Mitä tekisit, jos saisit kehitysvammaisen lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisin abortin jo siinä vaiheessa, kun selviäisi että on mahdollisuus, että tulee kehitysvammainen.

Suurin osa kehitysvammoista saa alkunsa synnytyksessä. Eli sikiö on normaali synnytykseen asti.

Tietääkö ihmiset tätä yleensä?

Downin syndrooman mahdollisuuden näkee jo raskauden alkutesteissä. Mikäli lapsi olisi kehitysvammainen synnyttyään, antaisin adoptioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen ajattelin että jos seuloissa ilmenisi jotain, abortoisin ja yrittäisin uudelleen. Mutta nyt kun olen ollut vuosia tahattomasti lapsettomana, en ehkä abortoisi. Ei voi enää ajatella, että vain yrittää uudelleen ja seuraava on ehkä terve. Seuraavaa ei ehkä ikinä tule. Vammainenkin lapsi on lapsi, siitä huolimatta että se tarvitsisi koko ikänsä yhteiskunnan avustusta. 

Itsekkäin pätkä vähään aikaan.

Saattaa olla jonkun mielestä. Näiden vuosien aikana ovat myös ajattelutavat muuttuneet. :)

Vierailija kirjoitti:

Abortoisin.

Miten syntynyt lapsi abortoidaan? Ymmärtäisin tuon vastauksen jos kysymys kuuluisi mitä tekisit jos tietäisit odottavasi kehitysvammaista lasta.

Olin riski-iässä kun tulin raskaaksi ja kävin istukkanäytteessä mutta en ajatellut mitä asitten jos on häikkää. Mulla oli niin varma tunne että kaikki menee hyvin niinku menikin. 

Oon suoraan sanottuna liian itsekeskeinen uhrautuakseni kenenkään toisen ihmisen vuoksi useammaksi vuosikymmeneksi noin kokonaisvaltaisesti. Olen ihmisenä sellainen, että en kestäisi. Haluan olla hyvä äiti, mutta haluan myös, että jaksan. Toivon, etten koskaan saa kehitysvammaista.

Antaisin hänet pois. Varmasti silti sattuisi.

Itse kärähdin veriseerumiseulasta ja sain tulokseksi kohtalaisen riskin lapsen downin syndroomalle.. Siinä kun pari viikkoa odottelin Nipt- tuloksia kerkesin ajatella kaikenlaista, mikä on oikein ja mikä väärin lasta kohtaan? Jos lapsi olisi ollut downi, olisin ennättänyt jo 17 viikolle aborttia tehdessä. Siinä vaiheessa ehkä lapsen liikkeet olisi saattanut jo tuntua. Satutti ajatella, että käytännössä tappaisin lapseni, koska olen itsekäs enkä jaksaisi huolehtia down lapsesta. Tuskin olisin sen jälkeen enää koskaan hankkiutunut raskaaksi, koska mielestäni en olisi ansainnut toista mahdollisuutta... Onneksi lapsella todettiin kuitenkin terveet kromosomit.

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Elämän kovimpia kohtaloita.

Ei voi muuta sanoa.

Vierestä katsonut paria tapausta.

Ei naurata. Vammaisen lapsen äidin elämä on täynnä syyllisyydentunteita.

Elämän kovimpia kohtaloita?! Päivän paras vitsi. Asenteessa korjaamista, jos noin tosissaan ajattelee. Vammaisia ja heidän vanhempiaan tuetaan hyvin yhteiskunnassa. Ja taidat puhua oikeasti häpeän tunteista, ne ovat joillekin yksilöille raskaita. Moni vammaisen lapsen saanut suhtautuu ihan avoimesti ja positiivisesti asiaan.

Paljon kovempia kohtaloita on olemassa vaikka millä mitalla!

No kuule hoitaisin kuten muutkin lapseni. Vitun ääliö!

Ei tule,lapset on jo tehty.

Jos olisi tullut,akka ja vauva olisivat saaneet lähteä.

Nämä ovat asioita jotka voivat mennä kaiken suunnittelusta ja tarkasta toteutuksesta huolimatta jotenkin muutoin ja monessa vaiheessa. Kaikki kehitysvammaiset eivät ole seulottavissa luotettavasti raskauden aikana. Kaikkea ei voi, eikä tarvitsekaan voida ennakoida. Ihminen on sopeutuvainen ja mitä sopeutuvaisempi selviytymään sitä kypsempi.