Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Olimme yrittäneet toista lastamme 8 kk ajan. N. 1,5 viikkoa ennen testaamista näin unta että tein testin erään työkaverin läsnäollessa ja että se olisi positiivinen. Normaalisti en ikinä tee työtä tuon henkilön kanssa (työnkuvasta johtuen). N. Viikko ennen testiä minulle ilmoitettiin, että poikkeuspvn takia työskentelisin tuon työkaverin kanssa viikon päästä. Testipvnä tein töissä positiivisen testin tuon työkaverin ollessa wc:n ulkopuolella.

Näin unta eräästä henkilöstä, joka ei ole minulle erityisen läheinen. En ollut koskaan nähnyt unta hänestä aiemmin. Kyselin hänen veljeltään (joka minulle läheisempi) kuinka tuo unessanäkemäni henkilö voi ja minulle kerrottiin, että hyvin. Tunsin hyvin voimakkaasti, että minun tulisi sanoa veljelle, että menee viettämään aikaa tuon henkilön kanssa. En kuitenkaan tehnyt niin, sillä se olisi ollut kummallista. Pari viikkoa unesta tuo henkilö menehtyi.

Miksi se raskaustesti piti töissä tehdä, eikö olisi kivempi tehdä kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vuokra-asunnoissa asuneena, mieleeni on jäänyt muutama juttu.

Kylmä huone, jossa sormen nivelet vääntyilevät.

Asunto, josta alkaa metsä ja suoalue. Öisin kamalaa valitusta, jolle ei löydy selitystä.

Metsän keskellä asuneena voin kertoa,että eläimet pitävät aikamoista meteliä silloin tällöin.Esim. ketut,supikoirat.Äänet ovat aika aavemaisia ja pelottavan kuuloisia.

Mietin pitkään kirjoittaisinko tätä. Asia on vaivannut minua ja kahta ystävääni vuodesta 2010 asti. Elettiin loppukesää. Ilma oli lämmin ja valoisa. Olimme ystäväni mökillä, joka sijaitsee Konginkankaalla. Paikka on kutakuinkin noin 400 km päässä Helsingistä. Meitä oli siis 3 naista. Me kaikki olemme korkeasti koulutettuja, eikä kenellekään meistä ollut mielenterveysongelmia. Alkoholiakaan ei oltu juotu lainkaan sen illan aikana.

Kuten kerroin, oli valoisaa. En muista tarkkaa kellonaikaa. Päätimme lähteä poimimaan mustikoita. Meillä oli kaksi ämpäriä mukana ja kaksi marjapoimuria. Lähdimme ystäväni autolla metsään. Heillä on ollut tuo mökki suvussa vuosikymmeniä ja hän tuntee alueen ihan pikkulapsesta asti, kun ovat perheensä kanssa käyneet siellä.

Tuonne laajalle metsäalueelle johtaa muistaakseni vain yksi hiekkatie. Hiekkatien alussa on Neste-huoltoasema. Tien nimi on Murontie. Tuolta Murontieltä erkanee Kivetyntie. Katsoin nämä tien nimet äsken google-mapsista. Olen varma niiden oikeellisuudesta, eli samat tiet ovat kyseessä. Kivetyntietä ajaessa vastaan tulee sellainen iso puinen rakennus ja isohko järvi. Ne jäävät tien oikealle puolelle. Noin 1 km päässä on sellainen nuotiopaikka aivan järven rannalla. Paikka on todella upea. 

Kävimme poimimassa mustikoita. Saimme niitä vajaan ämpärillisen, kunnes alkoi hämärtää. 

Ystäväni oli ottanut mukaan polttopuita ja makkaraa. Tarkoituksenaan tehdä nuotio ja että istuisimme hetken aikaa tuon upean järven rannalla nuotion äärellä istuen. Näin tapahtuikin. Hän teki polttopuista tulet ja istuimme nuotion äärelle. Juttelimme työasioista ja kaikesta, kunnes..

