Siis ei Teosto ole mitän blokannut vaan Google. Haloo!
Toisin kuin Iltalehti virheellisesti ehti otsikoida, Teosto ei ole "blokannut" mitään, vaan Google on itse vetänyt musiikkia pois - ilmeisesti jollain automaattisella tunnistuksella, koska mukana on mennyt myös videoita, joissa ei ole Teosto-sisältöä.
YLEn uutisesta:
"Moni suomalainen Youtube-käyttäjä hämmentyi torstaina, kun kotimaista musiikkia sisältäneet videot pimenivät suositussa suoratoistopalvelussa. Virheilmoituksessa todetaan, ettei Teoston materiaalia sisältävät videot ole käytettävissä Suomessa. Tilanne on seurausta Teoston ja Youtuben omistajan, Googlen, välisestä kiistasta, kertoo Teoston medialisensoinnista vastaava johtaja Markus Kaarto.
– Pääsimme väliaikaiseen sopimukseen viime yönä, mutta sisällön alasajo oli jo aloitettu.
Väliaikainen sopimus syntyi Googlen ehdoilla
Teoston pyrkimyksenä on neuvotella suomalaisille musiikin tekijöille paremmat korvaukset heidän sisältönsä käytöstä Youtubessa. Kysymys on siitä, kuinka suuri osuus videoiden tuottamasta rahavirrasta kuuluisi musiikin tekijöille.
– Monet artistit pitävät Youtubea markkinointikanavana, koska sieltä saatava korvaus on niin vähäistä. Toisaalta Google tekee tällä ison määrän rahaa. Pitäisihän siitä silloin maksaa korvaus musiikin tekijöille. Onko se oikein, että Google tekee rahaa heidän sisällöllään, Kaarto kysyy.
Lisenssipomo ei voi avata sopimusten yksityiskohtia, mutta selvää on, että Teoston oli nostettava kädet pystyyn hädän edessä. Väliaikainen sopimus syntyi mitä todennäköisimmin Googlen sanelemin ehdoin.
Joutuiko Teosto perääntymään neuvotteluissa?
– Google tässä teki nämä tiukat toimenpiteet. Me emme halua olla estämässä musiikin käyttöä. Yleensähän on ollut tapana pyrkiä välttämään tällaisia toimenpiteitä, Kaarto muotoilee.
Musiikin vetäminen pois palvelusta oli Googlelta osoitus siitä, että neuvotteluissa kaikki keinot ovat sallittuja. Kaarton mukaan Google on jopa hidastellut asian kanssa.
– Valitettavasti välillä on ollut ajan peluuta, jolla meitä on ajettu tähän tilanteeseen. -- Tässä ehkä halutaan käyttää Suomea esimerkkinä, että mitä kaikkea Google voi tarvittaessa tehdä, jos asiat eivät mene yhtiön toivomusten mukaisesti.
Teosto haluaisi päivittää sopimukset vastaamaan nykypäivää.
– Palvelu on kasvanut todella vauhdikkaasti. Korvausten pitäisi pysyä linjassa kasvuun nähden."
https://yle.fi/uutiset/3-9956425
En ymmärrä ihmisten someraivoa, että PAHA TEOSTO on nyt blokannut tai sensuroinut jotain ja lihottaa omaa lompakkoaan. Teosto on musiikintekijöiden etujärjestö johon kuuluminen on vapaaehtoista, eikä järjestö kerrytä voittoa itselleen. Teostoon kuulutaan mm. siksi, että yksittäisen musiikintekijän olisi aika vaikea neuvotella oikeuksistaan jonkin monikansallisen yhtiön kanssa. Kun hankalaa se näyttää olevan ihan järjestäytyneelle organisaatiollekin. Ihan oikeastiko luotatte enemmän johonkin Googleen näissä asioissa? Vai onko niin, että kaikki musiikki saakin olla muutama suuryhtiön hallinnassa, eikä tekijöille tarvitse maksaa kunnollisia korvauksia?
p.s Vielä niille, jotka jauhavat että "vain Suomessa voi käydä näin". Saksassa saksalainen musiikki oli blokattuna Youtubessa kokonaiset neljä vuotta.
Kommentit (32)
Kiitos ajankohtaisesta tiedosta, luin tästä noin 7,5 tuntia sitten.
Joo, iltalehden otsikko nyt korjattu.. .Aiemmin luki että Teosto blokkasi. Ja someraivo on valmis. Kyllä on ihmisillä pinna kireellä kun näin pienestä räjähtää.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ajankohtaisesta tiedosta, luin tästä noin 7,5 tuntia sitten.
Mutta edelleen jankutetaan samaa sekä tällä palstalla että somessa. Täälläkin tuo virheellinen otsikko (Teosto blokkasi...) jatkuvasti etusivulla.
Vierailija kirjoitti:
Joo, iltalehden otsikko nyt korjattu.. .Aiemmin luki että Teosto blokkasi. Ja someraivo on valmis. Kyllä on ihmisillä pinna kireellä kun näin pienestä räjähtää.
niin on.
