Missä menee naisen vaiston ja vainoharhaisuuden raja pettämisen suhteen. Kertokaa mielipiteitä rakkaat kanssasisaret.

Onko tunteelle olemassa mitään havaintoja tai tietoa pohjaksi?

Toisaalta vaistoja pitäisi kuunnella, toisaalta ihminen pystyy kasaamaan pahimpien aavistustensa todisteet tyhjästä, jos niikseen tulee. Hankala siis sanoa, missä raja menee - ehkä sitä pitää ennen kaikkea tutkia itseään, onko todella huomannut jotain vai onko turhasta huolissaan.

Jatkuva epäily vielä sen jälkeen kun asia on käsitelty on mielestäni vainoharhainen aina. Kun epäluottamus on käsitelty minusta on tehtävä päätös luotani vai enkö ja jos en jatkaa eteenpäin. En jaksaisi epäluuloa kovin kauaa oli se epäluulo sitten itsellä tai toisella kohdistuneen minuun.

Olin suhteessa varattuun mieheen ja ihmettelen edelleen miten vaimo ei ole huomannut.. En ole ylpeä asiasta ja itse asiassa pistin pelin poikki äskettäin. Mutta kun itsekin näen että mies oli ihan hermoraunio (ja pakko sen on näkyä kotonakin) niin ei ollut vaihtoehtoja. Rakastuin itse mutta sama tunne sanoi että nyt on osattava luovuttaa siitä ihmisestä jota eniten rakastan, en halua hajottaa toista ja toisen elämää. Ja omista tunteistani huolimatta en voi myöskään itse enää olla ajattelematta sitä kaikkea murhetta jota aiheutan, jos asia paljastuu.

Onnellinen lintu pois ei lennä, sanotaan laulussa.

Olet mustasukkainen ja sinun kannattaa itsesi vuoksi käsitellä asiaa.

Oma asenteeni on se, että voin vain omasta puolestani tehdä liitostamme ja yhteiselämästä niin hyvää kuin pystyn. Jos se ei riitä ja puoliso löytää mieluisamman kumppanin, käsittelen asian sitten jos se konkretisoituu. Etukäteen on turha stressata ja ruokkia omaa epävarmuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin suhteessa varattuun mieheen ja ihmettelen edelleen miten vaimo ei ole huomannut.. En ole ylpeä asiasta ja itse asiassa pistin pelin poikki äskettäin. Mutta kun itsekin näen että mies oli ihan hermoraunio (ja pakko sen on näkyä kotonakin) niin ei ollut vaihtoehtoja. Rakastuin itse mutta sama tunne sanoi että nyt on osattava luovuttaa siitä ihmisestä jota eniten rakastan, en halua hajottaa toista ja toisen elämää. Ja omista tunteistani huolimatta en voi myöskään itse enää olla ajattelematta sitä kaikkea murhetta jota aiheutan, jos asia paljastuu.

Vahinko on tainnut jo tapahtua

Miksi jankkaat miehelle kuvitellusta pettämisestä? Vähempikin tekee liitosta ikävän ja heikentää sinun arvoasi miehen silmissä. Nyt kasvata itsetunto! Hanki vaikka kirjoja joissa sitä opetetaan. Mikään ei ole ikävämpi kuin vainoharhainen kumppani!

Vainoat miestä niin kauan että tunnustaa tai pistää kattilat jakoon. Sillä ei ole oikeasti väliä pettikö vai ei. Jos tulee se vaisto niin silloin mies on pettäjä vaikkei olisi pettänytkään.

Mistä tuo tunne tulee? Oletko jotenkin pettynyt häneen? Voi olla, ettei ole pettämistä, mutta muuta kaltoinkohtelua.

Mielestäni ei ole mitään "vaistoa" tämän asian suhteen. Kaikki "vaisto" ilman evidenssiä on puhdasta vainoharhaa. Konkreettisia todisteita - ei kuviteltuja - siis pitää olla. 

Ap, sinun on päätettävä mitä teet sen "pirullisen tunteesi" kanssa. Kertooko tunteesi omasta epävarmuudestasi (ilman konkreettisia todisteita asian laita on mitä todennäköisemmin näin), vai oletko yhdistellyt tekemiäsi havaintoja johtopäätökseksi, että mies pettää? Tunteesi on siis varmasti aito ja oikea, mutta tulkintasi siitä, mistä tunne kertoo, voi olla väärä. Eli tee päätelmä, mistä tunteesi kertoo ja toimi tai ole toimimatta sen mukaan. 

Jos et pääse asiassa eteenpäin järkevästi järkeilemällä, vaan jäät ansaan tunteitteisi kanssa, luepa netistä harhaluuloisuushäiriöstä. Terveen ja häiriön raja on häilyvä, kyse ei ole mitenkään harvinaisesta asiasta. Häiriön puolella mennään silloin, kun kaikki konkreettiset (ja todelliset) todisteet puuttuvat, mutta tunne ei vaan jätä rauhaan. Mieheltä asian tenttaaminenkin tällöin on jo melkoisen kiusallista.

t. Harhaluuloisuushäiriöisen (diagnosoitu sairaus) elämää läheltä seurannut. Tämän seurauksena on helppoa erotella tunteita, mielikuvitusta ja faktoja  ;oD

Muutama päivä sitten tapasin exäni joka on uudessa suhteessa eikä halua huolestuttaa nykyistä joten oli valehdellut olleensa jossain muualla kuin mun kanssa.

Kävimme kahvilla julkisella paikalla ja juttelimme kuulumiset sekä vähän puimme menneisyyttä. Erosta on 8kk. Erosimme yhteisestä päätöksestä eikä kumpikaan haukaile perään.

Ex oli ystävä niin pitkään, oli kiva nähdä ja toivottaa joulua.

Nykyinen oli heti huomannut että jotain. Olisi vaan sanonut suoraan mutta kaipa turhaa draamaa olisi siitä tullut.