näin kaverini kävelevän jo hyvän matkan päässä joidenkin muiden luokkamme tyttöjen kanssa. Huusin kaverin nimeä ja "odota!" monta kertaa, mutta he eivät ilmeisesti kuulleet.
Lähdin sitten kävelemään koululle yksinäni, kun töistä päässyt isäni ajoi aivan sattumalta ohi. Hän otti minut kyytiin ja heitti koululle, joten olin siellä hyvän aikaa ennen muita. Olin luonnollisesti aika kiukkuinen kaverilleni, koska olin varma että hän oli jättänyt minut jälkeen tahallaan. Kun muut tytöt sitten saapuivat koululle, kysyin kaverilta ylimielisesti "mikäs sulla kesti?" Kaveri kuitenkin raivostui ja alkoi huutaa, että miksi MINÄ olin vain häipynyt kentältä mitään sanomatta ja lähtenyt koululle ilman häntä. Kuulemma hän ei ollut enää nähnyt minua kentän laidalla lähtiessään. Sovimme kuitenkin asian ja totesimme, että kyseessä oli ilmeisesti väärinkäsitys. Seuraavana kouluvuonna emme kuitenkaan enää kaveeranneet, ja tuo "kaveri" alkoi kiusata minua joidenkin muiden tyttöjen kanssa.
No anyway, se mikä minua on tässä jäänyt vaivaamaan on se, että tekikö kaveri tuon tarkoituksella vai ei. Oliko hän todella luullut, että minä olin jo lähtenyt kentältä? Aika erikoista kyllä, jos hän ei ollut muka nähnyt minua istumassa siellä. Kaveruutemme päättyi vastaavanlaisten tapahtumien vuoksi, olivatko nekin oikeasti vain väärinkäsityksiä? Minä olen tietysti aina ollut varma, että kaveri vain piruili kanssani, mutta ehkä hän luuli minusta samoin? Tämä tuskin ikinä selviää, sillä emme ole olleet tekemisissä peruskoulun jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiukseni ovat lapsuudesta asti olleet aivan suorat. Siis niin suorat, että jos ne kihartaa, ne suoristuvat lyhyessä ajassa itsestään, eikä esimerkiksi mikään tupeeraus pysy niissä vaikka kuinka laittaisi hiuslakkaa. Olen pitänyt hiukset aina jokseenkin pitkänä, lyhimmillään aavistuksen olkapään yläpuolella ja pisimmillään selän puoliväliin asti, josta ne eivät kasva enempää pituutta. Olen aina antanut hiusten olla luonnontilassa, siis en ole käyttänyt muotoilutuotteita tai -laitteita kuin satunnaisissa poikkeustilanteissa, kuten juhlissa tai esiintymisissä.
23-vuotiaana hiukseni muuttuivat yllättäen luonnostaan laineikkaiksi. Aluksi hiusten alimpaan "kerrokseen" ilmestyi pesujen jälkeen aina pari kiehkuraa. Sitten erään hiustenleikkuun jälkeen (ei mallinmuutosta, pelkkä "trimmaus" ja kevennys) tukka oli muuttunut kauttaaltaan laineikkaaksi ja on sellainen yhä nyt reilua vuotta myöhemmin. En käsitä, miten hiustyyppi voi tuolla tavalla yllättäen muuttua. Kyselin kavereilta, ovatko he huomanneet muutosta hiuksissani. Eivät muistaneet, mutta kun näytin kuvia parin vuoden takaa, he tajusivat että niinpä, sullahan on ollut suorat hiukset ennen.
Tylsä kirjoitti:
Tässä pitkin ketjua on kummasteltu katoavia aterimia ja keittiövälineitä. No teistä jonkun haarukka ainakin viime kesänä löytyi meidän multakuormasta! Ja joskus kompostoristamme löytyi oma kuorimaveitsemme... "Ai tännekös se päätyi, kun niin mystillisesti hävisi eikä millään löytynyt mistään..."
Tosiaan keittiössähän voi pieni esine helposti lipsahtaa roskikseen. Kuorimaveitsi juuri voi mennä helposti huomaamatta kuorien mukana bioroskiin. Ja kun keittiön roskis usein vielä tyhjennetään päivittäin, niin siinäpä aika riskialtis reitti pois keittiöstä ja ikiajoiksi jäljittämättömiin.
Tämä. Itselleni tämä on varsinainen ongelma, olen todella hajamielinen ja tavarat löytyy ties mistä. Jos toisessa kädessä on tyhjä jugurttipurkki ja toisessa likainen lusikka, ja suuntana roskis, heitän hävettävän usein jugurttipurkin lavuaariin ja lusikan roskiin. Viime viikolla kävi paha, toisessa kädessä oli kuulokkeet ja toisessa pulla. Havahduin siinä vaiheessa kun kuuloke oli melkein suussa ja pulla lähestyi korvaa. :D
Vierailija kirjoitti:
Hiukseni ovat lapsuudesta asti olleet aivan suorat. Siis niin suorat, että jos ne kihartaa, ne suoristuvat lyhyessä ajassa itsestään, eikä esimerkiksi mikään tupeeraus pysy niissä vaikka kuinka laittaisi hiuslakkaa. Olen pitänyt hiukset aina jokseenkin pitkänä, lyhimmillään aavistuksen olkapään yläpuolella ja pisimmillään selän puoliväliin asti, josta ne eivät kasva enempää pituutta. Olen aina antanut hiusten olla luonnontilassa, siis en ole käyttänyt muotoilutuotteita tai -laitteita kuin satunnaisissa poikkeustilanteissa, kuten juhlissa tai esiintymisissä.
