Lue keskustelun säännöt.
Mielikuvat "Prismaperheestä" laskee lapsentekohaluja? Mikä keskiluokkaisessa ydinperheessä on niin kamalaa?
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
Kommentit (478)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Itsellä neljä lasta, enkä ole luopunut muusta kuin tekemisen spontaaniudesta. Edelleen matkustelen, käyn ravintoloissa, lepään töiden jälkeen, tapaan ystäviä brunsseilla jne. Lapset mukana tai ei. Esimerkiksi meillä on ollut tapana ottaa matkalle mukaan pikkusiskoni vahtimaan lapsia muutamaksi illaksi, jotta pääsemme miehen kanssa kahden jonnekin kohteessa.
Toki suunnittelua vaatii, se on selvä ja rahaa menee. Mutta varsinaisesti en ole luopunut mistään, ainakaan mitä osaisin kaivata.
Prismassakin käytiin jo ennen lapsia :)
No, kyllähän se lapsi tai lapset muuttavat elämää, mutta monella on kyllä aika tylsän karu kuva lapsiperheen elämästä. Elämästä voi rakentaa omannäköisen lastenkin kanssa. Ei tarvitse alkaa elää lasten ehdoilla ihan joka asiassa.
Olet luopunut juuri siitä kaikkein tärkeimmästä, spontaaniudesta. Minulle se on elämän suola. Siksi lapsettomuus.
Toki, en vähättele sitä. Enkä kyseenalaista valintaa lapsista tai lapsettomuudesta. Jotenkin vaan mielestäni lapsiperhearjesta maalautuu turhan karu kuva, jos viikon kohokohta on metsästää tarjouslihaa prismasta. Kyllä ne on hyvin pitkälle valintoja, prismat ja koirat ja farmariauto ja kurahousupyykki jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjusta voisi päätellä, että tee lapsi vain jos:
A) Teillä on suhteellisen paljon rahaa (matkustelu, erilaiset palvelut, elämykset)
B) Työajat ovat normaalit 8h päivässä molemmilla, eikä työ ole sinulle mikään suuri intohimo, johon haluat kuluttaa paljon aikaa
C) Hyvät tukiverkostot
Ja näiden lisäksi tee vain yksi lapsi.
Meillä toteutuu nuo kaikki ja elämä on oikein mukavaa. Todennäköistä on, että elämä olisi paljon hankalampaa, jos olisi useampi lapsi, huonot tukiverkostot, molemmilla haastava työ (nyt vain toisella haastava ja toisella osa-aikainen) tai meillä olisi vähemmän rahaa.
Ehkä helposta lapsiperhe-elämästä on tullut luksusta? Siihen on harvemmalla varaa nykyään. Voi saada helpon elämän ilman lapsia tai sitten hankalamman elämän lasten kanssa, mutta harvemmalla on varaa molempiin. Oikein rikkailla on sitten varaa useampaankin lapseen ja silti elämä on helppoa. Ja tarkoitan siis helpolla sitä, että kaupasta voi ostaa mitä tahtoo, matkustaa usein, kotiin on varaa hankkia lastenhoito- ja siivouspalveluita usealla tunnilla viikossa, on varaa muihinkin ostopalveluihin jne.
Ai vitsit, älä käännä puukkoa haavassa :D
Hyvä pointti, että helposta ja mukavasta lapsiperhe-elämästä on tullut luksusta tai ehkä paremminkin niin, että siitä on tultu ideaali, jota tavoitellaan. Jos tämä ei ole mahdollista, lapsia ei tehdä ollenkaan. Tuskin 20 vuotta sitten perhe-elämä oli helppoa ja mukavaa, mutta koska kaikilla oli samanlaista, ei osattu samalla tavalla kuin nykyisin kaivata jotain muuta lisäksi.
Itse en koe perhe-elämää helpoksi ja mukavaksi juuri sen takia, että joudun sen vuoksi luopumaan niin monesta muusta nautinnollisesta asiasta. Lapset ovat ihania ja elämäni rakkaudet, mutta sen saadakseni olen joutunut kiristämään kuluttamista ja itseni hemmottelua. Jos olisi rahaa ja tukiverkot, voisin saada molemmat. Mies taas kokee perhe-elämän raskaaksi, koska hänelle jää aiempaa paljon vähemmän aikaa keskittyä työhönsä, joka samalla on hänen harrastuksensa.
