Ei huvita mennä vanhemmille jouluksi, kun lapsenlapsia saatuaan eivät enää kiinnostu meistä lapsettomista aikuisista lapsistaan

Vierailija kirjoitti:

Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle. 

:DDD Ei me kuopukset nyt ihan noin tyhmiä olla. Emme kaipaa lapsuuden lahjavuorta, joulupukkia ja siskon kanssa kikattelua. (Niiden paljon vanhempien sisarusten kanssa ei olla koskaan edes kikateltu, koska ikäeroa on niin paljon.) Olisi vaan ihan kiva, jos joku kysyisi, että mitä sulle kuuluu. Ja että saisi jumapliuti katsoa telkkaria omassa lapsuudenkodissaan ja ottaa lasin viiniä, vaikka sisko menikin lisääntymään. Ja puhua omalle äidilleen muistakin kuin siskon kakaroista. En minäkään vaadi, että koko suvun on nyt k*setettava kanssani koiraa monta kertaa päivässä, koska minä menin sellaisen hankkimaan. Ei tarvi koko joulua järjestellä minun koirani ulkoilureissujen ympärille.

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa homma toimi niin, että perheet viettävät jouluaaton keskenään ja isovanhempi autoilee syömään muille, pääsääntöisesti tyttären perheeseen. En muista, että tästä olisi tullut närää. Tapanina kaikki kokoontuvat isovanhemmalle syömään ja juhlimaan.

Jos ajatellaan, että aatto vietetään "omassa porukassa", olisko lapseton sitten yksin, vai menisikö vanhempi hänen luokseen, jolloin kaikilla olisi seuraa. Tämähän olisi oikeastaan ideaali, niinkuin täälläkin on ehdotettu. Lapsiperhe keskenään joulun, niin muut voivat viettää sen rauhassa. Valitettavasti vain yleensä ne lspsettomat joko sopeutuvat tai ovat yksin, luulisin sen olevan tämän keskustelun syvin pointti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa homma toimi niin, että perheet viettävät jouluaaton keskenään ja isovanhempi autoilee syömään muille, pääsääntöisesti tyttären perheeseen. En muista, että tästä olisi tullut närää. Tapanina kaikki kokoontuvat isovanhemmalle syömään ja juhlimaan.

Jos ajatellaan, että aatto vietetään "omassa porukassa", olisko lapseton sitten yksin, vai menisikö vanhempi hänen luokseen, jolloin kaikilla olisi seuraa. Tämähän olisi oikeastaan ideaali, niinkuin täälläkin on ehdotettu. Lapsiperhe keskenään joulun, niin muut voivat viettää sen rauhassa. Valitettavasti vain yleensä ne lspsettomat joko sopeutuvat tai ovat yksin, luulisin sen olevan tämän keskustelun syvin pointti.

En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta käsitin, että aikuiset lapset viettävät joulun kukin tahoillaan ja vanhemmat menevät sinne, mihin heidät on kutsuttu joulua viettämään. Jos aikuisia lapsia on useampia, niin vuorovuosina lapset voisivat kutsua vanhemmat luokseen jouluksi. 

menni kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei osteta lahjoja aikuisille-päätös on ihan eri tehdä toisten lapsiperheiden kesken kuin sellaisten sisarusten, joilla osalla on ja osalla ei ole lapsia (jotkut voivat jopa jäädä lapsettomiksi). Ajatelkaapa nyt ihan aivoilla ja sydämellä: ap on juuri kotoa pois muuttanut, todennäköisesti vähävarainen opiskelija, lähes lapsi itsekin. Nyt KUKAAN ei anna hänelle jouluna MITÄÄN, ei edes oma äiti. Todennäköisesti sisarten miehet antavat jotain vaimolleen (vaikka anoppi päättänyt, että ei lahjoja aikuisten kesken) ja sisaret miehilleen (muutenhan se helvetti repeää niin kuin av:lta tiedämme). Ap:lta, todennäköisesti vähävaraiselta opiskelijalta, odotetaan sen sijaan lahjoja sisarusten lapselle, tosi reilua. Joka lahjan antaa, se lahjan saa. Jos ap:n äidillä olisi yhtään tilannetajua, hän laittaisi lastenlasten lahjojen lisäksi paketit nuoremmille sinkkulapsilleen ja lastenlasten vanhemmat muistaisivat lasten nimissä sinkkutätiä ja -emoa ja isovanhempia.

Itse olen köyhemmästä perheestä. Ei meillä ollut koskaan rahaa ostaa mitään ihmeellisyyksiä kenellekään. Lapsille ostettiin lahjoja, mutta joulupukki toi kyllä aina aikuisillekin lahjoja. Olishan ne lapsetkin ihmetelleet, jos aikuisille ei ole lahjoja. Äiti teki joka joulu kahdet villasukat, sellaiset tukevat saapassukat ja sitten ihanan pehmeät unisukat. Isä usein teki aikuisille jotain linnunpönttöjä, joihin kätki viinipullon tai setelin (100mk oli kova juttu).

