Alan vähitellen tajuamaan miten paskassa avioliitossa elän

Ite sun ittes pitää sieltä suosta nostaa, eikä uuden miehen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli lipsumassa tuohon suuntaan. Kerroin miehelleni että kaipaan nyt kipeästi arvostusta ja läheisyyttä että tämä kaikki tuntuu vaivan arvoiselta. Pikkuhiljaa tilanne alkoikin muuttua, mies kiittää kotitöistä, halaa ja sipaisee selkää ohi mennessään, kysyy mitä kivaa haluaisin tehdä seuraavana vapaapäivänä, tuo kauppareissulta suklaalevyn pyytämättä vain minulle jne.

Eli ystävälliseen sävyyn oma suu auki. Toinen ei ihan totta voi lukea ajatuksia. Ei kannata lukittautua siihen omaan pahaan oloon, vaikka se varmaan välillä tuntuukin ainoalta oikealta vaihtoehdolta.

Hienoa että miehesi oivalsi heti mistä kiikastaa ja aloitti muuttamaan tapojaan. Valitettavasti aina ei mene noin, voi mennä vain pahempaan suuntaan jos suunsa avaa ja kertoo vaikka miten nätisti sanoisikin. :(

Vierailija kirjoitti:

Avioliittonne on vajonnut arkiseen harmauteen. Tavallista on, että miehelle se kyllä sopii jos saa säännöllisesti seksiä. Nainen odottaa suhteelta enemmän tunnetasolla. Tasa-arvoa kotitöissä pitää vaan jatkuvasti hakea, miehiä pitää pakottaa jos eivät vapaaehtoisesti suostu. Eihän se kivaa ole. 

Mun lääkkeeni olis tuohon että nainen hanki itsellesi elämä. Jos mies ei kiinnostu sinun seurastasi niin anna olla. Hanki ystäviä, harrasta, hae rikkautta elämääsi muulla tavoin kuin välinpitämättömältä mieheltäsi. Ehkä hänkin on väsynyt, moni vetäytyy sellaisessa tilanteessa. 

Pettämistä en suosittele. Rakkaus ja seksi on niin yliarvostettuja nykyään mutta paljon on muitakin elämän osa-alueita joista voi saada syvää tyydytystä.

Avioeroa en suosittele. Kallista, elintasosi putoaa. Lapset kärsivät. Tulet katumaan jos uutta onnellista suhdetta ei löydykään.

Avioero ns. kunnollisesta ihmisestä on aina virhe. Henkisesti/fyysisesti väkivaltaisesta tai väärinkäyttäjästä on parempi erota. 

Kun elämän ruuhkavuodet ovat takana, voitte vielä lähentyä ja iloita toisistanne. 

Kaikkea tätä olen läpi käynyt.

Millainen on kunnollinen mies?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ongelma on juuri se ettemme ole "tiimi". Ero on käynyt mielessä, mutta se ei kuitenkaan tunnu realistiselta vaihtoehdolta. Pelkään, että erosta tulisi niin ruma ja riitainen, että se rikkoisi lapsia enemmän kuin nykyinen tappavan tylsä arki.

Minulla on oma elämä (vai mitä eräs kommentoija tarkoitti) eli työpaikka ja mukava harrastus. Aikaa vain on niin rajallisesti etten voi paljoa ottaa omaa aikaa, koska se on lapsilta pois.

ap

Ehkäpä sulla ei ole sille miehellekään aikaa?

Otsikkoon. Niin minäkin.

Arki ei ole niin kivaa kuin ihastuminen. Toiset vaihtaa parin vuoden välein niin aina on kivaa.

en halutaan naimisiin kauheessa kiihkossa että saa seksiä, sitten kun nainen tulee raskaaksi loppuu seksin into molemmilta ja kaikki onkin paskaa?

onko meitä huijattu kaikkia ja seksi onkin vain suuri kupla?

tv mies neitsyt 45 v

Vierailija kirjoitti:

Kun elama on tuollaista, se on ihan hukkaan heitettya aikaa, jota tod nak kadut vanhana. ELAMA ON NIIN HITON LYHYT! Se etta miehesi ei sinua halua, ei tarkoita etteiko joku muu niin tekisi. Kannattaisko ottaa viimeinen rutistus miehen kanssa -puhua asiasta. Jos ei korjausliike auta omalle itsellesi on parempi, etta eroatte ja usko minua, loydat kylla miehen joka sinua arvostaa. 

