Vittumaiset naapurit
Kertokaa kauhutarinoita naapureistanne! Yritän niiden avulla selvitä järjissäni oman naapurini touhujen suhteen.
Kommentit (366)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talon rakenteita pitkin voi linkouksen ääni kuulua alakertaan paaaljon häiritsevimmin kuin sinun asuntosi sisällä-ihan näin vaan tiedoksi.
Kantapääastujakaan ei kuvittele olevansa häiriöksi sillä se töminän ääni kertautuu älyttömän paljon talon rakenteissa.
Mutta toki jos on kerran vuodessa pessyt yöllä pyykkiä, niin ei nyt välttämättä tulisi mieleen soitella ovikelloa.
Mutta siis, ne äänet mitkä kotona eivät välttämättä aiheuta itselle mitään erityistä häiriötä, voi olla naapurissa raastavia (niinkin pienet asiat kun verhojen vetäminen saattaa kuulostaa todella ”mielenkiintoiselta” ala- ja tai yläkerrassa). Siksi olisikin tosi hyvä joskus ihan ajatella aiheuttaako ihan epähuomiossa verenpaineen nousua naapurissa.
Peace!
Aikamoista jos täytyy verhojakin availlessa pelätä että naapuri siitä häiriintyisi. Tälläisille ihmisille ei taida sopia kerrostalossa eläminen.
Nykykerrostaloissa ei varmaa 90 % kuulu verhojen vetäminen - mutta tässäkin tiedoksi että on oikeasti olemassa sellaisia kerrostaloja missä verhokiskon vetäminen kantautuu talon rakenteissa sellaiseksi ääneksi että se säikäyttää kun sen ekan kerran kuulee.
Onneksesi sinulle ei ole osunut sellaista taloa vastaan kun et tiedä mistä puhun.
Mutta halusin vaan tuoda esiin sen että betonitalon rakenteita pitkin tooosi pienet äänet saattavat kantautua kummallisina ääninä ylä tai alasuunnassa.
itsekin rauhaa rakastava ihminen kirjoitti:
Naapurin rouva kysyi tivaten että pesenkö yöllä pyykkiä? Sanoi että me olemme yrittäneet tavoittaa sinua (ilmeisesti jossain taloyhtiön kokouksessa tuonut asian ilmi). Vastasin että en pese. Ei nimittäin ole yleisenä tapana pestä pyykkiä öisin eikä tullut mieleen milloin olisin yöllä pyykkiä pessyt. Rupesin sitten miettimään taaksepäin ja muistan että tasan kerran olen tainnut laittaa kello yhdentoista aikaa pyykit pyörimään. Pesukoneeni on hyvin hiljainen ja kylpyhuoneen oven ollessa kiinni en kuule pyykinpesukonetta ollenkaan toiseen huoneeseen linkousta lukuunottamatta eikä sekään ole häiritsevä. Samana iltana taisi joku tulla rinkuttelemaan ovikelloa kello 12 aikaan kun kone linkosi. En osannut yhdistää linkousta ja sitä että joku naapuri olisi siitä noin pahasti osannut häiriintyä. En avannut sillä minulla ei ole ovessa ovireikää enkä odottanut vieraita yöllä.. Jatkossa tajuan tarkkailla etten huomaamattani laita pyykkejä pyörimään myöhään illalla. Mutta aikamoisen numeron tehnyt asiasta kun öinen pyykinpesu ei ole tapana ja luulisi että näin upouudessa ja hintavassa kerrostalossa olisi sen verran hyvä ääneneristys ettei pyykkikoneesta voi olla niin suurta häiriötä.. (En itse ole kuullut naapurista imuroinnin, pyykinpesun enkä muitakaan elämisen ääniä vauvan itkua lukuunottamatta.. Kummallista että vain minun pyykinpesuni kuuluisi naapuriin.)
Olet kyllä täysi idiootti

Taitaa olla naapurin kiukkuinen täti joka täällä yrittää oikeuttaa vihaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Talon rakenteita pitkin voi linkouksen ääni kuulua alakertaan paaaljon häiritsevimmin kuin sinun asuntosi sisällä-ihan näin vaan tiedoksi.