Kinkunvalvojaiset oli isän, veljen ja siskojen miesten juttu. Lapsetkin usein unisina kävivät tarkistamassa kinkun kypsymistä (isäni luki aina lapsille). Myös kissat ja koirat osallistui kinkunpaistoon.

Aattoaamuna pilkottiin rosollia, paisteltiin laatikoita, leikattiin graavikaalaa.

Miehet lämmitti savusaunan ja hakkas avannon jäähän ja isä kaiveli juhannuksena tekemiään vihtoja.

Aamulla oli riisipuuroa, johon oli piilotettu joulukolikko (siskon mies manteleille allerginen, niin vaihdettiin mantelit pois).

Päivällä oli kahvia, karpalokiisseliä ja joku suolainen pannukakku.

Kasin aikaan illalla vasta aikasintaan katettiin varsinainen joulupöytä. Oli karja saatu hoidettua ja käyty pesulla. Meillä mentiin vasta jouluaamuna kirkkoon, yleensä hevosella ja reellä. Lapset kapaloitu puoliunisina viltteihin...

Lapset sai yleensä heti aamusta omia hommia, kuusen koristelua, sopivia keittiöhommia, mummon kukkien kastelua ja palkkioksi siitä mummo toi kulhollisen karkkia ja jonkun palapelin, jonka kokoomisessa meni lapsilla helposti koko joulu. Päivällä lapset joutuivat uloskin ja raitis ulkoilma väsäytti ja nukkuivat sitten kunnon päiväunet.

Meillä oli paljon jouluperinteitä, tontuille vietiin ruokaa ja laitettiin lyhtyjä lasten kanssa. Oli ihana nähdä lasten kasvava jännitys. Joskus poiki lehmä jouluaattona ja se saattoi sotkea järjestystä. Joskus joulupöytään tuli siksi eläinlääkärikin ja joku naapuri. Mutta kivaa se oli.

Ja ei lapsetkaan saaneet lahjavuorta. Meillä aikuiset sopi kuka ostaa kenellekin lahjan. Viisi lahjaa oli kaikille sellainen sopiva määrä.

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Aloittajana varmaan jäisin heidän perhejoulustaan pois. Kertoisin kyllä äidille syyksi, että et halua tulla, kun et tunne itseäsi kuin vaivaksi heille. Puhelin kiinni ja hyvää omaa syötävää, kirja ja leffoja (vielä varmaan saisi jonkin elokuvakanavankin asennettua tai sitten kirjastosta DVD-levyjä?). Ostat itse itsellesi lahjan

Ihanalta ja lämminhenkiseltä kuulostaa joulunne. Vaikuttaa, että on ollut paljon perinteitä ja tekemistä, joista kukin löytää mieluisan. Yhdessä tekeminen on yleensä se, joka tuo sen tunnelman ja hyvät muistot.

Itsekin muistan pienenä osallistuneeni järjestelyihin tohkeissani ja juurikin lyhtyjen tekemisen, jotta pukki näkee illalla tulla :) Siinä lapset meni muun mukana, eikä kokoajan tarvinnut olla keskipisteenä, ei ole traumoja jäänyt, päinvastoin. Se jännitys tuli siitä, että niitä perinteitä oli, jotka poikkesivat arjesta, vaikka kaikkia ei voinut pienenä ymmärtääkään.

Niillä, joilla lapset ovat automaattisesti pääosassa jouluna jos isommalla porukalla ollaan, tuntuu enemmän olevan kyse vanhempien huomion tarpeesta. Ei niitä lapsia kiinnosta. Luonnostaan kyllä saavat huomiota aikuisilta muutenkin. Ihan pieniä lapsia sitä vähemmän. Tuota en pysty ymmärtämään, miksi osa porukasta ei voisi puuhailla jotain muuta, eikai kaikkien tarvitse jatkuvasti niitä lapsia silmä kovana tuijottaa?

Vierailija kirjoitti:

Sinä, siskosi ja veljesi olitte joskus ne lapset, joiden mukaan joulu järjestettiin. Enpä oikein usko, että vanhempasi ovat herättäneet teidät kesken yöunien, pukeneet vaatteet päällenne ja lähteneet retuuttamaan puoliunisia lapsia myöhään illalla hautausmaalle. Pikemminkin uskon, että nuo myöhään illalla tapahtuvat asiat ovat muodostuneet jouluperinteeksi vasta sitten, kun te olitte riittävän vanhoja ja jaksoitte valvoa niin pitkään kuin myöhään illalla hautausmaalla käynti edellytti. Nyt siskosi lapset ovat ne lapset, joiden mukaan joulu järjestetään. Kun he kasvavat isommiksi, myöhään illalla tapahtuva hautausmaalla käyminen on taas mahdollista. Ja mikään ei estä sinua ja veljeäsi menemästä nytkin myöhään illalla hautausmaalle. Osaatte varmasti mennä sinne ilman siskoasikin.

