Lue keskustelun säännöt.
Lapsettoman kaverin katkeruus..
Lumipallo
14.12.2017 |
Hyvä ystäväni on kärsinyt lapsettomuudesta ja saanut siihen hoitoa. Olen ollut hänen tukena vuosia ja itseasiassa tukenut monessa muussakin ongelmassa. Nyt minä tein plussan ja kylmä rätti tuli kasvoille. Viestittely loppui siihen. Ei jutella enää mistään. Kertoo nyt ongelmansa ja asiansa muille ja ihan tietoisesti haluaa näyttää, että asiat ei enää minulle kuulu. Kertaakaan ei ole kysynyt kuinka minä voin tai miten raskaus on sujunut. Aika huolestuttavaa, että ei osaa tai ei edes halua käsitellä katkeruuden ja vihan tunteitaan. Meinaako luopua kaikista ystävistään sitä mukaan kun tämä meidän n.30 v. Kaveripiiri lisääntyy? Onko mitään vinkkejä??
Kommentit (74)
En tietenkään voi täysin ymmärtää lapsettomuutta, kun en ole sitä kokenut. Tukena olen yrittänyt olla kuuntelemalla ja auttamalla niissä asioissa missä olen osannut ja voinut esim. Se talous. En ole odattanut, että hän olisi iloinen puolestani, tai että puhuisimme vain vauvoista. Olen tuntenut oloni petturiksi, enkä ole osannut iloita raskaudesta. Toivoin että saisin anteeksi, vaikka nyt ymmärrän että en tarvitse anteeksiantoa ja saan olla iloinen. Olen ollut katkera siitä, että menetin näin täydellisesti koko ystävän Ja välimme eivät voineet jatkua edes niissä arkipäiväisiss tilanteissa. En halunnut haukkua häntä itsekkääksi, vaan se oli ehkä enemmän minun katkeruuden aiheuttama tunne, jolla analysoin häntä. Muutama oikeasti hyvä kommentti, kiitos niistä. Yritän lisätä ymmärrystäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nämä lapsettomat lapsen perään olijat ovat outoja. Olisivat vain tyytyväisiä ilman lasta, kun lapsi kuitenkin vie kaiken oman elämästä. Ilman lasta elämä on niin paljon mielekkäämpää. Ja joku murjottaa, jos ei pysty tulemaan raskaaksi. Aivan outoa. Olisi riemuissaan mieluummin. Niin moni perheellinen vaihtaisi paikkaa hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Onnea, ap, raskaudestasi. Tietenkin saat iloita ja nauttia tästä ihan vilpittömin mielin! Ja ymmärrän tietenkin myös sinun kantasi, että ystävän radiohiljaisuus tässä tilanteessa on loukkaavaa. Onhan tämä myös sinulle suuri ja erityinen asia.
Haluaisit, että ystäväsi olisi nyt läsnä, sinun tukenasi, tai edes jakaisi oman tuskansa kanssasi. On kuitenkin kauhean inhimillistä, että ystäväsi ei tässä tilanteessa pysty kohtaamaan sinua. Hän varmasti tiedostaa sen, että hänen kuuluisi ystävänä iloita kanssasi, ja tuntee taatusti jonkintasoista syyllisyyttä siitä, ettei voi aidosti niin tehdä, vaan voi olla jopa katkera onnestasi. Toisaalta taas toive siitä, että hän voisi tässä tilanteessa edelleen jakaa surunsa kanssasi, on aika suuri: hänellä on tällä hetkellä varmasti todella paljon käsiteltävää, eikä hänellä ehkä yksinkertaisesti riitä sanoja selvittämään tunteitaan sinulle - ja vieläpä ylitse sen tosiasian, että sinä olet raskaana, ja häneltä odotetaan ystävänä jotakin ihan muuta kuin lapsettomuudesta avautumista juuri sinulle.
Ehkä se, ettei ystäväsi juuri nyt pysty olemaan kanssasi tekemisissä, on paras, tai ainakin vähiten huono ratkaisu. Ymmärrän että olet juuri nyt loukkaantunut ja surullinen, mutta pystyisitkö antamaan ystävällesi aikaa? Ehkä hän pystyy myöhemmin kohtaamaan sinut ja ehkä jopa iloitsemaan raskaudestasi ja lapsestasi. Ei hän varmasti toivo pahaa sinulle tai tulevalle lapsellesi.
