Lue keskustelun säännöt.
Äitini ei lopeta elämäni kontrolloimista, mikä avuksi?
29.11.2017 |
Olen iltatähti, perheen ikuinen vauva. Vaikka olen jo parikymppinen, olen vanhempieni silmissä masennuksesta ja syömishäiriöstä johtuen täysi invalidi, joka ei kykene hoitamaan mitään asioitaan itse. Arvostan kaikkea, mitä he ovat eteeni tehneet, mutta samalla tunnen tukehtuvani tähän, enkä ymmärrä miten saisin heidät lopettamaan. En muista, milloin olisin viimeksi pyytänyt kummaltakaan vanhemmalta mitään (olen mm. ansainnut omat rahani ja maksanut omat laskuni yläasteelta asti), päinvastoin olen pyytänyt toistuvasti, että he antaisivat mun olla rauhassa ja hoitaa itse omat juttuni. Esimerkkinä vanhempieni luonteesta voin kertoa, että sain 18-vuotislahjaksi auton, jossa oli paikannin. Sain tietää paikantimesta vahingossa, kun se oli imenyt autoni akun kuiviin lomamatkan aikana.
Kirjoitin tänne jo jokin aika sitten siitä, miten äitini osti omiin nimiinsä asunnon, josta olin itse aikeissa tehdä tarjouksen. Hän osti sen puhtaasti minun kodikseni, ja on mm. remontoinut sitä omilla rahoillaan, joka on siis sinänsä todella kivasti tehty, mutta en pyytänyt tai halunnut sitä. Mun oli tarkoitus ostaa oma koti itselleni omalla rahallani, ja nyt tulen taas asumaan "äidin kämpässä". Asunto on mulle täydellinen ja kun äiti kerran siihen on rahansa pistänyt, niin en voi olla muuttamattakaan, mutta ihan ongelmatonta tää ei ole. Tiedän, että hän esim. saattaa pamahtaa kutsumatta omilla avaimilla paikalle jos pelkää ettei mulla ole kaikki hyvin, jonka lisäksi mun täytyy varmaan ostaa ainakin osa omasta kodistani sisaruksiltani perinnönjaon yhteydessä sitten joskus.
Ongelmat alkoivat jo nyt, kun äiti on tehnyt asuntoon erinäisiä valintoja kysymättä asioista multa. Keittiö meni uusiksi minulta kysymättä. Lattiat ehdin valitsemaan ja maksamaankin ennen äidin päsmäröintiä. Viime viikolla keskustelin hänen kanssaan siitä, miten olen aina unelmoinut "jenkkivaatekaapeista" ja valinnut Ikeasta itselleni kaapit suoraan mun päiväunista. Tänään kävin kurkkaamassa asuntoa, ja huomasin, että äiti oli ostanut ja asennuttanut kämppään omin päin Elfa -säilytysjärjestelmän, joka paitsi on ilmeisesti maksanut reilu 400 euroa enemmän kuin Ikean unelmakaapit, myös on ihan järkyttävän kamala.
Olen niin pettynyt, ärsyyntynyt ja vihainen. Samalla on kiittämätön ja tyhmä olo, kun en voi vaan olla "tyytyväinen siihen mitä saan". Kuitenkaan tässä ei pointtina ole se, etteivät asiat ole mulle mieluisia, vaan se, että olen aikuinen ihminen ja haluaisin tehdä asiat itse. Äitiä ei kuitenkaan vaan saa karistettua, hän on liimaantunut muhun kiinni enkä myöskään haluaisi loukata häntä.
Palstan äidit, mitä mä teen? Miten saan omaa tilaa, tai edes talutushihnaa vähän löysemmälle? Olen 25-vuotias. Näistä asioista on keskusteltu asiallisesti, riidelty ja keskusteltu lisää asiallisesti. Tuntuu, että yleensä äiti ajaa mut tilanteeseen, jossa en vaan voi kieltäytyä - esim. tämä asunnon ostaminen, paha sanoa ei kun toinen on käyttänyt mielettömän määrän rahaa. Vaikka kukaan ei pyytänytkään.
