Lue keskustelun säännöt.
Ei huvita mennä vanhemmille jouluksi, kun lapsenlapsia saatuaan eivät enää kiinnostu meistä lapsettomista aikuisista lapsistaan
02.12.2017 |
Nyt viimeisimpänä niittinä äiti soitti ja ilmoitusasiana totesi, että ei sitten osteta aikuisille lahjoja, kun on jo tuota pikkuväkeäkin taas. No mikäpä siinä sitten, enhän minä voi pakottaa ketään ostamaan lahjaa itselleni, mutta olisihan se nyt ihan kiva saada vaikka pyjama tai joku kirja.
Meitä on siis kolme lasta, isosiskolla on kolme lasta itselleen ja minä ja pikkuveli ollaan +20-vuotiaita lapsettomia nuoria aikuisia. Jo pari viime joulua ovat olleet sitä, että kaikki meille aiemmin tärkeät jouluperinteet on muutettu sellaisiksi, että ne sopivat pikkulapsille. Ei enää käydä hautausmaalla myöhään illasta kun se on kauneimmillaan, ruoka syödään joskus yhdeltä että lapset pääsevät avaamaan pakettejaan kahdelta ja sitten pitää jaksaa koko loppuilta ihastella, miten nyt on niin lysti katsoa lasten iloa. Ei voi katsoa telkkarista minkään ihanan sarjan jouluspesiaalia kun ne eivät sovi lapsille ja niin edelleen. Ei siinä mitään, siskon lapset ovat kivoja, mutta jotenkin tosta joulusta huokuu niin se, että millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että lapsilla on kivaa. Joulu on tosiaan lasten juhla, ja vain ja ainoastaan lasten tässä perheessä...
Melkein mietin että mitä jos jäisi vain kotiin, mutta sitäkin saa sitten selitellä eikä kehtaa sosiaalisen paineen vuoksi töissä kertoa, että jouluna makasin yksin omalla sohvallani käsi Julia-rasiassa ja katsoin romanttisia komedioita. Ja koska junaliikennöinti lakkaa jouluaattona, ei voi myöskään mennä vain jouluillaksi käymään, kun välimatkaa on kuitenkin melkolailla. Autoa ei ole käytettävissä.
Onko muilla tällaisia tuntemuksia, vai olenko minä vaan jotenkin hirveän inhottava ja itsekäs ihmisp*rse kun tällaisia kehtaan edes ajatella?
Kommentit (742)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja muutenko sinua ei voi muistaa ja huomioida kuin lahjalla? Sekö se on ainoa asia, joka kelpaa sinulle todisteeksi siitä, että joku välittää sinusta? Kovin olet materialistinen ihminen, jos näin on.
Tämän ketjun mukaan aikuisia ei tarvitse muistaa lahjoilla EIKÄ huomiolla. Ei saa haluta katsoa televisiota, pelata pelejä muiden aikuisten kanssa eikä aikuismaista keskustelua. Ei saa haluta mennä kirkkoon tai haustausmaalle. Pyhimysmäisesti pitää vaan saada ilonsa siitä että sisarusten lapset saivat keon lahjoja. Tätä kritisoin. Voit halutessasi vääntä äasian niin, että itsekkäät velat ne vaan lahjoja haluaa, mutta oikeasti tämä keskustelu käsittelee paljon laajempaa ongelmaa. Vanhemmilla on kai vaan päät niin paljon pehmenneet lelukuvastojen tuijottelusta, etteivät voi ymmärtää, miten pahalta totaalisesti huomiotta jättäminen niistä lapsettomista sisaruksista tuntuu. Ei ole kyse materiasta, vaan rakkaudenosoituksista, ja niiden puutteesta.
Jostain kumman syystä se rakkaudenosoitusten puute tuntuu monella täällä pelkistyvän juurikin niihin lahjoihin ja niiden puutteeseen.