Olen eri mieltä.

Enemmän kyse on muutoksesta lasten kasvatuksessa ja asenteessa. Omassa lapsuudessani 90-luvulla pyhät juhlittiin tuolla tyylillä, jota nyt kutsutaan "aikuisten tyyliksi", eli lahjat avattiin lopuksi illalla, syötiin myöhään, käytiin hautausmaalla myöhään illalla. Vanhemmat jopa joivat hiukan alkoholia. Ei ongelmia.

Jopa Uutena Vuotena lapset onnistuivat valvomaan klo 24 saakka, jotta pääsi räjäyttelemään raketteja. Silloin muuten lapset saivat vielä räjäyttää raketteja ja muutoinkin mentiin vanhempien maalaisjärjellä, eikä naurettavan tiukillä säännöillä.

Eli käytännössä kun silloin 90-luvulla saatiin lapsia, ne sopeutettiin siihen aiemmin elättyyn elämään EIKÄ muokattu kokonaan uusiksi kaikkea siksi että nyt on lapsi talossa.

Tässä muokkaamisessa on vain se ongelma, että aiempi elämäntyyli on ollut hyvä juuri siksi että sitä eläneet ovat muokanneet siitä omanlaisensa, tekeekö sitten hyvää ihmiselle että koko mukava elämäntyyli myllätään uusiksi? Niiltäkin osin joita ei edes tarvitsisi muuttaa? Ja mites sitten ne toiset jotka ovat osallistuneet vanhaan elämäntyyliin ja nyt mylläyksen myötä eivät enää sovikaan siihen? Onko se niille sitten vaan soronoo?

Vierailija kirjoitti:

Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle. 

Suorastaan tyly näkemys, että perheestä tulisi jotenkin vähemmän tärkeä, kun uusia ihmisiä astuu kuvioon. Sisar on sisar, eikä tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka rinnalle tulisi muutakin. Ymmärrän, että myös minä olen hänelle edelleen tärkeä ja meillä on edelleen oma ainutlaatuinen suhteemme, jota vaalia aina kun tilaisuus sallii. Olkoon ne vaikka sitten satunnaiset kikatteluhetket aikuisinakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, siskosi ja veljesi olitte joskus ne lapset, joiden mukaan joulu järjestettiin. Enpä oikein usko, että vanhempasi ovat herättäneet teidät kesken yöunien, pukeneet vaatteet päällenne ja lähteneet retuuttamaan puoliunisia lapsia myöhään illalla hautausmaalle. Pikemminkin uskon, että nuo myöhään illalla tapahtuvat asiat ovat muodostuneet jouluperinteeksi vasta sitten, kun te olitte riittävän vanhoja ja jaksoitte valvoa niin pitkään kuin myöhään illalla hautausmaalla käynti edellytti. Nyt siskosi lapset ovat ne lapset, joiden mukaan joulu järjestetään. Kun he kasvavat isommiksi, myöhään illalla tapahtuva hautausmaalla käyminen on taas mahdollista. Ja mikään ei estä sinua ja veljeäsi menemästä nytkin myöhään illalla hautausmaalle. Osaatte varmasti mennä sinne ilman siskoasikin.

Olen eri mieltä.

Enemmän kyse on muutoksesta lasten kasvatuksessa ja asenteessa. Omassa lapsuudessani 90-luvulla pyhät juhlittiin tuolla tyylillä, jota nyt kutsutaan "aikuisten tyyliksi", eli lahjat avattiin lopuksi illalla, syötiin myöhään, käytiin hautausmaalla myöhään illalla. Vanhemmat jopa joivat hiukan alkoholia. Ei ongelmia.

Jopa Uutena Vuotena lapset onnistuivat valvomaan klo 24 saakka, jotta pääsi räjäyttelemään raketteja. Silloin muuten lapset saivat vielä räjäyttää raketteja ja muutoinkin mentiin vanhempien maalaisjärjellä, eikä naurettavan tiukillä säännöillä.

Eli käytännössä kun silloin 90-luvulla saatiin lapsia, ne sopeutettiin siihen aiemmin elättyyn elämään EIKÄ muokattu kokonaan uusiksi kaikkea siksi että nyt on lapsi talossa.

Tässä muokkaamisessa on vain se ongelma, että aiempi elämäntyyli on ollut hyvä juuri siksi että sitä eläneet ovat muokanneet siitä omanlaisensa, tekeekö sitten hyvää ihmiselle että koko mukava elämäntyyli myllätään uusiksi? Niiltäkin osin joita ei edes tarvitsisi muuttaa? Ja mites sitten ne toiset jotka ovat osallistuneet vanhaan elämäntyyliin ja nyt mylläyksen myötä eivät enää sovikaan siihen? Onko se niille sitten vaan soronoo?