Metsästä alkoi kuulumaan hyvin outoa ääntä. En osaa tarkkaan kuvailla tuota ääntä. Se oli kuin kauhuelokuvasta. Ääni ei ollut kovinkaan voimakas, mutta se kuului hyvin. Tunnelma alkoi muuttumaan hyvin epämiellyttäväksi ja sen johdosta päätimme lähteä. Keräsimme tavaramme kasaan ja sammutimme nuotion.

Olimme autolla ja ystäväni oli juuri käynnistämässä sitä, kun kuljettajan viereisen penkin ikkunaan ilmestyi hahmo. Itse istuin takapenkillä kuljettajan takana. Muistan kiljaisseeni pelosta, kun näin tuon hahmon. Pelkoni liittyi aluksi vain tuohon outoon ääneen. Hahmo veti välittömästi auton oven auki ja kysyi monotonisella äänellä: "Paljonko kello on?".

Samassa ulkona kuuluva ääni muuttui melodiseksi. Kuin lapsuuden karusellin taustamusiikki Linnanmäellä. Kukaan ei vastannut hahmolle mitään. Ystäväni sai auton käyntiin ja pyysi hahmoa päästämään irti ovesta, että ystäväni saisi sen kiinni. Hahmo ei luovuttanut vaan jatkoi: "Onko aika tässä ja nyt?"

Seuraavat sekunnit ovat jääneet mieleeni. Metsästä tuli meihin kohdistunut erittäin kirkas valo. Se oli niin kirkas, että se ei voinut olla taskulampusta lähtöisin. Ymmärtääkseni sen tarkoitus oli sokaista kuljettajana toiminut ystäväni. Näin ainakin jälkikäteen asiasta ajattelen. Hän kuitenkin sai auton käyntiin ja lähti ajamaan, vaikka hahmo roikkui kiinni ovessa ja kyseli: "Onko aika tässä ja nyt?"

En tiedä missä vaiheessa hahmo hävisi ovesta, mutta uskoakseni lähes heti kun ystäväni painoi kaasun pohjaan. Muistan kuulleeni tuon oudon musiikin lävitse, kun kivet kolisivat hiekkatiellä auton pohjaan ystäväni ajaessa kuin rallikuski. Musiikki ikään kuin seurasi meitä.

Mökille päästyämme me kaikki aloimme itkemään. En tiedä mistä tuo johtui. Pelkotila ilmeisesti raukesi ja se oli jokin reaktio sille. Tilanne oli ollut lähes hysteerinen, kun hahmo saapui musiikin täyttämästä metsästä. Hahmosta ei voinut päätellä sukupuolta, ikää tai mitään muutakaan. Sitä on hyvin vaikea kertoa. Kokemus on kuitenkin täysin totta ja tapahtunut. Se aiheuttaa yhä pelkoa meissä kaikissa. Emme enää juttele siitä, koska kaikki haluisivat vain unohtaa sen.

Minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle on vaikea kuvitella.

no hui :-0

Hyvin kirjoitettu, sopisi vaikka lyhytelokuvan juoneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vuokra-asunnoissa asuneena, mieleeni on jäänyt muutama juttu.

Kylmä huone, jossa sormen nivelet vääntyilevät.

Asunto, josta alkaa metsä ja suoalue. Öisin kamalaa valitusta, jolle ei löydy selitystä.

Vääntyvät nivelet = reumaattisuutta, kramppeja?

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei välttämättä kuulu tähän ketjuun, koska asia selvisi. Mutta kerronpa kuitenkin. Meillä on parin  kuukauden aikana kuulunut usein keskiyöllä sellainen ääni joka syntyy,  kun kerrostalon sisäoven kahvaa painetaan. Ulko-ovi oli kuitenkin aina kiinni. Mutta sisäovi usein aamuisin auki. Olen skeptinen yliluonnollisten ilmiöiden suhteen, mutta panikoiduin tuosta ja olen nukkunut huonosti. Mies meni aina katsomaan, minä jäin tärisemään peiton alle, mutta mitään/ketään ei näkynyt. Hän on pian lähdössä lomamatkalle, ja aloin jo ajattelemaan, etten uskalla yöpyä täällä silläaikaa yksinäni.  