Ehkä meidän perheessä kiteytyy tämän ajan perhehaaveet: halutaan kaikki, vaikka resurssit eivät ole riittävät. No, hengissä olemme, lapset kasvavat ja rakkautta riittää. Pahemminkin voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Itsellä neljä lasta, enkä ole luopunut muusta kuin tekemisen spontaaniudesta. Edelleen matkustelen, käyn ravintoloissa, lepään töiden jälkeen, tapaan ystäviä brunsseilla jne. Lapset mukana tai ei. Esimerkiksi meillä on ollut tapana ottaa matkalle mukaan pikkusiskoni vahtimaan lapsia muutamaksi illaksi, jotta pääsemme miehen kanssa kahden jonnekin kohteessa.
Toki suunnittelua vaatii, se on selvä ja rahaa menee. Mutta varsinaisesti en ole luopunut mistään, ainakaan mitä osaisin kaivata.
Prismassakin käytiin jo ennen lapsia :)
No, kyllähän se lapsi tai lapset muuttavat elämää, mutta monella on kyllä aika tylsän karu kuva lapsiperheen elämästä. Elämästä voi rakentaa omannäköisen lastenkin kanssa. Ei tarvitse alkaa elää lasten ehdoilla ihan joka asiassa.
Kuten itsekin sanoit: rahaa menee. Tänä päivänä läheskään kaikilla ei ole vakituista työsuhdetta eikä siten rahaakaan sellaiseen elämään, jonka haluaisi. Enkä nyt tarkoita mitään unelmaa jostain luxus-elämästä vaan edes siihen keskiluokkaiseen elämään. Lasta ei voi antaa pois aina työttömyysjaksojen ajaksi ja ottaa takaisin, kun uusi määräaikainen työsuhde alkaa.
Kyllä, raha on tärkeä asia. Mutta loppujen lopuksi en ole kokenut, että lapsiin menevä raha laskisi elintasoa. Meilläkin on monenlaista jaksoa elämään mahtunut. Köyhinä opiskelijoina saimme ensimmäisen, kaikki hommattiin kirpparilta ja kahdestaan välillä käytiin ulkona syömässä, jos oli ylimääräistä. Nyt isompien lasten kanssa toki "pakolliset" harrastusmenot ja teinien tarpeet syövät rahaa... mutta tämäkin on taas muutaman vuoden jakso. Kohta jää enemmän omaan käyttöön taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Itsellä neljä lasta, enkä ole luopunut muusta kuin tekemisen spontaaniudesta. Edelleen matkustelen, käyn ravintoloissa, lepään töiden jälkeen, tapaan ystäviä brunsseilla jne. Lapset mukana tai ei. Esimerkiksi meillä on ollut tapana ottaa matkalle mukaan pikkusiskoni vahtimaan lapsia muutamaksi illaksi, jotta pääsemme miehen kanssa kahden jonnekin kohteessa.
Toki suunnittelua vaatii, se on selvä ja rahaa menee. Mutta varsinaisesti en ole luopunut mistään, ainakaan mitä osaisin kaivata.
Prismassakin käytiin jo ennen lapsia :)
No, kyllähän se lapsi tai lapset muuttavat elämää, mutta monella on kyllä aika tylsän karu kuva lapsiperheen elämästä. Elämästä voi rakentaa omannäköisen lastenkin kanssa. Ei tarvitse alkaa elää lasten ehdoilla ihan joka asiassa.
Olet luopunut juuri siitä kaikkein tärkeimmästä, spontaaniudesta. Minulle se on elämän suola. Siksi lapsettomuus.
On kai siihen muitakin syitä. Itselle ei lapsia suotu ja spontaania elämää olen saanut elää kyllästymiseen asti. Ihan mielelläni jo eläisin lasten ehdoilla sen lyhyen ajan, kun ovat pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Itsellä neljä lasta, enkä ole luopunut muusta kuin tekemisen spontaaniudesta. Edelleen matkustelen, käyn ravintoloissa, lepään töiden jälkeen, tapaan ystäviä brunsseilla jne. Lapset mukana tai ei. Esimerkiksi meillä on ollut tapana ottaa matkalle mukaan pikkusiskoni vahtimaan lapsia muutamaksi illaksi, jotta pääsemme miehen kanssa kahden jonnekin kohteessa.
Toki suunnittelua vaatii, se on selvä ja rahaa menee. Mutta varsinaisesti en ole luopunut mistään, ainakaan mitä osaisin kaivata.
Prismassakin käytiin jo ennen lapsia :)
No, kyllähän se lapsi tai lapset muuttavat elämää, mutta monella on kyllä aika tylsän karu kuva lapsiperheen elämästä. Elämästä voi rakentaa omannäköisen lastenkin kanssa. Ei tarvitse alkaa elää lasten ehdoilla ihan joka asiassa.
