**Tiistaita huhtihurmurit!!**
Kommentit (41)
Ei merkkiäkään synnytyksen käynnistymisestä.
Pakko se sitten vaan on tänään raahautua neuvolaan (vaikka sielä meinattiin to että tokkopa tarvitsee enään tulla...) tarkistuttamaan sitä verenpainetta.Turvotukset eivät ole hävinneet mihinkään.
Eilen MUUTAMA kipeämpi suppari muuten ei mitään.
Pitänee jättää ässätkin unholaan,kun niillä näyttäisi olevan ennemminkin rauhoittava vaikutus.
Käyn tässä samalla kuopuksen (3v) kanssa taistelua,syökö hän aamupalansa vai ei...Tästä on tullut joka aamuinen painajainen!!...ei auta lahjonnat,ei kiristykset.
Kaipa se vaan on ryhdyttävä suorittamaan omia aamutoimia.
Tulipa taas OIKEEN positiivissävyistä tekstiä...Koittakaahan jaksella =O)
mamix4x 38+6
Eilinen päätös reuhaamisesta oli siinä mielessä tuloksekas, että se sai aikaiseksi kipeitä suppareita pitkin iltapäivää ja iltaa. Niitä ei ole ennen eilistä ollut useaan päivään. Tämä päivä on siis rauhoitettu edelleen. Nyt mä olen vakavasti alkanut miettiä sitä, että suostuiskohan sairaala synnytyksen käynnistämiseen. Synnytysvalmennuksessa sanottiin, että ennen laskettua päivää on turha tulla itkemään, mutta jos on mennyt yli jo useita päiviä, niin luulisi niiden pikku hiljaa toimimaan?? Tuttavien kokemukset käynnistämisestä eivät ole välttämättä parhaasta päästä, mutta loppuisi tämä odottaminen.
Neuvolasta saadun kirjan mukaan suurin osa vauvoista syntyisi viimeistään 40+2 päivään mennessä. Eipä meidän vauveli tätä tilastoa noudattanut. Onko kellään tietoa, mistä näkyisi, minä raskausviikkoina vauvoja tilastollisesti syntyy. Itsellä olisi sellainen käsitys, että mitä useampi päivä lasketusta on mennyt, sitä todennäköisemmin vauva ei halua omin avuin maailmaan syntyä. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta siltä ainakin omalla kohdalla tuntuu. Sen valossa tuntuu tosi turhauttavalta olla vielä puolitoista viikkoa kivikova kippi pystyssä. Meikäläisen viestit ovat varsinaisia valitusvirsiä, mutta alkaa olla epätoivoinen olo ja ei viitsi muille koko ajan valittaa!!!
Minimaissi rv 40+3
Tajusin juuri, että synnytys ajottuu pääsiäisen tienoille mahdollisesti, vanhempani jotka olisivat tulleet lapset hakemaan, ovat pääsiäisen reissussa ja lasten isä vapaalla, joten nekin ainoat lastenhoito rinkiläiset eivät ole käytettävissä. Meillä on sovittu että kaikki neljä lastani ovat meillä to illasta la iltaan... ja sitten menevät isälleen la illasta ma iltaan. Tällä hetkell ei siis ole tietoa minne laitan neljä lasta jos ja kun lähden synnärille.
Masentaa, tässä pitäisi valmistautua henkisesti tulevaan, mutta tällä hetkellä synnytys tuntuu mahdottomalta
Ponnari & Masukki yhä 39+3
huomenna siis la ja kontrolli ä-polilla.odotin jo niin ettei sinne tarvitsis mennä,vaan vaava tajuis tulla ulos ennen sitä,mut ei=(!se on jo luultavasti sen 4kiloa,niin ei enää tarvis muhia isommaksi.aikamoisen pääsiäis munan saan tänävuonna pykätä=)!ennen muni kukko hattuun,nyt saa ite tehdä hommat...
