Lapseni ei oikein osaa "hyväksyä" uuden miehen lapsia

Onko sun lapsilla harrastuksia joissa toimitaan/pelataan ryhmässä? Siis lapsesi on osa porukkaa jossa on kaiken näköistä pelaajaa, ja jokaista pitää sietää ja pitää luottaa kaveriin koska kyse on joukkuelajista. Sama pätee uusioperheisiin. Se on tiimityötä.

Ihan normaalia ja oikeutettua. Kukapa haluaisi, että yhtäkkiä omassa kodissa asuu kasa tilaa, rahaa ja huomiota vieviä vieraita, joita pitäisi muka kohdella perheenään muiden päättämistä syistä.

Voisko isä mennä lapsiviikonloppuina lastensa luokse eikä lapset teille? Meillä toimi tämä. Miehen eksä lähti sinä viikonloppuna uuden miehensä luokse.

Haittaisiko sua jos miehesi paras kaveri muuttaisi teille myös? Niinpä

Uusperheet, en pysty ymmärtämään.

Mun teini ei halua olla öitä saman katon alla miehen pikkulasten kanssa. Olen kunnioittanut tätä ja aion kunnioittaa jatkossakin. Me emme aio muuttaa yhteen. Se ei olisi oikein tytärtäni kohtaan. Voidaan kyllä kaikki yhdessä tehdä ruokaa yms, mutta yö on no.

Minusta 8n väärin, että lapsi vaaditaan sopeutumaan tuntemattomiin lapsiin. Luultavasti ovat aivan erilaisia luonteeltaan. Lapset kärsii aina vanhempien erosta. Vanhempien itsekkyys ohittaa lasten tarpeet.

Minusta lapset kasvatetaan kuvittelemaan, että he ovat maailman napa. Jos kuviot ohjeet tuollaisia, että asukaa omissa asunnoissa. En ymmärrä..

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapset kasvatetaan kuvittelemaan, että he ovat maailman napa. Jos kuviot ohjeet tuollaisia, että asukaa omissa asunnoissa. En ymmärrä..

Onko sinulla lapsia? Ja uusperhekuviota? Jos ei ole, niin sun kirjoitus on ihan turha. Et voikaan ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapset kasvatetaan kuvittelemaan, että he ovat maailman napa. Jos kuviot ohjeet tuollaisia, että asukaa omissa asunnoissa. En ymmärrä..

Uusioperheen lapset tuskin kuvittelevat olevansa maailman napa, ainakaan vanhempiensa maailman.

Mä itse oon esiteini-ikäinen tyttö, jonka äidillä on uus miesystävä ja sillä kaksi lasta.

Mun mielestä se miesystävä vielä menee, mutta lapset on vaan liikaa. Ne on niin erilaisia kun mä ja en vaan yhtään viihdy niiden kanssa.

Mun mielestä on väärin, että mut pakotetaan sopeutumaan elämään joidenkin vieraiden tyyppien kanssa joista en edes tykkää.

Onneksi ne lapset ei ole kun 3-4 yötä meillä/kk. Jos olis enemmän, niin mun pää räjähtäis.

Kauanko tämä tilanne on ollut tällainen? Jos kohtuu tuore asia, niin en kyllä suosittele, että kovin usein olette samassa paikassa yötä kaikki. Jos tätä on jatkunut pitkään, ja vasta nyt yksi on alkanut protestoimaan, yrittäisin jutella paljon hänen kanssaan. Yhteen en kyllä muuttaisi itse missään tapauksessa. Mutta omat ovatkin jo enemmän teinejä kuin esimurkkuja.

Olisiko parempi pitää perheet sitten erillään, eikä suunnitella mitään yhteenmuuttoa? Lapsi on selkeästi tuonut mielipiteensä esille ja on aika ikävää, jos sillä ei ole mitään merkitystä.

En ymmärrä, miten monet kuvittelevat, että lapsille uusi kumppani ja tämän lapset olisivat automaattisesti jotenkin niin läheisiä, että heidän kanssaan haluaisi olla alituiseen tekemisissä, saati muuttaa saman katon alle. Sama kuin itse joutuisit asumaan työkavereidesi kanssa kimppakämppään aina sen mukaan, ketä pomosi on milloinkin päättänyt rekrytoida.

Monet uusperheiden vanhemmat tuntuvat vaativan lapsiltaan sellaista, mitä eivät ikipäivänä hyväksyisi omalle kohdalleen. Kannattaa myös muistaa, että kyseessä ei ole vain äidin ainutkertainen elämä, vaan myös lapsilla on vain tämä yksi elämä ja lapsuus elettävänään.

Ennen kuin pakottaa lapsiaan asumaan vieraiden, lapsen inhoamien ihmisten kanssa yhdessä, kannattaa hetki miettiä omaa toimintaansa.

Voisiko miehesi tuoda omat vanhempansa teille asumaan? Tai sisarensa lapsineen? Jos et, niin miksi?

Jos lapset olisivat niin toivoneet, olisitko sinä suostunut asumaan lasten lapsuuden ajan idinperheenä ex-miehesi kanssa? Jos et, niin miksi?

Jos lapsi ilmoittaisi lähtevänsä pois kotoa, mikäli "ne" muuttavat sinne, miten reagoisit ja millaisen valinnan tekisit?

Meillä on uusperhe, jossa molemmilla on omia lapsia. Kun tapasimme, olivat lapset 11-15-vuotiaita. Toinen miehen lapsista on sellainen, ettei kumpikaan minun lapsistani tajua häntä.

Ei tarvitse tajuta. Ei ole pakko olla kaveri. Jokaisella on oma huone, ja jokainen saa elää ihan niin kuin haluaa. Teillä on vähän eri tilanne, koska ette asu yhdessä, niin ei ole omia huoneita ja omaa rauhaa.

Uusperhettä ei edes pidä ajatella perheenä (ellei ole menty yhteen, kun lapset ovat hyvin, hyvin pieniä), vaan kolhoosina. Ei kimppakämpässäkään tarvitse ymmärtää kaikkia kämppiksiä.

Minun lapsiani tämä yhden lapsen ”omituisuus” ei haitannut. Ennen yhteenmuuttoa molemmat olivat vuoroviikkolapsia, mutta yhteenmuuton jälkeen molemmat halusivat muuttaa kokonaan meidän uusioperheeseen. Jos tämä aivan kamalaa olisi ollut, eivät he sitä olisi halunneet.

Tärkeintä on antaa kaikille vapaus elää omannäköistä elämää. Niin sitten toimii.

Itse elän eronneen lapsen arkea. Vanhemmillani on jo uudet kumppanit. Toisella ei ole lapsia ja toisella on yksi ikäiseni lapsi. Minua ainakin haittaa ja ahdistaa väkisin uusioperheen muodostaminen, että puolituntemattomien ihmisten kanssa pitäisi olla jo jokin perhe. Se ei tarkoita ettenkö hyväksyisi uusia puolisoita ja "sisarusta", pidän heistä oikein kovasti. En silti halua heitä saman katon alle. Koen, että aikuistenkin täytyy pitää maltti ja järki rakkaudessa, eikä heti rynnitä yhteiseen asuntoon ja naimisiin.