Olet luopunut juuri siitä kaikkein tärkeimmästä, spontaaniudesta. Minulle se on elämän suola. Siksi lapsettomuus.
Jos parisuhde on hyvä, tästäkään ei tarvitse luopua. Siinä löytyy tilaa kummalle vaan tehdä spontaanistikin omia juttujaan ja toinen hoitaa lapset. Kunhan tasapaino pysyy yllä, kumpikin saa tehdä ja mennä, ja toisaalta myös perheenä tehdään. Vaikeinta on löytää sitä kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, se vaatii joko hyvät tukiverkot tai rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä. Kun vertaan omaa nuoruuttani, maailma oli aika erilainen. Ei ollut samassa määrin kaikkea kivaa, mitä olisi voinut tehdä ennen perheen perustamista. Nyt esim saa lennot Helsinki - New York - Helsinki alle 400€ eli jos tienaa nettona 1600 €/kk, viikon nettopalkalla saa jo lennot Nykiin. Ei viikon nettopalkalla aiemmin päässyt rapakon taakse. Silloin tehtiin pari interrailia, muutama festarireissu, käytiin discoissa ja kun se alkoi tympiä, olikin jo sopiva hetki perustaa perhe. Ei myöskään ollut samassa määrin tapahtumia, ei kahviloita eikä nuorilla ollut pahemmin rahaa käydä ravintoloissa syömässäkään. Kodin ulkopuolisia harrastuksiakin oli paljon vähemmän kuin nykyisin. Elämä ei siis ihan hirveästi muuttunut, kun hankki lapsia. Samaa arkea elämä oli siihenkin asti ollut muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta.
Siihen aikaan oli myös töitä, vaikkei ollut kummempaa koulutustakaan. Lapsi ei myöskään ollut samanlainen kustannuskysymys kuin nykyisin. "Lapsi tuo leivän tullessaan" piti ihan oikeasti paikkansa, koska veroprosentti pieneni sen mukaan, mitä enemmän oli lapsia. Lisäksi oli vielä nk perheverotus ja jos jäi yksinhuoltajaksi, sai verotukseen myös yksinhuoltajavähennyksen. Nykyisin nettopalkat ovat samat, olipa lapsia tai ei. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokainen lapsi laskee perheen elintasoa.
Lapsi on oikeasti yksi suurimmista riskeistä, mitä ihminen voi elämänsä aikana ottaa. Ei nimittäin ole mitään takuita, että syntyvä lapsi on terve. Tai että lapsi pysyisi terveenä. Voihan sitä suunnitella etukäteen vaikka minkälaista perhe-elämää ja työuran jatkamista lapsista huolimatta, mutta jos raskauden tai synnytyksen aikana tai sen jälkeen meneekin jotain pieleen, suunnitelmasi muuttuvat ja ravaatkin lääkäreissä, kuntoutuksissa, erilaisissa terapioissa yms ja koitat jotenkin saada työnantajasi ymmärtämään, että sun nyt on vaan pakko ne asiat hoitaa ensin ja työt tulevat vasta sen jälkeen.
Tämä on niin totta, alle kolmekymppisenä kiinnosti bilettäminen, matkustelu sekä rakensin itselleni uraa. Vaikka hyviin töihin olen päässyt, laskeskelin että varaa olisi yhteen lapseen hyvin, mutta toisen kanssa kävisi aika tiukaksi, pitäisi muuttaa isompaan asuntoon jos haluaa kahdelle lapselle omat huoneet, harrastukset yms maksaa. Sopiva kumppanikin jonka kanssa edes harkitsin ensimmäistä kertaa lapsia löytyi vasta kolmekymppisenä. Eniten ehkä tässä pelottaa se unen puute, olen sille aika herkkä ja maailma vaan näyttää synkältä väsyneenä. Kaverilla on ollut koliikki ja refluksivauva joten olen kuullun minkälaista se voi pahimmillaan olla. Elämäntyyli on nyt rauhoittunut eikä enää bilettäminen kiinnosta, perheenperustaminen on alkanut kiinnostamaan mutta oma jaksaminen mietityttää. Ehkä ihan hyvä että lastentekoa "säännöstellään" nykyään verotuksen kautta ja ne lisääntyy vaan joilla rahkeet ja maksukysy riittää, eniten lisääntymisongelmaa on toki muualla maailmassa, mikä kyllä hirvittää, maailman tulevaisuus ja minkalaiseen maailmaan tekee lapsia. Tuttavapiirissä on myös pitkäaikaistyöttömiä jotka vaan lisääntyy, 3 lasta tulossa eikä kumpikaan vanhempi halua mennä töihin, kun ei kelpaa mikä tahansa työ, ihmettelen tuollaista ajatusmaailmaa, me muut työssäkäyvät joudumme tosissamme miettimään onko varaa/jaksamista tehdä lapsia ja miten jatkossa sujuu vanhemmuuden ja työelämän yhdistäminen jne, noiden loisten ei tarvitse sitä murehtia, heidän vanhempansa vielä makselee lastensa matkoja ja lastenlastensa harrastuksia, aikamoista...