Kiitos tästä kommentista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok. Eli mä oon se joka en saa olla katkera ja surullinen ystävän menetyksestä. Minä oon itsekäs kun tilanne aiheuttaa minussakin tuskaa ja tunteita moneen suuntaan. Minä olen huono ystävä, kun toivoin että oltaisiin voitu yhdessä käydä tätä läpi. En olettanut hänen olevan iloinen, enkä halua yhtään höyrytä hänellä omaa onneani. Kaikki tunteet on sallittuja vaan lapsettomalle ja vain hänen käytös saa teiltä ymmärryksen, vaikka mielestäni siinäkin olisi kyllä parannettavaa.
Tasapeli, sinä olet surullinen ja katkera, niin myös on ystäväsikin.
Ja näin saatte molemmat tuntea. Aika ehkä parantaa haavat, ehkä ei.
Kiitos kommentista!
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sillä kaverilla voi myös oman surunsa lisäksi olla huono omatunto, ettei pysty olemaan onnellinen tai käyttäytymään paremmin. Mitä todennäköisimmin hän ei ilkeyttään/itsekkyyttään ole vetäytynyt.
Kiitos kommentista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ystävälläni kesti neljä vuotta voittaa katkeruutensa minua ja lapsiani kohtaan. Siinä vaiheessa sitten kun hän olisi ollut valmis taas tapaamaan minua, minä en enää ollut kiinnostunut hänen seurastaan. En minäkään todellakaan olisi odottanut mitään suurta iloa minun raskauksiani kohtaan mutta kyllä jotkut käytöstavat voi silti yrittää pitää. Jos nyt ei mitään muuta niin edes tekstiviesti kerran vuodessa. Itse en todellakaan tuputtanut omia vauvajuttujani vaan yritin hienotunteisesti antaa tilaa toisen surulle.
Aluksi olin surullinen ystävyyden menetyksestä mutta sekin tunne meni aikaa myöden ohi ja uusia ystäviä tuli mukaan kuvioihin lasten kautta.
Vierailija kirjoitti:
Ihme tyyppejä täällä... miksi ihmeessä aloittajaa mollataan 😡 pitäisikö ap:n olla hankkimatta lapsia, koska ystävä ei tule raskaaksi ?? Minä tunnen ihmisen ketä on yrittänyt lasta lähemmäs 10 vuotta ja aina iloinnut ystäviensä raskauksista ! Tottakai ap:n ystävälle kova paikka , mutta välejen katkaisu menee hieman yli...
Onnea ap raskaudesta ! Sinä et ole tehnyt mitään väärää :)
Kuka tätä alapeukuttaa? Jotkut surkeat tuhkakohdut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nämä lapsettomat lapsen perään olijat ovat outoja. Olisivat vain tyytyväisiä ilman lasta, kun lapsi kuitenkin vie kaiken oman elämästä. Ilman lasta elämä on niin paljon mielekkäämpää. Ja joku murjottaa, jos ei pysty tulemaan raskaaksi. Aivan outoa. Olisi riemuissaan mieluummin. Niin moni perheellinen vaihtaisi paikkaa hänen kanssaan.
Ei ole sinun asiasi kertoa jollekin toiselle, mitä saa tuntea tai mitä saa elämässä haluta. Me ei olla samanlaisia emmekä me halua samoja asioita.
Tällainen "en mäkään haluaisi, miksi kukaan muukaan haluaisi" kertoo lähinnä henkisestä keskenkasvuisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kaverillesi kova paikka. Hänestä tuntuu kuin olisit pettänyt hänet. Epäreilua sinua kohtaan, mutta hän ei pysty iloitsemaan puolestasi tai kulkemaan rinnallasi, kun oma tuska on liian suuri. Olen itse kokenut näissä asioissa suuria menetyksiä ja tiedän, miten kova paikka se on, kun toiset saavat kokea onnistumisia.
Kiitos kommentista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kaverilla on liikaa "tekemistä" itsensä ja omien tunteidensa kanssa. Koska se ei voi aidosti iloita sun uutisista, se on vetäytynyt pois. Jokaiselle on annettava omaa tilaa. Hän ei varmaan tiedä, miten käsitellä kaikkia ristiriitaisia tunteitaan. Sinun on syytä keskittyä onnelliseen odotukseen ja omaan elämääsi. Ehkä jossain vaiheessa ystäväsi on valmis palaamaan ja uudistamaan ystävyyttänne. Nyt antaa vain ajan kulua. Tsemppiä.
