Te ainoan lapsen asemaa surkuttelevat; käykää lukemassa Iltasanomien juttu

Meitäkin oli 4 ja itse pienimpänä olen saanut elää puolustusvalmiudessa koko lapsuuteni. Pahinta ei ollut fyysinen kuritus, vaan kaikki nälvintä ja pilkkaaminen. Vanhempien poissaollessa sain kuulla olleeni epätoivottu vahinko ja näin luulin aikuiseksi asti kun en osannut kyseenalaistaa. "Kolmas/neljäs menee muiden mukana" ajattelu on musta heitteillejättö ja pahoinpitelyä.

Kunpa olisin ollut ainoa lapsi, enkä mt-ongelmaisen sisarukseni sylkykuppi ja nyrkkeilysäkki!

Vierailija kirjoitti:

Meitäkin oli 4 ja itse pienimpänä olen saanut elää puolustusvalmiudessa koko lapsuuteni. Pahinta ei ollut fyysinen kuritus, vaan kaikki nälvintä ja pilkkaaminen. Vanhempien poissaollessa sain kuulla olleeni epätoivottu vahinko ja näin luulin aikuiseksi asti kun en osannut kyseenalaistaa. "Kolmas/neljäs menee muiden mukana" ajattelu on musta heitteillejättö ja pahoinpitelyä.

Lisään vielä, että pahiten kiusaava oli reilusti vanhempi, joten osasi peittää kaiken vanhemmilta. Minusta tuli "hankala" ja "vihainen". Ei kai niin pienellä ole mitään aseita käsitellä tuollaisia asioita. No tämä kultainen sisko on aikuisenakin perheen ykkösprioriteetti, ja minä katkera ja kateellinen jos mitään menneisyydestä mainitsen.

"kumpi alotti"

"selevittäkkää keskenään"

Olen kymmenestä lapsesta kolmas. Jouduin jo hyvin nuorena hoitamaan ja ottamaan vastuuta nuoremmista. Oma lapsuus ja nuoruus meni ohi. Olen yhteydessä vain kwhden nuorimman siskon kanssa. Hengähdystaukoja toi käynti mummolassa. Mummo palvoi ja passasi. Minulla on vain yksi lapsi,koska haluan että hän saa jakamattoman huomioni ja rakkauteni.

Näistä asioista ollaan vaiettu liian pitkään, onneksi kuitenkin tabuista uskalletaan nykyään puhua hieman avoimemmin. Ei ne sisarukset aina elämästä parempaa tee, tiedän tämän omasta kokemuksesta.

up