Eri tavat eri perheissä. Omat lapseni ovat syntyneet 1980- ja 1990-luvuilla ja minä 1960-luvulla. Eikä sen paremmin omat lapseni kuin minäkään valvottu jouluna eikä uutena vuotena puolille öin ennenkuin vasta lähempänä kouluikää. Omien lasteni lapsuudessa oli aika tavallista, että uudenvuodenyönä raketteja ampui ihmisiä, jotka eivät olleet ihan selvinpäin ja muutenkin paljon humalaisia liikenteessä, joten eipä tullut mieleenikään lähteä pienten lasten kanssa silloin ulos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle. 

:DDD Ei me kuopukset nyt ihan noin tyhmiä olla. Emme kaipaa lapsuuden lahjavuorta, joulupukkia ja siskon kanssa kikattelua. (Niiden paljon vanhempien sisarusten kanssa ei olla koskaan edes kikateltu, koska ikäeroa on niin paljon.) Olisi vaan ihan kiva, jos joku kysyisi, että mitä sulle kuuluu. Ja että saisi jumapliuti katsoa telkkaria omassa lapsuudenkodissaan ja ottaa lasin viiniä, vaikka sisko menikin lisääntymään. Ja puhua omalle äidilleen muistakin kuin siskon kakaroista. En minäkään vaadi, että koko suvun on nyt k*setettava kanssani koiraa monta kertaa päivässä, koska minä menin sellaisen hankkimaan. Ei tarvi koko joulua järjestellä minun koirani ulkoilureissujen ympärille.

Kai kaikki sentään kokoontuvat kuusen ympärille, kun turri repii luun paketistaan ja seuraavat huokaillen kun kaluaa sitä autuaana? Vähintä, mitä voi sukulaisilta vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle. 

Suorastaan tyly näkemys, että perheestä tulisi jotenkin vähemmän tärkeä, kun uusia ihmisiä astuu kuvioon. Sisar on sisar, eikä tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka rinnalle tulisi muutakin. Ymmärrän, että myös minä olen hänelle edelleen tärkeä ja meillä on edelleen oma ainutlaatuinen suhteemme, jota vaalia aina kun tilaisuus sallii. Olkoon ne vaikka sitten satunnaiset kikatteluhetket aikuisinakin.

Enhän mä väittänytkään, että sisar ei olisi tärkeä. Hän vaan ei ole enää kaikista tärkein vaan kaikista tärkeimpiä ovat omat lapset ja puoliso. Sen jälkeen tulevat omat vanhemmat ja sisarukset. 

Ymmärrän hyvin AP:n ajatukset, vaikkakin oma toteutus toisenmoinen.

Olen ~25-vuotias ja jo useamman joulun haaveillut omassa kodissani yksin tai mieheni kanssa vietetystä joulusta. Tähän asti olemme mieheni kanssa kuitenkin olleet joko joulun töissä tai taipuneet vanhempiemme tahtoon eli viettäneet joulut heidän luonaan, vaihdettu osoite toisille vanhemmille sitten joulupäivänä.

Miehen vanhemmilla vietetään miehen siskon lapselle omistettua joulua, täysin ymmärrän tämän, mutta itseäni sellainen ei kiinnosta ja kaipaan joululta ennenkaikkea rauhaa ja rentoa olemista hyvän ruoan parissa.

Omilla vanhemmillani olen sisaruksistani ainoa, joka on enää aikuisiällä halunnut ylipäänsä joulua viettää ja äitini syyllistää minua siitä, että joutuvat viettämään joulunsa ihan kahdestaan.

En pidä valehtelusta, mutta tänä vuonna olen kokenut vain täysin ylitsepääsemättömäksi viettää joulua muualla, kuin omassa kodissani ja olenkin antanut molempien vanhempien ymmärtää, että olemme töissä. Vielä en ole joutunut suoraan valehtelemaan ja pelkään, etten siihen sitten pysty ja taas pitäisi viettää joulua muiden ehdoilla.

En vain käsitä, miten se voi olla vanhemmille niin hankalaa ymmärtää, että haluamme oman joulun, ovathan hekin alkaneet aikuisena viettää sitä omaansa??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä, siskosi ja veljesi olitte joskus ne lapset, joiden mukaan joulu järjestettiin. Enpä oikein usko, että vanhempasi ovat herättäneet teidät kesken yöunien, pukeneet vaatteet päällenne ja lähteneet retuuttamaan puoliunisia lapsia myöhään illalla hautausmaalle. Pikemminkin uskon, että nuo myöhään illalla tapahtuvat asiat ovat muodostuneet jouluperinteeksi vasta sitten, kun te olitte riittävän vanhoja ja jaksoitte valvoa niin pitkään kuin myöhään illalla hautausmaalla käynti edellytti. Nyt siskosi lapset ovat ne lapset, joiden mukaan joulu järjestetään. Kun he kasvavat isommiksi, myöhään illalla tapahtuva hautausmaalla käyminen on taas mahdollista. Ja mikään ei estä sinua ja veljeäsi menemästä nytkin myöhään illalla hautausmaalle. Osaatte varmasti mennä sinne ilman siskoasikin.

Olen eri mieltä.