eilen koko päivän kiristi alavattaa,enemään ja vähemmän ja illalla vihloi tosi kovaa kohdunkaulaa...ihan kamalan tuntusta.yhtäkkiä tuikkas kun puukolla ois työnnetty ja sit taas hetken pääst sama homma uusiks.=/tuntu tosi keljulta,mut tuntu myös että siel jotai tapahtuu!!!koko yön oon pyöriny vähän väliä hereillä ja rampannu pissalla.en taida enää keksiä mitään konsteja millä vaava tulis ulos..kaikki on kokeiltu.ei vaan kolmea ässää vaan koko helv... aakkoset!kun ei tule niin ei tule,olkoot sitten siellä!ei vaan reppana ymmärrä et ei tarvis paljo yli neljän kilon kasvaa masus!
nyt on mentävä aamupalalle....
hjo85 ja rakastus 39+6
Täällä sitä vain vyöryskellään:)
Täytyy kyllä myöntää, että vaikka päivisin onkin aina sellainen olo, että vauva TODELLAKIN saisi jo syntyä, niin sitten iltaa kohden alkaa iskeä paniikki " apua jos tänä yönä" -tyyliin. Yöllä lähtö siis pelottaa... Voi kun tämä päättäis syntyä päiväsaikaan!!!
Välillä on kyllä tullut sellainen tunne, että ei tää enää kauaa voi sisällä pysyä, mutta esim. nyt tuntuu just siltä, että laskettuun/yli mennään niin että humajaa! Voih... Koko lähinnä pelottaa..
Olossa ei valittelemista. Lantiokipuja on, eipä muuta. Vauvi liikuskelee tasaseen tahtiin. Tila vain alkaa käydä pieneksi, kylkiluissa sen tuntee.
Lenkkeily ei oikein enää multa suju noiden liitoskipujen takia. Pitäsi koettaa yläkropalle edes jotakin tehdä jumppaamalla kenties.
Meillä on Ponnari aikaslailla sama paniikki tuon lastenhoidon järkkäämisen suhteen. Mun vanhemmilta menee 1½-tuntia tänne ajaa, ja mullakin synnytykset olleet suht nopeita. Varsinkin se jänskättää jos vesillä menee.
Joo mutta nyt lähtee tämä tantta lapsineen kohti perhekahvilaa vyörymään.
Näihin kuviin ja tunnelmiin;
tilda ja poju(?) 38+2 (elikkäs valmista soppaa oltais täälläkin)
Rupee todellakin sapettaan tää odottaminen...:/ Sais kyllä jo syntyä, kun joka paikkaa särkee ja kolottaa.. :( Yöt on ihan kamalia, lonkat on niin kipeet et saa kääntyillä koko ajan puolelta toisella.. paitsi viime yö, kävin pissallakin vasta kaheksalta aamulla (?? mitähän tämäkin nyt sitten tarkoittaa), ehtoolla otin homeopaattista lääkettä (ledum) joka on tarkotettu lonkka ym. kipuihin.. teho oli kyllä hyvä :))
Masussa lähinnä silloin tällöin enää pientä muljuntaa, välillä meinaa iskee paniikki et onko se vielä hengissä kun on niin hiljasta.. Limatulppaa ilmeisesti on tullut viikonpäivät hissukseen (ainakin toisten kuvausten mukaan tämä lima (iuh) vois olla sitä itteensä).. suppareitakin on jonku verran ei kyllä mitään kipeitä..
Mut joo, esikoinen heräs, täytyypä mennä laittaan aamu " kimmit" poitsulle (kaakaoo tarkoittaa tuo kimmi, mistä lie senkin kekannut :)
Siinäpä taas kuulumisia, tiistain jatkoja kaikille möhömahoille :))
Sybilla rv 38+6
Täällä sitä vaan odotellaan kutsua naistenklinikalle ultraan. Porvoon lääkäri soitteli eilen ja sanoi että turhaan sinne menen kun joka tapauksessa synnytyspaikaksi vaihtui nkl ja sinne sitten faksasi eilen ultralähetteen.