Kommentit (70)
Ainut keino on välien viilentäminen.
Äitisi kuulostaa läheisriippuvaiselta narsistilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi tehdä kompromissia asiassa.
Sinun täytyy itse alkaa elää omaa elämääsi. Aloitat sillä, että hankit itsellesi oman asunnon ja panet äitiin välit poikki, jos on pakko ja siitä huolimatta, että äitisi loukkaantuu.
Voisivatko sisaruksesi mitenkään auttaa tilanteessa? Jos he puhuisivat äidillesi järkeä?
Kyllähän sinä itse mahdollistat äitisi käytöksen, miten äiti tiesi että olit kiinnostunu kyseisestä asunnosta? Kun sinä kerroit. Olisit vaan hankkinut sen äidillesi kertomatta...
Tuo auton salaa paikantaminen on muuten rikos.
Onko aina ollut tuollaista vai alkanut yhtäkkiä? Jos muistat aina olleen noin, voisi luulla että sinulla on vaikka vauvana ollut jotakin, jonka takia on pelätty sinun menettämistäsi. Tai jos ennen sinua tuli monta keskenmenoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta äitisi olisi ehdottomasti pitänyt kysyä sinulta, sopiiko sinulle että hän ostaa sen asunnon. En kyllä pysty ymmärtämään miksi hän halusi sen ostaa, jos sinullakin olisi ollut siihen mahdollisuus.
Meillä on hieman samantyyppinen kuvio, että ostettiin lapselle asunto tulevia opiskeluja varten. Mutta asunto hyväksytettiin lapselta, kysyttiin onko tämä ok? Tarkoitus on, että hän jossain vaiheessa, kun pystyy, ostaa sen omakseen. Lapsi itse valitsi kaikki pintamateriaalit asuntoon. Olimme toki mukana tässä valintaprosessissa, mutta hän sai itse valita. Ainoa missä minä ja mies jyräsimme oli keittiön hana. Valitsimme itsellemme mieluisan vaihtoehdon, mutta sekin sillä puheella, että jos lapsen silmä ei siihen millään totu, niin vaihdetaan se sitten myöhemmin.
Tulevaan kotiin ei ole tehty vielä mitään astioita suurempia hankintoja, mutta ne astiatkin lapsi on saanut valita. Huonekalut tullaan valitsemaan yhdessä. Pesutornin suhteen lapsella ei ehkä ole mielipidettä, mutta varmaan senkin suhteen tarkistan, että oma valintani käy hänelle. Yhdet verhot hankittiin jo yhdessä, toiset jäivät vielä ostoslistalle.
Moni kokee jo tämänkin kauheana päsmäröintinä. On totta, että minä löysin sen asunnon ja ehdotin sitä. Mutta olen katsellut asuntoja jo vuosikausia ja tässä asunnossa osui moni asia kohdalleen, hyvä sijainti ja ihan harvinaisen loistava pohja. Ja kun lapselle tätä ehdotin, niin kyllä hän itsekin näki ne kaikki hyvät puolet ja sai samaan syssyyn pähkäiltyä, että hän asuu mieluummin vähän tilavammin lähiössä kuin pienessä asunnossa lähempänä keskustaa.
Vaikka olemme sopineet alustavasti, että lapsi tämän asunnon myöhemmin ostaa, niin emme tietenkään voi myöskään poissulkea sitä vaihtoehtoa, että elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan ja hän haluaakin ostaa jonkun toisen asunnon, mahdollisesti tulevan puolisonsa kanssa. Vaikka me vanhemmat olemme omalta osaltamme tehneet suuret taloudelliset sitoumukset, niin emme tietenkään voi sälyttää niitä lapsen niskoille jos hänen mielensä muuttuu. Ja tämä on ihan ok. Jos lapsi ostaa sen asunnon, myymme sen halvemmalla. Jos joudumme myymään jollekin toiselle, niin saamme siitä enemmän rahaa, joten ei tässä mitään suurta vahinkoa pääse tapahtumaan mitenkään päin.
