Nalleretki-mainos itkettää. Kuinka paljon näitä on? :'(

Ärsyttää koko mainos. Piilotellaan perheväkivaltaa. Lapset ei ole tyhmiä. Tuon ikäiset jo tietää, että isä äitiä mäiskii. Väkivallasta ja välinpitämättömyydestä ne lapsuuden traumat jää, ei vanhempien erosta.

Naurettava mainos. Tietoisesti tehdään miehestä syyllinen. Onpa tosi törkeää.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsinkö oikein, että lapset lähtevät pakoon mutta äiti jää kotiin? Tätä mun on vaikea käsittää. Pitäisihän sen äidin huolehtia lasten pakomatkallakin lasten turvallisuudesta. Jotenkin vähän sekava mainos. Mutta hyvä tarkoitus - väkivaltaisessa kodissa leikitkään eivät ole viattomia.

Mainos ei ole realistinen, äiti lähtee lasten kanssa lähes poikkeuksetta. Vai mihin ne lapset yksin olisivat menneet? 

Mutta onhan tuo kai joillekin arkipäivää, tosin jos tilanne on se kuten mainoksessa niin äidin olisi pitänyt tajuta lähteä jo paljon aikaisemmin. Vaarantanut lapsensa ihan liian pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun se rakkain ihminen on murtanut sun psyykkeen aivan murskaksi niin lähteminen ei olekaan niin helppoa.

Entäpä jos lähtisi jo ennen sitä? Harvassa tapauksessa kai se väkivalta purskahtaa silmille täysin puskasta, vaan siitä on merkkejä jo kauan ennen kuin se menee todella pahaksi.

Nimenomaan! Jos minua olisi mies koskenut yhdnkin kerran muuten kuin hyvällä, olisin lähtenyt saman tien, oli lapsia tai ei. Samoin ensimmäisestä huorittelusta, tavaroiden paiskomisesta, katoamisesta jne. Koska minä olen liian arvokas sietämään moista käytöstä. Piste.

Vierailija kirjoitti:

:*(

Kyllä herättää uhkapelimainos tunteita.

Laittakaa rahanne Pelimonopolin peleihin, niin olo helpottuu.

Ihmetyttää sitten kovin keskiluokkainen äiti hyvinvoipien lasten kanssa vaikka äidit monasti sitten ikuisia rokkareita habituksen kanssa ongelmasuhteissa.

Nalleretki mainos yksi koskettavimmista tveessä pyörineistä pätkistä.. koskettaa

Minun lapsuus n 15 vuotiaaksi saakka. Erona se, että meillä äiti oli yhtä (jollei enemmän) sekaisin kuin isä. Elin lapsuuteni lähestulkoon jokaiset viikonloput pelossa. Vanhempieni juopuessa ja väkivallan ja riitelyn alettua istuin pimeässä huoneessani peiton alla puristaen rystysiä ja hampaita yhteen , toivoen että kumpikaan ei kuole.

Kyllähän se traumat jätti , ja nyt vasta kolmekymppisenä itsekin äitinä olen ymmärtänyt miten suuret. Kiputilanteen / huolen tai minkä tahansa negatiivisen tilanteen tullen sulkeudun täysin , menen siihen samaan tilaan jossa jouduin lapsena olemaan. Käsittelemään kaiken yksin. Myöskin kaikenlaiset yhtäkkiset äänet , kiljaisut, tavaroiden putoamiset ym lähinnä lapsista lähtevät normaalit äänet saavat aikaan ylimitoitetun reaktion. Menen heti varpailleni ja hermostun äänistä. Sanomattakin selvää että tässä on ollut paljon työstämistä , mutta yhden asian olen tehnyt oikein ja se on että alkoholia ei kodissani juoda ikinä.

Up