Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nietzsche pilasi elämäni
16.12.2017 |
Olen luonteeltani empaattinen, mutta Nietzschen argumentit empatiaa kohtaan ovat niin voimakkaat, etten osaa suhtautua empaattisuuteeni ja kykyyni tuntea myötätuntoa hyväksyvästi. Jos tunnen sympatiaa jotakuta kohtaan, tunnen tavallaan sympatiaa itseäni kohtaan, koska olen ehtinyt asettaa itseni toisen asemaan. Kaikki myötätunto on lopulta omahyväistä. Mitään muita arvostettavia ominaisuuksia minulla ei empatiakyvyn lisäksi ole, nyt sekin on viety minulta pois.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta ajattele näin: eivät ne "feikki"empatiasi/sympatiasi kohteet tiedä tuota, joten heitä myötätuntosi ilahduttaa kuitenkin. Mutta ymmärrän hyvin tuon ajatuskehän, mulla jotenkin vastaavan aiheutti psykoterapia: se sai epäilemään ja analysoimaan kaikkea ja koin kaikki tunteet tietyllä tavalla tuotetuiksi, epäaidoiksi ehkä siis. Ns. "luonnollisen" ihmisen kuolema (tai jotain sinne päin).
Juurikin ”feikiksi” tässä itsensä tuntee. Minua ei hirveästi lohduta että empatiani kohteet eivät tiedosta asiaa, päinvastoin, tunnen että salaan heiltä jotain. Tuntuu melkein että teen pilaa heidän kustannuksellaan.
Ap
Ei se feikkiydentunne johdu suoraan FN:stä ainakaan välittömästi. Kyllä sen saa yhtään älykäs ja angstinen ihminen helposti koettua ilmankin, vaikka kyllähän äijän vaikutus länsimaiseen itsekriittisyyteen on arvaamattoman laaja. Toki sitä saa harrastaa ja kehittää vapaammin täällä, mutta muistan itsestäni tuon tunteen niin nuorelta iältä, etten suoraan kyllä ole vaikutteita ehtinyt silloin omaksua mistään.
Mutta vaikka FN kykenee soittelemaan ahdistuneen ihmisen kieliä poikki ja ajamaan epätoivoon liian totisen ihmisen, ei sitä sanomaa ole pakko ottaa noin raskaasti. Nietzsche oli moralisti sitten kuitenkin, ja koppavan pikkupojan asentein halveksi kaikkea ja kaikkia omista psyykkisistä lähtökohdistaan. Sinun ei tarvitse ihailla sellaista touhua, itse asiassa antimestarisi perspektivismin mukaan hänen perspektiivinsä on kuitenkin vain se yksi näkökulma maailmaan.
Yhtä hyvin voi ajatella, että vaikka empatian mieltäisi noin, kuten se teknisesti ihmisen kohdalla ehkä usein aikalailla meneekin, niin sitä ei tarvitse pitää kuvainraastona. Kaikki riippuu lähtökohdastasi. Minä esimerkiksi pidän ihmistä lähtökohtaisesti aggressiivisena ja itsekeskeisenä apinalajina, jolla on hiukan liian näppärä koneisto ulkoistamaan päässään kaikki ikävät asiat muiden ominaisuuksiksi. Niin tästä lähtökohdasta ihailen ja arvostan syvästi sitä, että meillä on niinkin paljon kuitenkin mahdollisuuksia toimia noin vajavaisin empatiakyvyin melkoisesta vihantuottokyvystämme huolimatta toisten hyväksi.
Lisäksi, ei tarvitse lukea Frans de Waalia oivaltaakseen, että meissä on kuitenkin se eläimellinen tunnetaso, joka laittaa laumaeläinten tunnetason soimaan yhdessä. Kaikki samaistuminen ja lämpimät tunteet eivät mene älyn ja egon kautta sitten kuitenkaan. Ihmisen ongelma on enemmänkin se, että kaikenlainen itsetehostus, sievistely, kulttuurin virheet ja sekä yksilön että yhteisön typeryys irrottaa meidät yhteydestä peruseläimellisiin tunteisiin.
On ymmärrettävää että hirvittävän väkivaltaisessa maailmanhistoriassa on yritetty vedota ihmisen inhimillisiin kykyihin kaikin keinoin, jotta maailmasta saataisiin siedettävämpi. Se on tehonnutkin, mutta toisaalta kääntöpuolena loputon halveksimiskykymme on liittänyt eläimiin niin paljon pahaa, että niiden todellinen luonne on unohtunut. Kun katsoo muutaman sadan vuoden takaisia maalauksia, hevosilla on ilmeitä sekä katse. Nykytaiteessa niillä on pään muotoisella alueella kaksi kiiltävää palloa korvien alapuolella.
Ruoskajuttua voi vähän leventää tuolta. Katsokaa se toinen kuva.