Vierailija kirjoitti:
Ketjusta voisi päätellä, että tee lapsi vain jos:
A) Teillä on suhteellisen paljon rahaa (matkustelu, erilaiset palvelut, elämykset)
B) Työajat ovat normaalit 8h päivässä molemmilla, eikä työ ole sinulle mikään suuri intohimo, johon haluat kuluttaa paljon aikaa
C) Hyvät tukiverkostot
Ja näiden lisäksi tee vain yksi lapsi.
Sanoisin että tuo A kohta riittää pitkälle. Ja lisäksi se helpottaa jos on vain yksi lapsi. Näin meillä. Onnellisia ollaan vaikka melko huonot tukiverkot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Itsellä neljä lasta, enkä ole luopunut muusta kuin tekemisen spontaaniudesta. Edelleen matkustelen, käyn ravintoloissa, lepään töiden jälkeen, tapaan ystäviä brunsseilla jne. Lapset mukana tai ei. Esimerkiksi meillä on ollut tapana ottaa matkalle mukaan pikkusiskoni vahtimaan lapsia muutamaksi illaksi, jotta pääsemme miehen kanssa kahden jonnekin kohteessa.
Toki suunnittelua vaatii, se on selvä ja rahaa menee. Mutta varsinaisesti en ole luopunut mistään, ainakaan mitä osaisin kaivata.
Prismassakin käytiin jo ennen lapsia :)
No, kyllähän se lapsi tai lapset muuttavat elämää, mutta monella on kyllä aika tylsän karu kuva lapsiperheen elämästä. Elämästä voi rakentaa omannäköisen lastenkin kanssa. Ei tarvitse alkaa elää lasten ehdoilla ihan joka asiassa.
Olet luopunut juuri siitä kaikkein tärkeimmästä, spontaaniudesta. Minulle se on elämän suola. Siksi lapsettomuus.
On kai siihen muitakin syitä. Itselle ei lapsia suotu ja spontaania elämää olen saanut elää kyllästymiseen asti. Ihan mielelläni jo eläisin lasten ehdoilla sen lyhyen ajan, kun ovat pieniä.
Puhuinkin itsestäni. Minulle spontaanius on elämän suola, ja siksi olen valinnut lapsettomuuden.
keskiluokkaisuuden tavoittelu on ahdistavaa, koska se elonkaari on valmiiksi määritelty ja merkityksetön monella tapaa. Maailmankaikkeus pärjää ihan hyvin ilman tyyppejä, joista tulee muurareita, taksikuskeja, suutareita yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita, lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä...
Mutta me sitten kilvoitellaan keskenämme näistä positioista ihan tosissaan, jotta voidaan ostaa 20m2 suurempi talo lähiöstä kuin naapurilla ja käydä Teneriffan sijaan Thaimaassa grillaamassa itseämme talvisin. Tällainen matkailukin näyttäytyy nuorille juuri sinä mitä se on : tyhjää ja turhaa, luontoa raiskaavaa ja jopa ällöttävää, jos käydään jossain orjien rakentamassa resortissa panemassa rahalla paikallisia naisia (tätä tekee monet kiltit perheenisukit ns. poikien reissuilla tai jopa perhereissun ohessa...)
Nuoret ihmiset kyllä myös muistavat oman lapsuutensa riidat, alkoholismit, masentuneet isät ja äidit, pettämiset ja jättämiset -> lapsi ei ole koskaan tyhmä eikä ulkopuolinen, vaikka aikuinen niin kuvittelee. Tämänkin palstan lukeminen on oiva empiirinen esimerkki, kuinka onnettomia perheenäidit ja -isät keskimäärin ovat. Keskustelut ja kommentit usein kiertyvät sen ympärille kuinka vaikeaa, raskasta ja hankalaa kaikki on. Ne joilla muka menee paremmin, kuitenkin myös viettävät vapaa-aikaansa täällä nettipalstalla vittuilemassa toisille. Vähissä ovat asialliset ja aikuismaiset kommentit.