Jos Teostoa ei olisi olemassa olisiko Google blokannut?
Tietysti Googlen oli pakko blokata kun sopimusaika Teoston kanssa umpeentui. Muuten Teosto olisi voinut haastaa Googlen oikeuteen.
Mä ihmettelen sitä, miksi suomalaiset raivostuvat kuvitellessaan, että "Teosto tekee rahaa omimalla videot itselleen" (mikä ei ole edes totta), mutta se on ok, että google tekee valtavat määrät rahaa samoilla videoilla , ja tekijänoikeuksien omistaja saa ihan naurettavan pienen korvauksen esim. mainostuotoista. Miksi googlelle rahan takominen on ok, mutta Teostolle ei? Ja selvennyksenä vielä, että Teosto ei edes tee rahaa itselleen vaan suomalaisille musiikintekijöille.
Ennemmin kannattaa raivota Googlelle, siinä on yksi todellinen maailmanvaltias joka kuvittelee tekevänsä mitä vain ja omivansa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Jos Teostoa ei olisi olemassa olisiko Google blokannut?
Tietysti Googlen oli pakko blokata kun sopimusaika Teoston kanssa umpeentui. Muuten Teosto olisi voinut haastaa Googlen oikeuteen.
Täysin totta. Blokkaus johtui siitä, että Teoston korvausvaatimukset Googlelle olivat liian korkeat, jolloin sopimukseen ei päästy. Teosto ei antanut periksi vaikka edellinen sopimus oli umpeutumassa. Sopimuksettomassa tilassa Google ei voi jakaa IPR-sisältöä. Ahneuden osoitus Teostolta.

Millä tavalla mielestäsi tekijänoikeuskorvausten ja -sopimusten käsittely pitäisi sitten hoitaa? Ainakaan itse biisintekijänä ei mulla olisi mitään mahdollisuuksia neuvotella jonkun Googlen kanssa. Pakko kuulua johonkin etujärjestöön, jos haluaa korvauksen työstään, ja olen itse ollut ihan tyytyväinen Teoston toimintaan. Mutta on totta että kun musiikin kuuntelun ja jakamisen tavat muuttuu, ei tällaiset perinteiset organisaatiot välttämättä pysy perässä. Käytännöt tulevat varmasti muuttumaan, mutta viiveellä.

Niin, olisihan se ihanaa, jos musiikintekijät eivät itse saisi mitään korvauksia, Google voisi kuitenkin rahastaa oman halunsa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Teostoa ei olisi olemassa olisiko Google blokannut?
Tietysti Googlen oli pakko blokata kun sopimusaika Teoston kanssa umpeentui. Muuten Teosto olisi voinut haastaa Googlen oikeuteen.
Täysin totta. Blokkaus johtui siitä, että Teoston korvausvaatimukset Googlelle olivat liian korkeat, jolloin sopimukseen ei päästy. Teosto ei antanut periksi vaikka edellinen sopimus oli umpeutumassa. Sopimuksettomassa tilassa Google ei voi jakaa IPR-sisältöä. Ahneuden osoitus Teostolta.
Teosto ajaa jäsentensä eli musiikintekijöiden etua. Monet musiikintekijät ovat valittaneet liian alhaisista korvauksista Youtube-soitoissa. Esimerkiksi Spotifyn kautta korvaukset ovat paljon suuremmat. Google vetää tosi paljon välistä. Toki voisi sanoa, ettei kenenkään muusikon ole "pakko" ladata omaa musiikkiaan youtubeen, jos pienet korvaukset eivät kelpaa. Mutta tuo nyt on vähän sama kuin sanoisi, että minimipalkka ja työehtosopimukset ovat turhia, koska eihän kenenkään ole "pakko" mennä niihin matalapalkkatöihin, jos ei miellytä.
Musta tuntuu, että aika moni suomalainen ei ihan ymmärrä Teoston toimintaa. Eikä ihme, kun Teosto on ollut julkisuudessa lähinnä tällaisten aiheettomienkin kohujen kautta. Moni tuntuu oikeasti ajattelevan, että Teosto on joku valtion laitos, joka määrää mitä saa esittää ja mitä ei, tai yksityinen firma, joka käärii musiikkiteosten esittämisestä rahat itselleen. Vaikka oikeasti kyseessä on voittoa tavoittelematon järjestö, joka hallinnoi musiikin tekijänoikeussopimuksia ja huolehtii korvausten maksusta. Myös muissa maissa on omat vastaavat lafkansa. Kovin byrokraattistahan tuo kaikki on, mutta mahdollistaa kunnollisen ja reilun korvauksen ammattisäveltäjille ja -sanoittajille.