Tuossa ap:n tilanteessa olisi pitänyt pakittaa heti alusta lähtien, nyt se on myöhäistä. Olisi pitänyt kieltäytyä muuttamasta siihen äidin asuntoon ja etsiä itselle joku muu asunto. Toki se on vieläkin mahdollista, mutta tuntuisi varmaan ikävältä kun on erehtynyt jo lattiankin maksamaan. Jos tuo kuvio kuitenkin hiertää niin paljon kuin se näyttää hiertävän, niin ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä kunnon irtiotto. Jos tuossa asunnossa on mahdollista asua edullisesti, niin ehkä siinä voi asua sen aikaa kunnes sopiva asunto osuu kohdalle? Tuskin äiti enää toista kertaa menee ostamaan asuntoa lapsen nenän edestä. Ja nyt tämän ensimmäisen tapauksen jälkeen ap osaa varmaan pitää mölyt mahassaan ja tehdä ostotarjouksen äidin tietämättä.
Kateelliset ädit on saatanasta.
Kun minulla oli pitkä tukka, äidillä oli tapana tulla selän taa tukkaani hiplaamaan ja erityisesti hän voimaantui kun suutuin.
Mutta sinä, sen lauluja laulat kenen leipää syöt eli jos äiti maksaa kulusi, hän voi niitä myös kontrolloida.
Jos muutat omillesi, saat itse päättää.
Turhaan odotat lupaa äidiltä.
Vaikka joutuisit tinkimään elintasostasi, sieluaan ei kannata myydä. Napanuora poikki ja uuteen alkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seis stop. Et muuta äitisi asuntoon. Et ikinä pääse kierteestä, johon itse suostut. Osta oma kämppä, älä anna avaimia perheellesi, älä kutsu edes käymään. Muuta etukäteen kertomatta.
Ymmärrän tämänkin viestin pointin, kannattaa laittaa jämäkästi selvät rajat.
Mutta sitten. Äiti varmasti suuttuu. Tarkoitus on kuitenkin säilyttää välit, vaikka hän suuttuisikin (sitten on äidin asia, jos ei halua olla väleissä), ei kuitenkaan niin, että välit pitää katkoa täysin. Miettisin siis kuitenkin siirtoja tehdessä, ovatko ne niin peruuttamattomia, että välit menee täysin (ehkä turhaan).
Eli kyllä miettisin muitakin keinoja, voiko joku sisaruksista toimia välikädessä. Tai auttaisiko se, että kirjoittaa kirjeen, jossa päättäväisesti ja analysoiden kertoo, miksi on päätynyt omaan ratkaisuunsa.
Olisi hyvä, jos muu suku myös ymmärtäisi ja tukisi ap:ta hänen ratkaisussaan.
Voin kertoa, että tuo ei tule päättymään koskaan. Ei silloin, kun olet neljäkymmentä. Ei milloinkaan. Ja mistä syömishäiriösi johtuu? Niinpä, vanhemmistasi. Aivan tyypillinen tilanne. Ei käy kateeksi. Tuo on tilanne, josta ei ole ulospääsyä. Olet syntynyt tilanteeseesi. Ja voin kertoa, että tilanne vain pahenee vuosien kuluessa. Et voi edes kuvitella, mitä on edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli nelikymppisenä oli ostamassa omaa toiveiden omakotitaloani, niin läheisriippuvainen narsisti-isäni oli jotain kautta saanut asian tietoonsa vaikka yritin tehdä oston mahdollisimman vaivihkaa.
Käsirahan ehdin maksamaan, mutta ennen lopullista kauppakirjan allekirjoitusta isä onnistui jollain kummallisella verukkeella hakemaan omaisuuteni vakuustakavarikkoon. Sen jälkeen käyttörahaa oli noin 60 euroa joka sattui olemaan käteisenä lompakossa. Kauppa tieysti peruuntui, menetin käsirahan ja talon josta olin jo pitkään haaveillut ja jonka ostosta olin lopultakin onnistunut sopimaan.
