Lue keskustelun säännöt.
Mun äiti pilasi mun elämäni kasvattamalla mua opettamalla mulle, että en ole tarpeeksi hyvä sellaisena kuin olen
28.11.2017 |
Ja siis mä uskoin sen. Se on pilannut elämäni. Se ei siis ole mun syy, että mulla on pahoja itsetunto-ongelmia, joiden takia elämäni on helvettiä. Se on vain ja ainoastaan äitini syy. Ei tuollaisen opetuksen kanssa voi kukaan olla koskaan onnellinen.
Kommentit (64)
Tää taitaa sopia teistä monelle:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksesi oli kuin minun näppäimistöltä! En vaan ehdi nyt keskustelua jatkamaan, mutta käyhän myöhemmin kurkkaamassa jos viitsit niin laitan viestiä!
Minun äitini teki selväksi koko suvulle, että olen pelkkä vitsi ketä saa syyttää sellaisestakin mitä en ole tehnyt. Olin lapsesta asti se kenelle puhuttiin ne haukut toisesta ja jos avauduin niistä niin yhtäkkiä minä olinkin syypää.
Näin aikuisena TIEDÄN, etten ollut. Äitini jatkaa edelleen samaa, enkä siksi ole pystynyt olemaan yhteydessä kun tajusin etten saa sitä enää loppumaan. Hän on jo maalannut minusta vahvan käsityksen koko suvulle kun vuosikausia mollannut. Hän valitsi aikanaan miehen kuka hakkasi minua ja kyttäsi seksuaalisella tavalla (haukkui huoraksi ja yritti tulla pesuhuoneeseen kun olin suihkussa eikä muita ollut kotona). Ei tehnyt mitään kun tuo mies uhkasi tappaa minut kuristamalla. Sitten kun erosivat oli erokin mun syy ja äitini sai jatkaa pahoinpitelyäni ja purki pahan olonsa minuun.
Nyt jos tahtoisin sukulaisille asiat selvittää niin se ei enää onnistuisi sillä minut on niin mustamaalattu. Minä vaan taas keskisin, dramatisoisin ja, vaikka mitä. Olisin vaan niin riidanhaluinen, että yrittäisin saada riitaa aikaiseksi puheillani.
Olisipa isäni ollut elossa sillä hän taisi olla ainoa kuka tiesi äitini luonteen ja totuuden. Harmi vaan, että lähti tätä meren taakse karkuun ja eikä voinut ottaa minua mukaansa. Palasi takaisin hieman ennen kuolemaansa. Ainoa kuka sanoi rakastavansa minua. Ainoa!
Aikuisiällä tajunnut, että äitini on pahimman luokan narsisti. Joskus luin aiheesta ihan silläkin kun jo epäillyt monta kertaa itseäni kunnes löysin kirjoituksen siitä minkälainen on narsistin lapsi ja miksi. Tunnistin itseni täysin. Olen ylisuosittaja ja selviän kaikesta-tyyppi.
Tosin on minulle päätohtori sanonut ettei mielenterveydessäni ole mitään vikaa.
Joku kirjoitti sinulle ap, että syytät äitiäsi ja ettei se auta tmv.
Sekin on alku! Alku sille prosessille minkä kautta voi tervehtyä. Tajuta asiat, saada sellaiset taakat pois omilta harteilta mitä on vuosia kantanut eikä ne sinne kuuluneet koskaan, mutta niin on uskoteltu.
Itse kirjoitin kirjeen. Kirjoitin sen koko suvulle kertoakseni totuuden. Siihen meni aikaa ja viimeistely tuntuu venyvän sillä tarkoitukseni on oikeasti lähettää tuo kirje kaikille sukulaisille ja se on iso hetki kun sen teen. Minua ei kiinnosta uskovatko he ja mitä ajattelevat, mua kiinnostaa enää, että selviän oman pääni kanssa ja voin unohtaa äitini.
Tein sen vain itseni ja omien lasteni vuoksi, ollakseni heille ehjä äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu on malliesimerkki avohoidon totaalisesta epäonnistumisesta.