Enemmän kyse on muutoksesta lasten kasvatuksessa ja asenteessa. Omassa lapsuudessani 90-luvulla pyhät juhlittiin tuolla tyylillä, jota nyt kutsutaan "aikuisten tyyliksi", eli lahjat avattiin lopuksi illalla, syötiin myöhään, käytiin hautausmaalla myöhään illalla. Vanhemmat jopa joivat hiukan alkoholia. Ei ongelmia.

Jopa Uutena Vuotena lapset onnistuivat valvomaan klo 24 saakka, jotta pääsi räjäyttelemään raketteja. Silloin muuten lapset saivat vielä räjäyttää raketteja ja muutoinkin mentiin vanhempien maalaisjärjellä, eikä naurettavan tiukillä säännöillä.

Eli käytännössä kun silloin 90-luvulla saatiin lapsia, ne sopeutettiin siihen aiemmin elättyyn elämään EIKÄ muokattu kokonaan uusiksi kaikkea siksi että nyt on lapsi talossa.

Tässä muokkaamisessa on vain se ongelma, että aiempi elämäntyyli on ollut hyvä juuri siksi että sitä eläneet ovat muokanneet siitä omanlaisensa, tekeekö sitten hyvää ihmiselle että koko mukava elämäntyyli myllätään uusiksi? Niiltäkin osin joita ei edes tarvitsisi muuttaa? Ja mites sitten ne toiset jotka ovat osallistuneet vanhaan elämäntyyliin ja nyt mylläyksen myötä eivät enää sovikaan siihen? Onko se niille sitten vaan soronoo?

Oi kultainen -90 -luku

Tätä aion soveltaa myös lapseeni, jonka ensimmäinen joulu tämä on. Jotenkin vain vieroksun sitä "lasten ehdoilla" -menoa tilanteessa kuin tilanteessa. Oman lapseni haluan oppia kunnioittamaan aikuisia ja ylipäänsä muita ja käyttäytymään erilaisissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle. 

Suorastaan tyly näkemys, että perheestä tulisi jotenkin vähemmän tärkeä, kun uusia ihmisiä astuu kuvioon. Sisar on sisar, eikä tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka rinnalle tulisi muutakin. Ymmärrän, että myös minä olen hänelle edelleen tärkeä ja meillä on edelleen oma ainutlaatuinen suhteemme, jota vaalia aina kun tilaisuus sallii. Olkoon ne vaikka sitten satunnaiset kikatteluhetket aikuisinakin.

Enhän mä väittänytkään, että sisar ei olisi tärkeä. Hän vaan ei ole enää kaikista tärkein vaan kaikista tärkeimpiä ovat omat lapset ja puoliso. Sen jälkeen tulevat omat vanhemmat ja sisarukset. 

Entä jos puolison kanssa menevät sukset ristiin? Nouseeko sisarus taas pykälän ylöspäin jos tarvitset jakajaa/kuuntelijaa yksinhuoltajan arjen kuormittavuuteen? Vaarallinen, itsekeskeinen tie. En lähtisi arvottamaan suhteita noin. En enää ihmettele, mistä lapsettomien sisarusten paha mieli kumpuaa, kuka haluaa aina tulla vasta muiden, tärkeämpien jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketjun vastauksista näkee minkälaisia nykyajan parikymppiset ovat, eli itseään täynnä olevia narsisteja ja herkkänahkaisia mielensäpahoittajia. Ei ihme, että mt-palveluissa on ruuhkaa.

Otetaan kato mallia vanhemmista ja viisaammista.

Ketjussa voiton vie 10-1 aloittaja tuntemukset suhteessa lapsellisten sisarusten kokemuksiin. #metoo kampanja tässäkin, kun avataan niitä vuosikymmeniä loukattuja tunteita, joita lapsettomien sisarusten on vain pitänyt sietää - koska se MINIÄ/KÄLY nyt vaan on yhtäkkiä kaiken keskipisteenä tuotettuaan ne jatkokappaleet sukuun  ja näin ne vanhat jouluperinteet kärsivät - koska luonnollisesti ne anopit ja omat äidit sitten haluavat yrittää säilyttää ne suhteensa poikaansa, oli se miniä miten myrkyllinen tahansa. Been there, experienced it. Kyllähän se on loukannut, kun lapsettoman joulunviettotavoista ei olla lainkaan kiinnostuneita ja oletusarvo on  tietenkin että lapsiperheiden ehdoilla mennään ja muistetaan monin tavoin. Omat jouluperinteet roskiiin ja sitten sitä tekohymistelyä jonkun vieraan perheenseen tullen perinteiden kanssa. Ei enää tehty kotona jouluperinteitä, ei kuusta ei lahjoja ei omaa jouluaaton valmistelua - koska kaikki piti suunnata vain siihen lapselliseen perheeseen. Koska ne lapsenlapset ovat vain enää tärkeitä.