Olen lukenut viime aikoina kaikkia yliluonnollisiin ilmiöihin liittyviä ketjuja (täältäkin), ja pelkäsin että nyt se kostautuu. Onneksi mies jäi viime kerran jälkeen pimeään hiljaa kytikselle. Ja selvisi, että musta kissammehan siihen kahvaan aina keskiyöllä hyppää. Se kyllä oudoksutti, että kuulimme kahvan painumisen äänen, mutta emme minkäänlaista tassuilleen tömähtämistä. No oli miten oli, helpotti. Nyt uskallan jäädäkin tänne kissojen kanssa miehen loman ajaksi :)

Kerronpa tähän oman kokemukseni.

Olin yövuorossa eräässä hoitokodissa jossa valvotiin aina yksin. Kello oli puoli kaksi yöllä, ja olin pesemässä lattiaa ulko-oven edessä kun satuin katsomaan ovea ja näin, kuinka sen kahva laskeutui hiljaa alas ja nousi sitten ylös. En muista, tapahtuiko se useamman kerran, mutta minulla meinasi mennä huonot housuun ja sydän pysähyä kun säikähdin niin karmeasti. Tuosta varovaisesta laskusta sain kuvan että joku koettaa mahdollisimman hiljaa, josko ovi olisi auki ja pääsisi sisään. Kaivoin äkkiä kaapista kyynelkaasupurkin ja paniikissa utkin, miten sitä käytetään. Hyvä etten itseäni hädissäni sumuttanut. Siten tuli kiire lähteä kokeilemaan kaikki muut pitkän talon ovet, että ovat varmasi kiinni. Suin surminkaan en olisi katsonut, kuka ovella oli, olin varma ettei millään ystävällisellä asialla ollut.

Sitten mietin, kutsunko poliisi paikalle, mutta tiesin että maakunnissa se kestäisi niin kauan ettei mitään hyötyä. Jotain apuja oli kuitenkin saatava, koska minun oli juuri pian lähdettävä viereiseen taloon kierrolle, ulkokautta siis. Soitin sitten toisen yksikön yöpartiolle, voisivatko ulla katsomaan, näkyykö ulkona mitään erikoista. Uskalsin mennä pihalle vasta kun  nämä soittivat olevansa nyt talon pihassa.

Ulkona ei tiettenkään näkynyt enää ketään, ja ihmeteltiin asiaa hetki porukalla ja mietittiin vaihtoehtoja. Siinä turistessamme pusikosta tuli kohta esiin kissa. Tunnistimme kaikki sen, se oli juurikin tämän toisen yksikön lemmikkikissa joka oli nyt muutamana iltana pyörinyt meidänkin pihassamme, vaikka välimatkaa kotiinsa oli jonkin verran. Kerroin että olin hellämielisyyksissäni edellisyönä ottanut kissan käymään kierron yhteydessä meidän yksikössä sisällä, kun se kiehnäsi matkassani ja halusin näyttää sitä yhdelle asukkaalle. Silloin toinen hoitajista sanoi, että tuo veijarihan osaa kyllä aukoa ovia, tekee sitä kotioloissaankin. Silloin lamppu syttyi meidän kaikkien päälle ja tajusimme, että hiippailija oli paljastunut. Kissa oli pyörinyt jo aiemmalla kierrollani tänäkin yönä pihalla, ja edellisyön vierailukutsun rohkaisemana oli päättänyt pyrkiä nytkin sisään. Sen on täytynyt takajaloilla seisten venyttää itsensä kahvaan, koska juurikin osasi niin varovasti kahvaa laskea, tämäkään kahva ei rämpsähtänyt ylös vaan nousi tasaisesti, kissa oli kiinni siinä kai koko ajan.