Naurettavaa itsepetosta ja itsekritiikittömyyttä. Mitä vikaa ap:n nykyisessäkään miehessä on? Joten kenessäköhän se syy siihen, ettei joku koita tehdä ap:n elämästä mieletöntä, on?

Tulee tälläisiä nyt vaan mieleen... puolisoilla yhteenkuuluvaisuuden tunne, toinen pitää toisesta kiinni ja toinen toisesta, ei tarvitse pelätä että toinen lähtee, ymmärtää toista, haluaa kulkea rinnalla vaikka olisi vaikeaa välillä, haluaa olla, haluaa elää ja jakaa asioita, tulee vastaan. Puolison kanssa tuntee onnellisuutta ja onnellisia hetkiä, turvaa, vaikka arki on arkea, pystyy olemaan oma itsensä.

Minusta tuntuu myös siltä, että minun ja hänen suhde ei pitkälle kanna, tietyt tärkeät rakenteet puuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

No mikään ei takaa, että löydät parempaa suhdetta, mutta tässä kaksi pohdittavaa asiaa:

Laskeeko suhde hyvinvointiasi ja olisiko parempi olla yksin?

Tee klassinen koe. Kohtele miestäsi 90 päivän ajan kuin hän olisi unelmiesi casanova ja suhteenne täydellinen. Jos mies ei heittäydy mukaan niin sitten kolmen kuukauden kuluttua tiedät ainakin itse tehneesi kaikkesi. 

Hyi saatana, mä en ainakaan tekisi tätä ikinä kenellekään miehelle! Koska jos joku on, niin mihin se mun kohtelulla muuttuisi?! Ja jos ei ole, niin ei ansaitse sellaista kohtelua.

Mun ensimmäinen avioliitto oli täsmälleen samanlainen kuin ap:lla. Kyllä isä hoiti pojan jalkapallotreenejä ja -pelireissuja mutta ei juuri muuta. Perushyvä parisuhde eli ei mitään väkivaltaa, alko-ongelmaa tai pettämistä.

Lopulta lähdin 3 lapsen kanssa omilleni. Nuo 3 yh vuotta oli todella ihanat, saimme tehdä mitä halusimme ja lapsetkin rentoutuivat vähitellen. Rahaa oli vähän mutta rakkautta sitäkin enemmän.

Tuon 3 vuoden kuluttua tapasin nykyisen lapsettoman ja nuoremman mieheni jolle 3 valmista lasta ei ollut mikään iso juttu. Hän toi perheeseemme naurua, hyväksyntää, aitoa huolenpitoa ja rakkautta joka näkyi. Tuosta on kohta 22 vuotta ja edelleenkin kaikki hyvin!

Mitään ei saa jos ei osaa vaatia. Älä pyytele äläkä nöyristele. ilmoita että tämä nykyinen meno ei kelpaa/riitä sinulle. Mies olkoo oikea isä ja ottaa vastuuta lasten arjesta ja tekee oman osansa kotitöistä.

Älä suostu olemaan runkkureikä! Seksi ei ole jos mies ei ota sinua huomioon. Kerro yhä uudestaan että haluat keskustella muutakin kuin mitä syödään huomenna. Ole itsekin kiinnostunut miehen asioista ja tekemisistä.

Luultavasti mies suuttuu kun alat vaatimaan parempaa elämää mutta mitä väliä. Ainakin saat äänesi kuuluviin. Jos mies ei piittaa muista kuin itsestään niin ota ero. Tai elä täysin omaa elämää ilman että odotat mieheltä muuta kuin isänä olemista ja arjen tasapuolista pyöritystä...ei siis mitään henk.kohtaista niin ei pety. Lakkaa pitämästä miehelle täysihoitolaa.

