Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei lopeta elämäni kontrolloimista, mikä avuksi?
29.11.2017 |
Olen iltatähti, perheen ikuinen vauva. Vaikka olen jo parikymppinen, olen vanhempieni silmissä masennuksesta ja syömishäiriöstä johtuen täysi invalidi, joka ei kykene hoitamaan mitään asioitaan itse. Arvostan kaikkea, mitä he ovat eteeni tehneet, mutta samalla tunnen tukehtuvani tähän, enkä ymmärrä miten saisin heidät lopettamaan. En muista, milloin olisin viimeksi pyytänyt kummaltakaan vanhemmalta mitään (olen mm. ansainnut omat rahani ja maksanut omat laskuni yläasteelta asti), päinvastoin olen pyytänyt toistuvasti, että he antaisivat mun olla rauhassa ja hoitaa itse omat juttuni. Esimerkkinä vanhempieni luonteesta voin kertoa, että sain 18-vuotislahjaksi auton, jossa oli paikannin. Sain tietää paikantimesta vahingossa, kun se oli imenyt autoni akun kuiviin lomamatkan aikana.
Kirjoitin tänne jo jokin aika sitten siitä, miten äitini osti omiin nimiinsä asunnon, josta olin itse aikeissa tehdä tarjouksen. Hän osti sen puhtaasti minun kodikseni, ja on mm. remontoinut sitä omilla rahoillaan, joka on siis sinänsä todella kivasti tehty, mutta en pyytänyt tai halunnut sitä. Mun oli tarkoitus ostaa oma koti itselleni omalla rahallani, ja nyt tulen taas asumaan "äidin kämpässä". Asunto on mulle täydellinen ja kun äiti kerran siihen on rahansa pistänyt, niin en voi olla muuttamattakaan, mutta ihan ongelmatonta tää ei ole. Tiedän, että hän esim. saattaa pamahtaa kutsumatta omilla avaimilla paikalle jos pelkää ettei mulla ole kaikki hyvin, jonka lisäksi mun täytyy varmaan ostaa ainakin osa omasta kodistani sisaruksiltani perinnönjaon yhteydessä sitten joskus.
Ongelmat alkoivat jo nyt, kun äiti on tehnyt asuntoon erinäisiä valintoja kysymättä asioista multa. Keittiö meni uusiksi minulta kysymättä. Lattiat ehdin valitsemaan ja maksamaankin ennen äidin päsmäröintiä. Viime viikolla keskustelin hänen kanssaan siitä, miten olen aina unelmoinut "jenkkivaatekaapeista" ja valinnut Ikeasta itselleni kaapit suoraan mun päiväunista. Tänään kävin kurkkaamassa asuntoa, ja huomasin, että äiti oli ostanut ja asennuttanut kämppään omin päin Elfa -säilytysjärjestelmän, joka paitsi on ilmeisesti maksanut reilu 400 euroa enemmän kuin Ikean unelmakaapit, myös on ihan järkyttävän kamala.
Olen niin pettynyt, ärsyyntynyt ja vihainen. Samalla on kiittämätön ja tyhmä olo, kun en voi vaan olla "tyytyväinen siihen mitä saan". Kuitenkaan tässä ei pointtina ole se, etteivät asiat ole mulle mieluisia, vaan se, että olen aikuinen ihminen ja haluaisin tehdä asiat itse. Äitiä ei kuitenkaan vaan saa karistettua, hän on liimaantunut muhun kiinni enkä myöskään haluaisi loukata häntä.
Palstan äidit, mitä mä teen? Miten saan omaa tilaa, tai edes talutushihnaa vähän löysemmälle? Olen 25-vuotias. Näistä asioista on keskusteltu asiallisesti, riidelty ja keskusteltu lisää asiallisesti. Tuntuu, että yleensä äiti ajaa mut tilanteeseen, jossa en vaan voi kieltäytyä - esim. tämä asunnon ostaminen, paha sanoa ei kun toinen on käyttänyt mielettömän määrän rahaa. Vaikka kukaan ei pyytänytkään.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vain harva auttaa täysin pyyteettömästi.
Jos ostaa toiselta kysymättä asunnon jonka hän on aikonut ostaa itselleen, tai lahjaksi auton jossa on jäljitin, niin kyseessä ei ole auttaminen, vaan kontrollointi, ja kyseinen "auttaja" on tunne-elämältään sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna äidin laittaa asunto kuntoon ja myy se sitten. Rahat voit vaikka ryypätä mutta muuta vuokralle johonkin.
