Lue keskustelun säännöt.
Miten te masentuneet 'kerkiätte' olemaan masentuneita?
30.11.2017 |
Meidän perheessä on muilla fyysisiä sairauksia, taloudellisia ongelmia ja vaikka mitä. Ei mitään mahdollisuutta itse sairastaa masennusta vaikka masentaa. Miten teillä on aikaa?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
24/7. Toki oma toipuminen hidastuu ja estyy muita hoitaessa
Tämä. Mun paraneminen alkoi oikeastaan vasta kun sain lapsia ja mies alkoi omia heitä ja siitä vittuununeena jätin pikkuhiljaa kaiken vastuun vähemmälle. Aloin kunnolla kapinoida, että vittu minähän en teitä hyysää. Ja mies vaan sanoi, että se on ookoo, parantele itseäsi. Olin että voi vittu anteeksi mitä, mutta nyt olen saanut kyllä tilaa sille.
Jos mies ei ois antanut tilaa sille, oisin yhä sairas ilman oikeastaan toivoa paremmasta.
Sulla on hyvä mies :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole yksinäinen etkä masentunut. Olet marttyyri ja elät niistä ongelmista ja sairauksista.
Jos asuisit yksin eikä sinulla olisi sairauksia eikä ongelmia, olisit luultavasti masentunut.
Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat!
Vierailija kirjoitti:
No, pahimpina aikoina tämä huusholli pyörii yhden aikuisen voimin ja silloin tehdään vain se, mikä voidaan. Käytännössä siis samaa elämänlaatua ei kyetä pitämään yllä, vaan tingitään ja karsitaan esim. kotitöistä, omasta ajasta jne. Ja toki tulotkin on pienemmät, kun on vain yksi palkansaaja. Harva ymmärtää mitä on olla käytännössä yksinhuoltaja toisen sairastaessa totaalisesti toimintakyvyn vievää sairautta.
Sitten kun sinun lapsesi ovat muuttaneet pois kotoa ja mies eronnut ja uuden naisen hoivissa, niin tiedät mitä tarkoittaa masennus. Sitä odotellessa.
En ole itse ollut masentunut mutta onpa tyhmä kysymys. Minäkin elän kiireistä töissäkäyvän äidin arkea ja kyllä tässä hyvin ehtisi masentua. Jonain päivänä vaan kuppi menisi nurin ja kaikki kaatuisi niskaan. Kiireisille ihmisille masennus taitaakin usein tulla burn outin muodossa, ainakin itse ajattelisin näin. Masennus ei ehkä silloin hiivi hiljaa vaan patoutuu ja rysähtää sitten kerralla kun joku pieni asia katkaisee kamelin selän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
24/7. Toki oma toipuminen hidastuu ja estyy muita hoitaessa
Tämä. Mun paraneminen alkoi oikeastaan vasta kun sain lapsia ja mies alkoi omia heitä ja siitä vittuununeena jätin pikkuhiljaa kaiken vastuun vähemmälle. Aloin kunnolla kapinoida, että vittu minähän en teitä hyysää. Ja mies vaan sanoi, että se on ookoo, parantele itseäsi. Olin että voi vittu anteeksi mitä, mutta nyt olen saanut kyllä tilaa sille.
Jos mies ei ois antanut tilaa sille, oisin yhä sairas ilman oikeastaan toivoa paremmasta.
Sulla on hyvä mies :)
No on, hän on hyvä ihminen. En ole varma, jatkuuko parisuhde, se itseasiassa alkoikin järkisyistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus ja muut psyykkiset sairaudet eivät ole hankittuja, valittuja tai itseaiheutettuja, ainoana poikkeuksena päihteiden käytön laukaisemat psykoosit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne kuin ap:lla. Niinpä mun masennukseni ilmeneekin ylikierroksina. En pysty olemaan paikoillani 5 min kauempaa, sitten pitää taas nousta ja tehdä jotain että ahdistus helpottaa. Pelkään myös että jos jonain päivänä jäisin sänkyyn kuten mieli tekee en enää nousisi siitä. Kuitenkin iso perhe ja velkainen talo hoidettavana. Sairauslomalla olen selän takia eli melkein pelkästään miehen tuloilla eletään.
Psykoterapiasta ei ole ollut mitään iloa
Mulla itkuisuutena silti on jotenkin jaksettava kun tuntuu että on tavallaan perheen vähiten sairas ja jonkun on jaksettava.
Mulla on ystävä (mies) joka tekee nyt 2 työtä, valmentaa lasten jääkiekkoa, huolehtii kodista kun vaimo on työmatkoilla, kärsii kovista kivuista ja on vakavasti masentunut. Lääkityksellä on mutta ei hänkään uskalla pysähtyä potemaan. Ollaan sitten purettu murheita keskenämme, se vähän helpottaa kun toinen ymmärtää - puolisot ei.
ed
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka niin varma on tuosta itte täytymisestä, eikö kannata sitten lopettaa jankkaus.
