Onko Hommatrolleilla venähtänyt arkipyhä pitkäksi, kun palsta on ollut koko viikon melkeinpä lukukelvoton?
Modeille terveisiä, kiitos hyvästä työstä.
Teille spämmääjille suosittelen korkin pistämistä kiinni ja palaamista palstalle sitten selvänä.
Kommentit (29)
#Alpakkagate - keskustelu käy herkullisimmillaan ihan muualla. Täällähän ei saa keskustelaa siitä että hupsis, nyt kävi pikkuisen nolosti.
Vierailija kirjoitti:
Se, että sinä et tykkää eri mielipiteen omaavista ihmisistä, ei tarkoita etteikö palstalla saisi kirjoittaa kaikki ihmiset. Tottakai törkyjutut tuleekin siivota pois, mutta viimeaikoinakin on ollut paljon tapahtumia, jotka on vähintään kyseenalaisia ja suurelle yleisölle valehdellaan päin näköä (esim alpakka-case). Kyllä niistä asioista täytyy silloin saada puhua, vaikka sinun mielestäsi se onkin "hommatrollien räksyttämistä".
Tai sitten meitä keskivertoihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa millä motiivilla joku järjestää lasten alpakka-tapahtuman ja että yhyy nyt äärioikeistoa kiusattiin että ihan itku tuli.
Oikeasti, lakatkaa olettamasta asioita ja lakatkaa tuputtamasta ääri mielipiteitänne muille ihmisille. Koskee sekä äärivasemmistoa että äärioikeistoa, molempia, tapelkaa keskenänne ja jättäkää muut ihmiset rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt taitaa olla mode tauolla, kun porukka suoltaa noita törkyaloituksiaan oikein urakalla. Senkin ne huomaavat, jos siis moderointi ei joskus toimi. Haiskahtaa järjestäytyneeltä toiminnalta.
Sitä se onkin eikä se lopu ennen kuin saadaan pakollinen rekisteröityminen ja riittävän pitkät bannit.
Eipä kumpikaan auta, koska nämä suoltavat ryönäänsä vpn:n takaa ja uusien nikkien rekisteröimisenkin saa kätevästi automatisoitua. Sitten laitetaan puppugeneraattori päälle ja katsotaan vierestä, kun yksi Suomen suosituimmista palstoista tekee hidasta kuolemaa.
Totta kai auttaa. Asia on hyvin yksinkertainen toteuttaa, mutta sitä ei haluta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Natseja joka nurkan takana näkevät hullut ovat näköjään taas aktivoituneet. Viime yönä ei ilmeisesti ollut kuorma-autojen, bussien tai Suomen lippujen tuhopolttotalkoita kun näinkin aikaisin ovat hereillä.
Onko sun mielessä käynyt sellaista vaihtoehtoa, että me suomalaiset perheenäidit ei haluta lukea palstallamme aamusta iltaan rasistista ja naisvihamielistä spämmiä?
Kyllä palstan tekee lukukelvottomaksi rasmuksesta, takkusta ja vihreästä langasta täällä kirjoittelevat ”intellektuellit”.
Lisäksi palstan moderaattoreiden ollessa femismiin- ja punavihreään agendaan fanatisoituneita, mitä ilmeisimmin pissiliisoja, kieltävät he kaiken järjellisen keskustelun omaa maailmankuvaansa arvostelevasta aiheesta, varsinkin jos keskustelussa argumentoidaan faktoilla heidän oman agendansa perustuvan valheeseen, utopiaan ja mielisairauteen.
Totuus tappaa unelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että sinä et tykkää eri mielipiteen omaavista ihmisistä, ei tarkoita etteikö palstalla saisi kirjoittaa kaikki ihmiset. Tottakai törkyjutut tuleekin siivota pois, mutta viimeaikoinakin on ollut paljon tapahtumia, jotka on vähintään kyseenalaisia ja suurelle yleisölle valehdellaan päin näköä (esim alpakka-case). Kyllä niistä asioista täytyy silloin saada puhua, vaikka sinun mielestäsi se onkin "hommatrollien räksyttämistä".
Tai sitten meitä keskivertoihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa millä motiivilla joku järjestää lasten alpakka-tapahtuman ja että yhyy nyt äärioikeistoa kiusattiin että ihan itku tuli.
Oikeasti, lakatkaa olettamasta asioita ja lakatkaa tuputtamasta ääri mielipiteitänne muille ihmisille. Koskee sekä äärivasemmistoa että äärioikeistoa, molempia, tapelkaa keskenänne ja jättäkää muut ihmiset rauhaan.
Ohis edelleen, mutta vieläkään en äärivasemmiston aloituksia palstalla näe. Aika surullista, että nykyään ei voida puhua äärioikeistosta äärioikeistona vaan aina on ne kaksi ääripäätä. En esimerkiksi näe aloituksia siitä, että kapitalistit pitäisi tappaa tai että toisinajattelijat pitäisi viedä työleireille.

Totta, kyllä äärivasemmisto paremmin käyttäytyy kuin äärioikeisto. Mutta kyllä sitä ääriaineistoa vasemmaltakin silti löytyy.
Muistatteko, kun AV oli vielä kotona olevien vanhempien henkireikä jossa väännettiin siitä saako sukkahousuihin puettu ja ostoskärryn koriosassa istuva janipetteri avata banaanin ennen kassaa vai ei?
Palsta on vallattu sanoman suosiolla jo aikaa sitten. Harmi.
Kaikki se äärioikeistolainen, rasistinen ja naisvihamielinen paska, joka rantautui palstalle v. 2015 palstalletunkeutumisen aikaan. Terv. av-mamma jo 10 vuotta