Minulle se on aiheuttanut vuosikymmenten surun menettäessäni oman rakkaan isäni varhain ja oman äitini keskittyessä vain toiseen lapseensa ja hänen mukavaksi olon tekemiseensä. Sanomattakin on selvää, että tästä innostuneena tästä toisesta lapsesta on tullut varsinainen ilkiö ja hirviö suhteessa minuun ja perintöasiatkin on nostettu lähinnä kiristämisen tavalla esiin. Kun ei ole enää ketään puolustamassa sitä nuorempaa sisarusta ja oma äiti nojaa vain siihen lapselliseen lapseensa. 

Kyllä se on vammauttanut esimerkiksi minut ja sadat tuhannet varmaan muutkin lapsettomat tässä maassa - ja luoneet epäluottamusta samalla muihin ihmisiin, jos ja kun oma perhe pettää niin miten sitten muut.

Viehän se paljon voimia, kun saa kokea, että yhtäkkiä ei ole lainkaan arvokas, koska ei ole lapsellistunut ja ei ole sitä ehkä oikeaa rakastavaa vanhempaakaan enää elossa, vaan kaikki menee vain sen yhden lapsen ehdoilla.

Kuinka moni on poistunut pettyneenä tästä maailmasta, huomatessaan sen julman raadollisuuden, mitä esim juurikin näihin joulunviettotapoihin liittyy ja miten ne lapsettomat /yksinäiset vaan jotenkin kätevsti sysätään syrjään ja toistellaan mantraa: jokainen on oman onnensa seppä.. (tai joulunsa). Pelkkää ilkeilyähän tässäkin ketjussa on nähtävissä näiden lapsellisten osalta. Kai se jossain pistää sitten heidänkin omassatunnossaan lopulta, miten ovat kohdelleet heitä - jotka eivät ole joka ainoa vuosi keskipisteenä.

Eli tässäkin käy hyvin se kohta: Se, jolla on sille annetaan lisää - ja se jolla ei ole, viedään se vähäkin pois.

Rakkautta teille kaikille, väärinkohdelluille ja väärin tahallisesti ymmärretyille, sysään syrjätyille sisaruksille, joiden ''polku'' ei antanut sijaa muuta kuin sille esikoiselle ja tämän perheelle. Kipu on suuri tässä maassa monella - tasapuolisuus ei ole joulun sanoma. Hyljeksintä useinmiten sitäkin enemmän. Vahvemman oikeudella (ulkoisen menestyksen) tietysti.

Niinhän sitä historiassakin kirjoitetaan vain ns voittajien tarinaa. Lapselliset kokevat samoin olevansa suvuissaan tietenkin voittajia, kun kaikki keskittyvät vain heidän tarinasna ylläpitoon.

Keskustelu on hyvä. Ja silmiä aukaiseva. Kiitos aloittajalle.

Ja hyvää Joulua Sinulle))

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle. 

Suorastaan tyly näkemys, että perheestä tulisi jotenkin vähemmän tärkeä, kun uusia ihmisiä astuu kuvioon. Sisar on sisar, eikä tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka rinnalle tulisi muutakin. Ymmärrän, että myös minä olen hänelle edelleen tärkeä ja meillä on edelleen oma ainutlaatuinen suhteemme, jota vaalia aina kun tilaisuus sallii. Olkoon ne vaikka sitten satunnaiset kikatteluhetket aikuisinakin.

Enhän mä väittänytkään, että sisar ei olisi tärkeä. Hän vaan ei ole enää kaikista tärkein vaan kaikista tärkeimpiä ovat omat lapset ja puoliso. Sen jälkeen tulevat omat vanhemmat ja sisarukset. 

Entä jos puolison kanssa menevät sukset ristiin? Nouseeko sisarus taas pykälän ylöspäin jos tarvitset jakajaa/kuuntelijaa yksinhuoltajan arjen kuormittavuuteen? Vaarallinen, itsekeskeinen tie. En lähtisi arvottamaan suhteita noin. En enää ihmettele, mistä lapsettomien sisarusten paha mieli kumpuaa, kuka haluaa aina tulla vasta muiden, tärkeämpien jälkeen.

Ei vaan siskon asema on sama kuin on ollut ennen eroakin. Onhan sillä siskolla omakin elämänsä. Ja eronneella ystävänsä ja kaverinsa sisarustensa lisäksi. Mä taas en yhtään ihmettele, mistä parisuhdeongelmat ja lasten ja nuorten ongelmat johtuu, jos vanhemmat eivät pidä puolisoaan ja lapsiaan elämänsä tärkeimpinä ihmisinä. 

Amaryllis kirjoitti:

Miksi otat paineita? Miksi edes järjestät joulua, jos muutenkin ottaa voimille? Lopeta. Kukaan ei halua katsella marttyyria. Koita nyt nainen, jo isoäidiksi ehtinyt, harjoittaa vähän tervettä itsekkyyttä. Ei siitä tarvitse tehdä numeroa. Ilmoitat vaan että "hei tiedoksi kaikille etten jaksa tänä vuonna järkätä joulua".