Jos ei onnistu, niin asuntohan ei sitten ole sinun, joten siinä ei ole pakko asua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun mielestä on oikeutettua laittaa lapsi maksamaan asunnosta, joka ei kuitenkaan ole hänen unelma-asuntonsa? Jestas mitä vanhempia täällä kirjoittelee.
Ei lapsi siitä maksa, jos ei halua. Jos haluaa sen omakseen, niin sitten maksaa alennetun hinnan. Jos ei halua tuota kämppää, niin ostaa sitten jonkun toisen kämpän täyteen hintaan. Ja siinä vaiheessa kun tekee tämän suhteen lopullisen päätöksen, hän on jo aikuinen eikä enää lapsi. Nyt on vain alustava suunnitelma, jossa on paljon joustoa moneen suuntaan ja joka ei millään muotoa ole juridisesti (eikä millään muullakaan tavalla) sitova.
Mitä jos lapsi haluaa asua asunnossa loppuikänsä, mutta ei maksa siitä mitään. Saako hän sitten haluamansa hanan? Jos hän ostaisi asunnon alihinnoiteltuna, verottaja voi lätkäistä hänelle lahja-veron.
Ei vaan he ovat ostamassa asuntoa puoliksi alaikäisen kanssa. Heillä ei ole varaa koko asuntoon.
Lapsi on nyt aloittanut lukion, jota käydään kaksi vuotta kuusi päivää viikossa klo 8-21 plus kesät. Lapsi on nyt 16. Saa 20€ kuukausirahaa äidille tehtävää kirjanpitoa vastaan.
Tämä äiti on kontrolloinnin huippu. Tarina ei tule päättymään hyvin
Se pahentaa masennusta kun ei ole saanut elää normaalia itsenäistymisen ja vanhemmista irrottautumisen vaihetta. Eihän välejä poikki tarvitse laittaa kuin ääritapauksissa. Nuoren pitää saada testata omia siipiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ainoa missä minä ja mies jyräsimme oli keittiön hana. Valitsimme itsellemme mieluisan vaihtoehdon, mutta sekin sillä puheella, että jos lapsen silmä ei siihen millään totu, niin vaihdetaan se sitten myöhemmin. "
Siis mitä? Voitko lukea tuon itse ja ihan ajatuksella?
Mitä sinusta kertoo se, että sinä valitsit lapsesi kotiin keittön hanan, joka on sinulle mieluisa? Kertooko se siitä, että aiot olla siellä keittiössä tiskaamassa ja laittamassa ruokaa? Senkö takia halusit sinne itsellesi mieluisan hanan?
En usko hetkeäkään, että miehelläsi oli mitään sananvaltaa asiaan vaan olet juuri sellainen äiti, josta ap kertoo. Voi lapsi raukkaa. Onnea vaan hänen itsenäistymiselleen!
Vaikka en aio olla sitä hanaa katselemassa, se asunto on kuitenkin alkuun minun ja miehen omistuksessa. Sen verran käytimme omistajan valtaa, että valitsimme itsellemme mieluisamman vaihtoehdon. Esim. lapsen valitsema parketti on aivan jotain muuta kuin itse olin valinnut ja sitä ei pysty vaihtamaan yhtä pienillä kustannuksilla kuin hanaa. Samaten lapsen valitsema keittiön kivitaso ei olisi ollut minun valintani.
Tuossa hanassa vaan jotenkin maut meni pahasti ristiin. Lapsen valinta oli minun ja miehen silmissä kauhistus, ja kääntäen. Suurin ongelma oli siinä, että valittavissa olevissa vaihtoehdoissa ei ollut sellaista mikä olisi kelvannut kaikille joten siksi omistajien ääni ratkaisi tässä kohtaa. Kun asunto on valmis ja sinne pääsee muuttamaan, sinne voi sitten jälkeenpäin hankkia minkä tahansa hanan jos se alkuperäinen valinta hiertää pahasti.
Se hana on siinä muistuttamaan että kuka täällä oikein määrää ja kenen pillin mukaan tanssitaan.
Oikeasti tosi ovela veto. Taisi olla tarkkaan harkittu juttu.
Sitä ei voi peittää eikä piilottaa, niinkuin lattian pystyy piilottamaan jos ei siitä pidä.
Sitä hanaa joutuu käyttämään joka päivä, ja joka päivä se muistuttaa, että et sinä osaa edes hanaa valita oikein. Äidin pitää puuttua että tulee kunnollinen.