Ja ettäkö ei saa pelata pelejä, katsoa tv:tä, käydä kirkossa tai keskustella? Kuulostaa enemmänkin katkeruuden keskellä kehitetyltä olkiukolta kuin miltään oikean elämän tilanteelta. Meillä on vuosikaudet ollut pieniä lapsia mukana joulunvietossa ja silti ollaan aina tehty niitä asioita, joita aina ennenkin: katseltu telkkaria, syöty jouluruokaa, käyty hautausmaalla jne. ja tietenkin katseltu sitä lasten riemua kun aukovat pakettejaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju herätti mussa aika monia tunteita. Omilla vanhemmillani tuli "joulu on lasten juhla ja piste"-asenne heti kun ensimmäiset lapsenlapset syntyivät. Kaikki aiemmat perheemme ihanat jouluperinteet jäivät historiaan. Olin tuolloin 25-vuotias jo omillani asuva. Alla listaus perinteistä, jotka vanhempani kokivat turhiksi ja typeriksi taloudessaan silloin, kun sisarukseni saivat lapsenlapsia.
- perinteinen joulupuuro jouluaaton lounaaksi vaihtui lasten suosikiksi makaronilaatikoksi. Perusteluna "kyllä lasten täytyy saada kunnon ruokaa eikä mitään puuroa!" Toki kävin hakemassa puuroainekset ja keitin puuron itse mutta äiti paasasi isoon ääneen että "älä keitä sitten koko kattilallista, kun minä tein makaronilaatikkoa".
- tunnelmallinen iltapäivän joulukirkko hautausmaakävelyineen jäi väliin kun "lapset ei jaksa". Helsinkiin 18-vuotiaana muuttaneena minulla ei ole ajokorttia, en viitsinyt lähteä 8 kilometrin kirkkomatkaa tekemään kävellen.
- jouluillallinen alkupaloineen, jälkiruokineen ja viineineen jäi väliin, sen korvasi klo 17 syötävä lapsiystävällinen ruoka tyyliin perunamuusi ja lihapullat. Tarjouduin tekemään ja hakemaan omilla rahoillani kaupasta aineksia parempaan jouluruokaan, mutta vastaanotto oli "syödään kaikki samaa ruokaa samassa pöydässä".
- lahjat jaettiin jo iltapäivällä, loppuilta meni lasten kanssa leikkiessä. Siis vanhempieni ja sisarusteni aika. Ennen mm. pelailimme lautapelejä, katsoimme tv:stä joulukonsertteja, juttelimme.
- loppuillasta söimme vielä hyviä juustoja ja viinejä lisukkeineen. Ostin tuliaisiksi kerran vanhemmilleni ainekset loppuillan juustopöytään (plus viinit), mutta vanhemmat vaan kommentoivat, että eiväthän lapset näistä tykkää, miksi ostit.
- lastenlasten myötä myös minun vanhemmilleni tuli asenne "vain lapsille lahjat". Siis ei aikuisille lapsille kuitenkaan.
Nyt kolmeen vuoteen en ole enää lähtenyt maakuntiin vanhempieni luo jouluksi. Sisareni ja veljeni perheet sen sijaan ovat siellä lähestulkoon joka vuosi. He tulevat käytännössä valmiiseen joulupöytään, oikein vanhempieni vaatimana. Sisarukseni puolisoineen toki tykkäävät kun on valmis ruokatarjoilu ja lapsille koko ajan viihdykettä ja valtavat lahjapaketit "joulupukilta". Itse nautin kodissani siitä, että laitan hyvää ruokaa, juon laatuviinejä, luen kirjoja, katson sarjoja netistä, käyn lenkkeilemässä ja ostan itselleni mieluisat lahjat. Ihan yksin en suinkaan ole, sillä tapaninpäivästä alkaen kutsun ystäviäni käymään esim syömään juustotarjottimen valikoimaa viinien kanssa. Oikein ihana ja tunnelmallinen on nykyään jouluni, mutta vähän kyllä harmittaa, että vanhempani eivät näytä kaipaavan minun seuraani jouluna. Lapsuudessani ja nuoruudessani meillä oli vanhempien kotona kyllä ihanat joulut, niitä myönnän kaipaavani.
Valmiiseen joulupöytään? Syömään makaronilaatikkoa?
Missä vaiheessa teille tuli viiniperinne? Kun oli 18 v.?