Minä mikään marttyyri ole. Toivon että tulevat. Mutta sellaisella mielellä että se mitä järkkään myös kelpaa ja itse täydentävät siinä kohtaa mitä toivovat joululta ja arvaavat vanhasta tottumuksesta ettei meillä ehkä ole.

Perhesuhteita kannattaisi vaalia senkin takia, että suuremmalla todennäköisyydellä kumppanit ja ystävät vaihtuvat, kuin vanhemmat ja sisarukset. Viittä miestä myöhemmin, he voivat olla ainoita, jotka todella tuntevat elämäntarinasi ja sinut vaihtuvista elämäntilanteista huolimatta. Toki omat lapset ovat tärkeimmät, mutta heitäkään tuskin haittaa, jos ympärillä on sukua ja välittäviä aikuisia. Olettaen, että heitä ei ole karkoitettu ajan saatossa oman lapsiperhekeskeisyyden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle. 

:DDD Ei me kuopukset nyt ihan noin tyhmiä olla. Emme kaipaa lapsuuden lahjavuorta, joulupukkia ja siskon kanssa kikattelua. (Niiden paljon vanhempien sisarusten kanssa ei olla koskaan edes kikateltu, koska ikäeroa on niin paljon.) Olisi vaan ihan kiva, jos joku kysyisi, että mitä sulle kuuluu. Ja että saisi jumapliuti katsoa telkkaria omassa lapsuudenkodissaan ja ottaa lasin viiniä, vaikka sisko menikin lisääntymään. Ja puhua omalle äidilleen muistakin kuin siskon kakaroista. En minäkään vaadi, että koko suvun on nyt k*setettava kanssani koiraa monta kertaa päivässä, koska minä menin sellaisen hankkimaan. Ei tarvi koko joulua järjestellä minun koirani ulkoilureissujen ympärille.

Minä panen paremmaksi :)

Siskoni tietenkin pyöritti koko meidän perhettä lastensa ympärillä. Asia ok, minä leikin hänen lastensa kanssa (minulle ei katettu kahvikuppia aikuisten pöytään edes, vaan sain mehulasin vielä 20 vuotiaana lastenlasten pöytään, että vahdin siskon lapsia).

Noo, kun sain ne omat lapset ja oltiin vanhempiemme luona, siskoni kuuli sen ja eikös paukkaissut sisään omien lastenlapsiensa kanssa ja siitä taas rumba alkoi ja äidillämme ei ollut aikaa kysellä minun lasten kuulumisia, kun oli ne siskon lapsenlapset.

Yhden ainoan kerran minun lapset oli äitimme luona yötä ilman minua. Lapset oli onnellisia, että saavat kerrankin aikaa mummin kanssa. Silloinkin siskoni vääntyi sinne yökylään lastenlasten kanssa. Minun lapset sanoikin, ettei ikinä enää lähde mummolaan yöksi, kun mummi joutuikin siskoni lapsenlapsia hoitamaan koko ajan.

Joten kyllä me kuopukset saamme aika pitkälle joustaa välillä :)

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa voiton vie 10-1 aloittaja tuntemukset suhteessa lapsellisten sisarusten kokemuksiin. #metoo kampanja tässäkin, kun avataan niitä vuosikymmeniä loukattuja tunteita, joita lapsettomien sisarusten on vain pitänyt sietää - koska se MINIÄ/KÄLY nyt vaan on yhtäkkiä kaiken keskipisteenä tuotettuaan ne jatkokappaleet sukuun  ja näin ne vanhat jouluperinteet kärsivät - koska luonnollisesti ne anopit ja omat äidit sitten haluavat yrittää säilyttää ne suhteensa poikaansa, oli se miniä miten myrkyllinen tahansa. Been there, experienced it. Kyllähän se on loukannut, kun lapsettoman joulunviettotavoista ei olla lainkaan kiinnostuneita ja oletusarvo on  tietenkin että lapsiperheiden ehdoilla mennään ja muistetaan monin tavoin. Omat jouluperinteet roskiiin ja sitten sitä tekohymistelyä jonkun vieraan perheenseen tullen perinteiden kanssa. Ei enää tehty kotona jouluperinteitä, ei kuusta ei lahjoja ei omaa jouluaaton valmistelua - koska kaikki piti suunnata vain siihen lapselliseen perheeseen. Koska ne lapsenlapset ovat vain enää tärkeitä.

Minulle se on aiheuttanut vuosikymmenten surun menettäessäni oman rakkaan isäni varhain ja oman äitini keskittyessä vain toiseen lapseensa ja hänen mukavaksi olon tekemiseensä. Sanomattakin on selvää, että tästä innostuneena tästä toisesta lapsesta on tullut varsinainen ilkiö ja hirviö suhteessa minuun ja perintöasiatkin on nostettu lähinnä kiristämisen tavalla esiin. Kun ei ole enää ketään puolustamassa sitä nuorempaa sisarusta ja oma äiti nojaa vain siihen lapselliseen lapseensa. 