Aloittajalle: kannattaa katkaista tuo kierre mahdollisimman alkuunsa, tai tilanne pahenee mahdottomuuksiin.
"Ainoa missä minä ja mies jyräsimme oli keittiön hana. Valitsimme itsellemme mieluisan vaihtoehdon, mutta sekin sillä puheella, että jos lapsen silmä ei siihen millään totu, niin vaihdetaan se sitten myöhemmin. "
Siis mitä? Voitko lukea tuon itse ja ihan ajatuksella?
Mitä sinusta kertoo se, että sinä valitsit lapsesi kotiin keittön hanan, joka on sinulle mieluisa? Kertooko se siitä, että aiot olla siellä keittiössä tiskaamassa ja laittamassa ruokaa? Senkö takia halusit sinne itsellesi mieluisan hanan?
En usko hetkeäkään, että miehelläsi oli mitään sananvaltaa asiaan vaan olet juuri sellainen äiti, josta ap kertoo. Voi lapsi raukkaa. Onnea vaan hänen itsenäistymiselleen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap haluat aikuista kohtelua, käyttäydy kuin aikuinen. Aikuinen ei muuta vanhempien omistamaan asuntoon. Et voi saada rusinoita pullasta, eikä kukaan muu pidä kiinni rajoistasi kuin sinä, aikuinen ihminen.
Jos haluat tietää vielä lisää tulevaisuudestasi, jonka minä tiedän, niin kun saat lapsia, äitisi tulee ottamaan ne omikseen ja käyttäytymään kuin olisi niiden äiti. Hän tulee ostamaan niille vaatteita ja tarvikkeita ja olemaan vihainen, jos niitä ei käytetä. Hän tulee "hoitamaan" niitä paljon, jotta voi määrätä elämästänne. Hän tulee vahingossa kutsumaan lapsiasi sinun nimelläsi, koska on niin roolissaan niiden äitinä ja ne omineena.
Tietäisin lisääkin, mutta tässä nyt vähän tietoa tulevasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta äitisi olisi ehdottomasti pitänyt kysyä sinulta, sopiiko sinulle että hän ostaa sen asunnon. En kyllä pysty ymmärtämään miksi hän halusi sen ostaa, jos sinullakin olisi ollut siihen mahdollisuus.
Meillä on hieman samantyyppinen kuvio, että ostettiin lapselle asunto tulevia opiskeluja varten. Mutta asunto hyväksytettiin lapselta, kysyttiin onko tämä ok? Tarkoitus on, että hän jossain vaiheessa, kun pystyy, ostaa sen omakseen. Lapsi itse valitsi kaikki pintamateriaalit asuntoon. Olimme toki mukana tässä valintaprosessissa, mutta hän sai itse valita. Ainoa missä minä ja mies jyräsimme oli keittiön hana. Valitsimme itsellemme mieluisan vaihtoehdon, mutta sekin sillä puheella, että jos lapsen silmä ei siihen millään totu, niin vaihdetaan se sitten myöhemmin.
Tulevaan kotiin ei ole tehty vielä mitään astioita suurempia hankintoja, mutta ne astiatkin lapsi on saanut valita. Huonekalut tullaan valitsemaan yhdessä. Pesutornin suhteen lapsella ei ehkä ole mielipidettä, mutta varmaan senkin suhteen tarkistan, että oma valintani käy hänelle. Yhdet verhot hankittiin jo yhdessä, toiset jäivät vielä ostoslistalle.