Kiitos pitkästä viestistäsi, sulattelen sitä hieman vielä. Kyllähän sitä ilman Nietzschen lukemistakin vaistoaa kaikenlaista. Tai ehkä jos Nietzscheä ei olisi ollut, emme ymmärtäisi puoliakaan itsestämme verrattuna siihen mitä nykyään tiedämme.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Platon pilasi minun elämän, kun Luolasta astuin ulos.
Minä olen viime aikoina ihmetellyt yhä enemmän ihan kotoista kristinuskoamme. Tuntuu, että etenkin virsissä on vain yksi maailmannapa: minä. Pelasta minut, ota minut tykösi, armahda minut1732, lopulta pääsen taivaan kotiin. Siinä meille itsekkyyttä ja epäempatiaa.
Ei ihan osunut tuo koodi kohdalleen viestissäni...
Vierailija kirjoitti:
Minä olen viime aikoina ihmetellyt yhä enemmän ihan kotoista kristinuskoamme. Tuntuu, että etenkin virsissä on vain yksi maailmannapa: minä. Pelasta minut, ota minut tykösi, armahda minut1732, lopulta pääsen taivaan kotiin. Siinä meille itsekkyyttä ja epäempatiaa.
Sehän ei ole milään salaisuus että kristinusko painottaa yksilön merkitystä. Onko yksilön nostaminen jalustalle edes huono asia? Monet pahuudet maailmassa on tehty kollektiivisuuden nimissä. Vaarallisempaa on ajatella, että vain ryhmällä on merkitystä. Vain yksilö voi tuntea tuskaa, ei ryhmä. Eikä yksilökeskeinen maailmankuva sulje pois sitä, että voimme tehdä yhteistyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, sitä sopii miettiä, mikä on Friedrichin vaikutus nykypäivänä. Itse olen sitä mieltä, että aliarvioimme sen omaksi vahingoksemme. Samalla nimittäin lentää lapsi kuin pesuvesikin.
Länsimaisen kulttuurin vahvuus on nimenomaan sekoitus viiltävääkin kritiikkiä ja huumoria. Ja toisaalta lempeyden ihailu ja altavastaajan puolustaminen. Kun tämä yhdistelmä käännetään tarkastelemaan omaa toimintaa, on mahdollista saada aikaan kehitystä, jossa samaan aikaan huomioidaan ihmisen tarpeet ja rajataan itsetoteutuksen hölmöimpiä ilmenemismuotoja.
Foucault on yksi keskeinen hahmo tässä. Valtaa ei ole ennen häntä oikein osattu tarkastella ivallisesti ja analysoiden yhtä aikaa. Se on vielä Marxilla ollut pelkkä kauhea lelu, joka on joko sulla tai mulla joten mieluummin sitten mulla ja se siitä.
Jos mietitään asiaa sen kautta, miten suurta tuhoa länsimaisen kulttuurin tuottamat taidot ja tiedot kykenevät tuottamaan, niin ilman ilkeilevää hovinarria se taitotaso on ollut ase pikkulapsen kädessä. Nietzscheläisen perinteen kautta meillä on edes jotain toivoa käydä käsiksi jaettuun itsetärkeyteemme ja ehkä jopa saada maailmasta siedettävämpi paikka. Sellainen, jossa kyetään säätelemään ja rajaamaan lajin hölmöyden tuloksia, ennen kuin niihin hukutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen viime aikoina ihmetellyt yhä enemmän ihan kotoista kristinuskoamme. Tuntuu, että etenkin virsissä on vain yksi maailmannapa: minä. Pelasta minut, ota minut tykösi, armahda minut1732, lopulta pääsen taivaan kotiin. Siinä meille itsekkyyttä ja epäempatiaa.
Sehän ei ole milään salaisuus että kristinusko painottaa yksilön merkitystä. Onko yksilön nostaminen jalustalle edes huono asia? Monet pahuudet maailmassa on tehty kollektiivisuuden nimissä. Vaarallisempaa on ajatella, että vain ryhmällä on merkitystä. Vain yksilö voi tuntea tuskaa, ei ryhmä. Eikä yksilökeskeinen maailmankuva sulje pois sitä, että voimme tehdä yhteistyötä.[/
Yksilön korostaminen on ollut välttämätön välivaihe, jotta ymmärrettäisiin mitään mistään, ja opittaisiin hoitamaan sitä yksilöllistä tuskaa. Nyt siitä kuitenkin pitäisi taas päästä kokonaisuuksien hahmottamiseen. Luultavasti tämä tulee olemaan ikuista aaltoilua laidasta laitaan, mutta parempi eetaas kuin ei minnekään. Liittyy taas apina-aivomme rajallisuuteen, kyetään keskittymään oikeastaan vain yhteen asiaan kerrallaan. Tietysti sitä ei tarvitsisi pitää ihanteena sitten kuitenkaan. Mutta tämähän on 1800-luvun juttuja, Hegel ja hermeneutiikka ja silleen. Että miten se aaltoliike saadaan kuljettamaan hommaa eteenpäinkin sitten kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen viime aikoina ihmetellyt yhä enemmän ihan kotoista kristinuskoamme. Tuntuu, että etenkin virsissä on vain yksi maailmannapa: minä. Pelasta minut, ota minut tykösi, armahda minut1732, lopulta pääsen taivaan kotiin. Siinä meille itsekkyyttä ja epäempatiaa.