Suomalaista musiikkia en juuri kuuntele (paitsi tietty Nisse-polkka jouluna, mutta senkin olen ladannut YouTubesta koneelleni jo monta vuotta sitten), mutta pisti vihaksi, kun tiistaina kuuntelemani Stan Ridgwayn Camouflage (kerään puhelimeeni 80-luvun lempibiisejäni ja Spotifyssa on vain ko. biisin seitsenminuuttinen versio) olikin nyt äsken Teoston omistama ja niin ollen blokattu. No, onneksi YouTube pisti pyörimään kappaleen toisen, videollisen version ja kaikki taas hyvin. Mutta miksi ihmeessä Teostolla olisi jotain oikeuksia amerikkalaiseen 31 vuotta vanhaan biisiin? Does not make any sense. Koko Kuukkeli on ihan sekaisin...
This video contains content from TEOSTO
yhyyy kun minä en saakaan kaikkea ilmaiseksi
Vierailija kirjoitti:
yhyyy kun minä en saakaan kaikkea ilmaiseksi
Kyllähän youtubesta saa kaikkea ilmaiseksi. Videon julkaisija saa mainostuloja ja tekijänoikeuksien haltija saa osansa niistä mainostuloista.
Nyt vain väliin punkee pieni Teosto joka vaatii tekijänoikeusmaksua kaikista videoista, edusti Teosto niiden tekijänoikeuksien haltijoita tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Teostoa ei olisi olemassa olisiko Google blokannut?
Tietysti Googlen oli pakko blokata kun sopimusaika Teoston kanssa umpeentui. Muuten Teosto olisi voinut haastaa Googlen oikeuteen.
Millä tavalla mielestäsi tekijänoikeuskorvausten ja -sopimusten käsittely pitäisi sitten hoitaa? Ainakaan itse biisintekijänä ei mulla olisi mitään mahdollisuuksia neuvotella jonkun Googlen kanssa. Pakko kuulua johonkin etujärjestöön, jos haluaa korvauksen työstään, ja olen itse ollut ihan tyytyväinen Teoston toimintaan. Mutta on totta että kun musiikin kuuntelun ja jakamisen tavat muuttuu, ei tällaiset perinteiset organisaatiot välttämättä pysy perässä. Käytännöt tulevat varmasti muuttumaan, mutta viiveellä.
Jos biisintekijä laittaa biisinsä youtubeen ja siitä tulee suosittu niin tekijä saa MAINOSTULOJA, ei tekijänoikeusmaksuja. Tervetuloa nykyaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Joo, iltalehden otsikko nyt korjattu.. .Aiemmin luki että Teosto blokkasi. Ja someraivo on valmis. Kyllä on ihmisillä pinna kireellä kun näin pienestä räjähtää.
On ihan käsittämätöntä että sekä media että ihmiset mitään kyselemättä asettuvat oikopäätä ylikansallisen toimijan puolelle ja ovat valmiita kivittämään maanmiehensä. Täysin käsittämätöntä.
Teoston oma tiedote:
"Tänään aamulla on ollut laajasti uutisissa Googlen aloittamat poisvedot YouTuben musiikkisisällöistä. Haluamme tällä uutiskrjeellä antaa lisätietoja tilanteesta Teoston oikeudenhaltijoille.
Teosto ja Google ovat neuvotelleet uudesta YouTube-sopimuksesta jo jonkin aikaa. Google tarvitsee voimassaolevat sopimukset musiikin oikeudenhaltijoiden kanssa, jotta se voi tarjota musiikkisisältöjä palveluissaan. Teosto neuvottelee Suomessa musiikin käytön ehdoista ja hinnoista musiikintekijöiden ja -kustantajien puolesta.
Sopimuksen jatkosta päästiin yhteisymmärrykseen, joka tarkoittaa sitä, että Google olisi voinut jatkaa sisällön ylläpitämistä normaalisti. Tästä huolimatta Google aloitti sisältöjen poisvedon Suomen YouTubesta viime yön aikana, mikä oli Teostolle yllätys. Google on ilmoittanut palauttavansa musiikkisisällöt YouTubeen 30.11. aikana.
Poisvedot ovat Googlen toimenpide. Teostolla ei ole mahdollisuuksia tehdä mitään poisvetoja, koska Teostolla on vain sopimuksellinen suhde Googleen. Poisvedot ovat kohdistuneet Teoston edustamiin teoksiin Suomessa tapahtuvassa YouTube -käytössä.
Olemme saaneet tietoa siitä, että poisvetoja on kohdistunut myös sellaiseen sisältöön, joka ei ole Teoston edustuksessa. Emme pysty ottamaan näihin tilanteisiin kantaa, koska emme pysty kommentoimaan poisvetojen teknistä toteutusta. Pyrimme saamaan tietoa siitä, kenelle Googlella näistä tilanteista voi mahdollisesti laittaa jatkokysymyksiä.
YouTube on Suomen käytetyin musiikkipalvelu, jonka käyttö on viime vuosien aikana kasvanut voimakkaasti. Teoston tehtävänä on mahdollistaa edustamilleen musiikintekijöille asiaan kuuluva korvaus teosten käytöstä YouTubessa."