Olin todella helpottunut että asia selvisi eikä jäänyt vaivaamaan. Olin vuosia aikaisemmin tehnyt itsekin yövuoroja siinä yksikössä mistä tämä partio tuli, ja siellä sitä kaikenlaista sattuikin öisin, mille ei päivänvalossakaan järellistä selitystä löytynyt, ja jousuttiin tekemään pieniä "taikoja" että järki kesti jatkaa töissä ja valvoa. Nyt ei olisi enää jaksanut moista. :)

Minsku72 kirjoitti:

 Hahmosta ei voinut päätellä sukupuolta, ikää tai mitään muutakaan. Sitä on hyvin vaikea kertoa. Kokemus on kuitenkin täysin totta ja tapahtunut. Se aiheuttaa yhä pelkoa meissä kaikissa. Emme enää juttele siitä, koska kaikki haluisivat vain unohtaa sen.

Minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle on vaikea kuvitella.

Höpöhöpöähän tämä kaikki tietenkin on. Sen tajuaa esim. tyylistäsi kuvailla edeltäviä tapahtumia liian tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, kuin jännitysromaaneissa juonta punoen. Kuitenkin tuota muka näkemääsi hahmoa, joka siis oli koko kertomuksen ydin, kuvailit hyvin ylimalkaisesti. Et edes kertonut, oliko se ihmismäinen, miten pitkä, minkä värinen yms. Jos haluat teeskennellä kertovasi tositapahtumaa, sinun on valittava erilainen tyylilaji. 

Minsku72 kirjoitti:

Ystäväni oli ottanut mukaan polttopuita ja makkaraa. Tarkoituksenaan tehdä nuotio ja että istuisimme hetken aikaa tuon upean järven rannalla nuotion äärellä istuen. Näin tapahtuikin. Hän teki polttopuista tulet ja istuimme nuotion äärelle. Juttelimme työasioista ja kaikesta, kunnes..

Metsästä alkoi kuulumaan hyvin outoa ääntä. En osaa tarkkaan kuvailla tuota ääntä. Se oli kuin kauhuelokuvasta. Ääni ei ollut kovinkaan voimakas, mutta se kuului hyvin. Tunnelma alkoi muuttumaan hyvin epämiellyttäväksi ja sen johdosta päätimme lähteä. Keräsimme tavaramme kasaan ja sammutimme nuotion.

Olimme autolla ja ystäväni oli juuri käynnistämässä sitä, kun kuljettajan viereisen penkin ikkunaan ilmestyi hahmo. Itse istuin takapenkillä kuljettajan takana. Muistan kiljaisseeni pelosta, kun näin tuon hahmon. Pelkoni liittyi aluksi vain tuohon outoon ääneen. Hahmo veti välittömästi auton oven auki ja kysyi monotonisella äänellä: "Paljonko kello on?".

Samassa ulkona kuuluva ääni muuttui melodiseksi. Kuin lapsuuden karusellin taustamusiikki Linnanmäellä. Kukaan ei vastannut hahmolle mitään. Ystäväni sai auton käyntiin ja pyysi hahmoa päästämään irti ovesta, että ystäväni saisi sen kiinni. Hahmo ei luovuttanut vaan jatkoi: "Onko aika tässä ja nyt?"

Seuraavat sekunnit ovat jääneet mieleeni. Metsästä tuli meihin kohdistunut erittäin kirkas valo. Se oli niin kirkas, että se ei voinut olla taskulampusta lähtöisin. Ymmärtääkseni sen tarkoitus oli sokaista kuljettajana toiminut ystäväni. Näin ainakin jälkikäteen asiasta ajattelen. Hän kuitenkin sai auton käyntiin ja lähti ajamaan, vaikka hahmo roikkui kiinni ovessa ja kyseli: "Onko aika tässä ja nyt?"

En tiedä missä vaiheessa hahmo hävisi ovesta, mutta uskoakseni lähes heti kun ystäväni painoi kaasun pohjaan. Muistan kuulleeni tuon oudon musiikin lävitse, kun kivet kolisivat hiekkatiellä auton pohjaan ystäväni ajaessa kuin rallikuski. Musiikki ikään kuin seurasi meitä.

