Lapset ovat tänä vuonna olleet niin rasittavia, että taidan jättää joululahjat kokonaan ostamatta
Kyseessä siis 5- ja 7-vuotiaat pojat. Ovat aina olleet hieman rasavillejä, mutta viime kuukaudet ovat olleet poikkeksellisen raskaita. Päivät ovat kuluneet siinä kun pojat huutavat ja mekastavat, kiusaavat toisiaan ja riitelevät, paiskovat leluja, nirsoilevat ja kiukuttelevat ruokapöydässä. Nyt mitta alkaa olla sen verran täynnä, että olen viime aikoina harkinnut vakavasti joululahjojen ostamatta jättämistä. Pojat eivät mielestäni todellakaan ole ansainneet toivomiaan paketteja tuolla käytöksellä.
Kommentit (24)
Anna samantien lapset sijaisperheeseen.
Loistava idea. Osta lahja mieluummin jollekin heidän tuntemalle asiallisesti käyttäytyvälle lapselle. Hyvä näpäytys
Liikaa muovikrääsää ne tulee saamaan kummeilta ja sukulaisilta joka tapauksessa, sama vaikkette annakaan itse mitään.
Ei äiti saa puhua lapsistaan tuolla tavalla.
Jos ei ole provo niin toteuta ihmeessä, oppiipahan. Ja en vittuile, ihan tosissani olen. Jos rikotaan tavaraa ja perseillään ruokapöydässä, voi jättää surutta ilman joululahjoja.
Juu, siinä ipanoilla hymy hyytyy kun jäävät ilman lahjoja. Loppuillan saattekin sitten kuunnella pilttien itkupotkuraivareita. Et hauskaa joulua vaan sitte, jos tuolle tielle lähdette.
Kasvattajana sinulla on suurin vastuu tapahtuneesta.
Isä oli visionääri, joka toteutti liikeideoitaan. Välillä oli taloudellisesti tiukkaa, mutta silti perheessä kerättiin säännöllisesti vanhat vaatteet ja tavarat, jotka vietiin vähäosaisille.
Etenkin luopuminen rakkaasta uninallesta on jäänyt Mariannen mieleen. Tyttö ei olisi halunnut antaa nallea isälle, mutta isä ei antanut periksi, vaan sanoi jonkun tarvitsevan sitä vielä enemmän.
Myöhemmin Marianne kuuli isältään, miten paljon lahjan saanut tyttö oli ilahtunut hänen nallestaan. Harmi unohtui ja sydämen täytti antamisen ilo.
”Lapset imevät vaikutteita vanhempien lisäksi kavereilta, kavereiden vanhemmilta, koulusta ja harrastusten parista. Hyviä esikuvia tarvitaan. Sanoja parempi tapa ovat teot. Ne puhuvat puolestaan.”
Sen vuoksi Marianne herätti kymmenen vuotta sitten viisivuotiaan tyttärensä aikaisin aamulla. Äiti sanoi vievänsä tytölle tärkeän vauvanuken Ugandassa asuvalle pienelle tytölle, joka tarvitsi nukkea vielä enemmän. Isabella ei olisi tahtonut luopua nukesta, mutta äiti otti sen mukaansa miltei pakolla. Hän lupasi tuoda mukanaan valokuvan tytöstä, joka nuken saisi.
Kun Marianne palasi matkalta kahden viikon kuluttua, Isabella tuskin muisti nukkeaan. Mutta hän tarkasteli äidin teettämää valokuvasuurennosta hiljaisena, silmät suurina.
Kuvassa likaisissa vaatteissa oleva kiharapäinen tyttö piti kädessään nukkea ja hymyili onnellisena.
Kuvasuurennos on yhä 15-vuotiaan tyttären seinällä.