Toki on mahdollista päästä jonkinlaiseen Prisma-psykoosiin, jossa se jauhelihan ostaminen tuntuu kivalta viikon kohokohdalta lauantaina, sitten voi illalla rentoutua kuuntemalla Cheekiä jossain musaohjelmassa, juoda vähän kaljaa ja oikein lämmittää saunan päälle. Tämä on itse asiassa tavoitetila, jos perheleikkiin on lähtenyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Itsellä neljä lasta, enkä ole luopunut muusta kuin tekemisen spontaaniudesta. Edelleen matkustelen, käyn ravintoloissa, lepään töiden jälkeen, tapaan ystäviä brunsseilla jne. Lapset mukana tai ei. Esimerkiksi meillä on ollut tapana ottaa matkalle mukaan pikkusiskoni vahtimaan lapsia muutamaksi illaksi, jotta pääsemme miehen kanssa kahden jonnekin kohteessa.
Toki suunnittelua vaatii, se on selvä ja rahaa menee. Mutta varsinaisesti en ole luopunut mistään, ainakaan mitä osaisin kaivata.
Prismassakin käytiin jo ennen lapsia :)
No, kyllähän se lapsi tai lapset muuttavat elämää, mutta monella on kyllä aika tylsän karu kuva lapsiperheen elämästä. Elämästä voi rakentaa omannäköisen lastenkin kanssa. Ei tarvitse alkaa elää lasten ehdoilla ihan joka asiassa.
Olet luopunut juuri siitä kaikkein tärkeimmästä, spontaaniudesta. Minulle se on elämän suola. Siksi lapsettomuus.
Jos parisuhde on hyvä, tästäkään ei tarvitse luopua. Siinä löytyy tilaa kummalle vaan tehdä spontaanistikin omia juttujaan ja toinen hoitaa lapset. Kunhan tasapaino pysyy yllä, kumpikin saa tehdä ja mennä, ja toisaalta myös perheenä tehdään. Vaikeinta on löytää sitä kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, se vaatii joko hyvät tukiverkot tai rahaa.
Eivät nämä selittelyt muuta mieltäni. :) Minulle spontaanius on sitä, että voimme tehdä mitä milloinkin huvittaa. Joko yksin tai kaksin. Ei kolmin. Se lapsi olisi pelkkä kuokkavieras.
Vierailija kirjoitti:
Maitseena kirjoitti:
Mä oon usein miettinyt miten mun olis köynyt jos en olis tullut "vahingossa" raskaaksi (joo, ihan omaa humalaista typeryyttä ja naivia uskoa ettei kerrasta nyt mitään satu ja jälkiehkäisy pelastaa). Mutta en siis ikinä ollut vauvakuumeillut, ikääkin oli vasta 23 joten en ehkä ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, en ikinä ollut ajatellut häitä tai ok-taloa tai mitään, nautin vaan nuoruudesta.
Mutta yhtäkkiä olin raskaana jahhvin vastuuntunnottomasti päätettiin sen yhden illan jutun kanssa pitää lapsi ja katsoa mihin homma vie.
26-vuotiaana rakennettiin talo, mentiin naimisiin ja nyt esikoinen on jo 16v. Onnellisia ollaan ja eletään hyvinkin keskiluokkaisesti, ulkomailla käydään 3-4 kertaavuodessa, käydäään teatterissa, nautitaan brunsseista ja illoista ystäväpariskunnan luona, on oma mökki ja vene, mutta ei koiraa eikä tule.
Harrastusrumbaa on kuopuksen kanssa, mut mulle lapset on parasta mitä oon saanut.Ehkä tää on sitten paskaa elämää, mutta paremmasta en tiedä kun en sitä aikuisuutta ilman lasta oikein ehtinyt elää.
Toiset bilettää mun iässä vielä sanoin kun itse silloin parikymppisenä, kai se sitten on kuvaa vuosikymmenestä toiseen. Ja itsekin tykkään joskus baareissa käydä, mutta vähän sellainen eläää tuntuu tyhjältä.
Ja kumma yhtälö mielestäni on myös se että mun kaikki lapsettomat bilettäjä kaverini ovat aina rahattomia, asuvat vuokralla, ei omaisuutta, eikä ulkomaanmatkoja... välillä mietin miten ne tekee sen, kun ei edes lapsiin mene rahaa... pelkästään omas itseen.Että itse en sillee näe kovin hohdokasta lapsetonta elämää ikäisilläni, mutta kenties mulla on suppea otanta.
