Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teen terapiatyyppistä työtä, tapaan ihmisiä
18.12.2017 |
Ja yritän auttaa vaikeissa tilanteissa. Itse en osaa tai pysty kertomaan huolistani kenellekään. En puhu miehelle tai kellekään muulle syvimmistä ajatuksistan, käsittelen ne mielessäni. Olen aina ollut se vastaanottava osapuoli. Ei tässäkään ole mitään järkeä.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Sama juttu vaikken omaa ammattia alalta. Olen se jolle ventovieraatkin kertovat murheensa ja joskus ollut vain nuorempana pelkkä kynnysmatto ihmisille. En myöskään puhu syvimpiä tuntoja ja huolia, iloja kellekään. En luota ja ajattelen helposti että omat jutut on tylsiä, ei kiinnosta ketään oikeasti kuitenkaan. Kävin vuosia ammattiauttajalla mutten puhunut sielläkään mitään asioitani kuin ylimalkaisesti. En osaa sanoa miksen, vaikka minulla oli hyvä suhde mielenterveyshoitajaan. Ehkä ajattelen että pieniä ovat murheeni tässä maailmankaikkeudessa. Olisiko sinulla kyse itsesi väheksymisestä tai luottamuspulasta? Pystytkö tuottamaan tekstiä, eli jos kirjoittaisit tuntojasi. Minulle kirjoittaminen usein helpompaa kuin puhuminen.