Moni kokee jo tämänkin kauheana päsmäröintinä. On totta, että minä löysin sen asunnon ja ehdotin sitä. Mutta olen katsellut asuntoja jo vuosikausia ja tässä asunnossa osui moni asia kohdalleen, hyvä sijainti ja ihan harvinaisen loistava pohja. Ja kun lapselle tätä ehdotin, niin kyllä hän itsekin näki ne kaikki hyvät puolet ja sai samaan syssyyn pähkäiltyä, että hän asuu mieluummin vähän tilavammin lähiössä kuin pienessä asunnossa lähempänä keskustaa.
Vaikka olemme sopineet alustavasti, että lapsi tämän asunnon myöhemmin ostaa, niin emme tietenkään voi myöskään poissulkea sitä vaihtoehtoa, että elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan ja hän haluaakin ostaa jonkun toisen asunnon, mahdollisesti tulevan puolisonsa kanssa. Vaikka me vanhemmat olemme omalta osaltamme tehneet suuret taloudelliset sitoumukset, niin emme tietenkään voi sälyttää niitä lapsen niskoille jos hänen mielensä muuttuu. Ja tämä on ihan ok. Jos lapsi ostaa sen asunnon, myymme sen halvemmalla. Jos joudumme myymään jollekin toiselle, niin saamme siitä enemmän rahaa, joten ei tässä mitään suurta vahinkoa pääse tapahtumaan mitenkään päin.
Tuossa ap:n tilanteessa olisi pitänyt pakittaa heti alusta lähtien, nyt se on myöhäistä. Olisi pitänyt kieltäytyä muuttamasta siihen äidin asuntoon ja etsiä itselle joku muu asunto. Toki se on vieläkin mahdollista, mutta tuntuisi varmaan ikävältä kun on erehtynyt jo lattiankin maksamaan. Jos tuo kuvio kuitenkin hiertää niin paljon kuin se näyttää hiertävän, niin ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä kunnon irtiotto. Jos tuossa asunnossa on mahdollista asua edullisesti, niin ehkä siinä voi asua sen aikaa kunnes sopiva asunto osuu kohdalle? Tuskin äiti enää toista kertaa menee ostamaan asuntoa lapsen nenän edestä. Ja nyt tämän ensimmäisen tapauksen jälkeen ap osaa varmaan pitää mölyt mahassaan ja tehdä ostotarjouksen äidin tietämättä.
Lapsesi on 16?
Vierailija kirjoitti:
Minusta äitisi olisi ehdottomasti pitänyt kysyä sinulta, sopiiko sinulle että hän ostaa sen asunnon. En kyllä pysty ymmärtämään miksi hän halusi sen ostaa, jos sinullakin olisi ollut siihen mahdollisuus.
Meillä on hieman samantyyppinen kuvio, että ostettiin lapselle asunto tulevia opiskeluja varten. Mutta asunto hyväksytettiin lapselta, kysyttiin onko tämä ok? Tarkoitus on, että hän jossain vaiheessa, kun pystyy, ostaa sen omakseen. Lapsi itse valitsi kaikki pintamateriaalit asuntoon. Olimme toki mukana tässä valintaprosessissa, mutta hän sai itse valita. Ainoa missä minä ja mies jyräsimme oli keittiön hana. Valitsimme itsellemme mieluisan vaihtoehdon, mutta sekin sillä puheella, että jos lapsen silmä ei siihen millään totu, niin vaihdetaan se sitten myöhemmin.
Tulevaan kotiin ei ole tehty vielä mitään astioita suurempia hankintoja, mutta ne astiatkin lapsi on saanut valita. Huonekalut tullaan valitsemaan yhdessä. Pesutornin suhteen lapsella ei ehkä ole mielipidettä, mutta varmaan senkin suhteen tarkistan, että oma valintani käy hänelle. Yhdet verhot hankittiin jo yhdessä, toiset jäivät vielä ostoslistalle.
Moni kokee jo tämänkin kauheana päsmäröintinä. On totta, että minä löysin sen asunnon ja ehdotin sitä. Mutta olen katsellut asuntoja jo vuosikausia ja tässä asunnossa osui moni asia kohdalleen, hyvä sijainti ja ihan harvinaisen loistava pohja. Ja kun lapselle tätä ehdotin, niin kyllä hän itsekin näki ne kaikki hyvät puolet ja sai samaan syssyyn pähkäiltyä, että hän asuu mieluummin vähän tilavammin lähiössä kuin pienessä asunnossa lähempänä keskustaa.