Kyllä ihan lapsuudestani saakka aikuiset ovat ottaneet jouluruoan kanssa punaviiniä muutaman lasillisen. Eivät känniin asti koskaan tietenkään, en muista koskaan nähneeni vanhempiani päihtyneenä. 18-vuotiaana en vielä välittänyt viinin mausta, mutta sain Alkosta ostettua puolimakeaa, vähän hienompaa joulusiideriä sen sijaan ruokajuomaksi. Nyt lastenlasten ilmaannuttua vanhemmille on kuitenkin tullut raivopäinen asenne, että lapset ja viini eivät kuulu yhteen. Minun onkin ollut hyvin vaikea käsittää miksi näin on, koska omassa lapsuudessani se oli ihan joulun perinne, että vanhemmat ostivat kallista vuosikertaviiniä illalliselle.
En osaa sanoa, harmittaako sisaruksiani nuo arkiset tarjoilut. Luulisin, että heille tärkeintä on se että saavat nukkua pitkään (ja päiväunia!) kun isovanhemmat leikittävät ja hoitavat muksuja. Ainakin viime jouluna facebookissa veljeni vaimo oli kirjoittanut, että joulunpyhien kokokohta on kun saa nukkua univelkoja pois. Heillä oli silloin 1-vuotias vauva, eli sinänsä kyllä ymmärrän.
Itse olen sen verran ruokahifistelijä, että jos niin vanhempani ja sisarukseni haluaisivat, voisin joku joulu tullakin vanhemmilleni joulunviettoon ns. ruoka/tiskaushommiin. Ihan mielelläni suunnittelisin useamman ruokalajin menuun ja osallistuisin kustannuksiin omalta osaltani. Se vaan edellyttäisi sitä, että lapset olisivat ihmisinä muiden joukossa, ei huomion keskipisteenä "lapsentahtisesti" kuten veljelläni ja tämän vaimolla on tapana sanoa.
Näin niistä lapsista kasvatetaan älykääpiöitä kun tehdään asiat raivopäisellä "lapsentahtisuudella" ja lapsia pidetään jumalasta seuraavana, ei normaalina ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin tokaistu siellä 266 - juuri näin. Ärsyttää tämä nykymeno lapsien ylistäminen.. tyyliin.. nyt kaikki KUUNTELEE, mitä se ANNIPAAVO sanoo.. annipaavo laulaa, annipaavo syö... annipaavo avaa lahjoja.. annipaavo sitä ja tätä. EI ihme, jos narsismi kasvaa ja välinpitämättömyys, kun lasten oikkuja ja näsäviisautta aletaan jo pienestä pitäen nykyään vahvistamaan ja kaikki keskinäinen aikusten välinen kunnioitus ja huomioiminen jää toisarvoiseksi. Näin ne lapset oppii katsomalla, että jahas tällainen meno täällä. Ei kai sitä sitten ketään vanhempia edes kunnioiteta, kun se oma malli saadaan ihan kotoa käsin ja näistä pelkästään lapsikeskeisistä juhlapyhistä.
Saksa ja Ranska paremmin älyävät, että kyse on juhlapyhistä, missä pelkästään lapset eivät näyttele pääosaa. Lapset sopeutuvat enemmän siihen aikuisten rakentamaan perinteeseen eikä päinvastoin. Ei ihme, että perinteet kuolevat, jos aikuiset tässä maassa itse siitä luopuvat. Eli lähimmäistensä (kaikkien) huomioimisesta erityisesti juhlapyhinä ja ruokaperinteet ja muut haudallakäynnit - joulukirkot lisänä.
Suorastaan huvittavaa miten kateellisia jotkut ovat lapsille näiden jouluna saamasta huomiosta. Miten voi aikuinen ihminen muuttua noin helvetin lapselliseksi, kun ei saa jouluna lahjoja tai saa vähemmän huomiota kuin lapset? Siis ihan oikeasti?
Koska minä en helvetti soikoon enää jaksa mennä yleisöksi katsomaan kuinka koko sirkus pyörii lasten ympärillä. Vanhemmat ja isovanhemmat katselkoon ja syököön perunamuusia ja lihapullia jos se on heidän mielestään kivaa, minä haluan joulunpyhiltä jotain muuta. Olisin enemmän kuin iloinen, jos siihen kuuluisi myös aikaa perheenjäsenien kanssa, mutta koska he eivät suostu ulos omasta lapsikuplastaan, niin nähdään sitten joskus toiste. Paitsi että vien vanhemmilleni lahjan, ihan siitä ilosta että he pääsevät moittimaan että lapsille vain piti lahjoja. Ja koska he nyt kuitenkin ovat vanhempiani ja rakkaita minulle.