Saisinpa ajan jo täksi päiväksi, tämä epätietoisuus ja huoli vauvan tilanteesta on niin kurjaa! Porvoon lääkäri oli vielä käynyt läpi dokumentit 20-viikon rakenneultrasta ja silloin tosiaan kaikki oli ihan normaalia niin vauvan päässä kun muuallakin. Epäilivät vähän kystaa tai sitten jotain tukosta ettei aivo-selkäydinneste pääse kiertämään kunnolla. No, ei auta kuin odottaa! Onneksi on tuo esikko tuossa pitämässä äidin ajatukset muualla, muuten minut olisi varmaan viety jo hullujenhuoneelle!!!!
Omaan napaan ei uutta, sunnustaina kätilö tosiaan myös tunsi jo vauvan pään sormellaan, mutta muuta synnytykseeen viittaavaa ei ole. Nyt kyllä toivonkin että ehtisin sinne ultraan vielä ennen kun vauva syntyy, että olisivat sitten varautuneet hoitamaan vauvaa heti. Joten pari päivää saisi kyllä sisällä pysyä.
Tsemppiä kaikille loppuodotukseen!
Ja suppareita/vesien menoa kaikille niitä twrvitseville!!!
Lala 39+3
kun miltä edellinen viestini vaikuttaa. Luulin eilen että iltapäivän viestini katosi jonnekin bittiavaruuteen, ja suivaannuin niin etten jaksanut kirjoittaa sitä uudestaan. Nyt huomasin että siellähän se olikin;) Siksi siis samat asiat uudestaan.
Lala 39+3 edelleen
Täällä sitä edelleen könnätään, kiitokset vaan kannustuksista eilisessä pinossa... Huomenna on se äitipoliaika, saa nyt sitten nähdä tullaanko sieltä enää takaisin. JOka tapauksessa olen lähdössä yksin ajamaan sinne, mies tulee tarvittaessa taksilla perässä. Toivottavasti eivät aivan dorkana pidä kun sinne tuppauduin. Meilläkin nuo lastenhoitohuolet taitaa olla pahempia kuin aavisteltiin, nimittäin jos vauva syntyy lauantaista viikon sisällä kun appivanhemmat on Lapissa! Ajattelin tänään soittaa ja varata ' hätä' päivähoitopaikan, mutta jos lähtö tulee yöllä niin sitten en tiedä mitä tehdään.
Onko se tosiaan niin, että mitä kauemmaksi la:sta menee, sitä epätodennäköisemmin syntyy itsellään?! Tämä vauva ei ainakaan näytä YHTÄÄN MITÄÄN merkkejä että ylipäätään aikoisi JOSKUS syntyä maailmaan.
Enpä tiedä. On ollut jotenkin niin sumuinen aamu, pää on kipeä ja jalat painaa tonnin ja tuota helkutin lunta sataa edelleen!!! Eilen jo näytti siltä että aurauksen jälkeen pahin loska häipyi, mutta ei. En uskaltanut varata vyöhyketerapeutin aikaakaan kun keli on koko ajan tämmöinen. Mutta ei kai tässä auta kun mennä leikkimään tuon tomeran poitsun kanssa...
valitusvirren kera, eikkuli 40+6
Ihan ekaks kysymys vesienmenosta teille jotka ovat jo ainaski kerran synnyttäneet ja jos joku muukin osaa vastata.
Elikkäs, jos vedet rupee " tihkumaan" niin tuleeko sitä kuiteskin säännöllisesti vai voiko tulla vaan sillon tällön???
Itellä tulossa kolmas lapsi vaan vesien menosta ei muuten kokemusta, kun aikasemmin puhkasivat kalvot sit synnytyksen ollessa jo käynnissä.
Voihan se olla et mulla on vaan vetistä valkovuotoa, mut mietityttää et jos se onkin lapsivettä. Mut sitä tosiaan tulee ennemmin sillon tällön ku säännöllisesti eikä nyt ihan tuhottomasti jo useemman päivän ajan.
Ärsyttää kyl se, kun täällä meillä ei oo vissiin minkään näköstä äitipoli kontrollia yliaikana, kun sit olikohan kuhan on yli 12pv ni sit käynnistävät.