Hahah ja kun mä luen tällaisia vastauksia tällaisiin aloituksiini niin tiedän painelevani sinun nappuloitasi vain ja että silloin olen oikealla tiellä.
ap
Narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Tää taitaa sopia teistä monelle:
Aihe koskettaa monien elämää. Vaan miten tuonne uskaltaisi omalla nimellä kertoa elämästään tulematta leimatuksi tai tunnistetuksi. Kaltoinkohtelussa on ollut ainakin omalla kohdallani erityispiirteitä, niin hullua, etten ole muualla vastaavaan törmännyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja täällä sellaiset kusipäät, jotka kokevat olevansa riittävän hyviä haukkuvat minua, koska teitä ei ole haavoitettu samalla lailla kuin mua on.
ap
Mua on haavoitettu vastaavasti. Sinulla on oikeus tunteisiisi ja tuollainen musertava äiti on todella suuri taakka monelle lapselle. Meitä on paljon.
Omalla kohdallani totesin kuitenkin, että avaimet tilanteen ratkaisuun ovat minulla itselläni. Hain apua. Uskalsin kohdata pelkojani.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesi oli kuin minun näppäimistöltä! En vaan ehdi nyt keskustelua jatkamaan, mutta käyhän myöhemmin kurkkaamassa jos viitsit niin laitan viestiä!
Minun äitini teki selväksi koko suvulle, että olen pelkkä vitsi ketä saa syyttää sellaisestakin mitä en ole tehnyt. Olin lapsesta asti se kenelle puhuttiin ne haukut toisesta ja jos avauduin niistä niin yhtäkkiä minä olinkin syypää.
Näin aikuisena TIEDÄN, etten ollut. Äitini jatkaa edelleen samaa, enkä siksi ole pystynyt olemaan yhteydessä kun tajusin etten saa sitä enää loppumaan. Hän on jo maalannut minusta vahvan käsityksen koko suvulle kun vuosikausia mollannut. Hän valitsi aikanaan miehen kuka hakkasi minua ja kyttäsi seksuaalisella tavalla (haukkui huoraksi ja yritti tulla pesuhuoneeseen kun olin suihkussa eikä muita ollut kotona). Ei tehnyt mitään kun tuo mies uhkasi tappaa minut kuristamalla. Sitten kun erosivat oli erokin mun syy ja äitini sai jatkaa pahoinpitelyäni ja purki pahan olonsa minuun.
Nyt jos tahtoisin sukulaisille asiat selvittää niin se ei enää onnistuisi sillä minut on niin mustamaalattu. Minä vaan taas keskisin, dramatisoisin ja, vaikka mitä. Olisin vaan niin riidanhaluinen, että yrittäisin saada riitaa aikaiseksi puheillani.
Olisipa isäni ollut elossa sillä hän taisi olla ainoa kuka tiesi äitini luonteen ja totuuden. Harmi vaan, että lähti tätä meren taakse karkuun ja eikä voinut ottaa minua mukaansa. Palasi takaisin hieman ennen kuolemaansa. Ainoa kuka sanoi rakastavansa minua. Ainoa!Aikuisiällä tajunnut, että äitini on pahimman luokan narsisti. Joskus luin aiheesta ihan silläkin kun jo epäillyt monta kertaa itseäni kunnes löysin kirjoituksen siitä minkälainen on narsistin lapsi ja miksi. Tunnistin itseni täysin. Olen ylisuosittaja ja selviän kaikesta-tyyppi.
Tosin on minulle päätohtori sanonut ettei mielenterveydessäni ole mitään vikaa.Joku kirjoitti sinulle ap, että syytät äitiäsi ja ettei se auta tmv.
Sekin on alku! Alku sille prosessille minkä kautta voi tervehtyä. Tajuta asiat, saada sellaiset taakat pois omilta harteilta mitä on vuosia kantanut eikä ne sinne kuuluneet koskaan, mutta niin on uskoteltu.
Itse kirjoitin kirjeen. Kirjoitin sen koko suvulle kertoakseni totuuden. Siihen meni aikaa ja viimeistely tuntuu venyvän sillä tarkoitukseni on oikeasti lähettää tuo kirje kaikille sukulaisille ja se on iso hetki kun sen teen. Minua ei kiinnosta uskovatko he ja mitä ajattelevat, mua kiinnostaa enää, että selviän oman pääni kanssa ja voin unohtaa äitini.