Vaikka olemme sopineet alustavasti, että lapsi tämän asunnon myöhemmin ostaa, niin emme tietenkään voi myöskään poissulkea sitä vaihtoehtoa, että elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan ja hän haluaakin ostaa jonkun toisen asunnon, mahdollisesti tulevan puolisonsa kanssa. Vaikka me vanhemmat olemme omalta osaltamme tehneet suuret taloudelliset sitoumukset, niin emme tietenkään voi sälyttää niitä lapsen niskoille jos hänen mielensä muuttuu. Ja tämä on ihan ok. Jos lapsi ostaa sen asunnon, myymme sen halvemmalla. Jos joudumme myymään jollekin toiselle, niin saamme siitä enemmän rahaa, joten ei tässä mitään suurta vahinkoa pääse tapahtumaan mitenkään päin.
Tuossa ap:n tilanteessa olisi pitänyt pakittaa heti alusta lähtien, nyt se on myöhäistä. Olisi pitänyt kieltäytyä muuttamasta siihen äidin asuntoon ja etsiä itselle joku muu asunto. Toki se on vieläkin mahdollista, mutta tuntuisi varmaan ikävältä kun on erehtynyt jo lattiankin maksamaan. Jos tuo kuvio kuitenkin hiertää niin paljon kuin se näyttää hiertävän, niin ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä kunnon irtiotto. Jos tuossa asunnossa on mahdollista asua edullisesti, niin ehkä siinä voi asua sen aikaa kunnes sopiva asunto osuu kohdalle? Tuskin äiti enää toista kertaa menee ostamaan asuntoa lapsen nenän edestä. Ja nyt tämän ensimmäisen tapauksen jälkeen ap osaa varmaan pitää mölyt mahassaan ja tehdä ostotarjouksen äidin tietämättä.
Lapsi aloitti juuri lukion. Äidin valitsemassa kouluissa. Äidin tahdon mukaan opiskelee joka päivä 8-21 plus lauantait. Menee äidin valitsemaan opiskelupaikkaan vajaa kahden vuoden päästä. Asuu äidin valitsemassa asunnossa, äidin valitsemien huonekalujen ympäröimänä
Saa kuukausirahaa 40, kirjanpitoa vastaan
Päsmäröinyiä? Ei kai
Ap, ei kannata koskaan rakastua mieheen, ennenkun äitisi on valinnut sinulle puolison. Mietipä sitä.
Vierailija kirjoitti:
"Ainoa missä minä ja mies jyräsimme oli keittiön hana. Valitsimme itsellemme mieluisan vaihtoehdon, mutta sekin sillä puheella, että jos lapsen silmä ei siihen millään totu, niin vaihdetaan se sitten myöhemmin. "
Siis mitä? Voitko lukea tuon itse ja ihan ajatuksella?
Mitä sinusta kertoo se, että sinä valitsit lapsesi kotiin keittön hanan, joka on sinulle mieluisa? Kertooko se siitä, että aiot olla siellä keittiössä tiskaamassa ja laittamassa ruokaa? Senkö takia halusit sinne itsellesi mieluisan hanan?
En usko hetkeäkään, että miehelläsi oli mitään sananvaltaa asiaan vaan olet juuri sellainen äiti, josta ap kertoo. Voi lapsi raukkaa. Onnea vaan hänen itsenäistymiselleen!
Vaikka en aio olla sitä hanaa katselemassa, se asunto on kuitenkin alkuun minun ja miehen omistuksessa. Sen verran käytimme omistajan valtaa, että valitsimme itsellemme mieluisamman vaihtoehdon. Esim. lapsen valitsema parketti on aivan jotain muuta kuin itse olin valinnut ja sitä ei pysty vaihtamaan yhtä pienillä kustannuksilla kuin hanaa. Samaten lapsen valitsema keittiön kivitaso ei olisi ollut minun valintani.