Et vähän huolestuttaa et onkohan vettä tarpeeksi, istukka missä kunnossa ja minkä kokonen kaveri on. Kun meidän poitsu (synty rv40+3) oli pikkusen yli nelikilonen ja siinäkin oli jo tekemistä ihan tarpeeksi, et jos tää kaveri kerkee kasvaa reilusti yli nelikiloseksi. Muuten ei oo mitään kiirettä siihen synnytykseen = )
Huomen aamulla olisi neuvola et siellä pitää vissiin purkaa ajatuksia, jos ei sit sitä ennen rupee tapahtumaan...
M@nsikk@ ja pikku3 rv40+3
Ja tietysti ONNITTELUT KAIKILLE JAKAANTUNEILLE!!!
vastaanpa nyt kun esikoinen lähti juuri siten syntymään. Vettä oli tullut sen verran kun heräsin, että pikku lätäkössä olin nukkunut - eli ihan selkeästi housut ja lakana kastuneet. Siitä kun nousin ja otin askeleita niin välillä pulpahti lisää niin että reisiä pitkin valui, mutta ei tosiaan mitään sellaista ' holahdusta' tullut kuitenkaan. Hiukkasen vaaleanpunervaa ja juoksevaa tuo lapsivesi oli. Sidettä vaihdoin muutamaan kertaan ennenkuin sitten lähdettiin synnärille. Jossain vaiheessa vauvan pää ilmeisesti painui tulpaksi niin ettei vettä enää tihkunutkaan. Kalvot puhkaistiin vasta ponnistusvaiheen alussa jolloin loput vedet meni. Ainakin jotkut sanovat, että loppuraskaudessa valkovuoto voi olla todella runsasta ja vetistä, en sitten tiedä kun tässä on odoteltu ja toivotettu tervetulleeksi kaikki vuodot ja vedet mutta ei mitään ole kuulunut...
Tänään taitaa taas olla parempi päivä. Eilinen flunssa-olo helpottanut kummasti. Viimeyön sain saunan ansiosta nukuttua suht hyvin. Heräsin kyllä kipeisiin suppareihin, mutta jatkoin unia. Tänään illalla on menoa ja samoin huomena. Joten vauva pysyköön poissa kun ei tähänkään asti ole ilmaantunut :)
Onhan tämä aika hassua. Välillä itkettää niin pirusti ja välillä pistää väkisin hymyilyttämään. No, torstaina mennään sinne polille yliaikaistarkastukseen. Pois ei miehen kanssa lähdetä, kun kilon paloina. Tai minusta voi irrottaa sellaisen vajaan neli kiloisen palan =) Oikeesti ihan hölmöä tulla kotiin venailemaan, koska. Ehtiikö mies mukaan, onko nyt oikea lähtö. Meillä yli 45km synnärille, miehellä tunnin työmatka erisuuntaan, vanhempien lasten hoito... Ei kyllä me jäämme torstaina sinne. Vauva saa irtisanoa vuokrasopimuksensa ja tulla väljemmille vesille!
Oikeasti jaksamisia teille kaikille ( varsinkin teille, joilla parasta ennen päiväys jo sulkeutunut.) Ja Lala, iso ja lämmin halaus!
Sittis rv 41+0
Neuvolakäynnit taitaa olla viikon kohokohta: ainut " sovittu meno" koko viikolla. =) Tuntuis jotenkin aivan oudolta, jos synnytys alkaisi päiväsaikaan. Se on mulle vielä niin mystinen juttu, että on helpompi käsitellä sitä uneen liittyvänä aiheena tms. =)
Sain nukuttua tosi huonosti. Supisteli koko yön ja ramppasin sen takia vessassa. Pitänee ottaa päiväunet. Selkä on ollut joka aamu kipeä. Mitenkähän se aina yöllä jumiutuu? Vauvan jalat tuntuu jo isoilta ja liikkuvilta. Painoarvio oli viime viikon neuvolassa käsikopelolla 3,2kg.
