Mikä saisi miehet pitämään kiinni ydinperheestä erityislapsenkin kanssa? Toivottavasti tästä saa puhua. Olen murtunut kuten muutkin äidit tässä tilanteessa.

Meillä oli kolme tervettä lasta ja tahdoimme vielä neljännen. Olimme onnellinen perhe. Neljäs yllättäen olikin erityislapsi. Mies, ennen niin ihana ja rakastava isä, sekä aviomies, muuttui täysin. Väsynyt olin tietysti minäkin, mutta yritin aina jaksaa lasten vuoksi. Saihan lapsista energiaakin. Tietysti jokainen lapsi on myös yhtä rakas, vaikka yksi onkin erityislapsi. Mies alkoi vältellä kotiin tuloa. Nyt nuorimmaisemme ollessa 3-vuotias, mies lopulta myönsi löytäneensä toisen naisen. Hän muutti pois perheemme luota pari kuukautta sitten. Mies sanoi suoraan, ettei hänestä ole tällaiseen elämään.

Hain ja löysin vertaistukea muiden erityislasten äideiltä. Liian monen perheessä on sama surullinen tarina, eli mies ei kerta kaikkiaan kestä enää perhe-elämää erityislapsen kanssa, vaikka meilläkin elämä oli onnellista kolmen lapsen kanssa ja hänkin tahtoi neljännen. Neljännen ollessakin erityislapsi mies ei enää kestänytkään tätä elämää.

Olen todella vihainen ja katkera. Miksei mies voinut puhua avoimesti tunteistaan, ettei hän jaksa? Olinhan minäkin todella väsynyt, mutta sain perheestämme voimaa. Pakosti mietin myös, miksei mies saanut meistä, eli minusta ja lapsista, voimaa? Tiedän myös muutaman perheen, jossa erityislapsi aiheutti kyllä kovan kriisin parisuhteeseen, mutta he voittivat ongelmat yhdessä. Hakivat yhdessä apua ja saivat. Selvisivät yhdessä. Voi kunpa olisin toivonut samaa meillekin.

Eikö mies todellakaan ole ajatellut yhtään sitä, miten rankkaa tämä kaikki on minulle, lastensa äidille? Minä jäin neljän lapsen kanssa yksin, joista yksi on erityislapsi. Entä lapsille, kun isä vaan hylkää? Erityislapsi vie väksinkin enemmän huomiota ja aikaa. Nyt olen arjessa aivan yksin, jolloin terveet lapset jäävät vielä enemmän paitsioon. Kaksi vanhempaa sentään voisivat jakaa huomiotaan järkevämmin lasten kesken. Puhumattakaan kaikista kodin ja arjen askareista. Kaikista eniten olen kuitenkin surullinen siitä, kun mies rikkoi meidän perheen.

Saisikohan tähän mitenkään muutosta? Kuinka saada miehet paremmin sitoutumaan ydinperheeseen silloin, kun siihen kuuluu erityislapsi? Tämä meidän surullinen tarina on liian yleinen tarina erityislasten perheissä. Ero pilaa niin monen ihmisen elämän kertaheitolla. Olen neuvoton ja täysin loppu, mutta toivoisin yleistä muutosta tähän. Ihan vaan vielä syntymättömienkin erityislasten vuoksi.