Lapsettoman kaverin katkeruus..

Mä luulen tietäväni miltä apsta tuntuu. Siis tunnetasolla. Mä sain puoli vuotta sitten kylmän rätin kasvoilleni läheiseltä ystävältä, vähän toisesta syystä. Hän valitsi olla pitämättä yhteyttä, minä yritin, varovasti, ystävällisesti. Tuli vain entistä kylmempää kohtelua.

Nyt tuota ystävyyttä ei enää ole, ei ole mitään yhteyttä häneen. Alkuun se sattui ja ihmetytti, varsinkaan kun en itse ollut tehnyt mitään väärää.

Vähitellen toiset ystävyyssuhteet ovat tulleet tärkeämmiksi. Onneksi on muitakin ystäviä. Ajattelen, että se on hänen häpeänsä, päätöksensä. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus.

Onnea ap raskaudesta. Se on ihana asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna toisen nyt sulatella vähän aikaa tuota asiaa. Et voi vielä tietää, onko katkera sulle vai ei. Kova paikka tuo varmasti on, en sitä kiellä.

Varmasti on kova paikka ja siksi olisin halunnut jutella asiasta yms. Ja olen nyt rv 20 että sulatteluaikaakin jo mennyt... AP

Sitä aikaa voi tarvita todella paljon. Itse kärsin lapsettomuudesta vuosia. Ehdin saada ekan plussan, mutta se meni kesken. Sain seuraavasta hoidosta uuden plussan ja samaan aikaan hyvä ystäväni tuli myös raskaaksi (hänelle kolmas). Sanoin että jos tämä mun oma menee kesken, niin mä varmaan vetäydyn hetkeksi omiin oloihini, oli joku aavistus jo silloin. No keskenhän se meni. Kerroin asiasta ystävälleni ja sanoin että anteeksi, mutta mä tarvin nyt vähän aikaa sulatella kaikkea ja toivotin onnea odotukseen. Sitten joskus ystävän puolivälin jälkeen otin yhteyttä ja alettiin taas viestitellä ja soitella aktiivisemmin. Musta tuntui että pystyin olla onnellinen hänen puolestaan, enkä tuntenut katkeruutta. Menin kylään, saatiin juteltua ja kaikki jatkui normaalisti. Kaveri pyysi vauvan kummiksikin. Onni on omistaa ystävä, joka ymmärsi tilanteen ja antoi tilaa <3  Sain vuotta myöhemmin esikoiseni ja myöhemmin vielä toisen lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Ap sanoo olleensa kaverinsa tukena vuosia ja nyt osoittaa, ettei ole oikeasti koko aikana ymmärtänyt lapsettomuudesta kärsivää ystäväänsä.

Ymmärrän oikein hyvin, ettei kaveri pysty olemaan ystäväsi nyt, kun sinä olet raskaana. Olet mielestäni sekä itsekäs että kohtuuton.

Omassa lähipiirissäni on ollut lapsettomuudesta kärsiviä, jotka eivät ole kyenneet tulemaan esimerkiksi kaveritapaamisiin, jos siellä on ollut vauvoja. He ovat ihania ja fiksuja ihmisiä, jotka tietenkin tajuavat sen, ettei muiden raskaudet ole heiltä pois mutta tuntevat silti katkeruutta elämää kohtaan.

Se on ihan reilua. Kyllä niin saa tuntea.

Koska olen itse saanut lapsen, en pysty asettumaan heidän nahkoihinsa. Pystyn kuitenkin ymmärtämään, jos joku sanoo, että lapsettomuus tekee todella kipeää.

Suosittelen lukemaan kirjan "Ei kenenkään äiti", joka kuvaa niitä tosi raadollisia tunteita, joita lapsettomuus herättää.

Ap, jos olisin sinä, antaisin ystävälleni aikaa sopeutua uutisiin ihan niin paljon kuin hän sitä tarvitsee. Et voi ajatella vain itseäsi ja omia tunteitasi.

Minnes ne lapset sitten laitetaan, joita ympäristössä muuten näkyy? Kaupoissa, leikkipihoilla, missä tahansa? Kyllä jokainen varmasti tulee näkemään niitä lapsia jossakin, vaikka just kaverin lapsia kieltäytyisi näkemästäkin. Mun mielestä tuollainen käpertyminen siihen omaan lapsettomuuteen vaatii jo psykiatrisella osastolla piipahtamista arviossa! Kaverihan tuossa tuntuu ajattelevan vain itseään ja omia tunteitaan. On vahingollista itselle, ja myös omalle lähipiirille, jos se pää tungetaan takapuoleen, ja ajatellaan että on olemassa vain minä, ja minun lapsettomuuteni, ja kaikki on oikeutettua siksi.