Meissä on se ero, että kuvailemasi lapsiperhe-elämä kuulostaa meistä lapsettomista kaikkea muuta kuin hohdokkaalta. Minusta lapsiperhearkea hohdokkaampaa on elää vuokralla (vapaus mennä ja tulla), tavata viikonloppuisin uusia ihmisiä yöelämässä ja hemmotella itseä ja miestä lahjoilla ja matkoilla. Sen vuoksi me olemmekin lapsettomia, että meidän mielestämme sellainen elämä on hohdokasta. Ongelma ei ole siis suppeassa otannassa, vaan erilaisissa mieltymyksissä ja näkökulmassa.
Uteliaisuus heräsi: minkä ikäisiä mahdatte olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Taajamassa sijaitseva iso omakotitalo, pihassa seisovat Volvo ja kultainennoutaja, samanlaisiin tuulipukuihin pukeutunut nelihenkinen ”prismaperhe”, joka suhaa automarketissa metsästämässä alennusjauhelihaa.
Tällaisia mielikuvia nuoret aikuiset liittävät lapsiperheisiin – ja muun muassa tällaiset mielikuvat heikentävät heidän perheellistymishalujaan, kertoo tuore Väestöliiton perhebarometri."
-En tykkää käydä automarketeissa, ahdistavan isoja, monessa huono valikoima (ts. on esim. 20 versiota edamista muttei yhtään parmesania tai manchegoa)
-En halua omistaa autoa ja olla sen varassa
-En halua sioutua koiran ulkoiluttamiseen, hoidon järkkäämisen reissujen ajaksi jne
-Samanlaiset tuulipuvut ja muut klooniasut vaikuttaa omituisilta
-Okt ei kiinnosta, liikaa hommia (kokemusta on)
Niinpä meillä on yksi lapsi, asutaan kerrostalossa, ei koiraa, ei autoa (julkiset, pyörä, omat jalat riittää meille), vaatetus jokaisella omanlaisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maitseena kirjoitti:
Mä oon usein miettinyt miten mun olis köynyt jos en olis tullut "vahingossa" raskaaksi (joo, ihan omaa humalaista typeryyttä ja naivia uskoa ettei kerrasta nyt mitään satu ja jälkiehkäisy pelastaa). Mutta en siis ikinä ollut vauvakuumeillut, ikääkin oli vasta 23 joten en ehkä ollut edes ehtinyt haaveilla perheestä, en ikinä ollut ajatellut häitä tai ok-taloa tai mitään, nautin vaan nuoruudesta.
Mutta yhtäkkiä olin raskaana jahhvin vastuuntunnottomasti päätettiin sen yhden illan jutun kanssa pitää lapsi ja katsoa mihin homma vie.
26-vuotiaana rakennettiin talo, mentiin naimisiin ja nyt esikoinen on jo 16v. Onnellisia ollaan ja eletään hyvinkin keskiluokkaisesti, ulkomailla käydään 3-4 kertaavuodessa, käydäään teatterissa, nautitaan brunsseista ja illoista ystäväpariskunnan luona, on oma mökki ja vene, mutta ei koiraa eikä tule.
Harrastusrumbaa on kuopuksen kanssa, mut mulle lapset on parasta mitä oon saanut.Ehkä tää on sitten paskaa elämää, mutta paremmasta en tiedä kun en sitä aikuisuutta ilman lasta oikein ehtinyt elää.
Toiset bilettää mun iässä vielä sanoin kun itse silloin parikymppisenä, kai se sitten on kuvaa vuosikymmenestä toiseen. Ja itsekin tykkään joskus baareissa käydä, mutta vähän sellainen eläää tuntuu tyhjältä.
Ja kumma yhtälö mielestäni on myös se että mun kaikki lapsettomat bilettäjä kaverini ovat aina rahattomia, asuvat vuokralla, ei omaisuutta, eikä ulkomaanmatkoja... välillä mietin miten ne tekee sen, kun ei edes lapsiin mene rahaa... pelkästään omas itseen.Että itse en sillee näe kovin hohdokasta lapsetonta elämää ikäisilläni, mutta kenties mulla on suppea otanta.
Meissä on se ero, että kuvailemasi lapsiperhe-elämä kuulostaa meistä lapsettomista kaikkea muuta kuin hohdokkaalta. Minusta lapsiperhearkea hohdokkaampaa on elää vuokralla (vapaus mennä ja tulla), tavata viikonloppuisin uusia ihmisiä yöelämässä ja hemmotella itseä ja miestä lahjoilla ja matkoilla. Sen vuoksi me olemmekin lapsettomia, että meidän mielestämme sellainen elämä on hohdokasta. Ongelma ei ole siis suppeassa otannassa, vaan erilaisissa mieltymyksissä ja näkökulmassa.