Mökille päästyämme me kaikki aloimme itkemään. En tiedä mistä tuo johtui. Pelkotila ilmeisesti raukesi ja se oli jokin reaktio sille. Tilanne oli ollut lähes hysteerinen, kun hahmo saapui musiikin täyttämästä metsästä. Hahmosta ei voinut päätellä sukupuolta, ikää tai mitään muutakaan. Sitä on hyvin vaikea kertoa. Kokemus on kuitenkin täysin totta ja tapahtunut. Se aiheuttaa yhä pelkoa meissä kaikissa. Emme enää juttele siitä, koska kaikki haluisivat vain unohtaa sen.

Minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle on vaikea kuvitella.

Huuuui, huonot meinaa tulla housuun tästäkin :OO

Vierailija kirjoitti:

Minsku72 kirjoitti:

 Hahmosta ei voinut päätellä sukupuolta, ikää tai mitään muutakaan. Sitä on hyvin vaikea kertoa. Kokemus on kuitenkin täysin totta ja tapahtunut. Se aiheuttaa yhä pelkoa meissä kaikissa. Emme enää juttele siitä, koska kaikki haluisivat vain unohtaa sen.

Minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle on vaikea kuvitella.

Höpöhöpöähän tämä kaikki tietenkin on. Sen tajuaa esim. tyylistäsi kuvailla edeltäviä tapahtumia liian tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, kuin jännitysromaaneissa juonta punoen. Kuitenkin tuota muka näkemääsi hahmoa, joka siis oli koko kertomuksen ydin, kuvailit hyvin ylimalkaisesti. Et edes kertonut, oliko se ihmismäinen, miten pitkä, minkä värinen yms. Jos haluat teeskennellä kertovasi tositapahtumaa, sinun on valittava erilainen tyylilaji. 

Tarinasta puuttui enää lentävä lautanen, josta hahmo oli astellut ulos. Jostain syystä uskon kertomuksen sijoittuvan enemmän fiktion kuin faktan puolelle.

Ei ehkä jäänyt vaivaamaan kamalasti mieltä, mutta outo juttu silti. Oltiin silloisen poikaystäväni kanssa viettämässä iltaa eräässä ns. hippikommuunissa todella vanhassa talossa. Ilta sujui mukavasti, hieman otimme bisseä siinä, mutta ei mitään lärvejä kuitenkaan. Lähdimme sitten jossain kohtaa iltaa käymään tupakalla pihalla ja kun tultiin sisälle, vaivasi minua melkoinen pissahätä. Porukka palasi keittiöön istuskelemaan ja itse menin suureen eteisaulaan, missä vessa sijaitsi. Vessan edessä seisoi tyttö, jolla oli pitkät tumman ruskeat hiukset ja vanhahtavan oloinen valkoinen yöpyjama, selkä minuun päin, joten kasvoja en nähnyt. En kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, vaan syöksyin hänen edestään vessaan. En kuitenkaan pystynyt tehdä tarpeitani, koska minua jäi vaivaamaan, jos tytöllä oli kiire vessaan ja kiilasin hänet. Kun tulin pois vessasta eteisaulaan, tyttö oli kadonnut. En vielä tässäkään vaiheessa osannut ihmetellä, ajattelin, että ehkäpä jollakin kommuunin asukkaalla saattaa olla lapsia. Palattuani keittiöön, missä muu sakki istuskeli, kysyin aivan arkisesti/ohimennen, että kukas tuo eteisessä oleva tyttö oli. Tällöin porukka kääntyi ihmeissään katsomaan minua ja sanoivat, että "ei täällä asu lapsia". Siinä vaiheessa menivät kylmät väreet selkäpiissä, olinko nähnyt aaveen....

En tiedä onko näissä mitään epäluonnollista mutta kun asuin yksin, niin kerran yöllä suihku meni itsestään päälle,sitten kun heräsin seuraavana aamuna, niin mun 2 taulua oli otettu pois seinältä ja asetettu pöydälle nätisti seinää vasten. Voisiko olla unissa kävelyä?

Asunnosani oli myös tietty kohta jossa puhelimessa keskustelevani ihmisen ääni meni luonnottomaksi ja säriseväksi, ensimmäisen kerran ku tapahtui niin säikähdin kovasti ja sammutin kännykän. Oliskohan tuolle myös joku luonnollinen syy, kenties?