Vierailija kirjoitti:
Et ole yksinäinen etkä masentunut. Olet marttyyri ja elät niistä ongelmista ja sairauksista.
Jos asuisit yksin eikä sinulla olisi sairauksia eikä ongelmia, olisit luultavasti masentunut.
Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat!
Sinun pääsi sisältää runsaammin ureaa kuin älyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne kuin ap:lla. Niinpä mun masennukseni ilmeneekin ylikierroksina. En pysty olemaan paikoillani 5 min kauempaa, sitten pitää taas nousta ja tehdä jotain että ahdistus helpottaa. Pelkään myös että jos jonain päivänä jäisin sänkyyn kuten mieli tekee en enää nousisi siitä. Kuitenkin iso perhe ja velkainen talo hoidettavana. Sairauslomalla olen selän takia eli melkein pelkästään miehen tuloilla eletään.
Psykoterapiasta ei ole ollut mitään iloa
Minun ensimmöinen masennus ilmeni noin, ja sitten tuli ihan perus fyysinenkin burn out ja masennuin ihan klassisesti sängyn pohjalle n vuodeksi. Sen jälkeen ollut useita masennuskausia. Nyt lievä masennus, mutta aivot muuten ihan tiltissä varmaan kaikkien edellisten masennusten jäljiltä joten en ole työkykyinen.
Mulla tuo olotila on ollut jo yli 20v, 1 burnoutkin näiden vuosien aikana. Tällähetkellä vain keskivaikea, muistihäiriöitä, fyysisiä oireita, ahdistusta, rytmihäiriöitä yms. Enkä tosiaankaan ole mikään saikuttaja, vasta 2 vuotta sitten sain ensimmäisen sairausloman unettomuuden ja kipujen takia (mäsiksestä en päivääkään)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, pahimpina aikoina tämä huusholli pyörii yhden aikuisen voimin ja silloin tehdään vain se, mikä voidaan. Käytännössä siis samaa elämänlaatua ei kyetä pitämään yllä, vaan tingitään ja karsitaan esim. kotitöistä, omasta ajasta jne. Ja toki tulotkin on pienemmät, kun on vain yksi palkansaaja. Harva ymmärtää mitä on olla käytännössä yksinhuoltaja toisen sairastaessa totaalisesti toimintakyvyn vievää sairautta.
Sitten kun sinun lapsesi ovat muuttaneet pois kotoa ja mies eronnut ja uuden naisen hoivissa, niin tiedät mitä tarkoittaa masennus. Sitä odotellessa.
Kuvaamassasi tilanteessa olo on varmasti masentunut, sitä kutsutaan myös suruksi.
Sairaus nimeltä masennus ei tarvitse ulkoista syytä tai vastoinkäymisiä.
Olisi kiva jos ihmiset ymmärtäisi eron mielialan ja sairauden välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän masennusta pidä "pysähtyä potemaan." Työ,harrastukset ym.voi olla myös osa hoitoa ja terapiaa,pelkkä kotiin jääminen voi pahentaa. Toki edellyttäen,että on voimia noihin. Jos työstä ym.on enemmän haittaa kuin hyötyä,jäädään saikulle. Omien voimien mukaan mennään. Kannattaa kuunnella itseään,ennenkuin huomaa että työ meni,lapset huostaanotettiin ja itse makaa sairaalassa.
Vierailija kirjoitti:
Miten te ehditte kärsiä fyysisistä sairauksista ja taloudellisista ongelmista?
Luulisi sinun aikasi loppuvan tykkänään kesken typerehtimisesi vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykäs ja herkkä täydellisyydentavoittaja masentuu.
Tyhmiltä puuttuu se värkki, johon masennus iskee. Vertaa kirkonkelloa ja kronometriä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te ehditte kärsiä fyysisistä sairauksista ja taloudellisista ongelmista?
Luulisi sinun aikasi loppuvan tykkänään kesken typerehtimisesi vuoksi.
Hei lue otsikko, jooko? Ja arvostele sitten vasta.
Vierailija kirjoitti:
En ole itse ollut masentunut mutta onpa tyhmä kysymys. Minäkin elän kiireistä töissäkäyvän äidin arkea ja kyllä tässä hyvin ehtisi masentua. Jonain päivänä vaan kuppi menisi nurin ja kaikki kaatuisi niskaan. Kiireisille ihmisille masennus taitaakin usein tulla burn outin muodossa, ainakin itse ajattelisin näin. Masennus ei ehkä silloin hiivi hiljaa vaan patoutuu ja rysähtää sitten kerralla kun joku pieni asia katkaisee kamelin selän.