Kantapääastujakaan ei kuvittele olevansa häiriöksi sillä se töminän ääni kertautuu älyttömän paljon talon rakenteissa.
Mutta toki jos on kerran vuodessa pessyt yöllä pyykkiä, niin ei nyt välttämättä tulisi mieleen soitella ovikelloa.
Mutta siis, ne äänet mitkä kotona eivät välttämättä aiheuta itselle mitään erityistä häiriötä, voi olla naapurissa raastavia (niinkin pienet asiat kun verhojen vetäminen saattaa kuulostaa todella ”mielenkiintoiselta” ala- ja tai yläkerrassa). Siksi olisikin tosi hyvä joskus ihan ajatella aiheuttaako ihan epähuomiossa verenpaineen nousua naapurissa.
Peace!
Aikamoista jos täytyy verhojakin availlessa pelätä että naapuri siitä häiriintyisi. Tälläisille ihmisille ei taida sopia kerrostalossa eläminen.
Nykykerrostaloissa ei varmaa 90 % kuulu verhojen vetäminen - mutta tässäkin tiedoksi että on oikeasti olemassa sellaisia kerrostaloja missä verhokiskon vetäminen kantautuu talon rakenteissa sellaiseksi ääneksi että se säikäyttää kun sen ekan kerran kuulee.
Onneksesi sinulle ei ole osunut sellaista taloa vastaan kun et tiedä mistä puhun.Mutta halusin vaan tuoda esiin sen että betonitalon rakenteita pitkin tooosi pienet äänet saattavat kantautua kummallisina ääninä ylä tai alasuunnassa.
Onhan tuo ikävää jos tuommoisessa kerrostalossa joutuu olosuhteiden pakosta asumaan. Tosin ei siinä voi naapureita syyttää vaan vika talon rakenteissa. Jos ei ole varaa tai mahdollista muuttaa pois niin sitä kai joutuu sopeutumaan normaalin elämisen ääniin. Ei kukaan jaksa elää varpaillaa koko elämäänsä peläten verhojen aukaisusta tulevaa ääntä.
realismia peliin kirjoitti:

Juu, ei ole naapureiden vika. Mutta haluan nyt edelleen korostaa sitä että aina osa ihmisistä joutuu asumaan kerrostaloissa missä rakenteiden kautta kuuluu helposti tosi häiritseviä ääniä. Ja jos pyrimme kaikki ne sellaiset äänet postamaan, mitä hyviin tapoihin kuuluu, on kaikkien asuminen helpompaa. Jo sillä että kukaan tätä ketjua lukeva ei jatkossa paukuttaisi itse, tai kukaan perheenjäsenkään, kantapäitä lattiaan, olisi monessa kodissa mukavampi asua.

Olen tätä mieltä itsekin. Verhot on kai tosin pakko avata eikä siitä kuuluvaa "häiritsevää ääntä" voi oikein karsia. Mutta elämisen äänet todella kuuluu kerrostaloelämään eikä ne ole kiellettyjä. Taloyhtiöissä määrättyä hiljaisuuden aikaa tulisi noudattaa ja muutenkin olla toiset huomioon ottava senkin ulkopuolella. Tämä ketju on täynnä viestejä joiden ääniä ei voi laskea enää normaalien äänien piikkiin ja niistä voikin ihan oikeutetusti valittaa.
Elämä on kuitenkin täynnä valintoja ja jos päättää asua pääkaupunkiseudulla kalliisti kerrostalossa kun samalla hintaa saisi kehä kolmosen ulkopuolelta asunnon jossa ei tarvitse naapureista huolehtia niin mikä pitää suurissa kaupungeissa.
Vierailija kirjoitti:
Naapurin takakireä rouva leikki ensin ystävällistä mutta oikea karva paljastui myöhemmin. Paljastui että on riidoissa joka suuntaan jostain asiasta. Suuttui sitten meillekin asiasta jossa oli itse väärässä ja aivaan typerä juttu. Rupesi kostotoimena levittelemään meistä juoruja jotka eivät millään tavalla pitäneet paikkaansa. Meni niin pitkälle että mun miehellä paloi lopullisesti käämit ja uhkasi haastaa rouvan oikeuteen kunnianloukkauksesta. Muutimme pois koska olimme muutenkin etsimässä isompaa asuntoa, ja siten onneksi pääsimme eroon, ei ole ikävä. Ilkeä ämmä.