Vierailija kirjoitti:

Pikkutyttönä olin itsekseni kerrostalomme pihalla kesäaikaan. Kun katsoin ylös siniselle pilvettömälle taivaalle, näin korkealla valkoisen lokin.  - Voi kun saisin tuollaisen kauniin valkoisen sulan, ajattelin.

Seuraavassa hetkessä näin, miten valkoinen sulka leijaili alaspäin ja laskeutui siihen kerrostalojen väliselle pihalle ihan eteeni. Olin iloissani!  Kun kerroin tapahtumasta kavereille, kukaan ei uskonut minua.

Viime kesänä näin vastaavan tapahtuman. En ehtinyt toivoa, mutta näin alaspäin kieppuen putoavan sulan. Kaunis ja lumoava näky!

Vierailija kirjoitti:

Minsku72 kirjoitti:

 Hahmosta ei voinut päätellä sukupuolta, ikää tai mitään muutakaan. Sitä on hyvin vaikea kertoa. Kokemus on kuitenkin täysin totta ja tapahtunut. Se aiheuttaa yhä pelkoa meissä kaikissa. Emme enää juttele siitä, koska kaikki haluisivat vain unohtaa sen.

Minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle on vaikea kuvitella.

Höpöhöpöähän tämä kaikki tietenkin on. Sen tajuaa esim. tyylistäsi kuvailla edeltäviä tapahtumia liian tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, kuin jännitysromaaneissa juonta punoen. Kuitenkin tuota muka näkemääsi hahmoa, joka siis oli koko kertomuksen ydin, kuvailit hyvin ylimalkaisesti. Et edes kertonut, oliko se ihmismäinen, miten pitkä, minkä värinen yms. Jos haluat teeskennellä kertovasi tositapahtumaa, sinun on valittava erilainen tyylilaji. 

Tekstin tyyli ja rakenne täsmää peruskoululaisen pakolliseen äikän aineeseen. Olisi vielä päättynyt "Sitten heräsin. Kaikki olikin vain unta!"

Vitosluokkalaiselle antaisin 5/5 panostuksesta, aikuiselta odottaisi enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Isäni on kova olemaan ihan omaa mieltään siitä miten asiat lapsuudessani ovat menneet. Vinkkinä, hän ei ollut kovin hyvä vanhempi joten suuttuu tai nauraa päin naamaa jos muistan mitään lapsuudestani, edes hyviä tai neutraaleja asioita. Ihan kuin hän yrittäisi manipuloida minua siten etten uskoisi minkään muistojeni olevan totta. Siitä on aiheutunut ihan oikeaa vahinkoa psyykelleni ja joudun juttelemaan näitä terapiassa.

Kerran oli sukua koolla ja tuli juttua siitä mikä on varhaisin muisto. Vuorollani sanoin että se kun sain vaaleanpunaisen lasten muovituolin syntymäpäivälahjaksi ja istuin siinä mökin tuvassa. Muistin vielä kortin jota pitelin kädessäni. Siinä oli kuva pupusta ja kultainen numero 6 ylänurkassa.

Isäni siihen väliin äkkiä tiuskaisemaan etten minä sellaista voi muistaa. Sanoin että ihan hyvin voin, vaikka onkin mielestäni outoa että varhaisin muistoni on niin myöhäiseltä iältä kuin 6-v.

Vain pari viikkoa tuon jälkeen löysin äitini jäämistöistä tuon muistamani pupukortin (kyllä, olin sen melko tarkasti muistanut, jopa niin että tunnistin sen heti). Siinä kortissa oli vain se hämärä asia että numero oli 2 eikä 6. Sen lisäksi myöhemmin enoni sanoi ostaneensa minulle vaaleanpunaisen tuolin 2-vuotislahjaksi. se tosin hajosi mökkikäytössä melko nopeasti. Eli oikea varhaisin (selkeä) muistoni on 2-vuotiaana? Eihän se voi mitenkään olla mahdollista?