Harmaa ilma, mutta pitää lähteä vähän lenkille ennen päikkäreitä. Kaikille voimia loppuodotukseen ja onnittelut kaikille synnyttäneille!
hukka rv 38+5
Edelleen olen yhdessä koossa minäkin, mutta yllättävän rauhallisella mielellä. Lopetin synnytyksen odottamisen nimittäin viime viikolla kun paikat oli edelleen samassa jamassa kuin viikolla 30, eli kipeistä suppareista huolimatta MITÄÄN edistystä ei ollut tapahtunut. No, tietenkin vauva on laskeutunut sen jälkeen muttei kiinnittynyt kuten eivät edellisetkään ennen varsinaista koitosta.
Eilen oli sitten viimeinen neuvola. Hb oli noussut hienosti 117->122, kun käväisin jossain vaiheessa raskautta jo lukemissa 103. Eli sen puolestakin vointi on aikas hyvä. Verenpaine mulle normaali 103/64. Kaikki siis kunnossa, eli nyt sitten vain odotellaan tuota torstaina olevaa Naikkarin aikaa. Varasin sen samantien viime viikolla valmiiksi odottamaan.
Täällä pääkaupunkiseudulla 1.yliaikaiskontrolli on 10pv yli lasketun ajan ja sen jälkeen joka toinen päivä. Kun vauva on 16 päivää yliaikainen niin sitten käynnistys. Paitsi mulla taas varmaan käynnistetään sit ensi viikon keskiviikkona kun pitkäperjantai sotkee nuo kontrollit niin että keskiviikkona olisi 15 päivää yli kun on viimeinen kontrolli. Viimeksi käynnistivät juuri tuolloin.
Eli sillä aikataululla elelen kun ei tämä näytä täältä pois tulevan varmaan muuten. Painoarvio oli viimeviikolla 4200g, joten iso tästä tulee joka tapauksessa.
Kävelyä en ole pahemmin harrastanut (paitsi Hulluilla päivillä ja Marimekon ysmyssä :-) isossa määrin kun paikat olleet niin kipeät. Tänä aamuna kuitenkin vein lapset tarhaan ja taapersin takaisin (=1,5 -2 km) ja yllättävän hyvin sujui reissu. Osa matkasta on aikamoista ylämäkeä, mutta sekin meni ihan ok. Täytyy varmaan alkaa enemmän harrastamaan taas tätä kävelyä, tai ainakin silloin kun paikat antavat myöten.
Lalalle onnea matkaan ja toivotaan että huoli osoittautuisi vääräksi hälyksi. Onnea myös jo jakaantuneille, joita onkin ollut jo tosi paljon!
Ja me loppuporukka vielä jaksetaan tsempata :-) eikö vaan?
Mistä ihmeestä tuota lunta oikein riittää!? Taas sitä tulee taivaan täydeltä!!! Saisi kyllä vaihtua jo aurinkoon.
Lalalle jaksamista epätietoisuuden kanssa. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja saat pian ihanan vauvan syliisi. :)
Täällä olo on tasaisen hyvä niin kuin nyt koko raskauden aikana. Ei supistele saatika muutenkaan paikat remppaa. Yöt menee loistavasti. Saan nukuttua melkein kellon ympäri ja yksi vessareissu riittää. Mitenköhän totun ikinä hoitamaan vauvaa yöaikaan, kun olen aina nukkunut yöni kuin tukki?! Ainoa vaiva mikä on nyt tullut kuvioihin on jalkojen väsyminen. Siis tuntuu ettei jaksa seisoa ja tehdä hommia seisten. Jo ruoanlaitto saa jalat särkemään ja muutamana iltana on ollut jaloissa turvotusta. Tuo ei ole kyllä kiva vaiva, kun muuten jaksaisi touhuta. Mies piti taas eilen illalla saarnan, että mun pitäis rauhoittua ja lopettaa rehkiminen tai palan muuten loppuun. Omasta mielestäni jaksan ihan hyvin, mutta mies sanoi olevansa jo huolissaan, kun meno on vaan kiihtynyt loppua kohti.
Tänään ajattelin kyllä pestä nuo olohuoneen ikkunat ja leipoa vaikka kääretorttua... Täytyy nyt katsella mitä tässä viitsii tehdä. Vielä olis pari koneellista vauvan vaatteitakin pesemättä ja silitettävä, joten kyllä tässä ihan hommaa on.
