Lue keskustelun säännöt.
En ikinä suostuisi tekemään lasta romanttisessa suhteessa
16.12.2017 |
Jos muksun hommaisin, niin tekisin sen yhteistuumin jonkun isäksi haluavan miespuolisen kaverini tai tuttavani kanssa (jonka kanssa ei laisinkaan romanttista tai seksuaalista vetovoimaa). Parisuhteessa en lasta ikinä ryhtyisi tekemään, monestakaan syystä. Ensinnäkin toki se, etten halua parisuhdetta ylipäätään, mutta painavana tekijänä myös lapsen etu. Miettikääpä nyt kuinka draamaisia parisuhteet tuppaa olemaan ja yleensä myös päättyvät eroon eikä yhteiseen hautaan. Kuinka monesti lapsi joutuukaan välikädeksi kun vanhemmat ovat niin riitaantuneet etteivät pysty toimimaan asiallisesti? Kuinka monesti lapsi joutuu kuuntelemaan kun äiti haukkuu isää ja isä haukkuu äitiä? Kuinka paljon lapsi ylipäätään kärsii vanhempien riidoista ja kiristyneistä väleistä? Jos äidin ja isän suhteeseen ei liity romanttista rakkautta vaan kyse on puhtaasti kaveruudesta, on paljon suuremmat todennäköisyydet siihen että he pysyvät hyvissä ja lämpimissä, lapsen kasvua ja kehitystä tukevissa väleissä yhteisen lapsensa koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Ystävyyssuhteet ovat keskimäärin paljon pysyvämpiä ja tasapainoisempia kuin romanttiset suhteet (parisuhteet, avoliitot, avooliitot). Pysyvyys ja tasapainoisuus ovat mielestäni avainasemassa onnellisen kasvuympäristön luomisessa. Biologiamme toki käskee meidän lisääntyä rakkauden kohteemme kanssa, mutta olenkin kyvykäs arvioimaan tätä asiaa järkevästi ja lapsen etu huomioiden.
Mitä mieltä te olette? Kysymyksiä?
Kommentit (9)
Itselläni on pysyvä tasapainoinen suhde, rakastamme toisiamme.
Suhteen symbioottisessa alkuhuumavaiheesa ei kannata lisääntyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on pysyvä tasapainoinen suhde, rakastamme toisiamme.
Suhteen symbioottisessa alkuhuumavaiheesa ei kannata lisääntyä.
Niin, rakastatte nyt, mutta entäs viiden tai kymmenen vuoden päästä? Suuren rakkauden kääntöpuoli on usein viha ja katkeruus.
Voin kuule kokemuksesta sanoa, että kyllä se ystävyyskin voi loppua vihaan ja draamaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on pysyvä tasapainoinen suhde, rakastamme toisiamme.
Suhteen symbioottisessa alkuhuumavaiheesa ei kannata lisääntyä.Niin, rakastatte nyt, mutta entäs viiden tai kymmenen vuoden päästä? Suuren rakkauden kääntöpuoli on usein viha ja katkeruus.
Olemme olleet yhdessä jo 30 vuotta.
Olet ap niin oikeassa! Minua niin kaduttaa tämä touhu ja miehen näköalattomuus lastemme tarpeisiin ja kehitykseen. Kun pyydän häntä osallistumaan ja tukemaan kun koitan kannustaa ja raahata lapsiamme liikkumaan, urheilemaan ja kehittymään muutenkin esim menemällä kirjastoon tai teatteriin on se mieheni näkökulmasta vain minun "pillini mukaan tanssimista". Ei mulla edes ole mitään vitun pilliä ja vaikutusvaltaa tässä perheessä todella vähän! Kun lasten isää "ei kiinnosta" ei poikiakaan kiinnosta. Tuntuu että erota en voi kun muuten lapset isänsä johdolla päätyvät vain tuijottamaan vuorotellen jotain ruutua vuorollaan ja loputtomasti. Onneksi meillä on myös yksi tytär mutta pojat ovat jo lähes menetettyjä tapauksia isästään johtuen. Ennen lapsia ulkoiltiin ja urheiltiin ja mentiin tapahtumiin yhdessä, lasten tultua lasten isää kiinnostaa lähinnä tv ja kännykkä ja seksi mutta mikään näistä ei palvele lasten kehitystä 😔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin kuule kokemuksesta sanoa, että kyllä se ystävyyskin voi loppua vihaan ja draamaan...
En väittänytkään, etteikö voisi. Totesin vain, että keskimäärin varmasti silti paljon pysyvämpiä ja draamattomampia kuin romanttiset suhteet. Platoninen rakkaus on paljon levollisempaa rakkautta kuin romanttinen rakkaus. Jos mietin vaikka omaa kaveriporukkaani niin vuosien aikana heiloja ja suurempiakin rakkauksia on itse kullakin tullut ja mennyt (todellakin mennyt, ei olla enää missään tekemissä tai välit ovat todella riitaisat) mutta me kaikki olemme yhä ystäviä keskenämme, vaikka jotain erimielisyyksiä on joskus ollutkin.
näkeehän sen nyt kommenteistakin, että suomalaiset miehet ovat sikoja ja heille joku pökkäysseksi on kaikki ja halveksivat naisia ihan avoimesti. kuka haluaisi tehdä lapsia sellaisille ihmisille. no niinpä.
ei kukaan. ehkä thaikut vahingossa ja vahinkolapset. ei nykynaiset halua junteille lapsia eli suomalaisilla miehillä on peiliin katsomisen paikka. ulkolaiset sentään edes yrittävät (edes alussa) vähän panostaa suhteeseen - suomiäijät juo kaljaa, pieree katsoo lätkää jasättää tärkeänä. joo ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on pysyvä tasapainoinen suhde, rakastamme toisiamme.
Suhteen symbioottisessa alkuhuumavaiheesa ei kannata lisääntyä.Niin, rakastatte nyt, mutta entäs viiden tai kymmenen vuoden päästä? Suuren rakkauden kääntöpuoli on usein viha ja katkeruus.
Olemme olleet yhdessä jo 30 vuotta.
Hyvä, onnea teille! Pointtini ei ollut se, etteikö kaltaisianne olisi olemassa, vaan se, ettei sitä voi tietää kestääkö auvoisa yhteiselo vai ei ja todennäköisyydet eivät ole sen kestämisen puolella. Siksi lapsen tekeminen romanttisen rakkauden kohteensa kanssa on todella riskialtista.
Romanttinen kumppani ja lisääntymiskumppani pitäsi erikseen. Voisi valita parhaat geenit omaavat miehet lasten isiksi ja viehättävimmät rakastajiksi.