Isommaltakaan lapselta ei saa mitään takaisin. Lapsi vain vaatii. Äitiys on kova kohtalo

Olen eri mieltä.

Kyllä saa. Saan rakkautta ja ihania muistoja lapsiltani. Toki vauva-aika oli helvettiä väsymyksen kanssa ja välillä mietin tuleeko tästä koskaan ihanaa ja sieltä se ihana aika sitten tuli. Nyt omani ovat jo aikuisia ja auttavat äitiä ja isiä tarvittaessa ja vietämme ihania lomia ja jouluja jne heidän kanssaan.

Täytyy olla aika kone jos tuntee ettei saa lapselta mitään takaisin.. Tunteeton, kylmä, laskelmoiva spykopaatti.

Ei sellaiselle ihmiselle mikään varmastikkaan anna mitään.

Mitä siltä lapselta pitäisi saada takaisin? Lapsi ei ole pyytänyt syntyä, se on ihan vanhemman valinta.

Mä halusin lapsia, tykkään pelata, lukea kirjoja lasten kanssa, mennä pulkkamäkeen ja viettää aikaa lasteni kanssa. En odota heiltä mitään "takaisin maksua", toivon vaan että onnistun äitinä niin, että haluavat viettää aikaa aikuisenakin minun kanssani. Sitähän vanhemmuus on, ehdotonta rakkautta, joka ei laskelmoi.

Kyllä minä ainakin saan, meillä on kivaa yhdessä. Ja mitä isompi lapsi sen mukavampaa meillä on ollut.

Ap on selvästi joku vanha piika, joka ei perhe-elämästä tai äitiydestä tiedä mitään. Ja provoileva trolli vielä kaupan päälle. Älkää syöttäkö rumaa peikkoa!

Vierailija kirjoitti:

Mitä siltä lapselta pitäisi saada takaisin? Lapsi ei ole pyytänyt syntyä, se on ihan vanhemman valinta.

Mä halusin lapsia, tykkään pelata, lukea kirjoja lasten kanssa, mennä pulkkamäkeen ja viettää aikaa lasteni kanssa. En odota heiltä mitään "takaisin maksua", toivon vaan että onnistun äitinä niin, että haluavat viettää aikaa aikuisenakin minun kanssani. Sitähän vanhemmuus on, ehdotonta rakkautta, joka ei laskelmoi.

Näin on. En mäkään voi kuvitella että joku odottaisi jotain erityistä lapsilta takaisin. Kyllä ainakin itse koen saavani lapsilta aitoa välittämistä äidistä vaikka ei sitä  ehkä sanallisesti niin sanota. Juuri ehdotonta rakkautta, vaikka lapsi olisi välillä erittäin hankala ja kiukutteleva. Miksi muuten jotkut ajattelevat suoraan että jos jollain on hankalasti käyttäytyvä lapsi niin äiti ei automaattisesti rakastaisi lastaan? Tällaiseen ajatusmaailmaan olen törmännyt. Minusta hyvin outo ajatusmaailma. Lapsen ja äidin välistä rakkautta ei oikeastaan kukaan muu voi mitata tai tietää varsinkaan jos ei ole lähipiirissä tai perheessä oleva jäsen.

Eikös se sanonta ole, että vanhempien huolenpito maksetaan sitten joskus omille lapsille.

Ikävä kyllä toimii myös käänteisesti: jos ei ole saanut lapsena ehdotonta rakkautta, ei sitä osaa antaakaan.

Saamme lapsen kanssa toisiltamme rakkautta, välittämistä, läheisyyttä, hauskaa yhdessä oloa. Mitä nyt yleensä läheisiltä sukulaisilta ja ystäviltä saa.

Kannattaa opettaa se lapsi myös antamaan, eikä aina ottamaan. Kannatan perheenjäsenten välistä tasa-arvoa, kaikki ovat yhtä arvokkaita kaikki saavat ja kaikille annetaan, resurssien mukaan. 

Toki hemmoteltu prinssi tai prinsessa vaatii, marisee ja syyllistää, en mä pyytänyt tänne syntyä yms.

Onko kaikki muutkin ihmissuhteesi kaupankäyntiä ja laskemista siitä, kuka antaa ja kuinka paljon.