Älä sure. Kyllä sinäkin kasvat vielä henkisesti ja ymmärrät sitten joskus.
Olen jo kasvanut henkisesti ja ymmärrän, että on turha hakata päätä seinään vuosi toisensa jälkeen ja mennä turhaan pahoittamaan mieltä, kun kotona voi olla juuri niin kuin tuntuu hyvältä. Ei tarvitse mennä itku kurkussa vierashuoneeseen ihmettelemään, että taasko se meni näin.
Et selvästikään ole jos pahoitat mielesi noin vähästä.
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla jonkun 70-85 vuotiaan isoäidin kommentti - rehellinen sellainen - että tosiaan - näinhän sitä on menty - vain sen perheellisen lapsen ehdoilla - ehkä se sinkkulapsi on kipuillut hylkäämistään ja siitä on voitu saada vaikkapa syy - että nojoo, se nyt on niin vaikea ihminen tms - ja se perheellinen lapsi toki lyö varmasti vttä myllyyn, että niinhän se on ja kyllä se hänelle kelpaa - ehkä kieli pitkällä jo sitä perintöäkin kytäten, koska kaikki joulutkin menevät hänen mielensä mukaisesti ja hän kokee olevansa omassa ja isoäitinsäkin mielessä se ''hyvä'' lapsi, vaikka ovat harjoittaneet julmaa hylkäämistä sinkkuveljeään/sisartaan kohden ehkä vuosikymmeniä.
Löytyyköhän koskaan sellaista itsereflektoivaa isoäitifiguuria, joka kykenisi aitoon vuoropuheluun ja tarkastelemaan omia motiivejaan ja käytöstään. Eikä aina syyllistettäisi niitä yksin jääneitä - syystä tai toisesta - elämään pettyneitä. Ja moniin moniin menetyksiin.
Joulu kyllä korostaa irvokkaasti niitä yksinjääneitä sinkkutalouksia - eikä aina pitäisi puhua vain niistä yksinäisistä vanhuksista - vaikka toki heitäkin on ja paljon. Traagista aikaa monelle kaiken kaikkiaan. Kun ei edes kortilla moni jaksa enää muistaa.
Minulla on kaksi aikuista lasta tyttö ja poika 40+. Poika on sinkku, tytöllä on puoliso ja lapsi. Poika, tytär ja tyttären mies ovat aina viettäneet joulua minun luonani nuorina aikuisina. Tytär kävi tietysti myös appivanhemmilla käymässä.
Kun tyttöni lapseni sai oman lapsen, hän kutsui minut ja myös veljensä joulua viettämään omaan kotiinsa. Kaikki saivat lahjoja ja ruokakulut jaettiin. Ei menty vain pikkulapsen ehdoilla. Olen saanut jo vuosia nauttia valmiista joulupöydästä.
Viimeiset noin 6-7 vuotta sinkkupoikani ei ole osallistunut yhteisiin jouluihin, koska hän haluaa olla ulkomailla lämpimässä joulun. Laitan kuitenkin hänelle postissa lahjan ja kortin joka vuosi, ja tyttäreni myös muistaa veljeään, ja poika vierailee sitten joulun jälkeen minun ja siskonsa perheen luona.
Minulla on siis yksi lapsenlapsi mutta olen aina muistanut myös omia lapsia lahjoilla, molempia tasapuolisesti. Tietysti lapsenlapsi on saanut isomman määrän paketteja kuin aikuiset mutta kukaan ei ole jäänyt ilman.
Täytyy olla tyytyväinen että minulla on näin mukavat lapset.
t. Leski-isoäiti 72 v.