Mutta voimia kaikille loppusuoralaisille! :)
hmar, 39+1
Pitää ilmoitella, että täällä vielä ollaan yhtenä kappaleena... Eilen jo luulin, että lähtö voisi tulla illan aikana, mutta niinhän siinä kävi, että supistukset loppuivat.... Eli sunnuntaina kävimme miehen kanssa pienellä kävelyllä ja kun esikoinen ei ollut mukana, niin kävelimme reipasta vauhtia (kun nykyään minäkin pystyn siihen) ja se sai sitten supistukset aikaan. Supistukset eivät olleet mitenkään kamalan kipeitä, mutta tuntuivat kuitenkin, maha tuntui olevan koko ajan kova vaikka kipu tuli vain välillä.... No niitä tuli sitten yön ja vielä eilisaamun, mutta iltapäivän aikaan rauhottui... Eilen jopa vatsa toimi aamupäivällä useaan otteeseen ja niin sitten pakkailin sairaalakassia... Ja tosiaan illalla ei taas mitään.
Meinaan tänään lähteä lenkkeilemään, kunhan olen neuvolassa päässyt käymään joka on parin tunnin päästä. Esikoisella on samalla 4-vuotisneuvola ja häntä on saanut lahjoa, että saan vietyä hänet sinne. Kovin on omaa tahtoa esikoisella. Välillä tulee epätoivoinen olo että mitenkäs tästä selvitään... Mutta aina on jotain keksinyt. Saa nähdä millainen mustasukkaisuushirviö tulee esiin, kun vauva syntyy. Nyt hän sanoo, että voi kun vauva jo syntyisi, mutta pelkään, että miten käy kun sukulaiset ravaa vauvaa katsomaan. No sitäkin on turha murehtia etukäteen...
Ponnarin kanssa sama ongelma. Meilläkin pääsiäisen aikaan on lapsenvahdit reissussa. Sanoinkin, että viimeistään torstaina saa syntyä tai sitten vasta maanantaina. Toivottavasti vauva ymmärtäisi... Silläkin yritän häntä nyt " hiillostaa" pois mahasta. Ja pääsisi viettämään pääsiäistä vauva kainalossa :)
Lalalle voimahaleja!!!
Ja kaikille vauvansa saaneille onnittelut! Perästä tullaan, viimeistään toukokuussa :)
Kirsi rv 38+5
Jalkarättejä sataa niin, ettei ikkunasta ulos näe! Käsittämätöntä tämän kevään tulo! Mutta niinpä on tainnut tämä " kevätvauvakin" tyytyä odottelemaan parempia kelejä. Ei nimittäin mitään merkkejä mistään ulostuloaikomuksista. Parin päivän aikana on melkeen unohtanu olevansa raskaana, kun liitoskivut ja vihleskelytkin on lakannu. Että täällä ainakin yksi ilmoittautuu pitämään pinoa vielä toukokuulla!
Lastenhoitohuolia täälläkin. Äitini lähtee ens ma viikoksi reissuun ja saman viikon on myös esikoisen pph lomalla. Käytettävissä on onneksi isäni, noin tunnin matkan päässä, mutta hänellä ei ole minkäänlaista lapsenhoitokokemusta. Esim. kummallekaan omalle lapselleen ei ole koskaan vaippoja vaihtanut. No kai sitä sitten pakon edessä venyy. Tarkan käyttöohjekirjasen olen laatinut jääkaapin oveen.
Löysin just esikoisen synnytyskertomuksen, kun järkkäilin vanhoja papereita. Muistui taas mieliin, että kyllä se mokoma kipeetä tekee. Mutta mitä nopeemmin alkais, sitä nopeemmin olis ohi.
Liitän siis ääneni epätoivoisten ja kärsimättömien kuoroon ja päätän täältä tähän.
