Miten päästä kateudesta eroon? Todella kuluttava vaiva

Kateus on sairaus. Ihan oikeasti. Itse en ole kateellinen muille kuin itselleni kauan sitten, siis menneelle itselleni. Sillä meni hyvin, se asui ihanassa kodissa työpaikan lähellä ja elämä oli uskomatonta. Siihen kun pääsisi takaisin. Mutta ei enää voi. Olen siis lähinnä katkera, jos kerran itselleen ei voi olla kateellinen.

Voisin kuvitella että kyse on huonosta itsetunnosta, jos noin kovasti pitää kilpailla ja olla paremmin, tai vähintään yhtä hyvin menestyvä.

Lue Vuorisaarna, ja päästä Jeesus sydämeesi.

Huomaat että kadehtiminen on turhaa.

Hyvä että tunnistat asian. Olisiko tuossa taustalla vaillejäämisen kokemus lapsuudesta? Kateuden vastalääke on kiitollisuus. Kenelläkään ei ole aivan täydellistä, mutta jospa kiinnittäisit huomiota siihen mikä on hyvin. Nauti esim liikuntakyvystäsi. Aina voisi olla huonommin. Koita löytää omannäköinen elämä, että sinä pyrit pääsemään negatiivisuudesta, mutta pyrit kuitenkin. Jos huomaat että ajatukset menee väärään suuntaan, päätät että ajattelet myönteisesti, itsesi kautta, ei muiden.

Se on normaali. Jokainen ihminen vertailee itseään muihin halusi tai ei. Eri asia mitä sillä tiedolla tekee. Toiset käyttää vahingokseen toiset hyödykseen. Eli joko annat muiden onnen kannustaa itseäsi tai katkeroittaa.

Toisin itse olen tällä hetkellä katkera vain Meghann marklelle ja sitten mietin uudestaan etten ehkä sittenkään. Aika raskas pesti median puolesta. Ja näin koska itsellä on asiat mallillaan. On työ, rakkaus, perhe rahaa yms. Parivuotta sitten ei ollut mitään ja kyllähän silloin ärsytti enemmän muiden elämät.

Eli Anna muiden onnen kannustaa sua eteenpäin ja kun olet tyytyväinen elämääsi olet aidosti onnellinen vaikka onnen ankalle.

Tosin itseäni häiritsee kertoa mitään onnestani kun tiedän ihmisrt olevan katkeria. Ehkä sen vuoksi olenkib katkaissut melkein kaikki entisenelämän ihmissuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Lue Vuorisaarna, ja päästä Jeesus sydämeesi.

Huomaat että kadehtiminen on turhaa.

Hävettää myöntää, että minä olen jo uskovainen. Tosin usko sentään edes tekee minusta vähän paremman ihmisen. Uskon avulla ymmärrän edes yrittää olla onnellinen läheisteni puolesta, miettiä Herran valinneen heille tuollaiset tiet. Jotenkin se kateus vaan on tunne, josta en pääse mitenkään eroon, vaikka kuinka yritän. En todellakaan tahtoisi tuntea näin. Korostan vielä, että minä en todellakaan tee kateuden vihoissani mitään ikävää. Korkeintaan otan etäisyyttä. Aina onnittelen ihmisiä saavutuksistaan ja pyrin näyttämään siltä kuin olisin onnellinen heidän puolestaan, vaikka oikeasti olen kateellinen. Kovasti tahtoisin ollakin oikeasti onnellinen heidän puolestaan. Ennen kaikkea siksi, että minä itsehän tästä kateudesta ainoastaan kärsin, eivät muut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että tunnistat asian. Olisiko tuossa taustalla vaillejäämisen kokemus lapsuudesta? Kateuden vastalääke on kiitollisuus. Kenelläkään ei ole aivan täydellistä, mutta jospa kiinnittäisit huomiota siihen mikä on hyvin. Nauti esim liikuntakyvystäsi. Aina voisi olla huonommin. Koita löytää omannäköinen elämä, että sinä pyrit pääsemään negatiivisuudesta, mutta pyrit kuitenkin. Jos huomaat että ajatukset menee väärään suuntaan, päätät että ajattelet myönteisesti, itsesi kautta, ei muiden.

