Lue keskustelun säännöt.
Haluan entisen ihastukseni (lue: suuren rakkauteni) omakseni
19.12.2017 |
Tapasimme 20 vuotta sitten ja rakastuimme saman tien. Kyse ei ollut ihastuksesta, vaan jostain ylimaallisesta rakkaudesta jonka koimme yhdessä. Emme kuitenkaan päätyneet yhteen, vaan olemme kumpikin tahollamme naimisissa ja kummallakin on lapsia. Tapaamme silloin tällöin ja tiedän että tällä miehellä on vaimonsa kanssa hankalaa ja hän on monasti aikonut lähteä, mutta en usko että hän koskaan (ainakaan seuraavan kymmenen vuoden aikana) jättäisi vaimoaan lasten takia. Itselläni vähän sama tilanne. Vaikka rakastankin omaa miestäni, hän on pettänyt minua ja olemme sen vuoksi etääntyneet.
Haluaisin olla tuon suuren rakkauteni kanssa nyt, kun olemme vielä edes jonkin verran nuoria.
:'(
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Unohda jo... 😁
Unohda mitä? Nautin hänen seurastaan, me ollaan ystäviä. Ei mitään syytä unohtaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ette päätyneet yhteen silloin 20v sitten, jos kerran päätäpahkaa toisiinne rakastuitte?
Oli minun syytäni. Pitkä juttu selittää enkä halua tässä ettei kukaan tunnista. Peräännyin monen syyn summana, mm. siksi että niin nuorena ja haavoittuvana pelkäsin että niin intensiivinen rakkaus voisi tuhota minut (ts. jos jotain menisi pieleen, tulisin hulluksi tai tekisin itsemurhan).
Nyt 20 vuotta myöhemmin tiedän että olin silloin niin herkkä ja sekaisin, että niin olisi todella voinut (omasta toimestani) tapahtua. Toisaalta olisin voinut myös eheytyä nopeammin, sillä mies on uskomaton, ainutlaatuinen ja luotettava kuin kivi.
Ap
Kuulostaa tosi terveeltä... Minkä takia ihmiset ajattelevat, että tällainen itselle (ja toiselle) pahaa tekevä rakkaus on jotakin tavoiteltavaa? Kaunistellaan sairasta rakkauskertomusta kuvailemalla sitä intensiiviseksi ja intohimoiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ette päätyneet yhteen silloin 20v sitten, jos kerran päätäpahkaa toisiinne rakastuitte?
Oli minun syytäni. Pitkä juttu selittää enkä halua tässä ettei kukaan tunnista. Peräännyin monen syyn summana, mm. siksi että niin nuorena ja haavoittuvana pelkäsin että niin intensiivinen rakkaus voisi tuhota minut (ts. jos jotain menisi pieleen, tulisin hulluksi tai tekisin itsemurhan).
Nyt 20 vuotta myöhemmin tiedän että olin silloin niin herkkä ja sekaisin, että niin olisi todella voinut (omasta toimestani) tapahtua. Toisaalta olisin voinut myös eheytyä nopeammin, sillä mies on uskomaton, ainutlaatuinen ja luotettava kuin kivi.
Ap
Taisi miehen puolelta olla onnenpotku, että suhde päättyi. Kuulostaa aika draamaqueenilta tämä ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ette päätyneet yhteen silloin 20v sitten, jos kerran päätäpahkaa toisiinne rakastuitte?
Oli minun syytäni. Pitkä juttu selittää enkä halua tässä ettei kukaan tunnista. Peräännyin monen syyn summana, mm. siksi että niin nuorena ja haavoittuvana pelkäsin että niin intensiivinen rakkaus voisi tuhota minut (ts. jos jotain menisi pieleen, tulisin hulluksi tai tekisin itsemurhan).
Nyt 20 vuotta myöhemmin tiedän että olin silloin niin herkkä ja sekaisin, että niin olisi todella voinut (omasta toimestani) tapahtua. Toisaalta olisin voinut myös eheytyä nopeammin, sillä mies on uskomaton, ainutlaatuinen ja luotettava kuin kivi.