Näin varmaan on, mutta tunnen itseni rikolliseksi kun menin raskautumaan, tunnen tehneeni jotain todella väärää. Nyt olen alkanut myös kiukustumaan siitä, että ystävyytemme ei ole hänelle minkään arvoinen. Aina olen häntä kannatellut ja heti kun tulee tilanne jossa minä tarvitsisin hänen vastaantulemista ja kannattelua niin ystävyys loppuu. Minusta hän on itsekäs.
Todella itsekäs ja lapsellinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kaverilla on liikaa "tekemistä" itsensä ja omien tunteidensa kanssa. Koska se ei voi aidosti iloita sun uutisista, se on vetäytynyt pois. Jokaiselle on annettava omaa tilaa. Hän ei varmaan tiedä, miten käsitellä kaikkia ristiriitaisia tunteitaan. Sinun on syytä keskittyä onnelliseen odotukseen ja omaan elämääsi. Ehkä jossain vaiheessa ystäväsi on valmis palaamaan ja uudistamaan ystävyyttänne. Nyt antaa vain ajan kulua. Tsemppiä.
Näin varmaan on, mutta tunnen itseni rikolliseksi kun menin raskautumaan, tunnen tehneeni jotain todella väärää. Nyt olen alkanut myös kiukustumaan siitä, että ystävyytemme ei ole hänelle minkään arvoinen. Aina olen häntä kannatellut ja heti kun tulee tilanne jossa minä tarvitsisin hänen vastaantulemista ja kannattelua niin ystävyys loppuu. Minusta hän on itsekäs.
Todella itsekäs ja lapsellinen
Siis tämä kaveri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun ystävälläni kesti neljä vuotta voittaa katkeruutensa minua ja lapsiani kohtaan. Siinä vaiheessa sitten kun hän olisi ollut valmis taas tapaamaan minua, minä en enää ollut kiinnostunut hänen seurastaan. En minäkään todellakaan olisi odottanut mitään suurta iloa minun raskauksiani kohtaan mutta kyllä jotkut käytöstavat voi silti yrittää pitää. Jos nyt ei mitään muuta niin edes tekstiviesti kerran vuodessa. Itse en todellakaan tuputtanut omia vauvajuttujani vaan yritin hienotunteisesti antaa tilaa toisen surulle.
Aluksi olin surullinen ystävyyden menetyksestä mutta sekin tunne meni aikaa myöden ohi ja uusia ystäviä tuli mukaan kuvioihin lasten kautta.
Juuri näin. En odota iloa ja hypetystä, mutta edes käytöstavat! Tervehtiminen ja vaikka säästä keskustelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme tyyppejä täällä... miksi ihmeessä aloittajaa mollataan 😡 pitäisikö ap:n olla hankkimatta lapsia, koska ystävä ei tule raskaaksi ?? Minä tunnen ihmisen ketä on yrittänyt lasta lähemmäs 10 vuotta ja aina iloinnut ystäviensä raskauksista ! Tottakai ap:n ystävälle kova paikka , mutta välejen katkaisu menee hieman yli...
Onnea ap raskaudesta ! Sinä et ole tehnyt mitään väärää :)
Kuka tätä alapeukuttaa? Jotkut surkeat tuhkakohdut?
"Surkeat tuhkakohdut". Vaikutat ihanalta ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun hyvä ystäväni on lapseton, tosin vapaaehtoisesti. Hänen "ongelmansa" on, ettei yhtään pidä pienistä lapsista, vauvoja inhoaa. Kun sain itse lapsen, niin hän katkaisi välit noin vuodeksi. Sen jälkeen otin itse yhteyttä ja tavattiin, saatiin yllättäen välit jopa taas jotenkin kuntoon. Nykyään tavataan aina heillä, voin jutella lapsesta mutten vaadi ystävää samaan paikkaan lapsen kanssa.
Tilanne toki on eri kuin AP:llä mutta ajattelin vain kertoa, että ehkä aika korjaa. Sinuna voisin silloin tällöin harvakseltaan laittaa tälle ihmiselle jonkin viestin, että ajattelet häntä, ja ehkä sitten vauva-ajan jälkeen lämmitellä enemmän välejä. Keskity nyt kuitenkin nauttimaan, et ole tehnyt mitään väärää! Juttele miehesi tms. kanssa, ulkopuolinen näkökulma helpottaa.