Lapsettomuuden aiheuttamien  tunteiden antaminen myrkyttää oma sielu, ja ympäröivät ihmissuhteet, jos mikä on itsekästä toimintaa. Siinä ei ole sijaa kuin lapsettomalle, ja hänen tunteilleen. Mikäli ei millään pysty tajuamaan että on miljoona muuta asiaa jotka ovat paljon pahempia kuin lapsettomuus, on se jo aika harhaista ja egosentristä, ja vaatii psykiatriaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sanoo olleensa kaverinsa tukena vuosia ja nyt osoittaa, ettei ole oikeasti koko aikana ymmärtänyt lapsettomuudesta kärsivää ystäväänsä.

Ymmärrän oikein hyvin, ettei kaveri pysty olemaan ystäväsi nyt, kun sinä olet raskaana. Olet mielestäni sekä itsekäs että kohtuuton.

Omassa lähipiirissäni on ollut lapsettomuudesta kärsiviä, jotka eivät ole kyenneet tulemaan esimerkiksi kaveritapaamisiin, jos siellä on ollut vauvoja. He ovat ihania ja fiksuja ihmisiä, jotka tietenkin tajuavat sen, ettei muiden raskaudet ole heiltä pois mutta tuntevat silti katkeruutta elämää kohtaan.

Se on ihan reilua. Kyllä niin saa tuntea.

Koska olen itse saanut lapsen, en pysty asettumaan heidän nahkoihinsa. Pystyn kuitenkin ymmärtämään, jos joku sanoo, että lapsettomuus tekee todella kipeää.

Suosittelen lukemaan kirjan "Ei kenenkään äiti", joka kuvaa niitä tosi raadollisia tunteita, joita lapsettomuus herättää.

Ap, jos olisin sinä, antaisin ystävälleni aikaa sopeutua uutisiin ihan niin paljon kuin hän sitä tarvitsee. Et voi ajatella vain itseäsi ja omia tunteitasi.

Minnes ne lapset sitten laitetaan, joita ympäristössä muuten näkyy? Kaupoissa, leikkipihoilla, missä tahansa? Kyllä jokainen varmasti tulee näkemään niitä lapsia jossakin, vaikka just kaverin lapsia kieltäytyisi näkemästäkin. Mun mielestä tuollainen käpertyminen siihen omaan lapsettomuuteen vaatii jo psykiatrisella osastolla piipahtamista arviossa! Kaverihan tuossa tuntuu ajattelevan vain itseään ja omia tunteitaan. On vahingollista itselle, ja myös omalle lähipiirille, jos se pää tungetaan takapuoleen, ja ajatellaan että on olemassa vain minä, ja minun lapsettomuuteni, ja kaikki on oikeutettua siksi.

Lapsettomuuden aiheuttamien  tunteiden antaminen myrkyttää oma sielu, ja ympäröivät ihmissuhteet, jos mikä on itsekästä toimintaa. Siinä ei ole sijaa kuin lapsettomalle, ja hänen tunteilleen. Mikäli ei millään pysty tajuamaan että on miljoona muuta asiaa jotka ovat paljon pahempia kuin lapsettomuus, on se jo aika harhaista ja egosentristä, ja vaatii psykiatriaa. 

Mikä sinä olet arvioimaan, kenen suru on "pahempaa"? 

Ja itse asiassa psyykelle on parempaa surra suru, kuin haudata se jonnekin "tärkeämpien asioiden" alle ja teeskennellä oman surunsa kustannuksella muille, että kaikki on hyvin. Ja jos läheisten raskaana olevien ja vauvahumun näkeminen sattuu, mitä pahaa siinä on, että toistaiseksi vetäytyy toipumaan? 

Toki ihan riippuen siitä, mitä sinä tarkoitat sillä, että lapsettomuuden varjolla "kaikki on oikeutettua". Mistä lapsetonta vastuutat? Selkeistä huonoista käytöstavoista ja raskaana olevien heittelemisestä kivillä ja kävyillä, vai sitä, että hän yksinkertaisesti on surullinen eikä jaksa kohdata raskaana olevia ihmisiä? 