Tätä, ja muitakin lapsuusmuistoja on vaikeaa hahmottaa isäni käytöksen vuoksi. Itseasiassa mysteerejä ja selvittämättömiä asioita on tämän saman asian vuoksi monta muutakin. Olisi kiva tietää mikä muistamastani on totta ja mikä ei! Äiti ei ole elossa kertomaan, eikä varmaan muistaisi niistä ajoista mitään vaikka olisikin.

Kyllä se on mahdollista. Omat ensimmäiset hyvin hatarat muistikuvani ovat ensimmäisestä asunnostamme, josta muutimme pois kun olin 1½ vuotias. Muistan myös hyvin useamman seikan ajalta 2-3v, ei siis mitään kovin dramaattista, vaan ihan tavallisia juttuja, ja näitä on aika paljon. Eskari-ikäisestä sitten jo todella kirkkaat muistikuvat. Olen noita äidiltä kysellyt, että pitävätkö paikkansa vai ovatko valemuistoja, ja kyllä hän ne varmisti. Pystyn myös piirtämään summittaisen pohjapiirroksen siitä ekasta asunnosta, että mikä huone oli missäkin jne. 

Se on ihan kakkapuhetta, että ihminen oppisi muistamaan asioita vasta kun oppii puhumaan. Kyllähän ne näköjäljet päähän jäävät, ja asioille antaa nimet kun ne oppii.

Vierailija kirjoitti:

Olin pimeenä talvi-iltana lenkillä koiran kanssa. Kuljettiin normaalia metsälenkkiä, koira edellä nenä tiiviisti maassa niin kuin yleensä. Yhtäkkiä se nosti pään ylös, tuijotti eteensä korvat pystyssä ja alkoi murista. Kun saavuin vierelle koira alkoi haukkua ja ei siis yksinkertaisesti suostunut liikkumaan eteenpäin. Mä jo vähän naureskellen jatkoin matkaa että mennään jo, mutta koira ei ees seurannut vaan haukkui edelleen. Mulla itelläni oli otsalamppu enkä tietenkään nähnyt omin silmin mitään kummallista. Hetken ihmeteltyäni totesin epävarmana että parempi luottaa koiraan ja käännyttiin takaisin. :D Me kuljetaan saman metsän läpi päivittäin, eikä koira oo ikinä aikasemmin kieltäytynyt niin itsepintaisesti liikkumasta. Seuraavana päivänä sama polku kävi koiralle hyvin ilman ongelmia, enkä itse nähnyt päivänvalossakaan mitään outoa. Isoin metsäneläin mitä täällä päin liikkuu on kettu. Ei satuttu kulkemaan siitä pimeällä vähään aikaan tän jälkeen, kunnes joku kuukausi eteenpäin oltiin jälleen samalla polulla, pimeää oli. Ja taas koira pysähtyy, alkaa haukkumaan vähän ennen tätä samaa kohtaa. Ainut ero on että tultiin tällä kertaa päinvastaisesta suunnasta. Mies oli mukana myös, totesi ettei me mitään puskia aleta pelkäämään ja lampsi eteenpäin pimeyteen, minä kipitin vastustellen perässä ja lopulta ohi juoksi myös koira, joka rauhoittui vasta kotiovella. Mitään pelottavaa ei (me ihmiset) nähty, mutta sillä hetkellä musta tuntu kyllä että nyt leikitään elämällä ja tuntemattomilla voimilla kun käveltiin koiran pelosta piittaamatta tästä kirotusta kohdasta. :D Oon sanonut mun miehelle että jos oltaisiin kauhuleffassa me kuoltaisiin sen takia. Miksi lie ei koira tykkää juuri tästä kohdasta, aina pimeällä. Jos jotain koirakummituksia se siellä näkee. :D

Se voi olla ilves. Oma koira reagoi mokomaan lähimetsässä todella raivoisasta. Ihminen vain harvemmin onnistuu mokomaa näkemään, koska arka eläin.