Kuulostaa tutulta.
Vierailija kirjoitti:
Naapuri kyttää roskiskatoksella mitä kukakin tuo sinne ja sitten pitää kierrätysluennon jokaiselle jolla on hänen mielestään roskat väärin lajiteltu. Kerran olen hänet sieltä roskikselta päivystämästä löytänyt jopa keskellä yötä, kun kävin meidän bileet siivottuani ja vieraiden lähdettyä vielä nakkaamassa roskiksen ennen nukkumaanmenoa. Hänen mielestään myös muka naapuritalon porukka tuo roskat meidän roskikseen ja sitä sitten vahtii siellä yötä päivää.
Taidetaan asua samassa pihassa :-D Älä erehdy laskemaan roskapussia maahan avataksesi Molokin - tulee huutoa että ei roskapussia saa maahan jättää. Nykyään aina ku meen roskikselle, lietson itteni valmiiseen raivoon siltä varalta että roskiskyylää aukoo päätään. Sit muistan kuinka hävetti ku huusin hänelle kerran naama punaisena ja yritän rauhoittaa itteni. Roskien viennistä on tullu mun sisäinen adrenaliinimyrsky.
Vierailija kirjoitti:
itsekin rauhaa rakastava ihminen kirjoitti:
Naapurin rouva kysyi tivaten että pesenkö yöllä pyykkiä? Sanoi että me olemme yrittäneet tavoittaa sinua (ilmeisesti jossain taloyhtiön kokouksessa tuonut asian ilmi). Vastasin että en pese. Ei nimittäin ole yleisenä tapana pestä pyykkiä öisin eikä tullut mieleen milloin olisin yöllä pyykkiä pessyt. Rupesin sitten miettimään taaksepäin ja muistan että tasan kerran olen tainnut laittaa kello yhdentoista aikaa pyykit pyörimään. Pesukoneeni on hyvin hiljainen ja kylpyhuoneen oven ollessa kiinni en kuule pyykinpesukonetta ollenkaan toiseen huoneeseen linkousta lukuunottamatta eikä sekään ole häiritsevä. Samana iltana taisi joku tulla rinkuttelemaan ovikelloa kello 12 aikaan kun kone linkosi. En osannut yhdistää linkousta ja sitä että joku naapuri olisi siitä noin pahasti osannut häiriintyä. En avannut sillä minulla ei ole ovessa ovireikää enkä odottanut vieraita yöllä.. Jatkossa tajuan tarkkailla etten huomaamattani laita pyykkejä pyörimään myöhään illalla. Mutta aikamoisen numeron tehnyt asiasta kun öinen pyykinpesu ei ole tapana ja luulisi että näin upouudessa ja hintavassa kerrostalossa olisi sen verran hyvä ääneneristys ettei pyykkikoneesta voi olla niin suurta häiriötä.. (En itse ole kuullut naapurista imuroinnin, pyykinpesun enkä muitakaan elämisen ääniä vauvan itkua lukuunottamatta.. Kummallista että vain minun pyykinpesuni kuuluisi naapuriin.)
Olet kyllä täysi idiootti
15 alapeukkua kommenttiin, joka pitää täysin paikkansa? Vain täyden idiootin pesukone linkoaa puolen yön aikaan kerrostalossa.
Tampereen Amurissa oleva tornitalo on pahin kaikista! Ennen siellä ainakin oli joku rappuun kuseksija. Oli aina yllätys arvailla mihin se on taas vääntänyt kuset. Useimmiten tietenkin hissi oli täynnä kusta, jotta mahdollisimman moni silmäpari joutuisi tekemisiin sen kanssa. Monesti törmäsin rapussa kaljatölkkeihin ja roskapusseihin, joita idiootti-asukkaat olivat jättäneet mädäntymään käytävään. Myös kerran löytyi telkkari rappuun hylättynä. Rapussa ravasi deekuja ja narkkareita. Sellaista määrää häiriköitä en ole ikinä nähnyt samassa talossa. Myös talossa vallitseva ludeongelma oli paha.
