Miksi te aina vetoatte siihen, että jos isovanhempi ei hoida lapsenlapsia, turha odottaa sitten aikuisena käymään

Minä ainakin vietin niin vähän aikaa mummon kanssa lapsuudessa että ei ollut luontevaa nuorena tai aikuisena kyläillä. Harmi.

Ap, noi on monimutkaisia juttuja, mutta kyllä se niin menee, että jos isovanhemmilla on etäiset välit lapsenlapsiinsa, ei lapsenlapsia kiinnosta aikuisena pitää yhteyttä. Miksi ihmeessä pitäisivät, outoon ihmiseen?!

Hoitamisesta ei niinkään ole kyse, vaan yhdessäolosta ja mielenkiinnosta. Jos mummoa ei voisi vähempää kiinnostaa lapsenlapsen kuulumiset ja jutut, niin kyllä lapsenlapsi sen tajuaa hyvinkin selvästi.

Meillä on juuri noin, valitettavasti. Nyt kun mummo on dementoitunut ja hoitokodissa ja paappa yksin kotona, se on minä ja mies, jotka käydään katsomassa. Etäisyyttä on yli 400 km, joten on se aina aika urakka. Mutta teinejämme ei kyllä sinne tahdo saada, enkä ihmettele. Isovanhempia ei ole koskaan kiinnostanut puuhailla heidän kanssaan, eivät jutelleet tai kyselleet kuulumisia tai mielipiteitä ikinä. Jos kerran tai kaksi vuodessa näkee ja silloinkin joutuu istuskelemaan sohvalla kuuntelemassa aikuisten jorinoita, niin tylsää se on.

Mummoni hoiti minua ja sisaruksiani, vanhempien ei tarvinnut viedä meitä päiväkotiin. Ala-asteiän jälkeen kukaan meistä ei ole käynyt mummon luona. Mummon luona vierailevat ne serkkuni, jotka näkivät lapsena mummoa välimatkan takia vain pari kertaa vuodessa.

Entäs isoisät? Miksei heidän tarvitse hoitaa ketään?

Vierailija kirjoitti:

Mummoni hoiti minua ja sisaruksiani, vanhempien ei tarvinnut viedä meitä päiväkotiin. Ala-asteiän jälkeen kukaan meistä ei ole käynyt mummon luona. Mummon luona vierailevat ne serkkuni, jotka näkivät lapsena mummoa välimatkan takia vain pari kertaa vuodessa.

Tämän trollauksen ihan joka iikka uskoo.

Ap, se on se kostaminen, siksi aina sanotaan, että jos isovanhempia ei kiinnosta hoitaa, ei tarvitse odottaa sitten hoitoapua, kun ovat vanhoja. Onneksi kaikki ei ole kostonhimoisia :) Minä asuin isovanhemmillani kaikki kesät lapsuudessa, enkä tosiaan heidän hoitajikseen taipunut, kun joutuivat hoitokotiin tai vastaavaan. Olin kylläkin teini tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni hoiti minua ja sisaruksiani, vanhempien ei tarvinnut viedä meitä päiväkotiin. Ala-asteiän jälkeen kukaan meistä ei ole käynyt mummon luona. Mummon luona vierailevat ne serkkuni, jotka näkivät lapsena mummoa välimatkan takia vain pari kertaa vuodessa.

Tämän trollauksen ihan joka iikka uskoo.

Ei ole trollausta.

Lapsia kävivät tapaamassa pari kertaa vuodessa noin tunnin kerrallaan. Nyt kun ovat yli kasikymppisiä, käymme tapaamassa heitä pari kertaa vuodessa noin tunnin kerrallaan. Sellaista se. Välimatka ja silleen, matka on tosin ollut aina yhtä pitkä kumpaankin suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, noi on monimutkaisia juttuja, mutta kyllä se niin menee, että jos isovanhemmilla on etäiset välit lapsenlapsiinsa, ei lapsenlapsia kiinnosta aikuisena pitää yhteyttä. Miksi ihmeessä pitäisivät, outoon ihmiseen?!

Hoitamisesta ei niinkään ole kyse, vaan yhdessäolosta ja mielenkiinnosta. Jos mummoa ei voisi vähempää kiinnostaa lapsenlapsen kuulumiset ja jutut, niin kyllä lapsenlapsi sen tajuaa hyvinkin selvästi.