Säälittävää miten aikuiset ihmiset valittavat siitä, kun joutuvat jouluna sivusta seuraamaan lasten pakettien availua. Mitäs jos lopettaisitte sen itsesäälissä rypemisen ja vaikka osallistuisitte siihen lapsen iloon sen sijaan, että murjotatte naama norsunvitulla ja haudotte kostoa jossain sohvan nurkassa. Ja jos ette pidä lapsista, niin mikäänhän ei estä teitä järjestämästä ihan omaa jouluanne juuri niin kuin parhaaksi katsotte. Mutta ei, sehän ei tietenkään tule kysymykseen, koska SILLOINHAN JOUTUISI ITSE TEKEMÄÄN JOTAIN JOULUN ETEEN. Ainahan se on helpompaa vaan marssia vanhempien valmiiseen pöytään ja osoittaa kiitollisuutta heittämällä itkupotkuraivarit siitä, miten taas kerran ei mennä perinteiden mukaan, miten siskon mukulat on niin ärsyttäviä, miten jouluruoat on tehty väärin ja miten en saanut yhtään lahjaa tänäkään vuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja muutenko sinua ei voi muistaa ja huomioida kuin lahjalla? Sekö se on ainoa asia, joka kelpaa sinulle todisteeksi siitä, että joku välittää sinusta? Kovin olet materialistinen ihminen, jos näin on.
Tämän ketjun mukaan aikuisia ei tarvitse muistaa lahjoilla EIKÄ huomiolla. Ei saa haluta katsoa televisiota, pelata pelejä muiden aikuisten kanssa eikä aikuismaista keskustelua. Ei saa haluta mennä kirkkoon tai haustausmaalle. Pyhimysmäisesti pitää vaan saada ilonsa siitä että sisarusten lapset saivat keon lahjoja. Tätä kritisoin. Voit halutessasi vääntä äasian niin, että itsekkäät velat ne vaan lahjoja haluaa, mutta oikeasti tämä keskustelu käsittelee paljon laajempaa ongelmaa. Vanhemmilla on kai vaan päät niin paljon pehmenneet lelukuvastojen tuijottelusta, etteivät voi ymmärtää, miten pahalta totaalisesti huomiotta jättäminen niistä lapsettomista sisaruksista tuntuu. Ei ole kyse materiasta, vaan rakkaudenosoituksista, ja niiden puutteesta.
Jostain kumman syystä se rakkaudenosoitusten puute tuntuu monella täällä pelkistyvän juurikin niihin lahjoihin ja niiden puutteeseen.
Ja ettäkö ei saa pelata pelejä, katsoa tv:tä, käydä kirkossa tai keskustella? Kuulostaa enemmänkin katkeruuden keskellä kehitetyltä olkiukolta kuin miltään oikean elämän tilanteelta. Meillä on vuosikaudet ollut pieniä lapsia mukana joulunvietossa ja silti ollaan aina tehty niitä asioita, joita aina ennenkin: katseltu telkkaria, syöty jouluruokaa, käyty hautausmaalla jne. ja tietenkin katseltu sitä lasten riemua kun aukovat pakettejaan.
Ei siinä ole pelkistä lahjoista kyse, mutta tuohon lahja-asiaan tämä koko juttu kiteytyy. Aikuinen ei "tarvitse" lahjoja, aikuisen ei "kuulu" toivoa tai haluta mitään, aikuisuuteen ja kypsyyteen "kuuluu" sellainen marttyyriasenne, että älkää nyt minulle mitään, voi voi sentään enhän minä nyt mitään tarvitse, joulu on lasten juhla, minä teen tässä tätä lanttulaatikkoa, voi ei tarvitse auttaa, istukaa te nyt siellä ja leikkikää lapsukaisten kanssa niin minä teen tämän kaiken valmiiksi...
Marttyyriäidit tuota asennemaailmaa ylläpitävät, ja sitten siitä on vedetty jokin "sääntö", että aikuisia ihmisiä ylipäätään ei tarvitse muistaa mitenkään.
Älkää menkö. Voivat mennä itseensä ja miettiä. Ei joulusta kannata liian isoa numeroa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pysykää nyt aikuiset ihmiset omissa kodeissanne joulu ja tehkää siitä sellainen, kuin haluatte. Ihme vinkumista. Mitä se teidän persettänne kaivaa, mitä vanhempanne haluavat tehdä jouluna. Napanuora on poikki jo :).