Näinhän se näyttäytyy ajattelevalle ihmiselle, joka elää terapia-aikakaudella. Sopii kuitenkin miettiä, miten suurta lohtua siitä on saatu ennen maailmassa. Jotkut toki saavat vieläkin, ja keski-ikäisenä olen alkanut suhtautua armeliaammin kirkkoon ajatellen, että mitä useampi valtakeskittymä, sitä parempi. Ei ole paljon suurempi vaiva kritisoida niitä kaikkia kuin yhtä kerrallaan. Suomalaisessakin todellisuudessa jossa nauretaan suohon kaikki yksilöt, valtion totuusmonopolille ei ole liikaa haastajia.
No kyllä jos viitsitte sen verran tutustua Jeesuksen opetuksiin niin ei siellä itsekkyyttä korosteta. Enemmänkin itsen kieltämistä. Minä ymmärrän tämän lopullisena vapauden muotona, vapautena oman egonsa vaatimuksista ja (lähimmäisen)rakkauden asettamista etusijalle. Lähimmäinen rinnastetaan itseen, rakasta lähimmäistä kuin itseä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan biologisesti ihminen on laumaeläin ja siksi meille on kehittynyt tietyn verran kykyä tuntea empatiaa, jotta yhdessäolo onnistuisi. Laumassaelämiseen riittää kyllä ihan feikattukin empatia. Minun ei tarvitse miettiä asiaa pidemmälle. Tiedän pystyväni empatiaan, mutta tiedän myös pystyväni vaikka tappamaan oman tai jälkeläiseni selviytymisen takia. Nämä molemmat puolet on minussa ja ovat eri tilanteissa tarpeellisia.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä jos viitsitte sen verran tutustua Jeesuksen opetuksiin niin ei siellä itsekkyyttä korosteta. Enemmänkin itsen kieltämistä. Minä ymmärrän tämän lopullisena vapauden muotona, vapautena oman egonsa vaatimuksista ja (lähimmäisen)rakkauden asettamista etusijalle. Lähimmäinen rinnastetaan itseen, rakasta lähimmäistä kuin itseä.
Egosta luopuminen on itämaista ajattelua. Kristinuskossahan ego, eli minä, hyväksytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä jos viitsitte sen verran tutustua Jeesuksen opetuksiin niin ei siellä itsekkyyttä korosteta. Enemmänkin itsen kieltämistä. Minä ymmärrän tämän lopullisena vapauden muotona, vapautena oman egonsa vaatimuksista ja (lähimmäisen)rakkauden asettamista etusijalle. Lähimmäinen rinnastetaan itseen, rakasta lähimmäistä kuin itseä.
Egosta luopuminen on itämaista ajattelua. Kristinuskossahan ego, eli minä, hyväksytään.
Mitä itämaisessa uskonnossa tarjotaan sitten tilalle? Jeesuksen kehottaa itsen kieltämisen jälkeen seuraamaan häntä. Yhtenä seuraamiseen liittyvänä koen itse juuri rakkauden toteuttamisen, rakastamisen. Esteenä oleva ihmisen itsekkyys kun poistuu tieltä, on mahdollista tehdä paljon hyviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä jos viitsitte sen verran tutustua Jeesuksen opetuksiin niin ei siellä itsekkyyttä korosteta. Enemmänkin itsen kieltämistä. Minä ymmärrän tämän lopullisena vapauden muotona, vapautena oman egonsa vaatimuksista ja (lähimmäisen)rakkauden asettamista etusijalle. Lähimmäinen rinnastetaan itseen, rakasta lähimmäistä kuin itseä.
Egosta luopuminen on itämaista ajattelua. Kristinuskossahan ego, eli minä, hyväksytään.
Mitä itämaisessa uskonnossa tarjotaan sitten tilalle? Jeesuksen kehottaa itsen kieltämisen jälkeen seuraamaan häntä. Yhtenä seuraamiseen liittyvänä koen itse juuri rakkauden toteuttamisen, rakastamisen. Esteenä oleva ihmisen itsekkyys kun poistuu tieltä, on mahdollista tehdä paljon hyviä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen viime aikoina ihmetellyt yhä enemmän ihan kotoista kristinuskoamme. Tuntuu, että etenkin virsissä on vain yksi maailmannapa: minä. Pelasta minut, ota minut tykösi, armahda minut1732, lopulta pääsen taivaan kotiin. Siinä meille itsekkyyttä ja epäempatiaa.