Meillä on juuri noin, valitettavasti. Nyt kun mummo on dementoitunut ja hoitokodissa ja paappa yksin kotona, se on minä ja mies, jotka käydään katsomassa. Etäisyyttä on yli 400 km, joten on se aina aika urakka. Mutta teinejämme ei kyllä sinne tahdo saada, enkä ihmettele. Isovanhempia ei ole koskaan kiinnostanut puuhailla heidän kanssaan, eivät jutelleet tai kyselleet kuulumisia tai mielipiteitä ikinä. Jos kerran tai kaksi vuodessa näkee ja silloinkin joutuu istuskelemaan sohvalla kuuntelemassa aikuisten jorinoita, niin tylsää se on.

Tämä.

Välittävä ihmissuhde ei synny etäältä ja viisveisaamalla.

Hoitoavusta ei ole tosiaan kyse, vaan mielenkiinnosta ja läheisyydestä.

Tämähän on nyt ihan saman tasoinen ihmettely kuin "askin päivässä polttava täti eli satavuotiaaksi ja savuton naapuri kuoli viisikymppisenä, miksi sanotaan että tupakka on vaarallista???".

Vierailija kirjoitti:

Ap, se on se kostaminen, siksi aina sanotaan, että jos isovanhempia ei kiinnosta hoitaa, ei tarvitse odottaa sitten hoitoapua, kun ovat vanhoja. Onneksi kaikki ei ole kostonhimoisia :) Minä asuin isovanhemmillani kaikki kesät lapsuudessa, enkä tosiaan heidän hoitajikseen taipunut, kun joutuivat hoitokotiin tai vastaavaan. Olin kylläkin teini tuolloin.

Mun kokemus on just päinvastainen. Kauempana asuvat serkuille mummu ja pappa jäi etäiseksi. Tosiaan hyvä jos kerran vuodessa kävivät aikuisenakaan. Meidän perhe läheisempänä hoiti kummankin hautaan asti.

Revi siittä.

Ei se oman kokemuksen mukaan juuri korreloi, kuinka paljon saa hoivaa ja seuraa vanhuksena ja kuinka paljon on aikaa antanut, kun lapsenlapset ovat olleet pieniä. Ei se ole mielenkiinnostakaan kiinni.

Moni lapsenlapsi on teini tai hyvin nuori aikuinen, kun isovanhemmat alkavat olla huonossa kunnossa. Ei siinä iässä kovinkaan monia yksinkertaisesti kiinnosta. 5-10 vuotta eteenpäin ja jo alkaa monia taas kiinnostaa, mutta tuo on vaan niin omanapainen ajanjakso elämässä. Poikkeuksia toki on joo, mutta vähemmistö.

Eivätkä ne omat lapsetkaan aina ole apuaan tykyttämässä, vaikka olisivat apua nuorina vanhempina saaneetkin. Niin se vain menee, vanhuus on monelle aika yksinäistä aikaa, vaikkei väleissä olisi ollutkaan mitään mutkia.

Vierailija kirjoitti:

Entäs isoisät? Miksei heidän tarvitse hoitaa ketään?

Meidän perheen kohdalla on ironista se, että ainoa isovanhempi, joka oli elossa mun ja sisarrusten lapsuudessa oli ukki, joka asui samassa talossa kuin me. Kun äiti ja isä olivat töissä, ukki hoiti meitä lapsia. Meillä oli läheiset välit loppuun asti.Mun äitiä ja isää ei ole sitten meidänkään lapsiin tutustuminen ole kiinnostanut, vaikka ei edes hoitaa olis tarvinnut..Ainoa mitä olis toivottu oli että edes olisivat olleet edes jollain tasolla läsnä. Omat touhut oli aina vaan tärkeämmät ja se meidän oli pakko hyväksyä. Eipä meidän teinit näistä isovanhemmistaan perusta, kuin vieraita ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni hoiti minua ja sisaruksiani, vanhempien ei tarvinnut viedä meitä päiväkotiin. Ala-asteiän jälkeen kukaan meistä ei ole käynyt mummon luona. Mummon luona vierailevat ne serkkuni, jotka näkivät lapsena mummoa välimatkan takia vain pari kertaa vuodessa.

Tämän trollauksen ihan joka iikka uskoo.