Näköjään sitä ulkopuolisuuden tunnetta ei voi ymmärtää, jos ei ole itse kokenut sitä. Yhtäkkiä ei enää olekaan yksi meistä, vaan suorastaan potkaistaan sivuun, että katselenyt kun meillä on niin kivaa. Meilläkin yhtenä jouluna äiti ja vanhin siskoni päättivät, että ei lahjoja aikuisille. Olin silloin vasta 20-vuotias, asunut vajaan puoli vuotta opiskelupaikkakunnalla ja pidin vielä lapsuudenkotia varsinaisena kotinani. Jouluna sitten katselin sivusta, kun lapset aukoi pakettejaan ja lopulta yöllä itkinkin. Ei se johtunut pelkistä lahjoista, vaan siitä yleisestä tunteesta, etten enää ollutkaan oikeastaan kukaan. Joulun jälkeen kun olin lähdössä takaisin opiskelupaikkakunnalle, sain isältä kirjekuoren ja halauksen, mikä ilahdutti paljon, mutta siltikään se pettymys, sivullisuus ja ulkopuolisuuden tunne ei ole väistynyt. Olen taas niellyt kyyneleitä ketjua lukiessa, vaikka joulu ei enää vuosiin ole ollut niin ankea kuin silloin kerran. Vähitellen lahjakiellosta luovuttiin, kun yhä useampi rikkoi sitä, isäni ensimmäisenä kun hän antoi pakettinsa minulle avoimesti eikä salaa eteisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näköjään sitä ulkopuolisuuden tunnetta ei voi ymmärtää, jos ei ole itse kokenut sitä. Yhtäkkiä ei enää olekaan yksi meistä, vaan suorastaan potkaistaan sivuun, että katselenyt kun meillä on niin kivaa. Meilläkin yhtenä jouluna äiti ja vanhin siskoni päättivät, että ei lahjoja aikuisille. Olin silloin vasta 20-vuotias, asunut vajaan puoli vuotta opiskelupaikkakunnalla ja pidin vielä lapsuudenkotia varsinaisena kotinani. Jouluna sitten katselin sivusta, kun lapset aukoi pakettejaan ja lopulta yöllä itkinkin. Ei se johtunut pelkistä lahjoista, vaan siitä yleisestä tunteesta, etten enää ollutkaan oikeastaan kukaan. Joulun jälkeen kun olin lähdössä takaisin opiskelupaikkakunnalle, sain isältä kirjekuoren ja halauksen, mikä ilahdutti paljon, mutta siltikään se pettymys, sivullisuus ja ulkopuolisuuden tunne ei ole väistynyt. Olen taas niellyt kyyneleitä ketjua lukiessa, vaikka joulu ei enää vuosiin ole ollut niin ankea kuin silloin kerran. Vähitellen lahjakiellosta luovuttiin, kun yhä useampi rikkoi sitä, isäni ensimmäisenä kun hän antoi pakettinsa minulle avoimesti eikä salaa eteisessä.
unohtunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja muutenko sinua ei voi muistaa ja huomioida kuin lahjalla? Sekö se on ainoa asia, joka kelpaa sinulle todisteeksi siitä, että joku välittää sinusta? Kovin olet materialistinen ihminen, jos näin on.
Tämän ketjun mukaan aikuisia ei tarvitse muistaa lahjoilla EIKÄ huomiolla. Ei saa haluta katsoa televisiota, pelata pelejä muiden aikuisten kanssa eikä aikuismaista keskustelua. Ei saa haluta mennä kirkkoon tai haustausmaalle. Pyhimysmäisesti pitää vaan saada ilonsa siitä että sisarusten lapset saivat keon lahjoja. Tätä kritisoin. Voit halutessasi vääntä äasian niin, että itsekkäät velat ne vaan lahjoja haluaa, mutta oikeasti tämä keskustelu käsittelee paljon laajempaa ongelmaa. Vanhemmilla on kai vaan päät niin paljon pehmenneet lelukuvastojen tuijottelusta, etteivät voi ymmärtää, miten pahalta totaalisesti huomiotta jättäminen niistä lapsettomista sisaruksista tuntuu. Ei ole kyse materiasta, vaan rakkaudenosoituksista, ja niiden puutteesta.
Jostain kumman syystä se rakkaudenosoitusten puute tuntuu monella täällä pelkistyvän juurikin niihin lahjoihin ja niiden puutteeseen.
Ja ettäkö ei saa pelata pelejä, katsoa tv:tä, käydä kirkossa tai keskustella? Kuulostaa enemmänkin katkeruuden keskellä kehitetyltä olkiukolta kuin miltään oikean elämän tilanteelta. Meillä on vuosikaudet ollut pieniä lapsia mukana joulunvietossa ja silti ollaan aina tehty niitä asioita, joita aina ennenkin: katseltu telkkaria, syöty jouluruokaa, käyty hautausmaalla jne. ja tietenkin katseltu sitä lasten riemua kun aukovat pakettejaan.