Itseasiassa minulla on reuma, jonka vuoksi liikun todella huonosti ja olen kipeä. Olen siis kateellinen muiden terveydestäkin.. Tietysti AINA voisi olla huonomminkin, se on totta. Pitäisi keskittyä siihen ja yrittää olla onnellinen muiden puolesta. Se vaan on ainakin minullekin äärimmäisen vaikeaa.

Ap

Minullekin iskee välillä sellainen lapsellinen kateus jonkun toisen menestyksestä tai onnesta, mikä ei ole mitenkään minulta pois. Yritän ottaa sen viestinä, että mun kannattaa miettiä miten voisin itse suunnitella elämääni enemmän mieleisekseni, että eläisin niinkuin nämä kadehtimani ihmiset. Olen miettinyt millaiseen suuntaan haluan kehittyä esim. työuralla ja mitä asioita parantaa itsessäni, ja näitä sitten toteutan kykyjeni mukaan. Se myös lohduttaa, että varmasti minuakin on kadehdittu. Kateus pitää siis kääntää positiiviseksi asiaksi.

En tiedä miten muut, mutta itse yritän nujertaa kateuden heti alkuunsa. Jos sellainen tunne tulee, annan sen haihtua pois ja keskittyä siihen hyvään, jota toinen saa. Yritän siinä tilanteessa unohtaa itseni ja yleensä se onnistuu. Jälkeenpäin kateutta ei yleensä tule. Monesti se siis vaatii tietoisen päätöksen, välillä kateutta ei edes tule. Tämä on minun tapani selviytyä kateudesta.

Käännä se toisten kadehtimiseen menevä energia johonkin sellaiseen josta saat itse omaa onnistumisen iloa. Se voi olla uusi harrastus, uuden kielen opiskelu, jonkun soittimen soittamisen opettelu, kirjoita päiväkirjaa, mene kurssille, käy hemmotteluhoidossa, hanki uusi kampaus, käy meikkikurssilla jne jne jne.

Älä vertaa itseäsi muihin. Eikä saisi koskaan verrata omia lapsia toisten lapsiin ja siihen mitä he jo osaavat koska se luo jopa ihan pienelle lapselle paineita ja epäonnistumisen tunnetta.

En pystynyt lukemaan viestiäsi kokonaan, alkoi ahdistaa liikaa. Ehkä olisi hyvä jotain terapia-apua hankkia.

Tuntuu jotenkin kamalalta, että ei voi olla onnellinen toisen puolesta tämän saavutuksista. Ei se, että jollain on jotain, ole pois toiselta. Ei tässä maassa kuitenkaan...

Lapsuudessani puhuttiin paljon kateudesta ja sen hyödyttömyydestä. Ehkä se on auttanut itseäni tuollaiselta kohtalolta.

Uskontoja väheksymättä, ne ovat hyvä voimanlähde ihmisille, en ole vakuuttunut sen kyvystä tehdä sinusta parempaa ihmistä. Se on lähtöisin sinusta itsestäsi - vaikka varmasti uskonto, kuin myös filosofian ja psykologian harrastaminen, auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja tuomaan parhaat puolensa pintaan.

Ehkä sinun kannattaisikin etsiä tai kysyä neuvoa löytääksesi luettavaa joka auttaisi ymmärtämään itseäsi ja ihmismielen toimintaa yleisesti? Self help -kirjat ja blogit tuntuvat usein olevan naiiveja ja yksinkertaistettuja tehottomuuteen asti, mutta vaikka niistä voisi löytyä hyvä, kevyt alku.