Ainakin minä. Minun äitiäni ei edes mummo ollut hoitanut itse ja mummo kävi meillä kerran vuodessa, jos kävi. Silti aikuisiällä kävin lasteni kanssa varta vasten mummoa katsomassa, vaikka matka oli pitkä. Minä pidin mummosta, vaikka näin mummoa vain harvoin lapsena. Serkut olivat lemppareita, kun äidin pikkuveljen mummo hoiti itse. Ei se minua koskaan haitannut, jostain syystä. Serkuistakin se nuorempi kävi mummolla useammin kuin suosikki isoveli.

Mun isoäidillä oli selkeät suosikkilapsenlapset ja osa lapsenlapsista vietti kesät isoäidin ja omien vanhempien kanssa isoäidin mökillä. Itse kävin siellä lapsena perheen kanssa vain muutaman tunnin vierailulla. Mä yritin tutustua isoäitiin, mutta häntä ei kiinnostanut tutustua muhun. Kun aikuisiällä kävin häntä tervehtimässä hän jaksoi joka kerta syyttävästi kysyä, että muistatko milloin olet viimeksi käynyt. En oikeastaan tiedä millä oikeudella hän syyllisti minua. Hän ei kertaakaan soittanut minulle ja kysynyt kuulumisia tai kutsunut käymään. Se mua aina ihmetytti ettei hänen lempparinsakaan juuri käynyt häntä tervehtimässä, taisivat käydä vielä harvemmin kuin minä.

Ei kyse ole kostosta vaan siitä että kun mummo ei lapsena koskaan välittänyt. Oltiin aina mummon mielestä sotkevia ja meluisia ja istuttiin kyläillessä sitten vaan ojennuksessa sohvalla rivissä ja hädin tuskin uskallettiin hengittää. Kun olin teini, mummo sairastui ja menetti liikuntakykynsä. Olipa sitten niin vailla juttuseuraa ja muutaman kerran siellä kävin katsomassa, mutta oli niin väkinäistä että siihen se sitten jäi. Mummo oli niin vieras ja pelottava ollut aina.

Ukki sitten oli sellainen ihminen joka aina kuunteli ja jonka luo oltiin aina tervetulleita. Hoidossakin siellä oltiin koulujen kesälomien aikaan ja autettiin ukkia tilan askareissa. Tämä suhde pysyi lämpimänä aina kuolinvuoteelleen asti, ja mielellään nuorena aikuisenakin vielä kuljin ukkia jututtamassa ihan vapaaehtoisesti.

Kyllä se on se vierauden tunne, jos isovanhemmat ei välitä/kuuntele /ole kiinnostuneita koskaan (ei tarvitse lastenhoitoautomaattina olla) niin aika outoa se on mennä sitten tapaamaan myöhemminkään kun osat ovat vaihtuneet ja ne kiireiset "olen omat lapseni hoitaneet älkää tuoko niitä tuholaisia ne tänne sotkemaan" tarvitsisivat seuraa ja apua niiltä omilta lapsenlapsiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäidillä oli selkeät suosikkilapsenlapset ja osa lapsenlapsista vietti kesät isoäidin ja omien vanhempien kanssa isoäidin mökillä. Itse kävin siellä lapsena perheen kanssa vain muutaman tunnin vierailulla. Mä yritin tutustua isoäitiin, mutta häntä ei kiinnostanut tutustua muhun. Kun aikuisiällä kävin häntä tervehtimässä hän jaksoi joka kerta syyttävästi kysyä, että muistatko milloin olet viimeksi käynyt. En oikeastaan tiedä millä oikeudella hän syyllisti minua. Hän ei kertaakaan soittanut minulle ja kysynyt kuulumisia tai kutsunut käymään. Se mua aina ihmetytti ettei hänen lempparinsakaan juuri käynyt häntä tervehtimässä, taisivat käydä vielä harvemmin kuin minä.

Isovanhemmat /vanhemmat tekevät karhunpalveluksen itselleen suosimalla jotakuta lapsista. Näistä suosikeista tulee usein itsekkäämpiä kuin muista ja tottuvat vain saamaan. Sitten kun osat kääntyvät toisinpäin, ei nämä suosikit osaa ollakaan enää kun eivät hyödy mitenkään eivätkä osaa antaa omastaan.