23-vuotiaana hiukseni muuttuivat yllättäen luonnostaan laineikkaiksi. Aluksi hiusten alimpaan "kerrokseen" ilmestyi pesujen jälkeen aina pari kiehkuraa. Sitten erään hiustenleikkuun jälkeen (ei mallinmuutosta, pelkkä "trimmaus" ja kevennys) tukka oli muuttunut kauttaaltaan laineikkaaksi ja on sellainen yhä nyt reilua vuotta myöhemmin. En käsitä, miten hiustyyppi voi tuolla tavalla yllättäen muuttua. Kyselin kavereilta, ovatko he huomanneet muutosta hiuksissani. Eivät muistaneet, mutta kun näytin kuvia parin vuoden takaa, he tajusivat että niinpä, sullahan on ollut suorat hiukset ennen.
Voin sanoa saman kokeneena, että hiuksesi tulevat kihartumaan vain lisää. Luullakseni hormonijuttu.
XFiles kirjoitti:
Varastoa siivotessa putosi hyllyltä räikkäsarjan jatko. Semmoinen 1/2 tuuman 10cm pitkä metalli mötikkä, jonka ei luulisi katoavan kovin helposti. Näin että hyllyltä pyörähti ja lattiaa kohti meni.
Mutta lattialta sitä ei vain löytynyt. Kolusin lattian nurkasta nurkkaan, joka laatikon, kupin ja kipon. Ei näkynyt. Lopulta luovutin ja jätin sikseen.
Kunnes sitten viikkojen kuluttua menin varastoon ja ovesta sisään astuessa huomasin heti että jatkopätkä on lattialla ihan näkyvillä, juurikin niillä paikkeilla minne sen olisi hyllyltä voinut kuvitella putoavan.
Minkä lie mini madonreijän läpi oli pudonnut
Mun kokemuksen mukaan varsinkin pyöreät/sylinterimäiset esineet tekee tätä pudotessaan. Ne vaan hetkellisesti lakkaa olemasta osuttuaan lattiaan, ja materialisoituu johonkin nurkkaan tuhannen mutkan päähän 😂
Olisko ollu viime kesällä kun nukuin teltassa mun kaverin kanssa. Noh kello oli jtn 1-2 yöllä me mentiin nukkumaan. No just kun oltiin menossa nukkumaan kuulu askelien ääniä. Ja kaikki oli nukkumassa paitsi mä ja mun kaveri. Ja meillä on 2 kissaa mutta ei kissat semmosta selkeää askelten ääntä pidä. Aamulla kun herättiin pihalla ei ollu yhtään jälkiä. Ja asun keskellä ei mitään. Meillä on kyllä koittanut jotkut viedä autojen rikkinäisiä akkuja.
Toinen oli se kun nukuin mun toisen kaverin kanssa teltassa oli myös viime vuonna. Kello oli n. 4 ja kuului pamahdus. Se kuullosti ukkoselta mutta ei näkynyt edes pilviä. Meidän lähellä oli kyllä silloin yksi työmaa mutta en kyllä usko että siellä sillon oltaisiin pamauttelemassa. Me juostiin kiljuen sisälle.
Lapsen kaverin hautajaisten jälkeen menin lasten kanssa abc:lle. Siellä eräs vieras henkilö tuli juttelemaan meille ja se tiesi asioita mitä se ei voinut meistä tietää. Vilkutti vielä meille kun lähti pois.
Tuli sen jälkeen jotenkin ihmeellinen olo eikä enää niin paljon itkettäny. Kun mietin tätä tapausta nyt vuosien jälkeen tulee edelleen sellainen iloinen olo kun kulkisin 5 senttiä maan yläpuolella.
Olin yhdessä oppilaitoksessa 2009-2010 aikoihin, missä oli asuntolat samassa ja kerran kun menin koulurakennukseen hälinäisenä hetkenä, siinä keskellä sitä eteistä seisoi joku pienikokoinen nainen, joka katsoi minua ja moikkasi ujonkuuloisesti. Juuri samalla hetkellä vaihdoin muutaman sanan yhden tytön kanssa, josta olin silloin virheellisesti kiinnostunut ja tämä moikkaajakin varmaan huomasi sen.
Vastasin kiireisesti tuohon tervehdykseen ja en ole varma näinkö häntä enää uudelleen. Hän oli varmaan opiskelija.
Se tervehdys tuntui oudolta ja merkitykselliseltä, koska siinä oli paljon ihmisiä, tämä henkilö oli paikallaan ja niin edespäin. Mitähän hänelle nyt kuuluu.