Kyllä se on vammauttanut esimerkiksi minut ja sadat tuhannet varmaan muutkin lapsettomat tässä maassa - ja luoneet epäluottamusta samalla muihin ihmisiin, jos ja kun oma perhe pettää niin miten sitten muut.

Viehän se paljon voimia, kun saa kokea, että yhtäkkiä ei ole lainkaan arvokas, koska ei ole lapsellistunut ja ei ole sitä ehkä oikeaa rakastavaa vanhempaakaan enää elossa, vaan kaikki menee vain sen yhden lapsen ehdoilla.

Kuinka moni on poistunut pettyneenä tästä maailmasta, huomatessaan sen julman raadollisuuden, mitä esim juurikin näihin joulunviettotapoihin liittyy ja miten ne lapsettomat /yksinäiset vaan jotenkin kätevsti sysätään syrjään ja toistellaan mantraa: jokainen on oman onnensa seppä.. (tai joulunsa). Pelkkää ilkeilyähän tässäkin ketjussa on nähtävissä näiden lapsellisten osalta. Kai se jossain pistää sitten heidänkin omassatunnossaan lopulta, miten ovat kohdelleet heitä - jotka eivät ole joka ainoa vuosi keskipisteenä.

Eli tässäkin käy hyvin se kohta: Se, jolla on sille annetaan lisää - ja se jolla ei ole, viedään se vähäkin pois.

Rakkautta teille kaikille, väärinkohdelluille ja väärin tahallisesti ymmärretyille, sysään syrjätyille sisaruksille, joiden ''polku'' ei antanut sijaa muuta kuin sille esikoiselle ja tämän perheelle. Kipu on suuri tässä maassa monella - tasapuolisuus ei ole joulun sanoma. Hyljeksintä useinmiten sitäkin enemmän. Vahvemman oikeudella (ulkoisen menestyksen) tietysti.

Niinhän sitä historiassakin kirjoitetaan vain ns voittajien tarinaa. Lapselliset kokevat samoin olevansa suvuissaan tietenkin voittajia, kun kaikki keskittyvät vain heidän tarinasna ylläpitoon.

Keskustelu on hyvä. Ja silmiä aukaiseva. Kiitos aloittajalle.

Ja hyvää Joulua Sinulle))

Ei voi muuta sanoa kuin että voi apua. 

Mutta todellakin tämän keskustelun jälkeen ymmärrän todella paljon paremmin tämän palstan ahdasmielistä ja vihamielistä ilmapiiriä. Siellähän ne lapsettomat aikuiset ihmiset, jotka eivät kestä sitä, etteivät enää ole jatkuvasti valokeilassa ja että heidän asiansa ihan oikeasti on aivan evvk, huutelee pahaa oloaan pihalle.

Ehkä se tosiaan on niin, että kun hankkii lapsia, hankkii myös sen ELÄMÄN!!!

Vierailija kirjoitti:

Kuten täälläkin on nähtävissä, joulu on alhaista näpäyttelyn aikaa monissa perheissä. Pulleat miniät komentelevat suvun sinkkujäseniä lastensa avulla, ilkeilevät kälyilleen sinkkuudesta, pakottavat piioiksi, nokittelevat ja pistävät itsensä muiden edelle, "koska joulu on lasten juhla" ja aikuisten sotatanner.

Parasta on jättää kukkoilevat lapselliset keskenään viettämään joulua, tosin meillä se johti siihen, etteivät perheelliset vaivautuneet paikalle, kun ei paikalla ollut ketään, jota alistaa samalla tekosyyllä. Pelkäsivät kai joutuvansa itse siihen osaan, mikä sinkuilla oli siihen asti ollut, siis vahvempi tahtoisen perheellisen sukulaisen nälvittäväksi ja auttamaan anoppia keittiössä.

Eivät lapset itse päätä mitä jouluna tehdään ja missä aikataulussa, vaan lasten vanhemmat. Valtapeli on niin helppoa pilttien avulla ja miniäkin pääsee niiden varjolla määräilemään koko sukua. Lapsenlapset riistetään isovanhemmilta, jos miniältä vaaditaan käytöstapoja. Sinkku oli se sylkykuppi ja ukkosenjohdatin, johon vinoilut ja vihat oli helppo jouluisin purkaa. Kun ei sinkku tullut nälvittäväksi, eivät miniätkään vaivautuneet paikalle, koska talon perheellinen tytär toimi joulun ylimpänä johtajana ja tirehtöörinä. Miniätkin voisivat kasvaa aikuisiksi ja suoda lapsilleen sen rauhaisan joulun, kyllähän siellä käsipareista on pulaa. Valmiiseen pöytään lapsineen änkevät ja lahjat keräävät, vaikkeivat mihinkään osallistu. Grow up!

Jos tuossa oli siteeksikään totta, niin aika hirveää menoa on.

En mitään tuon kaltaista ole nähnyt omassa tai mieheni suvuissa.