”Halusin antaa Isabellalle saman kokemuksen, jonka isä antoi minulle aikoinaan. Siitäkin huolimatta, että se tuntui pienenä karulta.”
https://www.eeva.fi/jutut/henkilot/marianne-heikkila-minun-oli-vaikea-m…
Vierailija kirjoitti:
Liikaa muovikrääsää ne tulee saamaan kummeilta ja sukulaisilta joka tapauksessa, sama vaikkette annakaan itse mitään.
Ei välttämättä.
Meillä ei tule perheen ulkopuolisia lahjoja muuta kuin rahalahja mun vanhemmilta ja miehen vanhemmilta yks tietty toivottu legopaketti per naama. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva.
Nykylapsilta tuskin puuttuu mitään. Ei todellakaan tarvitse ostaa mitään. Ihan sairasta kulutusjuhlaa muutenkin koko joulu.
Minusta hyvä idea. Ovat jo sen verran isoja, että näpäytys jää varmasti mieleen ja toimii tulevissa perseilyissä hyvänä ukaasina.
Minkä takia kostat oman saamattomuutesi kasvattajana lapsillesi?
Kunpa jättäisitkin, kerro sitten miten joulu meni
Kerrotko vielä nimen ja osoitteen niin voin tehdä lasun?
Toisin sanoen olet itse ollut niin huono kasvattaja, että et ansaitse sinäkään lahjoja. Missäs lasten toinen huoltaja? Vai sysäätkö syyn koulun ja päiväkodin kasvattajien niskoille?
Meillä vaimo jää myös ilman lahjoja. Ei puhettakaan että olisi ollut kiltti.
Eihän lapset edes leiki leluilla enää, kun kaikilla on puhelimet ja tabletit, joita räpläävät kaiket päivät.
Vierailija kirjoitti:
Isä oli visionääri, joka toteutti liikeideoitaan. Välillä oli taloudellisesti tiukkaa, mutta silti perheessä kerättiin säännöllisesti vanhat vaatteet ja tavarat, jotka vietiin vähäosaisille.
Etenkin luopuminen rakkaasta uninallesta on jäänyt Mariannen mieleen. Tyttö ei olisi halunnut antaa nallea isälle, mutta isä ei antanut periksi, vaan sanoi jonkun tarvitsevan sitä vielä enemmän.
Myöhemmin Marianne kuuli isältään, miten paljon lahjan saanut tyttö oli ilahtunut hänen nallestaan. Harmi unohtui ja sydämen täytti antamisen ilo.
”Lapset imevät vaikutteita vanhempien lisäksi kavereilta, kavereiden vanhemmilta, koulusta ja harrastusten parista. Hyviä esikuvia tarvitaan. Sanoja parempi tapa ovat teot. Ne puhuvat puolestaan.”
Sen vuoksi Marianne herätti kymmenen vuotta sitten viisivuotiaan tyttärensä aikaisin aamulla. Äiti sanoi vievänsä tytölle tärkeän vauvanuken Ugandassa asuvalle pienelle tytölle, joka tarvitsi nukkea vielä enemmän. Isabella ei olisi tahtonut luopua nukesta, mutta äiti otti sen mukaansa miltei pakolla. Hän lupasi tuoda mukanaan valokuvan tytöstä, joka nuken saisi.
Kun Marianne palasi matkalta kahden viikon kuluttua, Isabella tuskin muisti nukkeaan. Mutta hän tarkasteli äidin teettämää valokuvasuurennosta hiljaisena, silmät suurina.
Kuvassa likaisissa vaatteissa oleva kiharapäinen tyttö piti kädessään nukkea ja hymyili onnellisena.
Kuvasuurennos on yhä 15-vuotiaan tyttären seinällä.
”Halusin antaa Isabellalle saman kokemuksen, jonka isä antoi minulle aikoinaan. Siitäkin huolimatta, että se tuntui pienenä karulta.”
https://www.eeva.fi/jutut/henkilot/marianne-heikkila-minun-oli-vaikea-m…
Kamalaa, kai sitä nyt muutakin voi lahjoittaa pois kuin sen lapsen tärkeimmän uninallen tai vauvanuken?
Jep. Kokeilepa sitä.