Tein sen vain itseni ja omien lasteni vuoksi, ollakseni heille ehjä äiti.
Olisit hoitanut itsesi kuntoon ennen kuin itse teet lapsia, tai jättänyt lapset kokonaan tekemättä. Sinun lapsuutesi meni kuitenkin jo, eikä siihen voi enää vaikuttaa. Lastesi lapsuus on nyt, ja sinun pitäisi keskittyä tekemään siitä hyvää., eikä viimeistellä jotakin kirjettä, jota sukusi tuskin ymmärtää.
Jos suku ei ole ihan tyhmää ja narsistista, he ovat jo huomanneet, että äitisi on ollut epäreilu ja säälineetkin sinua. Jos he taas ovat tyhmiä ja itsekkäitä, voit lähetellä heille kirjeitä laatikkokaupalla, ja he korkeintaan ajattelevat että olet vähän omituinen, kuten äitisi on aina sanonut.
Minä keskittyisin siihen, mikä on sinun ja lastesi suhde näihin sukulaisiin nyt, ovatko he taakka vai tuki. Hekään eivät voi mennyttä muuttaa, mutta jos välit heihin ovat nyt hyvät, niin keskittyisin nykyhetkeen ja niihin jotka nyt ovat lapsia. Jottei heidän vuorostaan sitten tarvitse lähetellä kirjeitä ympäriinsä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu ettei ongelma ole itsetunnon tai omanarvontunteen puute. Ap, vaikuttaa jopa siltä että nämä ovat sinussa liian vahvoina. En epäile sanojasi siitä että äitisi on toiminut kasvattajana väärin, mutta ei hän näytä sinua ainakaan murtaneen.
Terapiaa suosittelisin minäkin. Tällä hetkellä olet lähinnä sekavassa tilassa. Joka toisessa lauseessa "et ole hyvä sellaisena kuin olet", ja joka toisessa muut vain eivät ymmärrä ettei sinussa ole mitään vikaa. Kaikki itsekritiikki on kuitenkin poissa, ja epäilykset valuvat kuin vesi hanhen selästä. Nyt pitäisi oppia ottamaan vastuu itsestään ja unohtaa äiti vähäksi aikaa. Hoitelet sen vähän selkeämpänä. Voimia sinulla on liikaakin, mutta nyt tarvittaisiin ripaus nöyryyttä.
Ap haluaa vain kostaa äidilleen. Se ei häntä paranna, ihan ajan tuhlausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää taitaa sopia teistä monelle:
Aihe koskettaa monien elämää. Vaan miten tuonne uskaltaisi omalla nimellä kertoa elämästään tulematta leimatuksi tai tunnistetuksi. Kaltoinkohtelussa on ollut ainakin omalla kohdallani erityispiirteitä, niin hullua, etten ole muualla vastaavaan törmännyt.
Hei, huomasin että täällä käydään tutkimukseeni liittyvää keskustelua ja tutkimuskutsuanikin oli jo jaettu. Hieno juttu. Tutkimukseen päästäkseen pitää kertoa oma nimi ja sähköpostiosoite minulle, eli tutkijalle. Säilytän kaikki osallistujatiedot lukittuna enkä luovuta tietoja kenellekään. Keskustelupalstalla saa kirjoittaa nimimerkillä, joten palstalla voi itse koittaa kirjoitta niin, etteivät muut tunnista. Haluan kerätä kaikkien nimet ja sähköpostiosoitteet voidakseni varmistua siitä, että osallistujat tietävät osallistuvansa tutkimukseen ja voidakseni tavoittaa osallistujat tarvittaessa muutenkin kuin palstan kautta. Muuhun käyttöön näitä tietoja ei käytetä. Lisäksi palsta on valvottu ja kaikenlainen roskapostitus on kiellettyä, yritän siis välttyä myös turhilta trolleilta sillä, että liittyminen edellyttää nimen kertomista, vaikka toki tämä ei täydellisesti estä häiriköintiä. Toivottavasti tämä selvensi hieman.