Ollessani noin 16 vuotias, oli suhteellisen normaali kesäilta. Tunsin itseni hieman väsyneeksi ja päätin mennä sängylle lepäilemään. Asetuin sängylle oikealle kyljelleni kasvot kohti seinää. En ehtinyt makoilla siinä kuin maksimissaan 30 sekuntia kun kuulin aivan päivänselvästi sängyn vierestä selkäni takaa vieraan miehen äänen joka sanoi kuuluvasti "Tee työsi!". Pelästyin tuota niin paljon etten uskaltanut edes katsoa taakseni. Yksi selitys voisi olla unihalvaus mutta siihen en usko koska aikaa oli makuulle menemisestä kulunut niin vähän sekä olen oikeastaan varma että en ollut lähelläkään vielä nukahtamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 5. tai 6. luokalla, teknisissä töissä joku toisen ryhmän oppilas käytti jotain konesahaa, eikä sitä ollut kukaan valvomassa. Ihmettelen, että minkä takia. Eikö yleensä ole niin, että 7. luokkaa alemmalla luokalla olevat eivät saa teknisissä töissä käyttää koneita missään tapauksessa? Minun luokkani ei ainakaan saanut, ja tuntui epäreilulta, että tuo mainitsemani oppilas sai käyttää. Ja kun sitä ei kukaan valvonutkaan, niin mitäs sitten, jos olisikin sattunut vahinko?

Mistä alapeukut? Ihan oikeasti tapahtui näin, vaikka tuosta kyllä on olemassa turvallisuusmääräykset.

Jos opettaja tietää varmasti, että jollakulla oppilaalla on aiempaa kokemusta koneiden käytöstä ja se on onnistunut hyvin, hän voi silloin myös sallia sen, että oppilas käyttää niitä.

Selvittämätön taphtuma....? Onko tullut mieleesi,että oppilas käytti konetta luvatta?  Minä muistan 7-luokalta tällaisen selvittämättömän tapahtuman: Ala-ikäiset olivat huussin kupeella röökillä vaikka se ei pitäisi olla mitenkään mahdollista. Eihän alaikäiset saa tupakoida! Varmasti kyseessä oli jokin unenkaltainen tila tai muu. Muuten ei voi selittää että Korhosen pojat ja Niinisen Tepi polttivat Aroma-sätkiä.

Minsku72 kirjoitti:

Mietin pitkään kirjoittaisinko tätä. Asia on vaivannut minua ja kahta ystävääni vuodesta 2010 asti. Elettiin loppukesää. Ilma oli lämmin ja valoisa. Olimme ystäväni mökillä, joka sijaitsee Konginkankaalla. Paikka on kutakuinkin noin 400 km päässä Helsingistä. Meitä oli siis 3 naista. Me kaikki olemme korkeasti koulutettuja, eikä kenellekään meistä ollut mielenterveysongelmia. Alkoholiakaan ei oltu juotu lainkaan sen illan aikana.

Kuten kerroin, oli valoisaa. En muista tarkkaa kellonaikaa. Päätimme lähteä poimimaan mustikoita. Meillä oli kaksi ämpäriä mukana ja kaksi marjapoimuria. Lähdimme ystäväni autolla metsään. Heillä on ollut tuo mökki suvussa vuosikymmeniä ja hän tuntee alueen ihan pikkulapsesta asti, kun ovat perheensä kanssa käyneet siellä.

Tuonne laajalle metsäalueelle johtaa muistaakseni vain yksi hiekkatie. Hiekkatien alussa on Neste-huoltoasema. Tien nimi on Murontie. Tuolta Murontieltä erkanee Kivetyntie. Katsoin nämä tien nimet äsken google-mapsista. Olen varma niiden oikeellisuudesta, eli samat tiet ovat kyseessä. Kivetyntietä ajaessa vastaan tulee sellainen iso puinen rakennus ja isohko järvi. Ne jäävät tien oikealle puolelle. Noin 1 km päässä on sellainen nuotiopaikka aivan järven rannalla. Paikka on todella upea. 

Kävimme poimimassa mustikoita. Saimme niitä vajaan ämpärillisen, kunnes alkoi hämärtää. 

  Niiiiin? Ne mustikatko siinä hämäsi vai teidän koulutuksenne?