Harvoja pelejä voi pelata yksin. Tv:tä on vaikea katsoa jos se kielletään. Kirkossa voi toki käydä, jos se on kävelymatkan päässä tai on auto käytettävissä. Keskusteleminen on vaikeaa jos kukaan ei osallistu keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pysykää nyt aikuiset ihmiset omissa kodeissanne joulu ja tehkää siitä sellainen, kuin haluatte. Ihme vinkumista. Mitä se teidän persettänne kaivaa, mitä vanhempanne haluavat tehdä jouluna. Napanuora on poikki jo :).
Päteekö sama kaikkiin muihin perheenjäseniin? Jos miehesi ei halua tänä vuonna huomioida sinua lainkaan, sallitaanko se?
Tekisi mieli perustaa joku joululahjakeräys näille "orpoutuneille" opiskelijoille, jotka oma lapsuudenperhe on hylännyt joulunvietossa! Siis onhan tuo nyt ihan tavattoman törkeää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysykää nyt aikuiset ihmiset omissa kodeissanne joulu ja tehkää siitä sellainen, kuin haluatte. Ihme vinkumista. Mitä se teidän persettänne kaivaa, mitä vanhempanne haluavat tehdä jouluna. Napanuora on poikki jo :).
Päteekö sama kaikkiin muihin perheenjäseniin? Jos miehesi ei halua tänä vuonna huomioida sinua lainkaan, sallitaanko se?
No kyllä sallitaan jos siltä tuntuu. Meillä ollaan omassa porukassa penskojen kanssa ja syödään riisipuuroa + kinkkua... Eikös tässä ketjussa vinguta juuri sitä, että aikuiset ihmiset tunkevat toisten koteihin pahoittamaan mieltään, kun homma ei mene vieraan mielen mukaan. Pysykää omissa kodeissane, niin ei mieli mene mustaksi.
Ap, aloita sen 20+ -vuotiaan pikkuveljesi kanssa oma jouluperinne. Teette hyvät safkat ja kutsutte pari muuta hyvää lapsetonta ystävää kylään. Käytte siellä hautausmaalla illalla ja jaatte jokaiselle oman joulupukin, joka ostaa edullisen lahjan hyvää mieltä tuomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysykää nyt aikuiset ihmiset omissa kodeissanne joulu ja tehkää siitä sellainen, kuin haluatte. Ihme vinkumista. Mitä se teidän persettänne kaivaa, mitä vanhempanne haluavat tehdä jouluna. Napanuora on poikki jo :).
Päteekö sama kaikkiin muihin perheenjäseniin? Jos miehesi ei halua tänä vuonna huomioida sinua lainkaan, sallitaanko se?
No kyllä sallitaan jos siltä tuntuu. Meillä ollaan omassa porukassa penskojen kanssa ja syödään riisipuuroa + kinkkua... Eikös tässä ketjussa vinguta juuri sitä, että aikuiset ihmiset tunkevat toisten koteihin pahoittamaan mieltään, kun homma ei mene vieraan mielen mukaan. Pysykää omissa kodeissane, niin ei mieli mene mustaksi.
Eikö olisi parempi, jos ne pienet maailmannavat vanhempineen pysyisivät omissa kodeissaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai haluavat. Ja vietämmekin joulua yhdessä. Ja minä järjestän sen joulun. Mutta ei mun tarvitse käyttää lomamatkaan varaamiani rahoja aikuisten lasteni joululahjoihin. Riittää, että ostan joululahjat lapsenlapsille.
Jos sulla on sekä lapsettomia että perheellisiä lapsia, olet siis tehnyt sen päätöksen, että tuet vain osaa lapsistasi rahallisesti, ja loput saa haistaa pitkän paskan. Mitäs eivät ole tehneet lapsenlapsia sinulle.
Jos aikuisille ei osteta lahjoja , niin lapseton aikuinen ei saa lahjaa eikä lapsellinen aikuinen saa lahjaa. Eikä se isoäiti myöskään saa lahjaa vaikka järjestää ja maksaa joulun.