Tässä on linkki kotisivuilleni, josta voi lukea lisää tutkimuksesta ja minusta, jospa se herättäisi luottamusta tutkimusta kohtaan. :)
Ystävällisin terveisin
Sanna Laine
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu on malliesimerkki avohoidon totaalisesta epäonnistumisesta.
Hahah ja kun mä luen tällaisia vastauksia tällaisiin aloituksiini niin tiedän painelevani sinun nappuloitasi vain ja että silloin olen oikealla tiellä.
apNarsisti.
No väitätkö, ettette itse halua härnätä ja ärsyttää minua? Narsisteja sitten itse olette. Ei se, että haluaa antaa takaisin ihmisiltä kokemaansa vääryyttä tee kenestäkään narsistia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja täällä sellaiset kusipäät, jotka kokevat olevansa riittävän hyviä haukkuvat minua, koska teitä ei ole haavoitettu samalla lailla kuin mua on.
apMua on haavoitettu vastaavasti. Sinulla on oikeus tunteisiisi ja tuollainen musertava äiti on todella suuri taakka monelle lapselle. Meitä on paljon.
Omalla kohdallani totesin kuitenkin, että avaimet tilanteen ratkaisuun ovat minulla itselläni. Hain apua. Uskalsin kohdata pelkojani.
Miten mikään, mitä minä teen sulkee tuota pois, mistä puhut? Tietenkin uskallan kohdata pelkoni, ei se estä mua sanomasta niitä kusipäiksi, joille olen vihainen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa vain kostaa äidilleen. Se ei häntä paranna, ihan ajan tuhlausta.
En halua vain. Itseasiassa soitin hänelle tänään ja aloitin, että et sinäkään ollut minua kohtaan kohtelias, (kun olin pieni) kun aina se vaatimus oli, että minä olen muille ja jos joku menestynyt ihminen ei ole kohtelias minulle se johtuu vain minun arvottomuudestani. Mutta jos taas minä olin jotakuta menestyneemmässä asemassa, ja en ollut myöskään kohtelias sitten tai voitiin vain tulkita, etten ollut, niin silloin olin sika. Ehkä se onkin sikamaista, mutta se ei siis ollut, jos mua kohtaan ei oltu kohteliaita, koska en ollut sen arvoinen.
Niin siis sanoin äidilleni, ettei hänkään ollut mulle kohtelias, niin hän meni hiljaiseksi (ei ole yleensä tapahtunut!) niin en voinut jatkaa syyttämistään, tuli liian paha olo hänen puolestaan. Sanoin, että olen sen antanut hänelle anteeksi, kuten kaiketi olenkin, mutta että se on opettanut minulle, etten ole arvokas, ja että mulla on sen asian kanssa tekemistä. Äiti ei sanonut siihen paljoakaan, koska hänellä on omiakin murheita, minkä ymmärrän. Mutta sainpas sanottua, että hän ei todellakaan ollut se kohtelias ihminen, joka koitti itse opettaa mulle mun kuuluvan olla!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu ettei ongelma ole itsetunnon tai omanarvontunteen puute. Ap, vaikuttaa jopa siltä että nämä ovat sinussa liian vahvoina. En epäile sanojasi siitä että äitisi on toiminut kasvattajana väärin, mutta ei hän näytä sinua ainakaan murtaneen.
Terapiaa suosittelisin minäkin. Tällä hetkellä olet lähinnä sekavassa tilassa. Joka toisessa lauseessa "et ole hyvä sellaisena kuin olet", ja joka toisessa muut vain eivät ymmärrä ettei sinussa ole mitään vikaa. Kaikki itsekritiikki on kuitenkin poissa, ja epäilykset valuvat kuin vesi hanhen selästä. Nyt pitäisi oppia ottamaan vastuu itsestään ja unohtaa äiti vähäksi aikaa. Hoitelet sen vähän selkeämpänä. Voimia sinulla on liikaakin, mutta nyt tarvittaisiin ripaus nöyryyttä.
Miten otetaan vastuu itsessä tunteessa en ole arvokas?
ap
Vierailija kirjoitti:
ap, neuvo minua.
Olen äiti ja minun on vaikeuksia hyväksyä teini-ikäistä lastani. Olemme kovin erilaisia luonteiltamme. Tiedän, että itseni on ehkä vaikea osittain hyväksyä itseäni, niin siksi on vaikeuksia hyväksyä teiniänikään.