Ap
Kuulostaa tosi terveeltä... Minkä takia ihmiset ajattelevat, että tällainen itselle (ja toiselle) pahaa tekevä rakkaus on jotakin tavoiteltavaa? Kaunistellaan sairasta rakkauskertomusta kuvailemalla sitä intensiiviseksi ja intohimoiseksi.
No mitä sairasta tuossa nyt on? Puhuin itsestäni ja omista tunteistani. Olin kovin nuori ja hukassa itseni kanssa ja hankin sitten hankalan suhteen erään toisen henkilön kanssa. uskoisin että on aika tavallista. Olen ihan tyytyväinen sikäli, etten pilannut suhdettani tähän oikeaan rakkaaseeni omilla angsteillani. En olisi pystynyt pitämään niitä pois siitä suhteesta kuten en seuraavastakaan pystynyt. Nyt olen 20 vuotta kypsempi ja suhtaudun moneen asiaan eri tavalla.
Lähinnä minusta on ihmeellistä, kuinka lyhyessä ajassa tajusin millaisesta henkilöstä hänessä oli kyse ja hän samoin minusta. Kyseessä nimenomaan olisi voinut olla illuusio, mutta nämä 20 vuotta ovat osoittaneet kaiken aistimani oikeaksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ette päätyneet yhteen silloin 20v sitten, jos kerran päätäpahkaa toisiinne rakastuitte?
Oli minun syytäni. Pitkä juttu selittää enkä halua tässä ettei kukaan tunnista. Peräännyin monen syyn summana, mm. siksi että niin nuorena ja haavoittuvana pelkäsin että niin intensiivinen rakkaus voisi tuhota minut (ts. jos jotain menisi pieleen, tulisin hulluksi tai tekisin itsemurhan).
Nyt 20 vuotta myöhemmin tiedän että olin silloin niin herkkä ja sekaisin, että niin olisi todella voinut (omasta toimestani) tapahtua. Toisaalta olisin voinut myös eheytyä nopeammin, sillä mies on uskomaton, ainutlaatuinen ja luotettava kuin kivi.
Ap
Taisi miehen puolelta olla onnenpotku, että suhde päättyi. Kuulostaa aika draamaqueenilta tämä ap.
Juu, näin on - tai oli :) Olin aika sekaisin, kuten sanoin. Ja kuten sanoin, säästin hänet ja itseni siltä torppaamalla suhteen (tai lykkäämällä sitä). En enää reagoi juttuihin samalla intensiteetillä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vuotta?Jos kuitenkin halusitte samoja asioita miksi näin kävi. Oli jotain muuta myös. Ei todellakaan kannata luulla että teidän suhde kantaisi. Olette vain niin uupuneita tämänhetkisistä tilanteistanne jossa saatatte hakea toisistanne turvaa hetken. Lisäksi saatte molemmilta tahoilta draamaa suhteeseen. Minusta tuo on sairasta touhua. Jos rakastaa ei mene todellakaan naimisiin ja todellakaan jos ei tunne vähintään sitä mitä 20 vuotta sitten niin ei perusta perhettä. Tai jos ei tunne ja päättää silti jatkaa niin TÄYTYY JÄTTÄÄ TAAKSE TUOMMOISET ASIAT.
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta?Jos kuitenkin halusitte samoja asioita miksi näin kävi. Oli jotain muuta myös. Ei todellakaan kannata luulla että teidän suhde kantaisi. Olette vain niin uupuneita tämänhetkisistä tilanteistanne jossa saatatte hakea toisistanne turvaa hetken. Lisäksi saatte molemmilta tahoilta draamaa suhteeseen. Minusta tuo on sairasta touhua. Jos rakastaa ei mene todellakaan naimisiin ja todellakaan jos ei tunne vähintään sitä mitä 20 vuotta sitten niin ei perusta perhettä. Tai jos ei tunne ja päättää silti jatkaa niin TÄYTYY JÄTTÄÄ TAAKSE TUOMMOISET ASIAT.