P.S. Tiesikö ystävä, että yritätte lasta? Jos tiesi, niin silloin shokkivaihe on ehken yllättävänkin raju. Sanon tämän sillä kokemuksella, että itse olen kärsinyt tahattomasta lapsettomuudesta, aina kuitenkin ystävien lapsista iloitsin, vaikka ehkä vähän nieleskelin.
Vierailija kirjoitti:
Moni lapseton kokee, että jonkun muun raskaus ON pois itseltä. Lapsettomuuden viha voi kohdistua läheisiinkin ihmisiin. Asia helpottuu, jos hän joskus saa lapsen.
Siihen mennessä on vain jo menettänyt ystävänsä
Nämä ovat vaikeita asioita. Ystäväsi voi tuntea pahaa oloa, mutta ei hän voi olla henkilökohtaisesti sinulle vihainen mielestäni. Ota vähän etäisyyttä ja iloitse omasta tilastasi. Juttelette sitten myöhemmin..
Puhukaa.
Molemmilla on paha mieli. Ja oikeus tunteisiinsa.
Sopikaa miten etenette. Ehkä ette nyt hetkeen ole tekemisissä. Mutta kannattaa ottaa asia reippaasti puheeksi, syyttelemättä. Yrittäkää ymmärtää toisianne :) Pitkä ystävyys kestää kriisitkin, mutta vain avoimuuden avulla.
Ymmärrän ap:ta, mutta jos sopii, tuon yhden näkökulman oman kokemukseni kautta.
Olen itse kokenut keskenmenon, ja asia on minulle todella kipeä. Ja kuinka ollakaan, saan kuulla hyvin paljon raskausuutisia, kun monet ystäväni, tuttavani ja tutuntuttuni ovat ikäisinäni suunnilleen samassa elämäntilanteessa. Kyllä minä oikeasti yritän onnitella ja iloita muiden puolesta, mutta se on oikeasti tosi vaikeaa. Tunnen itseni todella vajavaiseksi ja epäonnistuneeksi, ja jopa nolatuksi typerine toiveineni saada lapsi. Tunnen myös todella paljon syyllisyyttä siitä, että en osaa olla tällä hetkellä vilpittömän onnellinen toisten puolesta, astua oman suruni ylitse tai suhtautumaan omaan tilanteeseeni toiveikkaasti. Vetäytyminen tällaisissa tilanteissa on ehdottomasti paras ratkaisu. Totta kai osaan säällisesti onnitella ja kysyä ehkä jotakin yleisluontoista, mutta muutoin aito läsnäolo toisen onnen keskellä on liian musertavaa. Ja toisaalta koen myös epäreiluksi kaataa suruani kenenkään odottavan äidin niskaan - nythän heidän täytyy keskittyä omaan raskauteensa ja nauttia siitä. Enkä toisaalta osaisi kenellekään kertoa ihan oikeasti, kuinka rikki olen. Pystyn parhaimmillani mekaanisesti toteamaan, että olen kokenut keskenmenon, ja luettelemaan googlesta etsimäni lääketieteelliset fraasit ja teeskentelemään, että kyllä tämä tästä. Ne todelliset tunteet sitten hajoilen yksin, ja ne yksinäiset hetket ovat joskus tosi pelottavia.
En tiedä, mitä ystäväsi käy juuri nyt läpi, mutta uskon, ettei asia hänellekään yhtään tämän helpompi ole. Ja uskon kyllä, että hän on itsekin pahoillaan. Ei sinulle, tai sinun onnesi vuoksi, vaan elämälle yleensä. Toivottavasti pystytte pääsemään ystävinä tämän asian yli joskus.
Olisi sosiaalisesti tahditonta hehkuttaa raskautta lapsettomuudesta kärsivälle. Eikö ole järkevintä kertoa siitä pehmentäen, niin, että ymmärtää miten se voi olla kaverille vaikeaa ja sen takia ei odota, että ystävä hyppii riemusta eikä tapaamisten tarvitse jatkossa pyöriä vain oman raskauden ympärillä? Vähitellen siihen ajatukseen tottuu ja osaa iloita ystävän puolesta. Jos siinäkin tapauksessa otetaan etäisyyttä, niin ei voi mitään.
Ei merkitse mitään, että olet jo rv 20. Kovin on hänelle vielä edessä ja menee varmasti vuosia ennen kuin hän pystyy täysin vapaana vaikeista tunteista kohtaamaan sinut.