Sattuuko joku asumaan kyseisessä talossa? Onko meno rauhoittunut vai onko edelleen yhtä paha meno?

Taidat peukutuksista päätellen olla sama tyyppi jonka pipoa alkaa kiristämään muiden verhojen avaus. Kokeile vetää syvää henkeä ja löystää hieman sitä pipoa.

Niin.. Täysi idiootti jolla ei tullut mieleen että linkous kuuluu niin kovaa naapuriin kun ei itsekään kuule naapureiden pesukoineiden ääniä. Tämä idiootti luuli että talossa on hyvät ääneneristykset eikä tajunnut että kerran laittaessa pyykit pesuun yhdeltätoista voisi joku sen hiljaisesti kuulla ja siitä mielensä niin pahoittaa että päättää tulla soittamaan ovikelloa.
kaikista veemäisimpiä ovat kyttäävät naapurit joiden mielestä on ok tuntea nenänsä muiden asioihin.
Yksi aikaisempi seinänaapuri tykkäsi aina aloittaa pianonsoiton kello kymmenen jälkeen illalla ja lauloi siinä samalla ohi nuotin ja koirat säesti haukkumalla. Kyllä siinä oli jonkin verran kestämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kokemuksia rivitalo/paritalo asumisesta, jossa ei käy talohuolto, vaan jokaisella on talonmies vuoro viikot ?
Tiedän tämän tyyppisen taloyhtiön. No, arvatenkin sehän ei toimi. jotkut tekevät joidenkin edestä, koska
varsinkin lumipyryn jälkeen täytyyhän lumityöt jonkun tehdä.
Tottakai ei voikaan aina olla paikalla lumitöitä ym talonhuolto tehtäviä tekemässä, mutta se että ei
oikeestaan koskaan tartuta lumikolaan, vaikka ovat terveitä nuoria ihmisiä..... Eläkeläis asukkaat
puskevat heidänkin edestä. Odottaisi joskus vastapalvelusta, sitä ei vaan ole näkynyt.
Nyt on siirtymässä lumityöt Talohuolto firmalle, eihän se ollut sitten "kivaa" niille varsinkaan jotka eivät
olleet mukana tähän asti talonmies töissä, koska nythän vastikkeeseen tulee lisämaksu esim hoitomaksuna
jokaisen kontolle. Nythän sitten jokainen osallistuu ainakin maksamiseen, kun työhön ei osallistuttu.
Tulee tasapuolista. Samoin pihatalkoisiinhan ei ole velvoitusta osallistua kenenkään, mutta jos nekin työt annetaan jollekin firmalle tehtäväksi, sehän maksaa. Kannattaisi ajatella haluaako päästä edullisemmin ja tehdä porukalla, tai sitten maksaa talohuollolle.
Itse ainakin teen vuorotyötä ja työvuorot on sekalaiset, ei toimisi tuollainen systeemi minulla, jos oletuksena on, että lumet pitää kolata heti aamusta esim. jos yöllä on satanut lunta, niin en todellakaan ehdi niitä kolaamaan jos töihin lähtö on klo 6 aamulla. Samoin jos päivällä sataa lunta, niin en todellakaan ala kolaamaan kun tulen töistä klo 22.30. Joskus voi myös olla, että tulen töistä kotiin klo 22.30 ja aamulla klo 6 lähden takaisin töihin, jolloin ehtisin kolata vasta kun pääsen töistä seuraavana päivänä, tietysti koirien lenkityksen yms. jälkeen.
Ja en jättäisi johonkin taloyhtiöön muuttamatta siksi, että työvuoroni ovat tuollaiset.
Tussa edellä olikin kerrottu, että VOISI JOSKUS, KUN EI OLE TÖISSÄ , tehdä vastapalveluksena talonhuolto töitä, kun ei omalla talonmiesvuorolla milloin voi. Kun lumikolat ovat siellä varastossa odottamassa niitäkin vuorotyöläisten vapaa-päiviä :) Kysehän onkin siis TASAPUOLISESTA työn tekemisestä. Luntahan sataa myös vuorotyöläisten vapaapäivinäkin, AINA voi auttaa talonhuolto töissä JOS halua on. Sitä vaan ei ole ollut.