Eihän me olla missään suhteessa! Saadaan nauttia toistemme seurasta ilman mitään velvoitteita. Ikävä kyllä haluaisin enemmän ja tiedän, että hän myös. Kuitenkin kaikki pysyy haaveilun tasolla. Mitä pahaa siinä nyt on? Puolisomme ovat olleet meitä kohtaan paljon epäloojalimpia.
En kyllä tajunnut viestiäsi kokonaisuudessaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20 vuodessa muuttuu myös se mies ja jos hän oikeasti rakastaisi sinua, tuskin jäisi vaimonsa luokse vain lasten takia. Lapset kun aistivat kyllä vanhempiensa huonot välit.
Sama kirjoittaja kuin terapeuttihullu veikkaan. Eikö pakkomielle hellitä vieläkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin mun kirjoittaman, paitsi meillä aikaa on kulunut vain noin kymmenisen vuotta. Mietin häntä vieläkin koko ajan, vaikka olen uudessa suhteessa ja lapsikin on. Älä välitä näistä ilkeistä kommenteista, ne jotka eivät ole koskaan tavanneet "sitä oikeaa", eivät voi ymmärtää. Kuin yrittäisi sokealle selittää, miltä näyttää punainen.
Vierailija kirjoitti:
Sama kirjoittaja kuin terapeuttihullu veikkaan. Eikö pakkomielle hellitä vieläkään?
Ei se mikään nainen ole, mies se on, pakkomielteinen ja läheisriippuvainen joka kuvittelee että yx nainen voi pelastaa sen elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama, mutta hän ei halua minua, joten pakko tyytyä olemaan ilman.
Näin täälläkin. Jos tunne olis molemminupuoleinen niin kai sitä palattaisiin yhteen.
Mun nuoruudenrakastettu on vielä 40vuoden jälkeen kimpussa,kuin takiainen.Mua ei tippaakaan kiinnosta,mutta tää vaan lähetteli sähköpostia,soitteli ja tekstaili,kunnes estin hänet.Nyt saan olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun kirjoittaman, paitsi meillä aikaa on kulunut vain noin kymmenisen vuotta. Mietin häntä vieläkin koko ajan, vaikka olen uudessa suhteessa ja lapsikin on. Älä välitä näistä ilkeistä kommenteista, ne jotka eivät ole koskaan tavanneet "sitä oikeaa", eivät voi ymmärtää. Kuin yrittäisi sokealle selittää, miltä näyttää punainen.
Tai sit fiksut nappaavat "sen oikeansa" heti kun tämän löytävät eivätkä tyydy mihin vain suhteeseen ja kadu sitten myöhemmin. Sääliäkö teitä pitäisi, kun olette menneet väärin perustein sitoutumaan johonkuhun toiseen kuin siihen aitoon rakkauteenne, vaikka hänet onnekkaasti löysitte? Mikä meni edelle? Rahako? Vai piditkö itseäsi kuitenkin parempana kuin "sitä oikeaasi", kun päätit jatkaa paremman etsintää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wt vauhdissa siistii ja niin järjetöntä. Yhteinen rakkauspakkaus on varmasti pian tulossa.
Haha! Kaukana siitä! :)
ap
En usko, kuulostat naivilta höpönassulta, mutta kai se on tärkeintä että itse uskoo omaan juttuunsa olipa se kuinka järjetön tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wt vauhdissa siistii ja niin järjetöntä. Yhteinen rakkauspakkaus on varmasti pian tulossa.
Haha! Kaukana siitä! :)
ap
En usko, kuulostat naivilta höpönassulta, mutta kai se on tärkeintä että itse uskoo omaan juttuunsa olipa se kuinka järjetön tahansa.
Satunpa kuitenkin tietämään sinua paremmin, kuinka sivistyssanat kirjoitetaan. :)
ap
Kannattaa googlettaa kaksoisliekki. Kuulostaa juuri sellaiselta suhteelta.
Unohda jo... 😁