Juuri näin. Kyllähän niitä varoitusoireita oli vuosia mutta ne ohitti sujuvasti: rytmihäiriöt, unettomuus, hampaiden narskuttelu, levottomuus, stressinsietokyvyn aleneminen, kärttyisyys, uupumus yms.
Sitten tulee vain yksi pieni ja vähäpätöinen juttu ja tosiaan kaikki kaatuu niskaan. Yhtäkkiä onkin äärimmäisen ahdistunut, itkuinen, vielä unettomampi, kovissa kivuissa ja säryissä. Minulla ainakin tuli ja tulee yhä kipuina kaikki ulos: migreeni pe-ma joka helkkarin viikko, lihassäryt, selkäkipu (tämäkin tulee kun on kuin viulunkieli), hieronta ei auta kireisiin lihaksiin - niska-hartiasäryt yms. Jopa polveen tuli pistos aina kun stressi ylitti tietyn kynnyksen! Mitään ei muista, muistilappujen pino vaan kasvaa ja lisäksi pitää vielä laittaa kännykkään muistutuksia että muistaa lukea laput! Aloitekyky menee, tehtävien hoitaminen pelottaa, virheiden mahdollisuus pelottaa ja kasvaa koko ajan jne.
Kiva kierre
13
Vierailija kirjoitti:
Eihän masennusta pidä "pysähtyä potemaan." Työ,harrastukset ym.voi olla myös osa hoitoa ja terapiaa,pelkkä kotiin jääminen voi pahentaa. Toki edellyttäen,että on voimia noihin. Jos työstä ym.on enemmän haittaa kuin hyötyä,jäädään saikulle. Omien voimien mukaan mennään. Kannattaa kuunnella itseään,ennenkuin huomaa että työ meni,lapset huostaanotettiin ja itse makaa sairaalassa.
Tyhmä neuvo, joka ei sovi ainakaan 17-vuotiaalle. Mikä työ? Harrastukset ei masentunutta hoida tai ongelmia korjaa tai muuta. Terapia on hyvää. Työelämään ei ehkä kykene... koska ei esim. ole lapsena saanut olla se joka on, niin miten niillä eväillä mennään töihin? Opiskelemaan?
Olin menestynyt ja johtaja-asemassa keskisuuressa yrityksessä, täydellinen perhe, matkustelin, shoppailin, sisustelin, ja monet kadehtivat elämääni. Olin onnellinen ja iloinen enkä tuntenut minkäänlaista stressiä elämässäni.
Eräänä päivänä olo oli kuin seinään juosseella ilman mitään syytä, sydän tykytti tuhatta ja sataa ja kaikki ympärillä tuntui epätodelliselta. Jouduin teholle koska ensin luultiin että sydämessäni on jotain vikaa. Mitään ei löytynyt. Olin sairastunut lievään masennukseen, paniikkihäiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön. Keskellä täydellistä elämääni, jossa en kuvitellut että mitään pahaa voisi tapahtua.
Tuosta on kohta vuosi aikaa ja vasta nyt alan parantua, olen ollut työelämässä jonkin aikaa, toisessa tehtävässä. Perhe on onneksi ollut tukenani.
Tämän kokemuksen jälkeen en enää "väheksy" tippaakaan ketään jolla on masennukseen, paniiikiin tai ahdistukseen viittaavia oireita. Kenenkään ei pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Eihän masennusta pidä "pysähtyä potemaan." Työ,harrastukset ym.voi olla myös osa hoitoa ja terapiaa,pelkkä kotiin jääminen voi pahentaa. Toki edellyttäen,että on voimia noihin. Jos työstä ym.on enemmän haittaa kuin hyötyä,jäädään saikulle. Omien voimien mukaan mennään. Kannattaa kuunnella itseään,ennenkuin huomaa että työ meni,lapset huostaanotettiin ja itse makaa sairaalassa.
Voi kun saisikin töitä tai voisi mennä harrastuksiin. Olen osittain masentunut juuri senkin takia kun elämä junnaa paikoillaan, en saa töitä mistään, olen huono kaikissa yrittämissäni harrastuksissa ja en pääse opiskelemaan. Tosin vuosia sitten työskennellessäni menin niin huonoon kuntoon että nukuin seuraavan vuoron alkuun töistä kotiin selviydyttyäni.
No, pahimpina aikoina tämä huusholli pyörii yhden aikuisen voimin ja silloin tehdään vain se, mikä voidaan. Käytännössä siis samaa elämänlaatua ei kyetä pitämään yllä, vaan tingitään ja karsitaan esim. kotitöistä, omasta ajasta jne. Ja toki tulotkin on pienemmät, kun on vain yksi palkansaaja. Harva ymmärtää mitä on olla käytännössä yksinhuoltaja toisen sairastaessa totaalisesti toimintakyvyn vievää sairautta.