Eikö sulla, ap, ole muita kavereita, joiden kanssa iloita ja puhua raskaudesta? Hieman kohtuutonta, että yrität nyt takertua juuri siihen kaveriisi, jolle raskautesi on se kovin paikka. Anna kaverisi ottaa etäisyyttä äläkä tunge niitä vauvajuttuja lapsettomuudesta kärsivän naamalle. Kaverillasi varmaan on huono omatunto, koska ei pysty iloitsemaan puolestasi vaan saattaa kokea jopa vihantunteita. Silloin on todellakin molemmille parempi pitää vähän taukoa yhteydenpidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun kaverilla on liikaa "tekemistä" itsensä ja omien tunteidensa kanssa. Koska se ei voi aidosti iloita sun uutisista, se on vetäytynyt pois. Jokaiselle on annettava omaa tilaa. Hän ei varmaan tiedä, miten käsitellä kaikkia ristiriitaisia tunteitaan. Sinun on syytä keskittyä onnelliseen odotukseen ja omaan elämääsi. Ehkä jossain vaiheessa ystäväsi on valmis palaamaan ja uudistamaan ystävyyttänne. Nyt antaa vain ajan kulua. Tsemppiä.

Näin varmaan on, mutta tunnen itseni rikolliseksi kun menin raskautumaan, tunnen tehneeni jotain todella väärää. Nyt olen alkanut myös kiukustumaan siitä, että ystävyytemme ei ole hänelle minkään arvoinen. Aina olen häntä kannatellut ja heti kun tulee tilanne jossa minä tarvitsisin hänen vastaantulemista ja kannattelua niin ystävyys loppuu. Minusta hän on itsekäs.

Miksi tarvitset kannattelua? Eikö asiasi ole juuri nyt hyvin? Kaverilla sen sijaan edelleen käsittelemistä oman lapsettomuuden kanssa, jota ystävän raskaus oikein korostaa. Tietää ehkä itsekin, ettei pysty teeskentelemään uskottavasti onnea puolestasi ja pahoittaisi mielesi. Jos tarvitset apua raskautesi suhteen, niin nyt pitää nojautua johonkuhun toiseen, jolle asia ei ole yhtä arka paikka. Hän ei ole oikea henkilö, johon kohdistaa tuollaisia vaatimuksia. Ei kestä sitä tällä hetkellä henkisesti ja on siksi ottanut etäisyyttä.

Ystäväsi käytös on ala-arvoista. Et tarvitse noin itsekästä ihmistä elämääsi. Minäminäminä ja minun lapsettomuus, yhyy!

Onnellista odotusta sinulle, ap! Nauti raskaudesta ja vauvasta äläkä piittaa kateellisista "ystävistä"

Tuttavasi on kiittämätön. Lapsettomuus on suurin onni, joka ihmistä voi kohdata. Olisi kiitollinen. Sen sijaan murjottaa ja hakee huomiota. Törkeä ihminen. Kuka tahansa perheellinen vaihtaisi hänen kanssaan paikkoja.

vuokraat kohdun sille

Anna sille aikaa...

Tän on pakko olla trolli. Eihän kukaan voi oikeesti odottaa saavansa lapsettomuudesta kärsivältä tukea raskausaikaansa? Vai onko tälläsiä ihmisiä ihan oikeesti? Siis jos on tosi juttu, niin eikö tolla raskaanaolevien itsekeskeisyydellä oo mitään rajaa?

