PItääkö äidin ottaa ero jos mies alkoholisti ja pahoinpitelee lapsia?
Pitääkö teidän mielestänne naisen ottaa avioero, jos mies on alkoholisti ja pahoinpitelee lapsia, vaikkakaan ei häntä itseään. On itse rakastunut vielä mieheen lasten ollessa teinejä, mutta lapset kärsivät kovasti henkisesti ja pelkäävät isän agressiivisuutta. Äiti ei edes usko, että isä oli usein väkivaltainen ja ne kerrat kun oli, eivät ilmeisesti merkinneet paljon. Omasta mielestään kaiken lastensa eteen tekevä ja jopa uhrautuva, ilmeisen läheisriippuvainen. Rakkaus loppui häneltäkin, mutta silti ei ottanut eroa.
Meillä oli tällainen perhe ja nyt aikuisena me lapset olemme mielenterveyspotilaita. Opinnot menivät hyvin, mutta mieli ei kestänyt. Se henkinen, sanallinen ja fyysinen (loppui tosin jossain vaiheessa teini-iässä) väkivalta, ruumiillisesti läsnäoleva itsekäs mies perheessä vaati veronsa.
Kommentit (26)
Omalla elämällään äiti saa tehdä mitä haluaa, mutta lapset huostaan.
Pitää. Jos on vanhemmaksi alkanut, niitä lapsia pitää suojella, tarvittaessa myös siltä vanhemmalta joka ei osaa olla vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap edeelleen: Puhuin tästä kerran erään psykiatrisen sairaahoitajan kanssa ja hänen mielestään äitini ei tarvinnut erota isästä, heidän avioliittonsa oli vain vanhempieni välinen asia. Sillä ei kai ollut merkitystä, miten me lapset voimme.
Oletetaan, ettei isä olisi pahoinpidellyt meitä, erityisesti minua ruumiillisesti, mitä mieltä sitten? Eli "vain" henkinen ja sanallinen väkivalta ja yleinen alholisti-isän läsnäolo.
Miksi kuuntelet tuollaista hoitajaa? Olen itse äiti, enkä todellakaan katsoisi hetkeäkään että lapsiani pahoinpidellään, edes henkisesti. Toki usein taloudelliset seikatkin vaikuttavat, mutta itse olen pitänyt huolen siitä, että kykenen yksin elättämään lapseni. Miksi kyselet täällä? On itsestään selvää, ettei lasten tarvitse nähdä fyysistä eikä henkistä pahoinpitelyä. Siitä on vain haittaa. Halveksin äitejä, jotka jäävät tuollaiseen tilanteeseen.
Kyselen täällä, koska en saa minkäänlaista apua mistään eikä minulla ole rahaa mennä yksityiselle. Valitettavasti tietyt asiat tulevat usein mieleen, kun jokin asia muistuttaa niistä. Julkiselta ei saa apua kuin jos sanoo muuten tappavansa itsensä. Eräs lääkäri sanoi minulle näin, kun puhuimme resursseista julkisella.
Ap.
No todellakin saa. Ei kannata uskoa kavereita, vaan lähteä itse kokeilemaan. Kaikki taoaukset arvioidaan erikseen, jos sun kaverisi on laitettu johonkin ö-mappiin ei se tarkoita srkoita, että myös sut laitetaan. Julkisella sen avun saaminen asiaan, kuin asiaan vain kestää kauemmin, kuin yksityisellä, mutta on se apu myöhemminkin parempi kuin koko ikä murehtia yksin solmujensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän tarkoittikin sitä, että miksi syyllistät äitiäsi isän väkivallasta? Mitä jos äidillä ei ollut vaihtoehtoa lähteä. Usein lapset ei tiedä kaikkea. Voihan olla äidin henki ollut jopa uhattuna?
Älä siis syyllistä äitiä, vaan pahoinpitelevää isää. Kuten itsekin sanoit, myös äitisi oli sairastunut.
En minä äitiä syytä siitä, että isä pahoinpiteli meitä lapsia, vaan siitä, että hän jäi suhteeseen, vaikka tiesi, miten me lapset kärsimme. Pyysimme ja vaadimme eroa lukuisia kertoja kaikkien niiden vuosien aikana. Ajoittain isä oli viikot pois työn vuoksi ja elämämme oli aivan toisenlaista silloin. Perhe-elämä oli kuin yö ja päivä tuolloin. Kaikki huomasivat sen. Kun isä tuli viikonlopuksi kotiin, kaikki vetäytyivät huoneisiinsa. Kun isä lähti sunnuntai-iltana, kaikki kerääntyivät olohuoneeseen ja illat olivat ihania. Näistä ajoista tiedän, millaista meillä olisi ollut, jos vanhemmat olisivat eronneet. Äiti oli myös erittäin hyvässä työpaikassa ja olisi voinut lähteä, jos olisi halunnut. Olemme keskustelleet asiasta ja hän myönsi tämän. Hän ei vaan halunnut erota.
Isä ei hakannut äitiä, vain meitä lapsia, kun olimme tuhmia. Meidänkin ruumillisen kurituksen lopetti, kun kasvoimme isoimmiksi. Se henkinen puoli vaan paheni koko ajan ja juomisen määrä.
Ap.