Cl@ra 38+2
tyttö katsoo nalle puhia niin pääsi koneelle ja syömään suklaata...=). supistellut koko päivän, mutta kivuttomia...olen jo nyt niin malttamaton että mitäs jos menee lasketun ajan yli, niin olen varmaan ihan hermoraunio..
masussa tila kyllä loppuu..kylkiluista ei oo kohta kun muistot jäljellä kun pikkuinen monottaa sinne.. huomenna neuvola, jokohan vauva olisi kiinnittynyt. osaako ihan tavan neuvolatäti sen kertoa vai lääkärikö siihen tarvitaan?
sais kyllä nuo lumet alkaa sulamaan...
peetu 37+3
Alkaa pikkuhiljaa nää pinon jutut olla kaikkien osalta tuskastelua, et miksei vaavit jo synny..Huomaa hyvin, et kyl tämmönen pitkä " kantoaika" saa lähinnä vaan innolla odottamaan synnyttämistä ja vauva-arjen alottamista. Itellä ei oo ainakaan tullu mitään suurempia jännityksiä ja stressiä synnytyksestä, varsinkaan kun ei oo aikasempaa kokemusta.
Tänään oli taas neuvola. Vieläkin vauvan pää liikkuu, vaikka muuten on kovin ahtaan tuntuiset oltavat. Th oli edelleen sitä mieltä, et kyllä hän varmaan piakkoin syntyy, kun on kohtu ollu jo niin pitkään pinkeänä. Meidän vauva ilmeisesti tykkää ahtaisata paikoista.. Paineet oli hyvät 117/70 eli taas vähän laskenu viime viikosta. Painoa oli tullu puoli kiloa lisää.. Sais nyt syntyä ennen ku 70kg menee rikki.. sf oli kans kasvanu vielä, nyt 31 cm, päästiin takas alakäyrälle, ku muuten menty alapuolella.. Sykkeet oli hyvät +150. Ens viikolla on sitte vielä valmiiks varattu aika, mut toivottavasti sitä ei tarttis käyttää..
Meilleki alkaa pikkuhiljaa kertyä noita joko-soittoja ja viestejä. Eilenki tuli kuus ja tänään on tullu kaks tähän mennessä.. Laskettuunki on kuitenki vielä muutama päivä.. Toisaalta kiva, et tuttuja kiinnostaa ja onhan niitten kanssa kiva jutella, ku vietän kuitenki kaikki päivät yksin..
Joku muukin oli huomannu jalkojen väsymisen. Mulla kans väsyy jalat tosi paljon ku vaikka laittaa ruokaa ja tiskaa. Kantapäät varsinki sattuu oikeen kunnolla. Ja selkä ei tykkää tästä koneella istumisesta..
Jaksamista kaikille ja varsinkin Lalalle!
Hipsu rv 39+2
pikkusen kierroksilla käydään, kun ei meinaa uni tulla tähän aikaan...
Kyllä hiukan jo jännittää miten ikinä saadaan lapsille vahti ajoissa tänne ja ehditäänkö synnärille, ennen kun vauva on pöksyissä...Ja kerkeekö mies töistä ajoissa..
No synnytyksestä ei ole muita merkkejä, kun eilisen äitipolin mukaan, paikat valmiina, pää tuntui jo lääkärille ja nopeasti sairaalaan kun supparit alkaa, koska synnytykset olleet nopeita ja tämä vauva niin valmis tulemaan. Onneksi sairaalaan on vain noin 10 min. matka!
Takaraja tälle odotukselle annettiin, 18 pvä, jos ei synny sitä ennen..Eli pari päivää yli la.n ja kalvojen puhkasulla meinasivat käynnistää, syynä se ettei kasvaisi ja että mun paikat kestäisi synnytyksen. Eilen painoarvio oli 3.4kg.
Oma ( . ): Vauva tuntuu hiukan rauhallisemmalta, ei muljua enää ehkä niiiin paljon kuin ennen, kun vatsanahka oli ravetä. Öisin saa nukuttua, kun ei kääntyminen satu enää niinkuin joku aika sitten.
Joko- puheluita tulee jo monta päivässä toisaalta tuntuu ihan mukavalta, että ihmiset elää tässä jännityksessä mukana.
Ponnari & Masukki 39+3