Niitä virsiä on kuitenkin tarkoitus veisata yhdessä, jolloin ne kaikki erilliset minät ovat yhdessä ja niistä tulee me. Muutenkaan et voi päättää pelastaa ketään toista hänen puolestaan. Loppuviimeksi olen aina yksin, kun itse päätän miten Jeesuksen ilosanomaan suhtaudun omalla kohdallani. Siitä se minä-muoto pohjimmiltaan kumpuaa.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä jos viitsitte sen verran tutustua Jeesuksen opetuksiin niin ei siellä itsekkyyttä korosteta. Enemmänkin itsen kieltämistä. Minä ymmärrän tämän lopullisena vapauden muotona, vapautena oman egonsa vaatimuksista ja (lähimmäisen)rakkauden asettamista etusijalle. Lähimmäinen rinnastetaan itseen, rakasta lähimmäistä kuin itseä.
Kristinuskon ansioksi on ehkä luettava se kiva (ja myyvä) jännite joka syntyy suuremmalle antautumisen yhdistämisestä lopultakin hyvin itsekorostukselliseen otteeseen. Rakasta lähimmäistäsi NIINKUIN ITSEÄSI.
Mutta tämähän johtaa sitten myös äärimmäisiin ryhmäilmiöihin, kun viedään masokistin paradoksi äärimmilleen. Sankari rankaisee itseään autiomaassa äärimmilleen, ja sitten äkkiä oivaltaa nauttivansa asiasta. Tämähän voisi johtaa nietzscheläiseen nauruun ja syvempään itseymmärrykseen, mutta perinteisesti kristinuskossa se on vain johtanut seuraavalle itseinhokierrokselle, ja on ajanut nuorisoa ahdinkoon (ja kostolinjalle) paljon enemmän kuin FN koskaan.
Ei se niitsön sana ole ultimaattinen totuus. :)
Vierailija kirjoitti:
Niin, sitä sopii miettiä, mikä on Friedrichin vaikutus nykypäivänä. Itse olen sitä mieltä, että aliarvioimme sen omaksi vahingoksemme. Samalla nimittäin lentää lapsi kuin pesuvesikin.
Länsimaisen kulttuurin vahvuus on nimenomaan sekoitus viiltävääkin kritiikkiä ja huumoria. Ja toisaalta lempeyden ihailu ja altavastaajan puolustaminen. Kun tämä yhdistelmä käännetään tarkastelemaan omaa toimintaa, on mahdollista saada aikaan kehitystä, jossa samaan aikaan huomioidaan ihmisen tarpeet ja rajataan itsetoteutuksen hölmöimpiä ilmenemismuotoja.
Foucault on yksi keskeinen hahmo tässä. Valtaa ei ole ennen häntä oikein osattu tarkastella ivallisesti ja analysoiden yhtä aikaa. Se on vielä Marxilla ollut pelkkä kauhea lelu, joka on joko sulla tai mulla joten mieluummin sitten mulla ja se siitä.
Jos mietitään asiaa sen kautta, miten suurta tuhoa länsimaisen kulttuurin tuottamat taidot ja tiedot kykenevät tuottamaan, niin ilman ilkeilevää hovinarria se taitotaso on ollut ase pikkulapsen kädessä. Nietzscheläisen perinteen kautta meillä on edes jotain toivoa käydä käsiksi jaettuun itsetärkeyteemme ja ehkä jopa saada maailmasta siedettävämpi paikka. Sellainen, jossa kyetään säätelemään ja rajaamaan lajin hölmöyden tuloksia, ennen kuin niihin hukutaan.
Foucault oli v*tun hullu
Kyllä tässä tietty vissi totuus on. Sopii ihan pakolaiskriisistä mihin tahansa muuhun katastrofiin tai elämäntilanteeseen, jota osaltaan avittaa tarpeemme tuntea itsemme hyväksi ihmiseksi. It's about us. Not them. Tunnemmeko me itsemme lopulta hyviksi ihmisiksi kun menemme illalla nukkumaan.
Onko pyyteettömiä hyviä tekoja ensinkään?
Vierailija kirjoitti:
Öö? Mitä sitten?
Kysyn uudestaan, mitä väliä? Ihan älytöntä miten paljon ihmiset vieläkin jaksaa pohtia jotain vapaata tahtoa tai ihmisluontoa vaikka nykyään pitäisi olla päivänselvää miten rajoittunut ihmisen näkökulma noihin asioihin ylipäätään on.
Alue: Aihe vapaa
Vastalääkettä, kyllä!
Ap