Olin itse 7 vuotta lapseton. Useamman ystävän kanssa olen alkanut yrittää lasta suunnilleen samassa vaiheessa, plussasin ensimmäisenä, sain ensimmäisenä keskenmenon. Kun muut saivat vauvoja, olin saanut kolme keskenmenoa. Seuraavat vuodet olivat raskaita, todella. Raskausuutisia tuli jatkuvasti, itse sairastin, kaipasin lasta, pelkäsin etten koskaan äidiksi tule, kotona itkin miehelle ja yksin. Minulle vaikeinta pahimpina vuosina oli nähdä raskausmahoja ja raskaana olevia. Vaikka se tila useimmiten on kaikkea muuta kuin hehkua, se herättää väistämättä sen pistävimmän surun. Aluksi pelkäsin sitä, etten jaksa nähdä muiden vauvojakaan, mutta onneksi pidän muidenkin lapsista niin paljon, että jostain syystä sain jopa lohtua, kun pidin muiden vauvoja sylissä. Ne olivat ihania ja täydellisiä - ja vanhempiensa omia. Niillä ja minun surullani ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, minun lapseni jotka eivät tulleet ovat ihan toinen juttu. Jouduin kuitenkin vetäytymään paljon juuri raskaana olevien ystävien seurasta (moniin on välimatkaa muutenkin), koska en halua aiheuttaa kenellekään syyllisyyttä/pahaa mieltä/viedä pois sillä omalla väistämättä jotenkin esiin näkyvällä kärsimyksellä pois sitä iloa odotuksesta - jokaisella on todellakin oikeus olla iloinen omasta raskaudestaan tuntematta siitä syyllisyyttä. Enkä nyt ihan oikeasti jaksanut sitä vauva/lapsitohotustakaan siinä määrin, mitä se lapsiperheissä on, säännöstellysti kyllä. Ne raskaana olevat ja vauvoja saaneet ystävät tiesivät lapsettomuudestani ja varoivat minua, etteivät loukkaisi. Arvostan myös niitä, jotka ilmoittivat minulle raskaudesta erikseen, sekin on tosi hieno ele. Kaikkihan siinä menettivät - minä menetin mahdollisuuden iloita ystävien raskauksista ja osallistua heidän elämänsä vauva/pikkulapsiaikoihin, koska jouduin työstämään omaa suruani. He menettivät sen ystävän, joka olisin voinut olla, jos en olisi joutunut elämään sitä kriisiäni. Minä menetin heidät siinä hetkessä. Se on menetys, sille ei voi mitään. Joidenkin kanssa ystävyys kuitenkin säilyi, varmaan erityisesti niiden kanssa, jotka ymmärsivät asian. Kaikki tahtoivat toisilleen hyvää, mutta joskus rakkaidenkaan ihmisten kanssa ei vain voi olla, vaikka tahtoisi. Koin myöhemmin saman tilanteen erään erityisen rakkaan ihmisen kanssa, kun lopulta sain oman lapsen. Hän sai sinä aikana kaksi keskenmenoa, lasta ei ole vieläkään. Nieli kyyneleitä ja halasi vastavauvaani, mutta vauvamahaani ei kestänyt nähdä. Se särö on valtava ja toki se meitä erottaa, mutta toivon, että joskus se taas uudelleen yhdistää. Toivon näin käyvän myös aplle ja hänen ystävälleen. Ystäväsi ei pysty olemaan kanssasi nyt ja se on varmasti hänelle myös vaikeaa, todennäköisesti voi olla vaikeampaa kuin sinulle. Se ei tarkoita, etteikö haluaisi, vaikkei pysty. Ja siitä tekee entistä vaikeampaa juuri se, että olette olleet niin läheisiä ja olet ollut hänen tukenaan. Se kärsimys on vain kärsittävä eikä hän halua sitä sinun päällesi juurikaan kaataa. Nauti raskaudesta, nauti vauvasta, iloitse. Ystävälläsi voi olla parempia aikoja joskus. Ehkä vauvan synnyttyä, ehkä vuoden päästä, ehkä sen jälkeen. Jos olette molemmat valmiita, ystävyys voi jatkua jossain vaiheessa entistä vahvempana. Se, ettei voi pitää tarkoitaa yhteyttä, ei tarkoita etteikö rakastaisi. (Minulla on ainakin useampi ystävä, joita voin sanoa rakastavani. En kuitenkaan elä heidän kanssaan mitään siamilaiselämää, koska ei se sitä vaadi.) Kaikkea hyvää aplle. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja anna ystävällesi anteeksi.

Minä laittaisin ehkä sille ystävälle viestiä, että kaipaat häntä ja rakastat ja että olet pahoillasi, jos hän ei pysty olemaan kanssasi nyt tekemisissä, mutta että ymmärrät. Ja että jatketaan sitten, kun hän haluaa ja pystyy.

Itse pyytäisin varmaan kummiksi, ts ehdottaisin jos hän haluaa (se on niin hieno ele, siis mukaanotosta siihen lapsen elämään), mutta sen luontevuuden voit arvioida paremmin itse. Ei niiden kummien tarvitse mitään doulia olla, kunhan on sellainen arvonimi (ja arvostus).

Ovatko koittaneet hedelmöitystä vieraalla spermalla tai munilla...

Joskus kumppanit eivät ole ideaali pari lapsen teon kannalta ja lapsettomuus johtuu siitä.