Miksi pitäisi heti olla uusi mies ja uusi suhde??? Miehen varaanko se elämä rakentuu? Jos tulee ero niin keskity itseesi ja lapsiin! Osta vaikka seksilelu...

Sanoisin ap:lle että sinun tärkeysjärjestys on väärä. Niin oli minullakin aikanaan. Minulle oli tärkeää lapset ja työ, koin ettei ole aikaa muuhun. Tuli ero. Nyt olen tajunnut ottaa aikaa kuntoiluun ja omiin juttuihin ja myös kahdenkeskistä aikaa uuden miehen kanssa. Ne lapset ei tosiaan mene rikki vaikka niitä ei hyysää koko ajan.

Hmm...meillä on fyysinen hellyys ja keskustelukin aika vähissä tällä hetkellä, mutta tiedämme molemmat, että syy on kiireinen arki ja kaksi pientä lasta. Välillä ei vaan jaksa. Jaetaan kuitenkin ajatuksiamme ja huumoria on päivittäin. Olemme kovin rakastuneita ja meillä on hyvä suhde. Pieniä huomaavaisuuden tekoja on päivittäin, ne ovat vaan kovin arkisia tällä hetkellä. Koetko, että teillä voisi olla kyse tällaisesta väliaikaisesta tilanteesta, vai koetko, että suhteenne ei voi enää palatakaan hyväksi? Oletko koittanut keskustella miehesi kanssa vakavasti asiasta?

Jos eroat niin eihän sun tarvitse mitään uusperhettä perustaa, vaikka miehen haluaisitkin.

Meilläkin avioliitto latistui. Miestä ei kiinnostanut. Ei minkäänlaista fyysistä suhdetta ollut pariin vuoteen. Ei nukuttu yhdessä, ei keskusteltu, ei käyty yhdessä missään. Edes lenkille mies ei lähtenyt. Minä yritin, mutta mies ei tullut vastaan.

Kävi niin, että rakastuin toiseen, panin eron vireille, muutin pois. Tajusin sitten, että miehen rakkaus oli loppunut ajat sitten, mutta ei tuolla ollut munaa sanoa. Olin helppo kämppis, joka ei riidellyt, vaan kävi töissä, maksoi laskut, siivosi, laittoi ruokaa, huolehti lapset ja hoisi asiat.

Nyt elämä hymyilee. Raha on tiukilla, mutta ei se onnea tuo.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole juurikaan muunlaisia miehiä, saatikka että kohdallesi osuisi. Se on joko noin tai yksin, ne vaihtoehdot.

No jos ainoat vaihtoehdot olisi tosiaan noin, eli kaksin yksin tai yksin yksin, niin kyllä minä olisin mieluummin ihan rehellisesti yksin.

Mutta onneksi tämä on ihan höpöhöpöä, ettei olisi juurikaan muunlaisia miehiä. Minullakin on mies, jonka kanssa eletään ONNELLISTA ja toisemme huomioivaa elämää niin arjessa kuin juhlassa. Jos en olisi silloin joskus aiemmin uskaltanut lähteä surkeasta suhteesta, niin olisipa jäänyt tämä löytymättä. :) 

Meillä tilanne että vaimo on vainoharhainen, syyttelee ja keksii motiiveja minulle omasta päästään. Keksii myös muille ihmisille. Mikään ei ole ikinä hyvin. Ei ole kaveriperheitä ja kun yritän tutustuttaa niin sekään ei kelpaa. Lisäksi ottaa kaikki asiat itseensä, viemäriin ei saa kaataa ruokajäämiä koska haluan arvostella ja alistaa, ei siksi että se menee tukkoon. On epäjohdonmukainen ja mielipiteet muuttuu päinvastaisiksi saman keskustelun sisällä. Haukkuu minua suorin sanoin ja heti perään kokee että minä haukun häntä. Pariterapiassa käydään mutta siellä suurin ongelma onkin se että minä poltan tupakkaa. En jaksa enää. Ahdistaa mennä kotiin.