Uteliaisuus heräsi: minkä ikäisiä mahdatte olla?
En ole aikaisempi kirjoittaja, mutta voisin olla. Olen 28 ja mies 31, eli aika nuoria ollaan... Tuntuu kuitenkin, ettei mieli tästä ole miksikään muuttumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tuomat uhat jäädyttää ainakin mun lapsihaaveet. En halua tuoda pientä uutta elämää maailmaan, jonka olemassa olevaa elämää tuhotaan jo vauhdilla.
Ihmisten oma syy kun syövät eläintuotteita. Eläintuoteteollisuus on pääsyy ilmastonmuutokseen. 91% sademetsien tuhosta on eläintalouden syytä. Jossain se niiden tuotantoeläintenkin muunneltu safka pitää kasvattaa ja siihen meneekin niin helvetisti tilaa että kaadetaan kaikki puut vaan pois. Kun hiilidioksidi ei voi enää sitoutua puihin se sitoutuu veteen, veteen sitoutuessa siitä muuttuu hiilihappoa joka tuhoa koralliriutat ja pilaa vesistöt. Koralliriutoilla elää 1/3 kaikista kalalajeista ja näistä kalalajeista saa ravintonsa 1/8 maapallon väestöstä. Ja tämä on vain pieni osa. Meret kuolevat, mekin kuolemme.
Ps. Tämä kaikki löytyy lukion 2016 vuoden oppisuunnitelman mukaisesta maantiedon kirjasta.
Terveisin vegaani.
Mitä sitten?
Mitä merkitystä sillä on kenellekään?
Maapallo ihmiskuntineen tuhoutuu asteroidin törmäyksessä varmuudella jossain vaiheessa. Kukaan meistä tänään elävästä ei tule näkemään niitä tuhoja joista te vouhottajat nyt räkä suupielessä vaahtoatte. Suurin osa ihmisistä nauraa jutuillenne ja vähintään pitävät teitä vinksahtaneina. Oletko koskaan miettinyt että huolestuneisuutesi onkin itse kehittämäsi mielenterveyshäiriö joka kenties kumpuaa lapsuutesi hallitsevista vanhemmista tai pelolla kasvattamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyt miksi lasten hankinta on vaikeaa tai epähaluttua:
-kouluttautumisessa kestää kauan
-tulevaisuudessa jos et kirjota E tai L papereita turha edes haaveilla yliopistoon pääsystä varsinkin aloille joista työllistyisi
-työllistyminen vaikeaa
-jos ei kouluttaudu, saa paskaa palkkaa, rahat eivät riitä elättämiseen
-vanhemmalta vaaditaan täydellisyyttä
-yhteiskunta määrittää ja painostaa liikaa yksilöäOma tilanne esimerkkinä: Jos pääsen keväänä kouluun niin olen 28 v kun valmistun, vakituinen työpaikka pitää olla, avioliitto, säästöjä jne. Ja omaa elämäää ei edes ole kerennyt elää kun on pyörinyt oravanpyörässä!
Nyt ikää 23 ja itsemurha pyörii kun ei jaksa elää niinku "pitäisi"... tekis mieli ottaa hatkat ja lähteä ulkomaille tekemään jotain maanläheisempää..
Yliopistoon ei ole pakko mennä. Ammatin saa lyhyemmälläkin koulutuksella.
Hohhoijaa, ei sitä turhaan mennä lukiota vääntämään ja lukemaan hyvät paperit että vois mennä amikseen. Millään lähihoitajan palkalla ei perhettä elätetä, tai ehkä just ja just mutta ei sellasta kituuttamista jaksa katsella!
Jos raha kiinnostaa niin moni ammattikoulutus on silloin ehdottomasti paras sijoitus. Lyhyt koulutus ja usein monia akateemisia peruspalkkoja parempi palkkataso sekä vahvat liitot joilla ylläpitää saavutetut edut.
Lapsen / lasten hankkimiseen on lyhyesti sanottuna kaksi tärkeää, selittävää tekijää:
1) Kurjistavat asuinkustannukset
2) Kurjistava työelämä
Aikaisemmin ihmisten suurin ongelma elinkustannuksissa olivat elintarvikekustannukset, ruokamenot. Niitä puolestaan on pitkään kompensoitu eri tavoin. Nykyinen tilanne, jossa asumismenot saattavat syödä jopa leijonanosan tuloista, olisi suurimmalle osalle suomalaisista ollut kauhistava ajatus vielä joskus 30 vuotta sitten.