Tuossa hanassa vaan jotenkin maut meni pahasti ristiin. Lapsen valinta oli minun ja miehen silmissä kauhistus, ja kääntäen. Suurin ongelma oli siinä, että valittavissa olevissa vaihtoehdoissa ei ollut sellaista mikä olisi kelvannut kaikille joten siksi omistajien ääni ratkaisi tässä kohtaa. Kun asunto on valmis ja sinne pääsee muuttamaan, sinne voi sitten jälkeenpäin hankkia minkä tahansa hanan jos se alkuperäinen valinta hiertää pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi aloitti juuri lukion. Äidin valitsemassa kouluissa. Äidin tahdon mukaan opiskelee joka päivä 8-21 plus lauantait. Menee äidin valitsemaan opiskelupaikkaan vajaa kahden vuoden päästä. Asuu äidin valitsemassa asunnossa, äidin valitsemien huonekalujen ympäröimänä
Saa kuukausirahaa 40, kirjanpitoa vastaanPäsmäröinyiä? Ei kai
Opiskelee itse valitsemassaan lukiossa, ihan normaalin lukujärjestyksen mukaan. Menee itse valitsemaansa opiskelupaikkaan. Muuttaa asuntoon, jonka on itse hyväksynyt asunnokseen. Mikään pakko ei ole, voi jäädä asumaan kotiinkin jos haluaa, mutta näillä näkymin on innoissaan muuttamassa. Tulee saamaan itse valitsemansa huonekalut. Ja kuukausiraha on mainittua pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ainoa missä minä ja mies jyräsimme oli keittiön hana. Valitsimme itsellemme mieluisan vaihtoehdon, mutta sekin sillä puheella, että jos lapsen silmä ei siihen millään totu, niin vaihdetaan se sitten myöhemmin. "
Siis mitä? Voitko lukea tuon itse ja ihan ajatuksella?
Mitä sinusta kertoo se, että sinä valitsit lapsesi kotiin keittön hanan, joka on sinulle mieluisa? Kertooko se siitä, että aiot olla siellä keittiössä tiskaamassa ja laittamassa ruokaa? Senkö takia halusit sinne itsellesi mieluisan hanan?
En usko hetkeäkään, että miehelläsi oli mitään sananvaltaa asiaan vaan olet juuri sellainen äiti, josta ap kertoo. Voi lapsi raukkaa. Onnea vaan hänen itsenäistymiselleen!
Vaikka en aio olla sitä hanaa katselemassa, se asunto on kuitenkin alkuun minun ja miehen omistuksessa. Sen verran käytimme omistajan valtaa, että valitsimme itsellemme mieluisamman vaihtoehdon. Esim. lapsen valitsema parketti on aivan jotain muuta kuin itse olin valinnut ja sitä ei pysty vaihtamaan yhtä pienillä kustannuksilla kuin hanaa. Samaten lapsen valitsema keittiön kivitaso ei olisi ollut minun valintani.
Tuossa hanassa vaan jotenkin maut meni pahasti ristiin. Lapsen valinta oli minun ja miehen silmissä kauhistus, ja kääntäen. Suurin ongelma oli siinä, että valittavissa olevissa vaihtoehdoissa ei ollut sellaista mikä olisi kelvannut kaikille joten siksi omistajien ääni ratkaisi tässä kohtaa. Kun asunto on valmis ja sinne pääsee muuttamaan, sinne voi sitten jälkeenpäin hankkia minkä tahansa hanan jos se alkuperäinen valinta hiertää pahasti.
Ja lapsi on vasta 16
Seis stop. Et muuta äitisi asuntoon. Et ikinä pääse kierteestä, johon itse suostut. Osta oma kämppä, älä anna avaimia perheellesi, älä kutsu edes käymään. Muuta etukäteen kertomatta.