Ja tietenkin äiti vetoaa siihen, että hyvää hyvyyttään osti sen asunnon ja on sen omistaja. Lapsi saa siinä asua armosta ja hänen kuuluu olla kiitollinen vaikka vihaisi sitä asuntoa.
Siinä hanassa on kyse vain kontrollista vaikka äiti sitä järkiperustein yrittää selittää.
Oma äitini on samanlainen ja nuo temput siksi aivan liian tuttuja ja läpinäkyviä.
Kaikki tukeminen ja lahjatkin menivät täysin äidin ehtojen mukaan.
Jos hän pyysi kertomaan millaisen korun haluan lahjaksi, käytti hän saamaansa tietoa vain jotta voisi ostaa mahdollisimman erilaisen kuin toive oli. Selittää sitten vielä kuinka toiveeni o niin huono ja outo, hän osti paljon paremman.
Vieläkin hän tarkkailee silmä kovana kuinka lahjaksi antamansa jutut käytetään.
Esim. veljeni vaimo pitää anopiltaan saamaa pöytäliinaa väärällä pöydällä. Siis eri pöydällä kuin mille äitini oli sen liinan ajatellut. Siitä liinasta äiti sitten naputtaa siellä ja minulle valittaa kuinka hän ei yhtään tykkää siitä että se liina on sillä pöydällä, ja yrittää värvätä minua kertomaan veljen vaimolle että ei sitä liinas sillä pöydällä voi pitää. 😨
Valitettavasti tuommoisen äidin kanssa ei onnistu normaali rajojen vetäminen.
Itse lopetin säännöllisen yhteyden pitämisen liian myöhään. Vasta sitten kun lapseni alkoivat oireilemaan mummonsa käytöksen takia.
Tavataan muutaman kerran vuodessa ja jokaisella tapaamisella alkaa mahdoton manipulointi ja kontrolli. Viimeksi tavattiin ravintolassa. Käytiin syömässä. Ja äitini murjotti puolet ajasta koska kaikki eivät ottaneet äidin mieleistä ruoka-annosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap onko sinulla realistiset mahdollisuudet itsenäiseen elämään? Opiskeletko tai käytkö työssä? Elätätkö itse itsesi?
Tästä näkyy hyvin miten eri versioita ihmiset kirjoittaa. Äiti luulee auttavansa, kun valitsee paremmin lapsen puolesta. Lapsi haluaisi saada itse päättää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Nyt lakkaat ottamasta mitään apua vastaan. Muutat minne mielit, omilla rahoillasi. Tiedän, se on kettumaista kun saisi helpolla autoja ja asuntoja, mutta kun itsekunnioitusta et rahalla saa. Äiti suuttuu ja itkee, syyllistää ja nyyhkii, uhkailee ja lahjoo, ja niinhän se nyt vain menee.
Muuten ap, mistä olet saanut rahaa asunnon ostoa varten? Veikkaan, ettet ihan pelkillä teinin palkkarahoilla saa asuntoa, vaan onkos sinä äidin rahoja mukana? Ensimmäinen homma minkä teet, on se, että annat äidille rahansa takaisin. Oma elämä rahoitetaan omalla työllä, ei äidin rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan tajua AP:n kaltaisia nyhvöjä.
Miksi he suostuvat äitiensä määräiltäviksi?
Ostaako sun äitisi siis sulle asunnon ja laittaa keittiöremontin sinun makusi mukaan? Etkö tajua, että ap on tosi nuori vasta? Vielä melkein siinä iässä, kun tuollainen apu äidiltä oli ihan normaalia, ja ap:n tapauksessa normaalia parempaa? Miksi siinä pitäisi yhtäkkiä tajuta, etten enää ole oikeutettu äidin tukeen ja apuun, vaikka äiti ei olekaan oikeutettu määräilemään mun elämästäni? Jos äiti haluaa auttaa - ja etkö ajattele, että haluaahan hän auttaa - niin miksi ei auta siten, ettei määräile??? Ei luulisi olevan liian vaikeaa, jos haluaa hyvää ja antaa apuaan. Kuten sanoo, että haluaa. Miksi siitä ei saisi haluta ja ois jopa oikeus nauttia?
Tosi nuori??? Ap. on 25-vuotias!!!
Meillä on 16v ja 18v. ja osaavat jo päättää.omista asioistaan ja me vanhemmat tuemme nuortemme valintoja.
Vain harva auttaa täysin pyyteettömästi.