Juu, eihän sitä mitään olekaan "pakko" tehdä , kun kaikkeen voi OSTAA tekijän :) Niin talonmiesvuotoihin, (jossa voi HALUTESSAAN auttaa silloin kun sattuu se vapaapäivä.. ), kuin myös kaikkiin taloyhtiön remontti ja korjaustöihin. Ostopalvelut vaan maksaa, siihen voi tyytyä.
No nuo tuolla yläkerrassa. Joka aamu kolme poikaa aloittaa mökäshown, pienin vetää potkumopolla pattereita päin ja kaksi vanhempaa tappelevat. Äitinsä pakenee parvekkeelle, kuulen aina milloin menee tupakalle sillä ensin vinkaisee ovi ja sitten alkaa yskiminen! Epäilen, että tämä äiti syö masennuslääkkeitä sillä tämän kasvot ovat samalla tapaa turvonneet ja katse samalla tapaa tyhjä kuin tädilläni, joka alkoi avioeron jälkeen napsia pillereitä suruun. Minulla on tänään vapaapäivä ja olisin mielelläni nukkunut pidempään, mutta heräsin 6.30 " vitun homo mä tapan sut ""-huutoon ja huutoa säestävään kolinaan yläpuoleltani.
Vierailija kirjoitti:
Tampereen Amurissa oleva tornitalo on pahin kaikista! Ennen siellä ainakin oli joku rappuun kuseksija. Oli aina yllätys arvailla mihin se on taas vääntänyt kuset. Useimmiten tietenkin hissi oli täynnä kusta, jotta mahdollisimman moni silmäpari joutuisi tekemisiin sen kanssa. Monesti törmäsin rapussa kaljatölkkeihin ja roskapusseihin, joita idiootti-asukkaat olivat jättäneet mädäntymään käytävään. Myös kerran löytyi telkkari rappuun hylättynä. Rapussa ravasi deekuja ja narkkareita. Sellaista määrää häiriköitä en ole ikinä nähnyt samassa talossa. Myös talossa vallitseva ludeongelma oli paha.
Sattuuko joku asumaan kyseisessä talossa? Onko meno rauhoittunut vai onko edelleen yhtä paha meno?
No eihän tuo nyt ole normaalien ihmisten talo. Joku kaupungin vuokrakämppä slummi varmaan kyseessä minne kaikki narkkarit ja pultsarit majoitetaan ja yhteiskunta kustantaa vuokrat.
Hyi, jos olet tavallinen ihminen niin miten olet tuollaiseen joutunut asumaan?
Tää nyt ei ole mitään naapurit helvetistä -osastoa, mutta kyllä mä olen vähän ihmetellyt naapurien lasten elämöintiä. Niillä on kolme tyttöä, vanhin 2.-3. -luokkalainen, nuorin ehkä kolme ja keskimmäinen siltä väliltä. Tyttöjen huone/huoneet ovat meidän makuuhuoneemme kohdalla. Jumalaton meteli alkaa niin arkena kuin pyhänä viimeistään kello seitsemän. En oikeasti ymmärrä, miten fyysisesti niin pienikokoiset olennot voivat saada aikaan niin järkyttävän mekkalan, varsinkin kun talo on vanha kivitalo ja lähtökohtaisesti mikään pikkukopina ei kuulu mihinkään.
Nää siis tömistää kuin norsulauma, kirkuu pitkiä aikoja suoraa huutoa, riitelee ihan jatkuvasti, raahaa painavia huonekaluja (?) pitkin lattioita, heittelee palloa seinään, paukuttaa pattereita jne. Arkena ollaan onneksi jo hereillä, kun sekoilu alkaa, viikonloppuisin ollaan opittu käyttämään korvatulppia. En vaan tajua, että miten noiden vanhemmat jaksavat kuunnella tuollaista älämölöä päivästä toiseen. Tasan kerran olen kuullut, että isä käy karjaisemassa muksuille hiljaa.