Sinä siis todellakin olet kateellinen taaperoiden joululahjoista?
Otapa ap huomioon, että nämä siskosi lapset kasvavat ja ovat joka joulu hieman kypsempiä viettämään erilaista joulua, elokuvineen, kirkkoineen ja hautausmaineen. Saatathan itsekin saada lapsia ja hups taas mennään lasten ehdoilla joulu. Aikuisia ei vanhempiesi tarvitse lahjoa, eihän kenenkään rahat riitä, kun porukkaa alkaa olla enemmän.
Ja ihan vinkiksi, aikuinen voi itse kävellä kauppaan ja ostaa itselleen lahjoja, jos jotain tarvitsee... osta omat suklaat ja salaiset joulujutut...
Voisit kasvaa aikuiseksi ja lopettaa marttyyriasenteen, joulu on lasten juhla.
Vierailija kirjoitti:
Näköjään sitä ulkopuolisuuden tunnetta ei voi ymmärtää, jos ei ole itse kokenut sitä. Yhtäkkiä ei enää olekaan yksi meistä, vaan suorastaan potkaistaan sivuun, että katselenyt kun meillä on niin kivaa. Meilläkin yhtenä jouluna äiti ja vanhin siskoni päättivät, että ei lahjoja aikuisille. Olin silloin vasta 20-vuotias, asunut vajaan puoli vuotta opiskelupaikkakunnalla ja pidin vielä lapsuudenkotia varsinaisena kotinani. Jouluna sitten katselin sivusta, kun lapset aukoi pakettejaan ja lopulta yöllä itkinkin. Ei se johtunut pelkistä lahjoista, vaan siitä yleisestä tunteesta, etten enää ollutkaan oikeastaan kukaan. Joulun jälkeen kun olin lähdössä takaisin opiskelupaikkakunnalle, sain isältä kirjekuoren ja halauksen, mikä ilahdutti paljon, mutta siltikään se pettymys, sivullisuus ja ulkopuolisuuden tunne ei ole väistynyt. Olen taas niellyt kyyneleitä ketjua lukiessa, vaikka joulu ei enää vuosiin ole ollut niin ankea kuin silloin kerran. Vähitellen lahjakiellosta luovuttiin, kun yhä useampi rikkoi sitä, isäni ensimmäisenä kun hän antoi pakettinsa minulle avoimesti eikä salaa eteisessä.
Tämä kirjoitus ulkopuolisuuden tunteesta kiteyttää asian ytimen hyvin. Ei minullekaan lahjat ole millään tavalla pääpointti vaan se, että oltaisiin kaikki yhdessä samalla aaltopituudella henkisesti. Olen se, joka kirjoitti siitä että keittelin yksin itse ostamistani aineksista ennen perinteenä ollutta riisipuurolounasta, johon äitini tiuskaisi että älä keitä kuin itsellesi, lapset syövät kunnon ruokaa (makaronilaatikkoa, oli yksi harvoista ruoista joita 3 nirsoa taaperoa suostuivat syömään). Samalla siis oletusarvona oli, että kaikki muutkin syödään sitä samaa makaronilaatikkoa, vaikka ennen jouluaaton lounaan riisipuuro mantelinetsintöineen ja sekahedelmäkeittoineen oli ollut vanhemmillenikin suurta herkkua ja itselleni ihana perinne. Mutta lastenlasten tultua asenteeksi muuttui vain pikkulasten näkökulmasta asioiden katsominen.
Oli outoa katsella sivusta, miten ennen niin tutuista ja rakkaista vanhemmista tuli isovanhemmuuden myötä ihan kuin eri ihmisiä. Mutta tästä olen jutellut ystävieni kanssa ja heilläkin on aiheesta omakohtaista kokemusta. Yhdellä ystävällä kävi niin, että omille lapsilleen ekstratiukat, esim. "ei karkkeja, vain terveellistä ruokaa" -vanhemmat muuttuivat lapsenlapsilleen superlepsuiksi hemmottelijoiksi, jotka antavat lastenlasten syödä lounaaksi hampurilaisia ja jälkkäriksi jäätelöä ja karkkeja.
Näytäpä yksikin viesti, missä aikuinen ihminen itkee Elsa tai Ryhmä Haun perään.
Niin, sitähän minäkin.