Olen itse tottunut tekemään melko paljon töitä ja saavuttamaan siten asioita. Teinini on erilainen eikä ole kovin valmis tekemään töitä saavuttaaksen jotain. Joskus varovasti huomautan, että kouluasiat ei tule siten hoidettua, jos heittää kirjat reppuun avaamatta niitä ollenkaan. Usein koetan peitellä, että korpeaa, että koulussa koe seuraavana päivänä, mutta kirjaan ei kosketakaan. Luulen, että teinini kuitenkin aistii asenteeni. Ja jos kerron näkemyksiäni, ne suututtavat teiniä.
Miten voisin kertoa teinille, että hän on hyvä sellaisena kuin on? Kiinnostaa koulu tai ei.
ap, olen iloinen, jos voit lyhyesti neuvoa minua.
Millaisia numeroita hän sitten saa? Toisaalta vaikka saisi millaisia niin eipä se pahemmin itse ongelmaa muuttaisi. Eli että näkemyksenne eroavat. Tai toimintatapanne. Tai molemmat. Tai tavoitteenne. Tai niihin menemistapanne.
En osaa neuvoa sinua hyväksymään teiniäsi, koska mulla on osin tuo sama ongelma lasteni kanssa. Miten voisin antaa hyväksyntää kun en ole sitä itsekään saanut. En osaa auttaa sinua uskomaan lapseesi. Jos et kykene uskomaan ja luottamaan hänen osaavan itse elää itselleen parhaaksinäkemällän tavalla, niin ei sitä voi oikein meikäläinen auttaa.
Mun äiti ei osannut ainakaan luottaa mun osaavan. Ja pilasi sillä paljon. Määräili ja syytti. Laski itsetuntoa. Kertoi sillä, etten ole arvokas.
YMmärrän tavallaan sen pelon, ettei lapsi pärjää. En osaa sitä itsekään käsitellä. Ehkä koska en tunne itseäni. Jos vain oppisit paremmin tuntemaan itsesi, niin ehkä se auttaisi?
Miksi uskot, että menestykseen tarvitaan paljon töitä? Ja mitä nillä töillä on virkaa, jos se ei huvita? Eikö silloin onnellisempi ole köyhänä ja vapaana pakkotyöstä? Ei ihminen nyt niin paljon materiaa tarvitse ollakseen onnellinen. Ehkä hän perii sinulta kaiken? :)
ap
Ja miksi olisi myöhäistä ahkeroida joskus kun haluaa? Miksi sitä aina pitää? Suorittaa. Miksi aina pitää suorittaa? Jos ei pysty, niin yhteiskunta maksaa elämisen.
ap
Tietysti noin periaatteessa yhteiskunnan elättinä ei ole kiva olla, on paljon mukavampaa elää esim. perinnöllä. Siinä on eroa, vaikka ajattelisi, että raha on rahaa on rahaa. Ei se ole. Silti jos kaikista hirvein skenaario olisi ammatti, jossa ei tunne itseään arvokkaaksi, vaan pikemminkin ihan arvottomaksi, niin eikö työttömyys juurikin houkuta?
ap
Elämän ois oltava sellaista, että haluaa tehdä asioita. Silloin ei tarvitse olla työttömänä. Tietenkään se ei takaa aina työtä, jonka halusi, mutta jos asioita haluaa, eikä ne ole vain asioita, joita suorittaa, niin silloin halun kohteen voi vain vaihtaa. Jos asioita suorittaa, se on täysin vastakkainen näkemys haluamiselle ja jos yhtä ei saa tehdä, on vain onnellinen, eikä halua suorittaa toista. Jos on vain tapa olla suorittamatta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesi oli kuin minun näppäimistöltä! En vaan ehdi nyt keskustelua jatkamaan, mutta käyhän myöhemmin kurkkaamassa jos viitsit niin laitan viestiä!
Minun äitini teki selväksi koko suvulle, että olen pelkkä vitsi ketä saa syyttää sellaisestakin mitä en ole tehnyt. Olin lapsesta asti se kenelle puhuttiin ne haukut toisesta ja jos avauduin niistä niin yhtäkkiä minä olinkin syypää.