Työelämä on nykyisin paitsi vaativaa, epävarmuutta luovaa ja kurjistavaa, myös syrjäyttävää. Koskaan aikaisemmin ei näin suuri osa väestöstä ole joutunut kokemaan työttömyyttä tai sen uhkaa. Työelämä on myös muuttunut ruumiillisesti kevyeksi, mutta stressaavaksi ja ahdistavaksi, suorastaan loukuksi, jos juuttuu esimerkiksi pätkä- tai silpputyösuhteisiin. Kuten joku jo aiemmin totesi, prekariaatin tilanne on kauhea: työtunteja ei kerry riittävästi edes ansiosidonnaista työttömyysturvaa ajatellen, työansiot eivät riitä elämiseen ja vuokranmaksuun, ja niiden saaminen edellyttää äärimmäistä joustavuutta, ne ovat äärimmäisen ennakoimattomia.
Tilanne on sama kuin aikanaan maaseudun irtaimella työväellä - paitsi sillä erotuksella, että irtain työväki pystyi vuodenkierron mukaan ennakoimaan, milloin heidän työpanokseensa kohdistuu kysyntää. Heinäntekoon, perunannostoon ja sadonkorjuuseen kelpasi jokainen käsipari, josta hyötyä oli - kaikkia tarvittiin ainakin tuolloin, ja kaikkien työpanoksesta saattoi odottaa edes jonkinlaista korvausta. Marjojen kypsyessä niiden poimimisesta pystyi saamaan tuloja, ja esimerkiksi joulunpyhien lähestyessä erilaisille siivous-, pyykinpesu- ja muille töille kaivattiin usein tekijöitä. Pellavannosto ja käsittelykin saattoivat tarjota mahdollisuuden tulla töihin edes ruokapalkkaa vastaan, samoin kaskenkaato, erilaiset rakennustyöt sekä nuottakalastuksen jälkeinen kalanperkaus. Lisäksi suurimittaisten metsä- ja uittotöiden alkaessa 1870-luvulta lähtien oli jokaiselle miehelle tiedossa töitä ja tienestejä näistä, lukuun ottamatta poikkeuksellisia lamavuosia.
Nykyisin on hyvin vähän ennakoitavia kausitöitä tarjolla - ainakin verrattuna entisaikoihin. Muutoin prekariaattihan on samalla tavalla onnen armoilla, ja joutuu haalimaan elantonsa erilaisista pienistä, satunnaisista aputöistä. Nykyaikainen prekariaatti joutuu vain kohtaamaan tilanteen paljon ennakoimattomampana.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tv-mainoksien suomenruotsalainen, kolmen sukupolven elämästä kertova keskiluokkainen Prisma-perhe vahvistaa sekä perheenperustamisaikeita että arvokasta 2-kielisyyden perinnettämme Suomessa. Mainokset ovat myös niin hupaisia, esimerkiksi "hejsa hopsan trallarallaraa!"
Eivät he ole suomenruotsalaisia. Nehän on Ruotsin kuningasperheen jäseniä joista kruununprinsessa on päättänyt muuttaa Suomeen koska täällä on Prisma. Kuningas asuu ja elää yhä linnassaan.
Otetaan sit tämmöinen vähän alle 30v menevä pariskunta niin miten he sitten tottuu lapsi-arkeen, jossa koti ei pysy minuuttiakaan puhtaana, kaikki on vuoron perään kipeinä, räkä valuu ja oksennusta tulee, malediivien seikkailut muuttuu kiljunnan täyteisiksi automatkoiksi puuhamaahan ja mistään rauhallisesta netflix/kirja/lehti -tuokiosta on turha edes haaveilla.
Tuleeko se automaattisesti, että kaikki nuo enitset halut katoaa ja tilalle tulee "antaa kämpän olla kuin pommin jäljiltä" "mitäs noista uusista vaatteista, verkkarit ja mammapaita päälle" "mitäs sitä söisi, no makaronilaatikkoa tietty". Luovuttaako sitä vaan sitten ja muumimammautuu, vai miten tuo käy :D
Jännää jos tällainen perhemielikuva tosiaan on syntyvyystilastojen laskun takana, kun kuitenkin tutkijoiden mukaan kyse ei ole siitä, että aiempaa selkeästi suurempi osa ihmisistä aikoo jättää lapset hankkimatta. Jos ajattelee että perhe-elämä on tuollaista, ja ei halua sitä, niin eikö se viittaa siihen, että aikoo jäädä lapsettomaksi? Toisaalta useimmat haastateltavat kai sanoivat haluavansa lapsia jossain vaiheessa.
Sitä vartenhan sulla on se insta ja blogi, että haluat niitä katsottavan, eikö?