Näin aikuisena TIEDÄN, etten ollut. Äitini jatkaa edelleen samaa, enkä siksi ole pystynyt olemaan yhteydessä kun tajusin etten saa sitä enää loppumaan. Hän on jo maalannut minusta vahvan käsityksen koko suvulle kun vuosikausia mollannut. Hän valitsi aikanaan miehen kuka hakkasi minua ja kyttäsi seksuaalisella tavalla (haukkui huoraksi ja yritti tulla pesuhuoneeseen kun olin suihkussa eikä muita ollut kotona). Ei tehnyt mitään kun tuo mies uhkasi tappaa minut kuristamalla. Sitten kun erosivat oli erokin mun syy ja äitini sai jatkaa pahoinpitelyäni ja purki pahan olonsa minuun.
Nyt jos tahtoisin sukulaisille asiat selvittää niin se ei enää onnistuisi sillä minut on niin mustamaalattu. Minä vaan taas keskisin, dramatisoisin ja, vaikka mitä. Olisin vaan niin riidanhaluinen, että yrittäisin saada riitaa aikaiseksi puheillani.
Olisipa isäni ollut elossa sillä hän taisi olla ainoa kuka tiesi äitini luonteen ja totuuden. Harmi vaan, että lähti tätä meren taakse karkuun ja eikä voinut ottaa minua mukaansa. Palasi takaisin hieman ennen kuolemaansa. Ainoa kuka sanoi rakastavansa minua. Ainoa!Aikuisiällä tajunnut, että äitini on pahimman luokan narsisti. Joskus luin aiheesta ihan silläkin kun jo epäillyt monta kertaa itseäni kunnes löysin kirjoituksen siitä minkälainen on narsistin lapsi ja miksi. Tunnistin itseni täysin. Olen ylisuosittaja ja selviän kaikesta-tyyppi.
Tosin on minulle päätohtori sanonut ettei mielenterveydessäni ole mitään vikaa.Joku kirjoitti sinulle ap, että syytät äitiäsi ja ettei se auta tmv.
Sekin on alku! Alku sille prosessille minkä kautta voi tervehtyä. Tajuta asiat, saada sellaiset taakat pois omilta harteilta mitä on vuosia kantanut eikä ne sinne kuuluneet koskaan, mutta niin on uskoteltu.
Itse kirjoitin kirjeen. Kirjoitin sen koko suvulle kertoakseni totuuden. Siihen meni aikaa ja viimeistely tuntuu venyvän sillä tarkoitukseni on oikeasti lähettää tuo kirje kaikille sukulaisille ja se on iso hetki kun sen teen. Minua ei kiinnosta uskovatko he ja mitä ajattelevat, mua kiinnostaa enää, että selviän oman pääni kanssa ja voin unohtaa äitini.
Tein sen vain itseni ja omien lasteni vuoksi, ollakseni heille ehjä äiti.
Samaa kokenut. Olen katkaissut välit. Voin paremmin. Siellä on nyt sitten uusi mustalammas...roolit vaan vähän vaihtuvat, mutta mikään ei muutu. Se vaan, että sisaruksetkin ovat oppineet uskomaan mulla olevan tuo rooli. Olen vahva, säätelen muiden tunteita, minua kehutaan vain, kun niillä voi satuttaa toisia, muutoin kärsin ja otin vastaan väkivaltaa ja kotiorjan aseman. Sisko kuvittelee vieläkin, että se roolini on totta ja ei oikeuta minulle samoja asioita kuin itselleen. Olen irtisanoutunut kaikesta avustakin, mitä tosin olen vähiten saanutkaan koskaan. Sisaruksilleni on syötetty uskomus, että minua saa sortaa ja heillä on oikeus, koska heihin on äidin toimesta istutettu kateuden siemen. Kateuden, minkä he kuvittelevat minun istuttaneen. Tämä kaikki oli äidin omaa nautintoa sarjassa, kuinka saada sisarukset vihaamaan toisiaan. Mulla on nykyään varaäiti, joka on korjannut mua, eheyttänyt paljon <3
Palaan tähän.
ap